Tag: Hiukset

Aina välillä iskee hillitön himo leikata lyhyet hiukset. Tuntuu, että mitä ideaa on pitää pitkiä hiuksia, kun ne jokatapauksessa on pikaisella söherönutturalla noin 90 % ajasta.

Surffailin Style.comissa etsiskelemässä hiusaiheista inspiraatiota ja kuinka ollakaan, törmäsin juuri sopivan viimeistelemättömän näköisiin, pitkistä hiuksista feikattuihin polkkatukkakampauksiin. Lyhyet hiukset ilman leikkausta – miten kätevää!

 

 

 

Ainakin näin kuvien perusteella vaikuttaisi, että sellaisen vähän vähemmän juhlavan version tuon tyyppisestä kampauksesta onnituisi tällainen tumpelokin tekemään. Kovin lyhyisiin hiuksiin feikkipolkkaa taitaa olla mahdotonta tehdä, mutta itselläni tulee tuskin pituuden kanssa ongelmia.

Kaksi ylintä kuvaa on Derek Lamin AW 2012-näytöksestä.  Tyyli on tuossa rokkaavampi ja vampahtavampi kuin kahdessa alemmassa, Rodarten AW 2012-näytöksestä napatuissa kuvissa. Rodarten romanttisempi kampaus sopisi hyvin vähän isompiin juhliinkin. Varsinkin tuollaisen uskomattoman kauniin tähtikuvioisen hiuskoristeen kanssa.

Kuvat: Derek Lam ja Rodarte.

Sain muutamia päiviä sitten kutsun Sebastianin hiusshow’hun. Saan yllättävän paljon kutsuja kaikenlaisiin ihanalta kuullostaviin tapahtumiin Helsingissä, vaikka tosi harvoin pystyn niihin osallistumaan. Niin mahtavaa kuin se olisikin. Olin jo randomilla deletoimassa tämänkin kutsun, kun huomasin, että sinne toivotetaan tervetulleeksi myös blogini lukijat!!

Kutsu on tullut tosiaan jo jokin aika sitten – eli en osaa sanoa, miten paljon siellä vielä on tilaa. Varmasti kannattaa kuitenkin testata ja ilmoittautua sähköpostiosoitteeseen: nextupfinland@sebastianprofessional.com, mikäli pystyt osallistumaan huikeaan hiustapahtumaan ensi tiistaina 6.11.

Viestissä sanotaan näin:

“Sebastian järjestää Helsingin Cuba!-ravintolassa 6.11. klo 19 huikean hiusshow’n, jossa esitellään vuoden rohkeimmat hiuslookit. Luvassa on paitsi uusinta hiusmuotia, myös mahtavat bileet Sebastianin pohjoismaisen luovan vastaavan, Benjamin Martinin, johdolla.

Ennakkoon ilmoittautuneet tilaisuuteen saapuneet osallistuvat arvontaan, jossa on mahdollisuus voittaa Sebastianin upeaa kiiltoa tuova uutuustuotepaketti sekä Kerin Rosen suunnittelemat huipputyylikkäät aurinkolasit.”

Menkää nyt edes te paikalle, kun itse en pääse!

Miten loihdit nopeasti ihanat kiharat á la Hollywood? Tätä kysymystä olen pohtinut pitkien hiusteni kanssa jo vuosikausia. Rakastan kiharrettuja hiuksia ihan riippumatta siitä onko kampaus loivempi, laineita lähentelevä Gossip Girl -kiharrus tai takavuosien missikandidaattien tutuksi tekemä “enkeli”-versio aiheesta.

Pidempään blogiani lukeneet tietävätkin, että olen hiustenlaittohommissa sekä tumpelo että laiska. Tästä syystä voin vakuuttaa, että käyttämilläni konsteilla onnistuu kuka tahansa – ja että kampaus kestää hyvänä yllättävänkin pitkään.

 Aikaa luottokiharakampaukseni tekemiseen menee noin 15 – 20 minuuttia riippuen siitä, miten kosteat hiukset ovat lähtövaiheessa ja kuinka kiharan haluan lopputuloksesta.

Olen kokeillut hiusten kihartamista papiljoteilla, harjakihartimella ja perinteisellä kiharrusraudalla (“piippi-raudalla”, jos joku muistaa…).

