Aika harvassa täkäläisessä työpaikassa on tietääkseni jenkkityylistä pukeutumisohjeistoa, joka sanelisi kirjaimellisesti, millaisessa asussa töihin sopii ilmestyä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että dress code loistaisi poissaolollaan. Useimmissa paikoissa on jokin tyyliskaala, joka tuntuu sopivalta ja sosiaalisesti hyväksytyltä. Riippuu toki alasta ja yrityksestä – suuremmassa firmassa jopa osastosta – miten joustavia sanattomina ilmassa leijuvat pukeutumissäännökset ovat.
Spontaanisti ajatellen luovilla aloilla on vapaampi koodisto ja hierarkkisilla perinteisen bisneksen aloilla tiukempi. Oman kokemukseni mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Karikatyyriesimerkki löytyy ihanasta “Devil wears Prada”-sta (kirja on minusta parempi kuin leffa, mutta esimerkkinä käy kumpi vaan). Eli vaikka kaikki tavoittelevat yksilöllistä ilmaisua pukeutumisensa avulla, sitä miten kyseinen ilmaisu muodostuu, säätelee tarkka koodisto.

Aikoinaan muotitiedettä opiskellessani kurssikaverini teki mielenkiintoisen tutkielman yhden Ruotsin suurimman mainostoimiston sisäisistä, ääneen lausumattomista pukeutumiskoodeista. Varsinkin kuvamateriaali teki aivan päivänselväksi sen, että jokaisella osastolla oli oma, selkeästi muista osastoista erottuva ja varsin tiukka dress code, jota noudattamalla pystyi osoittamaan olevansa osa porukkaa ja myös vahvistamaan ammatillista identiteettiään muiden silmissä.
Esimerkiksi kaikki tuon toimiston AD:t olivat puketuneet ulkopuolisen silmin tismalleen samoin. Sukupuoli-identiteetistä riippumatta asuun kuului väljähköt farkut, joiden punteissa leveät käännökset (tutkimuksen tekovuosi oli  siis 2007), räikeät sneakersit, värikäs, kuviollinen paita, näyttävä rannekello. Sisäpiiriläinen sen sijaan ymmärsi, että kello on joku tietty, tarkoin valittu Rolexin malli, farkut harvinaista vintagea tai super-eksklusiivista japanilaista denimiä, paita aito harvinaisuus Hawaijilta ja tennarit huippukalliit limited editionit.
Tunteakseen olonsa mukavaksi, professionaaliksi ja positiivisella tavalla sulautuakseen massaan, useimmat meistä valitsevat noudattaa työpaikan sanattomia pukeutumissääntöjä. Positiivisella massaan sulautumisella tarkoitan sitä, että keskiössä pysyy ammatilliset asiat – eikä asu ryöstä huomiota niin hyvässä kuin pahassakaan.
Tulipas tässä nyt älytön määrä filosofointia alkuun, mutta tämän hupparin kohdalla aloin miettiä taas pienten nyanssien vaikutusta kokonaisuuteen.

Omalla työpaikallani – ja varsinkin osastollani – pystyn melkein satavarmasti sanomaan pelkästään pukeutumisen perusteella, onko jollakulla ohjelmassa ihan random office-päivä, tärkeitä sisäisiä palavereja tai asiakastapaamisia. Sanattoman pukeutumiskoodiston skaala on melko laaja, mutta konservatiivinen.
Tuo asukuvissa näkyvä Marc O’Polon hupparini on hyvä esimerkki. Voin tuntea oloni täysin mukavaksi ja “oikein” pukeutuneeksi toimistolla, jos päälläni on siisti college-paita. Etenkin, jos pääntiestä pilkistää valkoiset kaulukset. Jostain syystä huppu muuttaa asun kokonaisilmettä niin monta astetta rennommaksi, että itse en enää miellä sitä sopivaksi töihin.
Kerran olin casual Friday -hengessä officella about tässä samaisessa asussa, farkkujen tilalla oli vain piirun verran asiallisemmat tummansiniset pellavahousut. Voin kertoa, että siistimpi alaosa ei paljoa muuttanut. Koko päivän oli oudosti sellainen olo kuin olisin tullut loman keskellä poikkeamaan toimistolla.
Mutta hei, miten siistiä, että löysin robocop-käsivarren nielaisevan hupparin! Vapaa-ajan pukeutumiseni on pelastettu!

