Joululomat on sitten taas tältä vuodelta lusittu. Tänään tuli tehtyä ihan täysi työpäivä – tosin etänä suoraan konvehtirasian viereltä – mutta kuitenkin. Onneksi oli hirmu läjä riittävän rutiininomaisia tehtäviä pinossa odottamassa. Kovin strategisiin ponnisteluihin ei suklaa-aivot varmastikaan olisi kyennyt ja kiusaus ilmoittautua jälkikäteen lomalaiseksi olisi varmasti käynyt liian suureksi.
Onneksi nyt saa taas jatkaa loma-modessa. Oletteko milloinkaan huomanneet, miten uskomattoman helposti vuorokausirytmi pyörähtää aivan holtittomaksi? Yhtäkkiä ei tunnukaan enää lainkaan omituiselta syödä vähän “pientä palaa” puolilta öin – tai laittaa vielä yhtä jaksoa Hart of Dixietä pyörimään, vaikka kello on jo yli kolme aamuyöllä…
Vanhana leffateatterin lipunmyyjänä tiedän, että joulun tienoilla elokuvat on yksi niistä muutamista asioista, jotka saa ihmiset liikehtimään 50 metriä kauemmaksi kinkkuvadista. Karkki ja Peetu reippailivat ulkona enemmänkin (sekä reippailivat että “reippailivat”), Minttu tyytyi nauttimaan elokuvista sekä kotisohvalla että leffateatterissa.
Tässä meidän parhaat vinkit loma-vapaiksi hyvän-mielen-elokuviksi. Tavoitteena oli siis katsoa kivaa, hyvää, fiksua viihdettä, ei liian raskasta, surullista, haikeaa tai askarruttavaa, muttei myöskään katsojia aliarvioivaa kuraa.
En varmasti kuulu Nälkäpeli-leffojen primääriin kohderyhmään, mutta moisista lokeroinneista en ole ennenkään piitannut. Vihan liekit on trilogian toinen osa, ja vaikka tavallaan olisikin hyvä, että olisi nähnyt edellisen osan tai lukenut kirjat, toimii elokuva myös yksinään. Visuaalisesti toteutus on todella hieno ja kaunista katseltavaa.
Aina jotenkin kiehtovaa nähdä, miten tulevaisuutta tulkitaan erilaisissa elokuvissa. Kysymyksessä ei varsinaisesti ole mikään feel-good -leffa, mutta suosittelen sitä siltikin muillekin kuin tulevaisuus/seikkailu -genren ystäville. Elokuvan perusajatukset ihmisten välisestä solidaarisuudesta ja ystävällisyydestä, siitä, että aina on olemassa toivoa ja että nuoriso on helposti fiksumpaa kuin mitä kuvittelisi – on esitetty noileasti kulkevan kerronnan, skarpin kuvauksen, erinomaisen näyttelijätyön ja oivaltavan dialogin avulla todella nautittavasti. Koko kaksi ja puoli tuntia hujahti niin nopeasti, että lopputekstien ilmestyminen tuntui aivan yllätykseltä.
Bridesmaids ei ole mikään uutuuselokuva – ja varmaan moni on sen jo nähnytkin. Mutta jos ei, suosittelen lämpimästi! Periaatteessa Morsiusneidot on ihan perinteinen komedia/draama kommelluksineen, väärinkäsityksineen, riitoineen ja sopimisineen. Tarina etenee kuitenkin poikkeuksellisen nautittavalla tempolla eikä elokuvan superperinteisiä “opetuksia” tungeta aivan täysillä kurkusta alas.
Sitä vaan en ymmärrä, että miksi elokuvissa aina se onneton päänosan esittäjä, joka on sekoillut ja mokannut ja ollut muutenkin täynnä epäonnea ja epäonnistumista, kuitenkin aina löytää sen ihanan, ymmärtäväisen, kivan poikaystävän?
Nyt tunnustan jotain, mikä voi tulla jollekulle vähän yllätyksenä. Rrrakastan nimittäin hyviä seikkaluelokuvia, poliisi-/takaa-ajojuttuja, jamesbondeja ja näyttävää pyrotekniikkaa. Tarinan pitää silti olla edes jollain tasolla uskottava ja looginen, pahiksen paha ja sivujuonena (täyttymätön) rakkaustarina.
Kaikki tämä toteutuu aivan loistavasti Captain America – The First Avenger -elokuvassa. Ihana vaikeuksien kautta voittoon sankari, pahapaha pahis, superfiksu rakkaudenkohdekaunotar ja 40-lukujen estetiikka. Aivan täydellinen, adrenaliinin täyttämä visiitti pois arjesta! Ja paljon hienoa pyrotekniikkaa! 😀
Sarjassamme elokuvia, joita en ikinäkoskaan kuvitellut suosittelevani kenellekään. Poliisiränttätänttäkomedia, jonka pääosassa on Sandra Bullock. Seriously?
Kaikki syömäni konvehdit on varmaan pehmittänyt pääni, mutta en kertakaikkiaan kykene muistamaan, milloin olisin nauranut niin vedet silmissä kuin The Heatia katsoessani. Siis nauranut niin, että en pysty lopettamaan… Lähes kaikki kunnia kuuluu aivan mielettömälle Melissa McCarthylle. Miten kenelläkään voi olla niin järkyttävän hyvä timing? Ja muutenkin dialogi (tai no, “dialogi”) on pääosin niin herkullista, että se vähäinen tarina, mitä elokuvan juoneksi kutsutaan on ihan sivuseikka.
Tietty yhden läpikreisin ja yhden kunnollisen poliisin muodostostaman parin yhteenottoja ja sittemmin löytyvää ystävyyttä on kuvattu jo ziljoonassa eri elokuvassa ja tv-sarjassa – siinä ei ole mitään uutta. Eikä kai siinäkään, että pääosaparin molemmat osapuolet on naisia. The Heat on hämmästyttävän nautittava rämäpääkomedia, joka onnistuu kirvoittamaan hyvät naurut. Aina välillä se tekee niin hyvää!
Kuvat: Bridesmaids, Catching Fire, Captain America, The Heat
