Day: May 13, 2020

Postaus toteutettu pro bono yhteistyössä Indieplace ja Maanantaimalli


“Vaikuttaja auttaa” -teemalla toteutetun pro bono -kampanjan tavoitteena on nostaa esiin suomalaisia tekijöitä, pienyrittäjiä ja käsityöläisiä. Kaikkia heitä, joiden elämään ja toimeentuloon koronakriisi on vaikuttanut huomattavan paljon. Sillä onhan se niin, että vaikka rajoitukset ja yleisen taloustilanteen huononeminen näkyy ihan meidän jokaisen elämässä ainakin jonkin verran, pienyrittäjät ovat lähes poikkeuksetta saaneet oikein kunnon tällin.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ihan aina – oli kriisitila tai ei – olisi hyvä aina ensisijaisesti valita paikallisen yrittäjän palvelu tai tuote. Punk ajoilta tuttu slogan “support your local band” on nyt lyhentynyt muotoon support your local ja hyvä niin.

Maanantaimalli on nuoren turkulaisen naisen yritys, joka sai alkunsa klassisesti keittiön pöydän ympärillä. Lahjapajasta oikeaksi bisnekseksi kasvanut yritys elättää tällä hetkellä jo monta henkilöä. Hauskan nimen takana on ihastuttava ajatus siitä, että ns. maanantaikappale ei olekaan susi, vaan juurikin erityislaatuisuutensa vuoksi kaunis.
Olin itsekin vasta hädin tuskin parikymppinen, kun huvittelumielessä torille myyntiin parin koulukaverin kanssa surauttamistamme mekoista lähti idea, josta muodostuikin oikea bisnes – putiikki nimeltä Go 4 it. Meidän unelmalta katkaisi siivet 90-luvun alun syvä taloudellinen lama. Tällä hetkellä varmasti moni pienyrittäjä kamppailee samojen ongelmien kanssa kuin me silloin. Ihan vain jo siksi haluan tehdä kaikkeni auttaakseni!

Valokuvissa on hurjan hankala saada ikuistettua supersuloisten laventelin väristen Kaarella-korvakorujen lempeää sävyä. Olen aivan valtavan ihastunut niihin – ja tuskin maltan odottaa, että pääsen viilettämään kesälaitumille (toivottavasti myös ihmisten ilmoille!) paljain säärin, kesähuituloihin verhoutuneena ja korvikset keikkuen.
Ja ettei nyt tulisi mitään väärinkäsityksiä, tätä yhteistyötä varten saamani korut ovat todellakin minun – Karkki vain lupautui toimimaan mallina! Tosin taisin kyllä mennä lupaamaan, että kuvauspalkkioksi hän saa joskus lainata ihania korviskaunottaria.

Korut valmistetaan kokonaan Suomessa. Puuosat leikataan ja maalataan Hauholla tai Helsingissä – ja lopuksi ne sitten kootaan Turussa. Metalliosat ovat valmistettu kirurgin teräksestä, eli sikäli korvikset sopivat mainiosti myös allergikoille.
Korvissa nuo ovat materiaalin ansiosta ihanan kevyet, vaikka varsinkin nuo itselleni valitsemani korvikset ovatkin melko näyttävät kooltaan.


Koko Maanantaimallin valikoiman voi käydä tsekkaamassa täältä. Heillä on tosiaan siis verkkokauppa ja ainakin itselläni korut tulivat suoraan postiluukusta. Mikäs sen karanteeniystävällisempää shoppailua kuin klikkailla omassa sohvannurkassa ja edes pakettia ei tarvitse mennä noutamaan mistään.
Kyllä tästä vielä ihmisten ilmoillekin päästään, mutta ainakin itseäni ilahduttaa ihan täällä kotosallakin, kun välillä laittaa vähän punaa huuliin ja korvakorut heilumaan korviin. Tulee heti vähän ihmismäisempi olo!

Tuetaan siis yhdessä suomalaista yrittäjyyttä! Ilahduta itseäsi, osta lahjaksi, hanki vaikka ennakkoon joululahjaksi. Nyt sillä on merkitystä!
Tsekkaa täältä: Maanantaimalli

Old stuff