Olen miettinyt toivoa paljon viime aikoina. Kuinka siihen liittyy paljon sanontoja yleisenä teemana ”niin kauan kuin on toivoa, on elämää”. Enkä nyt mitenkään vastusta ajatusta toivomisesta tai toivon elättelemisestä. Mutta toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, toivo on kolikko, jonka kääntöpuoli aiheuttaa stressiä, ahdistusta, huolta, unettomia öitä ja mahanpuruja.

Let me explain…

Toivon kainalossa kulkee aina ajatus, että toive ei ehkä toteudukaan. Muutenhan varsinaista “toivomista” ei tarvittaisikaan. Jonkinlainen hiljainen yhteisymmärrys on olevinaan myös siitä, että jos jokin menee pieleen – ei toivomusten mukaisesti – ei ole toivottu tarpeeksi. Tai etenkin jonkun muun ollessa kyseessä, voi korvissaan kuulla tylyn toteamuksen, että ”ei kai se sitten toivonut sitä tarpeeksi”.

Eli niin hyviä ja ihanaksi leimattuja asioita toivo ja toivominen ovatkin, tuntuu, että ne ovat myös aikamoisen kärsimyksen lähde. Pitää keskittyä toivomaan peukut pystyssä ja sormet ristissä – ja samalla jännittää, että mitä jos toive ei toteudukaan.

Jotenkin rennompaa ja leppoisampaa on luottaa, olla luottavainen. Pelkkä ajatuskin saa mahassa levottomina lepattelevat tiesmitkä rauhoittuman ja päässä sinkoilevat impulssit hidastumaan siedettävälle tasolle. Pätee tietenkin erityisesti huolta herättäviin asioihin, joihin ei oikein itse pysty vaikuttamaan. Toivominen vain lisää vettä huolimyllyyn, kun taas luottamus avaa mahdollisuuden rauhallisiin yöuniin.

Peetun kaverin äidillä on sanonta :”allt blir bra till slut – är det inte bra, då är det inte slut än”. Vapaasti suomennettuna: lopussa kaikki on hyvin, jos kaikki ei ole hyvin, ei ole vielä loppukaan… tai jotain. Mutta tässä mielestäni kiteytyy se, mitä yritän sanoa luottamuksesta – että kaikki järjestyy, menee hyvin, kunhan vain luottaa siihen – vaikkei juuri nyt siltä tuntuisikaan.

En tietenkään ole lopettanut toivomista – miten voisinkaan – mutta en ole ollenkaan niin varma, onko toivossa hyvä elää. Toisaalta ”luottaen on hyvä elää” olisi aika surkea sanaleikki.

Tähän suurenmoisen syvälliseen pohdiskeluun innoitti päivän etätyöasu teemalla “Serenity – now”. Haha! Virallisesti meillä palataan takaisin lähitöihin vasta maaliskuun toisella viikolla, mikä on kyllä oikeastaan aika ihanaa. Siis onhan tämä kotitoimistolla hommailu helppoa ja mukavaa, mutta kaipaan kyllä taas takaisin ihmisten ilmoille.

Paita on muutaman vuoden takainen (nyt kun mietin, niin ainakin viisi vuotta vanha!) löytö Weekdayltä. Jotenkin hassusti, ja vähän ristiriitaisestikin, tuo rento oversize-malli tekee siitä perus-collegea siistimmän. Tai sitten se on paidan valkoinen väri, minkä ansiosta tuntuu, että voisin laittaa sen ihan toimistollekin, enkä vain näin koti-officelle.

Ihan varsinaisesti ei kyllä ole vielä tennarikelit. Sää on pysynyt plussan puolella tosin jo toista viikkoa täällä meillä – ja eilisen sekä tän päivän auringonpaiste kuivatti katuja sen verran, että lähikaupassa pystyi poikkeamaan sneakersit jalassa jo ilman pahempia kuravaurioita. Vielä ei ole kuitenkaan syytä alkaa uskoa, etteikö se talvi vielä ainakin pienen encoren tekisi. Kalenteri näyttää kuitenkin vasta helmikuun alkua!

