Aika monet briljantit ideat ovat niin yksinkertaisia, että kun joku niistä kertoo, tulee olo, että niinpä tietenkin, miksi en tuota itse keksinyt! Kestovanulappujen väsääminen vanhoista pyyhkeistä on yksi niistä. Luonnollisestikaan idea ei ole omani – vaan valveutunut nuorempi tyttäreni kyseli taannoin, kun kerroin, että käsivarteni kestää jo pienien asioiden ompelun, että enkö voisi hänelle muutaman sellaisen surauttaa.
Ja toki, enemmän kuin mielelläni ryhdyin puuhaan!
Jotenkin tuntuu, että nykyään vallalla olevat ihonhoidon aamu- ja iltarutiinit ovat muuttumassa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että käytetään erilaisia hoitovesiä, nestemäisä puhdistusaineita etsetera, joita ei ole tarkoitus huuhdella vedellä pois. Näin vanulappujen käyttö kasvaa helposti moninkertaiseksi verrattuna old school meininkiin, jolloin vain vedenkestävän ripsarin poistamiseen tarvittiin pumpulia.
Vanulappujen väsääminen vanhoista, käytöstä poistetuista pyyhkeistä on muutenkin double-win tilanne: pyyhkeet pääsee takaisin hyötykäyttöön ja roskan määrä vähenee. Peetun palaute kestolapuista on erittäin positiivinen: pehmoiseksi pesty puuvillafrotee toimii kuulemma käytössä selkeästi paremmin kuin perinteiset pumpulista puristetut vanulaput.
Homman toteutus ei ole varsinaisesti mitään rocket sciencea, mutta ettei kenenkään tarvitse alkaa keksiä pyörää uudelleen, tässä step-by-step -ohjeet!

Tarkoitukseen valitusta pyyhkeestä leikataan ensin halutun levyisiä (noin 4 – 6 cm on lagom) soiroja. Pienikin pyyhe riittää hyvin ja yhdestä tulee runsaasti lappuja.

Sitten soirot pätkitään neliöiksi.

Onko koolla väliä? Itse ajattelin, että vähän isompi on käytössä mukavampi, mutta tässä tietty voi tehdä ihan just niinkuin itse haluaa!
(Ei ole keittiöremonttipostaus tämä, mutta miten valtavan hieno on tuo taso Karjalan punagraniittia!?)

Soirosta leikatut neliöt trimmataan ympyröiksi. Mietin kyllä, että vähemmän tulisi hukkaa ja helpompi huolitella reunat, jos olisi pysynyt neliöissä, mutta jotenkin vaan ympyrät tuntuivat niin paljon freesimmiltä kuin neliöt! (Samasta syystä valitsin tuon vaaleansinisen pyyhkeen, vaikka joku pinkki ja kirkkaankeltainenkin olisi ollut siinä hiustenvärjäämiseen tarkoitettujen pyyhkeiden pinossa… Haha!)

Reunojen huolittelua ja uudella Juki-saumurilla elvistelyä!

Ompelin kestovanulapuille pienen säilytyspussukan, jonka Peetu voi halutessaan ripustaa kätevästi kylppärin koukkuun roikkumaan.
Myös pussukka noudattaa jämät hyötykäyttöön -ajattelua. Itse kangas on Pentikin tukevaa sisustuspuuvillaa, jäännöspala vanhan keittiön tuolien päällystyksestä ja valkaisematonta puuvillaa oleva kanttinauha on peräisin H&M:n servettipaketeista. (Kyllä. Säästän aivan liikaa asioita… :D)
Käyttömukavuutta lisää huomattavasti, jos vielä ripustaa pyykkikorin sisäpuolelle alusvaatteiden pesuun tarkoitetun pesupussin, johon voi kerätä kätevästi käytetyt kestovanulaput. Pesupussin voi sitten nakata samaan pesuun pyyhkeiden tai lakanoiden kanssa, eikä yksittäisiä lappuja tarvitse kalastella muun pyykin seasta.

Jee! Siinä ne nyt on!

Otetaan vielä lähäri!

Tällainen pikkulahja lähti Peetulle!

Sitten vielä asiasta toiseen… Taitaa olla kyllä aivan pakko elvyttää päivän asukuvat, vaikka a) olen edelleenkin etätöissä eli pistän päälle kaupunkivaatteet ehkä kerran tai kaksi kuussa ja b) kirottu härveli on edelleenkin käsivarren tukena, kun liikun ihmisten ilmoilla, mikä rajoittaa pukeutumisvaihtoehtoja aika merkittävästi. (Sen sijaan pystyn jo nippa nappa tekemään silmänrajaukset oikealla kädellä, jos annan vähän tukea vasurilla! Jei!!).
Ja siis suurin syy, miksi haluan tänne taas asukuvapostaukset, vaikka ei oikein ole edes asujakaan, on se, että tarvitsen nyt kipeästi takaisin kanavan höpistä tärkeitä juttujani! Asukuvien lomaan se on aina tuntunut sopivan niin mukavasti. Hiukan tulee tietty ympättyä kuulumisia Torstai Taroteihin, mutta minne esimerkiksi purkaisin tarpeeni puhua esmes siitä, miten järkyn koukuttava Netflixin Formula 1 -sarja on!?! (Erittäin! Ja olin ekan tuotantokauden puolivälissä, kun vasta tajusin, että ne ei ole näyttelijöitä, vaan se on ihan oikeesti!!)
Eli seuraavaksi silitän prässit kotiverkkareihin ja mietin mikä Zoom-palaveripaidoistani näyttää vähiten roolileikkiasulta. Haha!

Käsivarsipsrantolasta päivää!!
Arvatkaas mitä!? No sitä vaan, että käsi toimii jo sen verran, että olen kyennyt aloittelemaan yksinkertaisia ompeluhommia! Olen niin innoissani, että superlatiivit loppuu!! Vasta nyt tämän pakollisen käsillätekemis-selibaatin aikana tajusin, miten hurjan tärkeää omalle hyvinvoinnilleni on saada aikaiseksi jotain käyttökelposta. Mielellään myös kaunista.
Kutomishommat auttoi suuresti järjissäpysymisen kanssa jo viime syksynä. Oli ihanaa huomata, että pystyn saamaan aikaiseksi aivan mainiot ja täysin käyttökelpoiset villasukat. Sen jälkeen sukkia on kertynyt jo aika pino ja vähän muutakin olen yrittänyt saada puikoilla aikaiseksi. Tosin täytyy tunnustaa, että muiden neuleprojektien kanssa onnistumisprosentti ei ole aivan samaa luokkaa kuin sukkien – mutta eiköhän siinäkin vielä taidot ja silmä kehity. Toivotaan!

Vaikka neulominen on ihan mahtavaa, ompelukone (ja tietty saumuri myös) on itselleni se omin instrumentti. Toivorikkaana olen puhallellut pölyjä pois koneista, mutta vasta ihan viimeaikoina oikea käteni on kestänyt olla ompelun vaatimassa kohotetussa asennossa 30 sekuntia pidempään. Samoin ranteen kiertoliike on ihan vähän aikaa sitten vasta petraantunut tarpeeksi, että voin käyttää molempia käsiä ompeluksien ohjailuun.
(Älyttömän käteviä muuten nuo apuvälineklipsut! Allekirjoittaneen ompeluhiatus kesti sen verran pitkään, että kaikenlaista edistystä on ehtinyt tapahtua!)
Mitään isoja tai painavia kankaan paloja en edelleenkään kykene käsittelemään, samoin silittäminen on erittäin haastavaa (tai lähinnä nosto+kierto -liikeyhdistelmä, minkä ompelutöiden silittäminen vaatii), mistä syystä tuotannossa on ollut lähinnä kaikenlaista pientä kivaa. Onneksi nyt melkein 7 kk ikäinen Böna suostuu vielä toistaiseksi mukisematta käyttämään mummun ompeluksia.

Löysin kankaita ja ompelutarvikkeita netissä myyvästä Stoff & Stil -putiikista hurjan kätevän kaavan, jossa mekko ja body on yhdessä ja samassa. Ihanaa tuossa kaavassa on myös se, että se tulee kestävästä kuitukankaasta valmistettuna ja jo valmiiksi oikeaan kokoon leikattuna. Niin kätevää, kun pääsee heti hommiin, eikä tarvitse ährätä loputtomasti kaavojen kanssa. Samalla se on tietty myös miinuspuoli, koska ostaessa saa todellakin vain yhden koon.

Malli on hurjan kätsy, koska normaalisti vauvaikäisillä ihmisillä helmat on helposti korvissa ja napa näkyvissä, jos vaate ei ole kiinnitetty haarovälistä. Mekko-body -yhdistelmä pitää masun piilossa, mutta silti voi nauttia hurmaavasta helmasta.

Tällainen pieni uutuus on kanssa! (Peetun design <3)

Hiukan täytyy vielä odotella – ja verrytellä käsivartta – ennenkuin kykenen polkaisemaan ateljeen ihan täyteen vauhtiin. Suunnitelmia ja projekteja on kyllä iso liuta jo jonossa. Tilasin vuosien paussin jälkeen taas Suuri Käsityölehdenkin ja tuntuu, että taso on noussut huimasti. Joka lehdessä on useampikin kaava, jonka haluan toteuttaa aivan samantien – ja lisäksi useampi, joka kiinnostaa, vaikkei ehkä just nyt heti.
Ihan ensimmäisenä pitää ottaa ohjelmaan asioita, jotka eivät vaadi niin paljoa silittämistä. Käytännössä tarkoittanee erilaisia trikoojuttuja ja sehän vain sopii, niitähän tässä nyt muutenkin tulee eniten käytettyä. Juuri saatiin tieto, että töitä jatketaan kotitoimistolla kesäkuun loppuun asti.
Pölyt on siis pyyhitty ompelukoneiden lisäksi myös kauan käyttämättömänä lojuneesta Ompeluseura -tägistä!

Ihmeellinen, vuoroin heleän auringonpaisteinen, vuoroin pikimustan pimeä, ukkoskuuroinen sunnuntai sai pitkästä aikaa ompelumoodin päälle. Pikkiriikkinen inspiraationpoikanen taisi tarttua myös omasta eilisestä jutustani. Diorin kevätmalliston hamoset tulivat kirjaimellisesti myös uniini. Sekava keli ei oikein innostanut laajempiin ulkoiluhommiin, joten puolentoistatunnin power walk -lenkin (jonka aikana kastuin litimäräksi kaksi kertaa…) jälkeen sukelsin penkomaan kangasvarastoani.

Muistelin, että minulta piti löytyä vielä kaunista helmenvalkoista pehmeäpintaiseksi hiottua viskoosikangasta, mutta sitä ei kyllä etsinnöistäni huolimatta löytynyt. Sen sijaan käsiini osui parin metrin pätkä Marimekon lähes harsomaista, mustalla ja teräksenharmaalla kuvioitua pellavakangasta. Kuosin nimi on “Perhonen” ja suunnittelija lempparini Fujiwo Ishimoto.

Mietin kyllä hetken, että onko isokuvioinen kangas vähän too much, mutta päätin sitten, että ei. Läpinäkyvähän tuo on kuin mikä, eikä loppumattomilta tuntuvista varastoistani löytynyt lainkaan vaaleaa vuorikangasta. No, ajattelin poiketa huomenna Lindexillä ja hankkia simppelin alushameen. Sellaiselle on varmaan käyttöä myöhemminkin.

