Jotenkin vielä ymmärrän sukkia syövät pesukoneet, mutta meillä asuu joku musta-aukko, johon häviää mm. kameran USB-piuhoja. En voi käsittää, miten kykenen hävittämään kyseisen aika oleellisen tarpeellisen kapistuksen noin neljän metrin matkalla omasta huoneestani olohuoneen sohvalle. Musta-aukko tuntuu sijaitsevan korvien välissä, sillä normaali taktiikka (mieti askel askeleelta taaksepäin, mitä tapahtui…) ei toimi. Muistan aivan hyvin, miten irrotin laturin ympärille kieputetun USB-johdon ja olin siirtymässä olkkariin lataamaan kuvia kamerasta koneelle. Tuossa välissä tapahtui jotain sähläystä – ja sen lopputuloksena piuha on totaalisen hävöksissä. Kämppä on käännetty nurin moneen kertaan. Ja kyllä, olen katsonut myös jääkaapista ja pakastimesta…

Tämä pitkä johdanto siksi, että oli tarkoitus tehdä oikein video-tutoriaali, mutta piuhan hukkumisen vuoksi on nyt tyytyminen kuva-avusteiseen juttuun. Onneksi hienosta Olympuksesta voi siirtää kuvat langattomasti iPhonen kautta koneelle.

Elikkä onnistuin ensimmäisen kerran saamaan aikaiseksi kunnollisen liukulakkauksen kimalteilla ja ajattelin todistaa täälläkin, että ei se niin vaikeaa ole! Youtuben tutoriaaleissa käytetään usen meikkisieniä tms. häivytyksen tekemiseen. Periaatteessa ihan hyvä idea, mutta aina testatessani, olen kyllä saanut kaiken mahdollisen lakan tarttumaan sieneen – eikä häivytyksestä ole ollut tietoakaan.

Puhtaat lyhyeksi viilatut kynnet lakataan ensin aluslakalla ja sitten halutulla pohjavärillä. Mitä kirkkaampi tai tummempi sävy värilakassa on, sitä näyttävämpi tulee lopputuloksesta. Ensimmäisten kerrosten kannattaa antaa hiukan kuivahtaa, mutta ei niiden nyt ihan vimpan päälle kuivat tarvi kuitenkaan olla.

(Ja kas, niin hän on laittanut kuvat väärään järjestykseen! Oh well.) Olen ollut varsin laiska käyttämään aluslakkaa, enkä ole ehtinyt kokeilla kovinkaan monia merkkejä. Mavalan Super Base on ollut mieluinen kyllä. Olemukseltaan se on hyvin ohut ja kuivuu nopeasti sekä lisäksi täyttää tehtävänsä – eli suojaa kynttä. Ei kai sitä muuta tarvita?

Värilakaksi valitsin varsin hillityn vaaleanrusehtavan sävyn: Max Factor, Cappucino (saatu blogin kautta). Näin joulun jälkeen tuntui, että punaisen lakan kanssa yhdistelmästä olisi tullut liian jouluinen ja tummistakin tuli otettua pikku överit tuossa syksyllä. Lähes nude kimalluskombo toimii myös toimistolla.

Kimallusliukulakkaukset on olleet aivan hillittömän suosittuja ainakin niillä foorumeilla, joita itse seurailen. Yleensä pohjana on kilometrin mittaiset akryyli- tai geelikynnet. En ole oikein saanut makua rakennekynsiin ja juuri nyt en kestä edes sitä, että omat kynteni kasvavat onnetonta nysää pidemmäksi. Mutta hei, kimalteet sopii minikynsiin ihan yhtä hyvin!

Kevyesti kuivahtaneen pohjalakkauksen päälle vedetään ensin yksi kerros kimallusta kynnen puolivälistä kärkeen.

Ensimmäinen kimalluskerros saa olla melko ohut. Nopsalla, kevyellä kädellä vetäistään kiillelakkaa noin kynnen puolivälistä, tai vähän alempaa, kärkeen asti. Kandee kuitenkin jättää ainakin 1/3 kynnestä ilman kimalletta, muuten liukuefekti jää aika vaisuksi.

Parhaiten liukulakkaus onnistuu aika isohileisellä lakalla – silloin liu’usta tulee helpommin selkeä. Itse käytin tuota uutta raksuani – eli Ciaten multihilelakkaa.

Toinen kerros kimallusta töpsötellään kynnen kärkiin. Hilelakkaa voi tässä vaiheessa annostella suht reilulla kädellä – ei kuitenkaan ihan kökkeröksi asti. Lakkausalue on noin puolet edellisen kiiltoalueen pinnasta.

Ta-Daa! Hieno, diskreetti kimallusliukulakkaus on valmis! Bonuksena tulee lisäksi paremmin elämää kestävät kynnenkärjet. Paksuin lakkakerros on juuri siinä herkimmin kuluvassa kohdassa ja muutenkin hilelakka rapisee ja lohkeilee paljon vähemmän kuin tavallinen värilakka.

Täällä on päästy aikas muhevaan shopping-modeen. Karkki varsinkin. Tänään tyttö aivan villiintyi Marc by Marc Jacobsin putiinkin alessa. Tosin taisi sitä eilen illalla lähteä pikkuruinen tilaus-HUPS Mintullekin tuonne Shopbopin suuntaan… Niistä lisää myöhemmin, sillä nyt on aika esitellä Karkin kaksi uutta hienoa mekkohankintaa.

Ensimmäinen mekko on musta kevyesti kellotetulla helmalla varustettu jersey-versio Åhlénsilta.

Hyvä perusmekko taipuu asusteiden avulla moneen. Napakka jersey pysyy toivottavasti pitkään siistinä ja lisää pitkillä luennoilla istumisen mukavuutta. Pashmina on Mintun vanha – joskus 90-luvulla hankittu – ja alkaa olla jo hippasen kulahtaneen oloinen. Vetoisissa luentosaleissa isoon huiviin kääriytyminen on kuitenkin melkein pakollista.

Varsin suoralinjaiseen perusmekkoon tulee heti huomattavasti enemmän draivia, kun helma heiluu hiukan kellotettuna. Kapea musta vyö on tullut jonkun H&M-hamosen mukana.

Mummilta saatu ihana Kalevalakorun sormus on aina Karkin sormessa.

Kultaheloilla koristellut ballerinat ovat viime syksyn hankintoja ja peräisin Rizzosta. Tykkään tosi paljon tuosta, että kenkien kärjet ovat kiiltonahkaa!

Karkin lähdenpä-tästä-kaupungille-shoppailemaan -meikki. Muuten hyvin hillityn ehostuksen jujuna on punaisena hehkuvat huulet.

Huulipuna tulee MACiltä ja sävyn nimi on Chili.

Toinen mekkolöytö olikin sitten hiukan tyyriimpi. (Tuo musta on siis Åhlénsin omaa mallistoa, joka on hintatasoltaan varsin kohtuullinen). Karkki kuitenkin ihastui Max Maran ihanaan musta-valkoiseen jersey-mekkoon niin totaalisesti, että sitä ei voinut mitenkään jättää kauppaan.

Tämän mekon Karkki osti jo ennen joulua – ja sille on ehtinyt jo nyt tulla vaikka miten monta käyttökertaa!

Sirot satiinikorkkarit ovat Biancosta.

Valouskuvausassistetti tehtäviensä tasalla. Huolestuneille voin kertoa, että sekä kissa että sukkikset selvisivät ilman näkyviä vahinkoja!

Tukholmassa paistoi tänään aurinko. Siniseltä, pilvettömältä taivaalta.

Ihana valoilmiö ei toki kestänyt kauaa. Jo siinä vaiheessa, kun läksin toimistolta kotia kohti, oli auringonpaiste muuttunut kivasti syvenevän siniseksi hohteeksi. Lounasaikaan pistäydyin sattumalta (=alkuvuoden häilähteleväinen elämäntyyli on aiheuttanut sen, että edes pakastimesta ei löytynyt lunch lådaa mukaan otettavaksi…) ulkosalla ja olin suorastaan tikahtua, kun tajusin, että AURINKO paistaa suoraan silmiin! Ihanaa!

Tai no. Ihanaa ja ihanaa. Yllättävä ja odottamaton kohtaaminen auringon kanssa herätti henkiin monenlaisia tunteita, toiveita, ajatuksia ja haaveita.