Papiljottien pyörittäminen hiuksiin on aika tuskaista puuhaa etenkin, jos hiukset ovat vähänkään pidemmät. Toisaalta paplarit päässä voi puuhailla kaikenlaista muuta ja kiharat syntyvät ikäänkuin sivutuotteena. Lisäksi papiljottikiharat ovat ehdottomasti ilmavimmat päänahan tuntumasta.

Kiharrusraudalla ei ole mitään järkeä alkaa tehdä kiharoita pitkiin ja hiuksiin koko päähän. Osioiden on pakko olla hyvin pienet, jotta edes jonkunlainen efekti tulisi näkyviin ja lopputulos muistuttaa tästä syystä ennemmin pirtsakkaa pilvipöllähdystä kuin kauniita kiharoita. Jos haluat kihartaa vain latvat, toimii vanha kunnon piippi-rauta ihan mainiosti.

Mielestäni parhaimman lopputuloksen saa kuitenkin harjakihartimella. Kosteiden hiusten kihartaminen on kiitollista, koska harjakiharrin kuivaa samalla hiukset ja näin lopputuloksesta tulee kestävä. Osioiden paksuutta muuttelemalla voi helposti säätää kuinka tujua kiharaa haluaa aikaiseksi. Paksutkin osiot kuivuvat ja kihartuvat kuuman ilmapuhalluksen ansiosta.

Ryhdyn kiharrushommiin, kun hiukset eivät ole enää märät, mutta edelleen selkeästi kosteat.  Levitän hiuksiin reilun tujauksen Aussien muotovaahtoa, jonka alunperin sain blogin kautta, mutta nyt on menossa toinen tai kolmas puteli sen jälkeen. Niin loistava tuote tuo on! Antaa hyvin tukea, mutta pitää kiharat joustavina ja luonnollisina. Päällimmäisten hiusten tyveen suihkuttelen Goldwellin DoubleBoostia. Toimivampaa tyvikohottajaa saa hakea!

Normaalisti jaan hiukseni neljään osioon: yksi  molemmille sivuille ja taakse kaksi päällekäin. Sivu- ja päällihiukset kiinnitän kaikki omilla soljilla ylös pään päälle ja aloitan kihartamisen takaa alimmaisista hiuksista.

Kiharran jokaisen osion kahdessa tai kolmessa osassa. Vedän ensin kihartimen muutaman kerran hiusten läpi niin, että harjan ympärile kierrettävä osuus on sileä ja takuton. Kerrostettujenkin hiusten kiertäminen onnistuu suht kivuttomasti harjan piikkien ansiosta. Kun tuntuu, että kihara on valmis, napsautan harjan piikit piiloon ja vapautan kiharan.

Omasta mielestäni sillä, mihin suuntaan hiukset kihartaa, ei ole kovasti väliä. Yleensä teen kuitenkin kiharat alaspäin, koska se tuntuu helpoimmalta. Kiharoiden kannattaa antaa jäähtyä kunnolla harjasta vapautettuina “pötkylöinä”. Vielä lämpimien harominen saattaa johtaa siihen, että lopputuloksena ei olekaan enää mitään kiharoita…

Jäähtyneet kiharat kannattaa aukoa ihan vanhalla kunnon viisipiikkisellä. Ainakin omasta mielestäni jopa kaikkein harvimmat kiharakammat aukaisevat ihan liikaa, mutta tuohan on hiukan makuasia.  

 

Lopuksi suihkin latvoihin hiukan osis+ keskivahvaa (2) hiuslakkaa. Lakan kanssa kannattaa olla varovainen, ettei lopputuloksena ole liian kasarihenkinen kiharakypärä. Ihan viimeiseksi laitan vielä koko päähän Schwarzkopfin kiiltosuihketta antamaan vähän eloa vaalennuksien korventamaan  pehkooni.

Tässä on näköjään pöyhitty kiharoita oikein kunnolla! Haha!

Ja tosiaan – aikaa kiharoiden tekemiseen ei mennyt kuin vartti. Aika pieni aika ja vaiva verrattuna siihen, miten paljon kiva kampaus piristää ihan tavallisena arkipäivänäkin.

Yksi tuore super-blondi täällä vaan moi… Ei mennyt tämänpäiväinen kampaajalla-käynti ihan niin sanotusti putkeen. Tai, jos nyt pikkiriikkisen täsmennän – en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa. Ja turha kai erikseen mainita, että en ole erityisen tyytyväinen (lue: olen superpettynyt) lopputulokseen. Olen täällä nieleskellyt uutta lookiania päivän mittaan ja nyt tuntuu, että on vaan ihan pakko avautua täällä blogissakin.

