Tunnen oloni aivan mielettömän etuoikeutetuksi. Viime päivinä olen pysähtynyt moneen, moneen kertaan hengittämään syvään tunnetta, miten kaikki on niin hyvin. (Ja tietenkin joutunut henkistä luutaa heristäen häätämään pois sen peikon, joka yrittää kuiskutella, että jotain katastrofaalista varmaan tapahtuu ihan just. Sillä eihän asiat voi olla näin hyvin. Eihän?)
Tuntuu, että sen lisäksi, että asiat on hyvin, myös hommat tuntuvat menevän harvinaisen putkeen. Perunalaatikkokin imeltyi tänä vuonna paremmin kuin koskaan.
Meillä on aivan ihanat joulusuunnitelmat. Tässä odottelen, että kotiin joulunviettoon saapunut Peetu heräilee. Sitten fiksallaan viimeiset aattoillan ruokia varten ja lähdetään Karkin ja Cissin luokse joulusaunaan. Joulupuurolounaan jälkeen lähdetään aaton viettoon Cissin siskon luokse. Luvassa on kunnon hulabaloo-joulu – aikuisia on pöydän ympärillä yksitoista ja lisäksi liuta lapsia. Luvassa on myös oikean joulupukin visiitti. Ihanaa!!
Jollain menee varmasti hermo, tulee stressi ja paha mieli. Se kuuluu jouluun ja kaikkiin siihen ladattuihin täydellisyyden toiveisiin. Mutta se on vain elämää ja kaikenlaiset värit kuuluu myös juhlapäiviin, vaikka toivesävyt olisikin punainen ja kulta.

Kaiken tämän oman onnellisuuteni keskellä olen pitänyt mielessä, että aina ei tosiaankaan ole ollut näin. On ollut jouluja, jolloin olen selvinnyt nippanappa pyhien yli kyyneliä nieleskellen. Jouluja, jolloin olen ollut niin yksinäinen, että on ollut pakko mennä ulos hengittämään kylmää ulkoilmaa, kun sisäilma juuttui kurkkuun. Jouluja, jolloin huoli on kalvanut niin, että paikoillaan istuminen on ollut mahdotonta.
Nyt, kun asiat ovat hyvin, haluan jakaa muillekin. Perinteinen hyväntekeväisyys tunnettujen järjestöjen tai vaikka kirkon kautta on helppo keino auttaa tarvitsevia. Itse olen tarttunut tähän mahdollisuuteen – toivottavasti sinäkin. Tänä vuonna tukea on lähtenyt kolmannen maailman tytöille ja lapsille. Pikkuinen summa laitetaan vielä kissoille.
Lisäksi yritän pitää mielessäni yhden ainakin oman joulunviettoni perusajatuksista: yhteisöllisyys, läheisyys, hyväksyminen ja mukaan ottaminen ei maksa mitään. Joulun kaltaiset pyhät voivat olla aivan erityisen raskaita heille, joilla jo muutenkin on vaikeaa. Yksinäisyys, varattomuus, läheisen menettäminen, ero ja mikä tahansa vaikea elämäntilanne jotenkin korostuu ja terävöityy joulun täydellisen harmonian vaatimuksen paineen alla.
Kaikille ei ole mahdollista ottaa kotiinsa yksinäisiä sukulaisia tai tuttuja joulunviettoon, mutta pelkkä puhelinsoittokin voi piristää kummasti. Kertoa, että olet ajatuksissani. Et ole yksin. Taikka sitten voi katsoa sitä mököttävää teiniä. Ehkä hän tuntee olevansa mitätön ja sivuutettu, kun ei särmineen mahdu joulun ideaaliin. Yhteisöllisyydellä on parantava voima!

Tämän myötä haluan toivottaa kaikille Go 4 it vol. 2 blogin lukijoille ihanaa, oman näköistä, paineetonta, hyväksyvän lempeää joulun aikaa!
(ja nyt se Peetukin heräsi!)

Rahan pyytäminen lahjaksi on aika monisyinen – eikä ollenkaan mitenkään täysin ongelmaton asia. Yksi pitää sitä tunteettomana ja röyhkeänä, toinen kätevänä ja helppona. Kysymys on jossain määrin myös sidoksissa kulttuuriin, sillä esim. monissa lähi-idän maissa kuuluu ihan tapoihin, että eritysesti häissä, mutta myös muissa isommissa juhlissa, kuuluu ihan tapoihin antaa lahjaksi vähintään “illalliskorttia” vastaava summa rahaa.
Pohdinnat tulivat meillä ajankohtaiseksi luonnollisesti Karkin häiden yhteydessä, mutta nämä ajatukset tässä ovat omiani. Karkki puolisoineen ovat aikuisia ihmisiä ja tekevät päätöksensä ihan itsenäisesti! Tavoilleni uskollisena olen toki ollut mielipideautomaattina tässäkin asiassa… Haha!

Alunperin suosittelin Karkille, että tekisivät lahjalistan esim. NK:n tavarataloon. Kyseinen keskustelu käytiin ennen ennenkuin edes hääpäivää oli lyöty lukkoon (eli ihan liian aikaisin otin asian puheeksi) ja tyttäreni oli tuolloin sitä mieltä, että siinä ei ole mitään järkeä. Hän koki, että lahjalista saatetaan tulkita vaatimuslistaksi ja erityisesti vähän tyyriinä ja poshina tunnettu NK liian leuhkana valintana. Sittemmin asenne muuttui – ehkä eniten, koska tosiasiassa häihin yleensä tullaan lahjan kanssa ja vieraat poikkeuksetta haluaa antaa jotain, mitä hääpari oikeasti haluaa.
Mutta miten on rahan kanssa? Harva nuoripari (tai vanhempikaan) on sitä mieltä, että rahaa on riittävästi, tuokaa mieluummin kynttilänjalkoja. Toisaalta raha on persoonatonta – ja niin usein hubaa. Se vain häviää jonnekin.
Ehkä oma ajatukseni siitä, että vietetään 20-vuotishääpäivää ja tunnelmoidaan häälahjaksi saadun astiaston (ja hyvän ruuan…) äärellä, on vanhanaikainen ja romanttisuudessaan nykytodellisuudelle vieras. Ehkä enää ei ole arvoa sellaisella höpöilyllä, kun lapsenlapsi saa ensiasuntoonsa koristeeksi mummun häälahjaksi saaman kristallimaljakon?

Monet perustelevat sitä, että toivovat rahaa lahjaksi sillä, että ovat asuneet jo niin kauan yhdessä, että kaikki perinteinen häälahjakama astioista kodinkoneisiin ja kodintekstiileihin on jo hankittu. Enkä nyt oikeastaan halua kritisoida tätäkään näkökulmaa, mutta erityisesti, jos on kysymyksessä vanhempi, ehkä jo hyvätuloinen pariskunta, tuntuu tuokin aika välinneelliseltä tavalta ajatella.
Ehdottomasti mukavin tapa pyytää rahaa nimenomaan häälahjaksi, on ilmoittaa jokin kohde, johon vieraat saavat osallistua kukin kykynsä mukaan.
Sanotaan nyt vaikka niin, että hääpari toteaa, että kaikki perinteisen lahjalistan toivomukset heillä on jo hyvissä kantimissa, mutta uusi sohva tarvittaisiin kipeästi. Tai vaikka keittiöremontti. Silloin tuo isompi hanke muuttuu tavallaan lahjalistaksi ja lahjan antaja voi halutessaan miettiä, että tässä on nyt teille kolme niskatyynyä siihen sohvaan tai pätkä pöytätasoa keittiöremonttiin.
Näin ehkä myös hääparille tulee mukavia muistoja, kun ajattelevat, että juuri tämä juttu muuttui todelliseksi häälahjojen ansiosta!
Itse kun menin naimisiin, olin niin uuno, etten mitään tällaista tullut ajatelleeksikaan. Äidiltäni häälahjaksi saatu musta Teema-astiasto on sittemmin siirtynyt Karkille. Tinni suuressa viisaudessaan masinoi valtavan keräyksen koko kaveripiirissä ja niin me rahattomat pennut, joiden viimeiset säästöt oli mennyt vaatimattomiin hääjärjestelyhin (oli silti hyvät bileet!) pääsimme lähtemään häämatkalle unelmien Lontooseen.
On kuitenkin juhlia, joissa rahan antaminen on koodattu moderniin etikettiin. Sekä rippilapselle että tuoreelle ylioppilaalle on ok ja jopa suotavaa sujauttaa kirjekuoreen kahisevaa. Tosin näissäkin tapauksissa jokin pysyvä muisto, koru tai vastaava, on mielestäni paikallaan.

Tähän lopuksi haluan vielä sanoa, että myös rahan antaminen lahjaksi – siis silloin, kun sitä ei erityisesti ole toivottu – on hiukan kaksipiippuinen juttu. Ilman perusteellisia saatesanoja voi lahjan saajalle tulla olo, että häntä ei ole ajateltu mitenkään erityisesti, että lahjan antaja halusi vain päästä mahdollisimman helpolla.
Eli kyllä se niin taitaa olla, että ajatus ratkaisee – oli lahjana sitten riihikuivaa tai tuore saunavihta!

Pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa vanha kunnon blogihaaste!! Tulipas kerrassaan nostalginen olo, kun MouMou-Iina, ihana Moksu, haastoi mukaan vastaamaan kysymyksiin. En edes tiedä, onko tilanne se, että haasteita ei nykyään enää kierrä, vai olenko minä vain päätynyt piirien ulkopuolelle, kun näitä ei tänne ole päätynyt vuosikausiin. No, sitäkin suuremmalla innolla vastailen kysymyksiin intohimosta, unelmien matkakohteesta ja blogin historiasta sekä muusta jännästä.
Kuvituksena juhannusaattona puhelimella otettuja räpsyjä meidän oman ja Karkin pihan kukkasista. Päätin uudistaa vanhaa taikaa niin, että otin kuvan seitsemästä eri kukasta ja nukuin sitten puhelin tyynyn alla. Mikäli taika pitää paikkansa, niin unessa näkemäni tuleva puolisoni on…. KISSA!!

1. MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?
Päädyin ihan sattumalta perustamaan blogin. Mietiskelin talvella 2007, että olisi hyvä tehdä jotain, ettei suomenkielentaitoni aivan romahtaisi. Ruotsissa asuminen ja englanninkieliset opinnot sekoittivat jo valmiiksi löyhää kielipäätäni. Ensimmäinen suunnitelma oli alkaa yksinkertaisesti kirjoitella omia ja perheen kuulumisia sähköpostilla ystäville ja sukulaisille Suomeen. Silloisessa työssäni IT-alalla vastuullani oli päivittää yrityksen blogia. Sitä kautta tutustuin Bloggeriin ja laiskana tyttönä tuumasin, että erillisten sähköpostien sijaan alankin kirjoittamaan viestejä blogiin ja kaikki halukkaat voivat sieltä sitten käydä lukemassa, mitä meille kuuluu.
Syytän muotitieteen opintojani, että blogijuttuni olivat käytännöllisesti alusta asti kaikkea muuta kuin mitä olin alunperin ajatellut. En tänä päivänä tiedä, miten ensimmäiset kaveripiirin ulkopuoliset lukijani löysivät tälle tontilleni, mutta noin kuukausi helmikuussa 2007 julkaistun ihka ensimmäisen blogipostauksen jälkeen olin oppinut monta asiaa, mm. että on olemassa sellaisia kuin “muotiblogeja” (määritelmä piti tuolloin sisällään kaikki muoti-, tyyli-, kauneus-, lifestyle etc. -blogit) ja että kantsii listautua Blogilistalle, jos haluaa olla osa porukkaa.
Ja minähän halusin! Ai että, miten ihana oli löytää samanhenkistä porukkaa, jonka kanssa saattoi puhua ja vaihtaa ajatuksia itseä kiinnostavista asioista! Blogijutut imaisivat mukanaan niin, että muutaman vuoden ajan se oli pääasiallinen työni ja tulonlähteeni. Sitten avioeron myötä tuumasin, että pää ei kestä yksin kotitoimistolla työkentelyä ja keväällä 2010 menin takaisin päivätöihin.
Tällä hetkellä bloggaaminen on rakas harrastus ja intoa riittää edelleen (enemmän tosin kuin aikaa), vaikka vuosia onkin jo lasissa yli kaksitoista!

2. MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?
Täydellistä omistautumista niin, että ei näe, kuule eikä tunne mitään muuta. Intohimo voi syttyä hetkessä ja silloin olo on kuin hukkuisi ja lentäisi yhtäaikaa – kaikki muu ympärillä menettää merkityksensä ja katoaa. Tunne ei ole pysyvä – valitettavasti ja onneksi.
Toisinaan intohimon kipinä pysyy elossa yllättävän pitkään ja silloin takaisin maan päälle palaaminen voi tehdä kipeää. Parhaimmillaan tunne on silloin, kun se syttyy ja vaimenee säännöllisesti. Silloin elämä on kivaa ja jännää, mutta välillä kapasiteettia vapautuu myös ihan tavallisen arjen elämiseen.
Intohimoni kohde voi tietty olla toinen ihminen, mutta myös jokin uusi asia, tekeminen tai harrastus.
3. MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?
Vielä kuukausi sitten takuuvarma pikakeino pääni nollaukseen oli Pokemon Go:n pelaaminen. Haha! Vähän jopa hävettää tunnustaa, miten käytin kaikki työmatkani – melkein 2 h päivässä – pokemon-jahtiin, sen sijaan, että olisin tehnyt jotain kehittävää, lukenut esimerkiksi. Taskumonstereiden pyydystäminen oli vain juuri sen verran vaativaa, mutta sitten ei kuitenkaan, että pää tyhjeni supernopeasti ja erittäin rentouttavasti stressaavimmankin työpäivän päätteeksi.
Nyt en ole kuukauteen pelannut. Kyynärpään murtumisen jälkeen ei ole tehnyt mieli avata koko peliä, vaikka kuperkeikkani syy ei ollut kävellessä pelaaminen. (Sen sijaan pidin juuri siitä syystä kännykkää kädessä ja koska kaatuessani alitajuisesti suojelin puhelintani, rojahdin koko painollani suoraan kyynärpäälle… fiksua!). Saa nyt sitten nähdä palaanko vielä pelaamaan, kun käsi tästä kuntoutuu.
Muuten rentoudun parhaiten, kun näprään jotain käsilläni. Viime aikoina olen tehnyt kristallikoruja, harjoitellut letteringiä ja puuhastellut bujo-henkisesti kalenterini kanssa.
Ei siis mikään ihme, että tässä on ollut vähän stressikäyrät koholla, kun oikea käsi on edelleen täysin käyttökelvottomassa kunnossa ja puuhastelusta ei siksi tule yhtään mitään!


4. VIIMEISIN MATKASI?
Privaatisti olen rampannut Tampereella useampaankin otteeseen viimeisen vuoden aikana. Työn puolesta olin viimeksi viikon Münchenissä (tosin näin vain lentokentän, konferenssikeskuksen ja sen, mitä taksin ikkunasta näkyi) ja sitä ennen Kööpenhaminassa. Köpiksessä päästiin jopa oikein vähän kävelemään ulos illalla ja kaupungille syömään.
Viimeisin oikea lomamatkani on vuosi sitten Karkin kanssa LA:hin tekemämme reissu. Vaikka onhan ne Tampereen visiititkin tietyllä tavalla lomaa, vaikkeivät kyllä siltä aina tunnukaan.
5. MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?
Matkustan yleensä yksin ja se on minusta oikeastaan aikas mukavaa. Lomilla on tietty oikein kiva, jos on seuraa. Olin jo esim. lähdössä tuolle Los Angelesin reissulle yksin, kun Karkki ilmoitti, että tulisi mielellään mukaan. Meillä oli tosi hauskaa ja saatiin nähdä ja kokea paljon meitä molempia kiinnostavia juttuja. Matkasta olisi aivan varmasti tullut vähemmän antoisa, jos olisin matkustanut yksin!
6. UNELMAKOHDE, JONNE OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?
Vielä vuosi sitten unelmieni matkakohteet -listan johtopaikkoja pitivät kiehtovat kaukokohteet: kiipeäminen Macchu Picchuun, Tokio ja Japani ylipäätään (lumilautailua Japanissa!!), Malediivit, Brasilian sademetsät, paluu Costa Ricaan ja miksei Uusi Seelanti ja Australiakin, kun siellä on käynyt kaikki muutkin.
LA. oli yksi unelmakohteistani ja olen iloinen, että sain sen ruksittua listaltani ennenkuin ympäristöahdistukseni yltyi sellaisiin mittoihin, että pitkien huvilentojen suunnittelu ei tunnu enää yhtään hyvältä. Eikä oikein niiden lyhyempienkään.
Tällä hetkellä haaveilen useammastakin kohteesta Euroopassa. Montenegro on listalla kirkkaimpana ykkösenä, mutta Portugal ja etenkin rennot pienet surffikylät siellä Atlantin rannalla Lissabonin lisäksi. Unelmaan liittyy olennaisesti, että matkanteko olisi osa elämystä – eli kohteeseen voisi mennä junalla!

7. MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?
Juuri nyt olen huvitellut lukemalla kaikenlaista harrastushömppää. Yöpöydällä on kirjoja, jotka käsittelevät tarot-kortteja (Kitchen Table Tarot, suosittelen!), kristalleja ja astrologiaa. Keskeneräisenä on myös muutama romaani (siis, miksi en pääse Ferranten trilogiassa alkua pidemmälle??), joista pisimmällä eli loppusuoralla on Michelle Obaman elämänkerta.
Jonossa odottamassa on tusinan verran kirjoja, mutta siitä huolimatta odotan sormet syyhyten, että pääsen seuraavalla Suomen reissulla kirjakauppaan. Suomalaisten kirjailijoiden lukemisesta tulee aina jotenkin erityinen olo. Ihan kuin aavistaisin juureni jossain siellä pohjalla, vaikka tarinalla ei olisikaan yhtymäkohtia elämääni.
8. MIKÄ ON LEMPIKIRJALLISUUDENLAJISI?
Olen varsin kaikkiruokainen kaunokirjallisuuden suhteen ja yleensä luen sellaisetkin kirjat loppuun, joista en niin hirveästi tykkää. Ainoat tyylilajit, joita kartan tietoisesti ovat horror ja kauhu sci-fi. Muuten kaikki chic litistä venäläisiin klassikoihin toimii. Runoja en myöskään oikein osaa lukea. Siis yksittäisiä siellä täällä kyllä, mutta runokirja kädessä tuntisin itseni aika eksyneeksi.
Äänikirjoihin en ole vielä tutustunut. Se nyt ei tietty ole mikään kirjallisuuden laji, mutta liippaa aihetta. Vähän jännittää, että hermostunko lukijoiden ääniin – olen vähän sillä tavalla herkkä. Esim. ohjatuissa jumpissa on aivan pakko poistua salista, jos ohjaajan ääni riipii korvia. Silti ajattelin kyllä antaa äänikirjoille mahdollisuuden. Kuuntelemalla tulisi varmasti ahmittua tuplamäärä kirjallisuutta nykyiseen verrattuna.

9. MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA?
En mitenkään erityisesti suunnittele tai mieti some-jakojani. Välillä kyllä toivon, että olisin parempi siinä. Ei niinkään, että tuntisin paljastelevani liikaa tai epäsopivia asioita – vaan koska toivoisin, että Instagram-feedini olisi kaunis ja tasapainoisen näköinen, kuten niin monilla on. Noh, olkoon sekin näköiseni, lifestyle-sillisalaattia ja inspiraatio-affirmaatioita pirskahteleva ei-niin-mietitty kokonaisuus.
Facebookia en juurikaan enää käytä – poikkeuksena tapahtumiin tms. liittyvät ryhmät, joita aina silloin tällöin harvakseltaan ilmestyy seurapiirikalenteriini. Blogipostausteni linkin jaan aina toki facessa ja yritän muistaa onnitella tuttuja heidän syntymäpäivinä. Parisen kuukautta sitten minut tosin hyväksyttiin Eläinvideokerho-ryhmään, mikä on lisännyt sekä kokonaisvaltaista hyvinvointiani eksponentiaalisesti (maailmassa ei ole todellakaan vielä liikaa kuvia ja videoita kissoista ja muista suloisista otuksista! Pörh*) että myös facessa roikkumista.
Muita some-kanavia en oikeastaan käytäkään – paitsi tietty onhan tämä blogi! Täällä pyrin kirjoittelemaan helposti lähestyttävällä tavalla kaikesta, mikä itseäni kulloinkin liikuttaa. Aiheet siis vaihtelevat aika paljon, mutta tavoitteenani on, että kaikki jutut joko viihdyttäisivät, antaisivat inspiraatiota, ajattelemisen aihetta tai vertaistukea.
10. MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI?
Rrrakastan Tukholmaa!! Tunnelma täällä on ystävällisen pikkukylämäinen, vaikka asutaan pienessä suurkaupungissa. Julkinen liikenne ja kaikki palvelut pelaavat  erinomaisesti, kultturitarjonta on laajaa sekä kiinnostavaa, ihania ravintoloita on pilvin pimein ja muutenkin kaikki toimii tosi hyvin. Lisäksi Tukholma on niiiiin kaunis kaupunki!
Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että tykkään aivan valtavasti asuinalueestani, Hammarby Sjöstadista. Tästä on vain parin minuutin lauttamatka Södermalmin ytimeen, mutta takaoveltani alkaa laaja luonnonpuistoalue, Nacka reservatet. Toukokuun ensimmäinen päivä tuli kymmenen vuotta täyteen siitä, kun tyttöjen kanssa muutettiin tänne – ja yhä vielä havahdun toisinaan siihen, että pitää melkein nipistää itseäni tajutakseni, että saan tosiaankin asua just täällä!
11. MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA?
Rakkautta.
Uskon vahvasti siihen, että jos kaikki ihmiset rakastaisivat enemmän ja vilpittömämmin, mikään ongelma tai haaste ei olisi liian suuri tai vaikea ratkaistavaksi. Tavoitteenani on olla se perhosen siiven isku, joka saa muutoksen liikkeelle.

Blogihaasteen ideaan kuuluu olennaisesti se, että lopuksi haastetaan kolme muuta bloggaria mukaan vastaamaan. Koska tässä on nyt muutenkin aikas old school vibat, haastan blogikamuja vuosien takaa: Tyyliä metsästämässä Veera, Nelliina Niina ja Mutsie Irene – toivottavasti haluatte tarttua haasteeseen!
Ja heitetäänpäs vielä avoin haaste kaikille, jotka haluavat vastailla näihin osin vaikeisiinkin kysymyksiin! Jätä puumerkki kommenttiboksiin niin tiedän tulla kurkkimaan vastauksiasi.

Ne, jotka seuraavat Instagram-tiliäni (@minnapaakkulainen), ovatkin jo kuulleet mahtavat onnenuutiseni: Karkki menee naimisiin!! Niin kertakaikkiaan ihanaa!
Rakastan hääjuhlia ja kaikkea, mitä se pitää sisällään. Sain hiljaa mielessäni pienoisen hjärtslagin, kun Karkki jossain vaiheessa viime syksynä ilmoitti, että ehkä he eivät haluakaan mitään juhlia. Yksinkertainen visiitti maistraattiin riittäisi. Juuri ensimmäisen yhteisen asuntonsa ostanut nuoripari tuumasi silloin, että olisi kenties järkevämpi laittaa rahat keittiöremonttiin kuin häihin. No, onnekseni mieli siellä muuttui ja vuodenvaihteesta asti juhlavalmistelut ovat käyneet kuumana.

Sen lisäksi, että häät ovat mielestäni ultimatum ihanimmat kekkerit noin ylipäätään, rakastan myös kaikenlaisten juhlien järjestämistä yli kaiken. Kun nyt vielä naimisiin on menossa oma tytär, on aivan järjettömän vaikeaa pysytellä nahoissa, olla besserwisseröimättä kysymyksessä jos toisessa ja antaa lapsukaisen itse tehdä sunnitelmat, valinnat ja päätökset.
Päätin jo ihan heti aluksi, että en tyrkytä apuani tai hyvää tarkoittavia mielipiteitäni, jos niitä ei erikseen kysytä. Päätin myös, että pääsääntöisesti tuen Karkkia kaikissa päätöksissä, joita nuoripari on järjestelyitä koskien tehnyt ja taoin kallooni, että kysymys on heidän häistä – ei minun. Näyttää näin paperilla aika itsestäänselvältä ja helpolta jopa. Eikö vain?
Voin kertoa, että todellisuus on ihan muuta. Jopa ihan hyvää tarkoittavat kysymykset, kuten “oletteko jo valinneet catering-firman?” tai “miten ajattelitte, jos tässä kohtaa sataa?”, kääntyy helposti päälaelleen. Tuleva morsian saattaa tulkita asian niin, että mutsi hetsaa, kun ei sitä tai tuota asiaa ole vielä hoidettu ja sekin yksityiskohta on jäänyt huomaamatta.
Meillä konkreettisin kommunikaatio-ongelma tähän asti on liittynyt vieraslistaan. Vaikka olisi pitämässä miten suuret häät tahansa, kaikkia ei voi kutsua, johonkin on vedettävä raja. Karkin häistä on tulossa keskikokoiset, nykyisen hääboomin vallitessa yleiseen meininkiin verrattuna ehkä jopa pienehköt. Se on tarkoittanut sitä, että kutsuttujen määrää on pitänyt rajoittaa varsin tuntuvasti.
Periaatepäätökselleni uskollisena, en (juurikaan) esittänyt mielipiteitäni sen suhteen, keitä kutsuvieraslistalle tulisi päätyä. Ne muutamat kerrat, kun aiheesta Karkin kanssa puhuttiin tuin tehtyjä päätöksiä ja niiden perusteluja. Nyt sitten ihan vähän aikaa sitten kävikin ilmi, että listalta puuttui yksi tärkeä ihminen ja minä sain tietty kuulla: “mikset sä äiti sanonut!”

Yhden valtavan suuren vastuualueen sain kuitenkin hoidettavakseni ihan kokonaan – nimittäin Karkin hääpuvun ompelun! Todella suuri kunnia ja iso projekti, jota alettiin toteuttaa jo lopputalvesta.
Uudemmille blogin lukijoille kerrottakoon, että olen ensimmäiseltä koulutukseltani ompelija ja aikoinaan muutaman hääpuvun toteuttanutkin – eli ihan niin utopistinen tämä suunnitelma ei ole, kuin miltä se ensikuulemalta vaikuttaa. Nyt on tosin ollut niin monta vuotta väliä siitä, kun olen viimeksi koskenut ompelukoneeseen, että päätettiin ensin tehdä hääpuvun mallinen iltapuku jostain hääpukukankaan tapaisesta materiaalista ihan vain testataksemme kaavojen toimivuus. Tuossa yllä kuvassa vasemmalla Karkki morsiuskaupassa sovittamassa pukua inspiraatiomielessä ja vasemmalla yksi Pinterestistä löytyneistä suosikkimalleista.
Pikkuisen tässä nyt tuli mutkia matkaan, kun onnistuin loukkaamaan käteni. Häihin on toki vielä aikaa, mutta hiukan kyllä suoraan sanottuna huolestuttaa itseänikin, kun näin kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen edes pinsettiote ei onnistu oikealla kädellä. Puhumattakaan siitä, että parista sormesta puuttuu vielä kokonaan tunto, vaikka olen tehnyt rehab-jumppaliikkeitä jokaisessa mahdollisessa välissä (eli koko ajan – eihän tässä mitään sen tärkeämpää ole todo-listalla!). Täytyy nyt vain toivoa, että ihmeparantumisien aika ei olisi täysin ohi.
Se, että en voi purkaa hääinnostustani puvun tekemiseen, on johtanut siihen, että tungen nokkaani kaikkiin muihin järjestelyihin. Varsin ymmärtäväisesti Karkki on nyt suhtautunut – säälii varmaankin käsipuolta äiskäänsä, mutta itseäni on alkanut mietityttää, missä menee raja. Tässä vaiheessa, kun häihin on alle 3 kk, tilanne on se, että nuoripari on ihan ilahtunut talkooavusta, joka voi googlailla vaihtoehtoja ja kysellä tarjouksia. Mutta liika on liikaa, niinkuin aina. Siksi kuumin kysymys itselleni juuri nyt on:
Paljonko äidin sopii sekaantua tyttären häiden järjestelyihin?

Vieläkö muistatte, kun aloitin vuoden kestävän ostolakkoni? No, ei se mitään, sillä jos nyt ihan totta puhutaan, itsellänikin on ollut todella suuria vaikeuksia pitää päätökseni mielessä.
Tarkoitukseni oli aloittaa lakko heti vuoden vaihteessa – se olisi ollut jotenkin dramaattisempaa – mutta kummasti ehti vierähtää ihan kokonainen kuukausi ennen kuin kykenin ryhtymään toimeen. Ja täytyy tunnustaa, että päätöstä edeltävän kuukauden aikana tilasin eri nettiputiikeista yhtä sun toista, mitä en oikeastaan välittömästi tarvinnut. H&M Homen alesta kukkaruukkuja, Penstoresta lisää (ihania) kyniä – ja varmasti vielä jotain muutakin, mikä ei juuri nyt tule mieleen.
Olin siis todellakin kovasti ostolakon tarpeessa!
Tuohon aloituspostaukseen sain kommentin, että kysymys ei ole mistään oikeasti en-osta-mitään -vuodesta tai edes ostolakosta – ja että kuulemma sellaisiakin blogeja on, missä ollaan ihan oikeassa ostolakossa. Itse olen sitä mieltä, että modernissa yhteiskunnassa ei ole mahdollista elää ilman, että ostaisi jotain (ja primitiivisissäkin käydään yleensä vaihtokauppaa jollain tasolla) ja siksi se, että aluksi määrittelin ostolakkoni “säännöt” lisää läpinäkyvyyttä.

No, miten on mennyt?
Valehtelisin todella reippaasti, jos sanoisin, että superhelposti ja miten olenkaan huomannut, että oikeastaan mitään en tarvitse etsetera. Päinvastoin. Tiedän hyvin, että en tarvitse mitään. Kaikenlaista vaatetta löytyy, sisustusjuttuja samoin, lukemista, harrastustarpeita ja ihan kertakaikkiaan kaikkea on. Mutta valitettavasti se ei ole ihan niin yksinkertaista.
Tuo postauksen ensimmäinen kuva kertoo jotain olennaista tunteista, joita olen tässä käynyt läpi. Lindexiltä tulee tekstiviesti, että jäsenklubilaiset saavat 20 % lisäalen jo alennetuista tuotteista. Istun työmatkalla raitiovaunussa ja klikkaan hajamielisesti linkin auki – tuskin siellä mitään kiinnostavaa on.
Ale-valikoimaa skrollatessani löydän kivan musta-valkoisen viskoosipaidan (täydellinen toimistolle! työvaatteita ei ole koskaan liikaa!), klassisen mallisia merinovillaisia neuletakkeja (väreissä, joita minä, neuletakkien suurkuluttaja, en omista) ja hauskan topin, joka varmasti toimisi toimistolla ja pikku menoissa myös. Kaikki tuo ja varmaan vielä jotain muutakin päätyy ostoskoriin.
Sitten alan käydä kauppaa itseni kanssa. Nämähän ovat järkiostoksia – superedullisesti! – pakko voida tehdä sellaisten kohdalla poikkeus ostolakosta! Eihän kaikkea ole pakko kertoa blogissa… Olen vain, että tää on ollut mulla jo vaikka kuinka kauan…
No, lopputulos on se, että päädyin ottamaan screen shotin ostoskoristani ja sitten deletoin kaiken. Mutta kyllä se vähän kirpaisi, niin edullisesti olisi nuo nyt saanut!
Toinen kova paikka oli tuo edellisen kuvan Levi’s farkkutakki. Tukholmalainen kiva lifestyle-putiikki, Grandpa, toteutti naistenpäivän kunniaksi täkäläisen taiteilijan kanssa yhteistyössä kolme kirjailtua farkkutakkia, jotka sitten huutokaupattiin Traderassa (voisin kuvitella, että Suomessa on joku vastaava nettikirppis/huutokauppa). Osa huutokaupan tuotosta meni hyväntekeväisyyteen ja muutenkin tuollainen lähes uniikki takki kiinnosteli kovasti.
Alkutaipaleella kaikkien kolmen huutokaupattavan takin hinta oli ihan naurettava, muutamia kymmeniä euroja. Laitoin tarjouksen menemään kaikkiin sillä ajatuksella, että huudan tuon Peetulle synttärilahjaksi. Takki on Leviksen klassinen malli, joten tuumasin, että se voisi olla kiva lahja. (Ja lahjathan ovat ostolakossani sallittuja!).
Hinta siinä sitten kipusi pikkuhiljaa ja kun alettiin olla reilussa sadassa eurossa, tajusin, että tässä ei nyt enää ole kysymys siitä, että haluan ostaa Peetulle kivan synttärilahjan (enhän edes tietänyt tykkääkö lapsi takista vai ei), vaan että haluan nyt vain voittaa huutokaupan. Lopulta onneksi joku muu, joka halusi takkeja vieläkin enemmän, meni tarjoukseni ohi, joten en tullut ostaneeksi mitään tälläkään kertaa. (Eli Peetu, jos luet tätä niin tarkennuksena: et ole saamassa tuota farkkutakkia synttärilahjaksi!)

Seuraava paha, paha koettelemus oli, kun näin Instagram-feedissäni, että viehättävä suomalainen lifestyle-verkkokauppa Embrosé on ottanut valikoimiinsa jo pitkään himoitsemiani Moonchid Tarot -kortteja. Seuraan tuota Moonchild Tarot -taiteilijaa Daniellea Instagramissa ja olen halunnut hänen luomaansa korttipakkaa jo ennenkuin se oli edes valmis.
Ruotsi on kuitenkin tiukentanut ihan älyttömästi (ja älyttömiksi) sääntöjä ja maksuja EU:n ulkopuolelta tehtäviin tilauksiin, joten vaikka olenkin ollut sekä ennakkotilauslistalla että sen jälkeen useampaankin kertaan tilaamassa Moonchild Taroteja itselleni, olen aina tähän asti peruuttanut ostokset.
Nyt tuntui melkein it’s a sign -tyyppiseltä merkiltä, että nuo ehkä ihanimmat kortit ikinä, tuli kotimaisen verkkokaupan valikoimiin. Embrosé ei virallisesti toimita Ruotsiin, mutta hetken viestiteltyämme saimme sovittua hinnoista, maksusta ja toimituksesta. Yön yli nukuttuani kolahti tajuntaan, että olin ihan erikseen maininnut ei-sallituiksi ostoksiksi uudet tarot-kortit. Ai miksi? No siksi, että näissä, jotka jo omistan, riittää ihan valtavasti opiskeltavaa yhä edelleen. Ostetaan uusia siten, kun ollaan valmiita näiden jo olemassa olevien kanssa.

Ihan omaa luokkaansa oleva shoppailulakkohaaste on ollut se, että tammikuun lopun jälkeen on tullut matkustettua jonkin verran. Olin laivalla Suomessa ja sen jälkeen lentämällä päiväreissulla niin Oslossa kuin Köpiksessäkin.
Matkailuun liittyvä shoppailukiusaus voidaan tiivistää kahteen asiaan: tax free ja joutoaika.
Laivalla on melkein pahinta. Vaikka matkustinkin Turun kautta, eli aikaa tapettavaksi ennen kuin saattoi mennä nukkumaan, ei ollut mitenkään erityisen paljon, on laivan valikoima ja edullisten ostosten fiilis ihan omaa luokkaansa. Onneksi saatoin purkaa turhautumiani hankkimalla kilokaupalla suklaata tuliaisiksi ja jotain pientä lahjatavaraakin saattoi löytää tiensä ostoskoriini.
Lentokentällä meno on onneksi usein tällaisilla lyhyillä reissuilla hektisempää, joten myös houkutuksille jäävä aika on paljon lyhyempi. Mutta tunnustan kyllä ihan vilpittömästi, että siinä missä Arlandan kotikenttä onkin yleensä helppo ohittaa, olen kotiin palatessani vieraammissa tax free -putiikeissa käynyt edelleen samaa neuvottelua itseni kanssa: lasketaanko tämä? mitä, jos en kertoisikaan kellekään? liian hyvä diili sivuutettavaksi? tällaista sitä kyllä aina tarvitsee…
Viimeisessä kuvassa on ainoa ostos, johon olen “sortunut”. Olen käyttänyt Beautyblenderin kaltaista meikintöpsyttelysientä jo nyt ehkä pari vuotta. Ensimmäiseksi testasin EcoToolsin versiota ja tykkäsin siitä ihan hurjasti. Kun siitä aika jätti, otin käyttöön jossain pressipussissa tulleen sienen (en muista merkkiä) ja siitä en ole kyllä juurikaan pitänyt, jos totta puhutaan.
Niinpä ajattelin, että meikkisieni on kuitenkin kulutustavaraksi luokiteltava (samaan tapaan kuin esim. pumpuli tai topsipuikot) ja siksi ok myös ostolakon aikana. Halusin siis kunnollisen meikkisienen ja viimein testata alkuperäistä versiota. Saatte siellä ruudun toisella puolella olla ihan vapaasti eri mieltä siitä, miten välttämättömästä ostoksesta tässä nyt sitten lopulta oli kyse.
Itselleni on merkityksellistä se, että olen kuitenkin onnistunut väistämään aika monta selkeää sortumistilannetta. Sikäli siis positiivista, että shoppailu-puolelle tulee merkintä vain yhdestä beautyblenderistä.
Toisaalta lakkoa on nyt takana vain (vajaa) kaksi kuukautta. Tulevaan vuoteen ehtii mahtua vielä vaikka miten monta kasvun paikkaa. Nyt jännittää melkeinpä vielä enemmän kuin haasteen alussa, että miten tästä nyt oikeasti muka selviää…

Olen aina ihaillut varmoja pukeutujia, jotka kevyen nonchalantisti pystyvät yhdistelemään juhlavia vaatteita rennontyylikkäiksi arkiasuiksi. Teoriassa tiedän, miten paljettihame taipuu toimistolle, kun sen yhdistää printtiteeppariin ja bf-pikkutakkiin, tai pikkujouluinen pitsitoppi on erittäin jees työasu, kunhan alaosa on asiallista ukkohousumallia ja paljaat olkapäät piilossa luottoneuletakin alla.
Teoriassa näin – käytännössä alan kuitenkin oireilla välittömästi, jos vaatteen materiaali on korvieni välissä laitettu kategoriaan “juhlava”. Silkkisatiinikin toimii vain yksityiskohdissa – etenkin jos se on mustaa – ja pitsiä en osaa mieltää toimistolle oikein minkään värisenä.
Siitä huolimatta haaveilen salaa, että jonain päivänä räväytän ja laitan päälleni ne kaapin perukoilla käyttöä odottavat kultagobeliinihousut toimistolle. Pitkähkön väljänmallisen puuvillapopliinikauluspaidan kanssa ne näyttäisivät varmasti just tosi hyvältä.

Tänään tuli vähän harjoiteltua..
Loppuvuoden menoihin hankkimani tummansininen lurex-neuleinen paita oli hitti niin Karkin tupareissa, jouluaattona kuin vuoden vaihteessakin. Siinä tuli edustettua myös alkuvuoden Helsingin reissulla, kun kävimme likkaporukalla katsomassa Kinky Boots -musikaalin Helsinki-version.
Juhlavahkoksi neuleeksi tuo sininen Lindexin Holly & Whyte -sarjan löytö on ollut toisin sanoen yllättävänkin paljon käytössä. Yleensä kun juhlavaatteiden kanssa käy helposti niin, että vaikka kuinka hankkisi klassista ja moneen menoon sopivaa, ei niille sitten lopulta kovin montaa käyttökertaa tule.

Lurexiakin on monenlaista. Tässä neulepaidassa kimallus on varsin hillittyä – esimerkiksi tuossa alla olevassa kuvassa kiilto on ihan selkeästi ylikorostunut. Lisäksi malliltaan tuo on hyvin klassinen ja sinänsä ihan toimistokelpoinen.
Niin sitten tuumasin, että astun pikkuisen askeleen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja laitan kimaltavan neuleen toimistolle. Ja vieläpä maanantaina! Perjantaikin olisi tuntunut erilaiselta, niinkuin oikeastaan ihan mikä tahansa loppuviikon päivä. Ihan jo näen silmissäni kollegojen ajatukset Mintun mahdollisista iltamenoista tai aw-suunnitelmista.
Mutta maanantaihin tuo ei oikein assosioidu, vaikka kai ihmiset maanantaisinkin käyvät aw:lla.

No, tunsin eniveis oloni oikein mukavaksi hillityissä kimalluksissani tänään. Saa nyt sitten nähdä jos vaikka porttiteoria toimisi tässäkin ja ilmestyisin seuraavaan maanantai-palaveriin paljettihousuissa! Haha!

• neulepaita, Lindex
• farkut, Ellos
• nilkkurit, Acne

PS. Mitäs tykkäätte mun voimakristallikorvakorustani?? 🙂