Category: Häät

Karkin ja Cissin häät
Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi Karkin ja Cissin häistä. Ajatella – jo vuosi!!
Lupasin aikoinaan, että saatte vielä oikein kunnon kuvakavalkadin ja kertomuksen päivän kulusta. Eikös se ole ihan paikallaan näin vuosipäivänä palata takaisin ikimuistoiseen päivään, ihanasti järjestettyyn tapahtumaan ja lämminhenkiseen juhlaan, jonka muisto säilyy ikuisesti?
Tässä siis Karkin ja Cissin hääpäivä ammattivalokuvaajan linssin läpi ikuistettuna.

Monenlaista säätöä jäi ihan viime sekunneille. Karkki sai tarpeekseen huonosta ja töykeästä kohtelusta varaamassaan kampaamossa – ja päätti tehdä kampauksensa itse. (Kampaus oli ihana ja pysyi hyvin koko päivän!). Peetun piti ihan alunperin tulla tänne mun luokseni auttamaan käsipuolta äiskää laittautumaan, mutta jonkin verran blogikuvia ottaneena tajusin, että Karkki laahuksensa kanssa on enemmän assisteerauksen tarpeessa.
Virallisista hääposeerauskuvista tuli aivan ihania!


 


Tukholman suomalainen kirkko on aivan ihana! Tunnelmallinen ja kaunis – eikä ollenkaan iso ja kaukaisen oloinen.

Kukkaistyttöinä toimi Cissin siskon kaksi vanhinta tytärtä, Elvira 8 v. ja Emmy 5 v.
Tärkeää kunniatehtävää oli suunniteltu ja harjoiteltu huolellisesti etukäteen. Molemmat nuoret neidot olivat innoissaan ja tärkeänä saamastaan suuresta vastuusta. Kaikki vaikutti olevan ok – tytöt tykkäsivät  uusista mekoistaan ja silkkinauhoilla koristelluista koreista.
Kaksi päivää ennen häitä tuli stoppi. Ei, ei se nyt sitten toiminutkaan, että noin vaan kävellään ruusun terälehtiä kirkon käytävälle sirotellen. Vanhempi siskoksista laittoi ultimatumin: suostumme hommaan vain, jos saadaan olla paljain jaloin kuten Elsa (Frostin sankaritar, olen oppinut).
Sievät kengätkin olisivat olleet kyllä kivat, mutta onhan noissa kahdessa paljasjalkaisessa prinsessatytössä jotain aivan valloittavan keijukaismaista!




Erityiskiitos papille aivan ihanasta, valoisasta ja rakkaudentäyteisestä toimituksesta!


Kirkolta käveltiin Slottsbacken alas rantaan ja laivan tuloa odotellessa otettiin lisää ihania kuvia.


Tässä jo odotellaan laivaa saapuvaksi…
… ja sieltähän se tulee! Ihana tunnelmallinen höyrylaiva, jonka kyydissä juhlaväki siirtyi kohti juhlapaikkaa.


Nelinkertainen hurraa-huuto hääparille, Ett fyrfaldigt leve för brudparet! ”Hipp, hipp… hurra, hurra, hurra, hurra!”
Näin oli juhlat julistettu alkaneeksi!

Vaikea sanoa unelmoiko tämä häävieras paitansa teeman mukaisesti näkevänsä meressä haikaloja. Vai kenties vastarannalla näkyvästä Gröna Lundin huvipuistosta.
Sää oli jokatapauksessa aivan ihana. Ilmassa ei ollut sitäkään vähää syksyn aavistusta kuin nyt tänään ja eilen on ollut – päinvastoin. Jopa merimatkan ajan meitä hemmoteltiin lempeillä tuulilla ja heleällä auringonpaisteella.






Henriksdalin laiturista on muutaman minuutin kävelymatka juhlapaikkaan. Kyllä me vähän suunniteltiin, että pitäisi hankkia sateenvarjot tai jotain. Olin jo katsonut valmiiksi kohtuuhintaiset golf-varjot hääparille – mutta jotenkin me sitten vain oltiin varmoja, että keli pysyy hyvänä. Ja niinhän se sitten tekikin.
Kävelymatka oli kaikkinensa oikein ihana. Etenkin kun ohikulkijat, mukaan luettuna kulmakunnan skeittijengi, huutelivat onnentoivotuksia ja hurraata hääparille.

Päätän raporttini tältä erää tähän tärkeään kuvaan, jossa toast-madamet (yksi suomenkielinen ja yksi ruotsinkielinen) ilmoittavat ensimmäisestä puheesta. Ja siellähän se morsiamen äiti – yours truly – onkin jo noussut toimittamaan kyseistä tehtävää. (Ihanaa muuten saada olla ensimmäinen puheen pitäjä. Itseäni ainakin jännittää aina sen verran, että palaakaan aivan mahtavan ihanasta illallisesta en olisi saanut nieltyä ennenkuin tehtävä oli suoritettu).
Nyt tuntuu siltä, että kaikki jutut tagillä Karkin häät on kirjoitettu. Ja hyvä niin, koska ihan minä päivänä hyvänsä kääntyy uusi sivu myös Mintun elämässä – siitä lisää (tietenkin!), kun sen aika on!
Kuvat: Jonas Norén


Ihan alunperin ajattelin, että kirjoittelen juttuja Karkin ja Cissin häistä vähän sillä kulmalla, että ne, jotka nyt suunnittelevat omia häitään, saavat siitä napattua ideoita itselleen. Toki myös itsestäni on niin ihana tällä varjolla viipyillä ikimuistoisissa häätunnelmissa. Nyt oikeastaan vielä enemmän kuin koskaan kaipaan pieniä pakohetkiä lähimenneisyyteen ja onnelliseen päivään, josta halauksia ja lähikontakteja ei puuttunut.
Vähän kyllä sydämestä ottaa kaikkien heidän puolesta, jotka ovat suunnitelleet häitänsä tälle kesälle. En edes pysty kuvittelemaan, mitä kaikkea heidän mielessään mahtaa juuri nyt liikkua. Eihän se missään tapauksessa ole se ja sama siirtää häitä esmes seuraavaan kesään, jos kaikenlaiset suunnitelmat on tehty tälle vuodelle. Mahtaako sitä saada takaisin maksamiaan varausmaksujakaan? Eikä virtuaalihäät vain parin turvavälin päässä seisovan todistajan läsnäollessa ole missään tapauksessa sama juttu kuin koko suvun kanssa juhlitut tanssihäät.
Mutta tulkaa mukaan, niin esittelen muutamia ihania yksityiskohtia Karkin ja Cissin häistä!

Morsius”riisi”
Valkoinen riisi on kuulemma haitallista puluille ja muille urbaaneille villieläimille. Morsiusmarkkinoilla on kaikenlaisia vaihtoehtoja tahraamattomista saippuakuplista ruusunterälehtiin. Karkki ja Cissi päätyivät (luomu-) seesaminsiemeniin. Onnittelusateen efekti muistuttaa näin klassista riisiä, mutta ravintoarvoltaan siemenet ovat oikein hyväksi city-linnuille.
Kaikki vieraat saivat pussin siemeniä kirkkoon tullessaan.

