Uhhuh, mikä työviikko takana! Tai eihän se periaatteessa vielä ole ihan kokonaan, kun torstaissa vasta mennään, mutta huominen on itselläni lomapäivä, joten nyt voi jo huokaista. Ihan pikkusen ainakin – tosin vielä on täysin pakkaamatta huomista Tampereen reissua varten ja koti on täysin hujan hajan.
Pientä savottaa on siis edessä vielä tänäiltana, mutta tsekataan nyt ihanat Nobel gaalan puvut ensin. Aina sitä nyt sen verran voi elvyttää aivojaan kauniiden asujen äärellä.
Huomattavan suuri osa Nobel gaalan merkittävistä vieraista oli valinnut yllensä ruotsalaista suunnittelua. Niin myös kruunuprisessa Victoria.

Illan ehkä kaunein asu on aavistuksen yllättäen peräisin H&M:ltä. Tosin ihan heti huomenna ei kantsi lähteä metsästämään lähi-Henkalta samaa kolttua uuden vuoden juhlia varten. Luomus on tietenkin erityisesti kruunuprinsessalle juuri tätä tapahtumaa varten suunniteltu ja ommeltu.

Kulttuuriministeri Alice Bah Kuhnke on aivan huikean upea Carin Rodebjerin suunnittelemassa mekossa. Trendipisteitä satelee röyhelöistä, pitkistä hihoista ja viktoriaanisesta korkeasta kauluksesta.

Alice Bah Kuhnken asu on hyvin avoin takaa, mikä tuo juuri sopivasti jännitettä muuten varsin peittävään malliin. Yksinketainen sileä nuttura hillityin helmikoristein täydentää kokonaisuuden.

Moderaterna-puolueen puoluejohtaja Anna Kinberg Batra ei yleensä kuulu suosikkeihini, mitä asuvalintoihin tulee. Tämä Ruotsin epävirallinen gaalacouture-kuninkaan, Lars Wallinin luomus on kuitenkin kerrassaan upea! Kiinostavaa, että yleensä yltiönaisellisia pitsiluomuksia suunnitteleva Wallin on valinnut näinkin graafisen kankaan puvun materiaaliksi.

Olen muutenkin aivan heikkona feminiinisiä ja maskuliinisia elementtejä yhdistelevään pukeutumiseen, joten ei kai ole mikään ihme, että rakastuin täysin suosikkisuunnittelijani Ida Sjöstedtin Ellen päätoimittajalle, Cia Janssonille suunnittelemaan kokonaisuuteen. Frakkityyliä mukaileva jakkuyläosa ja kapeat satiinihousut saavat seurakseen muhkean tyllihelman. Upeat statement-korvakorut ja teräväkärkiset mokkapumpsit täydentävät lookin.

Tässä vielä vähän lisää kruunuprinsessa Victorian tyyliä. Ihan mieletön tuo nutturakin!

Kuningatar Silvia sädehti upeampana kuin moneen vuoteen! Huikean hopeaisen paljettipuvun on signeerannut Yuki.

Trendiherkkä prinsessa Madeleine oli myöskin hokannut, että pitkät hihat on nyt se juttu. Yleensä saan helposti yliällön olon pastellinsävyisistä hörselöluomuksista. Ruotsalais-pakistanilaisen Fadi el Khouryn prinsessa Madeleinelle suunnittelema puku on kuitenkin niin upea, että eihän tuota voi kuin ihailla. Miehustan lempeä satiinisuus ja hillitty tasaisuus toimii oivasti tasapainottavana helman sokeriselle hörsöisyydelle.


Dagmar on ollut jo vaikka miten pitkään yksi suurimpia suosikkejani ruotsalaisessa muotiskenessä. Prinsessa Sofian smaragdinvihreä luomus on ensimmäinen kerta, kun bongasin heidät Nobel gaalassa.
Ihan superhypertäysiä pisteitä en kyllä kuitenkaan ole valmis antamaan. Leikkaus on sekä trendikäs että kaunis, mutta jotenkin miehusta ainakin kuvien perusteella tuntuu tönköttävän oudosti. Olkalinjasta on varmasti ihan tietoisesti tehty valuva, mutta valitettavasti muuten niin uljas prinsessa näyttää sen vuoksi melkeinpä huonoryhtiseltä.

Ruotsin akatemian pääsihteeri Sara Danius on tunnettu vahvasta ja näyttävästä tyylistään. Huippulahjakkaan Pär Engshedenin suunnittelema gaala-asu on sen verran voimakas muotokieleltään, että ihan kuka tahansa sitä ei pystyisi kantamaan. Linnan juhlien pukukavalkadia kommentoidessani taisin sanoa, että kukkakuosiset iltapuvut eivät vain jotenkin iske. No, nyt voi sanoa, että tässä on sellaista kukkaa, ettei Minttukaan pysty vastustamaan!
Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin idolini ja esikuvani since forever, Patti Smith.

Hän ei nyt ollut varsinaisesti vieraana, joten samat pukeutumissäännöt eivät päde. Silti sai taas kerran huomata, että kauniisti leikatulla tummalla bleiserillä ja hyvällä valkoisella kauluspaidalla pärjää pitkälle!
Kaikki kuvat: Elle.se

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’BOSSTheScent’ title=’Tuoksun viettelevä voima + mieletön BOSS arvonta!’]

Tiedän, että monet vaihtelevat käyttämiään tuoksuja tilanteen ja fiiliksen mukaan. Joillakin parfyymi vaihtuu vuodenaikojen tahdissa ja tiedän ainakin yhden, jonka mielestä tuoksun pullon tulee matsata asuun. Itse en ole mikään näistä tyypeistä. Vaihdan tuoksua vain harvoin ja silloinkin merkatakseni uutta elämänvaihetta tai ainakin pyrkimystä siihen. Tästä syystä jokainen käyttämäni tuoksu on täynnä muistoja, fiiliksiä ja tunteita. En tarvitse kuin pienen nuuhkaisun jotain aiemmin käyttämääni parfyymia, kun lennähdän välittömästi siihen elämänvaiheeseen, jolloin tuoksu oli käytössäni. Toteutettu yhteistyössä BOSSin kanssa.
Juuri nyt olen täynnä muutoksia olevassa elämänvaiheessa. Takana on pitkä raskas kausi, mutta nyt tunnen taas pikkuhiljaa olevani oma itseni. BOSSin uusi The Scent for Her -tuoksu on jännittävä, viettelevä ja puoleensavetävä – tismalleen juuri sellainen kuin haluan kuvitella olevani!
Taisin olla ihastunut The Scent for Her -tuoksuun jo ennenkuin ensimmäinenkään hurmaava nuuhkaisu oli ehtinyt nenääni asti. Päällimmäisenä siinä on naisellisen eleganttia hunajalla kuorrutettu persikkaa sekä raikasta freesia. Syvemmältä paljastuu osmanthuskukkaa ja paahdettua kaakaopapua. Täydellinen kombinaatio herkkyyttä ja vahvuutta – samoja asioita, joita arvostan myös pukeutumisessa.
Nyt olen käyttänyt The Scent for Her -tuoksua vähän reilun kuukauden ja olen niin tyytyväinen. Jotenkin tuntuu, että uusi elämäntilanteeni ja kaikki, mitä toivon saavuttavani, on tullut askeleen lähemmäksi vain siksi, että tuoksu antaa kepeää itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että tiedän mitä teen.

Mitä tuoksua missäkin elämänvaiheessa käytän, ei ole todellakaan itselleni mikään pikkujuttu. Ja miten voisi ollakaan, sillä elämäni on vähintään kertaalleen mullistunut aivan totaalisesti vain käyttämäni parfyymin vuoksi. Haluatteko kuulla, miten kävi?
Tämä tarina on tosi.
Olin joskus lukioaikoina aivan hurjan ihastunut yhteen komeaan, hauskaan, ystävälliseen, tummaan kuntosaliohjaajaan. Kävin salilla treenaamassa melkein joka päivä, jotta saisin mahdollisuuden “törmätä sattumalta” ihastukseni kohteeseen – ja ehkä jopa vaihtaa muutaman sanan.
Jokaista kuntosalikäyntiä edelsi viimeisen päälle suunniteltu kaunistautumisprosessi. En missään tapauksessa halunnut näyttää miltään pakkelimisulta, joten tasapainoilu luonnollisen freesin olemuksen ja huomaamattoman ehostuksen kanssa oli tosi tärkeää. Kaikkein eniten panostin kuitenkin siihen, että tuoksuin hyvältä ja raikkaalta.
Tarkoin valikoitu EdP toimi mielestäni täydellisenä huomionherättäjänä muuten aika karun tuoksuisessa ympäristössä.

Ja kuinka oikeassa olinkaan! Yhtenä aurinkoisena alkusyksyn lauantaina olin treenaamassa melko aikaisin aamulla. Olin juuri täysin keskittynyt pinnistelemään jalkaprässissä, kun kuulin jonkun sanovan takaa “sinäkö se olet, joka täällä tuoksuu niin hyvälle?”. Kiemurtelin ulos laitteesta sydän tykyttäen ja ajattelin, että nyt se on se unelmieni kuntosaliohjaaja vihdoinkin. Mutta ei…
Painojen takaa vilkkui kaksi nauravaista sinistä silmää, joiden tunnistin kuuluvan puolitutulle, “siinä toisessa isossa lukiossa” koulua käyvälle pojalle. Olimme nähneet muutamia kertoja, mutta emme varsinaisesti tunteneet. Huomasin miettiväni, että edellisestä tapaamisestamme oli pakko olla aika kauan, sillä tyypistähän oli kuoriutunut sporttinen, hurmaavasti hymyilevä ja kaikin puolin puoleensavetävä nuori mies.
Aloimme jutella niitä näitä ja pian tajusimme, että kumpikaan ei oikein enää malttanut jatkaa treeniä. Totesimme melkein yhteen ääneen, että eiköhän lähdetä sen sijaan Pyynikille kävelemään, kun on niin upea ilmakin. Kävelylenkki muuttui munkkikahveiksi näkötornilla, leffaillaksi ja siitä kuukausiksi, jolloin olimme täysin erottamattomat.
Nuoruuden suurien rakkauksien ei kai ole tarkoituskaan kestää ikuisesti. Meidän tarinamme päättyi siihen, että hän muutti perheineen ja nauravine silmineen Jenkkeihin. Aluksi yritimme pitää yhteyttä, mutta silloin – aikana ennen sähköpostia ja Skypeä – se kävi sen verran työlääksi, että viestittely hiipui pikkuhiljaa ja loppui jossain vaiheessa kokonaan ilman mitään sen kummempaa dramatiikkaa.
Välillä yhä toisinaan mietin, että mitähän hänelle mahtaa kuulua.

Tuoksulla on valtava voima – se voi muuttaa koko elämän niinkuin minulle kävi. BOSSin The Scent for Her hehkuu ylellisen naisellista eleganssia ja lämpöä, joka vahvistuu tasaisesti, kuten parhain viettelys – viehätyksestä viettelyyn, päätyen lopulta koukuttavaan riippuvuuteen.
Olen miettinyt paljon, millaiseksi haluaisin ensi vuoden muodostuvan. Useimmat asiat kietoutuvat siihen, että mitä ikinä tapahtuukaan, haluan tuntea intohimoa, innostusta, huumaa ja miksei myös koukuttavaa riippuvuutta, mikäli tielleni osuu tarpeeksi hyviä juttuja. Jos haluat samoja asioita elämääsi, niin The Scent for Her -tuoksua on saatavilla tietoni mukaan ainakin Sokokselta.

 
Nyt on todella hyviä uutisia, sillä juuri tällä hetkellä avautuu:
UPEA ARVONTA!
Haluaisin kuulla teidän tuoksumuistojanne – aihe kiehtoo minua kovasti. Ja tiedättekö mitä!? Kaikkien tämän postauksen kommenteissa tuoksumuistonsa jakaneiden kesken arvotaan aivan mielettömän upea tuoksupaketti, joka sisältää BOSSin The Scent -tuoksun miehille ja The Scent for Her -tuoksun naisille.
Kilpailuun voi osallistua sunnuntaihin 18.12. klo 23.59 asti kertomalla oman tuoksumuistonsa. Tarkemmat kilpailuohjeet voi käydä tsekkaamassa täältä.

Yhteistyössä BOSS

[mittaustagi]

Ihan tosi nastaa esitellä omaa juhla-asuaan, kun on juurikin arvostellut ja riviin pannut monen monta ihanaa iltapukua. Noooh, sellaista se on ja nythän olen sitten itse asuineni mahdollisen arvostelun kohteena
Meidän työpaikan joulujuhlan teemana on tänä vuonna Gold, kulta – ja siihen piti tietty asussa pyrkiä. Halusin jotain jujua kokonaisuuteen ja hiukan hassuttelua myös. Ajattelin, että monet todennäköisesti valitsevat jonkun kullansävyisen mekon, vaikka ilmeisesti osa meidän Brand Marketing -osastosta on tulossa Tyttökullat-hahmoiksi pukeutuneina.

Kuvat on otettu viime viikonloppuna, kun testasin asukokonaisuutta. Sen vuoksi tuosta puuttuu esim. Henkalta hankkimani korvikset ja kultahilelakalla lakatut kynnet.
Olen aikas tyytyväinen asuuni. Se on joulujuhlamainen, teeman mukainen ja siinä on vähän hauskuutta – juuri niinkuin halusinkin. Lisäksi olen superiloinen siitä, että ainokainen omistamani oranssi huulipuna on tismalleen samaa sävyä kuin The Golden Girls -paitani printti!

Ei mutta hei, nyt on kyllä aivan pakko alkaa kihartaa hiuksia ja vetää lilaa luomeen, että en aivan myöhästy koko juhlista! Kutsussa oikein erikseen ilmoitettiin, että ovet sulkeutuvat klo 18.30 – eli parempi yrittää olla edes suht ajoissa.
Oikein mukavaa perjantai-iltaa myös sinne ruudun toiselle puolelle!!

• t-paita, tilattu Etsyn kautta (ABC Studios)
• hame, TFNC London (asos.com)
• laukku, Michael Kors
• kengät, H&M

[mittaustagi]

Maistoin joskus noin ziljoona vuotta sitten Singaporessa ensimmäisen kerran elämässäni maapähkinäistä satay-kastiketta. Kuumankosteassa tropiikin yössä yksinkertaisesta katukeittiöstä ostettu annos, jossa oli avotulella grillattuja kanatikkuja ja valtava kasa aavistuksen tulista maapähkinäkastiketta, oli ehkä parasta, mitä olin siihen astisen elämäni aikana maistanut.
Samaisella Singaporen reissulla tuli koettua muitakin kulinaristisia huippuhetkiä (Black Pepper Crab – just saying…), mutta mikään ei ohittanut ensimmäisen illan satay-elämystä.
Siitä lähtien olen yrittänyt metsästää maapähkinäkastiketta, joka olisi yhtä maukasta ja vivahteikasta kuin aikoinaan Singaporessa. Ihan hyviä versioita on tullut vastaan simppeleissä thai-ravintoloissa, mutta mikään ei ole koskaan ollut kuitenkaan täysi kymppi. Kunnes törmäsin itse tehdyn satay-kastikkeen reseptiin, josta hiukan säätämällä sain tismalleen juuri sellaisen kuin halusin. Pikkuisen pikantisti chilisen, suolaisen makean pähkinäisen, suussasulavan kaverin paistetulle kanalle.

KANAA JA PIKANTTIA MAAPÄHKINÄKASTIKETTA
(2 annosta, 2 – 3 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

• 600 g kanan rintafilettä
• 1 iso sipuli
• 2 – 3 valkosipulinkynttä
• 1/2 tl curryjauhetta
• 1 1/2 tl sambal oelek -tahnaa
• 1 dl kermaa
• 1 dl vettä
• 3 dl suolaisia maapähkinöitä
• riisiä pakkauksen ohjeen mukaan
• pari rkl rypsiöljyä (tai muuta mautonta ruokaöljyä)
• suolaa
• pippuria myllystä

Valmistus:

• Suikaloi kanan rintafileet, mausta suolalla ja pippurilla, paista kypsäksi pienessä määrässä öljyä kuumalla paistinpannulla.
• Kuori sipuli, paloittele pieneksi ja paista kattilassa pienessä määrässä öljyä. Purista sekaan valkosipulinkynnet ja lisää curry & sambal oelek. Jos tykkäät tosi hoteista jutuista, voit ilman muuta lisätä sambal oelekin määrää. Lisää kattilaan kerma & vesi ja anna pulputella hetkonen. Ota kattila pois levyltä ja lisää maapähkinät. Tee koko hommasta tasaista kastiketta käsivatkaimella (mixerstav on kai suomeksi käsivatkain?) – siis sellaisella sauvamaisella jutulla, jolla on mm. tosi helppo tehdä sosekeittoja. Riippuu vähän kattilan muodosta, mutta itse olen huomannut, että keittiö on huomattavasti vähemmän sotkuinen, jos kaadan kastikkeen johonkin kapeaan ja korkeaan astiaan soseutuksen ajaksi.
• Kastike saattaa tässä vaiheessa olla aika tönkköä, joten lisää vettä niin kauan, että koostumus on mielestäsi sopiva. Itse olen myös lisännyt aina vähän suolaa, vaikka olenkin käyttänyt suolaisia maapähkinöitä. Kukin toki makunsa mukaan – tiedän olevani suolan väärinkäyttäjä.
• Ja tässä samalla on tietty hyvä keittää ne riisit. Ihan pakkauksen ohjeen mukaan mennään ainakin meillä.

Tarjoiluun tämä ei mielestäni tarvitse muuta, mutta jos kaipaa jotain vihreää, muutama nuppu keitettyä parsakaalia on aina paikallaan.

Ei tule varmasti minään yllätyksenä, että tämä jos mikä, on aivan täydellisesti lounaslaatikkoon sopiva ruokalaji. Olen kokannut kanaa ja pikanttia maapähkinäkastiketta useaan otteeseen syksyn aikana. Melkein tuntuu siltä, että siitä on tullut uusi suosikkini comfort food -kategoriassa! Maut kestävät hyvin pienen säilytyksen ja näinä pimeinä aikoina yksi asia, mikä ilahduttaa kovasti, on ihana herkkulounas.

[mittaustagi]
Terkkuja 80-luvulta -tekisi melkein mieleni sanoa eilisistä Linnan juhlista. Naisten juhlamuoti ei ole vuosikausiin ollut presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotolla yhtä reippaan värikästä. Kasarin loppupuoliskon suosituinta juhlamateriaalia, jalokiviväreissä hehkuvaa, olemukseltaan ryhdikästä shantungia ja thai-silkkiä näkyi poikkeuksellisen paljon. Sinänsä mainiota, sillä materiaalin (shantung ja thai-silkki on käytännössä olemukseltaan samanlaisia; ensinmainittu on vain kotoisin Kiinasta ja toinen Thaimaasta) krouvi sidostyyppi antaa ompelijalle paljon enemmän anteeksi kuin viimevuosien suosikki, satiini.
Myös muita 80-luvun lemppareita vilahteli kättelyjonossa. Kukkakuosiset iltapuvut ja mekot olkatoppauksilla tekivät näyttävän paluun Suomen suurimpaan iltajuhlaan.
Omat suosikkini eivät olleet sen paremmin thai-silkkisiä kuin kukallisiakaan. Piti tehdä top 5 -listaus, mutta en saanut karsittua enää ketään pois, joten tässä tulee kuusi mielestäni upeinta kokonaisuutta. Lista ei ole missään erityisessä järjestyksessä, sillä kaikkien puvut on omalla tavallaan ykkösiä.
Sofia Vikman