• huppari, Marc O’Polo
• toppi, Åhléns
• farkut, Ellos
• tennarit, Puma

Yritin hikipäässä etsiä linkkiä vanhaan asukuvaan, jossa näkyisi alkuperäinen aakkoshame. Se oli blogin aamuhämärissä ihan suosikki ja muistan aivan selvästi, että tuosta ballerinapituisesta täyskellohameesta on useampikin setti kuvia. Eikä vain minun päälläni – vaan myös sekä Karkin että Peetun asustamina.
Se olisi nimittäin ollut täydellinen johdanto tähän tämänpäiväiseen asuuni. Alkuperäinen aakkoshame oli melko raskaasti laskeutuvaa mustaa viskoositvilliä, kauttaaltaan kuvioitu kirjaimilla kuin joku olisi heittänyt sen päälle laatikollisen niitä sellaisia valkoisia muovisia kirjaimia, joita näkee (taas) trendikkäiden hipster-kahviloiden ilmoitustauluissa. Malliltaan kapeavyötäröinen (siksi se varmasti sitten lopulta putosi pois kaikkien meidän asuvalikoimista…) ja erittäin laajahelmainen suosikki saapui perheeseen tyttöjen muotialan yrittäjänä työskenneeltä isoäidiltä (ehkä joku vielä muistaakin Turo Tailorin sisaryhtiön Estaten kasarin loppupuolelta?)
No, tämän hamosen kanssa ei ole ihan yhtä mukaansatempaavaa stooria, sillä löysin sen ihan yksinkertaisesti Henkkamaukalta, kun olin hermoromahduksen partaalla etsimässä jotain päällepantavaa, jonka saa puettua yhdellä kädellä. Silti sukulaissieluisuus tuohon vanhaan rakkaaseen hameeseen lämmittää kovasti mieltä. (Mihinkähän se muuten sitten lopulta joutui? Ei kyllä aavistustakaan.. varmaan jommalle kummalle lapsoselle..)

Eikös Mintun asukuvajuttujen perinteisiin kuulu säätilojen päivittely? Haha! No, pitää nyt sitten sanoa, että onpas ollut kertakaikkiaan aivan upea syksy! On ollut niin aurinkoista ja kuulaan kirpsakkaa, että vain yhä aikaisemmin laskevasta auringosta tajuaa, miten pitkällä syksyssä sitä oikeastaan ollaankaan. Ja tietty siitä, että nyt kun on Halloweenit lusittu, saa vihdoinkin alkaa luvan kanssa hehkuttaa joulua!
Pitkähihaisten vaateratkaisujen hankaluus on johtanut siihen, että ponchojen lisäksi olen alkanut kulkea huivi harteilla toimistolla. Hiukan kyllä arveluttaa, että tuleeko siitä liiaksi, povarimummo/iltanuotiolla istuskelija/kotimyyssailu -fiilikset, mutta minkäs teet. Onneksi en palele helposti – päinvastoin – inhoan, jos on liian kuuma.

Aurinkoisuus tähän aikaan vuodesta on tuntunut kyllä aivan ihanalta lahjalta. Ihmeesti valo virkistää, vaikka sitä saisi vain pienen annoksen keskellä päivää. Olen kyllä ollut kovasti sen tarpeessakin, sillä jostain syystä olo on ollut ihan poikkeuksellisen superväsynyt viimeaikoina. Työpäivän jälkeen tekisi mieli lähinnä painua suoraan peiton alle. Ehkä korkeintaan jotain moneen kertaan nähtyä hömppäviihdettä á la How I Met Your Mother viihdykkeeksi.
Kai se on se viime viikolla kärsitty pikku vilustuminen ja kaikki hässäkkä töissä, mikä pistää väsyttämään. Tai sitten se on vain se alitajuinen sisäinen kello, joka kehottaa painumaa talviunille!