Date Night Jar
Vieraskirjan viereen oli iltajuhlissa sijoitettu iso lasipurkki, paperilappuja ja kyniä, jotta vieraat saisivat antaa tuoreelle avioparille vinkkejä tulevia treffi-iltoja varten. Idea on mielestäni aivan loistava! Kaikkihan tietää, että deittiromantiikka lentää vakiintumisen jälkeen välittömästi ikkunasta pihalle. Haha!
Sellaisen vinkin kuitenkin antaisin, että kun seremoniamestari kertoo vieraille, mitä heiltä odotetaan, kannattaa kehottaa heitä kertomaan aivan kaikki deitti-ideat. Karkin ja Cissin purkki jäi vähän vajaaksi, kun ohjeeksi annettiin kertoa ne parhaimmat vinkit. Vähemmästäkin tulee suorituspaineita!

Paikkakortit
Olen jo sauhunnut aikaisemminkin, miten mainio idea valokuvista tehdyt paikkakortit ovat! Ihana tapa päästä jutun alkuun vieruskaverin kanssa, kun voi kysellä kuvasta, missä se on otettu, mikä tarina siihen liittyy etc. Sikäli siis juuri erilaiset tilannekuvat, muistot yhteisistä tapahtumista, matkoilta, harrastuksista toimii erinomaisesti, toisin kuin ehkä kliinisesti kauniimmat viralliset profiilikuvat.

Menu
Ensin ajateltiin, että skipataan koko menu, tai siis sen printtaaminen, mutta sitten todettiin, että kyllähän ihmiset tykkäävät tietää, mitä on tarjolla. Monet asiat voi tehdä kalliisti ja hienosti tai huomattavasti edullisemmin näkemällä hieman vaivaa. Ihan tyylikkäät menut saa tulostamalla itse ja koristelemalla askartelukaupasta löytyvillä kultaisilla menu-tarroilla!

Vieraskirja
Luulisin, että jonkinlainen vieraskirja taitaa olla nykyisin häissä ihan vakio (ei vaan ennenvanhaan!). Sen voi toteuttaa varsin monella tapaa, mutta Karkin ja Cissin tyyli on mielestäni aivan ihana.
Juhlissa oli käytettävissä kaksi Polaroid-kameraa ja tarkoitus oli, että kaikki ottavat itsestään kuvan, jonka voi laittaa vieraskirjaan. Tarjolla oli myös monenlaisia kyniä, glitterisiä gel-rollereita ja muuta rekvisiittaa. Näistä vieraat sitten saivat askarrella näköisensä tervehdyksen hääparille.
Lopputuloksena on persoonallinen ja hauska vieraskirja, monenlaisia ikimuistoisia kuvia ja koskettavia tekstejä!

Yllätysmomentti
Karkin ja Cissin häävalssin huipennus: kultainen konfettisade!

Wedding Sweets (Morsiusmakeiset?)
Yksi ehkä suloisimmista yksityiskohdista ikinä!
Kaikille vieraille oli katettu pöytään ihana rasia, jonka kannessa on Karkin ja Cissin nimet sekä häiden päivämäärä. Rasian sisältä paljastuu Hersey’s Kisses (miten osuvaa!) -suklaa nameja. Mutta ei siinä vielä kaikki – jokainen konvehti on koristeltu hienolla tarralla! Kuvavaihtoehtoina joko Karkin ja Cissin kihlajaiskuva, perheen hurmaava Diaz-kisu tai päivän päivämäärä.
Tunnustan, että en raaskinut ollenkaan syödä omia namejani. Rasia on edelleen koskemattomana rakkaiden muistojeni joukossa. Häiden herkkutarjoilu oli onneksi muutenkin sen verran runsas, että sokerihammasta ei ehtinyt kolottaa missään vaiheessa!

En nyt lupaa, että hääjutut olisivat nyt tässä.. Ehkä 1-vuotishääpäivän kunniaksi teen oikein raportin koko päivän kulusta!


Mites siellä coronacation sujuu? Tuntuu, että korona-asiaa tuuppaa jokaikisestä tuutista tällä hetkellä sellaisella voimalla, että halusin tarjota pienen lepohetken vähän kevyemmän jännitysnäytelmän parissa. Etenkin, kun tiedossa on, että tämän kanssa kaikki päättyi suorastaan paremmin kuin hyvin!
Tarinan nimi voisi olla vaikka “Karkin hääpuku – ja kuinkas sitten kävikään”. Sillä koko hommasta tuli tosiaan senpäiväinen jännitysnäytelmä, että en edes voi käsittää, miten morsian, armas lapsukaiseni, kykeni selviämään hommasta saamatta totaalista hermoromahdusta.
Alkuperäinen ajatus Karkin hääpuvusta oli, että minä olisin ommellut sen. Aloittelimme jo hyvissä ajoin tammikuussa kerätä inspiraatiomateriaalia sekä rakennella mood boardia – ja pikkuhiljaa suunnitelmien pääpiirteet alkoivat hahmottua. Tavoitteena oli siron, mutta ei liian avonaisen miehustan ja muhkean helman muodostama klassinen siluetti. Melkolailla ehdoton ei tuli alkuvaiheessa kaikelle pitsille, tyllille, glitterille, helmikoristeluille sun muille hörsöilyille.

Piirtelimme yhdessä hääpuvulle sopivaa mallia ja lopulta oltiin varsin hyvässä yhteisymmärryksessä mallin pääpiirteistä. Koska kysymyksessä on kuitenkin niin ainutlaatuinen vaate ja ex-ompelijana tiedän hyvin, että tällaisissa “kerran elämässä” -tilanteissa vain mielikuvissa tehty hahmottelu ei ehkä vastaakaan toiveita, halusin varmistaa, että tosiaankin olemme täysin samoilla linjoilla.
Varmistukseen kuului kaksi vaihetta:

  1. Käydä hääpukukaupoissa sovittamassa mekkoja
  2.  Ommella testimekko samantyyppisestä kankaasta kuin mitä itse morsiuspukuun on ajateltu

Niinpä varasimme Karkin kanssa helmikuun puoleen väliin sovitusaikoja morsiusliikkeisiin. Ja siis miten voikaan olla, että heti ensimmäinen puku ensimmäisessä putiikissa oli täydellinen! Karkki aivan kihertyi ilosta mekkokaunokainen päällään ja ensimmäisen sovituskierroksen lopuksi tuo samainen päätyi vielä uudelleen päälle.
Tein kyllä heti selväksi, että vaikka yhä edelleenkin pystyn saamaan aikaiseksi ihan kohtuullisia pukuja kunhan aikaa on tarpeeksi, ei taitoni ole milloinkaan ollut sillä tasolla, että osaisin ommella täydellisesti sisäpuolelta tuetun ja lukuisia alushamekerroksia käsittävän luomuksen. Mahtaisiko sellainen tavallisilla kotiompelijan varusteilla onnistuakaan. Vakuutin, että minulle on täysin ok, jos Karkki päättäisikin haluta ostaa sen ihanan mekon, vaikka ajatus oman lapsen hääpuvun ompelemisesta tuntuikin tärkeältä.

Karkki ei muuttanut mieltään ja niin aloin valmistaa testipukua. Löysin aivan kertakaikkiaan mielettömän ihanaa korallinpunaista Givenchyn kangasta, joka ryhdikkyydeltään ja laskeutuvuudeltaan vastaa täydellisesti hääpukuun valitsemaamme helmenvalkoista morsiussatiinia.
Tässä kuvia juhlamekon kakkossovituksesta. Istuvuus on vielä kyseenalainen ja sovitusmuutoksia suht reilusti tulossa. Mm. pääntie takaa haluttiin tehdä huomattavasti avonaisemmaksi ja edestäkin hieman (vaikka venemäinen linja päätettiin kyllä pitää), myös puvun ylä- ja alaosa on tässä vielä toisistaan erillään. Lisäksi tästä versiosta puuttuu kokonaan vuori ja varsinaiseen hääpukuun oli tarkoitus tulla tuplamäärä helmaa ja pieni, noin metrin mittainen laahus.

En siis ihmettele, jos noissa yllä olevissa kuvissa näkyvä keskeneräinen juhlapuku ei herätä suurempaa ihastusta (kuvia ei myöskään otettu sillä mielellä, että niitä milloinkaan esiteltäisiin julkisesti) tai anna lupausta ihanasta morsiusmekosta. Omaani ja Karkin silmään se näytti kuitenkin juuri siltä kuin miltä sen oli tarkoituskin – ja miten sen olimme suunnitelleet.
Juhlapuvun kolmas sovitus oli sovittu eräälle sunnuntaille viime toukokuun puolenvälin jälkeen. Siinä vaiheessa se olisi ollut jo niin pitkällä, että jäljellä oli vain pienempiä juttuja, helman tasausta, hakasten kiinnittämistä ja sen sellaista. Ajattelin käyttää koko lauantain puvun viimeistelyyn, mutta tuumasin sitten, että kipaisen äkkiä ensin talvitakkini pesulaan, ennenkuin levittelen kaikki ompeluvehkeet pitkin kämppää.
No, siihen “kipaisuun” se sitten tyssäsi. Olin tuskin päässyt naapurikortteliin, kun suoritin nyt jo semi-kuuluisan, kyynärpääni murskanneen kuperkeikkani. Ensiapuun päästyäni soittelin Karkille ja tuumasin, että seuraavan päivän juhlapukusovitusta pitää nyt vähän siirtää.
Tuossa vaiheessa kuvittelin vielä, että iskevät käpälääni kipsin ja pääsen vielä samana iltana kotiin katsomaan Euroviisuja. Laskiskelin, että parisen viikkoa siinä varmaan menee, ennenkuin saan kipsin pois, mutta häihin oli vielä reilut kolme kuukautta aikaa. Eli nou worries.

Pikkuhiljaahan se siitä sitten valkeni, että hommassa saattaa mennä aavistuksen pidempään. Parinkin aavistuksen verran pidempään.
Normaalin kaltaisen toipumisen jälkeen käteni ja käsivarteni olisi ollut about käytettävässä kunnossa kuutisen viikkoa leikkauksen jälkeen. Hyvinhän siinä sitten vielä ehtii ompeluhommia, kun oli kesäloma ja kaikkea – oli suunnitelmamme. Ja minä ähräsin rehab-jumppaa riemuiten jokaisesta pinsettiotteesta ja ranteen kiertämisestä, vaikka edistyminen tuntuikin tuskastuttavan hitaalta.
Aika kului ja hiljalleen alkoi hiki nousta niin morsiamen kuin ompelijankin ohimoille. Jonkun sunnuntai-päivällisen päätteeksi totesimme vihdoin Karkin kanssa, että meidän on päätettävä päivämäärä, johon asti odotamme meikäläisen kuntoutumista. Sitten joko aletaan vimmatusti ommella tai tulipunaisella kiireellä etsiä vaihtoehto B:tä.
Kun sitten vihdoin kävimme varsinkin allekirjoittaneella tunteisiin käyneen keskustelun “äiskästä ei nyt ole ompelijaksi” häihin oli aikaa neljä viikkoa. NELJÄ viikkoa!!
Alkoi kertakaikkiaan ankara puvunmetsästys. Kiersimme valehtelematta kaikki Tukholman morsiuspukukaupat (helmet löytyy listattuna täältä) ja jokainen visiitti alkoi sanoilla: tarvitsemme jotain tangosta, häät ovat alle neljän viikon päästä. Haravoimme myös käytettyjen pukujen ilmoituksia, mutta loppukesästä sielläkin oli varsin tyhjää. Saman kesän morsiamet eivät vielä olleet ehtineet laittaa pukujaan myyntiin ja edellisen kesän sato oli ilmeisesti jo hyvin korjattu.
Lisäjännitystä puuhaan toi se, että osa kaupoista oli sulkenut kesäsesongin päätteeksi ovensa pariksi viikoksi. Näin myös Bröllopsbutiken, jossa Karkki oli nähnyt unelmamekkonsa puoli vuotta aikaisemmin. Ymmärrettävästi mitään muuta pukua ei voinut hankkia ennenkuin oli selvitetty, onko olemassa mitään mahdollisuutta, että juuri SE puku löytyisi.

No, hääkuvista sen nyt näkee, että löytyihän se! Valmistajalla sattui olemaan yksi juuri oikean kokoinen puku varastossa peruuntuneiden kauppojen vuoksi – muuten heillä valmitetaan asuja vain tilausten perusteella. Eikun pikapakettina mekko Tukholmaan! Ja bonuksena vielä hääpukukaupan suosittelema, kokenut ja arvostettu ompelija kertoi juuri luovuttaneensa isot työt pois käsistään ja näin ollen olevansa vapaa tekemään Karkin tarvitsemat sovitusmuutokset poikkeuksellisen nopealla aikataululla.
Viimeiseen asti jännitti, että onkohan tässä nyt kaikki käänteet vai vieläkö tulee mutkia matkaan. Olin Tampereella käymässä, kun Karkki kävi yhdessä kaasonsa Peetun kanssa hakemassa puvun ompelijalta. Laitoin tytöille tekstaria, että miten meni, ja kun vastausta ei pariin tuntiin kuulunut, aloin pelätä pahinta.
Mutta ei, kaikki oli hyvin, puku oli täydellinen ja häihin oli vielä seitsemän päivää aikaa!
Nyt jälkiviisaana, kun käteni ei vieläkään toimi edes auttavasti (sovittu leikkaus, jonka tarvitsen, siirtyi koronan vuoksi) ihmetyttää, miten niin pitkään venytin ja kuvittelin kuntoutuvani niin paljon, että pystyn ompelemaan hääpuvun. Optimismin puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Haha!

Onneksi kaikki kuitenkin päättyi parhain päin ja morsian säteili hääpäivänä kauniimpana kuin milloinkaan ihanassa puvussaan!


En nyt mitenkään malta lopettaa hääaiheisten postausten väsäämistä! Niin ihana viipyillä vielä vuoden takaisissa tunnelmissa – ja ehkä näistä on jotain hyötyä tämän kesän morsiuspareille.
Isompien juhlien järkkäämisessä on aina pieniä projektijohtamisen piirteitä oli juhlan aihe mikä hyvänsä, mutta häät on kuitenkin ihan oma lukunsa. Mikäli tavoitteena on edes vähän maistraatissa piipahtamista mittavammat kinkerit, suunniteltavaa ja järjesteltävää riittää. Rahalla voi toki ratkaista osan ongelmista ulkoistamalla juhlien suunnittelun ammattilaisille – toisaalta sitten taas mitä enemmän pystyy, haluaa ja jaksaa tehdä itse, sitä enemmän voi samalla rahalla saada. Ihan ilmaista lystiä häiden järkkääminen ei todellakaan ole teki niin tai näin.
Suunnittelu kannattaa porrastaa järkevästi suurista linjoista aloittaen. On melkolailla ajan hukkaamista miettiä kattauksen ja koristelujen yksityiskohtia, mikäli tiedossa ei ole, missä juhlat pidetään tai mitä on tarkoitus tarjota. Poikkeuksena tietysti se, jos juuri nyt vaikka esimerkiksi kattaus on se juttu, mistä on aina haaveillut – silloin muut asiat suunnitellaan ja päätetään tietty sen ympärille ja palvelemaan sitä tärkeintä yksityiskohtaa.
Aika alkuvaiheessa kannattaakin jo hiukan miettiä, mistä on valmis joustamaan ja mitkä on ne asiat, joiden haluaa toteutuvan just eikä melkein.
Tässä perussuuntalinjoja, miten suunnittelujen kanssa kannattaa edetä Karkin häistä saadun kokemuksen perusteella. Hyvänä apuna ja prosessin selkärankana toimi meillä kokeneen häätuottajan Johanna Kajsonin ihanasti kuvitettu kirja “Planera ditt drömbröllop”, jossa erinomaisten vinkkien ja inspiraation lisäksi on hyvin tilaa omille muistiinpanoille.

Nyrkkisääntönä pidetään, että kohtuullisten kokoisten häiden järjestämisessä menee vuosi. Kovin paljon pidempään sitä ei varmaan jaksaisikaan ilman, että menee maku koko touhuun. Toisaalta lyhyemmässäkin ajassa ehtii ihan mainiosti. Karkki ja Cissi aloittivat varsinaisen suunnittelun kihlajaisjuhlien jälkeen viime tammikuussa. Koko hommaan kaikkine matkan varrelle osuneine kommelluksineen meni siis vähän reilut seitsemän kuukautta. Hyvin siinä ehti, eikä edes perfektionismitaipumuksistaan tunnettu tyttäreni saanut pahempia bridezilla-kohtauksia edes loppukiireiden aikana.
Riippuu tietysti hiukan laskutavasta, milloin suunnitteluprosessin katsotaan alkaneeksi. Mikäli tavoitteena on saada mennä vihille suositussa kirkossa kesäsesongin aikaan tai pitää juhlat jossain tietyssä juhlapaikassa, kannattaa olla liikkeellä hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Karkki ja Cissi varasivat Gamla Stanissa sijaitsevan ihanan Suomalaisen kirkon jo reilua vuotta ennen h-hetkeä. Paljon aikaisemmin siis kuin lopullista päätöstä juhlien pitämisestä oli edes tehty.

Juhlasuunnitelmien ensimmäinen tärkeä vaihe on puhua selväksi häihin liittyvät toiveet, ajatukset ja haaveet. Isot sukuhäät vai urbaanit kaverijuhlat, pöytiin tarjoilu vai buffet, kirkko vai maistraatti, fiini juhlatila vai vuokrateltta, live-bändi vai Spotify-lista, räätälöidyt juhlapuvut vai parempaa Seppälää, ammattikuvaaja vai siskontyttö kännykkäkameran kanssa… jne. Kaikki pieneltäkin tuntuvat menoerät kutsukorteista (painettu & postitettu vai WhatsApp) kannattaa kirjoittaa ylös.
Toiveiden listaamisen jälkeen on hyvä myös priorisoida toiveet yhdestä kolmeen. Kumpikin merkitsee, miten tärkeänä pitää esmes sitä, että budjetissa on tilaa ammattivalokuvaajan palkkaamiselle. Jos molemmat on sitä mieltä, että se on 2 tai 3, tiedetään, että tuosta voidaan joustaa, jos esim. kohta “tarjotaan hyvää ruokaa” on molemmilla merkattu ykköseksi ja siihen sitten myöhemmin tarvitaankin isompi lohko budjetista.
Kaikki kannattaa kirjata ylös, sillä näihin muistiinpanoihin tullaan matkan varrella palaamaan vielä useampaan kertaan!
Muita alkuvaiheen tehtäviä on määritellä budjetti ja miten sen ajatellaan jakautuvan. Kallis hieno ruoka pienelle porukalle vai yksinkertaisempi buffet isolle joukolle etc. Samaan syssyyn kannattaa hahmotella vieraslistan pääpiirteet: avec vai ei, sukua vai ystäviä, lapsia vai aikuisten juhla. Oikeita tai vääriä ratkaisuja ei ole ja hääparin tulisi saada kutsua häihin juuri ne vieraat, jotka he haluavat. (Sanon minä, jolla oli kyllä erinäisiä mielipiteitä Karkin ja Cissin häiden vieraslistan sisällöstä… Haha!)
Juhlapaikka ja etenkin mahdollinen kirkko kannattaa myös varata niin pian kuin päivämäärä vahvistunut.
Seuraavassa vaihe on häistä kertominen ja apujoukkojen värvääminen.
Karkilla ja Cissillä oli ihana idea “Save the Day” -kortista: häävieraille lähetettävä jääkaappimagneetti, jossa lukee päivämäärä! Itse olisin ainakin mielihyvin katsellut sellaista magneettia, mutta se nyt jäi toteuttamatta. Mutta ihan puhelinsoitto tai sähköposti riittää kyllä ihan hyvin. Tärkeintä on, että ihmiset tietävät pitää ajankohdan vapaana.
Samassa yhteydessä on hyvä sitouttaa kaasot, bestmanit, toastmasterit. Seuraavassa vaiheessa alkaa nimittäin tositoimet ja silloin on hyvä, että osan tehtävistä voi uskoa muiden hoidettavaksi.

Tehtävälistalla noin puoli vuotta ennen häitä:

  • Häiden tyylin tai “teeman”, omien värien ja kokonaisfiiliksen päättäminen
  • Hääasujen tilaaminen
  • Kutsukorttien lähettäminen
  • Sormuksista päättäminen
  • Mahdollisen häämatkan valinta

Tässä vaiheessa kannattaa pitää mielessä, että hääsuunnittelu menee helposti överiksi järkevilläkin ihmisillä osaksi siksi, kun se on niin kivaa ja osaksi siksi, koska kaikki tuntuu niin tärkeältä ja suurelta. On kuitenkin tosi tärkeää, että suunnitteluajastakin jää kiva muisto. Kajsonin kirjassa on erinomainen vinkki, jota suosittelen kaikille: sopikaa “häidensuunnittelutreffit” vaikka kerran viikossa, joiden aikana järjestelmällisesti käytte läpi kulloinkin ajankohtaisia päätettäviä asioita. Näin kenenkään ei tarvitse näyttää naamaa sen takia, että toinen haluaa keskustella onko Aune-tädin kutsuminen tosiaan aivan pakollista juuri, kun olet laittanut viimeisimmän jakson Pilot-Peten Bacheloria pyörimään.

Kirjoittamaton sääntö sanoo, että on kaason ja bestmanin vastuulla järjestää polttarit. Itse en ihan ymmärrä nykyistä trendiä, että pitää vähintään lähteä viikoksi Ibizalle bailaamaan, hyppäämään benji-hyppyjä ja ottamaan Instagram-kuvia wedding crew -bikineissä ennenkuin ollaan edes hyväksyttävällä tasolla. Itse kannatan pitäytymistä perinteisissä suomalaisissa riiteissä joihin kuuluu yrtein ryyditetty morsiussauna ja lähimmän ystäväporukan antamia ohjeita avioon siirtyvälle.
Eli tarkoitan tietty, että tässäkin kannattaa ottaa järki käteen. Joskus vähempi on enempi – kannattaa miettiä, mikä on juhlakalun tyyli ja toiveet. Yhdessäolo on usein actionia tärkeämpää. Vaikkei tietty Ibizassakaan sinällään mitään vikaa ole.
Muutenkin kannattaa viimeistään siinä 3 – 4 kuukautta ennen häitä sitouttaa ystäviä ja sukulaisia (kaasoja, morsiusneitoja, sulhaspoikia, toast mastereita… millä nimillä heitä kukakin haluaa kutsua) mukaan hääjärjestelyihin. On kiva saada apua – mutta vielä mukavampaa on se, että näin tätä ikimuistoista ja ainutkertaista ajanjaksoa on jakamassa, ja myöhemmin muistelemassa, useampi henkilö. Pitää kuitenkin muistaa ottaa huomioon ihmisten elämäntilanne ja se, että pääasiallisin tavoite on kasvattaa yhteisten kivojen muistojen pankkia ja vasta toissijaisesti saada aikaiseksi kymmenentuhatta käsin viikattua origami-ruusua.

Mitä kiihkeämmäksi suunnitteluprosessi muodostuu, sitä tärkeämpi on pitää tarkkaa kirjaa budjetista. On aivan inhimillistä, että ruokahalu kasvaa syödessä ja yhtäkkiä sitä haluaakin nimensä kultakirjaimin painettuna jokaiseen mahdolliseen yksityiskohtaan. Morsiussaitit ja nettiputiikit ruokkivat mahotonta kilpavarustelua ja tuntuu, että jokaikiseen asiaan, johon voi alkuun liittää sanan hää- tai morsius-, lisätään samalla nolla perään hintaan.
En väitä, että korkeampi hinta on aina ihan vain tekaistu keino rahastaa hääboomia elävää nuortaparia, mutta säännöllinen vilkaisu alkuvaiheessa tehtyyn prioriteettilistaan sekä budjettiin helpottaa monen kompromissin kohdalla. Samalla budjetilla pystyy järjestämään hyvin erilaisia juhlia ja vain aniharvalla, tuskin kellään, on sellainen tilanne, että kuluista ei tarvitse välittää.
Vaarallisin rahareikä on kaikki sinällään pienet menot. Esimerkiksi erilaiset painotuotteet vaikuttavat helposti hyvinkin edullisilta, mutta sitten kun hintaa alkaa kertomaan vieraiden lukumäärällä, loppusumman suuruus voi yllättää.

Noin neljä kuukautta ennen häitä olisi hyvä:

  • Varmistaa kaikki varaukset
  • Päättää ruokailuun liittyvistä päälinjoista kuten mahdollisesta cateringista, menusta, juomista etc.
  • Päättää kukista, hääkimpuista ja koristelusta
  • Bookata bändi/päättää musiikista
  • Varata valokuvaaja
  • Varata aika häämeikkiin ja -kampaukseen
  • Suunnitella itse vihkitilaisuuden sisältö, mahdolliset lauluesitykset etc.
  • Tehdä alustava pöytäkartta (lopullinen istumajärjestys vahvistuu, kun kutsukortissa esitetty RSVP-päivämäärä on mennyt. Useimmilla on kuitenkin jo ennakkoon aika hyvä käsitys siitä, ketkä pääsevät paikalle ja ketkä ovat estyneitä)


Yksi Karkin ja Cissin häiden ihanimmista yksityskohdista oli höyrylaivakuljetus kirkolta Gamla Stanista juhlapaikalle Hammarby Sjöstadiin. Laivalla kohotettiin ensimmäiset onnittelumaljat morsiusparille ja julistettiin juhlat alkaneeksi. Päivää aikaisemmin satoi kaatamalla, mutta häälauantai oli upean aurinkoinen. Varsinkin kauempaa tulleille vieraille oli suorastaan eksoottista päästä ihailemaan Tukholman saaristoa lähietäisyydeltä, mutta kyllä se meistä paikallisistakin oli erittäin mukavaa ja varsinkin tunnelmallista.
Toinen merkittävä päätös oli, että cateringiin varattu summa tuplattiin ja näin tytöt pystyivät vaihtamaan firmaan, joka oli saanut erinomaisia arvosteluja. Etenkin heidän herkullista ruokaa kehuttiin kilvan eri palstoilla. Ensin sovittu firma oli saanut varsin paljon kritiikkiä varsinkin myöhästelystä ja siitä, että erityisruokavaliot oli jätetty huomioimatta. Taisi olla hyvä päätös sillä ruoka oli aivan poskettoman hyvää, tarjoilu täsmällistä ja ystävällistä – ja kaikki sujui muutenkin hyvässä hengessä ja kommelluksitta.
Suosittelen tosiaankin tekemään hiukan taustatutkimusta ja pyytämään suosituksia, jotta välttyisi pahimmilta pettymyksiltä. Aina on tietysti kommelluksien ja inhimillisten erehdysten mahdollisuus olemassa, mutta tässä vaiheessa on vielä tilaisuus niiden minimoimiseen.

Kun yhteen asiaan satsaa suunniteltua enemmän, pitää toisaalla säästää. Karkki ja Cissi päättivät, että kasvihuone juhlapaikkana on hurmaavan maanläheinen, eikä sitä tarvitse peitellä koristuksilla tai varsinaisesti naamioida muuksi, mitä se on. Niinpä varsin tyyriiksi tulevan floristipalvelun sijaan päätimme hoitaa koristelut omin voimin.
Pääosa juhlatilan kukista ja “vihreästä” olivat tuoreita. Etenkin ruokapöytään ja tarjoilupöytiin haluttiin aitoa tavaraa, mutta kasvihuoneen valokaareen ja ilmoitustauluna toimivaan metallikehikkoon hankittiin Ikeasta silkkiruusuja ja -eukalyptusoksia. Silkkikukkien hyvä puoli oli myös se, että saatoimme tehdä koristelun päivää aikaisemmin valmiiksi ilman kuihtumisvaaraa.
Kuten sanottu, en todellakaan vastusta ammattilaisten käyttämistä, mutta kannattaa miettiä tarkkaan, mihin haluaa panostaa ja missä voi sitten puolestaan vähän pihistää. Halpaa lystiä kun juhlien järjestäminen ei todellakaan ole!

Noin kolme kuukautta ennen häitä olisi aika:

  • Tarkistaa pöytien ja tuolien lukumäärä mikäli juhlat pidetään omassa tilassa.
  • Ulkoilmajuhlien telttavaraus
  • Vuokrata mahdolliset pöytäliinat, servetit, lasit ym. kattaukseen liittyvät yksityiskohdat.
  • Hankkia muuta koristelua, kuten kylttejä, lamppuja, lyhtyjä, juhlapaikalle opastavat kyltit
  • Vieraskirja, puuhapaketit lapsille, varustepaketit juhlatilan vessoihin, mahdollisen photo booth -kuvauksen rekvisiitta
  • Hankkia sormukset
  • Varata kuljetus vihkipaikalta juhliin


Hääjuhlissa tyypillisesti tapaa ihmisiä, joita ei tunne kovin hyvin ja monia ei ole ehkä nähnyt milloinkaan. Tavoitteena on kuitenkin mukava tunnelma ja se, että ihmisillä riittäisi puhuttavaa vieruskavereittensa kanssa. Alkukankeuden murtamiseen on muutamia hyväksi koettuja keinoja.
Pöytäjärjestys on hyvä laatia niin, että puheliaat ja seuralliset vieraat on ripoteltu sinne tänne. On myös hyvä miettiä, että keillä saattaisi olla jotain yhteistä kiinnostuksen kohdetta, eikä kaikkia toisilleen tuttuja tai kaveriporukoita kannata hajasijoittaa miten sattuu.
Olen ollut ainakin kaksissa häissä, joissa pelkän menun sijaan jokaiselle on katettu pieni vihkonen, josta löytyy ohjelma, laulunsanoja, pariskunnan rakkaustarina ja – mikä tärkeintä – lyhyt kuvaus kaikista vieraista, heidän harrastuksistaan ja kiinnostavia anekdootteja. Kuvauksen perusteella oli sitten helppo aloittaa juttua “No kerro nyt, Antti, mikä sai sinut lähtemään vapaaehtoishommiin Nairobiin”.
Karkin ja Cissin häissä juttu lähti luistamaan paikkakorteista. Jokaisen paikka oli nimittäin merkattu valokuvalla – aivan hurjan ihana idea mielestäni! Suurin osa kuvista oli sellaisia, joihin liittyi jokin muisto, tarina tai tilanne hääpariin liittyen. Jo siinä vaiheessa, kun perjantaina laitoimme kattausta valmiiksi, riitti juttua, kun Karkki ja Cissi kertoilivat kuvien taustoja. Samalla paikkakortista tuli kiva muisto kotiin otettavaksi. Omaani, ensimmäisenä yhteisenä joulunamme otettua kuvaa, katselen joka päivä, koska nyt se pönöttää mini-Aaltomaljakossa yhdessä meikkisiveltimieni kanssa.

Yllättäen pian koittaa se hetki, mikä tuntui alunperin hyvin kaukaiselta. Häihin on aikaa enää kuukausi! Nyt on aika:

  • Tarkistaa vieraslista ja kysellä ruokavaliot & allergiat.
  • Viimeistellä istumajärjestys.
  • Tehdä minuutintarkka (15 minuutin tarkkuudella riittää!) aikataulu itse juhlapäivälle. Mitä tapahtuu milloinkin, kuka tekee mitä, missä kenenkin tulee olla ja milloin. Mahdollisesti catering-väki ja muu, hääporukasta erillinen apujoukko, tarvitsee omat aikataulut.
  • Sopia toastmasterin kanssa yksityiskohdat illan kulusta. Tarvitseeko esim joku puhujista projektoria ja valkokangasta.
  • Tehdä muistilaput kaikkien mahdollisten yhteyshenkilöiden puhelinnumeroista. Hääpäivänä homman tulee sujua ilman, että hääparin tarvitsee korvaansa lotkauttaa. Niinpä kaasot, bestman, toastmaster (& morsiamen äiti ;)), pitävät huolta, että kuljetus, catering, bändi etc. ovat paikalla, toimivat kuten on sovittu ja vastaavat mahdollisiin kysymyksiin.


Jos vain mahdollista, kannattaa ottaa häitä edeltävä viikko lomaa töistä. Nyt on nimittäin viimeisten viilauksien aika ja olisi tärkeä saada myös vähän hengähtää ja hemmotella itseänsä. Manikyyri, pedikyyri, hieronta – kaikki ovat suositeltavia aktiviteetteja viimeiselle viikolle. Nyt myös kannattaa todeta, että se mikä on tehty, on tehty, nyt ei enää ole mitään järkeä alkaa stressata, oliko suklaamoussen valinta hääkakun täytteeksi sittenkin väärä. Tai mistään muistakaan yksityiskohdista.
Viimeisellä viikolla ennen häitä on tärkeä pysähtyä hengittämään ja nauttimaan tilanteesta. Itse hääpäivä on nopeasti ohi, siksi jokainen askel sitä kohti on hyvä ottaa osana elämystä ja muistojen palettia. Ei kannata pilata sitä stressaamalla asioista, joihin ei voi enää vaikuttaa.
On myös aivan hukkaan heitettyä energiaa huolestua asioista, jotka saattavat mennä pieleen. Kyllä, on mahdollista, että sataa, että jollekulle tulee paha mieli kesken juhlienne, tarjottu paisti sitkeää ja Ensio-sedän puhe kuolettavan tylsä ja liian pitkä. Sille ei mahda mitään, sellaista elämä on. Se, mistä olet ensisijaisesti vastuussa on itsesi – että osaat pysähtyä, nauttia hetkestä, imeä itseesi omien juhliesi fiilistä. Vaikka kaikki ei menisikään pilkulleen kuten olitte ajatelleet (harvoin menee), mahdollisine kommelluksineen kysymyksessä on juuri sinun ainutkertaiset juhlasi!


Varmaan pitäisi tehdä ihan oma postauksensa Karkin hääpuvusta, sillä sen hankkimisesta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Palataan siihen siis toisella kertaa, mutta tässä muutama vinkki, mikäli olet ajatellut tulla Tukholmaan hääpukuostoksille. Kiertessämme metsästämässä Karkille pukua, kävi nimittäin varsin selväksi, että joka putiikilla oli hyvinkin paljon kokemusta lahden siltä puolen tulevista asiakkaista.
Perusnyrkkisääntö on se, että myymälään on parasta varata aika etukäteen, mikäli haluaa oiken sovittaa pukuja. Ja kukapa ei haluaisi? Morsiuspuku ei ole yksi niistä asioista, jotka hankitaan tuosta vaan, tangosta riipaisemalla. Siis siinä tapauksessa, kun tavoitteena on hankkia ns. kunnon hääpuku. Mielestäni on erittäin ookoo astella avioon ihan missä tahansa asussa, mikä itsestä tuntuu oikealta, mutta nyt siis keskitytään morsiuspukuliikkeiden tarjontaan ja toimintaan.
Vinkki nr. 1: Kannattaa myös olla liikkeellä hyvissä ajoin. Varsinkin näin sesonkiaikaan, joka alkaa nyt ja kestää ihan kevään loppuun saakka, suosituimmat viikonloppuajat varataan nopeasti täyteen.
Tässä morsiusputiikit, jotka mielestäni kannattaa laittaa listalle, jos on tulossa tänne tosi mielellä mekkoa hankkimaan:
 
BRÖLLOPSBUTIKEN – THE WEDDING SHOP


St. Eriksplanin läheisyydessä sijaitseva Bröllopsbutiken ei ole ulkopuolelta mitenkään hurjan houkuttelevan näköinen putiikki, mutta ei kannata antaa ulkonäön hämätä, sillä sisältä löytyy sekä rautaista ammattitaitoa, kokemusta että edustava valikoima eri tyylisiä pukuja. Ei edullisimmasta päästä, mutta valikoimassa myös yksinkertaisempia ja vähän pienemmällekin budjetille  sopivia vaihtoehtoja. Tosin “edullinen” on tässä yhteydessä varsin suhteellinen käsite.
Tarjolla on varsin kiitettävä määrä myös morsiuskenkiä ja kaikenlaista asustetta hunnuista iltalaukkuihin ja koruihin. Lisäksi iltapukuja, kaasolle ja äidille/anopille sopivia mekkoja ja asusteita. Ylipäätään yllättävän laaja valikoima eri tyylejä, erinomaisen hyvä ja asiantunteva palvelu.
Ja Bröllopsbutiken on siis se paikka, mistä Karkki löysi oman pukunsa ja hunnun.
 