Nyt siis seuraa pahaa hius- ja kampaaja-aiheista tilitystä. Kuvituksena on otoksia Mintun hiuksista tämänpäiväisen kampaamokäynnin jälkeen. Jos kyseisistä kuvista saa sellaisen käsityksen, että kuvattavana oleva henkilö on itkenyt, se saattaa johtua siitä, että hän on. Bloggari kuitenkin hymyilee reippaasti ja tietää varsin hyvin, että maailmassa on huomattavasti suurempiakin murheita kuin yhdet liian vaaleaksi vaalennetut hiukset.

 

Tarkennukseksi: en ole erityisen tunneherkkä ulkonäköni suhteen – ja hiuksetkin saavat usein olla vähän miten sattuu. Kuitenkin hiusten värisävy on tullut aikaa myöten yhä tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi. Olen kokeillut aikoinani kaikki sävyt vitivalkoisimmasta vetyperoksidiblondista porkkanan-oranssin ja kylmän mahonginpunaisen kautta yönmustaan, mutta nykyisin yritän pitäytyä aika luonnollisissa, vaaleahkoissa lämpimänruskeissa sävyissä.

Jostain syystä suhde kampaajaan on itselleni paljon henkilökohtaisempi ja tärkeämpi kuin esimerkiksi suhde hammaslääkäriin, gynekologiin tai hierojaan. Kuvaavaa on, että ainakin pari vuotta Tukholmaan muuttamisen jälkeen kävin edelleen Tampereella Tukkateekissä kampaajalla.

Sen jälkeen, kun luottokampaajani Tamperen Tukkateekissä lähti  jatkokouluttamaan itseään Lontooseen, päätin, että on aika löytää Tukholmasta joku säällinen paikka, jossa voi käydä huollattamassa kuontaloaan säännöllisesti.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen testannut yhtä sun toista. Täkäläiset hyper-kalliit hipster-kampaamot tuli koluttua toissa-edellisen työpaikan kollegoiden suositusten perusteella. Useimmat olivat ihan ookoo, mutta kun maksaa niitä summia, mitä kampaajalla käyminen täällä parhaimmillaan maksaa, olisi tosi kiva, jos fiilis olisi jotain muuta kuin ihan ookoo.

Lukuisien kokeilujen jälkeen jumituin muutamaksi vuodeksi Björn Axénin Urban – kampaamoon. Sain muistaakseni heti ensimmäisellä tai toisella käynnillä kampaajakseni aivan loistavan tyypin. Hän ei jankuttanut niitä niin monille kampaajille tyypillisiä kysymyksiä väkinäisen keskustelun toivossa.  Kyseinen tyyppi oli myös siitä äärimmäisen harvinainen, että hän sekä leikkasi että värjäsi aivan taivaallisella taidolla. Sitten kävi niin, että hän päätti perustaa oman yrityksen jossain kaukana förortenissa. Sain kyllä puhelinnumeron sinne – ja tänään, jos koskaan, kadun, että en pannut numeroa tarkemmin talteen.

Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi käymistä Urbanissa, vaikka ihana kampaajani olikin ottanut hatkat. Testasin valehtematta kaikki paikan kampaajat senior hair stylist and excellent whatever -tyypeistä paikan harjoittelijoihin. Parhaimmillani olin vain väljähtyneen laimeasti tyytyväinen – ikinä koskaan (enää) en poistunut ko. paikasta rehellisesti ja vilpittömästi tyytyväisenä.

Reilu vuosi sitten Karkki, joka silloin vielä asui kotona, kävi aivan ex-tempore tässä meidän lähellä olevassa kampaamossa värjäämässä ja leikkauttamassa hiuksensa. Lopputulos oli aivan fantastisen hieno! Koko helahoidon hinta oli noin tuhat kruunua sisältäen vaalennettujen hiusten proteinihoitoampullit sun muut. Karkki ei ollut huomannut ottaa kampaajan nimeä ylös, mutta sanoi, että kyseinen naispuolinen henkilö puhui tuskin lainkaan ruotsia ja muuten todennäköisimmin venäjää.