Kaikki kunnia äiskältä perimälleni ziljoona vuotta vanhalle ompelukoneelle, mutta kun se lottovoitto vihdoin osuu kohdalle, yksi ostoslistan ensimmäisistä hankinnoista on kunnollinen jämerä ompelukone! (…pitäisi varmaan ihan oikeasti alkaa lotota. Voittomahdollisuudet kasvaisivat heti aika huikeasti!)

Jännä nähdä, miten tuohon konservatiivisen pituiseen helmaan tottuu. Ajattelin, että laitan juhannuksena uudet sandaalini (ovat jo Brandoksen mukaan matkalla, joten ovat varmasti täällä ennen pyhiä…) ja Dior-henkisen mustan topin tuon hameen kanssa. Ihan täysin fiftarihenkiseen stailaukseen terävine pumpseineen ja fritsuliinoineen en nyt ainakaan ihan heti taivu. Katotaan uudelleen sitten loppukesästä! Haha!!

Tässä tulee nyt  vihdoin lupaamani ohje tosi helppojen (ja tosi trendikkäiden!) salihousujen ompelemiseen. Kunnon “räätälöityjä” versioita hinkuavien kannattaa etsiä jotkut oikeat kaavat, mutta kärsimättömille ja/tai alottelijoille tämä ohje sopii tosi hyvin. Ihan tunnissa housut eivät valmistu – kuten taisin etukäteen rehvastella. Etenkään, jos on niinkuin Mintun ompelimossa, että itse ateljeen pystyttämiseen, koneiden, silitysvälineiden ja muun rekvisiitan esiin roudaamiseen ja tarvittavan työtilan raivaamiseen menee helposti hetkonen.

Housuissa on vain kaksi varsinaista saumaa: puntin sisäpuolella ja haarakoukku. Lisäksi pitää ommella käänteet lahkeensuihin ja kuminauhakuja vyötärölle. Koska mallin idea on olla kunnolla “lötkö”, pienet harhatikit eivät näy missään ja siksi housut erittäin todennäköisesti onnistuvat, vaikka istuisi elämänsä ensimmäisen kerran ompelukoneen ääreen.

Salihousujen tekemistä varten tarvitset:

• noin 1,20 m – 1,50 m hyvin laskeutuvaa kangasta, mieluiten aika ohutta viskoosia. Kankaan leveys tulisi olla noin 140 cm. Kapeammasta kankaasta (yleensä silkit ovat 120 cm) syntyy noin XS/S -kokoiset housut. Isoja kokoja varten pitäisi olla joko leveämpi kangas tai limittäin menevä leikkuusuunnitelma.
• vyötärönympärysmitan kuminauhaa. Mikä tahansa leveys käy. Itseltäni sattui löytymään valmiiksi leveää (punaista!) kuminauhaa, joten käytin sitten sitä…
• mittanauhan
• sakset
• sopivan väristä ompelulankaa ja tietty sen koneen…

Mintun kukkahousujen viskoosi on vähintäänkin ziljoona vuotta vanhaa ja alunperin hankittu jotain suunnitelma-asteelle jäänyttä mekkoprojektia varten. Sattumalta kankaan kuvioista löytyy niin sinistä kuin keltaistakin – jotka molemmat ovat tehneet yllätyshyökkäyksen Mintun garderobiin tänä keväänä.

Leikkausta varten kangas taitellaan kuvan tapaan – eli ei niinkuin normaalisti kaksinkerroin, vaan siten, että reunat kohtaavat keskikohdalla ja kummassakin reunassa on taite. Hmmm… tulipas selostettua tosi hassusti, mutta kuvasta selviää varmaankin ihan hyvin, mitä tarkoitan..

Kaava

Housut valmistuu kahdesta kappaleesta, jotka ovat keskenään samanlaiset. Tee näin:

• Mittaa jalan ulkosivu nilkasta vyötärölle, lisää mittaan 2 x kuminauhan leveys + 1 cm ja noin 1 cm lahkeen kääntämistä varten. Yhteenlaskettu pituus = kaavan “TAITE”
• Merkkaa pituus kankaalle.
• Merkkaa puntin suun leveys kankaalle – huom. puolikas lopullisesta mitasta! Jos et osaa päättää, mikä olisi hyvä leveys, mittaa joidenkin toisten housujen puntti tai tee mittanauhasta lenksu ja mallaile sopiva leveys sen avulla. Kukkahousujen puntti on reilut 20 cm.
• Mittaa lantion levein kohta ja lisää pituuteen 6 cm. Jaa tuo nyt saatu mitta neljällä ja merkkaa se kankaan yläreunaan.
• Piirrä viiva (tai leikkaa suoraan…) “sisäpuntti” 2/3 pituudesta niin, että se päättyy keskelle kangastaitosta. Haara on puolestaan 1/3 pituudesta ja päättyy edellisessä kohdassa mitatun vyötärön reunaan.
• Leikkaa toisesta kangaspuoliskosta samanlainen kappale. 

Periaatteessa kaava toimii aivan loistavasti, vaikka vetäisi ihan suorat viivat lahkeensuusta ja vyötäröltä kankaan keskelle. Itse en malttanut olla hifistelemättä ja kaarroin aavistuksen haaraa ja leikkasin puntin vähän matkaa loivasti suoraan, ennenkuin aloin kaartamaan lisää leveyttä.

Ompele ensin sisäpunttisaumat niin, että lopputuloksena on kaksi punttipötkylää. Siksakkaa ja silitä. Ompele puntit yhteen haarasaumalla. Siksakkaa ja silitä.

Ompele kuminauha lenksuksi.

Kun housukappaleet on ommeltu yhteen ja kuminauha lenkiksi, voit sovittaa tekelettä. Yleensä tekee hyvää, jos etupuoliskoa madaltaa pari-kolme cm, kuten kuvassa.

Tarkoitus on, että haarakoukku roikkuu selkeästi alhaalla – ei nyt ihan haaremityyliin, mutta melkein. Se antaa salihousuille tunnusomaisen rennon lökötyksen ja on välttämätöntä liikkumisen kannalta.

Siksakkaa yläreuna ja ompele kuminauha pussiin (taitteen sisään). Oikein leveä kuminauha, kuten Mintulla tässä, pysyy paremmin ojennuksessa, jos sen tikkaa vielä keskeltä. Kuminauhaa pitää silloin venyttää samalla, kun ompelee, jottei tikit katkeile, kun kiskoo housut jalkaansa. Kapea kuminauha on kaikkein helpoin.

Siksakkaa punttien suut ja käännä noin sentin verran. Silitä.

Valmista tuli!!

Jos jäi vielä jotain kysyttävää näin superpedagogisten ohjeiden jälkeen, vastailen kommenttiboksissa erittäin mielelläni. Ja tosiaan tuolla ylempänä antamani kankaan menekki on arvio. Vajaamittaiset ja/tai lyhyen ihmisen  housut syntyvät pienemmästäkin määrästä. Yksi pituus riittää tuonne 42/44 -kokoon asti, mutta isompia kokoja varten kannattaa hankkia 1 1/2 tai kaksi kertaa tarvittava pituus.

Silläkin uhalla, että joku rohkenee olla sitä mieltä, että Mintun ompeluhommien kanssa on vähän niin ja näin, paljastan lempparikaavani tuoreimmasta 1/2013 Burdasta. Kieltämättä sitä tulee suunniteltua aika oleellisesti paljon enemmän juttuja kuin mitä sitten lopulta syntyy valmista. Keskeneräisiäkin projekteja kasaantuu hyllyille, kun aikaoptimisti ehtii aloittaa jotain, mutta homman loppuunviemiseen ei tilaisuutta sitten ihan heti olekaan.

Ostelen silti säännöllisesti lempparikaavalehteäni Burdaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä vastustamattoman hienoja kaavoja lehdestä löytyy!