STOCKHOLM BRUD & FEST

Mitenkään superhoukuttelevalta ei tämäkään putiikki ulkopuolelta katsottuna näytä. Sijainti Hornsgatanin vähemmän kiinnostavalla pätkällä antaa kyllä hiukan väärän kuvan, sillä Stockholm Brud & Fest on varmasti yksi Tukholman suosituimmista morsiuskaupoista. Sen näkee myös palvelussa, joka on ystävällisen asiantuntevaa ja hyvin toimivaa numerolappusysteemeineen (= morsian saa 5-6 muovista lappua, joissa on sama numero ja muistaakseni olivat vielä väriltään merkittyjä. Valikoimaa tutkiessaan morsian sujauttaa lappunsa niiden pukujen henkariin, joita haluaa sovittaa. Näin sitten assistentit tietävät, mitä pukuja tuoda mihinkäkin sovituskoppiin ja morsiamia voi olla paikalla varsin monta samanaikaisesti.)
Tilaa Stockholm Brud & Festissä on hyvin, peilejä tarpeeksi ja siinä vaiheessa, kun morsiamen kiinnostus muuttuu pukujen sovittelusta ostopäätöksen tekemiseen, löytyy myös henkilökunnalta paremmin aikaa. Vierailemistamme putiikeista täällä oli eniten “Say yes to the Dress” -tyyppistä meininkiä, vaikka mitään shampanjatarjoiluja makutuomareille, tai muutakaan ameriikan meininkiä, ei täälläkään ollut.
Hyvä valikoima kaasolle ja äidille/anopille sopivia mekkoja ja asusteita etenkin morsiamelle. Kerrassaan ihastuttavia tiaroja ja hiuskoristeita. Ainakin viime kesänä tangoilta löytyi myös muutama suloinen morsiusneidolle/kukkaistytölle sopiva mekko. Plussaa nettisivujen helposta ajanvaraussysteemistä.
Mikäli Karkki ei olisi löytänyt omaa unelmien mekkoaan puoliksi ihan sattumalta, olisi yllä olevista kuvista keskimmäisen kuvan kaunis pitsiluomus Stockholm Brud & Festistä ollut todennäköisin valinta.
 
BRIDAL STOCKHOLM

Kivalla paikalla aivan Odenplanin kyljessä kauniissa vanhassa rakennuksessa sijaiseva Bridal Stockholm on erinomainen valinta sille, joka etsii bling-bling-pukua vähän pienemmän budjetin kanssa. Tänne kannattaa myös suunnata, jos syystä tai toisesta tietää jo valmiiksi haluavansa/tarvitsevansa perus sovitusmuutoksia laajempia korjauksia tai muokkausta puvulle. Myymälän yhteydessä toimii nimittäin ompelimo – ja he ovat valmiita käytännöllisesti katsoen ompelemaan puvun alusta asti uudelleen, mikäli tarvitsee.
Bridal Stockholm tarjoaa myös drop-in aikoja, mutta suosittelen silti varaamaan ajan, että voi olla varma, että paikalla on joku, joka todella tuntee hääpukuvalikoiman. Meille kävi niin, että myymälässä oli vain yksi ompelijoista ja vaikka hän kyllä yritti parhaansa, visiitistä ei jäänyt ihan kaikkein paras maku suuhun. Toisaalta asiaan tietenkin vaikutti paljon myös se, että tarjolla olevat puvut eivät täysin edustaneet Karkin hakemaa klassisempaa tyyliä.
 
WEDDING BELLS by LITTLE FAIRIES

Hiukan kaupungin ulkopuolella, Hägerstenissä, sijaitsee mielestäni koko Tukholman paras morsiuskauppa, Wedding Bells by Little Fairies (tai ehkä nimi on vain “Little Fairies”..). Paras siinä mielessä, että ensinnäkin pukuvalikoima on erittäin laaja ja palvelu ihan mielettömän osaavaa, ystävällistä ja asiantuntevaa. Missään emme saaneet varsinaisesti huonoa palvelua, mutta Little Fairies oli kovassa vertailussa ehdottomasti paras. Ja tämä siitäkin huolimatta, että saavuimme paikalle täysin eri aikaan kuin minkä olimme varanneet.
Olimme liikkeellä asenteella, että mennään nyt vilkaiseen, vaikka tuskin sieltä mitään löytyy. Paikalla ollut omistaja skippasi lounaansa ja antoi meille jakamattoman huomionsa. Täältä löytyi oma suosikkipukuni, kahdessa keskimmäisessä kuvassa näkyvä Audrey Hepburn -henkinen luomus.
Suosittelen tosiaan erittäin lämpimästi Wedding Bells by Little Fairies putiikkia! Ei kannata pelästyä sitä, että myymälä ei ole ihan keskustassa. Matka Hägersteniin ei ole kuin pari hassua asemaa tunnelbanalla, maks. 10 minuuttia, ja itse paikka on aivan aseman vieressä. Sinnekin kannattaa varata aika, niinkuin kaikkialle muuallekin.
Valikoima on erittäin laaja ja putiikista löytyy myös kaikki asusteet, mitä voi kuvitella sekä supersuloisia pukuja kukkaistytöille & -pojille. Viereisessä putiikissa huseeraa räätäli ja kuvien perusteella myös miesväen pukukysymykset voi ratkaista samalla visiitillä.
Ja hei – Wedding Bells by Little Fairies -putiikin omistaja on suomalainen, joten edes kielikysymyksestä ei tarvitse murehtia! Mekin puhuimme koko reiluun tuntiin venähtäneen visiittimme ajan suomea.
Siinä olivat siis neljä mielestäni parasta morsiuspukuja myyvää liikettä Tukholmassa.
Tähän loppuun kuitenkin vielä yksi vinkki: Karkki on myymässä omaa pukuaan!! Linkki Blocket-ilmoitukseen (ja lisää kuvia löytyy esim. täältä ja tarvittaessa on toki lisääkin!) tässä.

Puku on erinomaisessa kunnossa, toki yhdet juhlat on se päällä juhlittu, mutta jälkihuolto (pesetys etc) on tehty huolella erikoisliikkeessä. Helma on lyhennetty äärimmäisen ammattitaitoisen ja kokeneen ompelijan toimesta (ja ex-ompelija-Mintun valvovan silmän alla!) n. 165 cm pitkälle Karkille sopivaksi. Ilmoituksesta löytyy yhteystiedot ja sovitus onnistuu varmasti ihan joustavasti, kunhan siitä sovitaan riittävän ajoissa.


Edellisistä asukuvista taitaa tällä palstalla olla jo yli puoli vuotta! Huh huh!! Vieläkään ei pääse ihan perinteiseen meininkiin, sillä ajattelin esitellä Karkin elokuisten hääjuhlallisuuksien asuni, mutta mitään “virallisia” asukuvia ei tullut otettua. Varmasti joku olisi ihan mielellään outfittiani esittelevät otokset näpsäissyt, mutta olin itse niin häähuumassa, että unohdin ihan totaalisesti pyytää.
Haluan kuitenkin ihan jo vain arkistoihin tallentamistarkoituksessa esitellä häissä käyttämäni asut. Juhlallisuuksia oli alunperin kolme: perjantaina drinksut, lauantaina itse hääjuhla ja sunnuntaina yhteinen brunssi. Viimeksi mainittu peruutettiin hääparin pyynnöstä. Halusivat viettää sunnuntain kaikessa rauhassa kaksin, ilman edustusvelvollisuuksia, mikä on erittäin ymmärrettävää. Tämä ostoslakkolainen oli tosin ehtinyt jo hankkia siihenkin asun, mutta palataan lakkokysymyksiin vähän myöhemmin.
Tässä ensimmäisenä esittelyssä pre-Wedding drinks -asuni.

Perjantaina, päivää ennen Karkin ja Cissin häitä, oli siis sovittu, että nähdään kaikkien kynnelle kykenevien häävieraiden kanssa epämuodollisten drinksujen merkeissä. Idea lähti alunperin siitä, että tiesimme monien pitkänmatkalaisten saapuvan Tukholmaan jo päivää ennen h-hetkeä. On myös aika klassista, että varsinkaan hääpari ei ehdi kunnolla rauhassa jutella kaikkien vieraiden kanssa varsinaisessa juhlassa, joten näin saatiin enemmän aikaa yhdessäoloon.
Juhlapäivän lähestyessä tajusin, että drinksut olivat myös aikatauluttamisen kannalta täydellinen nappiveto. Siinä vaiheessa, kun Karkki maanantaina alkoi stressata, että miten ihmeessä me ehditään koristella koko juhlatila perjantain aikana ja pitäiskö drinksutapaaminen peruuttaa, tiesin, että siitä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Muuten olisi suuri riski, että morsiuspari kuhkii koko yön viilaamassa kattauksen ja kukka-asetelmien yksityiskohtia perfektionistityttäreni toiveesta.

No kiirehän siinä tuli – ei sitä voi kieltää! Ilmoitin jo heti aamulla, että tulen julistamaan juhlatilan valmiiksi klo 18.00. Silloin meillä olisi teoreettinen tunnin väliaika siistiytyä ja laittautua sekä suoriutua paikalle klo 19.00 alkavaksi ilmoitettuun tilaisuuteen. Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa kello on kutakuinkin kuusi – ja yours truly fiksailee hikipäässä vielä kukkia maljakoihin.
Ihan älyttömästi ei siis jäänyt laittautumiselle aikaa (eikä oltu ihan ajoissa…), mutta tässä nyt kuitenkin asun osaset esittelyssä:



Rakastuin Stine Goyan karttakuvioiseen kimonomekkoon aivan välittömästi, kun bongasin sen jostain nettiputiikista! Fanitan muutenkin karttoja ja jotenkin näin häissä se tuntui ihanan monimerkitykselliseltä valinnalta. Yhteinen polku eteenpäin, tulevaisuuden karttamerkit… ja sellaista runollista höttöilyä. Haha!

Korvissa killui eripariset I’MMany-korvikset – värimaailmaltaan täydelliset kimonon kanssa. Olen aina ollut heikkona korviksiin, joissa pari on yhtenäinen, mutta korut keskenään erilaiset.

Kaulassa Maria Nilsdotterin yksisarvinen. Havaitsen nyt tässä toistelevani ilmaisua “olen aina tykännyt” jokaikisen asuni osasen kohdalla, mutta niin se vaan on. Ihastuin Maria Nilsdotteriin aikoinaan Tukholman muotiviikkojen yhteydessä (tässä mm. juttua näytöksestä, joka on edelleen yksi hienoimmista, jota olen milloinkaa saanut seurata livenä ja tässä yksi varhaisimmista rakkaudentunnustuksista quilty pleasure tunnustusten saattelemana).
Ja siis onhan se nyt selviö, että olen halunnut kerätä ihanimmat asiat tällaiseen tärkeään asuun!

Asukokonaisuuden laukku, Mulberryn mauve mini zipped Bayswater, tuli hankittua kesällä, kun kiukkupäissäni lohtushoppailin hääjuhlien asujen osia. Olin itseasiassa hankkinut jo toisen ihanan laukun Natalie Schutermanin alesta, mutta se sai nyt jäädä kotiin, koska sitä voi kantaa vain kädessä. Näin yksikätisenä ei tullut mieleenikään, että olisin sitonut ainoan käteni laukun kantamiseen – siispä tarvitsin jotakin sievää, jota voi kantaa olalla.

Jalkaan oli tarkoitus vetäistä sandaalit, mutta koska olimme jo valmiiksi myöhässä (ja koska rakastan kulkea lipsuissa!), iskin jalkaani tummanruskeat Havaianakset. Sopivat ihan hyvin sekä asuun että drinksutapaamisen mutkattomaan tunnelmaan.
Ehostusta en ehtinyt siinä hässäkässä juurikaan miettiä – kulmiin ja huuliin laitoin vähän väriä, puuteria t-alueen kiiltoa himmentämään. Eipä sitä pelkällä vasurilla juuri sen kummempiin taidonnäytteisiin kykenekään. Kulmista olen jo näköjään ehtinyt hikoilla kaiken värin pois kuvienottohetkeen mennessä. Oh well.
Hiukset on sinänsä hauka juttu, että kävin drinksuja edeltävänä päivänä eli torstaina kampaajalla. Tarkoitus oli ottaa vain väriä, mutta ihana kampaajani sanoi tekevänsä päähäni kaupanpäälle kiharat, jotka kestävät lauantain h-hetkeen asti. Sain ohjeeksi olla koskematta hiuksiin torstaina (en koskenut) ja haroa kiharat auki vasta, kun olen perjantaina lähdössä drinksuille. Tarkoituksena oli, että tähän asuun olisi ollut villit kikkurat, jotka olisi sitten lauantaiksi laantuneet eleganteiksi laineiksi.

No näistä muutamista kuvista näkee jo ihan selvästi, että suunnitelma ei toiminut mitenkään täydellisesti – tai edes puoliksi… Mitään “auki harottavia kiharoita” ei näkynyt edes perjantaina aamulla. Siihen kun päälle vielä vietettiin intensiivinen ja hikinen talkoopäivä ei ole ihme, että kampaus oli pikkuisen koetuksella. Hiukseni ovat mielestäni ihan kivat, mutta eivät tosiaankaan kiharat. Ehkä korkeintaan vähän taipuisat.
Ilta oli eniveis erittäin onnistunut. Vieraita tuli yllättävän paljon paikalle ja morsiuspari sai hyvän irtioton häiden järjestelyvaiheesta itse juhlavaiheeseen!
Seuraavaksi haravoin kaikki biljardi hääpäivänä otettua kuvaa ja yritän saada leikkaa-liimaa -periaatteella toteutetun esittelyn varsinaisesta juhla-asustani.

Old stuff