Reilu viikko sitten tähän aikaan palailin takaisin tähän maailmaan neljä tuntia kestäneen kynärpää-/käsivarsileikkauksen jäljiltä. Olin samanaikaisesti aivan poskettoman helpottunut siitä, että kauhukuvat pieleen menneestä operaatiosta ja siitä, etten enää koskaan heräisi nukutuksesta, eivät olleet toteutuneet. Ja lisäksi aavistuksen kauhuissani edessä olevasta toipilasajasta kovine kipuineen ja vaativine kuntoutuksineen.
Mitä siis on tapahtunut?
Koko uskomaton hässäkkä käden kanssa alkoi aurinkoisena ja lämpimänä kevätpäivänä toukokuun 2019 puolessa välissä. Sinänsä harmittoman oloinen kuperkeikka (joista syytän edelleen uusia sandaaleitani!) muuttui kohtalokkaaksi, kun onnistuin lasketumaan katukiveykseen niin harmillisessa kulmassa, että muusiksi meni juuri se kyynärpään kohta, missä kaikki käden hermot kulkevat. (Täällä on lisää aiheesta) Kyynärpäähän operoitiin tuolloin jonkinlainen tekonivel/puoliproteesi korjaamaan vaurioituneet osat.
Aika pian huomasin, (tai käytännössä lähes välittömästi, kun vain vuorokausi leikkauksen jälkeen käsivarren kipsi poistettiin ja sain tilalle ortoosin (eli härvelin)), että kyynärnivel lonksuu ihmeellisesti, kun yritän ihan varovaisestikin liikuttaa kättä. Ihan kuin käsi tippuisi pois saranoilta. Röngenkuvissa näkyi jotain pientä hässäkkää, mutta se kuulemma parantuisi samalla, kun koko käsi toipuisi.
Näin ei kuitenkaan käynyt vaan pitkän ja monin paikoin varsin tuskallisen kesän jälkeen lääkärini totesi, että kyynärpäässä on jotkut nivelsiteet surkastuneet ja sen seurauksena yksi käsivarren luista on irrallaan. Se selitti kivut, jotka kipulääkityksestä huolimatta oli välillä niin kovat, että meinasi järki lähteä – ja sen, ettei sen paremmin käden kuin sormienkaan toiminta ahkerasta jumppaamisesta huolimatta parantunut.
Ainoa, mikä tuossa tilanteessa auttaisi, olisi uusi leikkaus ja kokoproteesin asentaminen käsivarteen. Itkuhan siinä tuli, kun tuon kuulin, varsinkin, kun kerrottiin, että tämän jälkimmäisen leikkauksen jälkeen on turha odottaa käden toiminnan palautumista ennalleen. Kokoproteesia pitää varoa, mitään painavaa ei saa nostaa ja kaikki toiminta, missä on vähänkään kaatumisvaaraa on ehdottomasti kielletty. (Hyvästi rakas lumilautailu <3)
Aloin jonottaa uutta leikkausaikaa alkusyksystä 2019. Alunperin jonoajaksi ilmoitettiin noin kolme kuukautta ja varauduin jäämään saikulle vuoden vaihteen tietämillä. Tammikuussa soittelin perään, kun mitään ei ollut kuulunut – ja minulle kerrottiin, että koska tähän operaatioon tarvitaan kaksi leikkaavaa kirurgia, odotusaika on normaalia pidempi.

Hermot alkoivat olla talvella jo aika kovalla koetuksella. Olin mitoittanut jaksamiseni ja tsemppihenkeni vuodenvaihteeseen asti, mutta sen jälkeen piti kyllä ihan tietoisesti meditoida ja hengitellä tyyliin turha-stressata-asioista-joille-ei voi-mitään, etten olisi täysin pimahtanut. Helmikuussa sitten vihdosta viimein tipahti postiluukusta se kauan kaivattu kirje, joka sisälsi leikkausajan.
Blogijutun otsikko viittaa siihen, miten sen kanssa kävi. Vain vajaa kaksi viikkoa ennen hartaasti odotettua operaatiota, sain sairaalan leikkaussunnittelusta puhelun: kaikki ei-henkeäuhkaavat leikkaukset on peruutettu toistaiseksi koronapandemian vuoksi.
Tavoitteena oli siis vapauttaa tiloja ja anestesia-henkilökuntaa vaikeasti sairastuvia koronapotilaita varten ja siksi leikkauksia peruutettiin. Olen edelleen sitä mieltä, että strategia oli perusteltu ja oikea, vaikka edes täällä Tukholman alueella ei koko kapasiteettia lopulta jouduttu ottamaan käyttöön edes kevään pahimpina viikkoina. Ja vaikka jouduin henkilökohtaisesti kärsimään leikkauksen lykkääntymisestä.
Voi ehkä tuntua, että mitä se nyt enää muutama kuukausi missään tuntuu, kun on jo niin kauan odotellut muutenkin. Mutta olin kyllä kovasti odottanut, että kesällä käsi olisi jo edes jotenkuten käyttökunnossa. Että pystyisin käymään uimassa, hommailla (kunnolla) palstallani, mennä ulkoilmajoogaan ja tehdä kaikenlaista pientä puuhaa, mihin nyt ihmiset kahta kättä tarvitsevat.
Viimeisimmät varsinaiset asukuvapostaukset täällä blogissa on viime vuodenvaihteesta. Näin, vaikka tykkään tosi paljon tehdä juuri niitä. Jotenkin asukuvapostaukset auttavat itseäni näkemään oman garderobini mahdollisuudet huomattavasti luovemmin. Nyt olen ollut tuomittu kantamaan käsihärveliä (ettei tulisi lisää vauriota. Irrallisen luun takia kaikki kierto- ja vääntöliikkeet olivat big no-no) ja se ei ole todellakaan helpottanut pukeutumista. Asujenkin kanssa jaksaminen riitti juuri ja juuri vuodenvaihteeseen asti.

Pidän kuitenkin itseäni sikäli onnekkaana, että vaikka korona lykkäsi leikkaustani melkein puolella vuodella, pakolliset etätyöt ovat olleet tilanteessani aivan toiveiden täyttymys. Normaalisti tykkään käydä toimistolla, enkä missään tapauksessa halua pysyvästi tehdä töitä kotoa käsin, mutta juuri nyt se on sopinut erinomaisesti.
Ensinnäkin tosiaan tuo pukeutuminen ja ihmismäiseen kuntoon laittautuminen. Hankin viime syksynä pari ponchoa ja oversize-neuletta, joita pystyn käyttämään härvelini kanssa. Samoin tarvitsin parit alaosat ja kengät, jotka pystyy pukemaan yhdellä kädellä. Niitä sitten pyörittelin asupalapelinä päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen. (Varmaan ymmärrätte, että kun tästä selviän, en ole juurikaan innostunut testailemaan mitään minimalistista capsule-pukeutumista!). Kulmat ja ripset laitatutin ammattilaisilla, muuten mentiin kesämökkilookilla.
Kotitoimistolla ei ole tarvinnut stressata siitä, jos sama neulepaita on kolmatta kertaa viikon sisällä päällä, tai jos yhdellä kädellä väsättävä suttunuttura on ylittänyt boho-chic -rajan ja on vain suttuinen. Niitä harvoja kertoja varten, kun etäpalaveri vaati kameran päällä oloa, sai olemuksen kammattua business-kelpoiseksi huomattavasti vähemmällä vaivalla kuin mitä päivittäinen töihin lähtö vaati.
On ollut myös aivan ihanaa, että ei ole tarvinnut liikkua julkisilla kulkuvälineillä. Kyynärpääni on härvelistä huolimatta ollut sen verran arka ja hutera, että kaikenlaiset töyssyt, tärähdykset ja varsin kevyetkin töytäisyt ovat tuottaneet ikävää kipua. Siksi ei ole ollut mitenkään stressitöntä kulkea työmatkoja raitiovaunulla, joka varsinkin ruuhka-aikoina on ihan täpötäynnä ihmisiä.

Tällä hetkellä käsivarressa on kainaloon asti ulottuva kipsi. Se on härveliin verrattuna paljon kapoisempi ja olenkin nyt ilokseni saanut jopa jotain ihan normaaleja vanhoja neulepaitoja päälleni. Kipsi poistetaan vajaan parin viikon päästä ja sen jälkeen saan uuden härvelin kuudeksi viikoksi. Saas nähdä, mitenkä sitten sen kanssa pukeutumishommat sujuu.
Voi olla, että innostun esittelemään täälläkin “härveliasujani”. Olisihan se toisaalta ihan hauskaa, että niitäkin jäisi muistoksi blogiarkistoon.

Oversize-trendi on ollut pelastukseni! Ensisilmäyksellä härveli ei ehkä näytä niin suurelta tai tilaa vievältä, mutta varsinkin tuo kyynärpään vieressä oleva metallinen nivel on sellainen mötikkä, että sitä ei ihan mihin tahansa hihaan ujuteta. Onneksi varsinkin & Other Storiesin valikoimissa oli viime talvena tosi kivoja oversize-neuleita. Ilman niitä olisin ollut kyllä ihan pulassa.
No, nyt ollaan menossa kohti parempaa – ja vaikka matka on vielä pitkä, olen pääosin valoisalla ja hyvällä mielellä. Oikein hekumoin, mitä kaikkea voinkaan taas tehdä, kun on kaksi kättä käytettävänä.
Hyvä ystäväni lähetti paketin, jossa oli Suuri Käsityö- ja sukkaneulelehtiä sekä sukkapuikkoja etc. Tuskin maltan odottaa, että pääsen käsiksi sukkalankoihin, ompeluprojekteihin ja muihin DIY-juttuihin!

Perinteitä kunnioittaen, tässä lista “viimeinen päivä ennen leikkausta” -outfitin osista:

• neuletakki, & Other Stories
• neulehame, House of Dagmar
• toppi, H&M
• tennarit, Sketchers
• korvikset, H&M

Postaus toteutettu pro bono yhteistyössä Indieplace ja Maanantaimalli

“Vaikuttaja auttaa” -teemalla toteutetun pro bono -kampanjan tavoitteena on nostaa esiin suomalaisia tekijöitä, pienyrittäjiä ja käsityöläisiä. Kaikkia heitä, joiden elämään ja toimeentuloon koronakriisi on vaikuttanut huomattavan paljon. Sillä onhan se niin, että vaikka rajoitukset ja yleisen taloustilanteen huononeminen näkyy ihan meidän jokaisen elämässä ainakin jonkin verran, pienyrittäjät ovat lähes poikkeuksetta saaneet oikein kunnon tällin.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ihan aina – oli kriisitila tai ei – olisi hyvä aina ensisijaisesti valita paikallisen yrittäjän palvelu tai tuote. Punk ajoilta tuttu slogan “support your local band” on nyt lyhentynyt muotoon support your local ja hyvä niin.

Maanantaimalli on nuoren turkulaisen naisen yritys, joka sai alkunsa klassisesti keittiön pöydän ympärillä. Lahjapajasta oikeaksi bisnekseksi kasvanut yritys elättää tällä hetkellä jo monta henkilöä. Hauskan nimen takana on ihastuttava ajatus siitä, että ns. maanantaikappale ei olekaan susi, vaan juurikin erityislaatuisuutensa vuoksi kaunis.
Olin itsekin vasta hädin tuskin parikymppinen, kun huvittelumielessä torille myyntiin parin koulukaverin kanssa surauttamistamme mekoista lähti idea, josta muodostuikin oikea bisnes – putiikki nimeltä Go 4 it. Meidän unelmalta katkaisi siivet 90-luvun alun syvä taloudellinen lama. Tällä hetkellä varmasti moni pienyrittäjä kamppailee samojen ongelmien kanssa kuin me silloin. Ihan vain jo siksi haluan tehdä kaikkeni auttaakseni!

Valokuvissa on hurjan hankala saada ikuistettua supersuloisten laventelin väristen Kaarella-korvakorujen lempeää sävyä. Olen aivan valtavan ihastunut niihin – ja tuskin maltan odottaa, että pääsen viilettämään kesälaitumille (toivottavasti myös ihmisten ilmoille!) paljain säärin, kesähuituloihin verhoutuneena ja korvikset keikkuen.
Ja ettei nyt tulisi mitään väärinkäsityksiä, tätä yhteistyötä varten saamani korut ovat todellakin minun – Karkki vain lupautui toimimaan mallina! Tosin taisin kyllä mennä lupaamaan, että kuvauspalkkioksi hän saa joskus lainata ihania korviskaunottaria.

Korut valmistetaan kokonaan Suomessa. Puuosat leikataan ja maalataan Hauholla tai Helsingissä – ja lopuksi ne sitten kootaan Turussa. Metalliosat ovat valmistettu kirurgin teräksestä, eli sikäli korvikset sopivat mainiosti myös allergikoille.
Korvissa nuo ovat materiaalin ansiosta ihanan kevyet, vaikka varsinkin nuo itselleni valitsemani korvikset ovatkin melko näyttävät kooltaan.


Koko Maanantaimallin valikoiman voi käydä tsekkaamassa täältä. Heillä on tosiaan siis verkkokauppa ja ainakin itselläni korut tulivat suoraan postiluukusta. Mikäs sen karanteeniystävällisempää shoppailua kuin klikkailla omassa sohvannurkassa ja edes pakettia ei tarvitse mennä noutamaan mistään.
Kyllä tästä vielä ihmisten ilmoillekin päästään, mutta ainakin itseäni ilahduttaa ihan täällä kotosallakin, kun välillä laittaa vähän punaa huuliin ja korvakorut heilumaan korviin. Tulee heti vähän ihmismäisempi olo!

Tuetaan siis yhdessä suomalaista yrittäjyyttä! Ilahduta itseäsi, osta lahjaksi, hanki vaikka ennakkoon joululahjaksi. Nyt sillä on merkitystä!
Tsekkaa täältä: Maanantaimalli

Tänään on tullut sen päiväinen määrä huonoja uutisia tuutista jos toisestakin, että oli ihan pakko alkaa selailla puhelimen kuvia onnellisemmista ajoista. (Ei, ei mitään superhälyttäviä uutisia – ei ainakaan tällä tietoa – ja vain osittain koronaan liittyviä. Mutta kaikenlaista pientä ja keskisuurta, joka pistää muutenkin kovalla koetuksella olevan hyvän tuulen ja positiivisen maailmankatsomuksen aikamoisen haasteen eteen.) Siinä sitten tajusin, että enhän ole lainkaan tehnyt virallista esittelyä asusta, joka ylläni juhlin Karkin ja Cissin häitä!
Asusta ei ole virallista asukuva-pönötys -otosta, joten esittely tulee sekalaisista kavereilta saaduista ja virallisen kuvaajan kuvista leikellyistä palasista sekä asun osasista erikseen. Olin koko hääjuhlapäivän niin tohkeissani ja täpinöissäni kaikesta, että tajusin vasta seuraavana päivänä unohtaneeni pyytää ketään näppäämään parempaa kuvaa asustani.
Sinänsä harmi, sillä olin ihan supertyytyväinen asuuni (paitsi hiuksiin, jotka olivat aika kauheet… haha!), mutta toisaalta olen niin onnellinen tuosta päivästä, enkä yhtään ihmettele, ettei siinä tullut mieleenkään miettiä jotain niin triviaalia kuin omat asukuvani.

Tässä, sinänsä aika karseassa kuvassa, näkyy melko hyvin tuon ihanan mekkoni (kyllä, tykkään siitä edelleenkin valtavasti!) hienot, viittamaisiksi huituloiksi leviävät hihat. Viritelmä nielaisi sisuksiinsa robocop-käsihärvelini ja antoi lisäksi aimo annoksen voittamatonta superwoman fiilistä. Tuo taitaa olla myös ainokainen kuva, jossa näkyy asuni kengät, pehmeän puuteriroosat mokkasandaalit tukevalla palkkikorolla.
Juttuhan on niin, että minulla oli jo melkein koko asu hankittuna häitä varten jo ennen onnettomuuttani. Siihen asuun en vain olisi käsipuolena saanut itseäni kingerrettyä. Lisäksi toispuoleisuus aiheuttaa sen, että tasapainoni on aivan hakoteillä. Siitä syystä en voinut harkitakaan, että olisin laittanut jalkaani ihanat nude-pitsiset Karl Lagerfeldin piikkikorkoiset avokkaat, jotka hankin jo aikapäiviä sitten juuri tätä tilaisuutta varten. Oh well. Palkkikorot olivat muutenkin kätsymmät Gamla Stanin mukulakivikaduilla.

Ensi kesänä noista saa oikein hyvät arkisandaalit. Siis olettaen, että kesällä on ookoo liikkua jonnekin muuallekin ihmisten ilmoille kuin tuohon lähikauppaan. Tai miksei sitä voi kauppareissullekin vähän laittautua, jos muuta ei ole.

Käsilaukku on mielestäni hurjan sievä! En muista mitä merkkiä se on – joku random löytö Zalandosta. Väritys toistaa just eikä melkein sekä mekon syvän fuksian punaisen että sandaalien roosan. Lisäksi siinä on vielä vaaleampaa vaaleanpunaista, samaa sävyä, jota minulta löytyi aavistuksen shimmerinä versiona kynsilakasta.

Siis toi mun kampaus oli kyllä aikas kaamea, mutta päätin, etten välitä. Sivuseikka, mikä sivuseikka!
Hiusten tarina on kyllä aika mainio (“mainio”). Kävin kampaajalla torstaina ottamassa värin tyvikasvuun. Ihana kampaajani lupasi tehdä oikein supernapakat kiharat, joiden kanssa selviän lauantaihin asti. Sain ohjeeksi olla koskematta kiharoihin torstaina (en koskenut), haroa hiukset sormin auki perjantai-illan pre-wedding drinksuille (varoitteli vain, että kiharat voivat olla varsin sähäkät perjantaina, mutta vakuutin, että se sopii oikein hyvin perjantaille ajattelemaani lookiin) ja lauantaina suihkuttaa kevyesti hiuslakkaa, jotta nyt tyylikkäästi laimentuneet kiharat pysyisivät koko päivän.
Nooh… täältä voi käydä kurkkaamassa, millaiset “villit kiharat” olivat perjantaina…
Ihan alunperin oli ajatus, että laittautuisimme Peetun kanssa yhdessä täällä minun luonani, ja hän voisi sitten myös vähän viritellä hiuksiani siinä samalla. No, sitten kävi selväksi, että kaasoa tarvitaan auttamaan morsiamelle puku päälle ja assisteeraamaan hääkuvien ottamisessa. Varasin jo siinä vaiheessa itselleni kampaaja-ajan ja haaveena oli jokin tämän tyyppinen kampaus. Kaikki inspiraatio oli haettu hakusanoilla “helppo” & “easy half up-do”.
Kampaaja ei selkeästi ollut samaa mieltä helppoudesta – näissä kuvissa näkyvä puoliksi räjähtänyt “kampaus” on tosiaankin ihan hääjuhlapäivän alusta. En edes halua ajatella, miltä se näytti sitten loppuvaiheessa. Pikku anekdootti, että tämäkin kampaaja toisteli moneen otteeseen, että tehdään nyt sitten sellaiset kiharat, että varmasti pysyy. No, mitä mieltä olette? Menikö niinku Strömsössä?

Saavuimme kirkolta juhlapaikan läheisyyteen ihanasti tunnelmallisella höyrylaivalla. Satamasta oli noin kymmenen minuutin kävelymatka ja fiksuna olin tietty ottanut luotto-Havaianakset mukaan. Ne päätyi jalkaan myös aika välittömästi tanssin alettua illallisen jälkeen. Mutta hei huomatkaa – mustat lipsut matsaa ihan mainiosti laukun pohjaväriin. Haha!

Mekon pääntien ja vyön reunoja kiertää diskreetti rivi kevyesti kiilteleviä lasihelmiä. Mielestäni oikein kiva yksityiskohta, joka antaa mukavan viimeistellyn ilmeen. Ja sen vuoksi myös saman tyyppisin lasihelmin aplikoitu laukku tuntui oikealta vaihtoehdolta.

Korvissa Karkilta saamani upeat Efva Attlingin korvakorut.

Meikistäkin piti sanoa jotain, mutta sitten kävi niin, että kampaajan jälkeen aikaa siihen, kun taksi tuli hakemaan allekirjoittanutta kirkolle, oli tasan 23 minuuttia. Yksikätisenä vasemalla kädellä operoidessa oikein mikään ei suju kovin nopeasti. Niinpä meikki koostui kahdesta osasta: yhtä väriä luomille (aurinkopuuteria) ja luottohuulipunaa huulille. Loppukesästä oma väriskaala oli onneksi aika hyvissä ja kulmakarvat värjätty.
Ja kyllä, legenda pitää paikkansa: juoksin taksiin lipsut jalassa ja mekko auki. Ensi töikseen taksikuski sai vetää selässä olevan vetoketjun kiinni. Sandaalit vaihdoin jalkaan vasta kirkolla ja Tinni laittoi korvakorut korvaani.

Mutta päivä oli niin täydellinen ja onnellinen kuin vain voi olla!
Tässä viimeisessä hienossa panoraamakuvassa, jonka Tinnin mies on ottanut, kun virallinen kuvaaja ottaa meistä potrettia, näkyy koko rakas ydinperheeni (sekä Peetun hieno Hugo Boss -mekko ja & Other Stories sandaalit, jotka melkein vahingossa ostin samanlaiset).
Meidän likkajengi! <3

Pidetäänkö pieni paussi kaikesta kurjuudesta ja katsellaan hetki kauniita asuja? Kyllä tämä tästä ja kohta päästään taas kerääntymään porukalla, tapaamaan ystäviä ja sukulaisia ja viettämään kaikkia ihania (loppu-)kevään ja kesän juhlia.
Joku ehkä voi pitää ristiriitaisena sitä, että ensin kritisoin ympäristön naisten ulkönäköön ja kaikenlaiseen olemiseen asettamia vaatimuksia ja välillä tiukalta tuntuvia raameja – ja seuraavassa hengenvedossa esittelen mielipiteitäni ihmisten asukokonaisuuksista. Mutta mielestäni nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. En esimerkiksi milloinkaan liitä asujen mukana mitään arvostuksia sinne tai tänne kyseiseen henkilöön liittyen.
Outfit on kokonaisuus, joka käsittää vaatteet, asusteet, kengät, meikit, kampauksen ja mahdolliset muut kokonaisuuteen liittyvät atribuutit. Lopputulos on aina enemmän tai vähemmän luovan prosessin tulos. Kaikki asut eivät luonnollisestikaan täytä samoja kriteereitä ja siksi täällä ei milloinkaan nähdä selkeästi salaa otettuja paparazzi-kuvia.
Punaiselle matolle asukokonaisuus rakennetaan suunnitelmallisesti ja kuvattavaksi asetutaan vapaaehtoisesti. Sama pätee esim. muotiviikkojen yhteydessä otettuihin street style -kuviin.
Eikä vapaaehtoisesti kuvattavaksi suostuvienkaan ihmisten asuja saa arvostella miten sattuu. Näissä Go 4 it vol. 2:en outfit-jutuissa kohtelen asukokonaisuuksia kuten mitä tahansa luovan työn hedelmiä, elokuvia, musiikkia, kirjoja, tv-sarjoja, tauluja, keramiikkakippoja. Kyllähän niitäkin arvostellaan eikä kriitikko syyllisty mihinkään sen kummempaan, vaikkei juuri nyt siitä patsaasta tai tuosta sarjakuva-albumista tykkäisikään.
Näillä saatesanoilla inspiraatiota kevään ja kesän juhlapukeutumiseen Elle gaalan punaiselta matolta!

Emilia de Poret upeassa vintage Thierry Mugler -luomuksessa ja Ellen erinomainen kauneusguru Kakan Hermansson. Metallic (erityisesti hopea), volyymihihat ja statement-pikkulaukut ovat jutun juoni.

Kaikki arvostetuimmat catwalkit valloittanut (Balenciagan löytämä) Ursula Wångander poikansa kanssa. Olen aina ollut vähän heikkona juhlaviin housupukuihin gaala-asuina. Monokromisena kokonaisuudesta tulee erityisen näyttävä. Huomaa metallic-sandaalien ajankohtainen, reilust jalkapöydästä alkaen varpaat paljastava malli.

PR-kentän superammattilainen Lena Patriksson Robin Hood -henkisessä asussa ja kepeän naiselliseen Dioriin verhoutunut Sofi Fahrman.

Muotisuunnittelija Ida Lanto oman merkkinsä luomuksessa. Tykkään kovasti puvun boheemista 70-lukuisesta aurasta. Tuollaiset herkulliset puhvi-hihat toimisivat vallan mainiosti täkäläisessä hileisessä juhannusyössä!

Ida Sjöstedt oli yksi näidenkin juhlien suosikkisuunnittelija, ja hänen pukujaan näkyi punaisella matolla todella monta. Tässä Cherrie Ida Sjöstedtissä, jonka signature, 3D-kukka-aplikaatiot, tuovat kepeyttä, ilmavuutta ja ohittamatonta luksuksen tuntua. Sama idea toimii hyvin pienemmälläkin pinnalla, topissa tai hameessa. Näppärä ompelee itse kukat kiinni asuunsa, jos budjetti ei taivu originaaliluomukseen.

Ellen aina niin cool ja tyylikäs Cia Jansson yhdessä Totêmeen pukeutuneen Pauline de Seran kanssa. Tuo Totêmen smokkirypytysmalli on jo niin laajasti kopioitu, että perustajaparivaljakko ex-bloggari Elin Klingin johdolla voivat onnitella itseään. Muistaakseni se oli itse Coco Chanel, joka sanoi kopioinnin olevan korkein mahdollinen imartelun muoto!

Upea “vår tid är nu” -tähti Hedda Stiernstedtin huikean puvun on suunnitellut Jon Allensten. Näyttävä ja upea kertakaikkiaan!! Tosin ei ehkä ihan Markus-serkun ylppäreille sopivaa inspiraatiota tässä. Haha!

Fares Faresin puku Tiger of Sweden ja Clara Hallencreutzin Ida Lanto. Poltettua kuparia näkyi yllättävän paljon vieraiden yllä. Tavallisesti tuollaiset lämpimänmurretut sävyt mielletään syksyyn, mutta upealtahan se näyttää myös kesällä. Tosin sametti ei ehkä ole se kaikkein osuvin valinta kesäpuvun materiaaliksi.

Adina Folin Diana Orvingin luomuksessa. Kuten sanottu – yleensä joulun ja uuden vuoden ajan juhliin assosioidut metalliset materiaalit ja sävyt on nyt tosi pinnalla myös kevät- ja kesäpukeutumisessa. Tykkään myös aivan valtavasti mekon materiaalin antamasta vaikutelmasta. Kaikessa metallisuudessaan se jostain syystä tuo mieleeni kuohuvan meren. Vauva asusteena on tietty hurjan suloinen, mutta hei – vauva asusteena?

Beatrice Eli ja Ida Klamborn. Jos jotain kaipaan kuopatuilta Tukholman muotiviikoilta, on se mahdollisuus seurata uusien luovien hahmojen löytymistä ja uran nousua. Yksi viimeisimpiä ihastuksiani oli Ida Klamborn (tässä omassa luomuksessaan). Häneltä voi hyvin ottaa mallia, miten cowboy-hapsut taipuu juhlaan olematta liian jii-haa.

Iki-ihanat First Aid Kit -sisarukset Klara ja Johanna Söderberg. Tästä voisin kopioida kaikki molempien asujen osat – ja vielä lisäksi sen, miten matsata asut olematta liian matchy-matchy. Mutta erityisesti kiinnittäisin huomiota siihen, miten tarkoin valituilla kengillä ja laukulla on valtavan suuri merkitys kokonaisilmeeseen. Täydet pisteet molemmille!

Valerie Afalon puku Valerie Afalo. Oikeastaan asu on aivan liian hempeä ja herkkä omaan makuuni. Mekko vaatisi vähintään maihinnousukenkiä ja niitein koristeltua laukkua kaverikseen. Halusin kuitenkin tämän mukaan kahdesta syystä: edestä lyhyen, takaa pitkän helman paluu ja niiin hienot metallic-avokkaat.

Vielä yksi Ida Sjöstedt Katarina Sandströmin yllä. Onhan tuo nyt niin ihana! Malliesimerkki siitä, miten suloinen, naisellinen ja ihana ei todellakaan tarkoita samaa kuin ällömakea ja infantiili. Ja vaikka tietolähteeni ei asiaa varmistakaan, olen aivan varma, että Sandströmin avecin mekko on myös Ida Sjöstedt.
Noniin, kai sitä sitten pitää taas tsekata viimeisimmät uutiset… Mutta muistakaa: kyllä tämä tästä!!
Kaikki kuvat: Elle.se

Töissä on edelleenkin ihan kreisi kiire ja paljon tekemistä, mutta sitä suuremalla syyllä on paikallaan sukeltaa hetkeksi tämän vuoden Oscar gaalan punaisen maton tarjoamaan glamouriin!
Itse juhlahan oli jo reilu viikko sitten, mutta eihän kauniiden mekkojen hohto niin nopeasti haihdu, etteikö niistä voisi vielä tänäänkin puhua. Upeita asukokonaisuuksia, huikeita ompelutaiteen huippusuorituksia ja ripaus outfitiin kätkettyjä viestejä oli tämänkin vuoden tunnusmerkit. Tässä omat suosikkini ei missään erityisessä järjestyksessä.

Cynthia Erivo, Atelier Versace
Valkoinen on yksi tämän vuoden suosikkiväreistä samoin kuin kristallit ja mesh yksityiskohtina. Cynthia Erivo, Oscar gaalan ekakertalainen, on onnistunut yhdistämään kaikki todella upeaksi kokonaisuudeksi. Tykkään myös astetta rokummasta stailauksesta sumusilmämeikkeineen ja näyttävine kynsineen. Sen ansiosta kokonaisuus on kaikesta glamourista huolimatta virkistävän rouhea.

Janelle Monae, Ralph Lauren
168 000 Swarowski-kristallia valaisee Janelle Monaen mykistävän upean puvun. Raskaasti valuva huppu, aistillisen ihonmyötäiset hihat ja samanaikaisesti sekä vintage-henkinen että futuristinen A-linjainen helma muodostavat yhdessä yhden tämän vuoden näyttävimmistä kokonaisuuksista. Tämän kun olisi saanut nähdä livenä!!


Margot Robbie, Chanel (vintage)
Ihan nyt ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tuntuu tosi oudolta, että 90-luvulta peräisin olevaa mekkoa kutsutaan vintageksi. Toisekseen tiedän, että Diet-Prada haukkui tämän asun, mutta rohkenen olla toista mieltä! Kokonaisuus on hurmaava ja karismaattinen Robbie kantaa sekä sifonkihihat että huikean rintakorun tyylillä. Myös klassinen Hollywood-stailaus hillittyine laineineen ja punaisine huulineen on mielestäni hyvin onnistunut.

Mindy Kaling, Dolce&Gabbana
En olisi mitenkään halunnut ottaa tätä mukaan, sillä päätin boikotoida kaikkea, mikä liittyy Dolce&Gabbanaan, heidän homofobisten kommenttiensa takia. Mindy Kaling on kuitenkin niin pudottavan upea kullankeltaisessa luomuksessa, että päätin joustaa periaatteestani. Koko olemus henkii aitoa, perinteistä Oscars’ gaalan henkeä! Stailaus näyttävine timanttikoruineen on myös just eikä melkein.

Natalie Portman, Dior
Olen aikaisemmin ollut aika jyrkkä sen suhteen, että asuilla politikointi tämän tyylisissä tilaiseeksissa ei ole kovin hyvän maun mukaista. Tällä kertaa viesti oli kuitenkin suunnattu suoraan akatemialle ja täysin tietoisena siitä, että kuiskaus riittää. Kissan korkuisten kirjaimien sijaan Portmanin jo muutenkin erittäin elegantin asun viitan käänteeseen on kauniin kultaisin kirjaimin kirjailtu kaikkien niiden naisohjaajien nimet, jotka tänä(kään) vuonna eivät päässeet edes ehdolle arvostetussa “vuoden ohjaaja” -kategoriassa.
Pelkkä protesti ei luonnollisestikaan tee asua. Mielenkiintoisesti maskuliinisilla ja antiikin Rooman mieleen tuovilla vaikutteilla maustettu ryhdikäs Diorin luomus oli ehdottomasti yksi illan onnistuneimmista.

Penelope Cruz, Chanel
Ihan ensin olin sitä mieltä, että onpas kaunis klassinen Chanel – mutta kertakaikkiaan auttamattoman tylsä! Sitten, kun olin selannut kuvakavalkadeja useammalta saitilta, tajusin, että kokonaisuudessa on monta subtiilia jujua, jotka alkoivat kiehtoa enemmän ja enemmän. Edestä ballerinapituinen ja takaa pitkä helma ei ole mikään räväkkyyden huipentuma tehokeinona, mutta tässä se tuo juuri sopivan tuulahduksen keimailevaa kepeyttä. 00-luvun alun rakastamat halterneck-viritykset tekevät rytinällä paluuta samoin kuin laskettu vyötärölinjakin ja – voilá – Cruzin Chanel saa välittömästi ajankohtaisia trendikkyyspisteitä.

Rebel Wilson, Jason Wu
Jos olisin päättänyt kruunata Oscarsien kuningattaren – se olisi tässä! Tuntuu jo kliseeltä verrata upeaa kokonaisuutta naispuoliseen Oscar-patsaaseen, mutta sitähän tuo on. Täynnä klassista Hollywoodin kulta-ajan glamouria tyylikkäästi päivitettynä 2020-luvulle. Kampaus, meikki.. aivan kaikki täydentävät toisiaan – puhumattakaan siitä, miten ylväästi Wilson kantaa näyttävän kokonaisuuden!

Renee Zellweger, Armani Prive
Pelkistettyä eleganssia kauneimmillaan. Huomattavan moni oli valinnut valkoisen asun, mikä on sinänsä fiksu veto, sillä valkoinen ei häviä varjoihin samalla tavoin kuin musta. Ja näkymäänhän tuonne mennään! Itselleni tulee kuitenkin helposti vahvat hääpukuvibat, jos malli ei ole todella harkittu. Kuten esimerkiksi tässä Renee Zellwegerin Armani Prive -mekossa. Muutenkin olen niin iloinen hänen Oscaristaan! Vihdoikin lahjakas ja laaja-alainen näyttelijä on pessyt nahastaan loputkin Bridget Jonesin rippeet.