Auringon lämmittämä kuiva asfaltti ilman jäätä, lumi- tai räntäkasoja = vaivatonta käpsyttelyä stiletoilla. Paljaana vilkkuvat nilkat, eikä muistoakaan ärsyttävän tiukasta piposta tai arkielämän vaiheissa yhtenään hukkaan joutuvista sormikkaista. Ja kyllä, tuon kuvan asukokonaisuuden adoptoisin erittäin mielelläni. Etenkin, jos se sattuisi olemaan jumpsuit. Mitä se ei kyllä taida olla…

Se tunne, kun lämmin tuuli hivelee paljaita sääriä. Se tunne, kun vielä iltasellakin on kiva pitää aurinkolaseja. Se tunne, kun sifonki lämmittää ihan tarpeeksi. Voisiko jostain ostaa tuon kuvan fiiliksen??

No, ihan hyvä, että saatiin tänään edes pientä esimakua ja lupausta aurinkoisista päivistä. Oikeastaan en kyllä voisi kuvitella elämää ilman vuodenaikojen vaihteluja ja tykkään talvesta ihan paljonkin, vaikka pimeydestä en olekaan oppinut nauttimaan.

Nyt jatketaan Karkin kanssa perjantai-tunnelmointia ja katsotaan teemaan sopvasti leffa Little Miss Sunshine.

Kuvista kiitos: aina yhtä ihana Stockholm Street Style

Muodin ja kestävän kehityksen välillä tuntuu olevan ylittämätön kuilu. Samaan soppaan kuuluu aika väistämättä ympäristöystävällisyys. Tosin siinä missä kestävä kehitys on jo ajatuksena aika kaukana muodin kiertokulusta, tuntuu valmistajien olevan helpompi löytää markkinoinninkin kannalta relevantteja ympäristöpointteja tuotteisiinsa.

Aihe kiinnostaa itseäni kovasti (olin mm. viime keväänä Hanasaaren kultturikeskuksessa puhumassa aiheesta Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä -seminaarissa) ja olin tietty paikalla eturivissä, kun Grandpa järjesti keskustelutilaisuuden otsikolla EKO – EKO – EKO.

Keskustelun johtajana toimi bloggarina ja toimittajana tunnettu Cecilia Blankens ja osallistujat edustivat sellaisia muoti- ja vaatetusalan yrityksiä kuin Kavat, Uniforms for the Dedicated ja Nudie Jeans.

Kuluttamisen lopettaminen ihan kokonaan olisi kai teoriassa sitä kaikkein kestävintä kehitystä – tosin tuskin linkolalaisetkaan enää tosissaan pitävät sitä oikeana vaihtoehtona. Muotibisneksen tehtävänä on tasapainoilla haluttavien tuotteiden markkinoinnin ja shoppailuhaluja hillitsevän kestävän kehityksen välimaastossa.

Uniforms for the Dedicated on sitä mieltä, että kehityksen kannalta parasta on, jos pystyy tuottamaan vaatteita, joita kuluttajat rakastavat trendeistä riippumatta. Lempivaatteet pysyvät käytössä vuosikausia eikä niitä heitetä pois hetken mielijohteesta. Tällöin tietysti vaatteiden laadun pitää olla myös kestävää, mutta harva kai menettää sydäntään huonolaatuiselle akryyli-rievulle.

Nudie Jeans lisäsi tuohon edelliseen vielä, että vaatteiden pitkäikäisyyttä ja näin ollen myös kestävää kehitystä edistää, mikäli tuotteen ulkonäkö paranee käytön myötä. Tuosta olen niin samaa mieltä! Kauniisti kuluvat farkut, nahkavaatteet ja esimerkiksi laukut ovat oikeastaan parhaimmillaan vasta muutaman käyttövuoden jälkeen.

Keskustelussa pohdittiin myös tulevaisuuden shoppailua. Aika yhtä mieltä oltiin siitä, että vanhemmilla on varsin suuri vastuu siitä, millaisia kuluttajia he lapsistaan kasvattavat. Optimistisesti ajateltuna toivottiin, että seuraavat sukupolvet olisivat harkitsevaisempia ja valistuneempia kuluttajia. Mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että mitä pirstaleisemmaksi elämä muuttuu, sitä enemmän ja voimakkaammin rakennetaan identiteettiä juuri kuluttamalla…

Joskus maailmassa ajattelin, että minkään vaatekappaleen ostaminen ei ole vaikeampaa kuin bikinien. Olin väärässä. Kaikkein vaikeinta on ostaa hyvät farkut.