Serenity – now!

• paita, Weekday
• housut, H&M
• tennarit, Adidas

Yllättävän koville otti koronasta toipuminen! Vaikka en ollut millään mittakaavalla mitenkään erityisen superkipeä tai edes korkeassa kuumeessa (toki suhteellisen kauan, 8 päivää kuumeessa…), voimat meni kyllä aivan totaalisesti. Viikko sitten olin onneksi jo sen verran tolpilla, että tohdin lähteä käymään Nordiska Museetissa tsekkaamassa kovasti kehutun “Nordens Paris” -näyttelyn. (Takana oli neljä kuumeetonta päivää ja olin käytännöllisesti katsoen oireeton, lisäksi pidin maskia aina muulloin paitsi näissä kuvissa, jos joku siellä epäilee moraaliani!)

En nyt ryhdy sen kummemmin tekemään raporttia itse näyttelystä, mutta pieni tiivistelmä on varmasti paikallaan. Eli “Nordens Paris” esittelee NK:n ranskalaisen ateljeen tuotantoa ja historiaa 1902 – 1966. Nuo Haute Couturen kultavuodet perustuivat ajatukseen, että valitut ompelimot saivat hankkia muotitaloilta oikeuden toteuttaa 5 – 10 kpl kutakin ostamaansa luomusta. Eli sikäli NK:n ompelimossa toteutettiin aitoja Diorin, Balenciagan, Chanelin etc. asuja. Mittatilauksena tietenkin.

Näyttelyn on kuratoinut vanha kurssikaverini Susanna Strömqvist – ja muistan hänen olleen jo tuolloin opiskeluaikoina erittäin kiinnostunut tuosta Couture-muodin mekaniikasta aikana ennen Prêt-à-porter valmisvaatetuotantoa. Perusteellinen taustatyö näkyy ja itse ainakin olisin voinut viettää koko päivän saumoja syynäten ja tarinoihin tutustuen. Ainoa miinuspuoli on se, että vaatteisiin ei saa koskea (no ei tietenkään!) – olisin niin mielelläni hypistellyt kankaita, kurkistellut vaatteiden sisälle ja nähnyt helmojen heilahtelun.

Suosittelen lämpimästi näyttelyä aivan kaikille, joita kiinnostaa elävä muodin lähihistoria, kauniit vaatteet (“slow fashion”), kädentaidot ja ylipäätään muotibisneksen kehitys! Koronatilanne ei ihan vielä taida antaa periksi reissaamiselle, mutta näyttely on Nordiska Museetissa aina tuonne syyskuulle asti – eli vielä ehtii!

Näyttelyvisiittini tein yhdessä Peetun ja vaatteita & designia rakastavan kollegani kanssa (hänkin ensimmäiseltä koulutukseltaan ompelija!) – ja pitihän Peetu heti suostutella ottamaan asukuvat!

Olen aina tykännyt pukeutua vihreään, mutta tuo kashmirpaidan hennonvihreä on uusi tulokas paletissani. Se tuntuu ihanan keväiseltä ja valoisalta – ja jotenkin lempeältä talvikalmankelmeää ihoa vasten. Peetulta vuosia sitten saamani pashmina-huivi sointuu sen kanssa jotenkin erityisen kivasti.

Uutuus, jota tässä nyt erityisesti esittelen, on kuitenkin Dagmarin alesta bongaamani lyhyt villakangastakki. Tajusin jossain vaiheessa, että en omista yhtään lyhyttä takkia – urheiluvaatteita lukuunottamatta – ja niin ihanan lämpimiä kuin pitkät takit onkin, välillä sitä kyllä kaipaa jotain vähän keveämpää. Lannepituisessa takissa on jotenkin älyttömästi paljon kevyempi liikkua.

Kaikki muut asun osat onkin sitten vanhoja palvelijoita, mutta kutsukaamme heitä klassikoiksi! (Tosin nyt huomaan, että kaikissa asukuvissa on nuo samat kengät… 😀 On mulla kyllä jotkut muutkin – lupaan tsempata seuraaviin kuviin vaikka jotkut bootsit!)

• neulepaita, H&M
• farkut, Heidi Klum x Esmara
• takki, Dagmar
• kengät, Aldo
• huivi, Peetun tuliainen Intiasta
• korvikset, Kalevala
• kassi, Marimekko

Tervehdys koronaparantolasta!

Reilu viikko on mennyt täysin kanttuvei petin pohjilla. Eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä ja tänään kävin huterin jaloin hakemassa postin katutason postilaatikosta (yksi mainos, yksi taloyhtiön tiedote). Jännittävintä oli se, että ehdinkö takaisin kotiin ennen seuraavaa yskänpuuskaa (ehdin).

Elävien kirjoihin palaamisen kunniaksi ajattelin ilahduttaa itseäni ja universumia postauksella viime kesän asusta. Tuomitsin sekä kuvat että erityisesti asukokonaisuuden täysin julkaisukelvottomiksi aikoinaan, mutta nyt jotenkin sekä tuo vehreä tausta että räiskyvän monivärinen (pitkä!!) tukkani näyttää lähinnä ilahduttavalta.

Se täytyy kyllä sanoa, että aika paljon on vielä opeteltavaa, että saan järjellisiä kuvia otettua itse itsestäni. Puhelin käyttäminen etälaukaisimena on huippukätevää, mutta jos esim. kumarrun laittaakseni sen pois kädestä, kamera ehtii jo sillä välin tarkentaa johonkin pusikkoon – ja kuvista tulee totaalisen epätarkkoja. Eli tarkimmissa kuvissa pönötän yleensä puhelin kädessä… Oh well.

Mitkä kaikki asiat tässä asukokonaisuudessa on mielestäni pielessä?

1. Muhkea alaosa + muhkea yläosa = epämääräistä muhkeutta koko matkalta. Vartalonmukainen t-paita (esim.) hameen kaveriksi ja paidan pariksi vaikka kapeat housut toimisi paljon paremmin.
2. Leveä hame ja valkoiset tennarit. Periaatteessa aivan ok combo “paperilla”, mutta tässä setissä tulee liian lapsekas yleisfiilis. Hiukan rouheammat sneakersit olisi voinut toimia, mutta ei nuo varsin sirot Skechersit.
3. “Close but no cigar…” Hame on periaatteessa vaaleanvihreä ja laukku savenharmaa. Eroa on liikaa, jotta tulos olisi monokrominen ja liian vähän, että se olisi tyylikäs.
4. …

Okei, lupasin viisi virhettä, mutta nuo kolme oli oikeastaan ne, mitkä itseäni tässä häiritsi. Kommentteihin saa kyllä ilmiantaa muutkin virheet! Haha!

Oikeastaan sopii kyllä hyvin filosofiaani julkaista myös tällainen mielestäni ei niin onnistunut asu. Olen siis sitä mieltä, että kyseessä on taito, mitä voi aivan hyvin harjoitella – kuten mitä muuta taitoa tahansa, jos innostusta ja kiinnostusta riittää. Joten muistiin ja arkistoihin vaan talteen!

Hauskaa myös, että on tuo varsin virallisen tuntuinen koronatukka tuossa ikuistettuna. Näkyy hyvin, miten nuo kasvoja kehystävät vaaleat raidat ovat tosiaan aivan luomut – vaikka ihan omaankin silmään ne tuntuu värjätyiltä.

No, minä menen tästä taas yksimään keuhkojani pihalle (ja aivoja… ainakin siltä tuntuu), mutta palaillaa huomenna tarotien merkeissä!

• paita, Carin Wester
• hame, H&M
• tennarit, Skechers
• laukku, Mulberry
• korvikset, Isabel Marant pour H&M

Tuntuu kuin vuosi olisi varsinaisesti alkanut vasta tänään maanantaina. Viime viikkokin oli loppiaisen takia lyhyt ja rikkonainen – ja ainakin meillä ne, jotka oli päättänyt lomailla joulunaikaan (eli suurin osa oman osastoni kollegoista) oli vielä poissa. Tänään kaikki on toisin! Lomailijat ovat takaisin sorvin ääressä, kalenteri täyttyy palavereista ja pulssi kiihtyy odotetusti.

Itse en käytännössä pitänyt mitään ekstra-lomia, mutta vaikka pyhät harmillisen säntillisesti osuivat tänäkin vuonna viikonlopuille, tuli vapaita ja ruotsalaisten erikoisuutta, puolikkaita päiviä, kuitenkin ihan mukavasti. Ja tosiaan pelkästään jo se, että suurin osa työkavereista oli vapaalla, tarkoitti varsin rauhallisia välipäiviä. Uskomatonta, miten paljon rästihommia ja “työpöydän siivousta” sitä voikaan saada aikaiseksi, kun on vähän hiljaisempaa.

Toimistolla en nyt tietty varsinaisesti ole ollut. Meidät määrättiin jo joulukuun puolessa välissä takaisin kotitoimistolle ainakin tammikuun loppuun asti ja – mikäli tämänhetkisistä tartuntatilastoista voi mitään päätellä – etätyökehoitus tulee jatkumaan vielä senkin jälkeen.

Aika neutraali on oloni etätöihin palaamisen suhteen. Kaipaan kyllä ihmiskontakteja, toimiston energiaa, työn ja vapaa-ajan selkeämpää erottelua ja syitä laittaa päälle muutakin kuin kotiverkkarit. Mutta työmatkoja, tvärbanan ihmistungosta, kahta matkustamiseen päivittäin kuluvaa tuntia, aamujen kiireistä tunnelmaa en ollenkaan. Eli olen päättänyt suhtautua alati muuttuvaan tilanteeseen kuin säähän: siitä on kiva puhua ja olla yhtä sun toista mieltä, mutta en anna sen häiritä mielenrauhaani, koska en kuitenkaan mahda tilanteelle mitään.

Täytyy nyt vaan pitää peukkuja (ja yllä kaikkia muitakin vähän selkeämpiä suojatoimenpiteitä!), että pysyy terveenä. Hurjan monet ovat sairastuneet uusimpaan koronaversioon kahdesta rokotteesta huolimatta. Meilläkin onneksi nyt juuri tänään on alettu antaa myös meikäläisen ikäryhmälle kolmatta annosta. Rokotusaikojen metsästys on ihan oma lukunsa, mutta kyllä se sieltä sitten viimein edellisilläkin kerroilla löytyi.

Välillä onneksi etätyöläisenkin pitää laittaa jotain kaupunkivaatteita päälle. Ja kun on tarpeeksi monta päivää putkeen hiihdellyt kotosalla villasukissa ja pyjamahousuissa, riittää inspiraatioksi aivan mainiosti esimerkiksi hammaslääkärissä käynti tai se, että tekee tikusta asiaa poiketakseen lähiostarilla.

Yksi heikkouteni on arkivaatteet, joissa on vaikutteita urheilupukeutumisesta. Siinä on tietty omat riskinsä – en varsinkaan toimistolla halua näyttää siltä, että olen unohtanut vaihtaa vetimet aamutreenin jälkeen. Muutenkin kannatan “rooliin pukeutumisen” ajatusta. Jo silloin aikoinaan, kun opiskelin muotitiedettä, tajusin, että suurin osa ulkoiseen habitukseemme liittyvistä valinnoista tehdään enemmän tai vähemmän tietoisesti pukeutumalla tiettyy rooliin.

Menemättä nyt aivan liian filosofiseksi ja syvälliseksi tarkoitan siis, että kun töissä on toimistovaatteet, tulee “työolo”. Ja sitten esimerkiksi salilla on “sporttiolo”, kun päällä on urheiluvaatteet, vaikka teknisesti samat liikkeet voisi tehdä vaikka kukkamekossa.

Hauskaksi pukeutumishomman tekee erityisesti se, kun tietoisesti sekoittelee erilaisia vaikutteita – kuten nyt esimerkiksi sporttifiiliksiä toimistopukeutumiseen – mutta silti onnistuu pitämään kokonaisuuden tilanteeseen ja asiayhteyteen sopivana. Näin meillä eletään vaarallisesti! Haha!!

Ei siis ole mikään yllätys, että ihastuin ikihyvikseni, kun bongasin tuon sporttisilla vauhtiraidoilla somistetun J.Lindebergin hameen hyvässä alessa Zalando Loungesta. Se sopii täydellisesti urheiluhenkiset vaikutteet toimistolla -filosofiaani. Yhdessä muinoisella L.A:n reissulla hankitun Tommy Hilfigerin neuleen kanssa asu alkaa hipoa jo vähän liiankin urheiluhenkisen kokonaisuuden rajoja, mutta toimii mielestäni edelleen.

Kengät eivät ole mielestäni asuun parhaimmat mahdolliset. Jotkut saapikkaammat bootsit olisivat olleet paremmat tai sirommat nilkkurit ehkä. Kyynärpääonnettomuuteni jälkeen olen kuitenkin suhtautunut lähes hysteerisesti kaatumisen/liukastumisen mahdollisuuteen, joten traktoripohjaiset maihinnousukengät on tullut yhdisteltyä asuun kuin asuun. Pystyssä pysyminen on kuitenkin tärkeämpää kuin vähäiset tyylirikkomukset. Tähän on tultu!

• neulepaita, Tommy Hilfiger
• hame, J.Lindeberg
• laukku, Lovia
• kengät, Aldo

Uusi vuosi – jeee!! Tykkään uudenvuoden kaltaisista merkkipaaluista ihan valtavasti – niinkuin monet teistä tietääkin. Uusi alku tuntuu jotenkin ihanan freesiltä ja lupaavalta. Ihan kuin uusi kalenteri tai päiväkirja, jonka sivut on vielä ihan puhtaat, tyhjät ja toistensa kaltaiset, mutta sitä tietää jo, että kohta sivut pursuilee elämää. Huimaannuttavan ihana vapauden tunne siitä tiedosta, että oikeastaan voi ihan itse päättää, mitä niille sivuille tulee kirjattua!

En nyt tietty (enää) ole aivan niin naivi, että kuvittelisin elämän jotenkin kertaheitolla mystisesti muuttuvan yhden – lopulta aivan randomin – yön aikana. Enkä niin sinisilmäinen, ettenkö tietäisi, että monet arkiset asiat, elämän raamit ja vaatimukset, ovat sellaisia, että ne ensinnäkin täyttää vuorokauden 24 h aika helposti – ja toisekseen niitä on vaikea tuosta vaan muuttaa.

Mutta vanhan kliseen sanoin: se mihin keskittyy, mille antaa huomionsa ja mitä ravitsee, se kasvaa ja lisääntyy. Roger that!

Eli vaikka nyt ei olisikaan halua tai tarvetta millekään täyskäännökselle tai totaaliselle uudelleen arvioinnille, voi uuden puhtaan kalenterin valkoiset sivut nähdä mahdollisuutena keskittyä niihin itselle tärkeisiin juttuihin. Oma uudistus tälle vuodelle on “taidetreffit”. Haluan sekä tehdä että kokea taidetta ja kulttuurielämyksiä enemmän kuin aikaisemmin – ja näin Tukholmassa asuvana on kyllä tasan nolla syytä, miksi en kävisi enemmän näyttelyissä, teatterissa, konserteissa etc.

Tai no, koronatilanne on tietty varsin hyvä syy, mutta se ei estä itse tekemistä. Enkä voi väittää rampanneeni alvariinsa nauttimassa tukholmalaisesta kulttuurielämästä ennen koronaakaan…

Jotenkin tuntuu, että olen ennenkin messunnut, miten haluan myös lisää glitteripölyä ja kimallusta elämääni. No, maailmantilanne on sellainen, että mitään kovin suuria juhlia tuskin on taas hetkeen tiedossa, eikä sen kummempaa muutakaan glamouria. (Vitsit, että olen iloinen, että ne työpaikan pikkujoulut pidettiin! Ja kummitytön valmistujaiset!!) Niinpä päätin, että pyrin parhaani mukaan käyttämään juhlavahkoja vaatteita ja asusteita ihan arjessa.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tuo päälläni oleva & Other Storiesin Rodarten (rrrakastan Rodartea btw!) yhteistyömallistosta vuonna 2016 (!!) hankkimani kashmirneuletakki. Ajattelin, että sille on suunnattomasti “ladies who lunch” -tyyppistä käyttöä, mutta koska se on ollut mielestäni liian bling toimistolle, en ole onnistunut pitämään sitä kuin pari hassua kertaa. Peetu on tainnut lainata neuletakkikaunokaista useammin kuin mitä itse olen sitä käyttänyt.

Tähän on tultava muutos!

Lupaan siis pyhästi itselleni, että vastedes en hilloa näteimpiä vaatteitani kaapissa odottamassa jotain mystistä erityistilannetta, jota joko ei tule tai vasta jälkikäteen tajuaa, että no olipas spesiaali hetki! Kaikki kiva päätyköön käyttöön aina kuin vain mahdollista. Alan viedä roskia pihalle paljettihameessa, jos siltä tuntuu!

Tässä esittelen diskreetisti uudeksivuodeksi kynsiini hankkimaa diskopalloglitterilakkausta. Lapsenlapseni Bönis, 16 kk, on sitä mieltä, että kynnet on aivan valtavan upeat!

Koko asu on itseasiassa uudenvuoden aatolta. Valitsin timangineuleen ja löysät prässihousut samppanjabrunssin asuksi. Valkoinen ei ehkä ole kaikkein järkevin valinta, kun on tarkoitus sukeltaa kyynärpäitä myöten valtavan (ja valtavan herkullisen!) merenelävätarjottimen kimppuun, mutta itsellenikin yllätyksenä selvittiin aivan täysin ilman vahinkoja!

Tässä taas on tarkoitus esitellä neuletakin hihojen kauniita palmikkoyksityiskohtia. Tykkään aivan valtavasti, kun tavallisissa vaatteissa on sporttisia detaljeja (vaikka toisaalta en oikein voi kuvitella, että käyttäisin varsinaisia urheiluvaatteita esim. toimistolla) ja mielestäni nuo palmikkoiset vauhtiraidat on juuri sitä.

Samalla tässä näkyy erittäin (liian??) selvästi, miten tuskaisen hitaasti etenee vanhojen, värjättyjen hiuslatvojen kasvattaminen pois. Viimeksi kampaajalla leikattiin taas muutama sentti ja laitettiin sävytystä pehmentämään rajakohtaa, mutta kyllähän tuo aikamoinen sateenkaari on edelleen. Noooh… eiköhän se siitä, kun vaan jaksaa katsella muutosprosessia vielä hetken.

Kuvauspaikkana on muuten meidän taloyhtiön kasvihuone, jos joku ihmettelee merkillistä taustaa. Talvikelillä kamerajalustan ja kaiken muun kanssa sählääminen on aika ekstremeä, joten ajattelin ilahduttaa armaita naapureitani ja pöllöillä kuvanottohommissa tuolla toistekin.

• neuletakki, & Other Stories Rodarte -yhteistyömallisto
• housut, H&M
• kengät, Aldo
• korvikset ei nyt näy oikein missään kuvassa, mutta korvissa on suosikki-Kalevalat: hopeiset Kuuttaret

Ihana, upea, fiksu ja lahjakas kummityttäreni valmistui keväällä lääkäriksi. Koronapandemia lykkäsi juhlia puolisen vuotta, mutta muutama viikko sitten oli onneksi sen verran tasainen tilanne, että saatettiin kokoontua isommalla porukalla onnittelemaan tuoretta lääketieteen lisensiaattia.

Mielestäni tällaiset juhlat on tärkeitä. Kannatan kaikenlaisten siirtymäriittien ja eri elämänvaiheiden merkkaamista tapahtumalla, mikä jää muistojen arkistoon koko yhteisölle. Ihminen on laumaeläin ja merkkipaalut kokoaa luontevasti eri tahoilla elämäänsä elävät lauman jäsenet yhteen. Sen lisäksi että ollaan yhdessä todistamassa juhlakalun saavutusta (tai uutta elämänvaihetta), uudistuu myös koko verkoston väliset sosiaaliset siteet.

Varsinkin nyt, kun kohta jo kaksi vuotta ollaan eletty, jos ei nyt aivan eristyksissä ja lock down -tilanteessa, niin ainakin merkittävästi pienentyneissä ympyröissä, tuntui aivan mielettömän upealta jo pelkästään se, että tällaiset juhlat oli tulossa!

Ja siis tietty juhlissa on se ihana puoli, että saa hyvän syyn laittaa huulipunaa ja kivat vaatteet. Laittautua vähän. Sitä herkkua ei ole todellakaan ollut mitenkään liikaa tarjolla!

Tampereen aurinkoisen alkuiltapäivän talvinen valo oli niin pehmeä ja kaunis, että sain ylipuhuttua Peetun nappaamaan asukuvat ennenkuin marssittiin sisälle juhlimaan. Asun juju on aika ilmiselvästi tuo & Other Storiesin ruttutoppi. Yleensä en kestä yhtään mitään puhvihihoja tai kädentien poimutuksia paidoissani (muiden päällä kylläkin!), mutta tässä nuo onnistuvat olemaan sen tason rouheat, että en saa muurahaisia ihon alle. Päinvastoin ihastuin paitaan itsellenikin yllätyksenä jo ensi sovittamalla.

Hame on iki-ikivanha H&M loppualelöytö. En ole sitä kovin paljoa käyttänyt, koska – niinkuin kuvastakin näkyy – se menee tosi helposti ryppyyn. Tykkään kyllä sekä materiaalista (pehmeäksi hiottu raskaasti laskeutuva musta tencel) että kaitaleista kootusta liuhumallista (näkyy ehkä parhaiten viimeisessä kuvassa), mutta tosiaan istuin vastasilitetyn hameen kanssa alle kymmenen minuuttia taksissa ja lopputulos on aika ruttunen. No, ehkä pitää vain asennoitua, että se on ominaisuus eikä bugi. Haha!

Tuohon lumiselle tasanteelle en viitsinut lähteä liukastelemaan asun varsinaisten kenkien kanssa. Ihan kivasti kyllä nuo maihinnousubuutsitkin sopii kokonaisuuteen mielestäni. Tarkoitus oli sitten sisällä napata yksi täydentävä kuva varsinaisista kengistä, mutta juhlat veivät mennessään ja homma unohtui. Alla oleva tilannekuva antaa kuitenkin vähän osviittaa juhla-asuni suht matalakorkoisista sling-backeistä.

Tärkeämpää on toki huomata itse suloisuus ja päivänpaiste Bönis, joka edusti reippaana ja iloisena vintage Laura Ashley -mekossa! Böniksen mekon on Tinni ostanut Karkille sellaiset rapiat 30 vuotta sitten!

• paita, & Other Stories
• hame, H&M
• kengät, Aldo
• sisäkengät, H&M (Conscious Exclusive)