OMG!! Mitä olen mennyt tekemään!? Hiukseni on aivan porkkana-meats-mansikka -punaiset!!
Juuri, kun kaikki oli lähestulkoon kunnossa (ainakin tukkarintamalla), lankesin klassiseen äääh-kyllä-siitä-hyvä-tulee -ansaan. Kaikki lähti siitä, kun tosiaan nyt lauantaina olen menossa poikkaisemaan hiukseni. Tuumasin, että ihan vielä ei oikeastaan olisi tarvetta tyvikasvun värjäämiselle, mutta että olisihan se aivan mahtavaa, kun sitten lauantaina hiukset olisivat freesit myös värin puolesta.
Aikoinaan, kauan ennen blogiaikoja, värjäsin aina hiukseni itse. Muutamankin kerran homma päätyi arveluttavasti a) erittäin omituiseen värjäystulokseen (vihreä, keltainen, oranssi, vitivalkoinen tyvi + okrankeltainen latva… you name it – I’ve done it!) b) todella monen hiusväripaketin käyttämiseen kerralla, kun yritin paikkailla tekemiäni eksperimentaalisia virheitä. Jossain vaiheessa tein päätöksen, että en enää k o s k a a n värjää hiuksiani itse.
Nooo, vannomatta paras, sillä jotenkin samaan syssyyn sattui se, että lähikampaamoni luotettava ja supertaitava nuori neito lopetti – siirtyi todennäköisesti ja toivottavasti urallaan eteenpäin, koska hän kyllä oli oikeasti hirmu lahjakas – ja että L’Oréal oli esittelemässä uutta Prodigy-hiusvärisarjaansa Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa.
Heti ensi testailulla vakuutuin L’Oréal Prodigyn, sävy 8, sopivuudesta itselleni ja eka kerran jälkeen olen värjännyt sillä tyvikasvun säännöllisesti noin kuuden viikon välein.

Nyt ei ollut ihan kuutta viikkoa kulunut, mutta halusin silti freesin värin tyvikasvuun, koska lauantaina on se kampaaja ja olen varannut ajan vain leikkaukseen. Yritin kyllä tsekata, että voisiko aikaa pidentää niin, että olisi saanut myös värin, mutta siinä tapauksessa leikkausta olisi pitänyt siirtää yli kuukaudella eteenpäin.
Kävin ensin yhdessä, sitten seuraavana päivänä toisessa ja lopulta vielä kolmannessa myymälässä, joista kaikista olen aikaisemmin ostanut luottoväriäni. Kaikissa myytiin ei-oota. Lopulta menin ruokaostoksille lähimarkettiin ja tuumasin, että sieltä on pakko löytyä, koska heillä on tyyliin koko seinällinen täynnä hiusvärejä – ja sieltä olen ennenkin Prodigyni hankkinut.
Mutta ei, ei ollut sielläkään. Koska koko sarja oli hävinnyt hyllystä, aloin pelätä pahinta – ehkä sen valmistus on lopetettu! Laimensin paniikkia puhelemalla itselleni rauhallisesti, että kyllä täältä joku korvaava tuote löytyy. Vietin valehtelematta puoli tuntia hyllyn edessä hiusväriä valiten ja lopulta päädyin Schwarzkopfin “Medium Blond” -väriin sarjasta, jonka nimeä en muista, mutta se oli joku unbreakable care tai jotain sinnepäin. Sävyn numero oli sama kuin Prodigyn, eli 8. Olin siis aika luottavaisin mielin, että kyllä tästä ihan hyvä tulee.
No ei tullut. Tuli monta astetta tummempi kuin mitä hiukseni olivat (Prodigyn 8 on just eikä melkein!) aikaisemmin ja – mikä pahinta – sain elää uudelleen sen kammottavan hetken, kun hiukseni ovat oikeasti harmaanvihreät! Ei todellakaan silleen trendikkäästi harmaat tai vihreät, vaan ihan selkeästi kaikki-on-mennyt-pieleen -harmaanvihreät.
Kaiken tämän keskellä tuntui aika pikkujutulta se, että hiukset olivat muuttuneet myös vähintään kaksi astetta aikaisempaa tummemmiksi. Mikä ei todellakaan ollut tavoite.