Kyllä, kieltämättä bikinien tai uikkareitten ostaminen voi edelleenkin olla kaikkien tuskallisinta. Jo pelkästään niiden sovittaminen on ihan kamalaa – varsinkin näin talvella, kun ensin pitää kuoria itsensä esiin kaikista tuhansista vaatekerroksista ja sitten muka tehdä jotain arviota minipienistä asioista, jotka esiintyvät epämääräisen sinisenvalkean kalkkuna-ihon päällä…

Mutta bikinit on bikinit – ne kuitenkin sisältää aina lupauksen auringosta, hiekasta varpaiden välissä ja aivan liian aikaisin iltapäivällä nautitusta sateenvarjodrinkistä. Farkut sen sijaan… niiden kanssa olisi tarkoitus kohdata arjen haasteet silloinkin, kun aurinko on vain kaukainen muisto ja sateenvarjodrinkki kuva kitschin matkailuesitteen sivuilla.

Hyvät farkut tukevat olemusta ja korostavat kropan parhaita puolia. Farkut ovat parhaimmillaan kuin rakas luottoystävä, joka saa huononkin päivän näyttämään paremmalta ja peilikuva tuntuu hymyilevän takaisin, vaikka itseä ei hymyilyttäisi yhtään.

Farkut olivat alunperin maajussien ja junaratatyömiesten työvaate. Tämän päivän suolakaivoksille pukeudutaan edelleen mieluusti juuri farkkuihin. Mallit ja materiaalit ovat vaihtuneet, mutta vaatimukset ovat itseasiassa edelleen aika pitkälle samat. Farkkujen tulee tuntua hyvältä, sopeutua työtehtäviin, olla kestävät ja mielellään myös näyttää hyvältä.

Miten sitten voi löytää ne “täydelliset farkut”?

Kaupasta kauppaan laukkaaminen ja ziljoonan farkkuparin kiskominen jalkaan on aivan lopunajan puuhaa. Se ei varmaan ole kellekään mikään uutinen. Sen sijaan hokasin, että se, miten hyvät farkut ostetaan, ei ehkä olekaan kaikille mitenkään itsestään selvää.

Muutama päivä sitten Karkki puuskahti tuskaisena – juuri sillä äänensävyllä, jota käyttää ihminen, joka on pohtinut pitkään vaikealta, jopa mahdottomalta, tuntuvaa kysymystä ja sitten vihdoin tohtii sanoa sen ääneen – että hän ei mitään muuta niin haluaisi kuin yhdet tai kahdet Täydelliset Farkut.

Selitys oli juuri se sama ja universaali: a) lähestulkoon kaikki “julkinen” aika tulee vietettyä farkuissa b) siistit farkut käyvät tilaisuuteen kuin tilaisuuteen c) jos olisi hyvät farkut, ei olisi koskaan ongelmia asun alaosan kanssa d) hyvät farkut säilyvät siisteinä tai ainakin hyvinä paljon pidempään kuin vastaavat puuvillahousut (=hyvä investointi opiskelijalle). Listaa voisi varmasti jatkaa vielä vaikka miten pitkään, mutta kyllähän se on totuus, että modernin naisen garderobissa ei ole montaa yksittäistä vaatekappaletta, joka olisi yhtä monikäyttöinen, moneen tilaisuuteen sopiva ja pitkäikäinen kuin farkut.

Koska Karkki oli aivan täysin pihalla siitä, mitä pitää tehdä, kun haluaa oikeasti hyvät farkut, listaan tässä tärkeimmät ohjeet:

1. Mieti ennen ostoksille lähtöä millaiset farkut ja mihin tilaisuuksiin haluat ja tarvitset.

Omasta mielestäni “farkku-garderobi” alkaa olla täydellinen, kun sieltä löytyy yhdet tummat, ehkä jopa täysin ilman “pesua” olevat denim-farkut, yhdet tummat siistihköt “pestyt” farkut, yhdet selkeästi vaaleaksi tai puolivaaleaksi pestyt ja yhdet siistit ei-pestyt mustat. Eli neljät farkut on hyvä lähtökohta. Sen jälkeen voi alkaa hifistellä, että pitää olla keskisiniset boy-friendit ja harmaaksi pestyt ex-mustat superpillit. Mutta se on sitten oma lukunsa.

2. Kun tiedät suunnilleen, mitä olet vailla, mene kauppaan – ei, putiikkiin – jossa on myyjänä Ammattilainen.

Hyvä myyjä on hyvien farkkuostosten a&o. Ammattilainen tulee ja kysyy vähän fiilispohjalta, että mitä sitä ollaan niiku ettimässä, ja yhtäkkiä huomaat olevasi sovituskopissa muutamien farkkujen kanssa, jotka mieluiten haluaisit omistaa kaikki. Sinänsä kuitenkin positiivinen skenaario, koska perinteisellä hiihtotyylillä sitä olisi hikipäässä sovituskopissa kiskomassa jalkaansa ziljoonannetta paria farkkuja, joista ensimmäinenkään ei ole ollut sinnepäinkään.

(3. Jos on ihan pakko ottaa mukaan makutuomari, ota joku muotibloggari. Ne kuitenkin vaan ottaa itsestään kuvia peilin (likainen…) kautta eivätkä ehdi niin kovasti tulla häiritsemään sinun ja Hyvän Myyjän välistä kommunikaatiota.)

Kannattaa myös laittaa muistiin, mitä merkkiä, mallia, kokoa (tuuma vyötärö ja tuuma pituus), pesua, etc. tuli ostettua. Se helpottaa valintaa seuraavalla kerralla ja on apuna jos vaikka jossain alennusmyynnissä sattuu törmäämään lupaavan ja hyvän tuntuisiin farkkuihin.

Karkki sai äärimmäisen hyvää palvelua Tukholman Norrmalmstorgetin laidalla sijaitsevasta Levi’s -putiikista Hanna-nimiseltä myyjältä. Mukaan lähti kahdet naisten kropalle suunnitellut Levi’s Curved -farkut.

Aina kannattaa kuitenkin vaivautua sovituskoppiin, kun on farkkuostoksilla. Esimerkiksi nyt Karkille tummista, vähemmän joustavista, hyvät löytyivät semi-curved -osastosta, kun taas vaaleammat ovat tuumaa pienemmät light-curved Levikset. Eli samaa kokoa ja mallia ei kannata hankkia kuin, jos kyseessä on sama pesu – muussa tapauksessa sovittaminen vasta näyttää onko kyseessä ne täydelliset!

Päätin, että vuosi 2013 alkaa toisenlaisilla päätöksillä ja lupauksilla kuin tavallisesti. Tottakai toivon edelleenkin, että muistaisin käyttää hammaslankaa joka ilta, jaksaisin herätä aamulla tuntia aikaisemmin joogaamaan ja kuivaharjaamaan itseäni ennen töihin lähtöä – puhumattakaan niistä ihoa sileyttävistä ruokavalioremonteista…

Vuonna 2013 haluan voida hyvin ja muuttua kevyeksi vähän toisella tavalla.

• Teen sovinnon menneisyyteni kanssa, jotta se ei pilaa nykyisyyttäni. Ehkä vuoden tärkein päätös. Varmasti yksi loppuelämän tärkeimmistä päätöksistä!
• Lakkaan välittämästä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Se on heidän asiansa – eikä ne muutenkaan niin kiinnosta.
• Aika parantaa lähes kaiken – annan sille aikaa. Pffft, no annan annan.
• Olen tasan itse vastuussa onnellisuudestani. Teen kaikkeni, että en yrittäisi syyttää muita “huonoista fiiliksistäni”.
• (Tää on v a i k e e !!) Lakkaan vertailemasta itseäni muihin ja lakkaan olemasta kade heidän ihanista/kauniista/onnellisista ja ennen kaikkea täydellisistä elämistään!
• Kaikkiin avoimiin kysymyksiin ei vain yksinkertaisesti ole olemassa vastausta. Kun ei ole niin ei ole. Teen parhaani hyväksyäkseni tämän enkä jää vatvomaan ja analysoimaan asioita turhaan.
• Hymyile! Aina voi hymyillä enemmän. Ei vain bussikuskille ja kaupan kassalle vaan myös sille kanssaeläjälle, joka jätti taas aamun lehden kylpyhuoneen lattialle kastumaan tai kaverille, jonka stressaantunut kiukkuaminen kaikuu seinissä. Hekään eivät omista kaikkia maailman huolia, mutta en kyllä minäkään!

ONNELLISTA VUOTTA 2013 kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille!