Ei kyllä mitenkään voisi uskoa, että vain viikko sitten oli juuri selvitty luita katkomatta älyttömästä lumikaaoksesta, kinokset peittivät polut ja pientareet, eikä syksyn väriloistosta ollut tietoakaan! No, viikonloppusta lähtien on ollut plussakeliä, mikä on tehnyt lumikasoista tehokkaasti selvää, ja eilen illalla alkanut sade yhdistettynä melkein kymmeneen lämpöasteeseen tänään, viimeisteli homman loppuun asti.
Huvittavaa on se, että “talvi” kesti niin lyhyen aikaa, että lumen alta on paljastunut melko täydellisesti konservoitu syksy. Pensaissa on värikkäitä lehtiä lähes yhtä paljon kuin ennen viime viikon lumikaaosta ja monin paikoin nurmikko on suorastaan hupaisan vihreä.
Perjantain toimistoasu on kokomusta ja ihan syystä. Paitakin on siis oikeasti musta, vaikka näissä kuvissa se sitkeästi yrittää väittää olevansa tumman siniharmaa. Musta on just hyvä turvaväri, kun haluaa näyttää asialliselta ja skarpilta toimistolla, mutta ei herättää minkäänlaista huomiota. Todellinen toimistomaastoutumisen suojaväri toisin sanoen.
Ja miksi kaipasin turvaväriä? No siksi, että en saanut sitä duunia, jota hain sisäisesti. Mieli on ollut tiedon jälkeen aika maassa ja motivaatio hakusessa – etenkin, kun syyksi sanottiin, että tässä toisessa hakijassa oli enemmän potentiaalia. Ärsyttävä, epämääräinen ja (mielestäni) epäreilu määre, jota tuskin milloinkaan yhdistetään aikuiseen naiseen.
Pikkuisen on siis pitänyt purra hampaita yhteen ja kaivella sisuksista esiin sitä kuuluisaa suomalaista sisua, että olen jaksanut tsempata nykyisten tehtävieni kanssa entiseen malliin. Ja siis pitää nyt ilman muuta lisätä, että tykkään myös siitä, mitä teen juuri nyt; pidän sitä tärkeänä ja ihan kiinnostavanakin. Rekrytointiprosessi kolmine haastatteluineen ja vaativine testeineen kuitenkin herätti huomaamaan, että olisin niiiiin valmis tekemään jotain muuta.
Kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanotaan. Eli nyt on hyvä ja korkea aika miettiä, mitä sitä vielä haluaa elämässä – ja etenkin työelämässä – tehdä. Edessä on kuitenkin vähintään viisitoista työvuotta (minkä nuorehkot rekrytoijat helposti viisikymppistä haastatellessaan unohtavat) ja toive on, että ei tarvitsisi lakata kehittymästä ja oppimasta uutta. Suorastaan karmiva ajatus, että se nyt muka olisi tässä, mitään muuta ei ole enää odotettavissa.
Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen löytänyt työn ja organisaation, jossa viihdyn. On paljon niitäkin, joilla asiat ei ole ollenkaan näin hyvin. Silti ainakin juuri nyt tuntuu epäreilulta ja ei-kivalta ajatus, että olisi liian vanha ottamaan vastaan uusia haasteita. Juuri nyt, kun molemmat lapsukaisetkin on asettunut omilleen, toteuttavat itseään ja etsivät omaa urapolkuaan, minulla olisi aikaa ja energiaa panostaa itseeni. Eikä vain sillä akvarellinmaalaus- ja elämäntaparemonttitasolla – vaan myös työelämää ja uraa ajatellen.
Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, mitä kaikkea jännää ja kivaa odottaa seuraavan nurkan takana. Täytyy nyt vain nuolla ensin nämä haavat ja alkaa sitten miettiä ihan kunnolla, että mitä sitä oikeastaan vielä haluaa saada aikaiseksi. Toisaalta olen hiukan turvallisuushakuinen, mutta toisaalta – ainakin juuri nyt – myös hyppy tuntemattomaan kiehtoisi. Työvuosia on kuitenkin jäljellä vielä vaikka kuinka – kuka oikeasti haluaisi ajatella pysyvänsä paikoillaan seuraavat viisitoista vuotta?