Olin lievästi sanottuna paniikissa, kun tajusin, mitä on tullut tehtyä. Kello oli niin paljon, että enää ei ollut mitään saumaa laukata kauppaan ostamaan uutta väriä. Onneksi kylppärin hyllystä löytyi joskus aikoinaan pressituotteena saamani hiusväri, L’Oréalin sekin, mutta en kyllä muista enää, mikä sarja. Sävyn nimi oli “Caramel Blond” ja mallikuvien perusteella tuhkanvaaleasta tulisi kivasti luonnollisen lämpimän blondi sävy.
Kuvissa näkyy lopputulos, joka ei ole luonnollista nähnytkään! Tavoitteenani oli todellakin vain häivyttää tyvikasvu, mutta sain hiukset, joita jopa meidän toimiston äijät kommentoi. Ja minä kun luulin, että kukaan ei koskaan huomaa toisten tekemiä muutoksia hiuksissa, vaikka ne itsestä tuntuisi tosi suurilta..
Nyt on ilmeisesti niin, että Prodigy-hiusvärisarjaa ei olla lopettamassa (onneksi!) vaan, että mulla on nyt vaan käynyt todella huono tsägä, kun luottovärini on poistunut vakikauppojeni valikoimista. Tietääpähän sitten jo nyt hamstarata Suomesta väripaketteja, kun seuraavan kerran suuntaan sinnepäin kesällä.

Kun tässä nyt ollaan tällaisella itsekritiikkilinjalla, niin vähän näiden kuvien jälkeen tuntuu siltä, että pitäisi varmaan hankkia kokoa pienemmät prässihousut toimistokäyttöön. Nuo, sinänsä hyvät ja yllättävän laadukkaat H&M-housut lököttää kyllä vähän liikaa ollakseen riittävän fiksut officelle.

• kauluspaita, Cheap Monday
• neulepaita, Acne Studios
• housut, H&M
• tennarit, Adidas Original

Olen uhonnut jo ziljoona kertaa täällä blogissakin, että nyt lähtee tukka. Mutta tiedättekö mitä, nyt se tosiaan lähtee!
Päätöksen kypsyttelyaika on ollut kieltämättä melkoisen pitkä. Taisin tarvita sitä sisäistääkseni, ettei pitkät hiukseni pidä sisällään mitään taikavoimia.
Olen tosiaankin nyt valmis luopumaan ehkä siitä ainoasta asiasta, jota ulkopuoliset ulkonäössäni ihailevat. “Ooh, mitkä hiukset!”, “Onko ne tosiaan kokonaan sun omat?”, “Sun pitäisi pitää hiuksia useammin vapaana!” ja niin edelleen. Haluan eroon pitkistä kutreistani, koska haluan muutosta.

Tai oikeastaan paremminkin niin, että tunnen itse muuttuneeni ja haluan kevyemmän kampauksen, joka kuvastaa paremmin nykyistä Minttua.
Ihan lyhyt-lyhyeen en kuitenkaan halua palata. Olen kerran elämässäni testannut veikeän reippaan pixie cutin – ja voin vilpittömästi todeta, että se ei sovi sen paremmin kasvoihini kuin persoonallisuuteenikaan. Jotain vähän pidempää sen on pakko olla.

Karkilla ja Peetulla on molemmilla juuri nyt aika klassiset (ja melko lyhyet) polkkatukat. Olisihan se kai aavistuksen hassua, jos äiskällä olisi tismalleen samanlainen kampaus kuin tyttärillä.
Jotenkin myös tuntuu, että korvannipukat paljaaksi jättävä bob on niin suuritöinen pidettävä – eihän se ylety edes ponnarille – että meikäläisen hiustenlaittoaktiivisuudella se ei olisi ihan paras vaihtoehto. Sitä äsken mainitsemaani pixie cutia pois kasvatellessani, kävin läpi myös sen vaiheen, kun hiuksille oli tehtävä joka aamu jotain, että kehtasi mennä toimistolle. Sellainen peli ei kyllä vetele, kun kerran vaihtoehtojakin on.


Kampaaja-aikani on lauantaina vajaan kahden viikon päästä. Mieli ehtii toki muuttua siihen mennessä moneen kertaan, mutta todennäköisesti päädyn jonkinlaiseen long bob -versioon. Mukavasti vähän pidempi malli, jonka kuitenkin vielä saisi kiinni Se tuntuu sellaiselta sopivan suurelta loikalta superpitkästä vähän lyhyempään.
Varasin ajan samasta kampaamosta, jossa Karkki ja Peetukin käyvät, keskustan Björn Axén -salongista. Tytöt ovat käyttäneet vähän eri kampaajia siellä käydessään ja lopputulos on aina ollut tosi ihana.
Valitsin itselleni listalta “senior stylist & make up artist” -tittelisen Glorian, vaikka leikkuun hinta samalla tuplaantuikin. Ajattelin, että tässä kohdin ei ole järkevää alkaa pihistellä. Ihmisellä, jolla on kokemusta ja näkemystä, on ehkä myös ideoita siihen, miten tukastani saataisiin lyhyt mutta silti pitkä. Ja mielellään vielä myös niin, että se sopii kasvoihini.

Saas ny sit nährä kuinka muikkelin käy..
Kaikki kuvat täältä

Ei ole kauaakaan siitä, kun joku kysyi, että onko hiuksissani oma, luonnollinen värini. No, ei todellakaan ole! Olen värjännyt, sävyttänyt ja raidoittanut kuontaloani siitä lähtien, kun äiti teki ensimmäiset highlightsit silloin 12 vuotiaan Mintun hiuksiin. Olen käynyt läpi melkein kaikki mahdolliset sävyt aivan vitivaaleasta Marilyn-blondista porkkananpunaiseen, tummaan mahonginpunaiseen ja mustaan. Ja luonnollisesti olen testannut myös aikoinaan ah-niin-trendikkäitä kaksi- ja monivärisiä värjäyksiä.
Nykyisin tavoitteena on kuitenkin mieluiten luonnollinen vaalea sävy, joka ei ole ihan superblondi, muttei ruskeakaan. Kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvat irtokarkkisävyt ajattelin jättää ihan suosiolla muille, mutta pikkuisen karamellia sain hiuksiini kuitenkin Björn Axénin sävyttävällä maskilla.

Tyvikasvusta päätellen oikea oma värini on aika tumma hiirenharmaa. Siitä on oikeastaan hyvä lähteä säätämään sävyä, sillä pohja on melko neutraali ilman yliannostusta punapigmenttiä. Ongelmallista on kuitenkin se, että vaikka värikäsittely sinänsä on aika mieto, pitkäksi venähtäneet latvat tykkäävät haalistua pienimmästäkin auringosta vähän turhan vaaleiksi.
Liukuvärihiukset on juuri nyt trendikkäät, mutta jostain syystä sekin tyyli näyttää huomattavasti paremmalta vasiten tehtynä. Omat vahingossa syntyneet “liukuvärjätyt” hiukseni näyttävät ainakin omaan silmääni lähinnä suttuisilta. Kovia kestovärejä en mielelläni kuitenkaan latvaan käytä, ihan jo pelkästään siitä syystä, että haluan säästää muutenkin kovilla olevaa hiusten osaa kovin rajuilta käsittelyiltä.

Hoitoaineen tapaan käytettävä sävytysmaski on aivan loistava tapa tasata hiusten väriä mahdollisimman hellävaraisesti. Sen verran ällön näköistä tuote on ihan itsekseen, että piti laittaa se poseeraamaan kukkien kanssa kuvaan.

En ole juuri muita vastaavia tuotteita testaillut, mutta ainakin Björn Axénin sävytysmaskin käyttö on superhelppoa! Hiukset pestään ensin normaalisti shampoolla ja sen jälkeen aine levitetään pyyhekuiviin hiuksiin. Vaikutusaika on kymmenisen minuuttia, mutta itseltäni taisi mennä tuplasti sen verran, kun piti näitä kuvia räpsiä ja muutenkin oli kaikkea hässäkkää.
Blonde caramel sisältää pigmenttiä, joten on suositeltavaa suojata vaatteet ja mahdollisesti jopa käyttää suojahansikkaita. Meiltä ei juuri tähän hätään mitään hansikkaita löytynyt, mutta en kyllä huomannut kämmenissä mitään värivahinkoja.

Lopputulos huuhtelun ja kuivauksen jälkeen!
Täytyy sanoa, että olen aivan supertyytyväinen sekä sävyyn että homman helppouteen. Hiukan tuo eteisestä tuleva lämpimän sävyinen valo hämää tässä kuvassa, mutta mielestäni ero on silti yllättävänkin selkeä.

Hämärä laskeutuu nykyään niin järkyn aikaisin, että en oikein käsitä milloin sitä voisi ottaa sävymaailmaltaan neutraaleja kuvia. Mutta tässä “ennen-jälkeen” -kuvaparissa näkyy mielestäni selkeästi, miten väri on nyt paljon tasaisempi. Oikeasti hiukseni on kokonaisuudessaan astetta karamellisemmat, sellaisen suussasulavan kermatoffeen tai fudgen väriset ennemmin kuin ihan vain blondit. Orastava keltaisuus on myöskin taittunut pehmeämmäksi vaaleanruskeaksi.
Vielä ei ole testitietoa siitä, miten kauan sävytys pysyy hyvänä, mutta veikkaukseni on, että pari-kolme pesua – maksimissaan neljä.

Ihan mitään ilmaista lystiä karamellisävytys ei ole. Tuo 250 ml puteli kustantaa kruunuissa 290,- ja menekki on selkeästi kovempi kuin tavallisen hoitoaineen kanssa. Yhdestä pullosta riittänee meikäläisen hiuksiin ehkä vain kolme käsittelykertaa. Lyhyempiin tietty useampia.
Tykkään kuitenkin hurjasti lopputuloksesta ja ihan hoitoaineenakin Blonde Caramel on ihan huippu. Hiukset tuntuvat pehmeiltä ja sileiltä – eikä ollenkaan niin ryytyneiltä kuin varsinaisen kemiallisen värjäyksen jälkeen.

Viimeviikkoinen Suomen reissuni suuntautui pääasiassa Tampereelle – niinkuin kerroinkin – mutta ihan ensimmäisenä vietin helteisen hemmottelupäivän Helsingissä. Ohjelmassa oli mm. kesän aikana varsin kurjaan kuntoon päässeen kuontaloni tehokuntoutus L’Oréalilla. Kaupunkifiiliksessä käyskentelyn lomassa kävin myös hankkimassa uudet aurinkolasit viimekeväisen Instrumentarium-kampanjan palkkiolahjakortilla ja nautiskelin myöhäisen lounaan Café Strindbergissä ohikulkijoita ihmetellen.
Sovittiin jo keväällä Bloggers’ Inspiration Day:ssä L’Oréalin Annan kanssa, että jos kesälomareissuni Suomeen osuisi sopivasti, voisin päästä testaamaan hiuksen rakennetta korjaavaa L’Oréal Professionnel Pro Fiber -käsittelyä. Onneksi päivämäärät sopivat ja saatoin uskoa rutikuivan ja ihanan hamppuisen tukkani Annan ammattitaitoiseen ja hellään hoivaan.

Pro Fiber käsittelyn idea on se, että ensin kampaajalla tehdään hiusten kuntoarvio ja sen perusteella tehohoito. Rakennekorjauksen perustana on kaksitehoinen, L’Oréalin patentoima molekyyli, joka sitoo hoitavat ja korjaavat ainesosat hiukseen. Teho kestää noin neljä shampoopesua ja koko homman juju on se, että kampaamossa valitaan oikeat kotihoitotuotteet: shampoo, hoitoaine, naamio ja jätettävä hoito, joiden avulla tulosta voidaan ylläpitää. Joka neljännen shampoopesun jälkeen hiuksiin laitetaan Re-Charge -ampulli, jonka avulla Pro Fiber -rakennekorjauksen tuloksia voidaan palauttaa.
L’Oréal Professionnel Pro Fiber -sarjassa on omat tuotteet vain vähän vaurioituneille (punainen pullo), jo melkolailla kulahtaneille (turkoosi pullo) ja lähestulkoon toivottomille (violetti pullo) hiuksille. Ylhäällä vasemmalla on “ennen” kuva hiuksistani. Ei taida tulla minään yllätyksenä, että allekirjoittaneelle määrättiin se kaikkein tehokkain versio aineista.

Huomasin eron hiusteni kunnossa jo oikeastaan ennen kuin edes näin tai koskin niitä. Annan pestessä pois vaikuttavia aineita tunsin aivan selvästi, miten poikkeuksellisen takuton ja ihanan raskaasti hiukseni soljuivat huuhtelun yhteydessä.
Ensimmäinen kosketustuntuma on myös aivan mahtava – en voinut uskoa, että minun hiukseni voivat olla niin pehmeät, liukaat ja miellyttävän mukautuvat. Kampaamattomat märät hiukset eivät yhtäkkiä muistutakaan ikääntyneen rastafarin kuontaloa – vaan kampa liukuu pehmeästi läpi. Hiukan kosteanakin hiukset näyttävät pehmoisilta ja hengissä olevilta. Muotoilun jälkeen en ole tunnistaa terveen kiiltävää, silkkimäistä hiuksistoa omakseni. Aivan fantastista!

Kotihoitoon sain keskitason shampoon (turkoosi pullo) ja muut tuotteet violettia, tosi vaurioituneelle tukalle tarkoitettua sarjaa.
Vielä en ole ehtinyt testata Re-Charge -ampulleja – en pese niin hurjan usein hiuksiani – mutta shampoo ja hoitoaine on ollut jo käytössä. Ainakin toistaiseksi hoitotulos on pysynyt aivan loistavasti. Olen ollut tosi tyytyväinen siihen, miten hiukseni kiiltää pehmeästi ja luonnollisesti. Tosi suuri ero siihen himmeään mattaan kauhtanaan, millainen tukkani oli aikaisemmin. Aivan ihanaa on myös se, että hiukset eivät ole tuskallisesti takussa koko ajan. Jopa hiusten pesu on nyt ihan mukavaa!

Tukka hyvin, kaikki hyvin -asenteella läksin fiilistelemään kesä-Hesaa. Joku oli uskotellut mulle, että Helsingissä (ja muutenkin Suomessa) on tosi kylmä. Niinpä pistin päälleni pitkähihaisen neuleen – onneksi aika ohuen – ja farkut plus tennarit. Hikoilin kuin pieni possu koko päivän! Haha! No, en valita – ei näistä lämpimistä enää kauaa ole vaivaa.
Seuraava pysäkki oli Aleksanterinkadun Instrumentarium. Olin kuullut, että siellä pitäisi olla Suomen paras aurinkolasivalikoima, joten sinne siis.

Valikoima oli mielestäni ihan jees – vaikka kaikkien kehujen jälkeen odotin ehkä jotain enemmän. Toisaalta sesonki alkaa olla nyt lopuillaan. Ehkä iso osa aurinkolaseista on jo myyty parempiin koteihin ja jäljellä oli vain pahnan pohjimmaiset.
Testailin aika monia malleja. Superpyöreät poskeni on aina ongelma mitä tahansa kakkuloita tai aurinkolaseja valitessani. Monet pokat tökkää kiinni poskiin heti alkujaan, toisten kanssa menee hyvin siihen asti, kun päätän hymyillä. Ja minähän tunnetusti hymyilen varmuuden vuoksi koko ajan.
Yllä oleva nelikko pääsi loppusuoralle. Vasemman yläkulman Michael Kors -laseista tykkäsin itse asiassa tosi paljon, samoin oikean alakulman Prada-arskoista. Kissamaiset viininpunaiset pokat (Versace) olisivat toimineet ilman hymyä, vähän samaa vikaa oli vasemman alakulman superviileissä Pradan aurinkolaseissa. Viimeksi mainitut olisin ihan välttämättä halunnut, mutta kun ei sovi päähän, niin ei sovi.

Päädyin sitten lopulta juuri tismalleen niihin Ray Banin pyöreähköihin, vaalean liilan sävyisiin peililaseihin, joihin iskin silmäni jo Instrumentariumin pisteellä Bloggers’ Inspiration Dayn aikana. Nyt vajaan viikon laseja käytettyäni voin todeta olevani supertyytyväinen päätökseeni hankkia yhdet vähän hassut hippiarskat täydentämään muuten aika klassista ja konservatiivista aurinkolasivalikoimaani.
Ihan täysiä pisteitä en kyllä anna Instrumentariumin palveluasenteelle. Asiakkaita oli toki jonkinverran, mutta ei mitenkään tungokseksi asti. Myyjiäkin näki pyörimässä, mutta heidät piti aina pyydystää uudelleen, jos sattui olemaan toinenkin kysymys. Jononumero ei liikkunut ja kassallakin sai odotella hyvän tovin. Kovasti olisi helpottanut, jos edes joku olisi tullut varmistamaan, että en ole esimerkiksi sattumalta muuttunut täysin näkymättömäksi kauppaan astuessani.
Tosin se aikuisempi tumma rouvashenkilö, joka lopulta tuli kassalle, oli kyllä superystävällinen ja fiksasi aurinkolasit niin ihanan hyvin istuviksi, etten tiennyt moisen olevan mahdollistakaan. Nyt tekisi mieli viedä kaikki muutkin aurinkolasini hänelle säädettäväksi.

