Ajattelin ensin otsikoida postauksen (erittäin originellisti) “Blue Friday”, mutta assosiaatiot olisivat helposti menneet niin väärin, että en voinut. Tänään on nimittäin ollut aivan kertakaikkisen voittajaolo! Eikä millään muotoa perus TGIF-fiilis, vaan ihan yleismaailmallinen huippu meininki. Töissä sain valmiiksi asioita, mikä on aina yhtä ihanaa (nykyisessä toimenkuvassa säännöllisesti, mutta harvoin toistuvaa herkkua), työpäivän jälkeen kävin salilla ja nyt istun sohvan nurkassa kirjoittamassa blogipostausta, kaiuttimissa Veronica Maggio ja Karkki & Peetu laittaa keittiössä risottoillallista. Life is good.
Tuota salilla käymistä pitää hehkuttaa vähän ihan erikseen. Olen jo kahtena päivänä tällä viikolla juossut juoksumatolla 30 min putkeen!! Entisen maratoonarin sanomana tuo saattaa kuullostaa varsinaiselta antikliimaksilta, mutta totuus on se, että jos on viimeisen maratonin jälkeen rikkonut selkänsä (uusille lukijoille: treenihommia löytyy täältä ja maraton-juttuja täältä) ja ollut käytännöllisesti katsoen viisi vuotta juoksematta sekä lisäksi kerryttänyt “aavistuksen” elopainoaan matkan varrella, on kahden hyvällä fiiliksellä toteutetun puolen tunnin “lenkin” hölköttely todellinen voitto!

Huomisesta alkaen tänne Tukholmaankin on vihdoin luvattu oikein talvea. Meteorologisessa mielessä talvi ei ole tänne vielä tullut – siihen kun vaadittaisiin, että päivän keskilämpötila on viiden vuorokauden ajan miinuksen puolella. Mutta nyt siis luvassa on kuulemma sekä lunta että miinusasteita. Mahdollisesti viimeisen “syys”päivän kunniaksi puin päivän asun kanssa mustikansiniset Karhun lenkkarini.
Päivan asun pääjuttu on tietty tuo ihanaakin ihanampi Dagmarin neule. Alunperin ajattelin, että se olisi hauska stailata skarpimmin kapean hameen ja kauluksien kanssa. Tänään oli kuitenkin ihan casual Friday -olo, joten farkut ja lenkkarit olivat ainoa oikea vaihtoehto.

 
Kuvaaja (Peetu) komentaa: “no näytä ny vähän sitä sun ponnaria kans” ja tää tekee työtä käskettyä..

• neule, Dagmar
• farkut, H&M
• tennarit, Karhu Originals
• korvikset, Indiska

Pidempään blogiani seuranneet ehkä muistavatkin, että joskus aikoinaan olin semi-aktiivinen Buzzador-tyyppi. Buzzadorin idea on siis sellainen, että mukaan ilmoittautuneet saavat testattavakseen tuotteita ja palveluita. Näistä sitten kerrotaan (ja mahdollisesti annetaan näytteitä, kampanjasta riippuen) kavereille ja tutuille ja lopuksi kerrotaan, mitä mieltä testattavista asioista ollaan oltu.

En ole enää pitkiin pitkiin aikoihin ilmoittautunut mukakaan mihinkään Buzzador-kampanjaan, mutta koska en ole myöskään irtisanoutunut, saan kaikki tiedotteet edelleen. Syystsemppi 2013 -projektini suhteen (tästä lisää myöhemmin) oivallisella hetkellä saapunut kampanjailmoittautuminen Gainomax-proteiinijuomien testiryhmään sai “sortumaan” mukaan pitkästä aikaa.

Hain testipaketin pari päivää sitten postista. Ja kukas se sieltä esitteen takasivulta kurkisteleekaan?! Ei kukaan muu kuin hurmaava bloggarikollega MouMou eli Moksu!! Tulin niin iloiselle mielelle, kun bongasin neidon esitteestä. Kyllä se vaan niin on, että olemalla reipas, ahkera, iloinen, luotettava ja hyvä, pääsee ihan mihin tahansa!

Jos nyt joku tämän perusteella innostui Buzzador-hommista, tässä on linkki ilmoittautumiseen. Minttu löytyy tuolta salanimellä Minna_P. Haha!

Melkein jo tuossa ajattelin, että nyt olen kyllä niin kertakaikkiaan sippi, että taidan jättää bloggailut väliin ja painua suorin tein punkkaan. Mutta en nyt kuitenkaan malta olla hehkuttamatta syytä ihanaan raukeaan väsymykseeni: uskaltauduin tänään testaamaan SATSin viime kevään uutuutta: 38 asteen kuumuudessa kirjaimellisesti hikoiltavaa Organic Bodywork™ -tuntia!

Niinkuin olen täällä jo aiemminkin kertonut, olen treenaajana aika konservatiivinen ja tykkään rutiineista. Käyn lähes aina tismalleen samoilla tunneilla, juoksen saman lenkin ja jopa jumppasalissa tykkään asettua suunnilleen samalle paikalle. Niinpä nuo aina säännöllisesti lanseerattavat uutuustreenit eivät juuri Minttua hetkauta, vaikka tiedän kyllä, että vaihtelu on hyvästä ja kaavoihin kangistuminen pahasta… Haha!

Karkki on kuitenkin jo keväästä asti hehkuttanut, miten mahtavan upea treenikokemus 38 – 40 asteen kuumudessa ja reilussa ilmankosteudessa toteutettu jooga-pilates -tyyppinen tunti on. Tai siis tunnin pituus tässä tapauksessa on vain 30 min.

Joku heikko hetki taisi osua kohdalle ja niinpä löysin itseni tänään tropiikkisesta salista venkoilemassa hien virratessa valtoimenaan. Kuumuus ja kosteus ilmeisesti tehostaa treenin vaikutusta huomattavasti. Aika vähällä kuhkimisella sai sykkeenkin nousemaan mukavasti vaikka pääpaino onkin liikkuvuuden ja lihaskunnon parantamisessa. Mikään ihan lälly tunti Organic Bodywork™ ei, hippihenkisestä nimestään huolimatta, ole. Reilu määrä jalkakyykkyjä, askelkyykkyjä etc. tuntui yllättävänkin raskaalta, vaikka mitään hyppyjä tms. tuntiin ei kuulunutkaan. Ja täytyy sanoa, että 30 minuuttia kauempaa en kyllä varmaan olisi jaksanutkaan!

Jälkeenpäin olo oli jännästi sekä hyvin treenannut ja aivan kuin saunassa olisi käynyt. Siis ei kuvannollisesti vaan ihan kirjaimellisesti. Vaikka sali ei olekaan saunakuuma, hikoilu on kuitenkin samaa luokkaa (ainakin kuonat poistuu kropasta!) kuin saunoessa. Ehkä kroppa jotenkin yhdistää nämä kaksi kokemusta? Ja nyt vieläkin, näin myöhään illalla, monen tunnin jälkeen, posket punoittavat samaan tyyliin kuin saunan jälkeen…

Näin sitä kaavoihin kangistunut treenikonservatiivikin löytää uusia huippuja juttuja! Seuraavaksi täytyy päästä kokeilemaan Karkin ykköslempparia, niinikään kuumankosteassa salissa pidettävää Hot MOJO® -tuntia.

Tämän päiväisen kokemukseni perusteella uskallan suositella kaikille sekä erilaisia HOT-treenitunteja että testaamaan ennakkoluulottomasti itselle entuudestaan tuntemattmia lajeja/tunteja. Hyvällä tsägällä voi olla tosi kivaa ja huonollakin on ainakin yhtä kokemusta rikkaampi jälleen.

Kuvasta kiitos: SATS.fi

Pidempään blogia seuranneet muistavatkin varmaan, että tein maisteritutkielmani Tukholman yliopiston muotitieteen laitokselle juurikin juoksumuodista (Running wear and the Fashion System). Mahtava tuotokseni oli tuolloin – elikkä vuoden 2007 syksyllä linkin kautta jaossakin jopa. Jos nyt joku edelleen on kiinnostunut aiheesta, kantsii laittaa meiliä osoitteeseen go4itvol2@gmail.com. Laitan mielelläni ihan hyvää palautetta saaneen, mutta tuskin akateemisen tutkimuksen historiaan jäävän tuotokseni pdf:nä tulemaan.

Tästä nyt oikein kunnon aasinsillan kautta illan aiheeseen – eli omasta mielestäni ajankohtaisimpaan ja kuumimpaan juoksumuotiin. Sain jo lopputalvesta muutamankin sähköpostin, jossa toivottiin postausta tästä aiheesta – ja se on paljon, koska yleensä en kuitenkaan saa niin hurjan paljoa meiliä lukijoiltani. Toiveet taisivat tulla samoihin aikoihin, kun kerroin tähtääväni edes jonkinlaiseen juoksukuntoon vielä tässä kevään mittaan.

Tähän asti juoksut on sujunut (tai sujunut ja sujunut, mutta you know what I mean…) vanhoissa tuulihousuissa ja edelleenkin niissä ikivanhoissa Asicseissa. Maksimissaan viiden kilsan lenkeille ei oikein jaksa uutta varustusta hankkia. Aikoinaan, kun juoksin paljon, tuntui, että alle 8 km lenkille en jaksa edes pukea tennareita jalkaan. No – nyt olen sopinut itseni kanssa, että saan ostaa uudet hienot juoksuvetimet heti, kun selvitän kympin ilman itkua ja hammasten kiristystä.

Ekana ostoslistalla on kuitenkin uudet tossut. Testien ja tuumailun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että päädyn hankkimaan jälleen kerran uudet Gel Kayanot. Osittain varmuuden vuoksi, mutta enimmäkseen siksi, että ne vaan tuntuvat hyvältä ja parhaimmilta jalassa. Mahdollisesti sitten myöhemmin hankin erilailla tuettuja ja jopa ehkä uudet DS Trainerit (ne oli kyllä ihanat tossut!!).

Mutta tämän piti olla juoksumuotijuttu, joten jätetään tossujen ominaisuuksien analysointi vähemmälle tällä kertaa. Yläkuvassa näkyy mielestäni siistein lenkkeilykokonaisuus. Eli aika mustavoittoinenhan tuo on. Salilla tykkään kirkkaista väreistä, mutta heti kaduille ja maastoon siirryttäessä iskee urbaani suojaväripukeutuminen päälle. Kaikkein kuumimmat (fashion mielessä – duh!) on pitkät mustat kapeat supertekniset juoksutrikoot, joiden lihaksien muotoja korostavien leikkausten saumoissa kiiltelee diskreetit heijastimet. Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema juoksutakki on yksinkertaisesti to die for... Mikähän tsemppitavoite sitä pitäisi itselleen laittaa, että tuon raaskisi hankkia?

Tossuista olikin jo vähän puhetta, mutta noin niinkuin tyyli-näkökulmasta sanoisin, että viileän urbaanin juoksuasustuksen ainoa väriläikkä on mieluiten juuri kengät. Ja ihan kaikkein mieluiten jopa ainoa väriläikkä…

Uutuus Mintun juoksuasussa on iPhone -viritys käsivarressa (ei tosin tuollainen Niken, vaan töistä saatu, mutta musta kumminkin…). En kyllä useimmiten jaksa kuunnella musiikkia juostessa jostain syystä. Oma hengitys on paljon meditatiivisempaa kuunneltavaa. Yleensä menetän hermoni alta aikayksikön ihan mihin tahansa soittolistaan ja juoksurytmi häiriintyy pahan kerran, kun pitää olla vaihtamassa biisiä. Ehkä mulla vaan ei ole tarpeeksi hyviä soittolistoja? Puhelin kulkee eniveis kätevästi käsivarressa silloinkin, kun päällä ei ole taskullista takkia.

Kun aurinko paistaa ja on oikeasti lämmin, haluan vaihtaa pitkät juoksutrikoot bokserimallisiin superlyhyisiin shortseihin. Ehdottomasti ihanimmat löytyy Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelemasta mallistosta. Ihan sellaiset perustyyppiset nyrkkeilijäshortsit olisivat tosi hienot myös.

Ja jostain syystä hihaton nailonliivi tuntuisi hyvältä ajatukselta myös. Merenrannassa juostessa tuuli on usein tosi kova, mutta inhoan vilpittömästi sitä, että on kuuma (hikoilu on eri asia!). Tuollainen hihaton  hommeli voisi olla näihin täkäläisiin olosuhteisiin aivan ehdoton!

Kuvat: Adidas (musta tuulitakki ja kukalliset shortsit), H&M (neonkeltainen liivi), Nike (iPhone-kotelo), Asics (tossut) ja Intersport (trikoot)

Tänään on ollut jo hiukan parempi olo. Nenä on edelleen tukossa, mutta kuumetta ei ole ollut eilisillasta lähtien ollenkaan. Päätin lähteä hissuttelukävelylle auringonpaisteeseen ja “sattumalta” päädyin meidän lähellä sijaitsevalle ostosalueelle. Näin puolikuntoisena treenaaminen on tietty big no-no, mutta sen verran hyvään vauhtiin on tässä talven aikana näköjään päässyt, että toipilaanakin se pyörii ajatuksissa. Treenikassiongelma on jaksanut rasittaa jo sen verran pitkään, että päätin tänään vihdoin käydä katsastamassa Kånkeneita sillä silmällä.

Painelin ensin Intersportiin, jossa oli tarjolla yllättävänkin montaa eri väriä, mutta pakko oli kuitenkin käydä myös Naturkompanietissa. Sieltä löytyikin sitten koko seinän täydeltä Kånkeneita ja varmasti kaikki mahdolliset värit. (kuvatodisteet Mintun Instagramista: minnapaakkulainen). Jahkailin aikani värivalinnan kanssa. Mitään aksenttiväriä en tosin harkinnutkaan, mutta murretut, melkein mustat grafiitinharmaa, metsänvihreä  (joka on yllättävän vähän vihreä) ja mustaruskea olivat vahvasti listalla.

Päädyin sitten lopulta turvalliseen mustaan. Olen ehkä vähän tylsä, mutta tuntui, että se kuitenkin solahtaa parhaiten kaikenlaisten erilaisten asujen osaksi. Treenikassia kun olisi tarkoitus kanniskella mukana ympäri vuoden ja asun kuin asun kanssa…

Täytyy kyllä tunnustaa, että hiukan epäilytti, mahtaako kaikki treenikamppeeni mahtua aika pikkuruisen oloiseen reppuun. Tsuumailin tilavuutta kaupassa pitkään ja yritin visualisoida, miten pakolliset varustukset mahtuisivat. Kånkenista olisi löytynyt myös isompi versio mustana Naturkompanietista. Mietin hetken sitäkin, mutta se vaan ei jotenkin ollut yhtä virtaviivainen ja söpö kuin tämä peruskoko.

Viimein päätin luottaa näppituntumaan (ja siihen, että olen nähnyt ihmisillä SATSissa Kånkeneita treenireppuina) ja kannoin mustan Kånkenin kassan kautta kotiin. Heti ensimmäisenä piti tietty testata, miten sen mahtumisen kanssa on. Sen verran olin epäileväinen edelleen, että en ottanut lappuja irti aluksi, jos vaikka joutuisin palauttamaan koko Kånkenin.

Treenikassin perussisältö:

• pari treenitoppia (pitää saada vaihdella fiiliksen ja treenin mukaan…)
• urheiluliivit
• pitkähihainen paita (jooga & balance lähinnä)
• liikuntakengät
• sportti-caprit
• pieni meikkipussi (kasvojen pesuaine, suihkusaippua, kasvovoide, vartalovoide, dödö – kaikki matkakokoisina + shampoo & hoitoaine näytepussukat, hiuskuminauhoja, pinnejä ja lakrisalia)
• sukat
• pyyhe (suuri kooltaan niin, että siihen voi kääriytyä, mutta kuitenkin ohut, että menee pieneen tilaan)
• lisäksi kaikenlaista pientä sälää kaapin oveen tarkoitetusta lukosta kuulokkeisiin, huulirasvaan ja sykemittariin.

Suureksi ilokseni – ja melkein yhtä suureksi hämmästyksekseni – kamppeet mahtuivat reppuun aivan loistavasti! Jesss!

Ihan heittelemällä varusteita ei Kånkeniin voi laittaa, mutta koska vetoketju aukeaa koko etuosan pituudelta, tavaroiden järjesteleminen ei ole mikään ongelma. Sen verran jäi jopa vielä tyhjää tilaa, että kyllä sinne lounaslaatikon saa vielä tungettua. Aivan mahtavaa!

Olen niin onnessani siitä, että nyt tuntuu pahasti hiertänyt treenikassiongelma vihdoin ratkenneen. Sutjakka Kånken kulkee helpommin mukana aamu- ja iltapäiväruuhkaisissa t-banoissa kuin epäämääräisen muhkurainen pussikassi. Samoin SATSin alimitoitettuihin pukuhuoneen kaappeihin kuvittelisi repun sopivan edeltäjäänsä helpommin.

Nyt kun vaan saisin nämä flunssan rippeet hävitettyä, niin pääsisi testaamaan Kånkenia oikein tosi toimissa. Keskiviikoksi olen varannut Zumban – kai sitä silloin jo uskaltaa vähän hikoilla?

Juokseminen, lenkkeily, on halpa harrastus. Mitään vuosi-, kuukausi-, osallistumis- tai jäsenmaksuja ei ole, jollei nyt väen väkisin halua ängetä mukaan johonkin seuraan tai liikuntamestan juoksuporukkaan. Tapahtumiin osallistuminen maksaa, mutta se ei mielestäni kuulu harrastuksen peruskuluihin. Pakolliset varusteet ovat myös aivan minimaaliset. Hyvät juoksutossut on tärkeimmät ja niihin kannattaa panostaa hintalappuun katsomatta. Siitä sitä sitten kiittää itseään myöhemmin ihan jokaisella askeleella.

Tähän asti olen luottanut peruskallionlujasti Asicsin tossuihin. Olen juossut yhteensä neljä maratonia (1998, 2000, 2007 ja 2009), joista kolme Asicseilla. Ensimmäiselle maratonilleni treenasin pitkään Niken tossuissa, mutta ensimmäisen vähän pidemmän lenkin jälkeen marssin Tampereen Stockan urheiluosastolle ja ostin (varmaan silloin kanta-asiakastarjouksessa olleet) Asicsin DS Trainerit. Treeni sujui mallikkaasti, varpaani voivat hyvin ja selvisin hienosti ekasta maratonistani.

Reilun vuoden päästä tuosta, aloin treenata tosissani toiselle maratonilleni ja oli aika hankkia uudet Asicsit. En ollut järin kiinnostunut tossuista, mutta kaikki naapuruston maratoni-insinöörit juoksivat myöskin Asicseilla, joten tuumasin, että jatketaan hyväksi havaitulla merkillä. Päädyin jälleen Stockan urheiluosastolle ja tällä kertaa uskaltauduin oikein juttusille myyjän kanssa. Nuori erittäin asiantutevan oloinen myyjäpoika oli pökertyä, kun kuuli, että olin juossut maratonin kevyiksi ratakengiksi ja lyhyille matkoille tarkoitetuilla DS Trainereillä. Hän myi Mintulle pitkille matkoille tarkoitetut Gel Kayanot ja minä olin onnellinen.

Sitten seurasi muutama vuosi maastopyöräilyä (ja pyöräilyä ihan muuten vaan), ja juokseminen jäi vähemmälle. Seuraavat tossut hankin vasta aloitellessani treeniä vuoden 2007 maratonille. Päätin hifistellä oikein kunnolla ja kävin Löplabbetissa mittauttamassa, kuvauttamassa, testaamassa, videoimassa ja valitsemassa uudet tossut. Kokemus oli hieno, mutta tossut (Nike) käytössä aivan kamalat. Ainoa kerta, jolloin olen kärsinyt mm. mustuneista varpaankynsistä ja muista kuulemma tavallisista maratonarien vaivoista. Onneksi kesä 2007 oli varsin lämmin. Heti, kun elokuussa (Tukholman maraton juostaan aina kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna…) sain laitettua jalkaani muutakin kuin Havaianakset, marssin kilpailevaan juoksukauppaan ja ostin uudet Gel Kayanot sen paremmin mittailematta kuin testailemattakaan.

Vanhat rakkaat Gel Kayanot ovat palvelleet loistokkaasti. Paransin maraton-aikaani edellisestä (Nikeillä juostusta) kerrasta yli 20 min – mikä on omassa mittakaavassani aika paljon. Ja heti seuraavana päivänä suuntasin ikimuistoiselle Heeringin sponssaamalle matkalle Singaporeen. Mikä tarkoitti toisin sanoen kolmea päivää putkeen vähintään 12 cm koroissa. Eikä tehnyt tiukkaakaan!

Ehdin vielä aloitella seuraavalle maratonille – eli siis vuoden 2010 – valmistautumista vanhoilla bestiksilläni, mutta sitten paukahti selkä. Nyt kun olen mummoilemassa takaisin juoksukuntoon, olen päättänyt, että on korkea aika hankkia uudet tossut. Kyllähän sen jo kuvakin kertoo, että aika loppuun kalutut ovat nuo vanhat, juu.

Nyt onkin sitten edessä se vaikein – eli päätös mitkä tossut hankkisin. Tekisi mieleni mennä ja ostaa Gel Kayanot, niinkuin ennenkin… mutta onko se overkill? En ole ollenkaan vakuuttunut, että innostun enää maratonille. Vaikka toisaalta, pitkien lenkkien meditatiivinen vaikutus on ihan omaa luokkaansa. Olisiko kuitenkin järkevämpää hankkia jotkut keskipitkille matkoille optimoidut tossut? Eikä se nyt ole rahasta kiinni, maksakoot mitä maksavat. Edellisen kokemukseni perusteella en ole niin kovin innokas myöskään hankkimaan juoksukaupassa analyysien perusteella suositeltuja lenkkikenkiä.

Kyllä, mieleni tekisi turvautua tuttuun ja turvalliseen ja hankkia uudet Gel Kayanot. Tämän vuoden malleissa olisi noin ihanat väritkin! (Hiukan hassua muuten: Suomessa on myynnissä tuo pinkki ja valkoinen – täällä nuo kuvan pinkki ja violetti…). Tai ehkä sitä voisi olla sen verran reipas ja lueskella hiukan jotain juoksuaiheisia sivustoja. Luulisi sieltä löytyvän monenmoista keskusteluketjua tästä juoksijoiden lemppariaiheesta. Ja jos sieltä lukijoitten joukosta löytyy harrastajia, niin antakaa vinkkiä uus-aloittelijalle.

Onko muuten kukaan testannut Adidaksen uusia Adidas Boost-juoksutossuja? Onko ne niin mahottoman hyvät, mitä mainoksissa sanotaan? Olisi ihan mahtava kuulla jonkun sellaisen mieleipiteitä, joka ei sponsorisopimuksensa vuoksi luonnollisesti esitä kehuja. Ja sitten mietin sitäkin, että pitäiskö niitä lenkkikenkiä olla useammat? Ehkä kahden-kolmen lenkin viikkovauhdilla yhdet riittää?