Vuoden vaihtumiseen ja siihen liittyviin juhlallisuuksiin on vielä muutama päivä. Fiksu kuitenkin testaa asunsa etukäteen – etenkin, jos sattuu emännöimään keskimääräistä suurempia kutsuja. Todella helposti käy nimittäin niin, että valmistelut venähtävät ja juhlien järjestäjälle jää nanominimaalisesti aikaa hypätä pois siivooja/kokki/festfixare -lookista glamouria tihkuvaan ilta-asuun.

On siis hyvä, jos asu on mietitty ja testattu etukäteen, kampaus kokeiltu, testimeikki tehty – ja kaikki hyväksi havaittu. Silloin voi rentoutua rauhassa juhlavalmistelujen kanssa eikä omaan kaunistautumiseen tarvitse varata turhaa nääs-nääs -marginaalia.

Peetu on järkkäämässä yhdessä kaverinsa Dunin kanssa isoja Uuden vuoden -bileitä. Mekko on ollut hakusessa jo siitä lähtien, kun juhlasuunnitelmat varmistuivat. Monta ihanaa (ja monta tosi-tosi kallista) mekkoa on ollut kiikarissa, mutta sitten lopulta Nelly.comista löytyi aivan täydellinen kukallinen juhlamekko todella edullisesti.

Peetu halusi löytää nimenomaan kukallisen mekon, jonka kanssa voisi käyttää ihania Rizzon kiiltonahkaisia pinkkejä avokkaita. Mekon mallilla ei niin ollut väliä, mutta omasta mielestäni tällainen hiukan 50-lukuinen “prom dress” -tyyli sopii neidolle aivan täydellisesti!

Meikin jujuna on hiukeat mustalla ja hopeaglitterillä rajausvärillä toteutetut kissarajaukset. Komeuden kruunaa elegantit irtoripset. Uutena vuotena, jos koska on irtoripset aivan paikallaan. Muuten meikki on luonnollinen ja neutraali.

Uuden vuoden look on nyt siis testattu ja hyväksi havaittu. Nyt Peetu voi keskittyä virittelemään cocktail-palleroisia lähes ensimmäisten vieraitten tuloon asti.

Minttu on sen sijaan menossa “valmiiseen pöytään” – eli valmistautumiseen voi käyttää vaikka koko aattopäivän… Tosin ensin pitäisi keksiä, että mitähän ihmettä sitä laittaisi päällensä!

• mekko, Club L
• kengät, Rizzo
• kaulakoru, Glitter (saatu blogin kautta)
• korvikset, Cecilie Melli (saatu blogin kautta)

Joululomat on sitten taas tältä vuodelta lusittu. Tänään tuli tehtyä ihan täysi työpäivä – tosin etänä suoraan konvehtirasian viereltä – mutta kuitenkin. Onneksi oli hirmu läjä riittävän rutiininomaisia tehtäviä pinossa odottamassa. Kovin strategisiin ponnisteluihin ei suklaa-aivot varmastikaan olisi kyennyt ja kiusaus ilmoittautua jälkikäteen lomalaiseksi olisi varmasti käynyt liian suureksi.

Onneksi nyt saa taas jatkaa loma-modessa. Oletteko milloinkaan huomanneet, miten uskomattoman helposti vuorokausirytmi pyörähtää aivan holtittomaksi? Yhtäkkiä ei tunnukaan enää lainkaan omituiselta syödä vähän “pientä palaa” puolilta öin – tai laittaa vielä yhtä jaksoa Hart of Dixietä pyörimään, vaikka kello on jo yli kolme aamuyöllä…

Vanhana leffateatterin lipunmyyjänä tiedän, että joulun tienoilla elokuvat on yksi niistä muutamista asioista, jotka saa ihmiset liikehtimään 50 metriä kauemmaksi kinkkuvadista. Karkki ja Peetu reippailivat ulkona enemmänkin (sekä reippailivat että “reippailivat”), Minttu tyytyi nauttimaan elokuvista sekä kotisohvalla että leffateatterissa.

Tässä meidän parhaat vinkit loma-vapaiksi hyvän-mielen-elokuviksi. Tavoitteena oli siis katsoa kivaa, hyvää, fiksua viihdettä, ei liian raskasta, surullista, haikeaa tai askarruttavaa, muttei myöskään katsojia aliarvioivaa kuraa.

En varmasti kuulu Nälkäpeli-leffojen primääriin kohderyhmään, mutta moisista lokeroinneista en ole ennenkään piitannut. Vihan liekit on trilogian toinen osa, ja vaikka tavallaan olisikin hyvä, että olisi nähnyt edellisen osan tai lukenut kirjat, toimii elokuva myös yksinään. Visuaalisesti toteutus on todella hieno ja kaunista katseltavaa.

Aina jotenkin kiehtovaa nähdä, miten tulevaisuutta tulkitaan erilaisissa elokuvissa. Kysymyksessä ei varsinaisesti ole mikään feel-good -leffa, mutta suosittelen sitä siltikin muillekin kuin tulevaisuus/seikkailu -genren ystäville. Elokuvan perusajatukset ihmisten välisestä solidaarisuudesta ja ystävällisyydestä, siitä, että aina on olemassa toivoa ja että nuoriso on helposti fiksumpaa kuin mitä kuvittelisi – on esitetty noileasti kulkevan kerronnan, skarpin kuvauksen, erinomaisen näyttelijätyön ja oivaltavan dialogin avulla todella nautittavasti. Koko kaksi ja puoli tuntia hujahti niin nopeasti, että lopputekstien ilmestyminen tuntui aivan yllätykseltä.

Bridesmaids ei ole mikään uutuuselokuva – ja varmaan moni on sen jo nähnytkin. Mutta jos ei, suosittelen lämpimästi! Periaatteessa Morsiusneidot on ihan perinteinen komedia/draama kommelluksineen, väärinkäsityksineen, riitoineen ja sopimisineen. Tarina etenee kuitenkin poikkeuksellisen nautittavalla tempolla eikä elokuvan superperinteisiä “opetuksia” tungeta aivan täysillä kurkusta alas.

Sitä vaan en ymmärrä, että miksi elokuvissa aina se onneton päänosan esittäjä, joka on sekoillut ja mokannut ja ollut muutenkin täynnä epäonnea ja epäonnistumista, kuitenkin aina löytää sen ihanan, ymmärtäväisen, kivan poikaystävän?

Nyt tunnustan jotain, mikä voi tulla jollekulle vähän yllätyksenä. Rrrakastan nimittäin hyviä seikkaluelokuvia, poliisi-/takaa-ajojuttuja, jamesbondeja ja näyttävää pyrotekniikkaa. Tarinan pitää silti olla edes jollain tasolla uskottava ja looginen, pahiksen paha ja sivujuonena (täyttymätön) rakkaustarina.

Kaikki tämä toteutuu aivan loistavasti Captain America – The First Avenger -elokuvassa. Ihana vaikeuksien kautta voittoon sankari, pahapaha pahis, superfiksu rakkaudenkohdekaunotar ja 40-lukujen estetiikka. Aivan täydellinen, adrenaliinin täyttämä visiitti pois arjesta! Ja paljon hienoa pyrotekniikkaa! 😀

Sarjassamme elokuvia, joita en ikinäkoskaan kuvitellut suosittelevani kenellekään. Poliisiränttätänttäkomedia, jonka pääosassa on Sandra Bullock. Seriously?

Kaikki syömäni konvehdit on varmaan pehmittänyt pääni, mutta en kertakaikkiaan kykene muistamaan, milloin olisin nauranut niin vedet silmissä kuin The Heatia katsoessani. Siis nauranut niin, että en pysty lopettamaan… Lähes kaikki kunnia kuuluu aivan mielettömälle Melissa McCarthylle. Miten kenelläkään voi olla niin järkyttävän hyvä timing? Ja muutenkin dialogi (tai no, “dialogi”) on pääosin niin herkullista, että se vähäinen tarina, mitä elokuvan juoneksi kutsutaan on ihan sivuseikka.

Tietty yhden läpikreisin ja yhden kunnollisen poliisin muodostostaman parin yhteenottoja ja sittemmin löytyvää ystävyyttä on kuvattu jo ziljoonassa eri elokuvassa ja tv-sarjassa – siinä ei ole mitään uutta. Eikä kai siinäkään, että pääosaparin molemmat osapuolet on naisia. The Heat on hämmästyttävän nautittava rämäpääkomedia, joka onnistuu kirvoittamaan hyvät naurut. Aina välillä se tekee niin hyvää!

Kuvat: Bridesmaids, Catching Fire, Captain America, The Heat

Sjöstadin joulurauhaan kuuluu tällä hetkellä rosollin pilkkomista, enkelikellon kiillotusta ja tryffelien pyöritystä. Kohta lennähtää kalkkunaprojekti uuniin, Karkki ja Peetu lähtevät suomalaiselle kirkolle veteraanien joulujuhlaan lippuvahdiksi ja Minttu alkaa silittää pellavaisia lautasliinoja joulukattausta varten. Kynttilät valaisee sateenharmaata päivää, joulumieltä ei onneksi tarvitse houkutella.

Näistä tunnelmista lämpimät jouluntoivotukset kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille! Ystäville ja suvulle suurkiitokset kaikista ihanista joulukorteista. Me ei nyt tänä(kään…) vuonna saatu edes elektronisia kortteja lähetettyä.

Joululahjaksi kaikille Peetun koostama pop-jazz-indie -henkinen joululaululista:

Peetun joululaulut

W/ <3

Karkki, Peetu, Sunshine the Cat & Minttu

Hurjasti kiitoksia kaikille OBH Nordican Magic Brush -arvontaan osallistuneille! Oli aivan mahtavan hauska lukea kaikkia huikeita kilpailuvastauksia. Tai hauska ja hauska… eihän sitä nyt koskaan toiselle varsinaisesti hiuskatastrofia toivo, mutta suurimmasta osasta on kuitenkin selvitty ilman sen kummempia fyysisiä tai henkisiä vaurioita. Useimmiten hiukset kun on kuitenkin ihan uusiutuva luonnonvara.

Suosittelen selailemaan tuon postauksen kommenttiboksia, jos oma hiuskatastrofi tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä!

Onneksi voittajaa ei tarvinnut valita vaan arpaonni ratkaisi, kuka pääsee kohentelemaan kampaustaan 38 mm:n Magic Brushin avulla. Voittajan vastaus kuuluu näin:

“Katastrofin aineksia oli kerran uudella kampaajalla käynti ennen illanviettoa ja lopputuloksena “tätimäinen” kampaus, jota sitten kotona piti yrittää pikaisesti parannella.  Tuo Magic Style Brush olisi  mainio vempele tämän perheen äidin ja tyttären yhteiseen käyttöön :)”

Eli nimimerkki:

ANSKU!!!

Lämpimät virtuaaliset onnitteluhalaukset voittajalle!!

Voittajalle on lähtenyt ilmoitus myös sähköpostitse.

Vuoden pimein hetki on ohi. Onneksi. Ei hetkeäkään liian aikaisin. Tästä lähtien ollaan matkalla kohti valoa – ja aina vaan lyhyemmiksi käyvät päivät on ohitse taas hetkeksi.

Vaikka ihan hurjasti ei kyllä kehtaa keleistä valitella. Tänään, kun aamulla aikaisin lähdettiin tekemään joulun suurruokaostoksia, tuntui kuin olisi lähinnä pääsiäinen. + 8 asteen lämpötila ja pilvien lomasta varsin avomielisesti näytille tuleva aurinko ei todellakaan vihjaillut sen paremmin vuoden pimeimmästä vuodenajasta kuin talvisesta joulujuhlasta. En valita todellakaan. Tällainen leuto, lumeton talvi kelpaa kyllä aivan mainiosti. Lähden sitten vaikka Alpeille, kun lumi-abstinessi alkaa todella vaivata.

Täällä meillä ollaan jo aika vahvasti joulu-modessa. Oikeastaan aivan ihanaa, että jouluaatto on tiistaina. Kaikki säätäminen, siivoaminen ja hässäkkä ehtii hyvin asettua, kun on vapaana jo ennen niitä varsinaisia pyhiä.

Eilen pidettiin Karkin ja Peetun kanssa oikein perusteellinen siivouspäivä. Jynssättiin koko kämppä lattiasta kattoon. Imurin ääntä vihaava Sunshine oli jo aivan kauhuissaan, että eikö tästä ikinä tule loppua.

Seiskan aikaan tuotiin kuusi sisälle ja jumituttiin sohvalle tölläämään Hart of Dixietä. Peetu lähti jossain vaiheessa tapaamaan kavereitaan – eikä voinut uskoa silmiään yhden aikaan takaisin kotiin tullessaan, kun me Karkin kanssa tapitettiin edelleen jakso toisensa perään.

(Me ollaan nyt Karkin kanssa kakkossesongin about puolessavälissä. Olen kuitenkin katsonut Peetun kanssa jo kolmannen sesongin uuden jaksot. Oikeastaan aloin sarjan alusta vasta nyt, kun kolmossesonki jäi joulutauolle. Eli tavallaan siis tiedän, että ehdoton suosikkiparini, *spoiler warning*, on nyt vihdoinkin oikeasti kimpassa, mutta että kolmossesongilla sitten enää ei. Samanaikaisesti haluan ahmia kaikki loput jaksot nyt heti ja en katsoa ollenkaan, koska en kestä, jos (kun) he eroavat…).

Lisäksi kunnon joulu-mode edellyttää suklaata ja kiitäväkantisia muotilehtiä. Epähuomiossa jäi tänään aamuisella kauppareissulla Karkin lemppari, Paradis-rasia, ostamatta. No, sillä varjolla sain neidon houkuteltua vielä pienelle kävelylenkille joulun auringossa.

Koko meidän koti on nyt lastattu aivan täyteen kynttilöitä sekä LED-versioina että perinteisinä. Välillä tuntuu, että joulu on vain ihana tekosyy kaikkien valojen kanssa irroittelemiseen.

Kuusi on myös koristeltu, rakkaimmat perinnekoristeet kaivettu esiin, piparkakkujen pimppaus täydessä vauhdissa ja jääkaappi ahdettu täyteen ihania herkkuja.

Huomenna on tosin vielä työpäivä. Peetu menee oikein toimistolle, Karkin pitää lukea tenttiin ja Minttu tekee etäduunia kotitoimistolta. Eli ihan ellun kanaksi tässä ei vielä sovi heittäytyä. Puoliksi vain.

Joulu-mode tarkoittaa kuitenkin sitä, että täällä blogissa on varmaan nyt vähän hiljaisempaa. Huomenna tosin julkaisen vihdoinkin sen mahtavan OBH Nordiga Magic Brush -arvonnan voittajan – ja tuskin ihan kokonaan kykenen pitämään sormiani pois näppikseltä muutenkaan, mutta pieni joulurauha saattaa nyt hiipiä tänne blogiinkin.

Ja muistakaa: nyt ollaan menossa valoa kohti!

Tavallinen ketjukaupoista vaatehankintansa tekevä ihminen – eli kuka tahansa meistä – unohtaa helposti, että simppelimmänkin vetimen takana on usein yllättävänkin paljon ajatustyötä. Muistan oman ompelijakoulutukseni ensimmäisen tehtävän kanssa painiessani, että pitkän uran suomalaisen vaateteollisuuden huipulla tehneen opettajamme näkökulmasta oli suorastaan koomista, että unohdimme suunnitteluvaiheessa esimerkiksi ajatella, miten vaate teoreettisessa toteutustilanteessa puettaisiin päälle.

Samainen suuresti kunnioittamani opettaja myöskin iskosti inhon kaikkea ei-toimivaa kohtaan; vetoketjujen tulee aueta ja taskuihin pitää voida tunkea ainakin nenäliina – eikä jakun hihansuihin todellakaan ommella nappeja, jos niitä ei oikeasti voi aukaista ja sulkea.

Kävin eilen katsomassa Tillskärarakademin oppilasnäytöksen, joka järjestettiin Armémuseumin elegantissa aulassa. Coolista metalliverkko-catwalkista, musiikista, roudauksesta ja kaikesta muusta runt omkring vastasi toinen, tapahtumatuottamiseen keskittynyt lukiolinja, mutta nyt ei valitettavasti tule mieleen mikä.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, jota mahdollisesti kiinnostaisi jo lukiotasoiset opinnot täällä Tukholmassa – laita tarkempia kysymyksiä kommenttiboksiin. Täällä on nimittäin aikas hyviä ja erinomaisia kontakteja antavia lukiolinjoja niille, jotka jo 16-veenä tietävät, miksi haluavat tulla isona. Etenkin siis esteettisien aineiden alueella.

Tillskärarakademin rehtori ja hyvä ystäväni Camilla Nhu Duongin jakussa, äidin vanhassa hopeatopissa, Hope:n kengissä ja kivipestystä silkistä valmistetussa kirppislöytöhameessa. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että pyysin Camillaa seisomaan tuossa hetken, että voisin tarkistaa kameran asetukset näytöstä varten. Asu on kuitenkin niin cool, että kuva oli ihan pakko laittaa tänne blogiin. Topin hopeaisuus ei valitettavasti toistu kuvassa ihan niin täydellisesti kuin olisin toivonut.

Näytöksen lisäksi paikalle oli pystytetty näyttely. Entisenä alan opiskelijana ja ex-ammattiompelijana mieltäni lämmitti ihan hillittömästi se, miten perusteellisesti Tillskärarakademin oppilaat perehtyvät mm. vaatteen rakenteeseen. Tillskärarakademi ei ole se luovin tukholmalainen suunnittelijakoulu, mutta esimerkiksi kaikki kaavoituksesta edes vähänkään kiinnostuneet (ja edes jonkinlaista kykyä osoittaneet) ryöstetään hyviin duuneihin H&M:lle nopeammin kuin koodarit Googlelle.

En oikeastaan edes tiedä millainen maine H&M:llä on Suomessa, mutta täällä meillä se katsotaan vähintäänkin ompelu-, suunnittelu- ja muotialan “yliopistoksi”. Mikä sinänsä on ihan loogista, koska korkeamman asteen koulutuksiin täällä on todella helppo päästä, koska pääsykokeita ei tunneta, mutta todellista taitoa vaativia koulutuksia on erittäin vähän.

Tässä vielä lopuksi yksi näytöksen ehdottomasti hienoimmista asuista. Sähkönsinisestä ja signaali-oranssista silkistä valmistettu pitkä mekko on leikkaukseltaan klassinen, mutta vastavärien yhdistäminen tekee siitä voimakkaamman kuin aika perinteinen iltapukumalli olisi muuten ollut.

Sini-oranssin silkkimekon idea- ja fiiliskuvat samoin kuin mallipiirros ja kuvaus kertovat, että kyseessä on paljon enemmän kuin vain puku.