Kaikessa hemmottelussa ja shoppailussa meni oma aikansa, joten päädyin lounaalle vasta iltapäivän puolella. Halusin ehdottomasti istua ulkona, kun oli niin upea ilma. En ole mikään suuri Helsinki-asiantuntija, joten suuntasin ainoaan paikkaan, jonka tiesin, eli Esplanadille.
Kaikki terassit olivat aivan täpösen täynnä. Ilmeisesti kukaan muukaan ei ole vielä kyllästynyt kesään ja aurinkoon. Kävi kuitenkin ihan huipputsägä sillä yksi pöytä tyhjeni juuri sillä sekunnilla, kun tiirailin paikkaa Café Strindbergin terassilta.

Talon Club Sandwich tarjoillaan ihanasti perunalastujen kanssa. Koko päivän hikoiltuani tuntui, että tuo oli juuri se suolatankkaus, jota kaipasin. Itse sandwich oli myös hyvää ja raikas lasillinen Pinot Griziota kruunasi Helsinki-päiväni.

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’Livbox’ title=’Kampaamokauniit hiukset kotikonstein + arvonta!’]

Pääsin mukaan Indidaysin ja Livboxin kampanjaan ja sain valita yhden kevään Livbox-laatikoista testattavaksi. Suurin osa teistä varmasti jo tietääkin, mikä Livbox on, mutta varmuuden vuoksi pieni kertaus: Livbox on täysin suomalainen yritys ja perusidea on se, että pientä kuukausimaksua vastaan saa joka kuukausi postitse laatikollisen kosmetiikkaa. Laatikon arvo on aina reilusti yli kuukausittaisen maksun ja mukana on vähintään yksi täysikokoinen tuote.
Mielestäni idea on aivan loistava! Itse tykkään tosi paljon testailla uusia tuotteita, mutta olen niin hurjan laiska shoppailija, että yleensä tulee aina hankittua niitä vanhoja samoja aina edellisten loppuessa. Livboxissa on aina mukana useampia tuotteita ja varsinkin matkakokoiset pakkaukset ovat todella mainioita, kun haluaa testata uutta kosmetiikkaa.

Valitsin testaukseen viime huhtikuun Livboxin. Laatikosta löytyi rakastamiani hiustuotteita, ihoöljyä, valkaisevaa hammastahnaa ja Lumenen uutuus, huuliöljy, jota Emilia kovasti kehui taannoin Pietarin matkallamme.

Garnierin vartaloöljy ja Golgaten valkaiseva hammastahna päätyivät heti käyttöön, mutta erityisesti ihastuin Osiksen tuuhentavaan, mukavasti luonnollista tukea antavaan Big Blast -geeliin.
Tiedätte varmaan sen tunteen, kun on käynyt kampaajalla ja siellä hiukset on föönattu upean kiiltäviksi ja juuri oikealla tavalla taipuisiksi? Osiksen geelin – tai oikeastaan se on melkein nestemäistä lientä – avulla on mahdollista saada melkein yhtä ihana tulos itse kotona!

Ei tarvita kuin suuri pyöröharja ja hiukan kärsivällisyyttä ja kauniin rennot kiharat ovat totta! Totuuden nimessä täytyy kyllä sanoa, että kolmas käsi auttaisi kovasti prosessissa, mutta näköjään mikään ei ole mahdotonta.
Eipä olisi tätäkään tuotetta tullut testattua, jos sitä ei olisi Livboxin kautta saanut kotiin.

Jos kosmetiikka ja uusien tuotteiden testailu kiinnostaa, kantsii tilata LivBoxin uutiskirje:

Kaikki uudet uutiskirjeen tilaukset osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa heinäkuun Livboxin!
Katso arvonnan säännöt täältä.

Ja jos kuukausittain postilaatikkoon kolahtava ihana kosmetiikkapaketti kiinnostaa, Livboxin voi helposti tilata heidän kotisivuiltaan! Melkein unohdin mainita, että ensi sunnuntaihin 26.6. asti on lukijoilleni tarjolla myös alekoodi – eli:
Tilaa heinäkuun LivBox itsellesi tai ystävällesi lukijakoodillani go4it hintaan 13,90 €* (norm. 16,90 €). Koodi on voimassa sunnuntaihin 26.6. asti.
*Alennus koskee seuraavia normaalihintaisia tilauksia: joko kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen kokonaishintaa tai jatkuvan tilauksen ensimmäistä boxia. Voit päättää jatkuvan tilauksen milloin haluat. Alennus koskee myös lahjatilauksia.
 Koodi on siis: go4it