Valkoinen iltapuku on haastava valinta. Kokonaisuus näyttää helposti siltä kuin morsian olisi erehtynyt tilaisuudesta – etenkin, jos asuun yhdistetään perinteinen juhlastailaus. Helpoiten sitä onnistuu, kun valitsee valkoiseen mekkoon arkkitehtuurisen leikkauksen.
Tänä vuonna Linnan juhlissa oli useampikin oikein hieno valkoinen juhlapuku, mutta ihastuin eniten Anne-Mari Pahkalan Sofia Vikmanille suunnittelemaan mekkoon. Yleisilme on yhtäaikaa keveä ja vahva. Liehukkeinen leikkaus yhdistettynä näyttäviin olkatoppauksiin tuo itselleni mieleen 80-luvun kulttileffan Mad Max Beyond Thunderdome – vaikka on todennäköisempää, että linnanneito kohtaa voimanaisen -lookiin on haettu inspiraatiota Game of Thronesin visuaalisesta maailmasta.
Kampaus tukee kokonaisuutta mainiosti ja tykkään siitä, että Vikman on päättänyt pärjätä ilman iltalaukkua. Korvakoruja vieroksuin aluksi – ehkä vähän vähemmän massiiviset olisivat olleet ilmavammat olkatoppausten kanssa. Mutta kuka sitä nyt pikkuasioista alkaa nillittää.

Olen ollut aina heikkona olkapäät paljaaksi jättävään venepääntiehen. (Sekin muuten 80-luvun lopun suosikkimalleja!)
Mert Otsamon Nasima Razmyarille suunnittelema samettinen iltapuku todistaa, että a) musta ei välttämättä ole tylsä ja pitkästyttävän turvallinen valinta ja b) sitä voi olla supertrendikäs (sametti! hihat! pääntie!) ilman, että puvun tarvitsee kirkua sitä.
Erityisesti ihastuin tässä juuri leikkaukseen ja materiaalivalintoihin. Metallinhohtoiset vartaloa korostavat luikurat antavat paitsi mert-otsamomaisen fiiliksen, myös naisellista eleganssia kokonaisuuteen.
Tykkään kovasti myös siitä, että Nasima Razmyar on jättänyt korut minimiin. Sametti antaa helposti tukkoisen vaikutelman, mutta näin yleisilme kevenee ja kokonaisuus hengittää.
Li Andersson

Ai että, oli melkein mahdottomuus löytää Tauko designin Li Anderssonille suunnittelemasta puvusta yhtään järkevää kokovartalokuvaa!
Parasta asussa mielestäni on tasapainoinen malli – ei se että se on valmistettu vanhoista lakanoista, mikä joidenkin medioiden mielestä vaikuttaa olevan se tärkein juttu. Olkapään laskokset toistuvat elegantisti leveässä vyötärökaitaleessa. Väljähkö yläosa ja a-linjaisesti levenevä hameosa ovat visuaalisesti tasapainossa.
Yksinään mekko saattaisi olla jopa aavistuksen arkinen Itsenäisyyspäivävastaanoton kaltaiseen tilaisuuteen. Veistoksellinen stailaus värikkäine koruineen ja sileine kampauksineen tekee kokonaisuudesta kuitenkin ihan hitin.
Tiina Laisi-Puheloinen

Kiinnitin huomioni Tiina Laisi-Puheloisen huikean oranssiin pukuun jo kättelyitä seuratessani. Pistin nimen muistiin, koska epäilin, että saattaisin joutua etsiskelemään kuvaa asusta. Ja näinhän siinä sitten kävikin, että en löytänyt yhtään kuvaa varsinaisesta juhlasta. Siksi en nyt tohdi sanoa mitään kokonaisuudesta tai stailauksesta, koska nämä kuvat on otettu selkeästi eri yhteydessä.
Sen sijaan mekko on mielestäni lähestulkoon täysi kymppi. Tai no, se olisi vieläkin elegantimpi ilman “hauskoja” aukkoja hihoissa, mutta ne eivät onneksi live-tilanteessa näkyneet lainkaan. Muuten kaikki, väri, materiaaliyhdistelmät ja leikkaus tekevät puvusta kertakaikkiaan todella tyylikkään.
Oli tosi yllätys, kun luin kuka tuon on suunnitellut. En ollut ollenkaan tietoinen, että lähinnä missinä ja mallina muistamani Janina Fry on nykyään kunnostautunut designerina.
Jaana Pelkonen

Taidan olla pikkuisen rakastunut Jaana Pelkoseen! Todella mahtava pukuvalinta ja ihana kokonaisuus.
Upea hopeinen paljettipuku on Teemu Muurimäen suunnittelema. Tulee pikkuisen mieleen Pär Engshedenin Kruunuprinsessa Victorialle vuoden 2011 Nobel gaalaan suunnittelema tummansininen paljettipuku. Tuosta Victorian puvusta tykkäsin myös todella paljon.
Jaana Pelkosen stailaus on sekin mielestäni onnistunut oikein hyvin. Periaatteessa Linnan juhlien kaltaisen tilaisuuden etikettiin kuuluu kiinni olevat hiukset, mutta sitä tuskin kukaan erityisesti muistaa ja kuka välittää, kun kokonaisuus on näin onnistunut. Laineilevat kiharat tuovat sopivasti pehmeyttä ja lämpöä niin, että fiilis on ennemminkin vanhojen Hollywood-leffojen tyylinen kuin kova ja futuristinen – mikä sekin olisi hyvin helposti voinut olla lopputulos.
Emma Kari

Sini-valkoinen on aina yksi Linnan juhlissa nähtävä värikombo. On luonnollisesti kiva idea toistaa Suomen lipun värejä Itsenäisyyspäivänä, mutta kovin harvoin lopputulos on onnistunut. Anne-Mari Pahkalan ja Caterina Montagning suunnittelema, merestä kerätystä roskamateriaalista toteutettu puku on kuitenkin raikas poikkeus.
Jäisestä merestä inspiraationsa saanut printtikuvio on näyttävä ja juhlava. Puvun leikkaus selkäpuolen liehukkeineen on todella onnistunut ja tilaisuuden tyyliin sopiva. Hiukan arveluttaa, että riiteleeköhän iltalaukun sininen sävy, mutta ehkä se on vain kuvasta johtuvaa harhaa.
Tapani mukaan en ala nimetä pukuja, jotka mielestäni olivat vähemmän onnistuneita. Sen sijaan ihmetyttää, että niin monet olivat valinneet laahuksellisen mekon. Onhan se tietty näyttävä valinta, mutta näinköhän pärjäsivät virityksensä kanssa juhlien tungoksessa. Laaduntarkkailijasilmäni ei tänä vuonna bongannut juurikaan epäonnistuneita ompeluprojekteja, mitä nyt joku loimottava sauma siellä ja viertävä helma täällä. Pukeutumisen yleisilme oli kuitenkin kokonaisuudessaan poikkeuksellisen huoliteltu.
Tapaus nännigateen sanoisin sen verran, että en ollenkaan tajua, milloin alusvaatteet tulivat pakollisiksi. Itse olen kasvanut kultaisella 80-luvulla, jolloin pienirintaisen piti melkein puolustella sitä, miksi valitsi käyttää rintsikoita. Liivittömyys oli ihan standardi.
Se, että Jonna Järnefeldt ja hänen upea vaalean kultainen pukunsa ei päätynyt listalleni, johtuu omaan silmääni ristiriitaisesta stailauksesta. Hansikkaat olivat mielestäni liian krouvit ja raskaat – mikä olisi saattanut toki olla kiintoisa kontrasti puvun valuvaan kultaisuuteen, mutta kun siihen lisättiin vielä disney-prinsessa -tyylinen pussukkalaukku – oli vaikutelma meluisa ja sekava.
UGH, olen puhunut! 😀
Kuvista kiitos: Iltalehti, Iltasanomat, Hesari ja Aamulehti.

[mittaustagi]
Heti tähän alkuun klassiset pahoittelut, että olen pantannut New Yorkin ravintolavinkkipostaustani. Se ei suinkaan ole ollut tarkoitukseni, mutta en vain tajua, mihin kaikki aika on mennyt. Erinomaiset ravintolavinkit ei onneksi ole ihan niin tuoretavaraa, että vanhentuisivat parissa kuukaudessa.
Kuvat ja kokemukset ovat helmikuiselta The Syntymäpäiväreissultamme ja siksi varsinkin kuvien tunnelma voi olla hiukan talvinen. Toisaalta sehän nyt oikeastaan taas sopii ihan hyvin täkäläiseenkin tunnelmaan.
Voin vakuuttaa ihan jokaikinen näistä ravintoloista (+ yksi kakkukahvila) on visiitin väärti. En keksinyt järkevämpää ryhmittelyä, joten esittelen suosittelemisen arvoiset paikat siinä järjestyksessä, kun me niissä matkan aikana käytiin.

La Flaca NYC

Ensimmäisen illan ravintola oli lähestulkoon ainoa, missä kävimme, jota en ollut valinnut huolellisen googlailun ja ristiintaulukoinnin jälkeen vinkkilistallemme. Ystävälliset Airbnb-isäntämme olivat tehneet kattavan minioppaan asunnon lähellä olevista paikoista, palveluista, liikenneyhteyksistä – ja luonnollisesti ravintoloista.
Heidän listalta valkkasimme kivan kuuloisen meksikolaisen ravintolan, La Flaca NYC, joka osoittautuikin aivan hittipaikaksi. Meno on mutkatonta annokset valtavia, Margaritat niinikään ja hinnat vähintäänkin siedettävät. Paikan autenttinen tunnelma teki vaikutuksen ja ruoka oli hyvää. Ehkä en kuitenkaan suosittele tekemään valtavaa kierrosta juuri tämän ravintolan takia, mutta jos sattuu olemaan hoodseilla, La Flaca NYC on aivan varmasti parempi valinta kuin naapurustossa vilisevät ketjupaikat.

Buddakan

Olin tehnyt jo kotona hyvissä ajoin pöytävärauksen Buddakan-ravintolaan, jota oli suositellut niin ystävät, monet ravintola- ja matkailusivustot kuin useat blogini lukijatkin. Tarkoitus oli, että matkan aikana valitsemme hintatasoltaan budjettireissulla oleville sopivia ruokapaikkoja, mutta pitihän sitä nyt kerran vähän hienostellakin.
Ja täytyy sanoa, että ravintolan valinta osui todella nappiin!

Moderni aasialainen makumaailma, rento mutta elegantti city chic -tyyli, ystävällinen palvelu ja kerrassaan herkulliset drinksut saavat kaikki täydet pisteet meidän koko porukalta. Ja pääruuista Black Pepper Beef – sitä ei kannata missata!
Ja niin, eihän Buddakanista voi puhua mainitsematta Sex and the Cityä, Carrien ja Mr. Bigin rehearsal dinneriä. Olen ollut vain sivusilmällä SATC-fani, joten en ollut todellakaan tietoinen, että kyseinen illallinen nautittiin (eli kuvattiin) juuri tuolla. Siitä huolimatta ravintola ei ollut mikään tv-sarja-entusiastien turistikohde, vaan tunnelma oli ainakin näin ekakertalaisen silmissä hyvin aidosti rennon elegantti.

Ruoka oli kertakaikkiaan aivan mielettömän hyvää! Dumplingit suussasulavia ja liha mureaa sekä täynnä makuja.
Suosittelen lämpimästi varaamaan pöydän etukäteen, sillä ainakin viime talvena vaikutti siltä, että paikka on käytännöllisesti katsoen joka ilta täynnä. Niin aion ainakin itse tehdä ennen seuraavaa New Yorkin matkaani.

Prosperity Dumpling

Aivan toista äärilaitaa edustaa superedullinen reikä-seinässä -tyyppinen kiinalaismesta Prosperity Dumpling. Nyt ei kannata antaa katu-uskottavan ulkonäön pettää, sillä kyseessä on todellinen kulttipaikka. Vinkkejä tuosta saimme vähintään yhtä paljon kuin Buddakanistakin ja sinne tehdään retkiä kauempaakin.
Meillä kävi sikäli loistava tsägä, että Airbnb-lomakotimme oli aivan Prosperity Dumplingin kulman takana. Kaikkina niinä muutamana iltana, kun totesimme olevamme liian poikki lähteäksemme enää etsimään illallisravintolaa, kävimme hakemassa ihanat dumpling-vuoret take awaynä kämpille. Ja kyllä oli kuulkaa niin hyvää!

The Butchers Daughter

The Syntymäpäivän iltana Karkki ja Peetu veivät synttärisankarin syömään illallista parin korttelin päässä kämpiltämme sijaitsevaan hurmaavaan The Butchers Daughter -ravintolaan. Ekologista, lähituotettua, täysin vegaania – ja erinomaisen herkullista!
Ravintolan tunnelma on varsin hipsteri – ja tiedän, että The Butchers Daughter on monen supermallin suosikkipaikka. Melkein salaa toivoin, että oikeasti asuisin vakituisesti kulman takana, että voisin pistäytyä vegaaniherkuttelemassa vaikka päivittäin. Palvelu oli lisäksi todella hurjan ystävällistä ja laskunkin kanssa syntynyt pieni sekaannus hoidettiin kohteliaasti ja äkyttämättä.

Chelsea Market

Kauppahallityyppinen hässäkkä, Chelsea Market, on varmasti kaikille NYC-kävijöille tuttu paikka. Jotenkin tuntuu, että jokatoinen julistaa löytäneensä maailman parhaan lounaspaikan juuri tuolta.
Ekakertalaisena kuitenkin hämmästyin tarjonnan määrää, monipuolisuutta ja silminnähden korkeaa tasoa. Hiukan harmitti, että sinä(kään) päivänä ei voinut syödä lounasta kuin kerran, mutta tiedänpähän minne suuntaan seuraavalla New Yorkin reissullani. Tarjontaa on aivan laidasta laitaan ja kaikkia mahdollisia etnisiä suuntauksia löytyy ihan fine diningia lukuunottamatta. Tunnelma koko marketissa on rennon urbaani ja ruokakulttuuria arvostava.
Lisäpisteet siitä, että paikka on tosiaan kuin suuri kauppahalli, mikä tarkoittaa sitä, että siellä on erittäin mukava viettää sadepäivää – niinkuin me teimme!

The Spotted Pig

Reissun viimeisenä iltana kävimme Kanye Westin ja Taylor Swiftin suosikkipaikassa, yhdellä Michelin tähdellä palkitussa, hampurilaisistaan kuuluisassa The Spotted Pig -ravintolassa. Jo ennen matkaa tuumasimme, että pitäähän sitä nyt kerran kunnon hampurilainen syödä, kun kerran ollaan oikein Ameriikassa. Huolellisen taustatyön ja sinnikkään googlailun jälkeen olimme vakuuttuneita, että juuri The Spotted Pig tarjoilee koko New Yorkin parhaat hampurilaiset.
Emmekä todellakaan pettyneet! Reilun kokoinen pihvi oli maukas ja mehevä, paikalle tyypillinen roqueford-juusto juuri sopivan maukas ja jopa leipä oli jotenkin hirmu herkullista, vaikka yleensä sämpylä jää itseltäni melkein kokonaan syömättä. The Spotted Pigin erikoisuus, tuoreella rosmariinilla maustetut kengännauharanskalaiset oli nekin kertakaikkiaan taivaallisia.
Fun fact: muistatteko sen Orange Is the New Black -jakson, missä Piper pääsee kotiin lomalle, kun hänen isoäitinsä on niin sairas? Isoäiti ehtii kuolla ennen lomaviikonloppua ja Piper sanoo, että “now we can go and drink Manhattans at The Spotted Pig”. Haha! En minäkään muistanut, mutta satuin katsomaan keväällä alkupään sesonkeja uudelleen ja bongasin tuon.

Little Cupcake Bakehouse

Lopuksi vielä yksi aivan mielettömän ihana kahvilavinkki! Reissumme viimeisenä päivänä, kun olimme jo liikkeellä matkalaukkujen kanssa, piipahdimme ennen kentälle lähtöä Little Cupcake Bakehouse -kahvilassa. Ihan pienen kivenheiton päässä New Museum -museosta sijaitseva kakkutaivas pitäisi olla ihan must kohde jokaiselle leivonnaisista pitävälle.
Tarjolla on ihan uskomaton määrä toinen toistaan herkullisemman ja syntisemmän kuuloisia ja näköisiä baakelseja. Myös vegaaneja vaihtoehtoja on pilvin pimein. Kakkupalat on niin isoja, että yhdestä riittää helposti kahdelle – tai sitten tekee kuin me ja ottaa aitoon pizzeriatyyliin loput laatikossa mukaansa.
Sitten vielä muutama bonusvinkki (näistä ei tullut otettua kuvia, mutta ihania paikkoja kaikki silti!):

• Karibialainen ravintola Miss Lily’s 7A. Nuorekas, riehakas ja iltaa kohti bilemeiningiksi muuttuva tunnelma. Usein aivan tosi täynnä. Söimme ihan mahtavaa ramen-soppaa tuolla.
• Drinkkibaari Lovers Of Today. Superpieni baari, joka on hiukan vaikea löytää (tarkoituksella?). Ovi on sisäpihalla ja käytännöllisesti katsoen anonyymi. Mielettömän hyvää musiikkia, tosi kiva tunnelma ja taivaallisia drinksuja.
• Schiller’s liquor bar. Kävimme tuolla vain synttäri-illan viimeisiksi tarkoitetuilla drinksuilla (mutta sitten eksyimme vielä salakapakkaan). Ruokalista vaikuttaa kuitenkin tosi mutkattomalta ja kivalta – ja tykkäsin paikan tunnelmasta tosi paljon, joten ihan jäi harmittamaan, ettemme ehtineet uudestaan sinne. Mutta siis suosittelen lämpimästi ainakin heidän drinksujaan.

Näiden kaikkien lisäksi toivelistalleni jäi vaikka miten monta paikkaa, joissa emme ehtineet käydä. Tällä reissulla jäi esimerkiksi Brooklyn kokonaan väliin. Tai se oli oikeastaan viimeisen päivän ohjelma, mutta mielettömästä kaatosateesta johtuen päätimme sitten mielummin sivistyä New Museumissa (kuivassa, katon alla).
Mutta onhan se toisaalta hyvä, että seuraavallekin reissulle on jo suunnitelmia varastossa. Varmaan kyllä pitäisi viettää New Yorkissa kokonainen kuukausi, että ehtisi syödä kaikkialla, missä haluaa. Haha!