Oh boy… perjantaissa mennään taas – mutta viikonloppua on vielä kovasti jäljellä, joten mennään asiaan!

Aurinko on siirtynyt Härän tähtimerkkiin ja jo pelkästään se tarkoittaa, että Oinaan jakson energinen voima hiukan tasaantuu. Olosuhteet ovat erityisen otolliset tasaiselle, ahkeralle työnteolle, luonnossa liikkumiselle ja hyvästä ruuasta ja juomasta nauttimiselle. Vakaa ja luotettava Härkä arvostaa myös kaikenlaista itsestä huolehtimista, saunarituaaleja ja miksei kylpyläreissuakin johonkin rauhaisaan SPA-kohteeseen.

Pikkuhiljaa kannattaa alkaa myös valmistautua seuraavaa, 10. toukokuuta alkavaa, Merkuriuksen peruutusta varten. Varsinkin kaikki neuvottelun alla olevat sopimukset kannattaa saattaa nyt valmiiksi – siihen Härän aika on juuri passeli. Kaikenlaiset mittavammat manifestointirituaalit on myös syytä hoitaa nyt, sillä 30.4. (kyllä, vappuaattona) alkaa ”pimennyssesonki” ja silloin on erittäin suositeltavaa välttää manifestointia.

Katsotaanpas nyt myös mitä pikimmin, mitä kortit sanoo viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

• Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
• Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
• Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

Tiikerinsilmä

Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

 1. XX – Aikakausi

Tänä viikonloppuna sinulla on poikkeuksellisen tarkkanäköinen kyky havaita kaikenlainen elämässäsi oleva epätasapaino. Kortti edustaa selkeää ja pintaa syvemmälle menevää ymmärrystä sekä tuomitsematonta tasapainoista arvostelukykyä. Osaat yhdistellä objektiivisesti ja laajakatseisesti kaikki tilanteen vaatimat näkökohdat. Aikakausi edustaa myös porttia kahden eri todellisuuden välillä. Jokin vanha on jäämässä pysyvästi taakse ja jotain uutta on syntymässä.

Vinkki viikonlopuksi: Pikku Prinssin sanoin, “vain sydämellään näkee hyvin”. Juuri nyt on aika tarkastella asioita huolellisesti ja olla itselleen rehellinen. Varo tuomitsemasta ihmisiä tuntematta heidän koko tarinaansa tai syitään. Asiat ovat harvoin jos koskaan kovin mustavalkoisia.

 2. Sauvojen Prinssi

Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.

 3. IX – Erakko

Ratkaisut kaikkiin ongelmiin löytyy omasta sisimmästä. Erakko-kortti on erittäin selkeä viesti siitä, että nyt on korkea aika hiljentyä, antaa ulkoisen hälyn jäädä kauas pois ja todella kääntyä sisäänpäin. Niin raskaalta kuin se tuntuukin, menneisyys on ihan pakko kohdata ennen kuin voi oikeasti jatkaa matkaansa. Haasteena on löytää rauha omasta itsestään, olla yksin tuntematta oloaan yksinäiseksi.

Vinkki viikonlopuksi: Jos vain mahdollista, niin nyt kannattaisi peruuttaa kaikki viikonlopun menot, vähentää todo-lista minimiin ja vain viettää aikaa ihan oman itsensä kanssa. Hiljaisuudessa ja toimettomuudessa nousee usein myös tosi raskaita tunteita pintaan, mutta niitä ei kannata pelästyä. Kun katsoo demoneitaan silmästä silmään ja sanoo niille ystävällisesti päivää ja hyvästi, niiden supervoimat häipyvät savuna ilmaan.

Nostinpa sitten itselleni ykkösen – ja Aikakausi-kortin sanoma osui ja upposi. Monella tapaa tuntuu, että olen uuden vaiheen kynnyksellä, mutta vielä ei ole täysin käsitystä, mitä kaikkea se tulee pitämään sisällään. Onneksi kaiken ei tarvitsekaan olla selvää heti, laajoja kaarteita vaan ja sydän paikallaan, niin kyllä siitä hyvä tulee!

Ihanaa viikonloppua ja paljon kevään aurinkoa! <3

Ihanaa, rauhaisaa, rentoa ja juuri itsesi näköistä joulua just sulle!
Kortit, kristallit ja planeetat kehottavat yhteen ääneen meitä kaikkia pitämään rakkauden sydämessä ja ajattelemaan myös heitä, joilla asiat ei ole niin hyvin. Viedään valo mukanamme mihin ikinä mennäänkin!
Ilon kautta!

Tiedän, miten järkyn ärsyttävää on, kun bloggari vihjailee suurista uutisista, joita sitten saa odotella vaikka miten kauan. Syyllistyin tismalleen tuohon perisyntiin, mutta puolustuksekseni sanottakoon, että tarkoitus ei ollut kiusoitella tai herätellä (turhanaikaikaista) hype-fiilistä – olen vain ollut niin kertakaikkiaan tulisilla hiilillä kanssa jo vaikka miten kauan, että en nyt vain kyennyt olemaan ihan täysin vaiti.
Lisäksi uutiseni ovat sitä laatua, että vaikka koenkin oman elämäni muuttuneen perusteellisesti ja muutoksen koskettavan minua sekä perinpohjaisesti että syvästi, ne eivät olleet ensisijaisesti sellaisia, että olisin voinut itse päättää, milloin on aika koko maailman tietää. Mutta nyt on oikea hetki ja voin suureksi ilokseni kertoa, että yksi suurimmista haaveistani ja toiveistani on toteutunut:

Minusta on tullut mummu! <3

Tässä hän on!
Täydellinen ja maailman suloisin pieni tyttövauva, työnimeltään Böna/Bönis, saapui maailmaan hartaasti odotettuna maanantaina 7. syyskuuta. Vauva ja äidit voivat hyvin – ja mummukin alkaa vähitellen päästä tasapainoon.
Oikeasti olen niin täynnä tunteita, että on ihan vaikea löytää sanoja jopa tämän blogijutun kirjoittamiseen.
Taisin olla ihan ensimmäisten joukossa, jollen peräti ensimmäinen, joka sai tietää raskaudesta. Helmikuusta asti olen elänyt mukana ja haaveillut ensimmäisestä lapsenlapsestani.
Aika paljon on matkan varrella pitänyt myös harrastaa itsehillintää, että en sekaannu asioihin, jotka ei minulle kuulu. Toisaalta on ollut aivan ihana havaita, miten paljon ihmiskeskeisemmäksi ja perhelähtöiseksi koko homma on muuttunut. Koen, että olen kuitenkin ollut itse synnyttäjä ihan moderniin aikaan, 90-luvulla, mutta valtavasti on kyllä kehitys kehittynyt noista ajoista.
Korona-mayhem tietenkin pisti hiukan pakkaa sekaisin, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja omasta näkökulmastani suurin ero oli se, että en voinut mennä heti synnärille tapaamaan pikkuista. Toisaalta juurikin pandemian vuoksi kaikki hyvinvoivat perheet kotiutettiin ennätysnopeasti, joten pikku-Bönis ei ollut hädin tuskin kahta vuorokautta, kun tavattiin ensimmäisen kerran.

Ihanaa nähdä oma tytär äitinä. Siinä herää jokin sanoinkuvaamaton tunne sukupolvien ketjusta ja yhteys esi-isiin. Miten pikku-Bönis katsoo luottavaisesti äitiä, kun Karkki nyt jo varmoin ottein vaihtaa vaippaa ja pukee yöpuulle menossa olevalle vauvalle unihaalaria päälle.
Hurjan paljon on herännyt tässä samalla muistoja siitä, kun itse tulin äidiksi. Miten olin toisaalta ihan hukassa – ja toisaalta alitajuisesti varma itsestäni. Ihan valtavasti on tullut pintaan myös asioita, joista on huono omatunto tavalla, joka ei katoa. Muistan hyvin selkeästi, että nautin omasta äitiydestäni. Panin tietoisesti muistiin asioita, joita arvasin kaipaavani, kun lapset ovat isoja. Mutta silti.
Mikä ihmeen kiire sitä oli saada lapsi kehittymään ja kasvamaan? Mitä ylpeilemisen aihetta siinä on, että Karkki osasi kertotaulun neljävuotiaana tai Peetu lukea, kun oli vasta täyttänyt kolme? Miksi sitä ei vain voinut viipyä hetkessä?

Tuntuu kuin tämä mummuus olisi nyt toinen tsäänssi. Enää ei tarvitse hötkyillä oman uran, jonkin abstraktin saavuttamisen – tai edes rahan – vuoksi. Nyt on aikaa ja tilaa pysähtyä. Kaikki tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen on juuri tässä, juuri nyt.
Lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka sanotaan – ja vaikka periaatteessa olenkin enemmän alkupalaihmisiä aion todellakin keskittyä nauttimaan jokaisesta hetkestä. En voi ihan täysin edes vielä käsittää, että yksi elämäni suurimmista haaveista ja toiveista on toteutunut!

Nyt saa onnitella!! <3

Valtavan suuret kiitokset kaikille, jotka olette ottanut osaa suureen suruuni täällä blogissa ja facebookissa! Yhteisöllisyydellä on aivan valtavasti merkitystä varsinkin tällaisina hetkinä, kun tuntuu, että omat voimat eivät oikein riitä. Kiitos, että olette siellä!
Äidin hautajaisista on nyt reilu viikko – ja pääni sisäinen sumu alkaa pikkuhiljaa hälvetä. Mietiskelin jo viikonloppuna, että nyt tekee jo kovasti mieli takaisin blogin pariin – ja halusin tehdä sen palaamalla vielä niihin oivalluksiin, joita tämä suruaika on tuonut tullessaan. Tai oivalluksia ja oivalluksia… mutta jotain mietteitä, jotka ehkä voidaan pistää jonkinlaisen sisäisen kasvun piikkiin.
Hautajaispäivän kuvien selaaminen meni kuitenkin sen verran tunteisiin, että sanoja ei oikein sitten vielä viikonloppuna kuitenkaan löytynyt.
(Tuo yllä oleva ruusu on viljelypalstaltani – eikö olekin ihana! – muut kuvat Tampereelta)

Olen elänyt viime viikot melkoisessa tunteiden ja fiilisten hullunmyllyssä. Toisaalta aivot ovat olleet aivan sumussa, toisaalta kaikenlaiset tunnekuohut yllättävänkin skarppeja. On tullut myös kiukuteltua ja menetettyä hermot useampaankin kertaan tavalla, jota en oikein tunnista itsekseni. Vilpitön anteeksipyyntö kaikille, jotka ovat tielleni osuneet.
Alitajunnasta on pulpahdellut kaikenlaisia muistoja, keskustelunpätkiä, tapahtumakulkuja ja sattumuksia, joita en ollut muistanut edes olleenkaan. Monta monituista äidin kanssa käytyä riitaa on palautunut mieleen yllättävän sanatarkasti. Myös se hetki, jolloin koin, että nyt en enää voi soittaa kysyäkseni neuvoa tai apua.
Olen tuntenut olevani hyvin yksin.
Huono omatunto on raastanut, vaikka miten yritän puhua itselleni nätisti ja kertoa, että tein, minkä pystyin, kävin niin usein kuin kykenin ja soittelin kuitenkin säännöllisesti. Ääni sisälläni nakuttaa, miten erinomaisesti olisin voinut viettää paljon enemmän aikaa Tampereella – ja kunnollinen tytär olisi soitellut joka ilta.
Lisäksi tuntuu, että kaiken tämän ikäväni ja suruni ja kaipaukseni keskellä olen ihan poskettoman itsekäs. Äiti oli hyvin sairas, hänelle on niin paljon parempi, että pääsi vihdoin lepoon. Mikä ihmeen oikeus minulla on olla surkea? Kaikkein kauheinta olisi ollut se, jos äidin kärsimykset olisivat vain jatkuneet ja jatkuneet.

Meille osui aivan ihana pappi. Hän puhui valtavan kauniisti siitä, miten äidin rakkaus – tai rakkaus ylipäätään ei katoa. Ajatus lohduttaa – ja tällaisena voimakivi-kristallihippinä helposti voin kokea, että äidin rakkauden henki ja valo on jotenkin läsnä. Ihan kuin voisin palata niihin aikoihin, jolloin pienimmänkin tenkkapoon sattuessa soitin ensimmäisenä äidille. (Tai no, on pari-kolme aihealuetta, jolloin Tinni oli – ja on – se, jolle soitan, mutta you got the point!)
Varsinkin se, kun pappi puhui siitä, miten juuri kuolema tekee elämästä niin erityisen ja arvokkaan, jäi pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Hautajaisten ja muistotilaisuuden jälkeen vietettiin loppupäivä Tampereella “circle of life” -teemalla, mikä konkretisoi tuon kristallinkirkkaasti.
 

Kun mummot kuolevat

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja he humisevat lastenlastensa yllä,

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa

lumimajaksi heidän ylleen.

Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

Eeva Kilpi

 

Olen siinä mielessä onnekas, että en ole käynyt tätä ennen koko elämäni aikana kuin kaksissa hautajaisissa. Ensimmäisissä olin 10-vuotias ja muistan vain sen, miten hävetti, kun äiti sanoi, että voin hyvin mennä valkoisessa mekossa, koska olen lapsi. Olisin tietty halunnut laittaa jotain mustaa päälleni, minkä esiteinin pikkuvanhuudella tiesin tapojen mukaiseksi. Toiset hautajaiset olivat isäni 17 vuotta sitten – niistäkään ei jostain syystä ole mitenkään valtavasti muistikuvia, vain välähdyksiä sieltä täältä.
Jotenkin kuitenkin järki sanoo, että hautajaisissa kuluu muistella vainajaa. En ollut siihen mitenkään erityisesti varautunut, mutta sydämeni aivan pakahtui kaikista muistoista, jutuista – kohelluksistakin – mitä äidin sukulaiset, ystävät ja työkaverit elämän varrelta kertoivat. Tuntui kuin olisin vasta tuolloin oppinut näkemään kokonaisen ihmisen enkä vain oman mutsini tai Karkin ja Peetun mummun.
Taisin tuolla alussa luvata, että kerron jotain sisäistämiäni elämänviisauksia. Aika tajunnanvirtaa tästä nyt kuitenkin tuli, niin sanotaan nyt vaikka, että vasta nyt tajusin, miten osuva runo kiteyttää paljon enemmän kuin ne sanat mitä siinä on. Siis niinkuin se vanha klisee kuvasta, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
 

Äidit vain,

nuo toivossa väkevät,

Jumalan näkevät.

Heille on annettu

 voima ja valta

kohota unessa pilvien alta

ja katsella korkeammalta

Lauri Viita

Ne, jotka seuraavat Instagram-tiliäni (@minnapaakkulainen), ovatkin jo kuulleet mahtavat onnenuutiseni: Karkki menee naimisiin!! Niin kertakaikkiaan ihanaa!
Rakastan hääjuhlia ja kaikkea, mitä se pitää sisällään. Sain hiljaa mielessäni pienoisen hjärtslagin, kun Karkki jossain vaiheessa viime syksynä ilmoitti, että ehkä he eivät haluakaan mitään juhlia. Yksinkertainen visiitti maistraattiin riittäisi. Juuri ensimmäisen yhteisen asuntonsa ostanut nuoripari tuumasi silloin, että olisi kenties järkevämpi laittaa rahat keittiöremonttiin kuin häihin. No, onnekseni mieli siellä muuttui ja vuodenvaihteesta asti juhlavalmistelut ovat käyneet kuumana.

Sen lisäksi, että häät ovat mielestäni ultimatum ihanimmat kekkerit noin ylipäätään, rakastan myös kaikenlaisten juhlien järjestämistä yli kaiken. Kun nyt vielä naimisiin on menossa oma tytär, on aivan järjettömän vaikeaa pysytellä nahoissa, olla besserwisseröimättä kysymyksessä jos toisessa ja antaa lapsukaisen itse tehdä sunnitelmat, valinnat ja päätökset.
Päätin jo ihan heti aluksi, että en tyrkytä apuani tai hyvää tarkoittavia mielipiteitäni, jos niitä ei erikseen kysytä. Päätin myös, että pääsääntöisesti tuen Karkkia kaikissa päätöksissä, joita nuoripari on järjestelyitä koskien tehnyt ja taoin kallooni, että kysymys on heidän häistä – ei minun. Näyttää näin paperilla aika itsestäänselvältä ja helpolta jopa. Eikö vain?
Voin kertoa, että todellisuus on ihan muuta. Jopa ihan hyvää tarkoittavat kysymykset, kuten “oletteko jo valinneet catering-firman?” tai “miten ajattelitte, jos tässä kohtaa sataa?”, kääntyy helposti päälaelleen. Tuleva morsian saattaa tulkita asian niin, että mutsi hetsaa, kun ei sitä tai tuota asiaa ole vielä hoidettu ja sekin yksityiskohta on jäänyt huomaamatta.
Meillä konkreettisin kommunikaatio-ongelma tähän asti on liittynyt vieraslistaan. Vaikka olisi pitämässä miten suuret häät tahansa, kaikkia ei voi kutsua, johonkin on vedettävä raja. Karkin häistä on tulossa keskikokoiset, nykyisen hääboomin vallitessa yleiseen meininkiin verrattuna ehkä jopa pienehköt. Se on tarkoittanut sitä, että kutsuttujen määrää on pitänyt rajoittaa varsin tuntuvasti.
Periaatepäätökselleni uskollisena, en (juurikaan) esittänyt mielipiteitäni sen suhteen, keitä kutsuvieraslistalle tulisi päätyä. Ne muutamat kerrat, kun aiheesta Karkin kanssa puhuttiin tuin tehtyjä päätöksiä ja niiden perusteluja. Nyt sitten ihan vähän aikaa sitten kävikin ilmi, että listalta puuttui yksi tärkeä ihminen ja minä sain tietty kuulla: “mikset sä äiti sanonut!”