Asiasta aasinsilloitta asuun… Olen moneen kertaan tilittänyt, että en pysty käyttämään pumpseja, koska joko kantapääni on hassusti muotoiltu tai kävelytyylini niin outo, että ilman nilkkaremmiä tai muuta kiinnitystä olevat kengät eivät vain pysy jaloissani. Voin kertoa, että toimistolle sisäkengiksi hankkimani Henkan vaaleanbeiget mokka-avokkaat on poikkeus!
Tai ainakin melkein. Varsin matalakorkoisten pumpsien nilkassa on takana lärpäke (näkyy parhaiten yläkuvassa oikealla), joka auttaa jalassapysymisongelmassa huomattavasti. En kyllä noillakaan lähtisi kaupungille, mutta toimistokävelyissä pärjäilen kuitenkin ihan mainiosti. Suuri plussa siitä, että office-outfitini eivät enää ainakaan ihan joka päivä sisällä tennareita tai maihinnousukenkiä.
- paita, The Shirt Store
- farkut, Primark
- kengät, H&M
- kaulakukkaro, Acne
26 Comments
Tsemppiä Minttu! Älä lannistu! Itse olen 46 v ja vaihdoin juuri työtä. Olen miettinyt, että en halua tämänkään olevan viimeinen työpaikkani ja haluan myös hypätä vaikkapa ihan oudoille vesille vielä jos vain sellainen sopiva osuu kohdalle tulevaisuudessa!
Sade
Ihana kuulla Sade, että olet saanut uuden duunin vielä aikuisena (vaikka oletkin monta vuotta meikäläistä nuorempi). Se on niin outoa joutua luokitelluksi ei-potentiaalisten fossiilien joukkoon, kun ei itse tunne itseään erityisen vanhaksi tai vanhaan jumittuneeksi…
No voi paska!! Mietinkin että toivottavasti sulle ei oo sattunut mitään kun blogi oli vähän hiljainen alkuviikosta. No mutta kuten itsekin sanoit, kun haavat on nuoltu sitä voi aokaa
Hemmetin puhelin -.-
..voi alkaa miettiin tosissaan että mitäs seuraavaksi. Mä oon jotenkin taipuvainen uskomaan et kyl ne asiat suttaantuu kunhan vaan tekee kaikkensa sen eteen. Ehkä vähän naiivia mut hei mihinkäs sit luottais jos ei tulevaisuuteen..? 🙂
Ihan samaa olen ajatellut itsekin… Että ehkä tämän kokemuksen tarkoitus olikin vain avata mut ajattelemaan, että voisi olla muutakin, jotain kivalla tavalla haastavaa ja inspiroivaa. Ehkä se jokin on jossain muualla kuin oman tutun hiekkalaatikon ympärillä? Usko tulevaisuuteen on paras voimanlähde! 🙂
No olet siä tarkkasilmäinen! Viimeinen haastatteluni oli maanantaina ja se oli todella tyhjentävä kokemus. Tiistaina sain sitten kuulla, että minua ei valittu (vaikka lopullinen valinta oli tämän toisen ja minun välilläni. Kuulemma) ja olin sen verran takki tyhjänä, että en kyennyt blogiakaan päivittämään. Otti vaan niin kertakaikkiaan perusteellisesti päähän ja tietty mietitytti, että onko musta ylipäätään mihinkään.
Hyvää pohdintaa, olen samaa mieltä ja toivon sulle inspiroivaa työtä! Asu ja kantaja näyttää hyvältä kaikesta huolimatta!
Voi kiitos Laura! Just tänään kaikki kehut tulevat todella tarpeeseen! 🙂
Voi kökkö! Juuri eilen (taas) keskusteltiin aiheesta 50v. työllistyminen. Rekrytoinnissa on pahasti vikaa, kun tämän ikäluokan henkilöiden (myös miehillä on ihan samoja haasteita työllistymisessä tässä iässä, lähikokemusta tästä asiasta on…) potentiaalia ei nähdä. Usein lapset on jo isoja ja motivaatiota ja aikaa olisi panostaa työhön. Puhumattakaan hankitusta työ- ja elämänkokemuksesta, jotka helpottavat erittäin paljon esim. uuteen organisaatioon sopeutumista ja vuorovaikutusta. Rekrytoinnissa jotenkin halutaan valita niitä potentiaalisia nuoria, jotka sitoutuvat yritykseen seuraavaksi 30 vuodeksi. Mutta sitoutuvatko? Ja kuinka moni yritys loppupeleissä pystyy varmasti sanomaan, että on edes pystyssä seuraavan 15 vuoden päästä (tai 10 tai 5…)?! Olen itsekin tilanteessa, että pitäisi se uusi työpaikka mielellään löytää, mutta eipä se helppoa ole… Sisimmässään sitä kokee olevansa nuori, mutta ympäristö näkee asian eri tavalla. Ei tunnu kivalta… Etenkään, kun sillä iällä ei ole itselle ollut koskaan oikein mitään merkitystä.
Ja aika ikävää on kyllä todeta rekryprosessin päätteeksi, että toisessa kandidaatissa oli enemmän potentiaalia… Mutta toivotaan, että meille molemmille löytyy se itselle mielekäs työ 🙂 Pitää vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan – potentiaaliahan meistä löytyy!
Olet kaunis kuvissa! Sulla on ehkä koko blogistanian kaunein hymy: se valaisee kasvosi ja on aina ensimmäinen asia, jonka kuvista huomaan. Musta on myös minun turvavärini; tosin pukeudun siihen melkein joka päivä eli vissiin tarvitsen paljon turvaa 😀
Ihanaa viikonloppua! <3
Kiitos hurjasti Tarja kauniista sanoistasi! Ja pitää tosiaan vain jaksaa uskoa, että jotain kivaa ja antoisaa on vielä edessä työelämässäkin. Kyllä se tästä, vaikka vieläkin ottaa vähän päästä.. 🙂
Voi harmien harmi!! Meidän ikäisillä sitoutuminen työpaikkaan on äärimmäisen luja, musta tuntuu, että nuorilla kynnys vaihtaa ja lähteä on huomattavasti alempi. Erään tuttuni tytär lähti juuri kiertämään Amerikkaa, ja jätti työnsä. Itsellä ei olisi parikymppisenä tullut kuuloonkaan, jos oli työpaikka alla.
Toivottavasti sä löydät uusia haasteita jostain muualta, jos sitä tosiaan haluat! Täällä pidetään peukkuja!
Ihan samaa ajattelin itsekin, että mitenkähän kauan tuollainen nuori ja potentiaalinen jaksaa pysyä samassa paikassa. Itse olisin hyvin valmis panostamaan paljonkin, mutta täytyy nyt vain toivoa, että löytyy muita kiinnostavia tilaisuuksia.
Eikä!
Valintaperuste, että toisella on “enemmän potentiaalia” on pelkkä jonkun henkilökohtainen arvaus jonkun toisen tulevaisuudesta. Faktaa pitäisi olla. Tuon voisi varmaan riitauttaakin. Argh.
Nyt vaan kohti uusia juttuja, jotenkin uskon että niitä tulee kun jaksaa yrittää.
Jossain vaiheessa mietin itsekin, että päätöksen riitauttaminen voisi hyvinkin toimia. Mutta enpä usko, että sitten olisi kovin mukava jäädä siihen tehtävään, kun kaikkia ottaa päähän. Ei muuta kuin eteenpäin vain – ja uskoa tulevaisuuteen! 🙂
Äääh, niin kurja!
Voi kun toivoin että saisit sen paikan!
Ja epäreilu peruste. Todellinen potentiaali on niin vaikea nähdä etukäteen ihmisessä varmasti. Olen ollut haastattelemassa työhön hakevia ja kyllä on vaikea tietää etukäteen miten sitten oikeassa arjen työssä henkilö käyttäytyy/menestyy/ toimii stressitilanteissa jne. Puhumattakaan sosiaalisista taidoista ja tiimissä toimimisesta.
Uskon kuitenkin että kun yksi ovi sulkeutuu toinen jossain avautuu.
Kerroit joskus pyörittäneesi putiikkia. Olet taitava suunnittelija ja toteuttaja. Sinulla on valtavasti kontakteja ja ‘seuraajakunta’ blogin lukijoissa.
Miten olisi stailaus/konsultaatio/ design/ompelimo -tyypinen oma tai jonkun toisen kanssa toteutettu yritys?
Jos sen yhdistäisit blogiin ja järjestäisi miittejä/ ystävämyyntitapahtumia/ näytöksiä jne. voisipa sitä kautta avautua jotain uutta ja upeaa!!
Tulipa vain mieleeni…
Ja siis ajattelin että tietysti Suomessa. 🙂
Ainakin asiakkaat olisi jo valmiina.
