Väitän olevani ns. “järkevä” shoppailija. Ostan harkiten, tarpeeseen, kestävää ja entisen kanssa yhteensopivaa – ja vain, kun tarjolla on ns. hyvä diili. Mutta joskus sitten pimahtaa… Olin viime viikolla – juuri ennen tätä Tampereen reissuani – kaupungilla etsiskelemässä kivaa, ei-virkamiesmäistä, jakkua. Mielessäni ajattelin jotain sellaista blogipiireissäkin tosi suosittua Chanel-henkistä vaaleaa bouckle-kankaista versiota, joka kävisi kivasti pieneen menoon, mutta olisi ookoo myös toimistolle. Jakkubudjetin ajattelin olevan maksimissaan siinä sadan euron kieppeillä- eli mitään merkkivaatehurmaa ei ollut tarkoitus kokea.
Ja kuinkas siinä sitten kävi… Eksyin TopShopiin, eksyin pläräämään TopShopin Kate Moss -mallistoa. Ja rakastuin.

Olen ihan tietoisesti vältellyt tutustumasta näihin uusiin TopShopin Kate Moss -mallistoihin. Silloin, kun niitä blogiurani alkuaikoina oli säännöllisesti, onnistuin aina hankkimaan jotain tolkkutoman ihanaa, mutta ei ehkä niin kovin järkevää, garderobiini.
Nyt en voinut kertakaikkiaan vastustaa ihanan paisley-kuvioista silkkikimonoa, vaikka se olikin kaikkea muuta kuin sitä, mitä lähdin hakemaan! En oikeastaan voi kuvitella, että lähtisin kimono päällä toimistolle, tuo ei ole erityisen monikäyttöinen ja hinta, no se oli about tupla ajateltuun budjettiini nähden (eurohinta onkin näköjään nettikaupassa huomattavasti edullisempi. Pah.). Kyllä siinä varmasti parikymmentä viestiä ja muutamat valokuvat singahteli kotona makutuomarina toimivalle Peetulle ennenkuin tohdin lähettää sen viimeisen, caps lockilla kirjoitetun tekstarin: “EIKU MÄ OTAN SEN!!”.
Puolustuksekseni sanottakoon, että useimmiten on kiva omistaa hauska statement piece, jota voi sitten yhdistellä niihin arkisempiin kokonaisuuksiin. Lisäksi kimonotakki on ihanaa, melko paksua silkkiä ja kaikinpuolin laadukkaasti ja nätisti tehty (mitä ei aina voi valitettavasti TopShopin vetimistä sanoa). Pieni morkkis kyllä iski siinä heti ostotapahtuman jälkeen, mutta sen jälkeen olen ollut kyllä enemmän kuin tyytyväinen.

Kynnet piti tietty laittaa heti rimmaamaan uuteen kaunokaiseeni. Ringfinger-manikyyrivillitykseni ei vain ota laantuakseen, joten sommittelin värisuoran sen mukaan. Kimonojakun varsin puhtaiden värien paisley-kuosi sisältää todella houkuttelevan valikoiman yhteensointuvia sävyjä. En ensin oikein osannut päättää, mutta sitten totesin, että valitsen värit ihan mahanpohjafiiliksellä.

Perusväriksi valikoitui Ciatén aavistuksen koralliin taittava punainen sävy “Play Date”. Nimettömiin laitoin virallista varpaankynsilakkaani, jota en ole varmaan ikinä käyttänyt sormien kynsissä – eli Lumenen Natural Code -sarjan ihanan uima-allas turkoosia “Live it Up”-sävyä. Sormussormien on jostain syystä aina kimallettava, joten turkoosin päälle lennähti vielä Lumenen Gel Effect -sarjan “Glistering Sea” (saatu blogin kautta).
Olen tainnut ennekin sanoa, mutta tuo Gel Effect -sarjan glitterilakka on ihan parasta evö. Kimallukset päätyvät kynsille ahdistelematta ja ilman sataa hitaasti kuivuvaa kerrosta. Arvostan!

No nyt on! On väriä ja kuosia ja silkkiä ja kimallusta ja vaikka mitä! Pidän itseäni edelleenkin varsin hillittynä ja klassiseen kallellaan olevana pukeutujana, mutta näin kesällä näköjään pukkaa rokkihippinuoruus väkisinkin läpi!
Kirjoittelen tätä postausta Inter City -junassa matkalla Helsinkiin. Hesassa on luvassa Maybellinen Baby Lips -huulivoiteiden lanseeraustilaisuus. On niin mahtavaa, että kerrankin satuin olemaan Suomessa, kun jotain tällaista tapahtuu, että hyppäsin tietty heti Helsingin junaan. Aivan järkky kiire tuli, tietenkin, muuten olisin nakittanut kummitytön nappaamaan kuvat illan asustani, joka koostuu – yllätys, yllätys – ihanasta silkkikimonostani, mustista Filippa K:n pellavashortseista, Lacosten kiilasandaaleista, H&M:n mustasta topista ja kultaisesta kettu-kaulakorusta (saatu blogin kautta).
Tällaisena blogihäppening-iltana luulisi kyllä, että löytyisi joku vapaaehtoinen kameran taakse – eli melkein uskallan luvata huomiseksi kuvia asusta!

Minttu on juurikin tismalleen tällä hetkellä matkalla Suomeen, Tampereelle, rakastakin rakkaamman kummityttären lakkiaisiin. Jos en olisi, tietäisin todellakin, mitä tekisin huomenna. Huomenna heräisisin poikkeuksellisen aikaisin, vaikka on lauantai, söisin maratoonarille sopivan hiilihydraattipitoisen aamiaisen ja läksisin kohti Vasastania ja Acnen Sample Salea. Itse en siis pääse, mutta kaikille muille, jotka sattuvat olemaan kulmilla lauantaina: kannattaa todellakin! Viimeksi Acnen Salessa eniten juhli pieniä mallikokoja käyttävät (tytöillä 36 tai alle, pojilla about 48), mutta tosi paljon oli kampetta myös meille ei-mallikokoisille ja aivan loistavaan hintaan. Me oltiin Karkin kanssa jonossa reilu puoli tuntia ennen ovien aukaisua (vaikka VIP-porukka näytti siellä kyllä shoppailevan jo aikaisemmin) ja päästiin ensimmäisten joukossa sisään. Hinnat on noin 50 % – 70 % kaupan vastaavista – eli mistään kirppishinnoista ei tietty puhuta edelleenkään, mutta valikoimaa on paljon ja vetimet on ihan viimeisimmästä mallistosta – eli todella hintansa väärti!
Edelleenkin harmittaa, että jätin ne hopeiset, 700,- kruunua maksaneet Pistolit edellisessä Sample Salessa, muka järkevyyksissäni, sinne ikkunalaudalle jotain toista Acne-fania odottamaan. No, eipä ne samaiset varmastikaan siellä enää huomenna olisi, mutta mitä kaikkia muita löytöja siellä voisikaan tehdä… Acnen Sample Sale löytyy täältä: Torsgatan 53

En mene nyt siihen halpaan, että alkaisin väittää kenkäkokoelmani olevan täydellinen. En tietenkään. Enkä edes väitä, että juuri nyt en tarvitse mitään. (Kummatkaan valkoisista tennareistani, Kedsit ja Converset, eivät oikein enää ole kaupunkikelpoiset, ainokaiset arkikäyttöönkin sopivat nudet sandaalit alkaa olla jo korjauskelvottomat ja punaiselle laukulle olisi kiva saada sävyyn matsaavat sandaalikaverit) Ainahan sitä tarpeita löytyy, kun pikkuisen tunnustelee.
Mutta en muista, milloin olisin ollut näin tyytyväinen garderobistani löytyviin peruskäyttökenkiin ja viimeisimmät hankinnat lisäävät olennaisesti kokonaistyytyväisyyttäni. Tuoreimmat kenkäostokseni ovat matalat mustat sandaalit (ei ne viime kesän hankinnat 12 cm korkeat Lacostet sitten ihan niin kätsyt arkisandaalit olleetkaan, vaikka kiilapohjan ansiosta toki hämmästyttävän stabiilit käytössä…) ja ne kauan ja kiihkeästi kaivatut simppelit nauhakengät.

Sandaalien merkki, Clarks, ei ole itselleni tuttu. Tai siis tunnistan brandin, mutta en ole koskaan itse omistanut mitään ko. merkiltä. Halusin juuri tismalleen tuon mallin: matala palikkakorko, leveähkö suora remmi varpaiden yli ja kantapään paljaaksi jättävä nilkkaremmi. Olin näkevinäni Vagabondilla tismalleen saman mallin – taisivat vain olla kokonaan nahkaa, kun näissä on mokkaa ja keinokiiltonahkaa. Oikeastaan olisin ehkä valinnut mielummin Vagabondit, koska tiedän, että niiden kengät sopivat itselleni hyvin, mutta niitä ei tuntunut olevan koskaan myynnssä sen paremmin Brandoksella, Zalandossa kuin Vagabondin omassakaan nettikaupassakaan.
Niinpä päädyin tilaamaan Clarksit ja itseasiassa tuo mokkanahkan ja keinokiiltonahkan (keino- kyllä hiukan ottaa päähän…) yhdistelmä on ihan maukas. Vielä en ole ollut sandaalit jalassa liikenteessä, mutta näin kotioloissa vaikuttavat myös ihan hyvän tuntuisilta.

Vagabondin nauhakengät puolestaan oli pitkään harkittu täsmäostos. Oma tyylini on sellainen, että kenkävarastosta pitäisi löytyä aina siistit mustat “pukukengät”. En voi tajuta, miten olen selvinnyt kokonaisen vuoden ilman!
Nauhakengät pääsivät jo käymään toimistollakin viime viikolla. Sinä iltana ei ollut kuvaaja paikalla, joten asukuvaa ohjelmassa next time. Erinomaisen mukavat ovat kuitenkin jalassa ja juuri niin linjakkaat ja klassiset kuin toivoinkin.

Olen siis periaatteessa erittäin tyytyväinen tilaukseeni. Molemmat kengät ovat täydellinen lisä tähän asti aika vajavaiseen arkikenkävarastooni. (Miksi niitä superhyperkorkeita juhlakenkiä on aina niin paljon hauskempi ostaa?) Ostoksen tein Zalandosta – en enää oikein muista edes miksi – vaikka periaatteessa olen ollut huipputyytyväinen Brandoksen valikoimaan ja toimintaan. Taisi olla niin, että nauhakenkiä ei sieltä saanut ja halusin tilata molemmat kengät samasta paikasta.
Toimituksen nopeudesta tai muusta sellaisesta ei ole pahaa sanottavaa, Zalando toimii näköjään ihan samoilla periaatteilla kuin nämä muutkin lokalisoidut nettikaupat. Aavistuksen harmittaa, että sandaaleissa on koron reunassa aika iso ja läheltä katsottuna erittäin hyvin näkyvä naarmu, melkein reikä. Eihän se mihinkään pidemmälle näy, kun kengät ovat jalassa, mutta harmittaahan tuo, kun hinta oli kuitenkin melkein 700,- kruunua. Koska kenkiä kuitenkin pystyy käyttämään, tiedän, että en varmasti saa niitä palautettua. Eihän sitä voi olla varma, onko samanlaisia enää jäljellä – tai mitkä repaleet sieltä sitten seuraavaksi lähetetään.
Eniten tässä oikeastaan nyppii se, että Zalandolla on aivan varmasti tiedetty, että sandaalit ovat naarmuiset. Se silkkipaperi, joka on kenkälaatikon sisällä, oli niin ruttuinen ja moneen kertaan laitetun oloinen, että pakettia on päivänselvästi auottu useampaan kertaan. Voisin melkein väittää, että ne on lähetetty jo kertaalleen jollekulle, joka on ne sitten naarmun takia palautettu. Ihmetyttää, että miten ne siellä Zalandossa ajattelee, kun lähettävät ne sitten eteenpäin toiselle asiakkaalle? Tai no, ymmärrän toisaalta ihan hyvin. Kai ne toivovat, että siellä vastaanottajapäässä on joku Minttu, joka on niin saamaton palauttamaan, että mielummin nielee pettymyksensä naarmuisista kengistä. Näin on Zalando päässyt kätevästi eroon sandaaleista ja saanut vieläpä täyden hinnan! Kätevää.
No, sen verran tiedän nyt ainakin, että vastaisuudessa käytän muita nettikauppoja – valinnanvaraa kuitenkin on vaikka kuinka paljon.
Tähän loppuun vielä kuva suuresta parveke-seikkailijakisusta.

Ei niin suurta pettymystä etteikö pieni Sunshine saisi päivää paistamaan!

Saanko esitellä: laukkuvarastoni uusin tulokas ja garderobini tuorein väripilkku, Rebecca Minkoffin taivaansininen pikkulaukku! Jäljet johtavat tässäkin kohtaa Shopbopin kolmen päivän aleen, jolloin koko nettiputiikin valikoimasta sai 25 % alennuksen. Mistään heräteostoksesta ei tälläkään kertaa ollut kyse. Olin väijynyt laukkukaunokaista jo siitä lähtien, kun kevätmallistot alkoivat ilmestyä saitille.
Shopbopilla on kätevä, mutta aivan liian koukuttava My Hearts -toiminto. Sen avulla voi merkata pikkuisella suloisella sydämellä omat suosikkinsa, jotka sitten kaikki päätyvät omalle sivullensa tarkasteltavaksi. Sähköpostiin kolahtaa ilmoitus, jos jokin My Hearts -listalla oleva tuote on loppumassa varastosta tai tullut aleen. Hengenvaarallista sanoisin…

My Hearts -toiminto auttaa myös esimerkiksi juuri tällaisissa tilanteissa, kun yhtäkkiä tulee vain pari hassua päivää kestävä suhteellisen hyvä ale. Yleensä selailen nettikauppojen valikoimaa lähinnä silloin, kun ei ole muuta tekemistä (tai paremminkin, kun välttelen jonkun vähemmän kivan asian, kuten siivouksen, tekemistä…). Täsmäalessa en todennäköisesti jaksaisi tai ehtisi tehdä mitään perusteellista valikoimatutkimusta, mutta My Hearts -listalta löytyy helposti kaikki vanhat himotuksen kohteet. Sinne voi myös aina palata kuolaamaan, kun kaipaa “ikkunaostos”-fiilistä.

Lyhyen yhteselomme jälkeen en voi muuta sanoa kuin, että en voisi olla tyytyväisempi! Kaiken tämän viimeaikaisen värihulluttelun jälkeen tuo sinänsä aikas kirkas sininen tuntuu suorastaan rauhalliselta. Kooltaan laukku on aavistuksen peruspikkulaukkua suurempi. Varsinaiseksi arkilaukuksi siitä ei ole – sen verran kaikenlaista ehdottoman tärkeää romua pitää aina olla mukana. Pari kertaa olen kuitenkin selvinnyt jopa työpäivästä – ja siihen liittyvästä iltamenosta – pelkästään taivaansinisen Rebecca Minkoffini kanssa. Erinomainen vähän kookkaampi pikkulaukkukoko toisin sanoen!

