Palloneule (& pallopää…)


Enpä ole juuri taas vetänyt päälleni kotiverkkareita kummempaa sitten jouluaaton. Piti oikein miettiä, että voiko pitää paikkansa, mutta kyllä se taitaa olla karu totuus. Pari työpalaveria on vaatinut katseita kestävän paidan ja sipauksen ripsiväriä. Muuten meno on ollut aika metsäläismäistä. Liikuntakin tapahtuu joko luonnonhelmassa tai oman taloyhtiön kuntosalilla, jonne tuoreimpien koronankarkotussääntöjen mukaan saa mennä treenaamaan samanaikaisesti vain yhdessä taloudessa asuvia ihmisiä. Eipä siis ole juuri ollut riskiä, että kukaan ulkopuolinen pääsisi todistamaan pukeutumistilanteeni alamäkeä.
Sen kunniaksi päätin julkaista asun viime syksyltä. Alunperin hyllytin nämä kuvat, koska mielestäni pääni näyttää kuvissa aivan karsealta pallolta. Hyvä esimerkki muuten siitä, miten jotkut asiat toimivat teoriassa, mutta ei sitten kuitenkaan itsellä. Pallopää-lookini taustalla on lukuisilla eri vaikuttajilla ihastelemani ysärin alkupään tunnelmaa tavoitteleva ponnekas sivujakaus. Näyttää niin freesiltä ja kivalta, seksikkään huolettomalta muilla. Pallopäältä minulla.
Oh well.

Tykkään kuitenkin tästä asusta aivan valtavasti, joten pitäähän se nyt saada ikuistettua blogini päivän asu -arkistoihin.
Palloneule on löytö & Other Storiesin alesta vuoden takaa, silloin kun tajusin, että menee tässä vielä kylmä sesonkikin käsihärvelin kanssa. Valkoiset, vaaleansiniset, beiget ja farkunsiniset pallot tekee mustasta neuleesta paitsi kivan ilmeikkään, myös helposti yhdisteltävän. Kaikkein useimmin se on kuitenkin saanut edustaa juurikin noiden kuvissa näkyvien valkoisten farkkujen kanssa.
Jos jonkun huomio sattui kiinnittymään taustalla näkyvään vihertävään nurmikkoon, niin voin kertoa, että täällä on todellakin ollut niin lämmintä, että vielä muutama päivä sitten maisema näytti melkein keväiseltä. Joissakin puissa näkyi puhkeamassa olevia silmuja ja mun palstalla lehtikaali teki terhakkaana lisää uusia lehtiä.
Sunnuntaina saatiin sitten tännekin vähän lunta (ihanaa!!) ja vaikka lämpotila keikkuukin koko ajan muutaman plusasteen ja pikkupakkasen välillä, kaikki lumi ei ole toistaiseksi onneksi kadonnut. Niin ihanaa! Joka puolella näyttää niin paljon kauniimmalta, kun on vähän valkoista. Ja jotenkin tuntuu, että kun on oikeisiin talviin tottunut ja vuodenaikojen vaihtelun kanssa kasvanut, sieluun jää outo tyhjä lokonen viime talven kaltaisten lämpimien, lumettomien epätalvien jälkeen.

Tukholman talvet on “winter wonderland” -asteikolla varsin keskinkertaisia silloinkin, kun talvi oikeasti päättää tulla. Koska lämpötila sahaa plussan ja miinuksen väliä, on seurauksena sekä erittäin ällöä, kaiken kastelevaa ja likastavaa loskaa sekä arvaamattomia liukkaita kelejä. Viime talvi oli tosiaan siitä ihana, että kun ei ollut lunta, ei ollut liukastakaan. Vasta nyt olen päässyt testaamaan Aldon maihinnousukengät kunnon olosuhteissa ja voin kertoa, että paksu pohja sekä leveä nirkko pitävät loskan varsin hyvin loitolla, ja traktoripohja tämän tätösen pystyssä.
Löytyy varastoistani kyllä ne sellaiset kenkiin kiinnitettävät jääpiikitkin, jos tilanne äityy oikein haastavaksi! 😀