Sandra Oh, Elie Saab
Hersyvässä runsaudessaan edellisen puvun vastakohta. Rakastan sitä, miten vilpittömän ja aidon iloiselta Sandra Oh näyttää. Stailaus on mielestäni myös täydellinen pehmeästä kampauksesta, näyttäviin huuliin ja statement sormukseen. Käsityönörttinä voisin tutkiskella ikuisuuden puvun yksityiskohtia zoomattuna.

Scarlett Johansson, Oscar de la Renta
Scarlett Johansson pääsi edustamaan yhtä Oscarsien punaisen maton vahvimmista trendeistä: huomattavan moni muukin oli valinnut puvun väriskaalan jäisen nudeimmasta päästä, mutta terästänyt vaikutelmaa toteuttamalla sen lähes metallisena läikehtivästä satiinista. Yksityiskohtina näissä ketjuja, metalliverkkoa, meshiä ja näyttäviä drapeerauksia. Johanssonin Oscar de la Renta on aivan pökerryttävän taidokkaasti toteutettu ja hänellä jos kellä on riittävästi poweria ja karismaa kantaa haastava puku sen ansaitsemalla ylväydellä.

Brie Larson, Celine
En yleensä pukuja arvioidessani käytä kriteerinä, että “tätä käyttäisin itsekin”, koska mielestäni se ei ole mikään arviointiperuste ja toisekseen monia todella upeita pukuja tai asukokonaisuuksia en voisi kuvitellakaan itseni päällä – en, vaikka olisin välittämättä ulkoisista tekijöistä kuten esim. säärieni pituudesta tai muista muodoista.
Tämän Brie Larsonin haalean persikkaisen, Celinen signeeraaman kimallusunelman pukisin kuitenkin päälleni hetkeäkään epäröimättä! Rakastan sen mallia, kuvioinnin muotoja hyväileviä linjoja ja integroitua viittaa. Stailauskin sopii Larsonille täydellisesti. Itse tosin en osaisi elää noin sliipatussa kampauksessa – mutta onneksi se on ongelma , jota mitä suurimmalla todennäköisyydellä minun ei tarvitse ikinä kohdata. Haha!
Satuitteko muuten huomaamaan, että juuri kenelläkään ei ollut iltalaukkua!? Ehkä tästä voisi inspiroitua: juhliin lähtiessä voi jättää puhelimen ja muun tilpehöörin kotiin ja vain sujauttaa pankkikortin rintsikoihin!
 
Kuvat: Elle.se & msn.com

Varmaan pitäisi tehdä ihan oma postauksensa Karkin hääpuvusta, sillä sen hankkimisesta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Palataan siihen siis toisella kertaa, mutta tässä muutama vinkki, mikäli olet ajatellut tulla Tukholmaan hääpukuostoksille. Kiertessämme metsästämässä Karkille pukua, kävi nimittäin varsin selväksi, että joka putiikilla oli hyvinkin paljon kokemusta lahden siltä puolen tulevista asiakkaista.
Perusnyrkkisääntö on se, että myymälään on parasta varata aika etukäteen, mikäli haluaa oiken sovittaa pukuja. Ja kukapa ei haluaisi? Morsiuspuku ei ole yksi niistä asioista, jotka hankitaan tuosta vaan, tangosta riipaisemalla. Siis siinä tapauksessa, kun tavoitteena on hankkia ns. kunnon hääpuku. Mielestäni on erittäin ookoo astella avioon ihan missä tahansa asussa, mikä itsestä tuntuu oikealta, mutta nyt siis keskitytään morsiuspukuliikkeiden tarjontaan ja toimintaan.
Vinkki nr. 1: Kannattaa myös olla liikkeellä hyvissä ajoin. Varsinkin näin sesonkiaikaan, joka alkaa nyt ja kestää ihan kevään loppuun saakka, suosituimmat viikonloppuajat varataan nopeasti täyteen.
Tässä morsiusputiikit, jotka mielestäni kannattaa laittaa listalle, jos on tulossa tänne tosi mielellä mekkoa hankkimaan:
 
BRÖLLOPSBUTIKEN – THE WEDDING SHOP


St. Eriksplanin läheisyydessä sijaitseva Bröllopsbutiken ei ole ulkopuolelta mitenkään hurjan houkuttelevan näköinen putiikki, mutta ei kannata antaa ulkonäön hämätä, sillä sisältä löytyy sekä rautaista ammattitaitoa, kokemusta että edustava valikoima eri tyylisiä pukuja. Ei edullisimmasta päästä, mutta valikoimassa myös yksinkertaisempia ja vähän pienemmällekin budjetille  sopivia vaihtoehtoja. Tosin “edullinen” on tässä yhteydessä varsin suhteellinen käsite.
Tarjolla on varsin kiitettävä määrä myös morsiuskenkiä ja kaikenlaista asustetta hunnuista iltalaukkuihin ja koruihin. Lisäksi iltapukuja, kaasolle ja äidille/anopille sopivia mekkoja ja asusteita. Ylipäätään yllättävän laaja valikoima eri tyylejä, erinomaisen hyvä ja asiantunteva palvelu.
Ja Bröllopsbutiken on siis se paikka, mistä Karkki löysi oman pukunsa ja hunnun.
 
STOCKHOLM BRUD & FEST

Mitenkään superhoukuttelevalta ei tämäkään putiikki ulkopuolelta katsottuna näytä. Sijainti Hornsgatanin vähemmän kiinnostavalla pätkällä antaa kyllä hiukan väärän kuvan, sillä Stockholm Brud & Fest on varmasti yksi Tukholman suosituimmista morsiuskaupoista. Sen näkee myös palvelussa, joka on ystävällisen asiantuntevaa ja hyvin toimivaa numerolappusysteemeineen (= morsian saa 5-6 muovista lappua, joissa on sama numero ja muistaakseni olivat vielä väriltään merkittyjä. Valikoimaa tutkiessaan morsian sujauttaa lappunsa niiden pukujen henkariin, joita haluaa sovittaa. Näin sitten assistentit tietävät, mitä pukuja tuoda mihinkäkin sovituskoppiin ja morsiamia voi olla paikalla varsin monta samanaikaisesti.)
Tilaa Stockholm Brud & Festissä on hyvin, peilejä tarpeeksi ja siinä vaiheessa, kun morsiamen kiinnostus muuttuu pukujen sovittelusta ostopäätöksen tekemiseen, löytyy myös henkilökunnalta paremmin aikaa. Vierailemistamme putiikeista täällä oli eniten “Say yes to the Dress” -tyyppistä meininkiä, vaikka mitään shampanjatarjoiluja makutuomareille, tai muutakaan ameriikan meininkiä, ei täälläkään ollut.
Hyvä valikoima kaasolle ja äidille/anopille sopivia mekkoja ja asusteita etenkin morsiamelle. Kerrassaan ihastuttavia tiaroja ja hiuskoristeita. Ainakin viime kesänä tangoilta löytyi myös muutama suloinen morsiusneidolle/kukkaistytölle sopiva mekko. Plussaa nettisivujen helposta ajanvaraussysteemistä.
Mikäli Karkki ei olisi löytänyt omaa unelmien mekkoaan puoliksi ihan sattumalta, olisi yllä olevista kuvista keskimmäisen kuvan kaunis pitsiluomus Stockholm Brud & Festistä ollut todennäköisin valinta.
 
BRIDAL STOCKHOLM

Kivalla paikalla aivan Odenplanin kyljessä kauniissa vanhassa rakennuksessa sijaiseva Bridal Stockholm on erinomainen valinta sille, joka etsii bling-bling-pukua vähän pienemmän budjetin kanssa. Tänne kannattaa myös suunnata, jos syystä tai toisesta tietää jo valmiiksi haluavansa/tarvitsevansa perus sovitusmuutoksia laajempia korjauksia tai muokkausta puvulle. Myymälän yhteydessä toimii nimittäin ompelimo – ja he ovat valmiita käytännöllisesti katsoen ompelemaan puvun alusta asti uudelleen, mikäli tarvitsee.
Bridal Stockholm tarjoaa myös drop-in aikoja, mutta suosittelen silti varaamaan ajan, että voi olla varma, että paikalla on joku, joka todella tuntee hääpukuvalikoiman. Meille kävi niin, että myymälässä oli vain yksi ompelijoista ja vaikka hän kyllä yritti parhaansa, visiitistä ei jäänyt ihan kaikkein paras maku suuhun. Toisaalta asiaan tietenkin vaikutti paljon myös se, että tarjolla olevat puvut eivät täysin edustaneet Karkin hakemaa klassisempaa tyyliä.
 
WEDDING BELLS by LITTLE FAIRIES

Hiukan kaupungin ulkopuolella, Hägerstenissä, sijaitsee mielestäni koko Tukholman paras morsiuskauppa, Wedding Bells by Little Fairies (tai ehkä nimi on vain “Little Fairies”..). Paras siinä mielessä, että ensinnäkin pukuvalikoima on erittäin laaja ja palvelu ihan mielettömän osaavaa, ystävällistä ja asiantuntevaa. Missään emme saaneet varsinaisesti huonoa palvelua, mutta Little Fairies oli kovassa vertailussa ehdottomasti paras. Ja tämä siitäkin huolimatta, että saavuimme paikalle täysin eri aikaan kuin minkä olimme varanneet.
Olimme liikkeellä asenteella, että mennään nyt vilkaiseen, vaikka tuskin sieltä mitään löytyy. Paikalla ollut omistaja skippasi lounaansa ja antoi meille jakamattoman huomionsa. Täältä löytyi oma suosikkipukuni, kahdessa keskimmäisessä kuvassa näkyvä Audrey Hepburn -henkinen luomus.
Suosittelen tosiaan erittäin lämpimästi Wedding Bells by Little Fairies putiikkia! Ei kannata pelästyä sitä, että myymälä ei ole ihan keskustassa. Matka Hägersteniin ei ole kuin pari hassua asemaa tunnelbanalla, maks. 10 minuuttia, ja itse paikka on aivan aseman vieressä. Sinnekin kannattaa varata aika, niinkuin kaikkialle muuallekin.
Valikoima on erittäin laaja ja putiikista löytyy myös kaikki asusteet, mitä voi kuvitella sekä supersuloisia pukuja kukkaistytöille & -pojille. Viereisessä putiikissa huseeraa räätäli ja kuvien perusteella myös miesväen pukukysymykset voi ratkaista samalla visiitillä.
Ja hei – Wedding Bells by Little Fairies -putiikin omistaja on suomalainen, joten edes kielikysymyksestä ei tarvitse murehtia! Mekin puhuimme koko reiluun tuntiin venähtäneen visiittimme ajan suomea.
Siinä olivat siis neljä mielestäni parasta morsiuspukuja myyvää liikettä Tukholmassa.
Tähän loppuun kuitenkin vielä yksi vinkki: Karkki on myymässä omaa pukuaan!! Linkki Blocket-ilmoitukseen (ja lisää kuvia löytyy esim. täältä ja tarvittaessa on toki lisääkin!) tässä.

Puku on erinomaisessa kunnossa, toki yhdet juhlat on se päällä juhlittu, mutta jälkihuolto (pesetys etc) on tehty huolella erikoisliikkeessä. Helma on lyhennetty äärimmäisen ammattitaitoisen ja kokeneen ompelijan toimesta (ja ex-ompelija-Mintun valvovan silmän alla!) n. 165 cm pitkälle Karkille sopivaksi. Ilmoituksesta löytyy yhteystiedot ja sovitus onnistuu varmasti ihan joustavasti, kunhan siitä sovitaan riittävän ajoissa.