Kevätkenkävalikoimani on kasvanut lähiaikoina kahdella parilla. Toiset löytyivät Brandokset (fyysisestä) varastoloppuunmyynnistä ja toiset Stockholm Quality Outletista pari viikkoa sitten. Ihan sattumalta molemmat uutukaiset ovat mustaa kiiltonahkaa. Tai se, että ne ovat mustat, ei ole sen paremmin sattumaa kuin yllätyskään. Mustat nahkakengät on ainakin itselläni pukeutumisen perusta. Mutta että kiiltonahka on nyt näin voimakkaasti edustettuna, on kyllä aikas poikkeuksellista. Jos lasketaan mukaan vielä talvella hankitut minimarketin matalat sling-backit, olen peräti kolmien uusien kiiltonahkaisten arkikenkien omistaja.
No, ihan hyvä materiaalihan tuo on. Helposti tietty vähän juhlava arkikäytössä, joten täytyy olla hiukan tarkkana, ettei toimistoasut näytä liian cocktail-kutsumaisilta. Eipä tosin yleensä tässä itselleni tyypillisessä t-paita dress codessa mikään todellinen riski.

Brandoksen varastoloppuunmyynnistä oli lähteä mukaan aikas monet kengät. Lopulta tajusin, että en todellakaan kaipaa yksiäkään kahdentoista sentin halpisstilettoja kaappiini. En, vaikka ne periaatteessa esineenä olisivatkin hyvin suloisia ja varmasti jotain käyttöä niille olisin keksinyt. Kiltisti kiersin hyllyt takaperinjärjestyksessä ja palauttelin paikoilleen kaikki muut, paitsi nämä ihanat Broxin sling-backit.
Olen kaivannut juuri tuon tapaisia korkokenkiä ihan arkikäyttöön. Näissä on kivan maltillinen korkeus ja harvinainen ominaisuus: sling-back ja umpinainen kärki yhdistettynä samassa mallissa. En tosiaan pysty käyttämään avokkaita, koska ne ei vain kertakaikkiaan pysy jalassani ja siksi olen jahdannut juuri tuon mallisia vastineita. Kylmä ja kosteankalsea toukokuu ei tahdo millään muutua takaisin kesälämpöiseksi. Siksi söpöliinit eivät vielä ole olleet varsinaisesti in action kertaakaan.
Hiukan paremmin vallitsevaan kevätsäähän sopiikin Vagabondin outletista 60 % alennuksella löytämäni kiiltonahkaiset loaferit.

Oikeastaan olen ollut ihan tavallisia nauhakenkiä vailla jo pidempään, mutta nämä loaferit sattuivat eteen sopivalla hetkellä. Taisi olla viime keväänä, kun vihdoin heitin puhkikuluneet ja korjauskelvottomiksi hajonneet ikivanhat Palmrothin krokopainetut jokasään-materiaalista valmistetut nauhakengät roskiin. Talvella puutostila ei ollut aivan yhtä näkyvä (vaikka poikkeuksellisesti melkein koko talven olikin ihan kävelykenkäkelit), osittain Dr. Martensien ansiosta. Mutta nyt keväämmällä olen huomannut kulkevani tennareissa silloinkin, kun vähän fiksummat kengät olisi paikallaan.
Järkihankinta siis – ja Vagabond on kuitenkin yksi lemppareista peruskenkämerkeistäni. Niiden mallit ovat ehkä aavistuksen kesyjä, konservatiiviselle pohjoismaiselle kuluttajalle suunnattuja versioita trendeistä, mutta erityisesti juuri klassiset kengät ovat varsinaista luottokamaa. Loaferit, naukakengät, bootsit, ballerinat etc. Vagabondin perusmallit ovat todella loistavia käyttökenkiä, lestiltään mukavia ja käytössä kestäviä.

Saa nyt sitten nähdä, miten paljon tavallista pintanahkaa arempi kiiltonahka on käytössä. Jotain pintakäsittelyainetta luulisi näillekin löytyvän. Tavallista kosteussuojasuihketta en kuitenkaan laittanut, koska pelkäsin, että kiiltonahka muuttuu laikulliseksi. Toisaalta luulisi kyllä, että tuo kestää siinä missä muutkin nahkamateriaalit. Tehdäänhän kiiltonahkasta jopa maihinnousukenkiä.