Paras resepti tässä taitaa olla se, että antaa vain itselleen aikaa elpyä. Turha pinnistely ei yleensä johda yhtään mihinkään hyvään. Hyvinvointia lisää myös ihan kummasti se, jos jaksaa raahautua edes pienelle happihyppelylle ulos valoisaan aikaan. Muuten voikin sitten keskittyä pehmeisiin villashaaleihin kääriytymiseen ja lemppariteen hauduttamiseen!

• paita, Asos
• hame, H&M
• huivi, Acne
• tennarit, Puma

Lupasin ja vannoin itselleni, että yritän päästä nukkumaan arki-iltaisin vähän aikaisemmin. On muuten aivan mielettömän ihana tunne herätä työaamuinakin sellaiseen fiilikseen, että kyllähän sitä unta jo tulikin tarpeeksi. Tuhatkertainen energiapiikki jo ennenkuin on edes noussut ylös sängystä! Ihan mieletöntä – ja saavutettavissa varsin yksinkertaisesti.
Eli toisin sanoen kukkuminen tietsan kanssa puolille öin on k i e l l e t t y !
Jotta olisin edes muodollisesti itselleni antamani lupauksen mittainen, yritän pitää höpinät vähän vähemmällä. Lyhyestä siis virsi… jne.
Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni ja kaksikin siihen liittyvää dilemmaa: näyttävät hiuspinnit -trendi ja villaponcho sisäkäytössä.

Ensinnäkin: mitä mieltä olette hiuspinneistä? Ja siis tarkoitan tietty tuollaisia näyttäviä, näkyviä hiussolkia, joita käytetään koristelemaan kampausta, enkä niitä näkymättömiä metallisia jutskia, joiden tehtävänä on pitää kampaus paikallaan.
Oma mielipiteeni on kaksijakoinen. Toisaalta tykkään kaikista hiusjutuista ja vaihtelu virkistää (plus pinnin saa viritettyä hiuksiin myös pelkällä vasurilla). Toisaalta koristeellisesta soljesta tulee helposti vähän lapsekas olo. Etenkään toimistolla en ensisijaisesti hae asuvalinnoillani assosiaatioita päiväkoti-ikäisten lemppari-outfiteihin.

Tuo kuvissa näkyvä hiuspinni on itselleni erityisen rakas, vaikka onkin ihan muovinen ja varmasti alunperin ostettu jostain edullisesti. Löysin sen äitini tavaroiden seasta tyhjentäessäni viime talvena lapsuudenkotiani. Muistan hyvin, miten äiti käytti sitä kesäisin uimarannalla pitämässä hiukset pois kasvoilta.
Ja kyllä tuo mielestäni ihan hyvin toimii vähän uimapukua virallisemmankin asun kanssa. Ehkä en koristaisi kutrejani näyttävällä kukkasoljella, jossa on kaiken lisäksi vähän glitteriä, sellaisena työpäivänä, jolloin ohjelmassa on tärkeitä palavereita tai asiakastapaamisia, mutta muuten kyllä.

Toinen kysymysmerkki on tuo poncho.
Hankin sen alunperin kesällä tuumaten, että se varmasti riittää ainoaksi robocop-ajan lämpimäksi vaatteeksi. No, niinkuin tiedätte, käsihärveli onkin nyt ilonani aika paljon pidempään, joten koko “miten pysyä lämpimänä” -konsepti on pitänyt ajatella uudelleen.
Pelkkä poncho ei enää säiden viilennyttyä riitä päällysvaatteeksi (vaikka siis sivuhuomautuksena, että aivan poskettoman upeita rapisevan kirpeän raikkaita, aurinkoisia syyspäiviä tässä on ollut jo useampi putkeen!) ja niinpä tämä yksilö onkin päätynyt toimittamaan villapaidan/neuletakin virkaa sisäkäytössä.
Ensin ajattelin, että se näyttää ihan liian selkeästi ulkovaatteelta, mutta nyt olen jo tottunut ajatukseen ja mielestäni poncho toimii ihan ok toimistolla. Tai sitten robocop-käsivarteni on sulattanut pois viimeisetkin tyylitajuni rippeet! Haha!!

• poncho, b-young
• kauluspaita, Kiomi
• toppi, Åhléns
• hame, Lindex
• kengät, Acne

Aaargh, nyt täytyy kyllä painua salamana höyhensaarille!! Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia lyöntivirheitä, korjailen niitä sitten aamulla työmatkalla. Hyvää yötä! Muistakaa pitää huolta itsestänne!!

Tämä ei ole jälleen yksi voi voi, Mintun käsi on rikki -postaus, mutta sen verran siihen liittyen, että tässä menee nyt vähän kauemmin kuin luulin. Kyynärpäässä on yksi osanen irti (auts!) ja se ei parane itsestään. Tarvitsen siis uuden leikkauksen, jonka ajankohta on “joskus alkuvuodesta”. Siihen asti mennään robocop-härvelin kanssa, joka ystävällisesti pitää kasassa kaikki käsivarteni irtonaiset osaset.
Halusin kuitenkin palata tekemään klassisia “päivän asu” -postauksia. Ongelmat pukeutumisen kanssa ovat nyt osa arkipäivääni, koska niin toimistolle kuin vapaa-aikaankin on pitänyt kehittää rajoitteideni kanssa toimivia asuja. Käsihärvelin (toim. huom. “ortoosi”) kiinnityssoljet, ja saranaosa varsinkin, on sen verran kookkaat, että laitos ei ihan tuosta vaan solahda normiväljänkään hihan sisään. Lisäksi kyynärpään irtonaisuus tekee sen, että en pysty työntämään, vetämään tai painamaan ilman, että … no, menemättä ällöihin yksityiskohtiin sanon vain, ilman että tekee kipeää. Samasta syystä ei myöskään sormien toimivuus ole palautunut.
Eli luvassa on siis lepakko- ja kimonohihoja, oversize-neuleita, ponchoja ja alaosia, jotka ovat joko väljiä tai resori vyötäröllä. Ei vetoketjuja, solmittavia nauhoja tai pukeutumisakrobatiaa vaativia leikkauksia. Vain kaikkea kivaa, mitä pystyy pukemaan päälle yhdellä kädellä toisin sanoen!

Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni.
Monessa tilanteessa palvelleen kimonojakun ostin jo kesällä. Silloin ajattelin, että se käy robocop-periodin ainokaisesta pitkähihaisesta. Nyt tilanteen pitkittyessä, se on lähes ainoa jakkumainen asia, jonka saan puettua päälleni.
Kimonon materiaali on 100 % viskoosi, mikä tekee siitä tosi miellyttävän käyttää. On toki tosiasia, että viskoosi rypistyy helposti – ja niin se tekee myös tässä. Onneksi materiaali on laadukasta ja rypyt oikenevat itsestään varsin nopeasti, joten hyväksyttävä office-siisteystaso tulee saavutettua varsin nopeasti, vaikka kimono olisikin matkustanut laukussa toimistolle.

Meikkaaminen ja hiusten laitto yhdellä – vasemmalla – kädellä on edelleenkin haaste. Kuontalo kulkee stailattuna tyyliin “Curly Girl goes kesämökki” ja meikiksi saa riittää CC-voide, puuteri, aurinkopuuteri, kulmakynä (kyllä! Olen opetellut piirtämään kulmat vasurilla!!) ja huulikiilto (värillinen toki… haha!).
Tuota hiusten “kiharuutta” olen kyllä tässä hiukan kummastellut. Aikaisemmin kutrini vetäytyivät mukavalle surffilaineelle ja usein jopa ihan kikkuralle, vaikka käytin ihan mitä sattuu hiustuotteita. Ainoa CG-metodi, mitä olen toteuttanut koko aikuisikäni on, että pesen hiukseni vain kerran viikossa.
Kesällä aloin pikkuhiljaa, tuote tuotteelta, siirtyä nonchalantista kyllä se siitä -asenteesta kohti CG-hyväksyttyjä aineita ja metodeja. Tällä hetkellä kaiken hiuskosmetiikkani pitäisi olla erittäin tiukasti CG:n säännösten mukaisia, mutta tukka on edelleen söhryä eikä mitään erityisiä kiharoita ole näkynyt. Kun on viettänyt päivän kuivassa toimistoilmassa, tilanne on jo aikas karsea.
Mutta näillä mennään. Kyllä mahtaa tuntua mahtavalta, kun taas pystyn käymään kaksin käsin kiinni tilanteeseen!

