Jos ollaan ihan rehellisiä, en ole ollenkaan pahoillani, että vuosi 2016 loppuu tänään. Tiedän hyvin, että aikuisten oikeasti tänään on lauantai ja huomenna sunnuntai, mutta uskon sitkeästi merkkipaaluihin, uusiin alkuihin ja kaikkiin sen tapaisiin rituaaleihin.
Otan jälleen kerran uuden vuoden vastaan fiiliksillä, että voin jättää kaiken kertyneen painolastin rajan tälle puolelle. Vuosi 2017 on yhtä puhdas kuin vasta aloittamani kalenteri – ja yhtä täynnä mahdollisuuksia. Vapaus täyttää sivut juuri sellaisella sisällöllä kuin itse haluan ja valitsen, tuntuu raikkaalta ja ihanalta, niin symbolista kuin se olisikin.
Ei niin, että 2016 olisi ollut läpeensä kurja – päinvastoin! Äidin vakava sairastuminen aika tasan tarkkaan vuosi sitten tosin antoi koko vuodelle tumman alavireen. Vaikka rakas äiskä toipuikin huomattavasti ennusteitaan nopeammin ja paremmin, en pystynyt karistamaan hartioiltani “minä olen nyt perheen pää (vaikken vielä haluaisi)” -tunnetta.
Instagramin “Bestnine2016”-kuvakollaasi – eli yhdeksän liketetyintä kuvaani – summaa loistavasti kuluneen vuoden highlightsit: yhdessäolo Karkin ja Peetun kanssa, Karkin valmistuminen, omat The Syntymäpäivät New Yorkissa helikopteriajeluineen, ystävät ja kissat. Kesäiset iltauinnit, hetket lapsuudenystävien kanssa, lukuisat muutkin reissut (Pietari, Berliini, Tampere) ja virkistävät kohtaamiset uusien ja vanhojen kavereitten kanssa, kuuluisivat ehdottomasti listalleni myös.
Oikeastaan mennyt vuosi on ollut kiva ja ihana, vaikka henkilökohtaisesti en tunne saavuttaneeni mitään erityistä. Henkisen kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Joskus on kuitenkin niin, että se riittää. Jokainen vuosi ei voi olla täynnä huikeita saavutuksia, aikakirjoihin merkittäviä voittoja tai pökerryttävää menestystä. Eikä tarvitsekaan!

Näillä saatesanoilla haluan toivottaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille upeaa ja mahtavaa vuodenvaihdetta sekä:

Onnea, mielenrauhaa, toivomasi kaltaista menestystä, lämpöä, ystävyyttä, kohtaamisia, läsnäoloa ja auringonsäteitä vuodelle 2017!!

Jouluterkkuja Tukholmasta!!
Täällä ollaan ihan hengissä, vaikka blogin perusteella muuta voisikin kuvitella! Olin jo valmiiksi ajatellut, että joulunaikaan pidän muutaman ihan oikean vapaapäivän – mikä tarkoittaisi sitä, että en edes avaisi tietokonettani. Oman jaksamisen kannalta on tosi tärkeää, että välillä priorisoi jotain muuta kuin ainaista todo-listaansa.
Ihan näin pitkää joululomaa ei kuitenkaan ollut tarkoitus pitää. Onnistuin suureksi hämmästyksekseni hankkimaan ihan kunnon influenssan ja makasin useamman päivän kovassa kuumeessa petin pohjalla. Mielenkiintoinen kokemus ihmiselle, joka ei satunnaisen säännöllisen migreenin lisäksi ole sairastanut lainkaan vuosikausiin. Tokenin onneksi aika pian sen verran, että kykenin tarttumaan joululahjakirjoihini. Vaikka kipeänä oleminen ei ole koskaan kivaa, oli kyllä oikeastaan mahtavaa keskittyä pitkästä aikaa tuntikausiksi lukemiseen.
Lukemisen lisäksi ehdin seota täysin norjalaiseen nuorisolle tarkoitettuun (jep… :D) tv-sarjaan SKAM. Töllasin Peetun kanssa putkeen kaikki kolme sesonkia – ja tunnen edelleen pakottavaa tarvetta aloittaa uudelleen alusta. Ehkä kuume ei ole vieläkään laskenut?

Eilen olin jo sen verran kunnossa, että päätin lähteä pienelle toipilaskävelylenkille Tukholman keskustaan. Tajusin onneksi jo kotona, että voimia varsinaiseen aleshoppailuun ei vielä ole, joten mitään ostiskelutavoitteita en asettanut. Pari ennalta suunniteltua juttua kävin hakemassa, mutta muuten vaeltelin kaduilla ihan vain neljän seinän ulkopuolista elämää ihmetellen.
Melkein joka vuosi saan blogi kautta paljon kysymyksiä liittyen Tukholman alennusmyyntien alkamisajankohtiin ja kauppojen aukioloaikoihin viikonloppuisin ja pyhisin. Tässä pieni päivitys tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla pieni kurkistus täkäläiseen katukuvaan ja kaupunkityyleihin.
Tervetuloa näyteikkunaostoksille Mintun kanssa!

Useimmat ketjuliikkeet on jo aloittanut alennusmyyntinsä – ihan niinkuin Suomessakin. Vaateketjuista kaikki Mangosta Zaraan ja Lindexistä Hollisteriin starttasivat jo aatonaattona. Sama pätee myös ketjujen sisustusputiikkeihin. Hemtex, Zara Home, H&M Home, Duka etsetera ovat somistaneet ikkunansa REA-kyltein.
“Paremmat” merkit tapaavat hiukan pihtailla alennusmyyntien alun kanssa, mutta pikainen visiitti keskustan Biblioteksgatanilla ja poikkikaduilla kertoo, että alet on sielläkin alkaneet.

• Tommy Hilfiger
• Tiger of Sweden
• Marc by Marc Jacobs
• Stella McCartney
• Filippa K
• Michael Kors
• By Malene Birger
• Peak Performance
• Burberry

.. tässä joitakin putiikkeja, joissa talviale on alkanut nyt välipäivinä.
Odottelua on sen sijaan hiukan tiedossa, jos haluaa tehdä alelöytöjä mm. Mulberryn, Pradan tai Acnen liikkeissä. NK:n tavaratalolla on yleensä tapana olla viimeinen alennusmyyntien aloittaja. Acnen alen pitäisi alkaa 5. tammikuuta ja NK:n vasta seuraavana viikonloppuna.

H&M:n isosiskot COS ja & Other Stories on mukana ale-härdellissä.

Suurin osa pikkuputiikeista, jotka sijaitsevat joissain keskustan ostoskeskuksista (Gallerian, Sturegallerian, Mood) ovat aloittaneet alennusmyyntinsä, vaikka muuten heillä olisikin tapana olla mukana myöhäisempien ryhmässä.
Yksi hyvä keino kiertää merkkien – etenkin ruotsalaisten fashion-merkkien – rajoitetumpi alennusmyyntikäytäntö: Åhléns tavaratalolla on todella kattava tarjonta ruotsalaista designia ja koko tavaratalossa on jo täysi alemeininki päällä. Sieltä löytyy tietty myös lastenvaatteita, sisustusta, kosmetiikkaa etsetera.

Ihan pikkuisen teki tiukkaa sivuuttaa Åhlénsilla Acnen osasto – etenkin ne tangot, joissa luki – 40 %. Niin ja kengät… Voisin täyttää garderobini Acnen kengillä! Onneksi sairastelu heikotti vielä sen verran, että totesin pyörtyväni pukukoppiin, jos edes yrittäisin sovittaa jotain.
Åhlénsin uudistunut ja kovasti laajentunut kosmetiikkaosasto on hyvä osoite kosmetiikka-alea etsiville. MAC:in oma putiikki mainosti aika vaisun oloista kampanjaa, mutta Sephorassa kantsii kyllä pistäytyä.

Sephorassa suosittelen tsekkaamaan erityisesti kaikki jouluboxit. Ne on yleensä jo heti alennusmyyntien alussa puoleen hintaan, joten todellisten löytöjen tekemisen tsäänssit on tosi korkealla!
Itse yritän nyt hillitä kokonaan kaikki ylimääräiset aleshoppailut. Kotiin tarvitsisi hankkia vielä vähän jotain pientä, yölamppua ja taulunkehystä, mutta garderobini – sen paremmin kuin kosmetiikkahyllynikään – ei todellakaan kaipaa mitään täydennystä.
Kauppojen aukioloajoista sen verran, että yleensä kaikki paikat on hyvin auki. Sunnuntaisin ja kalenterin “punaisina päivinä” pienemmät putiikit saattavat tosin aueta vasta puolen päivän aikaan – ja sulkea ovensa jo kolmen neljän aikaan. NK ja Åhléns on yleensä pyhisinkin auki noin 10 – 18.
Yksi vuoden ainokaisista poikkeuksista tähän sääntöön on nyt huomenna alkava uuden vuoden viikonloppu. Uusi vuosi on ruotsalaisille supertärkeä juhlapyhä ja siksi monet putiikit on suljettu jo huomenna, tavarataloissa on normaalia lyhyempi aukioloaika – ja sunnuntaina kaikki, ruokakauppoja lukuunottamatta, on suljettu.

Hei, I’m back!!
Viimepäivien blogihiljaisuus ei ole johtunut sen paremmin inspiraation puutteesta, tavallista pahemmasta kiireestä tai keskittymistä vaativista elämänmullistuksistakaan. Tai no, tavallaan ehkä tuosta viimeisestä kuitenkin, sillä – voitteko kuvitella – olen elänyt peräti neljä päivää ilman nettiyhteyttä!
Karkki oli viikolla käymässä Tukholmassa jonkun koulutustapahtuman takia. Tiistai-aamuna olin tekemässä töihin lähtöä, kun tyttöjen huoneesta kuului Karkin ääni: “äiti, netti ei toimi”. En juuri kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, oli vähän kiirekin (yllätys!) ja yleensä tuon kaltaiset ongelmat ratkeaa sillä, kun vetää routerin virtapiuhan hetkeksi irti.
Illalla kotiin tullessani tajusin, että koko tyhmä router on ihan pimeänä. Könysin aikani tv-tason takana (*aivastus*) ja totesin, että tällä kertaa kukaan perheen nelijalkaisista jäsenistä ei ollut käynyt riehumassa johtoja irti seinästä. Ei siis muuta kuin pikainen (= jonoaikasi on arviolta 24 minuuttia) soitto nettitoimittajalle ja uusi masiina matkaan.

En nyt edes viitsi alkaa tuosta jonottamisesta… Mutta on se nyt jotenkin kuitenkin aika ihme, että ihan randomina marraskuisena tiistai-iltana pitää asiakaspalveluun jonottaa vähintään puoli tuntia. Ja tosiaan sikäli vähintään, että ennenkuin pääsee sinne jonoon asti, pitää keskustella jonkun retardin tietokoneohjelman kanssa, joka kyselee, että mitä asia koskee, mutta ei jostain syystä ikinä ymmärrä vastauksia. Niin huonoa ruotsia en kuitenkaan kuudentoista Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen mielestäni puhu.
No, palvelu oli ihan ystävällistä, kun vihdoin sain puhua muun kuin tietokoneen kanssa. Hiukan piti kyllä nikotella, kun asiakaspalvelijapoika sanoi, että uuden routerin pitäisi olla lähipostissani jo perjantaina. Miten niin jo perjantaina? Yritin hiukan ystävällisesti selostaa, että olisi kyllä ihan kauheen hienoa, jos se masiina olisi täällä jo vähän aikaisemmin. Olisi sellainen blogikin, jota haluaisin päivittää. No kuulemma perjantaina varmaan olisi, mutta voi olla, että menee maanantaihin.
Perjantaina tulikin sitten tekstari, että paketti olisi noudettavissa lähipostistani. Valitettavasti en lukenut viestiä kovin tarkasti ja kun perjantaina illalla olin terhakkana noutamassa lähetystä, saamallani pakettinumerolla oli ihan jollekin muulle tarkoitettu lähetys. Yritin esittää hiukan närkästynyttä ja ojensin postilta tulleen tekstiviestin virkailijan luettavaksi.
Ihan superystävällisesti hän sitten totesi, että rouva hyvä, pakettinnehan on ihan muualla. Ja se muualla oli tietenkin mennyt kiinni jo aikaa sitten perjantai-iltana.

Eli sain haettua routerin sisältävän pakettini vasta eilen aamulla. Tunsin vilpitöntä iloa, kun näin paketin keittiön pöydällä, mutta mihinkään asennushommiin en ehtinyt ryhtyä.
Eilinen oli nimittäin omistettu tukholmalaiselle Suomi-jengilleni. Ystäväporukalle, jonka kanssa aikoinaan nähtiin tosi tiiviisti, sitten harvemmin, välillä miesten/perheiden kanssa – ja nyt taas ennemminkin naisten kesken. Tavallaan voisi sanoa, että eilen jatkui The Syntymäpäivien viettäminen. Sain nimittäin Suomi-jengiltäni synttärilahjaksi SPA-päivä Sturebadetissa sisältäen 50 minuutin vapaavalintaisen hoidon.
Vietimme aivan mielettömän ihanan päivän ensin treenaamalla ja hyvällä lounaalla, sitten hoidoissa ja lopuksi altaissa lilluskellen ja saunoen. Niin, ja tietty kylpyläpäivän jälkeen kävimme vielä syömässä hyvin.
En ole ollut mikään kovin suuri kylpyläfani. Aikoinani sain ihan kylläkseni kaiken maailman eedeneistä sun muista vesiriehapaikoista, jotka ovat lähinnä täynnä riemusta kiljahtelevia lapsukaisia ja ranskalaisten friteerausöljyn tuoksua. Enkä kyllä oikeastaan ole ihastunut mitenkään kovasti edes Yasuragiin, vaikka siinä on toki puolensa. Lähinnä paikan suuruus siellä häiritsee ja se, että siellä on aina selkeästi isoja, työn puolesta paikalla olevia porukoita, joille kylpylämäinen käyttäytyminen on ihan vieras ajatus.
Sturebadet on kuitenkin ihana poikkeus molemmista edellisistä. Kylpylä sijaitsee ihan Tukholman keskustassa, se on tarkoitettu vain aikuisille (18 v. ikäraja) ja siellä  on rauhallinen ja jopa seesteinen tunnelma jopa silloin, kun väkeä on paljon – kuten eilen. Täydellinen synttärilahjapäivä ihastutti niin kovasti, että aloimme heti suunnitella Tinnin kanssa kylpyläpäivää, kun hän on tulossa tänne visiitille seuraavan kerran.

Mutta tosiaan, vietin siis täydet neljä päivää ilman varsinaista nettiyhteyttä. Toki puhelimella pääsin lukemaan meilit ja tsekkailemaan tärkeimmät, mutta olihan se silti tosi outoa ja kummallista. Varsinkin perjantai-iltana oli ihan orpo olo ilman nettiä.
Ensin tuumasin, että jee, onpas nyt paljon löysää aikaa, kun ei voi blogata tai muuten vain roikkua langoilla. Sitten olin ihan että mitäs nyt sitten? Televisioni ei ole toiminut vuosikausiin. Tv-ruutu on käytössä vain isona näyttönä, kun haluamme katsoa jotain yhdessä. En oikeasti keksinyt mitään järkevää, perjantai-iltaan sopivaa rentoa tekemistä, joten päädyin katsomaan (please don’t judge!!) kaikki neljä uutta Gilmore Girls -jaksoa Netflixistä kännykällä.
Oikeastaan ihan älytöntä, miten sitä on nykyään niin riippuvainen toimivasta nettiyhteydestä. Kyllähän sitä teoriassa voisi lukea vaikka kirjaa tai maalata akvarelleja, mutta käytännössä, jos nettiä ei ole, sitä on ihan uunona.
Tämän pohdiskelun ohessa on esittelyssä viime perjantainen toimistoasuni, joka kuulunee siihen viralliset “casual Friday” -asut luokkaan. Tarkoitus oli tietty postata tämä jo heti perjantaina, mutta koska netti.

• t-paita, Primark
• neuletakki, Filippa K
• farkut, Lindex
• huivi, Diane von Furstenberg
• tennarit, Adidas Originals
• laukku, Rebecca Minkoff

Ei kyllä mitenkään voisi uskoa, että vain viikko sitten oli juuri selvitty luita katkomatta älyttömästä lumikaaoksesta, kinokset peittivät polut ja pientareet, eikä syksyn väriloistosta ollut tietoakaan! No, viikonloppusta lähtien on ollut plussakeliä, mikä on tehnyt lumikasoista tehokkaasti selvää, ja eilen illalla alkanut sade yhdistettynä melkein kymmeneen lämpöasteeseen tänään, viimeisteli homman loppuun asti.
Huvittavaa on se, että “talvi” kesti niin lyhyen aikaa, että lumen alta on paljastunut melko täydellisesti konservoitu syksy. Pensaissa on värikkäitä lehtiä lähes yhtä paljon kuin ennen viime viikon lumikaaosta ja monin paikoin nurmikko on suorastaan hupaisan vihreä.

Perjantain toimistoasu on kokomusta ja ihan syystä. Paitakin on siis oikeasti musta, vaikka näissä kuvissa se sitkeästi yrittää väittää olevansa tumman siniharmaa. Musta on just hyvä turvaväri, kun haluaa näyttää asialliselta ja skarpilta toimistolla, mutta ei herättää minkäänlaista huomiota. Todellinen toimistomaastoutumisen suojaväri toisin sanoen.
Ja miksi kaipasin turvaväriä? No siksi, että en saanut sitä duunia, jota hain sisäisesti. Mieli on ollut tiedon jälkeen aika maassa ja motivaatio hakusessa – etenkin, kun syyksi sanottiin, että tässä toisessa hakijassa oli enemmän potentiaalia. Ärsyttävä, epämääräinen ja (mielestäni) epäreilu määre, jota tuskin milloinkaan yhdistetään aikuiseen naiseen.
Pikkuisen on siis pitänyt purra hampaita yhteen ja kaivella sisuksista esiin sitä kuuluisaa suomalaista sisua, että olen jaksanut tsempata nykyisten tehtävieni kanssa entiseen malliin. Ja siis pitää nyt ilman muuta lisätä, että tykkään myös siitä, mitä teen juuri nyt; pidän sitä tärkeänä ja ihan kiinnostavanakin. Rekrytointiprosessi kolmine haastatteluineen ja vaativine testeineen kuitenkin herätti huomaamaan, että olisin niiiiin valmis tekemään jotain muuta.

Kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanotaan. Eli nyt on hyvä ja korkea aika miettiä, mitä sitä vielä haluaa elämässä – ja etenkin työelämässä – tehdä. Edessä on kuitenkin vähintään viisitoista työvuotta (minkä nuorehkot rekrytoijat helposti viisikymppistä haastatellessaan unohtavat) ja toive on, että ei tarvitsisi lakata kehittymästä ja oppimasta uutta. Suorastaan karmiva ajatus, että se nyt muka olisi tässä, mitään muuta ei ole enää odotettavissa.
Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen löytänyt työn ja organisaation, jossa viihdyn. On paljon niitäkin, joilla asiat ei ole ollenkaan näin hyvin. Silti ainakin juuri nyt tuntuu epäreilulta ja ei-kivalta ajatus, että olisi liian vanha ottamaan vastaan uusia haasteita. Juuri nyt, kun molemmat lapsukaisetkin on asettunut omilleen, toteuttavat itseään ja etsivät omaa urapolkuaan, minulla olisi aikaa ja energiaa panostaa itseeni. Eikä vain sillä akvarellinmaalaus- ja elämäntaparemonttitasolla – vaan myös työelämää ja uraa ajatellen.

Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, mitä kaikkea jännää ja kivaa odottaa seuraavan nurkan takana. Täytyy nyt vain nuolla ensin nämä haavat ja alkaa sitten miettiä ihan kunnolla, että mitä sitä oikeastaan vielä haluaa saada aikaiseksi. Toisaalta olen hiukan turvallisuushakuinen, mutta toisaalta – ainakin juuri nyt – myös hyppy tuntemattomaan kiehtoisi. Työvuosia on kuitenkin jäljellä vielä vaikka kuinka – kuka oikeasti haluaisi ajatella pysyvänsä paikoillaan seuraavat viisitoista vuotta?
Asiasta aasinsilloitta asuun… Olen moneen kertaan tilittänyt, että en pysty käyttämään pumpseja, koska joko kantapääni on hassusti muotoiltu tai kävelytyylini niin outo, että ilman nilkkaremmiä tai muuta kiinnitystä olevat kengät eivät vain pysy jaloissani. Voin kertoa, että toimistolle sisäkengiksi hankkimani Henkan vaaleanbeiget mokka-avokkaat on poikkeus!
Tai ainakin melkein. Varsin matalakorkoisten pumpsien nilkassa on takana lärpäke (näkyy parhaiten yläkuvassa oikealla), joka auttaa jalassapysymisongelmassa huomattavasti. En kyllä noillakaan lähtisi kaupungille, mutta toimistokävelyissä pärjäilen kuitenkin ihan mainiosti. Suuri plussa siitä, että office-outfitini eivät enää ainakaan ihan joka päivä sisällä tennareita tai maihinnousukenkiä.

• paita, The Shirt Store
• farkut, Primark
• kengät, H&M
• kaulakukkaro, Acne

Ou mai, mikä älytön lumikaaos täällä on ollut!
Eilen aamulla heräsin siihen, että makuuhuoneen ikkunasta näkyi suloisesti ja ihanan jouluisesti tuprutteleva lumisade. Oli mieletön satukirjamainen tunnelma – jopa sängystä nouseminen tuntui hiukan romanttiselta.
Siihen se romanttisuus sitten päättyikin. Tapani mukaan olin laukkaamassa marssihölkkää Tvärbanalle, kun ulko-ovea avatessani tajusin, että lunta on tullut yön aikana puoleen sääreen asti – eikä katua ole aurattu lainkaan. Juuri siinä kohtaa ei ollut kulkenutkaan kuin yksi tai kaksi ihmistä, joten mitään polkua ei ollut ehtinyt muodostua. Yritin siinä sitten parhaani mukaan loikahdella askeljäljestä toiseen, mutta armaat Dr. Martensin maihinnousukenkäni hörppivät kyllä aimo annoksen tuoretta lunta sisuksiinsa.

Varsinainen kiire loppuikin siihen, sillä Tvärbana oli ajautunut pois raiteilta lumimäärän vuoksi, eikä ollut mitään tietoa, milloin se saadaan takaisin liikenteeseen. Meiltä pääsee periaatteessa kaupunkiin raitiovaunun lisäksi parillakin eri bussilla, mutta myös autoliikenne seisoi lähikaduillamme molempiin suuntiin täysin pysähdyksissä. Päätin siis reippaana tyttönä taapertaa lumimöhjössä noin sadan muun ihmisen kanssa lähimmälle isolle tielle, josta menee paljon busseja.
Lämpötila nousi siinä peräkanaa taapertaessamme sen verran, että lumisade muuttui kämmenenkokoisiksi puolimäriksi räteiksi, jotka läiskähtelivät kiinni takkiin, huiviin, hiuksiin ja ihan joka paikkaan. Yhäkään missään ei näkynyt vilaustakaan aurauskalustosta. Normaalisti kymmenisen minuuttia kestävään kävelymatkaan meni nyt yli tuplasti kauemmin. Jalkakäytävälle suojalumeen muodostunut kapea polku tamppaantui superliukkaaksi ja sainkin pari kertaa kipeästi todeta, että Dr. Martensini ovat kaikkea muuta kuin pitävät kyseisellä alustalla.
Pääsin vihdoin lumiukoksi muuttuneena bussiin, joka mateli lumisohjossa kävelyvauhtia eteenpäin. Kertakaikkiaan posketon tungos ja julkisen liikenteen kaaos jatkui koko matkan ja normaalisti 50 minuutin työmatkani kesti kaksi tuntia.

Lumisade jatkui eilen koko päivän, lämpötilan heiluessa nollan molemmin puolin. Kotimatkaan meni melkein samat kaksi tuntia peruutettujen junien ja täysinä ohi kiitävien tunnelbana-vaunujen vuoksi. Jossain vaiheessa olin melkein paniikissa, kun tunnelbana-laiturille oli pakkautunut niin tiukkaan ihmisiä, että hädin tuskin henki kulki. Puhumattakaan siitä, että olisi ollut jotain kontrollia siitä, mihin jalkansa asetti.
Eihän sitä säille tosiaankaan mitään mahda ja välillä koko kaaos tuntui lähes huvittavalta. Kaikki oli kuitenkin samassa veneessä. Lunta tuli nyt puolentoista vuorokauden aikana enemmän kuin kahtena edellisenä talvena yhteensä. Sinänsä ei siis mikään valtava ihme, että koko kaupunki oli vielä tänäänkin sekaisin ja poikkeustilaa muistuttavassa kaaoksessa. (Olen kova liioittelemaan, mutta esmes täältä voi lukea, että aika extreme päivä oli kyseessä: Stockholm just set a new snow record).

Illalla olin kyllä aika pahalla päällä, kun tuntui, että koko päivä on mennyt täysin “hukkaan” julkisen liikenteen välineissä tungeksiessa. Kaikkialla oli niin paljon väkeä, ahdasta ja tunku, ettei edes puhelinta pystynyt pitämään esillä. Pokémon Go:n pelaaminen kun olisi varmasti tyynnyttänyt levottomia hermoja. Rannettakin särki.
Tänään aamulla päätin olla eilistä viisaampi. Pakkasin kamani Kånkeniin, jotta sain käteni vapaaksi, skippasin Dr. Martensit (miten ne voi olla niin liukkaat!?) ja – hör och häpna – nappasin mukaani kävelysauvat!!
Kävelysauvojen ansiosta pysyin aamulla pystyssä yhäkin auraamattomilla, pääosin hiekoittamattomilla ja yön aikana kivasti jäätyneillä kaduilla. Saattaa olla, että joku katsoi vähän pitkään, mutta olen aivan varma, että he olivat vain kateellisia. Haha!
Tänään on koko päivän ollut plussan puolella, mutta yhäkään aurattuna ei ole kuin kaikkein isoimmat tiet. Hiekoitustakaan en havainnut muuta kuin joidenkin kiinteistöjen ovien edessä. Työpäivän jälkeen kotiin palatessa saikin kahlata paikoin aikamoisessa sohjossa – ja kävelysauvat olivat todella tarpeen möhnän alle piiloutuneita jäätikköjä vältellessä. Julkinen liikenne kulki kuitenkin normaalisti (sen sijaan tieliikenne on kuulemma edelleen enemmän tai vähemmän tukossa..) ja pääsin kotiin sekä normaalissa aikataulussa että kaikki luut ehjänä. Voitto sekin sinänsä!
Arvaatte varmaan, että nämä kuvat eivät ole tältä päivältä. Vielä viime viikon lopulla täällä oli kauniin syksyistä, mutta sitten lävähti talvi niskaan kertarysäyksellä. Asu on kuitenkin sikäli ajankohtainen, että tuo on yksi lemppareistani toimistolla ja jonkinlainen sovellus siitä tulee laitettua päälle melkein viikottain.

• kauluspaita, Cheap Monday
• neulepaita, Acne
• housut, H&M
• tennarit, Adidas
• laukku, Mulberry

Kesäkelejä odotellessa. Tai edes auraus- ja hiekoitusautoja.