Olipas ihana päivä eilen! Paljon naurua, aurinkoa, hyvää ruokaa, huippua seuraa ja kaunistakin kauniimpi Porvoo!

Kokoonnuimme kahdeltatoista Kiasman edessä. Lähellä asuvat saapuivat tietty viimeisenä, mutta bussi starttasi kuitenkin kutakuinkin aikataulussa vielä tuolloin tuntemattomaan retkikohteeseemme. Pian paljastui, että olemme matkalla Porvooseen!

Helsingissä oli aika pilvistä ja vähän viileähköä, mutta Porvoossa paistoi aurinko melkein koko ajan täydeltä terältä ja oli muutenkin ihan täydellinen piknik-keli. Luokkaretken dress code taisi olla maksipituiset helmat ja ballerinat tai Converset. Kuvassa suloisen Jonnan täydelliset kukkahelmat ja baltsut. Olin kalamekossani toisin sanoen hieman poikkeustapaus… Onneksi oli mukana sentään lenkkarit. Piikkikoroilla ei tuonne nurmikolle olisi ollut mitään asiaa.

Luokkaretki alkoi virallisella palaveriosuudella. Mielenkiintoisten ja (yllattävänkin?) rakentavien keskustelujen jälkeen hyökkäsimme piknik-herkkujen kimppuun. Ensin tietty piti koko komeus kuvata. Näky oli suorastaan erittäin koominen, kun kaksikymmenpäinen bloggarijoukko parveilee ruokien ympärillä kuvaamassa. Haha!

Piknikiltä siirryimme paistattelemaan päivää upean Haikon kartanon aurinkoiselle terassille. Tuntui niin kesältä! Iloinen porukka – eikä kiirettä mihinkään!

Sitten siirryimme sisätiloihin nauttimaan mahtavaa kolmen ruokalajin illallista. Vieruskaverini ja hotelliyökämppikseni Veeran ihanasti kesähippi/festari/backpacker -henkinen ranneröykkiö.

Pääruokana härkää. En tiedä johtuuko se siitä, että syön nykyään lihaa niin todella harvoin, mutta tuo oli niin älyttömän hyvää, että oli ihan pakko syödä annos loppuun, vaikka olinkin jo aikas täynnä.

Ilta jatkui sitten Helsingin yöelämässä siihen malliin, että pizza maistui “brunssiksi”. Nyt olen lentokentällä matkalla kotiin väsyneenä, mutta niin hyvillä mielin siitä, että tunnen niin paljon fantastisia ihmisiä!

PS. Porvooseen pitäisi kyllä päästä retkelle joskus ihan niin, että ehtisi kierrellä kauniita kujia vähän enemmän.

Juuri tällä hetkellä, kun tämä postaus ilmestyy, olen Indiedays-luokkaretkellä ihanien blogikollegojeni kanssa. Luokkaretken määränpää on pidetty meiltä salassa, mutta tiedossa on kuulemma piknikkiä ja kartanoillallista.

Otin eilen illalla kuvat asustani ja ajastin jutun ilmestymään, kun itse kevytkenkäilen jossain Etelä-Suomessa.

Ajattelin, että ihana Zaran kalamekko olisi aivan täydellinen piknikki- ja kartanoretkiasuste. Säätiedotukset ovat vaihdelleet välillä +13 ja sadetta tai +22 ja auringonpaistetta. Mieti siinä nyt sitten, mitä ottaisi mukaan. Kenkiä tuli pakattua aikamoinen kasa Havaianaksista piikkikorkoihin. Illaksi on uudet COS:in tummansiniset vähän kiiltäväpintaiset chinot ja karvanilkkurit.

Eiköhän näillä pärjää… Haha!

• mekko, Zara
• rotsi, Acne
• sandaalit, Zara
• laukku, Marc by Marc Jacobs

Kynsissä on keväänvihreä Lumene Natural Code -lakka, sävy 12 Go Crazy. Lakka on jo varmaan pari vuotta vanha, joten en ole varma löytyykö tuota ihan samaa enää mistään. Hauskasti se kuitenkin rimmaa kalamekon kanssa!

Luokkaretken asusteet… Oli pakko ottaa mukaan useammat kengät, koska ohjeissa sanottiin, että pitäisi olla kävelykelpoiset jalkineet. En kyllä usko, että me mihinkään haikkaamaan ollaan menossa, mutta nyt olen varautunut vaikka mihin!

Illaksi on suunnitelmissa vähän tummempia sävyjä.

• neulepaita, Mango
• housut, COS
• laukku, Michael Kors
• nilkkurit, Filippa K
• korvikset, Anna dello Russo for H&M

… ja huomenna on sitten luvassa kuvia retkeltä. Mihinkähän me ollaan oikein päädytty!?

Vaatteiden kanssa olen aika tuuliviiri. Saatan silmät kirkkaina väittää pukeutuvani pääasiassa minimalistisesti mustaan samalla, kun jalassani on kultagobeliinihousut ja hälisevä printtitoppi. Yhdistelen värejä ja muotoja täysin fiiliksen mukaan – juurikaan välittämättä ns. yleisesti tunnustetuista tyylisäännöistä. Mutta kosmetiikan – ja varsinkin meikkaamisen – suhteen olen täydellinen konservatiivi.

Olen meikannut about tismalleen samalla tavoin lukioajoista lähtien – ja suunnilleen samoilla tuotteilla. Kun Cliniquen kakkumaisen eye-linerin valmistus lopetettiin, siirryin käyttämään Chanelin vastaavaa. Muuten huikein muutos on varmaan se, kun reilu pari vuotta sitten sain Karkilta laivatuliaisiksi Guerlainin aurinkopuuterin, joka päätyi pienen totuttelun jälkeen osaksi päivärutiinejani.

Huulipunaa en ole oppinut käyttämään koskaan – ja huulikiiltojenkin kanssa olen todella ronkeli. En kestä, jos huulet ovat tahmeat tai tönköt tai muuten vaan tököttisen oloiset. Eniten tykkään hyvästä huulirasvasta. Juhlakäyttöön on kelvannut hyvin huultenrajauskynä + huulirasva.

Sain Lumenelta testattavaksi pari huulipunakynää. Niiden kivasta ulkonäöstä huolimatta, en ensin edes testannut koko tuotetta. Ajattelin, että huulipuna mikä huulipuna. Vasta, kun Karkki kokeili ja ihan spontaanisti sanoi, että “tää tuntuu kyllä ihan pelkältä huulirasvalta”, kiinnostuin aiheesta.

Ja todellakin! Vadelmaa sisältävät hoitavat Miracle Lip Sorbet -kynät tuntuvat huulilla aivan kuin olisi laittanut vain ihan tavallista hyvää huulirasvaa. Efekti on kuitenkin huomattavasti sofistikoituneempi. Väri on hiukan pehmeästi läpikuultava, mutta selkeästi intensiivisempi kuin tavallisissa huulikiilloissa.

Arkikäyttöön päätyi välittömästi vaaleanpunainen sävy 13 “Kukkaketo”. Itsekin vähän ihmettelen edelleen, että miten tuo nyt tuntuukin niin kivalta. Sävyssä on aika paljon helmiäisen hohdetta – ja se on yleensä itselleni aina aivan välitön no-no.. Jotenkin tuo nyt kuitenkin sulautuu huulille tosi keveäksi ja heleäksi, helppokäyttöiseksi sävyksi, jossa olen viihtynyt todella hyvin.

Astetta railakkaampi on sävy 15 “Marjojen hehkua”. Karkin mielestä tuo sopii minulle tosi hyvin – eikä se oikeastaan yhtään hullummalta tunnukaan. Huulipunien vieroksumiseni ei ole niinkään johtunut mistään värikammosta – vaan siitä, että en ole tykännyt siitä, miltä ne tuntuu.

Nyt näyttä vähän siltä, että Mintun huulissa aletaan nähdä enemmän värejä, kun kerran löytyi tällainen käyttömukava vaihtoehto. Hauskahan se on meikkikonservatiivinkin venytellä tottumuksiensa rajoja aina välillä!

Ensin päivän tärkein uutinen: kuulin tänään kesän ensimmäisen pääskysen tirskunnan taivaalta – vähänkö hienoa!!

Sitten näihin arkisempiin – eli päivän asuun. Olen hiukan arastellut Filippa K:n ystiksestä (halavalla!) löytämieni haalean korallinväristen pöksyjen käyttämisen kanssa. Ne on malliltaan niin superrennot, että jotenkin olen pitänyt niitä melkein liiankin epämuodollisina toimistolle. Ajattelin, että pitäisi hankkia kunnon bf-bleiseri, mieluiten vaalea, jonka kanssa housut saisivat vähän ryhtiä. Tänään kuitenkin löysin vaatehuoneen perukoilta itse tekemäni pellavajakun ja tuumasin, että kyllähän tuo noinkin menee. Ehkä vähän sillä rajalla, onko tuo nyt toimistolle sopiva asu vai ei, mutta tällaisena päivänä, kun ei ollut mitään asiakastapaamisia tai muitakaan palavereja, ihan toimiva.

• jakku, Mintun ompelimosta
• t-paita, H&M
• housut, Filippa K
• ballerinat, Marc by Marc Jacobs

Myönnän auliisti olevani pukeutumisasioissa pahimman lajin takinkääntäjä. Yhtenä hetkenä julistan jonkin asian yleismaailmallista epäpukevuutta – ja jo seuraavana hetkenä hinkuan samaista juttua omaan garderobiini. Yksi on kuitenkin onnistunut pysymään inhokkilistallani hämmästyttävän pitkään: kitten heel -korko.

Crazy cat woman yleensä sulaa kohdatessaan mitä tahansa, jossa on jotain edes etäisesti kissoihin viittaavaa. Suloisesta nimestään huolimatta kitten heel ei vain ole onnistunut herättämään positiivisia tunteita. Jostain syystä pieni terävä töpökorko tuntuu jopa lyhentävän jalkaa, vaikka periaatteessa korkoa on kuitenkin pikkuisen.

Tänä keväänä kissanpoikakorot ovat taas tekemässä salakavalaa invaasiota kenkähyllyillemme. Ja ensimmäistä kertaa evö en oikein osaa päättää… Olisiko se sittenkin kiva ja freesi idea?

Ainakin tällainen aavistuksen korkeampi versio aiheesta voisi olla ihan toimiva ja kaunis. Vai onko tuo jo liian korkea ollakseen lainkaan mikään kunnon kitten? Ihan klassisiin metallivahvisteisiin kantapään alle sijoitettuihin kitten heel -korkoihin en todellakaan tunne olevani valmis.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että haluan korkoni joko järkyttävän korkeina – tai sitten ei ollenkaan. Tästä syystä korkeita kenkiä tulee käytettyä aika harvoin, käytännöllisyyssyistä paljon harvemmin kuin oikeastaan haluaisin. Kitten heel – ainakin tuollaisena vähän kesympänä (= aavistuksen korkeampana ja vähemmän kurvikkaana), lisäisi aivan varmasti korkojen käyttökertoja.

Nyt vaan pitäisi päättää, onko tässä kysymyksessä jo aivan liian suuri takinkääntö – vai pitäisikö toivottaa kissanpoikakorot tervetulleksi!?

Kuvista kiitos: n-a-p