Kivaa joulunalusaikaa!!
Kiitos myötäelämisestä ja tsemppauksesta! Yrittäjäksi ryhtyminen ei juuri nyt houkuta, mutta tuolla tapaa ajattelemalla saattaisi kyllä löytyä uutta suuntaa elämälle! Mukavaa joulunalusaikaa sullekin!
Voi hitsi, olipa tylsä peruste sille miksi sinua ei valittu :(. Toivottavasti jokin muu kiva paikka tulee eteen ja silloin valinta osuu oikeaan henkilöön :). Tsemppiä!
Kiitos! Kyllä tässä nyt vaan on uskottava, että jotain vielä kivempaa odottaa nurkan takana! 🙂
Måste skriva på svenska då det går snabbare :). Men vilken trist motivering!! Jag har själv just fått nytt jobb, fyller 49 år om en månad! Blev i somras iom en ormorganisering flyttad på en plats som jag inte trivdes på. Bestämde mig för att jag inte kan sitta där och vara sur och frustrerad….började med att ringa till högsta chefen och sedan neråt,och meddela att jag var intresserad av nytt jobb. Jag hade redan från början en ide om vad jag ville jobba med och var i organisationen. Och nu blev det verklighet! Tycker att jag på alla sätt är en kvinna i mina bästa år; barnen är stora och jag har massor av erfarenhet, kan resa och jobba som aldrig förr!! och lååångt till pensionen. Riktigt trist om man alltid hädanefter skall bli brädad av nån 30-åring, så kan det INTE vara. Nya tag bara! Ha det gott.
Det går lika bra med svenska!
Ett stort grattis att du har lyckats med att styra upp ditt arbetsliv! Men jag tror nyckeln är att man ska vara aktiv själv – och inte tappa humöret eller motivation när inget händer. Jättemodigt av dig att börja ringa den största chefen, det kommer jag inte att göra. Däremot har jag börjat ögna andra avdelningar och se om det finns möjligheter där. Samtidigt som jag nu tänker att det inte skulle vara så tokigt egentligen att byta företag, kanske t o m branch en gang till… Det finns sååå många år kvar som man ska tillbringa i arbetslivet så det går inte att stanna – om man inte längre trivs.
Så är det!
Jag tror att Stockholm har så mycket möjligheter att erbjuda; litet annat här, bor i en finsk mellanstor stad (är finlandssvensk) . Och jag tror på det som nån skrev; be om saklig feedback och resultat från testerna. Om inte annat, så vet du vad du kan bättra på till nästa gång! En gång fick jag feedback att jag är synnerligen kritisk…..det var bra att få den så kan man vakta på sig själv på nästa intervju. Lycka till!!
Tack B-M! Det är exakt vad jag har börjat tänka också: här i Stockholm om någonstans borde det vara relativt bra marknad även för lite mer erfarna kvinnor.
Voi ei miten kurjaa ja miten kurja peruste! Toivoin niin että olisit saanut sen paikan.
Olen itsekin miettinyt paljon noita samoja asioita enkä ymmärrä miten työnantajat ovat niin lyhytnäköisiä etteivät ymmärrä meidän tämän ikäisten arvoa!
On kyllä niin älyttömän kurja, että vaikka lehdissä kirjoitellaan ja virallisella tasolla ollaan sitä mieltä, että ruuhkavuosien ohittaneissa työntekijöissä on paljon juuri sitä kuuluisaa potentiaalia, käytännössä sitä ei kuitenkaan nähdä kuin nuoremmassa väessä. Täytyy nyt vain toivoa, että ihan kaikki eivät ajattelisi samalla tavalla!
Muuten: voi myös pistää rekrytoijille viestin, jossa onnittelet työnantajaasi siitä että saivat haluamansa henkilön — ja pyydät yleisesti palautetta ja kysyt neutraalisti, että miten voit lisätä potentiaaliasi.
Pidä tyyli hyväntuulisena.
Se on keino saada heidät miettimään toimintaansa ja vastuuttaa heitä aivopierustaan riitelemättä. Jos ja kun tulee uusi haku niin muistavat 🙂
Ihan totta tuo.. Ajattelin muutenkin, että nyt, kun olen vähän rauhoittunut, haluaisin saada täsmällisempää palautetta esim. testeistä ja tietty kuulla tarkempia perusteluja valinnalle.