Tag: Shoppailu

opiskelupäivä tänään… Hahmottelin lopputyön rakennetta ja haastattelukysymyksiä, mutta eniten aikaa meni kyllä ruotsalaisilla ja kansainvälisillä muotisivustoilla surffatessa.

Yksi suhteellisen hauska sivusto on Outfits, jonne kuka tahansa voi ladata kuvia omista outfiteistään toisten arvosteltavaksi. Kuvia selatessa vierähtää helposti hetki jos toinenkin. Ainakin Stila kannattaa tsekata. Rekisteröin itsenikin sinne, mutta sisäänkirjautumisessa tuli koko ajan ongelmia, joten toistaiseksi siellä ei vielä ole näkyvissä meikäläisen outfittejä.

Tukholmassa on ollut aivan ihana kevätsää tänään. Juoksin reilun viiden kilometrin lenkin yhdessä miehen kanssa. Sunnuntaina on ohjelmassa ensimmäinen varsinainen pitkä lenkki – 15 km – mikä tässä vaiheessa tuntuu pitkältä, mutta ennen maratonia lähinnä pikkuisen lyhyttä lenkkiä pidemmältä. Lupaan, että tästä lähtien ainakin jokaisen pitkän lenkin jälkeen kertailen treenaukseen liittyviä fiiliksiä…

Päivän surffailun tuloksena ostos-himo-listalle kipusi Whyredin ihana musteensininen trenssi. Ja koska Whyredin sivuilta ei voinut poimia kuvaa pelkästään trenssistä pöllin oheisen kuvan aivan loistavasta ruotsalaisesta muotiblogista: Hotspot – What’s Hot and What’s Not.
Trenssi on kollaasin oikeassa yläkulmassa. Samantien, kun kuvia kerran tuossa on, voi alkaa himoamaan Whyredin Miu Miu -henkisiä holkkihihaisia kauluspaitoja ja lyhyitä tummansinisiä shortseja…

Jos budjetti juuri tällä hetkellä ei salli isompia investointeja, on mahdollista pienellä vaivalla & rahalla tehdä – jos ei nyt aivan ihmeitä – niin ainakin jotakin, joka antaa olemukselle trendikkään ja raikkaan loppusilauksen. Uusi kynsilakka on erinomaisen helppo tapa kohentaa mielialaa ja kokonaisilmeen muodikkuuskerrointa.

Juuri tällä hetkellä kannattaa kynsiin valita joko hopea tai musta kynsilakka, mikäli tavoitteena on instant-trendi-efekti. Chanelilla on tosi upea hopea kynsilakka, joka antaa kynsille suorastaan peilimäisen pinnan. Elle-galassa ainakin Ellen “modechef” Cia Jansson oli matsannut Chanelin peilikynnet Burberry Prorsum paidan kanssa. Kyseessä on valitettavasti Limited Edition, joten kannattaa kipittää kauppaan pikimmiten, mikäli hopealakka himottaa. Täällä Tukholmassa sekä NK että Åhléns on myynyt loppuun oman varastonsa (ja lisää ei kuulemma saa!), mutta ainakin vielä viime viikolla, kun poikkesin työreissulla Helsingin Stockalla, oli siellä vielä jonkin verran valikoimaa jäljellä. Chanelin hopealakalla on myös kaveri, joka antaa ihan makeen hologrammimaisen tuloksen, mutta mielestäni sileä hopealakka on paljon hienompi ja sopii paremmin kevään harmaisiin, mustiin ja valkoisiin kokonaisuuksiin ja erityisen upeasti satiininhohtoisiin materiaaleihin.

Toinen suosikki on musta kynsilakka. Chanelilla on myös tosi kaunis musta lakka “Black Satin”, mutta tässä kohtaa voi ihan hyvin pihistellä ja hankkia Mavalan pikkupullon. Trendi tulee tuskin enää olemaan kovin pysyvä (nähtiinhän OC:n Marissa elikkä Misha Barton mustissa kynsissä jo edellisellä sesongilla…), joten pikkupullo riittää hyvin. Legenda muuten kertoo, että eBayssä myydään Chanelin Limited Edition kynsilakkoja huimaan (50$ Black Satin lakasta esim.) hintaan sen jälkeen, kun ne on loppunut kaupoista.

Mustat kynnet kannattaa yhdistää aika klassiseen ja suht hillittyyn kokonaisuuteen – valkoisiin kauluspaitoihin, hillittyihin neuleisiin ja klassiseen juhlapukeutumiseen. Kaikenlaiset rock- ja punkvaikutteet kannattaa unohtaa mustien kynsien kanssa – paitsi, jos satut olemaan syntynyt 80-luvulla tai sen jälkeen. Muuten riskinä on, että lopputulos näyttää siltä kuin olisit elänyt parhaan hetkesi Hanoi Rocksin Hepokatin konsertissa vuonna 1982, etkä ole oikein vieläkään toipunut siitä.

Ja vielä yksi juttu. Muista pitää kynnet lyhyinä. Mielellään tosi lyhyinä.


Oikeastaan oli ainakin sata astetta pakkasta päivällä, kun kiertelin kaupungilla. Kaupat on kuitenkin jo täynnä ihania kevätvaatteita ja joka vuosi heti, kun talvialen viimeiset loppurysäykset on siivottu pois jaloista, alkaa tuntua, että kevät on lähellä.

H&M:ltä löysin tosi kivan valkoisen laukun (kuvassa…). Laukku trendikkäästi iso – sinne mahtuu luentomappi, ylimääräinen villatakki (en tajua, miten Tukholman yliopiston luentosaleissa on niin mielettömän kylmä) ja vesipullo sekä kaikkea muuta elintärkeää. Sopii erinomaisesti kevään mustavalkoiseen lookiin, valkoisen kauluspaidan, trenssin, mustan hameen ja ballerinakenkien kaveriksi!

Ostin muuten ihanat lakeri-ballerinat, mustat, Rizzon alennusmyynnistä. Hetken kyllä mietiskelin, että kannattako niihin vielä satsata vai joko ballerina-trendi on menossa ohi. Mutta tammikuussa Pariisissa käydessäni ainakin Coletten vaatteista suuri osa oli esillä mustien, valkoisten tai hopeisten Repetton balettitossujen kanssa. Loput oli asustettu ihanilla korokepohjasandaaleilla ja -remmikengillä – väriskaala oli sama. Eli ainakin kevään 50’s tyylin kanssa ballerinat (puuvillamekot ja caprit, kapea hame) on paikallaan, mutta miksei ne kävisi ihan hyvin käärittyjen shortsien ja superminin mekonkin kanssa – varsinkin, jos sattuu omistamaan kilometrin pituiset sääret, joita ei platformeilla tarvitse pidentää… Muuten viiskytluvun tyyli voi olla hiukan hankala toteuttaa tyylikkäästi käytännössä. Itse ainakin ajattelin pysyä mustassa, valkoisessa ja harmaan eri sävyissä – tarkoitus ei ole kuitenkaan näyttää siltä, että fiftari-harrastus on jäänyt pahasti päälle.

Halulistan ykkösenä on tällä hetkellä kuitenkin (ballerinakelejä odotellessa…) Tigerin aivan ihana jäänharmaa haalari!! Etsin vielä kuvan tänne, mutta nyt mun pitää alkaa kirjoittaa tämän momentin esseetä…

See ya!

Old stuff