Päällysvaatteiden löytäminen on sekin ollut varsinainen seikkailu. Onneksi täällä meillä lämpötilat on vielä toistaiseksi useimmiten jopa aamulla huidellut siinä kymmenen plus-asteen tietämillä. Siinä vielä tarkenee poncholla. Tykkään muuten ihan hurjasti tuosta liehusta, jonka löysin asoksen miesten osastolta! Sitä tulee aivan varmasti käytettyä vielä tämän hässäkän jälkeenkin.
Positiivista robocop-elämässä on tosiaankin se, että pakon edessä tulee testattua vaatteita, joita muuten en harkitsisikaan. Kuten nyt esimerkikisi tuota torkkupeittoa muistuttavaa liehuketta.

• kauluspaita, Lindex
• toppi, Åhléns
• kimonojakku, Lindex
• farkut, Ellos
• poncho, asos
• tennarit, Puma

Edellisistä asukuvista taitaa tällä palstalla olla jo yli puoli vuotta! Huh huh!! Vieläkään ei pääse ihan perinteiseen meininkiin, sillä ajattelin esitellä Karkin elokuisten hääjuhlallisuuksien asuni, mutta mitään “virallisia” asukuvia ei tullut otettua. Varmasti joku olisi ihan mielellään outfittiani esittelevät otokset näpsäissyt, mutta olin itse niin häähuumassa, että unohdin ihan totaalisesti pyytää.
Haluan kuitenkin ihan jo vain arkistoihin tallentamistarkoituksessa esitellä häissä käyttämäni asut. Juhlallisuuksia oli alunperin kolme: perjantaina drinksut, lauantaina itse hääjuhla ja sunnuntaina yhteinen brunssi. Viimeksi mainittu peruutettiin hääparin pyynnöstä. Halusivat viettää sunnuntain kaikessa rauhassa kaksin, ilman edustusvelvollisuuksia, mikä on erittäin ymmärrettävää. Tämä ostoslakkolainen oli tosin ehtinyt jo hankkia siihenkin asun, mutta palataan lakkokysymyksiin vähän myöhemmin.
Tässä ensimmäisenä esittelyssä pre-Wedding drinks -asuni.

Perjantaina, päivää ennen Karkin ja Cissin häitä, oli siis sovittu, että nähdään kaikkien kynnelle kykenevien häävieraiden kanssa epämuodollisten drinksujen merkeissä. Idea lähti alunperin siitä, että tiesimme monien pitkänmatkalaisten saapuvan Tukholmaan jo päivää ennen h-hetkeä. On myös aika klassista, että varsinkaan hääpari ei ehdi kunnolla rauhassa jutella kaikkien vieraiden kanssa varsinaisessa juhlassa, joten näin saatiin enemmän aikaa yhdessäoloon.
Juhlapäivän lähestyessä tajusin, että drinksut olivat myös aikatauluttamisen kannalta täydellinen nappiveto. Siinä vaiheessa, kun Karkki maanantaina alkoi stressata, että miten ihmeessä me ehditään koristella koko juhlatila perjantain aikana ja pitäiskö drinksutapaaminen peruuttaa, tiesin, että siitä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Muuten olisi suuri riski, että morsiuspari kuhkii koko yön viilaamassa kattauksen ja kukka-asetelmien yksityiskohtia perfektionistityttäreni toiveesta.

No kiirehän siinä tuli – ei sitä voi kieltää! Ilmoitin jo heti aamulla, että tulen julistamaan juhlatilan valmiiksi klo 18.00. Silloin meillä olisi teoreettinen tunnin väliaika siistiytyä ja laittautua sekä suoriutua paikalle klo 19.00 alkavaksi ilmoitettuun tilaisuuteen. Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa kello on kutakuinkin kuusi – ja yours truly fiksailee hikipäässä vielä kukkia maljakoihin.
Ihan älyttömästi ei siis jäänyt laittautumiselle aikaa (eikä oltu ihan ajoissa…), mutta tässä nyt kuitenkin asun osaset esittelyssä:



Rakastuin Stine Goyan karttakuvioiseen kimonomekkoon aivan välittömästi, kun bongasin sen jostain nettiputiikista! Fanitan muutenkin karttoja ja jotenkin näin häissä se tuntui ihanan monimerkitykselliseltä valinnalta. Yhteinen polku eteenpäin, tulevaisuuden karttamerkit… ja sellaista runollista höttöilyä. Haha!

Korvissa killui eripariset I’MMany-korvikset – värimaailmaltaan täydelliset kimonon kanssa. Olen aina ollut heikkona korviksiin, joissa pari on yhtenäinen, mutta korut keskenään erilaiset.

Kaulassa Maria Nilsdotterin yksisarvinen. Havaitsen nyt tässä toistelevani ilmaisua “olen aina tykännyt” jokaikisen asuni osasen kohdalla, mutta niin se vaan on. Ihastuin Maria Nilsdotteriin aikoinaan Tukholman muotiviikkojen yhteydessä (tässä mm. juttua näytöksestä, joka on edelleen yksi hienoimmista, jota olen milloinkaa saanut seurata livenä ja tässä yksi varhaisimmista rakkaudentunnustuksista quilty pleasure tunnustusten saattelemana).
Ja siis onhan se nyt selviö, että olen halunnut kerätä ihanimmat asiat tällaiseen tärkeään asuun!

Asukokonaisuuden laukku, Mulberryn mauve mini zipped Bayswater, tuli hankittua kesällä, kun kiukkupäissäni lohtushoppailin hääjuhlien asujen osia. Olin itseasiassa hankkinut jo toisen ihanan laukun Natalie Schutermanin alesta, mutta se sai nyt jäädä kotiin, koska sitä voi kantaa vain kädessä. Näin yksikätisenä ei tullut mieleenikään, että olisin sitonut ainoan käteni laukun kantamiseen – siispä tarvitsin jotakin sievää, jota voi kantaa olalla.

Jalkaan oli tarkoitus vetäistä sandaalit, mutta koska olimme jo valmiiksi myöhässä (ja koska rakastan kulkea lipsuissa!), iskin jalkaani tummanruskeat Havaianakset. Sopivat ihan hyvin sekä asuun että drinksutapaamisen mutkattomaan tunnelmaan.
Ehostusta en ehtinyt siinä hässäkässä juurikaan miettiä – kulmiin ja huuliin laitoin vähän väriä, puuteria t-alueen kiiltoa himmentämään. Eipä sitä pelkällä vasurilla juuri sen kummempiin taidonnäytteisiin kykenekään. Kulmista olen jo näköjään ehtinyt hikoilla kaiken värin pois kuvienottohetkeen mennessä. Oh well.
Hiukset on sinänsä hauka juttu, että kävin drinksuja edeltävänä päivänä eli torstaina kampaajalla. Tarkoitus oli ottaa vain väriä, mutta ihana kampaajani sanoi tekevänsä päähäni kaupanpäälle kiharat, jotka kestävät lauantain h-hetkeen asti. Sain ohjeeksi olla koskematta hiuksiin torstaina (en koskenut) ja haroa kiharat auki vasta, kun olen perjantaina lähdössä drinksuille. Tarkoituksena oli, että tähän asuun olisi ollut villit kikkurat, jotka olisi sitten lauantaiksi laantuneet eleganteiksi laineiksi.

No näistä muutamista kuvista näkee jo ihan selvästi, että suunnitelma ei toiminut mitenkään täydellisesti – tai edes puoliksi… Mitään “auki harottavia kiharoita” ei näkynyt edes perjantaina aamulla. Siihen kun päälle vielä vietettiin intensiivinen ja hikinen talkoopäivä ei ole ihme, että kampaus oli pikkuisen koetuksella. Hiukseni ovat mielestäni ihan kivat, mutta eivät tosiaankaan kiharat. Ehkä korkeintaan vähän taipuisat.
Ilta oli eniveis erittäin onnistunut. Vieraita tuli yllättävän paljon paikalle ja morsiuspari sai hyvän irtioton häiden järjestelyvaiheesta itse juhlavaiheeseen!
Seuraavaksi haravoin kaikki biljardi hääpäivänä otettua kuvaa ja yritän saada leikkaa-liimaa -periaatteella toteutetun esittelyn varsinaisesta juhla-asustani.