Juttuhan on siis niin, että osaan (todennäköisesti edelleen…) kaavoittaa kaikkea perushameesta suureen hääpukuun ihan alusta asti itsekin. Jotenkin sitä vaan pääsee niin kovin paljon helpommalla, vähemmällä mittailulla ja etenkin hommaan ryhtymisen aloituskynnys on huomattavasti matalammalla, kun lähtökohtana on valmis kaava. Yleensä en malta olla muuttelematta kaavaa hiukan sieltä ja vähäsen täältä, mutta vain erikoistapauksissa enää nykyään piirtelen kaavoja ilman valmista pohjaa.

Juuri tästä syystä meinaa iskeä pienenpieni kärähdys aina, kun olen lehtikiskalla ja punnitsen, että olisko tämä nyt se Burda, jonka olisi syytä päätyä kaavalehtipinon jatkeeksi vai ei. Kaikissa numeroissa ei todellakaan ole sellaisia kaavoja, joita edes teoreettisesti haluaisin koskaan valmistaa vaatteeksi asti. Mutta kun ne kirotut lehdet on (ihan ymmärrettävistä syistä toki!) muovitettu – eikä kansikuvan perusteella voi todellakaan päätellä, mitä sisältä löytyy.

Tässä on päällimmäiset suosikkini tämän vuoden ensimmäisestä Burdasta, joka siis löytyy nykyään myös suomeksi ja on myynnissä reilut pari viikkoa tästä eteenpäin.

Hyvä perushameen/suoran hameen kaava on aina hyvä hankinta! Suosittelen piirtämään kunnolliselle kaavapaperille, joka on hiukan kestävämpää kuin tavallinen silkkipaperi – ja merkitsemään kaavaan omat muutokset. Burdassa tuo malli on toteutettu nahasta, mutta sama kaava käy ohjeita soveltaen myös tavalliselle kankaalle.

Tiedän aivan hyvin, että ompeluhommiin käytettävissä oleva aikani on hyvin minimaalinen ja siksi valitsen mielelläni nopeasti toteutettavissa olevia malleja. Edellisen kuvan toppi ja tämän kuvan tunika ovat tehty samalla kaavalla – vain eri pituisina. Tämän aion testata käytännössä as soon as possible. Varastoistani löytyy muutama silkkikangas, jotka olisivat parhaimmillaan juuri tuollaisena äärimmäisen simppelinä, valuvan oloisena toteutuksena.

En nyt ole aivan varma puhuuko tässä nyt sisäinen harakkani vai mitä, mutta tosi kivaltahan tuokin kaava näyttää. Vähän paksummasta napakasta jerseystä toteutettuna tuloksena olisi mukava lisä office-vaatetukseen.

Jos edelliset olivat tyyppiesimerkkejä nopeasti valmistuvista persuvaatteista, joita laiska ompelija ei jaksa kaavottaa itse, on tämä ihana retrohenkinen mekko hiukan toista maata. Tai mekko sinänsä ei ole niin kummonen tai erityisesti tavallista kotelomekkoa mutkikkaampi toteutettava, mutta tuo irroitettava, helmin koristeltu, pääntiekaarroke hiukan kiinnostaa. Projektiosastolle menee, mutta onhan se hyvä, että sielläkin aina jotain uutta pyörii.

Tämän lisäksi tammikuun Burdasta löytyy kivan näköinen villakangastakin kaava ja parikin muuta ihan ookoo mekon kaavaa. Eli jos olet kuin minä, että hankit vain joitakin kaavalehtiä vuodessa ja toivot, että juuri niistä löytyisi sopivassa suhteessa käyttökelpoista peruskauraa ja kivan näköisiä inspiraatiojuttuja (eikä niinkään niitä, ylityöstettyjä saksalaishärpäkkeitä…), tässä on tosi hyvä numero, jonka hankkimisesta ainakin itse olen tosi tyytyväinen!