Maanantain pukeutumisteemaksi valikoitui sattumalta ketjut eri muodossa. Kaikki lähti siitä, kun halusin laittaa uuden Henkalta hankitun biker-tyylisen jakun päälleni. Sitten havaitsin, että suloisen aurinkoisena jo hämmästyttävän pitkään jatkunut kevätsää yllätti tänä aamuna huikealla kymmenellä pakkasasteella. Eihän täällä ole juuri koko talvena nähty tuon enempää miinusasteita!

Pakkaskeli ei kyllä oikeastaan haittaa yhtään, sillä nyt voin hyvällä syyllä jatkaa vielä hetken rakkaiden Diane von Furstenbergin mokkasaappaiden käyttöä. Kohta ne on kuitenkin pakko pakata hellästi silkkipaperiin odottelemaan seuraavaa jääkautta. Bootsien juju on paitsi makeat luonnonkumiset kiilapohjat, myös varren ulkopuolella oleva roku metallivetoketju.

Samaa teemaa jatkaa vielä hameen sivuilla olevat vetoketjut, mutta kaulaan piti laittaa roikkumaan vaan ihan tavallista ketjua. Toisaalta tässä kohtaa olisi kyllä vetoketjukaulakoru ollut varmasti vähän liikaa.

• jakku, H&M
• hame, H&M
• paita, Primark
• saappaat, Diane von Furstenberg

Terkkuja ysäriltä! Tai ainakin ajalta, jolloin kuntoremontteja ja elämäntapamuutoksia oli vielä ihan poliittisesti korrektia kutsua laihiksiksi. Kävi nimittäin niin, että huomasin kauhukseni (tosin en kyllä yllätyksekseni…), että viime kevät-/kesäsesongin vaatteet ovat muuttuneet ahdistaviksi… Siis… liian pieniksi. Kyllä kyllä, supersäännöllistä kuntoilua ja pysyvästi parempia ruokailutottumuksia täälläkin tavoitellaan, mutta en mitenkään panisi pahakseni, jos vaikka näin alkuunsa saisi rivakkaan tahtiin pientä, mutta selkeää edistystä.

Päätin siis kaivaa arkistojen kätköistä vanhan luotettavan laihisystäväni – Ihmekeiton – reseptin!

Aikoinaan väitettiin, että Ihmekeitto-nimisen hard core kaalikeiton teho perustuu siihen, että sen sulattaminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin mitä siinä itsessään on. Niin tai näin lähestulkoon kaloriton soppa toimii hyvänä puhdistuspaastona ja lähtölaukauksena terveellisemmälle (kevyemmälle) elämälle. Kaali täyttää kummasti, sellerit ja persiljat poistavat nestettä ja tulee takuuvarmasti halvemmaksi kuin kaikenmaailman jauhopussikuurit.

IHMEKEITTO

Ainekset:

1 keskikokoinen kaali

3 – 6 suurta sipulia

3 – 6 porkkanaa

1 nippu selleriä

(punaista ja keltaista paprikaa 1 kpl kutakin kuuluu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta Minttu kun ei välitä paprikasta, niin jäivät pois)

1 kesäkurpitsa (laitoin kesäkurpitsan paprikoitten tilalle, tämä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen)

2 tlk tomaattimurskaa

2 kasvisliemikuutiota

chiliä, tuoretta persiljaa, valkosipulia, tabascoa, chilijauhetta – kaikkea maun mukaan.

Valmistus:

Pese ja tarvittaessa kuori vihannekset, chili ja valkosipuli, laita kaikki ainekset kattilaan (isoon, Mintulle oli käydä huonosti, niinkuin kuvasta näkee…) ja peitä vedellä. Anna kiehua, kunnes vihannekset ovat sopivan pehmeitä. Itse olen käyttänyt porkkanaa koepalana.

Lisää lopuksi silputtu persilja ja muut mausteet. Periaatteessa suolaa ei pitäisi lisätä ollenkaan vaan se, mitä kasvisliemikuutioista tulee, pitäisi riittää. Chiliä ja tabascoa laitan mielellään reilusti, koska jostain syystä keitto tuntuu silloin enemmän ruualta. Ja eikös chilin pitäisi kiihdyttää kaiken muun hyvän lisäksi myös aineenvaihduntaa?

Ysärikuurin idea oli, että maksimissaan kahden viikon ajan syödään ainoastaan ja vain Ihmesoppaa, mutta sitä sitten sai – ja piti – syödä aina, kun oli vähänkään nälkä.

Sen verran nössö olen nykyään, että olen lieventänyt omia ehtojani aika huomattavasti. Aamulla syön pari ruisleivän siivua kaffen kanssa, niinkuin olen tottunut tekemään. Tuntuu, että aamulla on pakko saada vähän hiilihydraatteja, muuten ei aivot lähde käyntiin. Ja illalla olen lisännyt keittoon kanaa, kananmunaa tai raejuustoa. Kyllähän sitä nyt pikkuisen pitää proteiiniakin saada.

Katsotaan nyt sitten, josko ne vetoketjut alkaisivat pikkuhiljaa mennä ihan ylös asti kiinni…

Olen jo lähestulkoon hyväksynyt sen, että olen palannut (taas) käytännöllisesti katsoen lähtöruutuun juoksuharrastukseni kanssa. Oikeastaan ainoa, mitä aktiivisista juoksuvuosista on jäljellä, on kokemus ja luottamus siihen, että se toimii. Ja hinku kokea jälleen fantastisia endorfiini-huuruja ja syvältä mahanpohjasta kuplivaa riemua – eli fiiliksiä, joita olen saavuttanut oikeastaan vain juoksemalla. Runner’s high ei ole myytti, mutta siihen jää koukkuun.

Ensimmäiset pari juoksulenkkiä olen jo ehtinyt tehdä. Mukavaa oli, paikat tuli just ihanasti kipeäksi ja selvisin hengissä kotiin. Lähteminen on ollut kohtuullisen helppoa toistaiseksi, mutta huomaan, että asennepuolella ongelmani ovat kyllä edelleen valtaisat. Piti oikein erikseen keskittyä ja pitää näpit kurissa, että en laittanut lainaismerkkeihin tuota edellisen lauseen “juoksulenkkiä”.

Aikamoista taapertelua ja lönköttelyähän ne pari hassua juoksulenkkiä on ollut. Ei voi mitään.

Tajusin, että tarvitsen vähän ulkopuolista tukea ja tsemppiä juoksuharrastuksen uudelleen aloittamisen alkumetreille. Käännyin siis kaikkivoipan interwebin puoleen – ja kuinka ollakaan – tietämiskone google haravoi esiin itse kirjoittamani jutun Juoksuharrastuksen aloitus, joka on julkaistu Go 4 it vol. 2 -blogissa aika tasan tarkkaan viisi vuotta sitten, maaliskuussa 2008. Olenpas mää vaan fiksuja kirjoitellut…

Eli kun on hyvät tossut, tukevat urheiluliivit ja muistaa juoda päivän mittaan runsaasti vettä, ei lenkille lähteminen ole enää kiinni muusta kuin siitä lähtemisestä. Oikeastaan aika helppoa. Ja niinhän se pitäisi ajatellakin – juokseminen on niin lapsellisen helppoa, että on suorastaan ihme, miten lähteminen tuntuu välillä (useimmiten) niin kovin vaikealta.

Kun on vihdoin saanut itsensä ovesta ulos pitäisi muistaa olla vertaamatta itseään muihin. Tai omaan entiseen itseensä. Lenkkeily on nimittäin syytä aloittaa hyvinkin rauhallisella tempolla. Kysyy aika timantinkovaa pokkaa, että antaa sen kymmenen vuotta vanhemman naapurin rouvan sauvakävellä ohitse. Mutta alussa on oikeasti ihan pakko juosta tosi rauhallisesti, muuten on riski, että sitä ei ikinä jaksa edetä alkua pidemmälle. Paikat kipeytyvät, lonkkia särkee, polviin pistää ja nilkat naksuvat – ei ihme jos ei tee mieli uudestaan juoksemaan. Eli hiljaa hyvää tulee…

Sen verran muistan aikaisemmilta lenkkeilyn ja juoksuharrastuksen aloituskerroilta, että tuloksia alkaa näkyä jo ällistyttävän pian. Mikään liikuntamuoto ei ainakaan omalla kohdallani ole koskaan toiminut yhtä nopeasti ja varmasti kuin juokseminen. Jo parin kolmen lenkin jälkeen huomaa, että jaksaa paremmin ja pitemmälle. Neljän viiden lenkin jälkeen huomaa juoksevansa nopemmin (ainakin nopemmin kuin se sauvakävelytäti) ja kuuden seitsemän lenkin jälkeen todennäköisesti voi todeta päätyneensä pahaan endorfiinikoukkuun. Näin ainakin noin kahden lenkin viikkovauhdilla – eli kuukaudessa on saavutettu jo next level. Aika mieletöntä!

Eikä muuta sitten kuin tsemppaamaan sen kaikkein vaikeimman vaiheen ylitse eli:

1. Läppärin kansi kiinni
2. Persmus ylös soffalta
3. Keittiöstä iso lasi vettä
4. Verkkarit jalkaan
5. Tuulitakki (eiku se taitaakin olla windstopper nykyään…), pipo, hanskat
6. Tossut jalkaan
7. iPhone taskuun, kuulokkeet korviin, tsemppimusa päälle
8. … ja eiku menoksi!!

Mulla on ongelma. & Other Stories -verkkokauppa avattiin eilen. Erehdyin vierailemaan sivustolla – ja nyt haluaisin tilata sieltä tasan aivan kaiken. Aika iso ongelma.

Kaiken lisäksi tilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Pitänee varmaan ryhtyä luovaan ongelmanratkaisuun tässä…

Kuvat: & Other Stories

Naistenpäivä. Feminiinisten ja maskuliinisten elementtien yhdistäminen on luonteva tapa saada asuun kuin asuun eloa ja särmää. Olen aina epäillyt, että pukeudun pääasiassa fiiliksen mukaan, enkä erityisen suunnitelmallisesti. Se taitaa pitää paikkansa, sillä naistenpäivä sai minut kaivamaan asustelaatikon pohjilta vanhan solmiota muistuttavan huivivirityksen. Ihan näin äijämäinen en kai normaalisti välitä olla, mutta tänään oli ihan pakko.

Ja hei – tänään oli ihan oikea tennarikeli! LUV!

• paita, Forever21
• farkut, Acne (Kex)
• tennarit, Converse
• solmio-huivi, Top Shop <3 Kate Moss

“Tää olis äiti ja se olis isä. Nyt se isä lähtis töihin ja tää äiti laittais näille ruokaa.” / Peetu 3 v.

Paitsi, että meidän perheessä äiti ei laittanut ruokaa ikinä. 

Havahduin lastenhuoneesta korviini kantautuneen leikkiselostuksen jälkeen miettimään, mistä tuo tulee, miten pieni raisuliini ja metsäleikeissä viihtyvä tyttö jo tietää, että äidin ja naisen “kuuluu” jäädä kotiin laittamaan ruokaa ja isin lähteä töihin? Miten vahvasti ympäristö vaikuttaa omaan käsitykseen siitä, millainen naisen pitää olla. Asettaa muotin, määrää hyväksytyn rajat. Kolmivuotias tuskin vielä kokee paineita “roolin täyttämisestä”, mutta muistan itse päättäneeni ryhtyä ensimmäistä kertaa laihdutuskuurille jo ennen alakoulun ensimmäistä luokkaa.

Kotileikkien salakuuntelua edeltävänä aikana olin keskittynyt “vain” olemaan äiti kahdelle ihanalle lapselle. Herätyksen jälkeen tajusin kasvattavani kahta nuorta naista maailmaan, jossa normi, peruslähtökohta ja määritelmien luoja on edelleen mies. Siis se standardi, josta nainen on poikkeus ja johon naisen – ollakseen tasa-arvoinen – tulisi muka pyrkiä.

Olen halunnut kasvattaa tyttäristäni vapaita tekemään omat päätöksensä, määrittelemään oman todellisuutensa, uskomaan itseensä (ja kovaan työhön) ja erityisesti siihen, että kaikki on mahdollista.

Karkin kutosluokan kehityskeskustelussa ainoa kritiikki, mitä MVG-lapselle annettiin oli, että kun tyttö kyselee ja kyseenalaistaa niin paljon. Että eikö se voisi olla hiljaa siellä tunnilla. Oletin automattisesti, että Karkki hölisee ja häiritsee opetusta, mutta ei, kaikki “keskeytykset opetukseen” suoritettiin asianmukaisen viittaamisen jälkeen. Olin niin ällistynyt, että en ollut saada sanaa suustani. Vastaava käytös pojalta olisi ollut kiitettävää kiinnostuksen osoitusta ja opetukseen osallistumista – tytön oletettiin istuvan hissukseen ja vain vetelevän niitä MVG:tä kokeista. Toivottvasti äidin sanat ja asenne on jäänyt paremmin ja syvemmälle mieleen kuin yhteiskuntaa 12-vuotiaan silmissä edustavan opettajan.

Nainen saa ottaa tilaa ja naisen määritelmä ei ole kiinni koosta tai ulkonäöstä. Siinä kaksi ajatusta, joiden mukaan haluan elää. Jälkimmäinen periaate voi tuntua ristiriitaiselta, kun ajattelee tätä blogiani ja kiinnostustani muotiin. Kauneuden ja estetiikan arvostus, vaatteilla ja asusteilla leikkiminen ja trendien seuraaminen on kuitenkin täysin eri asia kuin ihmisen määrittäminen ulkokuoren kautta. Tästä syystä en lähtenyt mukaan viime syksynä suurta suosiota saaneeseen villitykseen, jossa bloggaajat esittelivät kuvia itsestään ilman meikkiä. Muistan kyllä, että Veeran alkuperäinen juttu käsitteli ennemminkin kuvankäsittelyä, mutta aika pian juttuihin tuli sävy kelpaanhan tällaisenakin, vaikka olenkin ihan ilman meikkiä.

Tänään naistenpäivänä haluaisin muistuttaa kaikkia naisia – ei – kaikkia ihmisiä siitä, että todelliset muutokset eivät tapahdu poliittisin päätöksin (vaikka ei niiden vetoavusta toisaalta mitään haittaakaan ole…). Todelliset muutokset lähtevät omasta itsestä. Siksi toivon, että ihan jokaikinen aloittaisi todellisen tasa-arvoduunin omien korviensa välissä. Naisen esineellistäminen, arvon muuttuminen pelkäksi ulkonäöksi on standardi jopa meidän tasa-arvoiseksi mainostetussa pohjoismaisessa maailmassamme.

Ja nyt täytyy sanoa, että mainoksien törröpusuhuulia ja anteliaita asuja enemmän itseäni loukkaa sinänsä hyväätarkoittavat jutut tyyliin “kelpaat myös pyllerönä”. Siis niinku mitä?!

Oikeastaan piti tässä postauksessa kertoa Naisten Linjasta. Naisiin kohdistuva väkivalta on räikein esineellistämisen muoto. Naisten Linja on valtakunnallinen, maksuton neuvonta- ja tukipuhelin väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Puhelut ovat luottamuksellisia ja soittaa voi nimettömästi, puh: 0800 02400.

Tällaista viestiä pyysivät levittämään:

Naisten Linjan toiminnan mahdollistavat kymmenet vapaaehtoiset naiset, jotka haluavat antaa aikaansa väkivaltaa kokeneiden naisten tukemiseen ja ovat kouluttautuneet päivystäjiksi. Naisten Linja aloittaa naistenpäivänä ennätyksellisen suuren vapaaehtoisrekrytoinnin. Etsimme pääkaupunkiseudulla noin 60:tä uutta vapaaehtoista naista päivystäjiksi Naisten Linjalle. Tavoitteena on päivystysaikojen laajentaminen vuonna 2014 myös viikonloppuihin.

Sain rakkaalta ystävältäni Tinniltä joskus yläasteaikana (synttäri?)kortin. Siinä olleen runon – ja sen sanoman – haluaisin antaa (tämän kaiken paasaamisen jälkeen) matkaevääksi kaikille isoille ja pienille naisille.