Koska en ollut ollut mitenkään erityisen tyytyväinen Urbanin aikaansaannoksiin sen jälkeen, kun ihana rastatukkainen luottokampaajani lähti omille teilleen, olin hyvinkin avoin ajatukselle, että kokeilen jotain ihan muuta. Urbanilla pelkkä tyvivärjäys maksoi pari vuotta sitten noin 1800 kruunua (= 200 €) ja väri + latvojen trimmaus noin 2200 kruunua (250 €). Tuumasin, että koska tiedän aivan tismalleen, mitä haluan ja koska en ole muuttamassa sen paremmin leikkausta kuin väriäkään, voisin säästää aika pitkän pennin, jos siirtyisin Urbanista korttelikampaamon asiakkaaksi.

Ensimmäisellä kerralla toki jännitti, että mitähän tästä nyt mahtaa tulla… En luonnollisestikaan saanut kampaajakseni samaa, venäjää puhuvaa neitoa, mutta nuoren oloinen vahvanäppinen tyttö ylitti kyllä kaikki odotukseni. Mikään kaksinen leikkaaja hän ei todellakaan ollut, mutta värjäysvärisilmää löytyi sitäkin enemmän. En käy kampaajalla kuin muutaman kerran vuodessa, mutta kyseinen neitokainen ehti värjätä hiukseni kuitenkin varmaan viisi-kuusi kertaa. Jokaikinen kerta poistuin paikalta erittäin tyytyväisenä hiuksistani löytyvään väriin. Hintaa koko lystille tuli noin 500 kr (800 kr, jos myös latvat tasattiin). Eli ei juuri mitään.

Tänään päivällä olin innoissani menossa saman neitokaisen käsittelyyn. Mutta kuinkas kävikään. Kun saavuin paikalle herttainen ja hyvin treenattu nuori mies selosti, että vakikampaajani on lopettanut ja hän hoitaisi homman tänään. Kysyin ihan ensimmäisenä, että kai hänellä on minun asiakaskorttini, josta selviää, mitä väriseosta hiuksiini on aikaisemmin laitettu. Jees, jees, hän vastasi, samma färg, samma färg. Tuumasin, että mitäs tässä hötkyilemään. Jos kerran oikea väri löytyy kortista ja tarkoitus ei ole leikata – niin että mikäs hätä tässä on.

Pikkuisen epäillen katselin kampaaja-herran värikuppia. Sen verran pitkä kokemus on ehtinyt kertyä näistä värjäilyhommista, että siniseen taittava vitivalkoinen tarkoittaa yleensä erittäin vaaleaa sävyä. Kysyin vielä uudestaan, että onko tosiaan kyseessä sama väri, mikä löytyy kortistani. Vastaukseksi sain: jees, jees, samma färg, samma färg. Joten päätin rentoutua vaikka sitten väkisin.

Kampaaja-herra oli hyvin innokas keskustelemaan ja hyvin pian tajusin, että hänen ruotsinkielen taitonsa on lievästi sanottuna rajallinen. En yleensäkään pidä tyhjää jauhavista kampaajista (missä oot töissä, onko sulla lapsia, mitä sä harrastat, ookko ollu lomalla…) vaan kaikkein mieluiten syvennyn ultimate-kampaaja-paheeseeni eli öö-luokan juorulehtien lukemiseen. Tavallisesti näkyvä (muka) lehteen syventyminen hiljentää puheripulisemmankin kampaajan, mutta tämä nuori herra jaksoi sinnikkäästi viritellä keskustelua.

Tai paremminkin sanottuna “keskustelua”. Olen tottunut siihen, että kampaajat kommentoivat a) miten pitkät hiukseni ovat, b) kuinka hurjan paksut hiukseni ovat ja c) miten kivasti hiukseni ovatkaan luonnonkiharat. En ota tätä minään henkilökohtaisena kehuna vaan ennemminkin ajattelen, että heidän työhönsä kuuluu myös se, että he haluavat asiakkaan tuntevan olonsa hyväksi ja hienoksi. Ja nämä nyt ovat niitä asioita, joita minulle voi sanoa – ne ovat varmasti jossain määrin totta, mutta en todellakaan kuvittele, että hiukseni olisivat jotenkin poikkeuksellisen pitkät, paksut tai ihanasti luonnonkiharat.

Ehkä kyseessä oli erittäin monimutkainen sosioantropologinen ongelmakohtaaminen, mutta kun varsin huonosti ruotsia puhuva tämänpäiväinen kampaajani toisteli noin ziljoona kertaa, miten fantastiset hiukset minulla onkaan ja miten hänen mielestä pitkät vaaleat hiukset ovat niin hurjan kauniit, alkoi aivan järkyttävän epämukava olo hiipiä jäseniin. Siis täytyy sanoa, että hän ei ollut epämiellyttävä eikä lähentelevä ja yritin koko ajan tolkuttaa itselleni, että hän varmaan yrittää tehdä parhaansa sillä vähäisellä ruotsin kielen sanastolla, mitä hänellä on, mutta silti. Siis oikeasti olisi varmaan pitänyt olla tosi imarreltu, kun joku hädin tuskin kolmekymppinen selkeästi punttisalilla käymistä diggaava tumma egyptiläiskaveri yrittää tehdä vaikutusta. Spontaani reaktioni oli kuitenkin paniikki, mutta sekä kilttinä että sivistyneenä ihmisenä päätin käyttäytyä sekä kiltisti että sivistyneesti.

Väri ei ollut ollut kovin kauaa päässäni, kun minut viittilöitiin hiustenpesupaikalle (=huono merkki, värit vaikuttavat aina paljon pidemman aikaa kuin vaalennusaine). Ihan heti ei kuitenkaan alettu hiustenhuuhteluhommiin vaan herra kampaaja alkoi tarkastella kulmakarvojani. Joskus aikaisemminkin kulmakarvani on nypitty samanaikaisesti, kun väri vaikuttaa – niillä kerroilla on kuitenkin aina kysytty, että onhan se ok. Tämä nuori herra ei kysellyt mitään, mutta en kyllä alkanut vastustellakaan. Korkeintaan hiukan säpsähdin siinä vaiheessa, kun huomasin, että hän on ottanut partaveitsen aseekseen. Toisaalta olin kieltämättä kiinnostunut lopputuloksesta, sillä kulmakarvat on ollut omalla kohdallani aika laiminlyötyä periferiaa ja siksi olin halukas näkemään, mikä on jonkun muun näkemys siitä, miten varsin reheviä kulmakarvojani tulisi trimmata. Näissä kuvissa silmät on sen verran turvoksissa pienistä tunteenpurkauksista, joita en voinut tänään välttää, joten varmaan on parempi, että arvioidaan kulmat, kun tilanne on paremmin rauhoittunut?

Kun päädyimme pesupaikalta takaisin tuoliin ja peilin eteen, olin tikahtua siihen paikkaan. Tajusin samalla sekunnilla, että olin saanut jonkun super-blondin tyvivärin normaalin keskiruskean sijaan. Hyvä että en pillahtanut itkuun saman tien.

Joskus vähän aikaisemmin – ennen paluuta pesupaikalta – kampaaja oli kysynyt aionko mennä ulos tänä iltana. Kysymyksessä sinänsä ei ollut mitään outoa – tänään on lauantai etsetera. Vastasin tietty, että oon, koska ajattelin, että hän innostuu fiksailemaan kivemman kampauksen sen ansiosta. Mihinkään en ollut oikeasti tänään menossa, täällä sitä vain naputellaan blogipostauksia. Haha! Kampaajatyypin jutut muuttuivat eniveis vielä kummallisemmiksi tuon jälkeen. Erittäin rajallisella ruotsillaan hän selosti, kuinka rakastaa tanssimista ja hauskanpitoa ja miten hän tykkää blondeista naisista, jotka käyttää korkeita korkoja… (toim. huom. olin paikalla ilman meikkiä, Balin lötköhousuissa ja sinänsä ihan tyylikkäissä Havainaksen mustissa lipsuissa).

Tiedän, että kampaamon asiakkaalla on oikeus vaatia esimerkiksi uusi väri, jos ensimmäinen on mennyt pieleen. Mielestäni tämänpäiväinen väri meni niin pieleen kuin vain voi olla, mutta kampaaja oli niin creepy, että en voinut kuvitella olevani siellä enää sekuntiakaan kauempaa (tyyppi jankutti mm. ska vi dansa ikväll, ska vi dansa ikväll sen jälkeen, kun olin valehdellut meneväni ulos tänä iltana… Ja ei, en todellakaan tiedä tarkoittiko hän tuon kysymyksenä, että tanssitaanko me eli minä hänen kanssaan tänä iltana vai oliko se vain päiväkoti-retorinen lausahdushömpsähdys..) – halusin vaan pois, niin pian kuin mahdollista.

Ja kyllä, tiedän myöskin, että hiukset eivät ole koko maailma, mutta joskus sitä pitää itkeä myös tuollaisia turhamaisia asioita… Tällä hetkellä on nyt vain yksi kysymys: mitä ihmettä mä teen nyt?? En voi missään tapauksessa mennä takaisin samaan paikkaan. En enää ikinä. Mutta toisaalta toi “ikinä” on helpommin hoidettavissa, mutta mitä ihmettä sitä pitäisi tehdä just nyt?? Tällä vaalennusasteella varmaan parasta olisi bookata tyvivärjäys ensi viikon keskiviikoksi…

Nutturakokeilut jatkuvat! Tällä kertaa ohjelmassa on superhelpon sykerönutturan tutoriaali. Alunperin tämänkin idean sain Pinterestistä, mutta väsäsin neljästä pienestä pompulasta koostuvan nutturahässäkän ihan ulkomuistista ja omana sovelluksena.

Lopputulos on söötti, niskaan kierretty hässäkkä. Kokonaisuus on erittäin “tukeva” ja pienellä lakkasuihkauksella se kestää erinomaisesti koko pitkän ja tuulisen päivän hajoilematta sen enempää, mitä tyyliin sopii. Kampaus valmistuu kokemattomalta tumpelosormeltakin (= and that would be me!) parissa minuutissa.

Hiukset jaetaan ensin neljään suht yhtäsuureen osaan. Tekovaiheessa helpottaa, jos osiot kiertää alustavasti korkkiruuvikierroksille. Näin eri osiot eivät sotkeennu toisiinsa pompuloita kierrettäessä.

Kieputa hiukset yksi osio kerrallaan tiukaksi kiepiksi. Kannattaa aloittaa keskimmäisistä osioista – silloin pompularivistön asettumista on helpompi hallita.

Kun hiuspötkylä on tarpeeksi tiukalla kiepillä, se alkaa kuin itsestään kiertyä pompulalle. Ohjaa hiukset mukavaksi pikku sykeröksi kiertäen sitä itsensä ympärille. Kiinnitä pompula kahdella hengettömällä. Omasta mielestäni kiinnitys sujuu helpoiten, kun sykerön pään yrittää saada pompulan yläpuolelle ja tuikkaa ensin siihen yhden hengettömän. Lopuksi kiinnitetään vielä toinen hengetön alapuolelle tukevuutta tuomaan.

Kieputetaan, kieputetaan… Sivuihin saa kivat pötkylärullat, kun aloittaa kieputtamisen jo noin korvanlehden kohdalta. Tosin pompulan kiinnittäminen on helpompaa, jos kieputus on alettu siitä kohdasta, mihin pompula kiinnitetään.

Aivan älyttömän kätevää ottaa itsestä itselaukaisijalla kuvia samalla, kun yrittää saada pompuloita onnistumaan. Haha!

Mitä tiukempaan osiot on kierretty, sitä helpompi ne on kiinnittää. Tosin löysempään kierretyistä pompuloista tulee aivan hurmaavan hurlum-hei-hippihenkisiä. Fiiliksen mukaan sykerönutturan ilmettä voi siis vaihdella!

Tadaa! Viimeinen sykerönutturapompula kiinnitettävänä. 🙂

Sykerönutturan tekemisessä on etua, jos hiukset eivät ole aivan liukkaat, kuten ne helposti heti pesun jälkeen ovat. Itse suihkin hiuksiin ensin KMS:än suolasuihketta tuomaan rakennetta. Se toimii mielestäni tosi hyvin, koska suolasuihke ei varsinaisesti kiinnitä hiuksia, mutta antaa hyvin rakennetta ja karheutta. Voisin kuvitella, että joku vaahto voisi toimia vähän samaan tyyliin. Lopuksi kiinnitin sykerön parilla suihkauksella hiuslakkaa. Lisäksi tarvitaan kahdeksan hengetöntä – kaksi jokaiseen pompulaan. Kuvassa ei ole kuin kaksi, koska loput ovat kiinni hiuksissani. 🙂

Valmis sykerönuttura!

Sen lisäksi, että kampaus on helppo ja nopea tehdä ja tosi kivan ja kesäisen näköinen, saa siitä myös vaivan palkaksi kauniit kiharat, kun avaa pompulat!

Old stuff