Yhden valtavan suuren vastuualueen sain kuitenkin hoidettavakseni ihan kokonaan – nimittäin Karkin hääpuvun ompelun! Todella suuri kunnia ja iso projekti, jota alettiin toteuttaa jo lopputalvesta.
Uudemmille blogin lukijoille kerrottakoon, että olen ensimmäiseltä koulutukseltani ompelija ja aikoinaan muutaman hääpuvun toteuttanutkin – eli ihan niin utopistinen tämä suunnitelma ei ole, kuin miltä se ensikuulemalta vaikuttaa. Nyt on tosin ollut niin monta vuotta väliä siitä, kun olen viimeksi koskenut ompelukoneeseen, että päätettiin ensin tehdä hääpuvun mallinen iltapuku jostain hääpukukankaan tapaisesta materiaalista ihan vain testataksemme kaavojen toimivuus. Tuossa yllä kuvassa vasemmalla Karkki morsiuskaupassa sovittamassa pukua inspiraatiomielessä ja vasemmalla yksi Pinterestistä löytyneistä suosikkimalleista.
Pikkuisen tässä nyt tuli mutkia matkaan, kun onnistuin loukkaamaan käteni. Häihin on toki vielä aikaa, mutta hiukan kyllä suoraan sanottuna huolestuttaa itseänikin, kun näin kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen edes pinsettiote ei onnistu oikealla kädellä. Puhumattakaan siitä, että parista sormesta puuttuu vielä kokonaan tunto, vaikka olen tehnyt rehab-jumppaliikkeitä jokaisessa mahdollisessa välissä (eli koko ajan – eihän tässä mitään sen tärkeämpää ole todo-listalla!). Täytyy nyt vain toivoa, että ihmeparantumisien aika ei olisi täysin ohi.
Se, että en voi purkaa hääinnostustani puvun tekemiseen, on johtanut siihen, että tungen nokkaani kaikkiin muihin järjestelyihin. Varsin ymmärtäväisesti Karkki on nyt suhtautunut – säälii varmaankin käsipuolta äiskäänsä, mutta itseäni on alkanut mietityttää, missä menee raja. Tässä vaiheessa, kun häihin on alle 3 kk, tilanne on se, että nuoripari on ihan ilahtunut talkooavusta, joka voi googlailla vaihtoehtoja ja kysellä tarjouksia. Mutta liika on liikaa, niinkuin aina. Siksi kuumin kysymys itselleni juuri nyt on:
Paljonko äidin sopii sekaantua tyttären häiden järjestelyihin?

Uuden kuun viikko on täydessä vauhdissa, mikä tarkoittaa sitä, että nyt on ihan paras aika aloitella projekteja ja kaikkia kivoja juttuja, joita on suunnitellut. Toisaalta Merkurius peruuttaa edelleen ja tällä viikolla sen vaikutus on todella intensiivinen. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa ennenkuin päästelee suustaan kipakkuuksia tai pahoittaa kertakaikkisesti mielensä jonkun toisen sanoista. Kommunikointi on nyt ongelmallista ja nahka ohut yhdellä jos toisellakin. Edelleen kannattaa tehdä back upit sekä tietokoneesta että puhelimesta ja olla supervarovainen liikenteessä.
Kurkistetaanpas, mitä tarotit kertovat tulevan viikonlopun meiningeistä. Näin tämä toimii:

1. Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
2. Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

1. Miekkojen 10 – Tuho
Pinnalla on voimakas halu olla henkisesti vapaa. Kielteinen ajattelu johtaa helposti noidankehään, joka pahimmillaan voi tuhota kaiken ilon elämästä. Jos aina odottaa pahinta tapahtuvaksi, siitä tulee helposti itseään toteuttava profetia. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin muillakin elämän alueilla.
Vinkki viikonlopuksi: Mielikuvaharjoittelu ja esimerkiksi luonnossa liikkuminen (mikä tahansa puistikko kelpaa urbaaniksi “luonnoksi”) auttaa irtautumaan kahlitsevista synkistä ajatusmalleista. Kun päästää uteliaisuutensa pilkistämään ja luottaa elämän kantavan, niin olo helpottuu ja tie ulos noidankehästä löytyy helpommin.
2. Miekkojen Kuningatar
Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.
3. Maljojen Prinssi
Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnoittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.
Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉
Toivottavasti viikonlopun tarotit osuivat ja viihdyttävät! Huippua viikonloppua kaikille niillekin, jotka eivät nostaneet maljojen prinssiä!! 😀