Häälahjaksi rahaa, kyllä/ei?


Rahan pyytäminen lahjaksi on aika monisyinen – eikä ollenkaan mitenkään täysin ongelmaton asia. Yksi pitää sitä tunteettomana ja röyhkeänä, toinen kätevänä ja helppona. Kysymys on jossain määrin myös sidoksissa kulttuuriin, sillä esim. monissa lähi-idän maissa kuuluu ihan tapoihin, että eritysesti häissä, mutta myös muissa isommissa juhlissa, kuuluu ihan tapoihin antaa lahjaksi vähintään “illalliskorttia” vastaava summa rahaa.
Pohdinnat tulivat meillä ajankohtaiseksi luonnollisesti Karkin häiden yhteydessä, mutta nämä ajatukset tässä ovat omiani. Karkki puolisoineen ovat aikuisia ihmisiä ja tekevät päätöksensä ihan itsenäisesti! Tavoilleni uskollisena olen toki ollut mielipideautomaattina tässäkin asiassa… Haha!

Alunperin suosittelin Karkille, että tekisivät lahjalistan esim. NK:n tavarataloon. Kyseinen keskustelu käytiin ennen ennenkuin edes hääpäivää oli lyöty lukkoon (eli ihan liian aikaisin otin asian puheeksi) ja tyttäreni oli tuolloin sitä mieltä, että siinä ei ole mitään järkeä. Hän koki, että lahjalista saatetaan tulkita vaatimuslistaksi ja erityisesti vähän tyyriinä ja poshina tunnettu NK liian leuhkana valintana. Sittemmin asenne muuttui – ehkä eniten, koska tosiasiassa häihin yleensä tullaan lahjan kanssa ja vieraat poikkeuksetta haluaa antaa jotain, mitä hääpari oikeasti haluaa.
Mutta miten on rahan kanssa? Harva nuoripari (tai vanhempikaan) on sitä mieltä, että rahaa on riittävästi, tuokaa mieluummin kynttilänjalkoja. Toisaalta raha on persoonatonta – ja niin usein hubaa. Se vain häviää jonnekin.
Ehkä oma ajatukseni siitä, että vietetään 20-vuotishääpäivää ja tunnelmoidaan häälahjaksi saadun astiaston (ja hyvän ruuan…) äärellä, on vanhanaikainen ja romanttisuudessaan nykytodellisuudelle vieras. Ehkä enää ei ole arvoa sellaisella höpöilyllä, kun lapsenlapsi saa ensiasuntoonsa koristeeksi mummun häälahjaksi saaman kristallimaljakon?

Monet perustelevat sitä, että toivovat rahaa lahjaksi sillä, että ovat asuneet jo niin kauan yhdessä, että kaikki perinteinen häälahjakama astioista kodinkoneisiin ja kodintekstiileihin on jo hankittu. Enkä nyt oikeastaan halua kritisoida tätäkään näkökulmaa, mutta erityisesti, jos on kysymyksessä vanhempi, ehkä jo hyvätuloinen pariskunta, tuntuu tuokin aika välinneelliseltä tavalta ajatella.
Ehdottomasti mukavin tapa pyytää rahaa nimenomaan häälahjaksi, on ilmoittaa jokin kohde, johon vieraat saavat osallistua kukin kykynsä mukaan.
Sanotaan nyt vaikka niin, että hääpari toteaa, että kaikki perinteisen lahjalistan toivomukset heillä on jo hyvissä kantimissa, mutta uusi sohva tarvittaisiin kipeästi. Tai vaikka keittiöremontti. Silloin tuo isompi hanke muuttuu tavallaan lahjalistaksi ja lahjan antaja voi halutessaan miettiä, että tässä on nyt teille kolme niskatyynyä siihen sohvaan tai pätkä pöytätasoa keittiöremonttiin.
Näin ehkä myös hääparille tulee mukavia muistoja, kun ajattelevat, että juuri tämä juttu muuttui todelliseksi häälahjojen ansiosta!
Itse kun menin naimisiin, olin niin uuno, etten mitään tällaista tullut ajatelleeksikaan. Äidiltäni häälahjaksi saatu musta Teema-astiasto on sittemmin siirtynyt Karkille. Tinni suuressa viisaudessaan masinoi valtavan keräyksen koko kaveripiirissä ja niin me rahattomat pennut, joiden viimeiset säästöt oli mennyt vaatimattomiin hääjärjestelyhin (oli silti hyvät bileet!) pääsimme lähtemään häämatkalle unelmien Lontooseen.
On kuitenkin juhlia, joissa rahan antaminen on koodattu moderniin etikettiin. Sekä rippilapselle että tuoreelle ylioppilaalle on ok ja jopa suotavaa sujauttaa kirjekuoreen kahisevaa. Tosin näissäkin tapauksissa jokin pysyvä muisto, koru tai vastaava, on mielestäni paikallaan.

Tähän lopuksi haluan vielä sanoa, että myös rahan antaminen lahjaksi – siis silloin, kun sitä ei erityisesti ole toivottu – on hiukan kaksipiippuinen juttu. Ilman perusteellisia saatesanoja voi lahjan saajalle tulla olo, että häntä ei ole ajateltu mitenkään erityisesti, että lahjan antaja halusi vain päästä mahdollisimman helpolla.
Eli kyllä se niin taitaa olla, että ajatus ratkaisee – oli lahjana sitten riihikuivaa tai tuore saunavihta!

12 Comments

  1. Etta

    Olen ollut molemmanlaisissa häissä: niissä missä kulttuuriin kuuluu, että annetaan rahaa (ja nimenomaan punaisessa kuoressa) ja niissä, missä valitaan ja ruksataan jotain listalta. Kumpikin sopii. Tilanteen ja parin toiveiden mukaan.
    Tuossa rahan antamisessakin on niksinsä. Kuinka paljon on se oikea summa? Opin aiemmin ainakin sen, että läheinen sukulainen, kaukaisempi sukulainen, hyvä ystävä, työkaveri, esimies… kaikilla on eri määrät mitkä ovat soveliasta. Myös tietyssä aasialaisessa kulttuurissa henkilön status ja taloudellinen varakkuus vaikuttavat summaan. Jos on tunnetusti varakas, odotetaan luonnollisesti suurempaa summaa.
    Osatapa tässä toimia oikein?
    Teidän tapauksessanne sanoisin, että jos rahaa toivotaan, rahaa sitten annetaan. Ja kukin vieras mahdollisuuksiensa mukaan.
    Rahan antaminen tilanteessa, jossa tietää varmasti, että se tulisi tarpeeseen, on hyvä asia.
    Sitten taas, jos on juhlat (ei välttämättä häät), joihin olisi sopivaa viedä lahja, mutta antaakin ‘vain’ rahaa, se voi olla niinkuin totesit, aika persoonatonta.
    Toisaalta, itse antaisin mieluummin lahjakortin tiettyyn erikoisliikkeeseen kuin ostaisin “turhan” koriste-esineen, joka aika varmasti ei olisi mieleinen eikä sopisi sisustukseen.
    Siinäpä pähkäilyä! Ei helppoa! Hah!

    Reply
    • Minttu

      Tosiaankin siis kukin tavallaan, mutta olen kyllä niin samaa mieltä, että rahan antaminenkaan ei ole niin simppeli juttu. Noiden luettelemiesi (todella hyvien!) pointtien lisäksi tuli mieleen tilanne, jossa rahaa toivonut pariskunta on varakas tai ainakin hyvätuloinen ja vieras kaikkea muuta. Silloin pitäisi olla joku kiva vaihtoehto, joka ei maksa paljoa – vaikka kukkien kastelu häämatkan aikana tai lastenhoitoa tms..

      Reply
  2. Huitu

    Me mentiin, itse asiassa huomenna tasan kaksi vuotta sitten naimisiin ja meille oli alusta lähtien itsestään selvää, että jos jotain häälahjaa halutaan, se on nimenomaan rahaa. Ollaan asuttu yhdessä nyt kuusi vuotta ja kaikki astiat, huonekalut ja muut tilpehöörit on jo hankittu aikaa sitten. Ja jos oltaisiin haluttu tavaraa, olisi pitänyt tehdä tosi tarkat lahjalistat, koska meillä on aika tarkka maku ja tylysti sanottuna sen ulkopuolelta saadut tavarat olisi todennäköisesti jääneet käyttämättä eli olleet turhaa kaapintäytettä, oli ne keltä tahansa. Mutta lahjalistan teosta olisi ollut taas lisää tekemistä, kun muutenkin hommaa riitti, enkä oikein tiedä, mitä sinne olisi edes laitettu, kun yleensä jos jotain tarvitaan, se hommataan ite heti.
    Eli meillä oli toive että, jos halusi jotenkin muistaa, niin laittaa rahaa tilille. Niitä käytettiin sit meidän häämatkaan Uuteen-Seelantiin. Mutta mikään pakko ei ollut antaa mitään, että haluttiin vaan, että läheiset tulee juhliin ja moni tuli matkan päästä, joten oltaisiin ymmärretty, vaikka ei olisi mitään antanutkaan.
    Luulen, että tämä alkaa olla aika yleistä meidän kolmikymppisten ikäluokassa ja odotin lähinnä vastustusta vanhemmilta sukulaisilta, mutta hyvin nekin osasi pitää suunsa kiinni. Jotkut vieraista jopa kiitteli, kun ei tarvinnut miettiä, mitä antaa lahjaksi, vaan laitto vaan rahaa tilille.

    Reply
    • Minttu

      Harva sitä varmaan avoimesti ryhtyy vastustamaan, jos hääpari selkeästi ilmoittaa haluavansa rahaa. Ja onhan se simppeliä ja pragmaattista.
      Itselläni on vähän toisenlainen suhde materiaan. Tavaroilla on mulle muutakin kuin selkeää status- tai funktionaalista arvoa. Varsinkin käsintehdyt lahjat vievät aina ajatukset lahjan antajaan – ja samoin toivon, että kun annan itse lahjaksi jotain, voisin sen tavaran myötä tulla useammin lahjan saajan mieleen. Enpä usko, että kukaan tilinsä saldoa katsellessaan ajattelee yhtäkkiä, että mitähän sille Mintulle mahtaa kuulua.
      Mutta joo, ymmärrän hyvin, että olen aika vanhanaikainen mielipiteeni kanssa. 😀

      Reply
  3. Ohikulkija

    Jostain blogista aikoinaan luin, että heidän toive oli rahaa häämatkaa varten. Mutta ne oli persoonallisesti listattu esim rahaa illalliseen häämatkalla, taksimatkaan hotellille, matkaopas, aktiviteetti, museokäynti jne jne ! Siinä oli ideaa, jos joku vieras vierasti pelkkää rahaa.

    Reply
    • Minttu

      Aivan kertakaikkiaan ihana idea!! Rahalahja kun mielestäni on helposti vähän persoonaton, mutta näin nuoripari voi sitten häämatkalla miettiä, että tässä nyt sitten ollaan kummitäti Mairen lahjaksi antamalla illallisella! <3

      Reply
  4. Life with Satu

    Meillä pyydettiin rahaa lahjaksi ja useat tuttavat ovat tehneet samaa. Jokaisella kohde on ollut oikeastaan se sama unelmien häämatka. Kun yli kolmekymppisenä menee naimisiin, niin sitä tavaraa on ihan riittävä määrä.
    Persoonatonta ehkä, mutta ehdottomasti helppoa sekä lahjan saajille että antajille tämä homma.

    Reply
    • Minttu

      Mun mielestä on jotenkin eri asia jos häälahjaksi toivottujen rahojen käyttökohde on tiedossa kuin jos pyydettäisiin vain yksinkertaisesti rahaa. Voin sitten lahjaa antaessani ajatella, että olen nyt osaltani toteuttamassa hääparin unelmaa. Toisaalta tietysti, jos hääpari on selkeästi vähävarainen, silloin sitä mielellään antaa rahaa lahjaksi, vaikka tietäisikin, että se menee ihan vain elämiseen.
      Mutta joo, siis onhan se helppoa – jos ei jää tuskailemaan sitä, mikä olisi oikea summa. Se onko “helppous” tässä asiassa tavoiteltavaa vai ei, onkin sitten toinen juttu.

      Reply
  5. Em

    Menimme 2,5 vuotta sitten naimisiin pitkän yhteiselon jälkeen. Teimme lahjalistan Stockmannille, pääosin juuri tuosta lämpimästä ajatuksesta että se on mahdollisuus saada lahjaksi sellaisia pitkäikäisiä, juuri meille mieluisia tavaroita, jotka sitten jälkikäteen tuovat mieleen häät ja lahjanantajan. Annoimme kuitenkin myös vaihtoehdoksi häämatkatilinumeron rahalahjoille.
    Yllätyin melkoisesti, kun varmasti ainakin 80% vieraista valitsi rahalahjan tilille…! Ja jossain määrin se tuntui jopa pettymykseltä. Päädyimme sitten itse tilaamaan niillä rahoilla muutaman erityisesti haluamamme asian lahjalistalta 😄 Jotenkin kuitenkin ne lahjalistalta valikoidut asiat tuntuivat henkilökohtaisemmilta ja aidosti enemmän ilahduttavilta.

    Reply
    • Minttu

      Mä tuntisin varmasti aivan tismalleen samoin! Siis ei mitään vikaa rahalahjassa ja unelmien häämatkassa, mutta kyllä siinä on jotain erityistä, kun voi tosiaan palauttaa mieleensä sekä itse hääjuhlan mutta myös hänet, joka lahjan antoi, tiettyjen ihanien tavaroiden kautta. 🙂

      Reply
  6. Jonna

    Hankala juttu. Sinänsä ymmärrän rahalahjat, mutta varsinkin jos pariskunnan tietää hyvin tienaavaksi ja taloudeltaan ihan vakaaksi (kuten suurin osa ystävistä on) tuntuu rahalahja vähän oudolta. Yleensä olen tällöin ostanut vaikka brunssilahjakortin kämppiin, joka on hyvin voinut olla arvokkaampikin mitä olisin antanut rahana. Mieluummin antaisin lahjan vaikka listalta kuin rahaa, mutta olen huomannut, että suurin osa tutuistani ei suhtaudu rahalahjoihin näin nihkeästi. Lienee siis vähän oma asennevika.
    Itse olen päättänyt, että jos joskus menen naimisiin ja pidän häät, kirjoitan lahjalistalle ”ilahduta meitä lempiviinilläsi tai lempikirjallasi” 😀

    Reply
    • Minttu

      Tunnen kanssa olevani hiukan asennevikainen, kun en ole niin innoissani rahalahjoista. Lahjakorttikin – jota monet pitää rahaakin persoonattomampana – on mielestäni huomattavasti kivempi. Siis brunssilahjakortti Kämppiin on ihan huikea, mutta joku simppelimpikin johtaa siihen, että lahjan saajan ja antajan välillä on yhteys sen kautta, mitä sillä lahjakortilla hankitaan.
      Viini, kirja tms. on musta aivan ihana idea! Kirjasta esmes voi sitten puhua lahjan antajan kanssa ja siinä lahjan “määrä” moninkertaistuu! <3

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *