Peetu on muuttanut – ja nyt sillä on niin iso parveke, terassi oikeastaan, että siellä mahtuu ottamaan asukuvia!

Poikkesin viikko sitten sunnuntaina fikalla ja ihastelemassa, miten paikat oli kahdessa päivässä tullut lähestulkoon kuntoon. Kaikki pahvilaatikot oli jo poissa, kirjat hyllyssä, sohvatyynyt paikoillaan ja viherkasvit ojennuksessa. Uskomaton juttu! Oma kokemukseni on se, että hyvä jos vuoden päästä maiseman vaihdon jälkeen alkaa näyttää asuttavalta. No, edellisestä muutostani on kyllä jo kohta viisitoista vuotta – ehkä tässä on kysymyksessä muutonvihajaan käänteinen aika-kultaa-muistot -kokemus. Haha!

Napsittiin asukuvat juuri ennen kuin pimeys yllätti. Sillä kyllä se vaan edelleenkin yllättää – lähinnä sillä, miten poskettoman aikaisin on aivan säkkipimeää.

Signature-pukeutuminen kuulostaa käsitteenä jotenkin hurjan tyylikkäältä. Silleen “muoti vaihtelee, mutta tyyli on ikuista” -tavalla klassiselta ja arvostettavalta. Omalla kohdallani olen havainnut, että henkilökohtainen signatureni on kyllä kaikkea muuta. Printti t-paita ja neuletakki vaikuttaa olevan perusvalintani niin arkeen kuin (pienehköön) juhlaankin, toimistolle yhtälailla kuin kotihimmailuun.

Jotenkin tuntuu, että nokkelat slogan-teepparit on nekin jo aikapäiviä sitten julistettu trendipannaan. Armon saa korkeintaan rakkaat vanhat bändi- ja konserttipaidat, joihin liittyy jokin koskettava henkilökohtainen tarina. Onneksi olen jo aikapäiviä sitten lakannut välittämästä yleisistä säännöistä ja rajoituksista. Minkä sille voin, että t-paita tuntuu olevan oikea ratkaisu pukeutumispulmiini ihan aina!

Tässä uusin hankintani!!

Olen jo tosi pitkään haikaillut kunnollisen pitkän trenssin perään. Metsästelin ruutukangasvuorisia klassikoita ja sovittelin 2nd hand löytöjä kuukausikaupalla. Kun vihdoin kahden ja puolen vuoden jälkeen pystyin taas pukemaan päälleni oikein takin, päätin, että en enää jaksa odottaa – ja kun törmäsin Acne Studion kauniisti leikattuun versioon mukavassa -40% alessa, totesin, että se olisi sitten siinä.

Trenssi on siinä mielessä ikuisuushankinta, että tällä mennään nyt seuraavat vuosikymmenet. Tämänhetkinen “normaali” mitoitus on aika väljää ja tuonkin kanssa otin kokoa normaalia pienemmän, koska halusin, että se tuntuu hyvältä myös sitten, kun oversize-trendi heilahtaa taas vältettävien listalle. Väri on neutraali ja aikaa kestävä, vaikkei aivan sitä kaikkein klassisinta trenssibeessiä olekaan.

Klassinen kaksirivinapitus, poletit, kangasvyö ja tarpeen mukaan monella eri tavalla kiinni napitettava kaulus – check, check ja check!

Sen verran takissa on väljyyttä, että alle mahtuu ihan paksukin villapaita. Aavistelen, että tuon kanssa tulee mentyä suurin osa täkäläisestä talvestakin. Yleensä kunnon talvitamineita ei tarvitse kuin korkeintaan viikon tai kaksi, mutta tuulenpitäville ja kerrostaen säädeltäville sekalaisen kelin asuille sitäkin enemmän.

“Anybody can do what I do.” on siis Andy Warholin slogan – yksi ziljoonista hänen sanomakseen kirjatuista.

Trenssin isoin juju piilee selkäpuolella. En vaan voinut olla rakastumatta tuohon super hero -viittaa muistuttavaan keeppiin. Niin hieno!! ❤️

Toinen viimeaikainen hankinta on Lovian musta pikkulaukku. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, varastoistani ei ole löytynyt kaikkien peruslaukkujen äitiä – monikäyttöistä mustaa peruslaukkua! Kun näin Lovian valikoimissa tuon kaunokaisen, joka taipuu myös vyölaukuksi, tiesin, että voin lopettaa etsimisen.

Sen lisäksi, että laukku on hieno, tuntuu myös mukavalta tietää, että kaikki suomalaisen Lovian laukut valmistetaan huonekalutehtaiden yms. jätemateriaalista. Eli tuonkin hienot materiaalit, pehmeä mutta kestävä nahka, olisi joutunut roskavuorta kasvattamaan, jollei Lovia olisi valmistuttanut siitä Mintulle uutta uskollista palvelijaa.

Uusia tennareita en oikeastaan olisi tarvinnut. Tai siis urheiluun kyllä – ja sitä varten nuo Zalandosta tilasinkin. En tiedä kasvaako jalan koko tosiaankin vielä tässä iässä, mutta vanhat “sisäjumppakenkäni” olivat käyneet niin pieniksi, että isovarpaat tulivat kipeäksi. Löysin nuo kivan näköiset Adidakset Zalandon kesäalen loppumetreiltä ja vaikka heti totesinkin, että niiden kovahko pohja sopii hyvin katukäyttöön, mutta ei oikein treenihommiin, en alle 20 € maksaneita tossuja viitsinyt lähteä palauttamaan.

Nyt uusista Adduista on tullut ihan lempparit – ja hyvittelen omatuntoani sillä, että käytän kyllä kaikki lenkkarini aivan loppuun. Pari viimeistä paria on kulunut pohjasta kirjaimellisesti puhki.

(Kauheesti on kyllä näköjään tullut tehtyä erilaisia hankintoja…)

• paita, Uniqlo
• neuletakki, Dagmar
• housut, H&M
• trenssi, Acne Studios
• tennarit, Adidas
• pikkuhuivi, Marimekko
• laukku, Lovia

Uusi normaali hahmottuu pikkuhiljaa. Meillä virallinen toimistolle paluu alkoi viime viikon maanantaina, mutta jo jonkun aikaa on ollut mahdollista käydä tekemässä lähipäiviä. Ensimmäinen kertani officella 19 kuukauden tauon jälkeen tuntui aivan ensimmäiseltä koulupäivältä pitkän kesäloman jälkeen. Työnteon tehokkuus oli – jos totta puhutaan – vähän niin ja näin, kun piti vaihtaa kuulumisia ja bondata kollegoiden kanssa pitkän tauon jälkeen.

Jotenkin oudosti korona-aika on myös vääristänyt aikakäsitystä. Monta kertaa eri ihmisten kanssa jutellessani huomasin, että viitataan viime kevääseen, vaikka itseasiassa puhe on toissakeväästä. Siitä, jolloin vanha normaali lakkasi olemasta. Ihan kuin yli vuoden ajanjakso olisi hävinnyt kokonaan. Vaikka itsellänikin on pandemian aikana ollut aivan valtavan isoja tapahtumia elämässäni, kuluneet 19 kk tuntuu jotenkin hahmottomalta epäajalta, jonka pituus ei ole mitenkään selkeästi jäsenneltynä päässä.

Paluu toimistolle on tuntunut mukavalta. Onneksi kuitenkin meidän, niinkuin käsittääkseni aika monen muunkin, organisaation johto on tajunnut, että ihmiset ovat varsin tehokkaita ja motivoituneita myös etätöissä – ja siksi lähihommiin ei ole pakko palata viitenä päivänä viikossa. Meillä sovelletaan 50% sääntöä, eli puolet ajasta pitää olla toimistolla ja puolet saa olla halutessaan etätöissä.

Itse olen yksi siitä vähemmistöstä, joka on erittäin iloinen pakollisen etätyön päättymisestä! Yksin asuvana sinkkuna mökkihöperyys on kyllä monet kerrat ollut lähellä ja olen todellakin tuntenut vahvaa hengenheimolaisuutta hölpön-pölpön-mummoihin, jotka juttelevat ummet ja lammet ruokakaupan kassan kanssa, kun juuri muita ihmiskontakteja ei ole. Niin mahtavan ihana tunne, kun vaan saa olla ihmisten keskellä!

Samalla kuitenkin tuntuu tärkeältä saada pitää kiinni pandemian aikana rutiiniksi muodostuneista hyvistä jutuista. Itseltäni menee lähityöpäivinä kaksi tuntia päivässä raitiovaunussa istumiseen. Eli etätyöpäivinä sitä ikäänkuin saa kaksi tuntia lisää käyttöönsä. Eikös se ole yksi niitä klassisia mahdottomia toiveita, että “mitään muuta en toivo kuin paria lisätuntia vuorokauteen”? No, tässä ne nyt ovat.

Omat lisätuntini olen sijoittanut periaatteessa kahteen asiaan: nukkumiseen ja ulkoiluun. Koronakävelyt aloitin silloin, kun kaikki muutkin, ihan pandemian ja etätöiden alussa. Sittemmin päivittäiset kävelylenkit muokkaantuivat silloin tällöin hölkkäilyksi – ja vointi on kohentunut eksponentiaalisesti.

Riittävä unen saanti on myös varsinainen ihmekuuri mielialalle ja yleiselle hyvinvoinnille. Kuka olisi arvannut!? (haha!) Tuntuu, että edelliset kymmenen vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän vajailla yöunilla – mutta nyt alkaa velka olla kuitattu. Mitenkään en haluaisi palata takaisin entiseen “kyllä kuusi tuntia riittää hyvin” -meininkiin, mutta kieltämättä kunnon kahdeksan tunnin unet jää toimistopäivinä edelleenkin haaveeksi.

Toistaiseksi tämä uusi normaali tuntuu kyllä aivan possu-ihanalta luksukselta  ja rusinoiden poimimiselta pullasta! Hyvin ehtii käydä valoisaan aikaan lenkillä ja nukkua tarpeeksi, mutta sitten vastapainoksi saa välillä laittaa ihan oikeita vaatteita päällensä ja lähteä aikuismaisesti töihin. Kyllä kelpaa!

Sen sijaan allekirjoittaneen kameran itselaukaisijan käyttötaidoissa on jokseenkin paljon toivomisen varaa! Haha! Molemmat rakkaat lapsukaiseni – hovikuvaajani – ovat nyt niin kiireisiä, että jos mielin saada asukuvia edes joskus, pitää tuo ottaa kyllä haltuun.

Tätä viime viikolla toimistolla käyttämääni asua kuvatessa oli myös aivan järkky tuuli, syysmyrsky oikeastaan, niin että 99 % prosentissa kuvista hiukset pöllyää silmillä, paidanhelma on korvissa tai huidon epämääräisesti oikoakseni edellämainittuja. Tykkäsin kuitenkin asusta – ja varsinkin tuosta Marimekon paidasta – tosi paljon, joten yritin haravoida ne vähän vähemmän epäonnistuneet kuvat tänne…

Paita oli ensimmäinen hankintani, kun pääsin eroon kaksi vuotta kättä tukeneesta härvelistä. Aluksi tuntui aivan oudolta pukea päälle oikea vaate – eikä vain jotain lepakkohihaisia oversize -virityksiä. Ihastuin kisukuosiin jo ennen ennenkuin mallisto oli myynnissä ja hetken mietin, että hankkisinko saman malliston takkimekon vai tuon paidan. Päädyin paitaan, koska mietin, että sille on ehkä enemmän käyttöä ja se tuntui muutenkin jotenkin enemmän omalta. Kisut rinnuksilla olo on erityisen voimakas!

Hyvin sujuu Mintulta kuvien ottaminen – eikö!?

Parin viikon päästä ollaan Peetun kanssa lähdössä viikonlopuksi Tampereelle – ja sain jo lupauksen, että voidaan siellä ikuistaa ainakin jotkut asut. Käsihärvelistä vapautumisen kunniaksi ostin myös uuden trenssin, josta tykkään aivan valtavasti, ja sen haluan ainakin esitellä. Muutenkin se, että pystyn käyttämään tavallisia paitoja – ja ylipäätään mitään takkia (kaksi talvea meni poncho-huivi -yhdistelmillä) on tuonut aivan uuden renessanssin ja ilon pukeutumiseen!

• paita, Marimekko
• hame, H&M
• kengät, Aldo
• korvikset, Kalevala Koru

Eilen tapahtui monta huikean merkittävää ja (oman elämäni mittakaavassa) poikkeuksellisen suurta asiaa!! Tässä tärkeimmät:

• Olin kaupungilla!
• Olin kaupungilla (ensimmäistä kertaa) ilman käsihärveliäni!!
• Käytiin Peetun kanssa elokuvissa oikein elokuvateatterissa (Black Widow, tykättiin kovasti!)!
• Otettiin asukuvat!

Muutama päivä on vielä vajaa kahden viikon suosituksesta toisen rokotuksen jälkeen, mutta päätin silti uskaltautua ihmisten ilmoille. En ole ollut keskustassa yli puoleentoistavuoteen kuin kerran, kun kävelin koko matkan kotoa. Ihan senkin takia oli aikas jänskiä ja huippua “lähteä matkalle” Tukholmaan. Haha!

Toinen suuri jänskityksen aihe oli liikkua ihmisten ilmoilla ilman käsihärvelin antamaa tukea ja suojaa. Käsi on edelleenkin massiivisen hutera ja arka kaikenlaisille tönäsyille sun muille, vaikka sitkeästi rehab-jumppaa vedänkin päivittäin. No, onneksi kesän ja koronan ansiosta tungos jopa T-Centralin asemalla oli siedettävä ja pystyin pujottelemaan aivan mainiosti kanssamatkustajieni seassa.

Kaikin puolin tuntui kuin eilinen olisi ollut aivan valtava askel kohti uutta normaalia!

Käsihärveli on ollut suurin yksittäinen syy, miksi asukuvat on ollut aika tyystin katkolla sitten kevään 2019 onnettomuuden. Sen kanssa päälle sopivien vaatteiden valikoima supistui erittäin pieneksi ja vaikka periaatteessa “kapseli-garderobi” -ajatus on mielestäni kiehtova, tuntui, että kaikki inspiraatiokin tyrehtyi lopulta aivan totaalisesti.

Toinen kuvaushommia rajoittava tekijä on ollut se, että oikean käden mekaniikka on ollut sen verran rajallinen, että meikkaamisesta ja hiusten laittamisesta ei ole tullut oikein mitään. Eihän tuo nyt vieläkään kovin näppärästi suju – kaikenlaiset ranteen kiertoliikkeet on hankalia ja käsi kaikkea muuta kuin vakaa. Onneksi näin kesällä on vähän päivetystä, niin pärjää vähemmällä pakkeloinnilla tällainen pidempään ajettu mallikin.

Tää koronatukka alkaa jo hiukan huvittaa – jos totta puhutaan! Jossain vaiheessa häiritsi ihan älyttömästi tuo kaksivärisyys, mutta nyt se on mielestäni lähinnä hassu. Rentoon asenteeseen auttaa toki myös se, että tiedän kampaaja-ajan olevan ihan kulman takana. En ole tohtinut istahtaa kampaamon penkkiin koko korona-aikana, kun maskien antamasta suojasta on varsin ristiriitaista tietoa – ja olla nyt sitten siinä jonkun vieraan ihmisen kanssa vieri vieressä pitkä tovi, kun tuskin oman perheen kanssa ollaan tehty sitä. Ajatus tuntui vähintäänkin ristiriitaiselta.

Järjestyksessä olevat rokotuskuviot onneksi nyt mahdollistaa tuonkin arjen luksuksen. Ihanaa! Saa nyt sitten nähdä, millainen harmaahapsi Mintusta siellä kuoriutuu…

Tässä muuten esittelyssä se ihana kesäkäsilaukku (jos joku vielä muistaa!), jonka alunperin ostin olemaan osa Karkin ja Cissin häihin ajattelemaani asua. Yksikätisenä en tietenkään voinut kahlita ainokaista toimivaa räpylää kassin kantamiseen, joten tuo söpöliini jäi odottelemaan parempia aikoja. Jotka on selkeästi koittanut nyt!

• musta huitula, ASOS
• t-paita, Lindex
• raitapöksyt, Weekday
• lipsut, Havaianas
• laukku, Cult Gaia
• korvikset, Kalevala Koru

Todistettavasti olen onnistunut kutomaan jotain muutakin käyttökelpoista kuin sukkia!

Peetu pisti tilaukseen sliparin jo siinä vaiheessa, kun vielä pähkäilin, että mitenkäs ne kantapään kavennukset oikein nyt meneekään. Optimismin puutteesta ei lasta voi ainakaan syyttää! Ja oli myös itsestään selvää, että toivomuksena oli juurikin tuo viimeksi milleniumin alussa trendikkyyspisteitä kerännyt vaatekappale. Neuleliiviksi ne kai sitä nykyään kutsuu.

Ajattelin, että tuosta vaan löydän hyvän ohjeen – onhan slipari kuitenkin ihan neulemaailman klassikko. Homma ei kuitenkaan ollut aivan niin itsestäänselvä. Peetu antoi varsin vapaat kädet mallin valintaan, ainoa toive oli, että neuleliivi olisi suht istuva, räätälöidyn oloinen, sekä sellainen, että sitä voisi halutessaan pitää myös sellaisenaan toppina.

Kaikki löytämäni mallit olivat väljähköjä, rentoja mitoitukseltaan – enkä olemattoman kokemukseni (ja kyseenalaisen track recordin) kanssa uskaltanut lähteä suuremmin sooloilemaan ohjeiden kanssa. Sukkien lisäksi en ole tehnyt kuin yhden neulepaidan (tapaisen..) Novitan 7-Veljestä langasta, joten mieluiten todellakin halusin kunnollisen ohjeen. Suomeksi. Jostain tutusta langasta.

Ahkera googlailu ja ohje-arkistojen selailu ei tuottanut oikein mitään sellaista, mistä olisin tohtinut alkaa edes yrittää slipari-projektia, kunnes ihan täysin jotain muuta Novitan ohjearkistosta etsiskellessäni törmäsin tähän. Vertailin Nalle-langalle olevan ohjeen silmukkamääriä aikaisemmin tekemääni paitaan ja totesin, että jos teen Peetun toivoman neuleliivin 7-Veljestä -langasta, voin käyttää 146 cm pojalle tarkoitettua ohjetta!

Kokeneille neulojille ohjeiden soveltaminen on varmasti aivan arkipäivää, mutta itse koin olevani varsinainen Einstein tämän keksittyäni!

Pieniä muutoksia Pojan Slipoveri -ohjeeseen tohdin tehdä.

Ensinnäkin helman resori on selkeästi pidempi kuin ohjeessa. Ehkä se olisi voinut olla vielä vähän pidempikin, mutta aika hauskalta se näyttää myös noin. Lisäksi kokonaispituus on suhteessa selkeästi alkuperäistä lyhyempi. Tavoitteena oli juuri tuollainen “ei-aivan-crop-top” -pituus. Peetu tykkää käyttää korkeavyötäröisiä housuja ja hameita – ja niiden kanssa kivan näköinen pituus on juuri vyötärölle ulottuva.

Lanka on siis Novitan 7-Veljestä – en muista, mikä tuon valmiiksi liukuvärjätyn värin nimi on – se tuli jossain valmiissa “sukkapussissa” mukana. Oikein hauska hillitysti raidoitettu lopputulos siitä kuitenkin tuli. Tykkään myös aivan valtavasti, miten superyksinkertainen oikeilla ja nurjilla tehty kuviopinta elävöittää koko neuletta.

Pieniä virheitä työhön jäi – sen tunnustan, ennenkuin joku tarkkasilmä huomaa. En vaan kyennyt purkamaan puolta liiviä, kun kokoamisvaiheessa tajusin, että kaikki ei nyt ihan täsmää. Onneksi Peetu on sitä mieltä, että käsityön jälki saa näkyä…

Pääntien ja kädentien joustinneuleiden tekeminen on edelleen vähän mysteeri. Ihan ookoolta nuo nyt näyttävät, mutta jotenkin tuntuu, että siinäkin pitäisi olla joku tekniikka. Ehkä sitten ensi yrittämällä selvitän sen.

Hiukan kyllä huvittaa, että juuri sliparista tuli ensimmäinen oikeasti käyttöön päässyt vaate kaikkien valmistuneiden sukkien jälkeen. Siinä vaiheessa, kun laitoin aikoinaan edellisellä trendiheilurin heilahduksella oman slipoverini kierrätykseen, muistan ajatelleeni, että tämä ei nyt varmasti kyllä enää ikinä palaa muotiin!

Hei siis KÄÄÄÄK, miten ihanaa saada vähän glamouria!
Jos totta puhutaan – olin aivan unohtanut koko Oscarsit. En ole käynyt kohta puoleentoista vuoteen kertaakaan leffassa, koko sen kaltainen elämä tuntuu ihan vieraalta. En siis myöskään ole, ensimmäistä kertaa ikinä, nähnyt ainuttakaan ehdolla olevista elokuvista. Niin kummallista!
Onneksi someen voi luottaa ja jo heti aamulla IG:ssä pamahti eteen ensimmäiset gaala-asut. Kaikki eilisen päivän vapaat hetket menikin sitten hyvin asuja ihaillen ja asujen taustoja tutkien. Aivan mieletön homma yhden tuollaisen upean kokonaisuuden toteuttaminen! Kunnia ei todellakaan kuulu vain punaisella matolla loistavalle tähdelle, onnistuneen outfitin takana on kokonainen tiimi ammattilaisia.
Tässä suosikkini tämän vuoden Oscareista, ei varsinaisesti missään järjestyksessä, mutta tällä kertaa yksi asu oli mielestäni ylitse muiden. Täydellisyys vailla vertaa! Arvaatteko kuka?

Regina King Louis Vuittonin kristallinauhoin koristellussa asussa. Näin tästä puvusta pienen videonpätkän Instagramissa ja siinä vasta oikein näki, miten puvun strassit kimaltavat upeasti liikkeen mukana.
Stailaus on mielestäni tässä erittäin onnistunut ja tuo esiin puvun vahvuuden. Selkeälinjainen kampaus suuntaa ajatukset superhero-linjoille, mikä on tyylikästä ja coolia. Romanttisempi stailaus olisi vienyt yleisvaikutelman ihan toiseen suuntaan – vaikka ei perhos-/enkeliassosiaatiot olisi nekään välttämättä olleet hullumpia.

Halle Berryn unelmaisen, lilasta silkkisifongista valmistetun puvun on signeerannut Dolce & Gabbana. Ihan syystäkin Berry leyhyttelee mekon helmaa jokaisessa kuvassa, tuollainen ohut sifonki laskeutuu varsin huomaamattomaksi, vaikka kangasta olisi uponnut kymmeniä metrejä. Ilman liikettä näyttäisi edessä oleva muhkea rusetintapainen helposti kuvissa epäsuhtaiselta. Livenä toiminee ilman leyhyttelyäkin.

Yksi kuumimmista puheenaiheista tuntuu olevan Halle Berryn uusi kampaus. Ja siis onhan tuo kertakaikkiaan upea! Margot Robbie esitteli myös uuden otsiksensa Oscarsien punaisella matolla, mutta jotain vikaa siinä täytyy olla, kun en välittömästi alkanut hamuilla Fiskarseja. Yleensä ei paljoa tarvita, että triggeröidyn pätkimään itsellenikin otsatukan. Kyllä minä, jos muutkin… Haha!

Tässä vielä kerran – Halle Berry ja silkkisen helman heilautus!

Laura Dern ja Oscar de la Renta -puku. En ole ihan varma, onko täysin ok tykätä höyhenhelmaisesta puvusta. Olen lukenut molempia – että höyheniä on täysin mahdollista saada ilman, että eläin mitenkään kärsii, vähän kuin villaa lampaasta – mutta sitten myös päinvastaista. On myös mahdollista, että puvun höyhenet on keinotekoisesti valmistettu, siihen en löytänyt vahvistusta mistään.
Mutta, jos lähdetään siitä, että puku on valmistettu eettisesti, niin tykkään erityisesti sen mestarillisesti toteutetuista vastakohdista: musta-valkoinen, pöyheä-sileä, muhkea-ihonmyötäinen. Extrapisteitä pikähihaisesta mallista, joka tihkuu glamouria ja on peittävyydestään huolimatta kaikkea muuta kuin tätimäinen.

Punaisen suoran ensimmäisenä Amanda Seyfried Armani Privén puvussa. Mekko on kuulemma saanut inspiraationsa hisbikus-kukasta (se on se yksi emoji-kukka) ja mikä ettei. Puku on mielestäni upea, mutta vasta stailaus tekee kokonaisuudesta huikean. Klassinen filmitähtikampaus, utuisen lämpöinen silmämeikki (Halle Berryn silmämeikki on hyvin saman tyylinen – trend alert!) ja erityisesti luumunpunaiset huulet täydentävät lookin kymmenen pisteen arvoisesti.

Toinen punainen upeus on Angela Bassett ja Alberta Ferrettin puku. Tälle en syttynyt aivan heti, jokin kokonaisuudessa mättää. Laukku ja kengät on eri maata, korut ja meikki riitelevät keskenään. Ihan kuin kengistä ja meikistä vastaavat olisivat halunneet vetää superhero-linjaa ja laukuista & koruista vastaavat kannattaneet klassisempaa Hollywood-lookia.
No, puku on upea – tiedätte jo ennestään, että olen heikkona viittamaisiin laahuksiin. Leikkaus on muutenkin todella taidokas ja v-etuhalkio paljastaa ylellisen läikehtivästä silkistä tehdyn vuorin. Ompelija minussa hyrrää tyytyväisenä!

Joka Oscarseissa on aina muutama, jotka haluavat välttämättä kanavoida sisäistä Oscar-patsastaan ja pukeutua kultaan. Joskus se onnistuu tyylikkäästi, toisinaan taas ei. Carey Mulligan Valentino Haute Couture -puvussaan kuuluu ehdottomasti ensimmäisiin.
Olin jo hilkulla julistaa tämän koko gaalan upeimmaksi kokonaisuudeksi, mutta sitten tuli toinen, joka vei sydämeni. Jokatapauksessa Carey Mulligan tasapainottelee taidokkaasti överin hameen ja alleviivatun simppelin stailauksen kanssa. Bandeau-toppi yläosana keventää kokonaisuutta ja päivittää ilmeen prikulleen tähän päivään. Elegantin ja trendikkään onnistunut liitto toisin sanoen.

Yleensä en juuri ota miehiä mukaan näihin juttuihini, miesten muoti kun on ihan oma lukunsa. Mutta kun tällainen herkku, Colman Domingo shokkipinkissä Atelier Versacen puvussa osuu silmiin, niin pakkohan se on ottaa mukaan!
Ja sitten onkin aika paljastaa ykkössuosikkini:

Zendaya hengästyttävän huikeassa neon-keltaisessa Valentinon puvussa. Rakastan tässä lookissa aivan kaikkea – kyllä, myös kuuden miljoonan dollarin arvoisia Bulgarin jalokiviä.. Haha!
Olen tutkinut suurennuslasilla silkkisifonkisen puvun jokaisen sauman ja huokaillut onnesta. Kesyttömät hiukset, hippihenkinen luonnonsävyinen meikki ja selkeät viittaukset yhteen populäärikulttuurin valovoimaisimmista ikoneista (Cher, jos joku ei tunnista kuvasta) vain lisäävät lookin suurenmoisuutta.


Niin, ja siis puvussa on myös viittamainen laahus. I say no more!
 

Vielä bonuksena tänne loppuun yksi nuoruuden suosikeistani: 56-vuotias ex-supermalli Paulina Porizkova. Ihanasti hänkin antanut luonnonharmaiden hiusten näkyä tyvikasvussa.
Mites siellä ruudun toisella puolella – oliko samoja suosikkeja?
Eikö vaan tunnukin jotenkin aivan ihanalta välillä unohtaa kaikki arkinen ja sukeltaa silkin ja glamourin syleilyyn!
Kuvat: Elle.se, Damernasvarld.se ja Vogue.com

Käsivarsipsrantolasta päivää!!
Arvatkaas mitä!? No sitä vaan, että käsi toimii jo sen verran, että olen kyennyt aloittelemaan yksinkertaisia ompeluhommia! Olen niin innoissani, että superlatiivit loppuu!! Vasta nyt tämän pakollisen käsillätekemis-selibaatin aikana tajusin, miten hurjan tärkeää omalle hyvinvoinnilleni on saada aikaiseksi jotain käyttökelposta. Mielellään myös kaunista.
Kutomishommat auttoi suuresti järjissäpysymisen kanssa jo viime syksynä. Oli ihanaa huomata, että pystyn saamaan aikaiseksi aivan mainiot ja täysin käyttökelpoiset villasukat. Sen jälkeen sukkia on kertynyt jo aika pino ja vähän muutakin olen yrittänyt saada puikoilla aikaiseksi. Tosin täytyy tunnustaa, että muiden neuleprojektien kanssa onnistumisprosentti ei ole aivan samaa luokkaa kuin sukkien – mutta eiköhän siinäkin vielä taidot ja silmä kehity. Toivotaan!

Vaikka neulominen on ihan mahtavaa, ompelukone (ja tietty saumuri myös) on itselleni se omin instrumentti. Toivorikkaana olen puhallellut pölyjä pois koneista, mutta vasta ihan viimeaikoina oikea käteni on kestänyt olla ompelun vaatimassa kohotetussa asennossa 30 sekuntia pidempään. Samoin ranteen kiertoliike on ihan vähän aikaa sitten vasta petraantunut tarpeeksi, että voin käyttää molempia käsiä ompeluksien ohjailuun.
(Älyttömän käteviä muuten nuo apuvälineklipsut! Allekirjoittaneen ompeluhiatus kesti sen verran pitkään, että kaikenlaista edistystä on ehtinyt tapahtua!)
Mitään isoja tai painavia kankaan paloja en edelleenkään kykene käsittelemään, samoin silittäminen on erittäin haastavaa (tai lähinnä nosto+kierto -liikeyhdistelmä, minkä ompelutöiden silittäminen vaatii), mistä syystä tuotannossa on ollut lähinnä kaikenlaista pientä kivaa. Onneksi nyt melkein 7 kk ikäinen Böna suostuu vielä toistaiseksi mukisematta käyttämään mummun ompeluksia.

Löysin kankaita ja ompelutarvikkeita netissä myyvästä Stoff & Stil -putiikista hurjan kätevän kaavan, jossa mekko ja body on yhdessä ja samassa. Ihanaa tuossa kaavassa on myös se, että se tulee kestävästä kuitukankaasta valmistettuna ja jo valmiiksi oikeaan kokoon leikattuna. Niin kätevää, kun pääsee heti hommiin, eikä tarvitse ährätä loputtomasti kaavojen kanssa. Samalla se on tietty myös miinuspuoli, koska ostaessa saa todellakin vain yhden koon.

Malli on hurjan kätsy, koska normaalisti vauvaikäisillä ihmisillä helmat on helposti korvissa ja napa näkyvissä, jos vaate ei ole kiinnitetty haarovälistä. Mekko-body -yhdistelmä pitää masun piilossa, mutta silti voi nauttia hurmaavasta helmasta.

Tällainen pieni uutuus on kanssa! (Peetun design <3)

Hiukan täytyy vielä odotella – ja verrytellä käsivartta – ennenkuin kykenen polkaisemaan ateljeen ihan täyteen vauhtiin. Suunnitelmia ja projekteja on kyllä iso liuta jo jonossa. Tilasin vuosien paussin jälkeen taas Suuri Käsityölehdenkin ja tuntuu, että taso on noussut huimasti. Joka lehdessä on useampikin kaava, jonka haluan toteuttaa aivan samantien – ja lisäksi useampi, joka kiinnostaa, vaikkei ehkä just nyt heti.
Ihan ensimmäisenä pitää ottaa ohjelmaan asioita, jotka eivät vaadi niin paljoa silittämistä. Käytännössä tarkoittanee erilaisia trikoojuttuja ja sehän vain sopii, niitähän tässä nyt muutenkin tulee eniten käytettyä. Juuri saatiin tieto, että töitä jatketaan kotitoimistolla kesäkuun loppuun asti.
Pölyt on siis pyyhitty ompelukoneiden lisäksi myös kauan käyttämättömänä lojuneesta Ompeluseura -tägistä!