Näiden kuvien myötä herää taas ajatus, että mitähän näille hiuksille pitäisi tehdä?
Toimistolle meillä ei näillä näkymin palata ennen maaliskuun loppua – enkä paljon sitä aikaisemmin taitaisi kyllä uskaltaa kampaajan penkkiin istuakaan. Tuntikin vieri vieressä omaan lähirinkiin kuulumattoman ihmisen kanssa ei tunnu kovin hyvältä idealta – oli maskit käytössä tai ei. Eli hyvin tässä nyt ehtii vielä asiaa pohtia ja moneen kertaan mielensä muuttamaan. Hirmu pitkiksi nuo ovat tässä yhtäkkiä taas ehtineet venähtää.
Tällä hetkellä tuntuu, että haluan katkaista taas reilusti pituutta ja ottaa isoja harppauksia luonnollisen sävyn suuntaan – vaikka ihan naturel-harmaaksi en ehkä sitten lopulta kykene ryhtymään. Saas nähdä..
Mintun vetimet palloneule

  • neulepaita, & Other Stories
  • farkut, Ellos (Elloksen omaa mallistoa, saatu aikoinaan osana yhteistyökampanjaa)
  • kengät, Aldo

10 Comments

  1. Anonymous

    Kiva asu taas ja pakko huomauttaa tässä myös etten tajua ollenkaan miksi et pidä kampauksesta. Mun mielestä se on ihana.
    Tämä korona-ajan pukeutuminen alkaa kyllä hipoa täälläkin jo älyttömyyksiä. Hankin taannoin kasmirvillaiset verkkahousumalliset pöksyt ja samaan settiin villapaidan,kun ajattelin sen jotenkin olevan upgreidaus verkkareihin. Ihanaltahan ne tuntuvat,mutta verkkarit ne silti ovat.

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos! <3
      Kasmirvillainen lounge-asu kuulostaa aivan ihanan ylelliseltä!!

      Reply
  2. Maritta

    Kiva asu, miksiköhän sitä pitää valkoisia housuja vain kesäaikaan? Voi, minä niin rohkaisen harmaantumisen puolesta. Ihanan vapaa olo, kun pääsi pois värjäämisen ja juurikasvun rumbasta. Oma väri ei ole ikinä yksitoikkoisen tylsä! Hvyää jatkoa!

    Reply
    • Minttu

      Kiitti hurjasti! Ja kyllä tosiaankin haluan juuri nimenomaan ulos ikuisesta värjäyskierteestä!

      Reply
  3. Magenta

    Kiva on tuo asu. En kyllä ymmärrä mitä pallopäätä näet tuossa kauniissa päässäsi. Taidamme kaikki olla kriittisimpiä omasta ulkonäöstämme.
    Tuollainen paksu, laineikkaasti laskeutuva tukka näyttää hyvältä pitkänä, mutta myös lyhyempänäkin. Sinulle voisi käydä noin olkapäille ulottuvaksi leikattuna. Jättäisin tuon sivujakauksen ja hiukset tasapitkät, vähän ulospäin taipuvina olkapäille. Ja luonnollinen harmaa on juuri nyt juuri se juttu. Hyvä sinä!
    Hyvää tätä alkanutta vuotta sinulle ja läheisillesi!

    Reply
    • Minttu

      Suurkiitokset Magenta! Ihan mukavaa toisaalta, että meillä etätyöt vielä jatkuu – ei ole niin kiire kampaajalle. Jokin sävy lähellä omaa luonnonharmaatani ja LOB-tyyppinen puolipitkä leikkaus tässä nyt siintelee haaveissani.
      Oikein hyvää tätä vuotta myös sinulle!

      Reply
  4. Anonymous

    Ulkovalaistuksessa näyttää oma hiusvärisi upealta, silmiesi sini korostuu kirkkaampana kuin värjättyjä hiuksia vasten.

    Reply
    • Minttu

      Kiitos <3!! Itsekin olen kyllä sitä mieltä, että luonnollinen sävy vaan jotenkin matsaa paremmin omiin väreihini...

      Reply
  5. Jade

    Kivan viileät omat sävyt tulossa näkyviin sinulla. Näkisin sinulla solisluihin asti ulottuvan leikkauksen sivujakauksella 👍🏻

    Reply
    • Minttu

      Ihan sävymaailma tosiaankin! Solisluihin ulottuva voisi olla juuri toimiva, koska en halua lyhyttä, mutta pitkän kanssa elämä on niin hankalaa..

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *