Perheen Dr. Martens -valikoima vahvistui jälleen. PUB-tavaratalon kenkäosasto ilmoitti tässä muutama päivä sitten, että heillä on menossa totaaliloppuunmyynti – koko varasto myytiin -50% alennuksella. Tiesin, että siellä on kaikkia kivoja merkkejä, Vagabondia, Tiger of Swedeniä, Conversea, Billi Bitä etcetera, joten päätin käydä tsekkaamassa töitten jälkeen, jos vaikka löytyisi jotain kivaa.
Puoli kuuden aikaan illalla valikoimaa ei ollut enää juurikaan jäljellä. Tosi pienijalkaiset, suurijalkaiset ja miehet löysivät vielä varmasti ihan kivasti kaikenlaista, mutta meikäläisessä keskiverrossa 38-koossa oli jäljellä lähinnä lohenpunaisia pumpseja ja pornahtavia glitterijuhlakenkiä järkyttävän korkealla korokepohjalla. Ei siis toisin sanoen mitään, mitä itse olin etsimässä.

Olin jo melkein lähdössä pois, kun huomasin yhdessä nurkassa muutaman parin Dr. Martenseja. Ensin nappasin käteeni tosi kivat 8-reikäiset Union Jack Martensit 38-koossa. Hetken mietin, että olisinko voinut hankkia ne itselleni, mutta sitten totesin, että vaikka ne onkin tosi hienot, vuodessa olisi ehkä kaksi tai kolme tilaisuutta, johon voisin laittaa ne päälleni. Lisäksi niiden alkuperäinen hinta oli aika suolainen, joten mitenkään hirmu edulliset ne ei olisi ollut edes puoleen hintaan. (Bongaa kuvasta virallisen blogiassistentin korvat!)
Seuraavaksi iskin silmäni pariin kuuman pinkkejä, kiiltonahkaisia Martenseja, koko 39. Pikainen tekstari Peetulle Umeåån, kuvan kanssa, ja tiedustelu, josko neito haluaisi uudet kengät. Aavistin, että nämä voisi olla toivelistalla, koska muistan Peetun huutaneen  ei-niin-suurella menestyksellä vastaavia ruotsalaisella huuto.fi -tyyppisellä sivustolla. Ylimpänä toivelistalla taisi olla vastaavat, mutta ei kiiltonahkaisina, mutta nopeasti tuli tekstari takaisin, että jees pliis. Niinpä perheen Dr. Martens -populaatio lisääntyi jälleen yhdellä parilla.

Toisen kengän kärjessä oli parin nuppineulan pään kokoinen jälki, joka näytti aivan siltä, kuin nahka olisi rikki. Siksi ne varmaan olivat vielä alkuillasta myymättä. Katsoin heti, että tuo kyllä näyttää ihan siltä, kuin se olisi nahkaliimaa (mikä lähtee varsinkin kiiltonahasta varsin helposti pois) ja vein kengät kassalle tsekattavaksi. Samalla, kun myyjä siivosi kengänkärkeä pyyheliinan avulla, juttelimme hiukan loppuunmyynnistä ja sen syistä.
Kuulemma kaikki PUBin putiikit on irtisanottu. Liikekiinteistön omistaja on vaihtunut ja koko tavaratalolle haetaan (jälleen, if I may say so…) uutta ideaa ja konseptia. Tavallaan harmi – ja ihme – että niin keskeisellä paikalla oleva perinteikäs tavaratalo vaan ei saa hommaa toimimaan. Mutta meille kuluttajille tämä on tietty jossain määrin myös hyvä uutinen: ainakin nyt ylimenoaikana kantsii poiketa PUBissa, jos sattuu olemaan hoodseilla. Loppuunmyyntejä on varmasti joka kerroksessa, vaikka niistä ei isosti erikseen tiedotettaisikaan.

Ja vain pikaisesti Tukholma-visiitille tulijoille tiedoksi: PUB on se tavaratalo, joka on Hötorgetin laidalla, vastapäätä sitä varsinaista maamerkkiä, sinistä konserttitaloa. Ja jos nyt on vaikka päiväristeilyllä niille kulmille eksynyt, ei todellakaan kannata missata kulmittain vieressä olevaa Hötorgs Saluhallenia. Hötorgshallenin sisäänkäynti näyttää siltä kuin olisi menossa johonkin multiplex-leffateatteriin, mutta jos ottaa liukuportaat alas, pääsee pian kivaan ja herkulliseen kauppahallimeininkiin.
Matkakohteena Hötorgshallen ei toki ole ollenkaan samaa luokkaa kuin esmes Östermalmin ihanan tunnelmallinen Saluhall, mutta jos on muutenkin niillä kulmilla (Sergels Torg – Drottninggatan – Åhléns) ja haluaa kuitenkin välttää McDonaldsilla lounastamisen, on Hötorgshallen ihan loistava vaihtoehto.

 
Enää viikko siihen, kun Peetu tulee käymään kotona! Jei!! Kiva, että on hienot kengät täällä odottamassa neitokaista. Puhuttiin juuri hetki sitten puhelimessa ja Peetu lupasi ottaa mukaan asun, johon uudet martensit sopivat – eli saadaan ihan kunnolliset asukuvatkin näistä!

Vanhat Karhuni pitää päästää hyvin ansaitulle eläkkeelle. Kyllä kaksi kesää on ihan hyvä saavutus yksiltä city sneakerseiltä – eikö vain? Harvoin tosin käy niin, että tossu menee varpaan päältä puhki, mutta kerrankos sitä niinkin. Seuraava probleemi on, että mitkä tilalle?
Muutaman kuukauden Peetun Air Max 90 -mallisia Niken tossuja ihasteltuani olin jo oikeastaan päättänyt, että haluan samat, mutta vähän simppelimmällä värityksellä. Sormi oli jo tilausnappulalla, kun satuin osumaan sivulle, jolla myytiin klassista Nike Air Force 1 -mallia mustana.

Nääs, nääs -tilanne on valmis. Molempia en halua hankkia – tulevat kuitenkin niin samanlaiseen tarpeeseen – mutta kummat olisi kivemmat nyt?
Toisaalta tykkään ihan hurjasti Air Force 1 -mallin kasarityyppisestä ilmeestä – toisaalta, jos hankkisin nyt mustasävyiset Air Max 90:t, voisi sitten loskakauden jälkeen hankkia valkoiset Air Force 1:t.

Tai sitten tekisi toisinpäin ja hankkisi nyt mustat Air Force 1:t ja kevääksi jotkut värikkäämmät sporttiset Air Max 90:t…
Jommat kummat näistä aion siis hankkia, mutta kummat?
Kuvat: Footlocker ja Net-a-Porter

Jos joku ei vielä ole lukenut Natan kirjoittamaa juttua Suomessa asumisesta ja siitä valittamisesta, kannattaa klikata ihan saman tien tänne  (Suomi sucks). On niin terveellistä välillä muistuttaa itselleen, miten mukavasti asiat voikaan olla pohjoismaisessa, demokraattisessa hyvinvointivaltiossa. Sen paremmin hyvinvointi kuin demokratiakaan ei ole itsestäänselvyys suurimmalle osalle maailman ihmisistä. Itse en tarkoita hyvinvoinnilla sitä, että kunnan tai valtion tulee toimia curling-vanhempien tapaan ja järjestää aivan kaikki, aivan kaikille ja mieluiten ilmaiseksi (verovaroilla, mao) – vaan sitä, että täällä on turvallista elää, synnyttää lapsia, laittaa ne kouluun ja sairastaa, ilman, että siihen tarvitaan poskettomia säästöjä tai älyttömiä vakuutuksia, hyviä kontakteja tai lahjomistaitoja.
Itse olen kasvanut aikana, jolloin jokaiseen kalloon taottiin iskulause “on lottovoitto syntyä Suomeen”. Sittemmin olen ollut ehkä itsekin yksi niistä, jotka ovat lievän ironisesti todenneet, että “kyllähän se neljä ja lisänumerokin on jonkunlainen voitto”. En siis väitä, että sen paremmin Suomi kuin Ruotsikaan olisi absoluuttisesti maailman parhaita paikkoja asua. Australian Melbourne johtaa vuodesta toiseen kaikenlaisia positiivisen asenteen ja asukkaiden kokeman hyvän elämänlaadun mittauksia. Sekä Karkki että Peetu tykkäsivät kaupungista reissuillaan kovasti, mutta kaikille ei ole paras ratkaisu muuttaa toiselle puolen maailmaa, vaikka siellä olisi asiat yleisesti mitattuna miten hyvin tahansa. No man is an island. Sitä helposti kaipaa perhettään, ystäviään ja tuttuja asioita niin paljon, että tutkimusgalluppien huipputulokset eivät paljoa lämmitä.

Mikä on yhden mielestä parasta ei ehkä sovi toiselle. Suomessa on kattavampi, avokätisempi ja helpompi työttömyystukijärjestelmä kuin täällä Ruotsissa. Toisaalta ainakin omien kokemusteni perusteella pienen yrityksen pyörittäminen on tällä puolen Pohjanlahtea noin ziljoona kertaa helpompaa kuin armaassa synnyinmaassani. Monet kritisoivat sitä, että Ruotsissa ei käytännössä ole lainkaan mahdollista valita yksityistä terveydenhuoltoa. Toisaalta itse olen näiden kuluneiden neljäntoista vuoden aikana ollut hoidattamassa monenlaista pienempää ja aikaspaljon isompaakin, itseäni tai muita perheenjäseniä kohdannutta, vaivaa paikallisessa terveyskeskuksessa ja saanut aina ystävällistä, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaisesti ihmisestä huolehtivaa palvelua erittäin nopeasti ja hyvin edullisesti. Samaa en todellakaan voinut valitettavasti aina sanoa Koskiklinikasta.
Tunnen oloni nykyään kotoisaksi Tukholmassa, enkä voisi oikeastaan kuvitella enää muuttavani pysyvästi takaisin Suomeen. Aluksi vierastin amerikkalaistyyppistä “näytösystävällisyyttä”; aina sovittiin, että nähdään ja kuullaan ja mennään lounaalle ja vaikka mitä, mutta oikeasti viestin sisältö oli vain, että oli ihan kiva törmätä. Natan sanoin: Ruotsi on vähän niinkuin Suomi, mutta iloisemmalla asenteella. Ja juuri siihen olen tottunut, enkä halua siitä luopua. Olen myös tottunut siihen, että yksilöllä on aina sananvaltaa; minkään virkavaltaa edustavan tahon “ei” tai “juu” ei ole kuin ehdotus päätöksestä. Suomessa kun yksityishenkilö suhtautuu kriittisesti viranomaisten päätöksiin, sitä voi olla aivan varma, että mitään hyvää ei ole tiedossa. Täällä jokaiseen mielipiteeseen suhtaudutaan vakavasti. Tiedän, että tämäkin on yksi niistä asioista, joille Suomessa naureskellaan – miten Ruotsissa vaan diskuteerataan ja fikataan, mutta kukaan ei koskaan päätä mitään. Naurajat eivät joko usko todeksi, että heidänkin mielipidettään voisi joku joskus tosissaan kuunnella tai kuuluvat siihen harvojen valtaapitävien (miesten) luokkaan, joiden sanomisia kuunnellaan per definition.

Muistan hämmästyneeni ensimmäisinä Tukholman vuosinani monet kerrat, sillä täällä oikeasti kaikilla mielipiteillä on painoarvo. Ei vain minun vaan myös lapseni saivat ja voivat sanoa miltä tuntuu ja mitä haluavat – ja aikuiset koulussa ja harrastuksissa ottivat sen vakavasti. Ei niin, että kaikki saisivat aina tahtonsa läpi, mutta jos esittää kritiikkiä tai eriävän mielipiteen, sitä ei ikinä ohiteta vain elämään kuuluvana sivuhälynä (kuten niin helposti Suomessa), vaan asia otetaan esille, siitä keskustellaan, kysytään muiden mielipiteitä – kenties joku muukin on samaa mieltä, mutta ei ole vain tohtinut sanoa asiaansa – ja lopulta, suomalaisesta loputtoman pitkän vatvomisen jälkeen, päädytään johonkin lopputulokseen.
Tällainen keskustelukulttuuri hämmensi aluksi minua, suomalaista, tamperelaista, naista. En ollut todellakaan tottunut siihen, että ilmaan heitetyllä mielipiteellä on täällä sellainen vaikutus. Se on ollut kasvattavaa. Tulee mietittyä paljon tarkemmin mielipiteitään ja sanomisiaan, kun tietää, että suurin osa ottaa ne vakavasti töissä ja muissa yhteisöissä. Pitää olla valmis perustelemaan kantaansa ja silloin löysien heittojen määrä laskee huomattavasti. Ja se puolestaan johtaa siihen, että muuten vain valittaminen vähenee, mikä ehkä on osasyy siihen, että Ruotsi ja ruotsalaiset koetaan positiivisemmaksi ja iloisemmaksi kuin Suomi keskimäärin.

Vaikka onhan Ruotsissa ollut aina helpompaa. Ei olla oltu itse suoranaisesti sodassa, on ollut vaurasta ja kansankotia ja halua auttaa muita. Helppohan se on pelargonioita kasvatella, huippupoppia säveltää ja olla iloisella mielellä, kun ei ole tarvinnut taistella olemassaolonsa puolesta.
Toisaalta Nata on kyllä hyvä esimerkki myös siitä, että siihen vuoristorataan, jota elämäksikin kutsutaan, voi myös valita suhtautua positiviisen iloisella ja hyväntuulisen energisellä asenteella. Siitäkin huolimatta, että lähtökohdat eivät ole olleet ne kaikkein lupaavimmat ja ainekset kyyniseen epäonnistumiskohtalonuskoon on ollut tyrkyllä jo lapsena. Olisiko se niin, että yllättävän monen mielestä on raskasta yrittää olla valoisalla mielellä ja tulevaisuuteen uskoen. Paljon helpompaa olla uhri ja tuumata, että Suomi sucks?
Piti oikeastaan laittaa vain pari riviä siitä, miten kaunis ja ihana ja inspiroiva paikka Tukholma on asua ja muuten hölistä ihan muita, niitä näitä. Tämä nyt näköjään lähti täysin lapasesta. Kiitos siitä ihanalle ja inspiroivalle Natalle! <3

Kesäalesesonki taitaa olla juuri nyt ihan parhaimmillaan. Ainakin, jos tilannetta mitataan nettikauppojen tarjonta/aleprosentti -suhteella. Juhannuksen kieppeillä aleen päätyvät vain ne kaikkein ilmeisimmät sisäänostajien virheostokset yleensä varsin vaatimattomalla aleprossalla. Jos ihan suoraan sanon, 30 % alennus ei ole mielestäni vielä mikään oikea alennusmyynti. Vasta 40% kohdalla alan kiinnostua ja 50% tuntuu jo melkolailla hyvältä diililtä. Näin pari viikkoa juhannuksen jälkeen on aleen tullut kaikki ne jostain syystä pihdatutkin tuotteet ja aleprosentit alkaa pikkuhiljaa nousta hyväksyttäville tasoille.
Monestakin syystä (=kevään shoppailuinnostus, kesän lomasuunnitelmat ja tulossa oleva sisustusremontti) olen yrittänyt pitää itseni todella tiukasti aisoissa tämän sesongin nettialen kanssa. “Näyteikkunashoppailu” on onneksi ilmaista myös interwebsissä, joten ihan hyvällä omatunnolla tässä esittelen kesäalehimotuksiani, joista ehkä jonkun saatan jopa hankkia, jos kesälomille varatusta budjetista jää jotain yli…

Ensi syksynä ja alkutalvesta on tulossa itseasiassa aika monta juhla-/cocktail-dress coden tapahtumaa sekä blogi- että privaattityöelämään liittyen. Hauska juhla-clutch ei ehkä ole se maailman tärkein hankinta, mutta tuo Stella McCartneyn helmibrodeerauksin koristeltu laukku on kyllä juuri sellainen, johon voisin kuvitella satsaavani. Klassinen malli ja perinteinen väritys yhdistettynä filosofiaan, jonka takana voi seistä (kaikki Stella McCarteny -tuotteet on vegaanisia) ja tyyliin, joka on persoonallinen mutta klassinen. Net-a-Porterin 30% alessa unelma-clutcin hinta on edelleen just ja just sen verran yli budejttini, että voin ihan rauhassa jatkaa päiväunelmointia.
Olen tässä viimeviikkoina miettinyt aika paljon nykyistä toimistogarderobiani. Melkein kirjoitin, että nyt “kesähelteillä”, kun tarkoitin loma-ajaksi hiljentyvää toimistomaailmaa, mutta juuri tämä aika on työpukeutumisen kannalta oudosti virallisen ja vapaan, työn ja loma-ajan väillä. Periaatteessa voisi töihin siis pukeutua melkein miten tahansa. Asiakaspalaverit ja viralliset palaverit palaavat ohjelmaan aikaisintaan vasta elokuun puolessa välissä. Tällaisiin välivaihehetkiin toivoisin garderobistani löytyvän jotain mukavaa, mutta tyylikästä. Kuten esmes tuon musta-valko-keltaisen French Connectionin mekon, jonka bongasin Asoksen alesta.

Olen vasta ihan vähän aikaa sitten tajunnut huivien voiman asusteena. Aikaisemmin tuo kaulan ympärille ekstrana käärittävä juttu oli vain lisälämmike tai korkeintaan väriläikkä tumman talvitakin kanssa. Vasta viimeaikoina olen alkanut ymmärtää, että kauniilla, hyvälaatuisella huivilla voi muuttaa koko outfitin fiiliksen vähän samaan tapaan kuin upeilla kengillä. Shopbopin alesta bongasin tuon mielettömän hienon Diane von Furstenbergin silkki-/puuvillahuivin 50 % alessa. Se on varmasti loppuunmyyty siinä vaiheessa, kun teen kesäbudjetin lopputilitystä keskenäni, mutta vinkkinä teille muille…
Hiukan todennäköisemmältä hankinnalta tuntuu H&M:n valkoinen, mustaruutuinen kauluspaita. Jos jotain “uuden vuoden päätöksiä” tulee tehtyä syyskauden alkuun, niin yksi niistä on aivan varmasti se, että yritän käyttää vähän enemmän oikeita paitoja toimistolla ja paljon vähemmän t-paitoja. Mielestäni Henkalla on itseasiassa tosi paljon kivoja toimisto-/työpaitatyyppisiä juttuja, mutta muutamia positiivishenkisellä asenteella testanneena voin kertoa, että ei, polyesteri ei toimi edelleenkään. Valitettavasti. Tuo kiva ruudukkokauluspaita on poikkeuksellisesti 100 % viskoosia – eli pisteet siitä!

Laitetaan tähän loppuun vielä ihan ne ykkösunelmat. Tosin ekaksi pitää sanoa, että kai olette huomanneet, että Aplacen alessa kaikki on – 50 %? Viiskytprossaa on kuitenkin ihan ookoo ale – silloin tuntuu, että tekee hyvän diilin. Paitsi, jos näkee, että alessa on sekin Acnen t-paita, joka tuli ostettua täyteen hintaan… Oh well. Oikeasti haluaisin Aplacen alesta about kaiken, mutta ihan eniten himottaisi Dagmarin elegantinrokut nahkahousut. Kivaan paitaan/neuleeseen/jakkuun yhdistettynä nuo olis juuri tismalleen se, mitä toivoisin uuden, paremman toimistogarderobini täydennykseksi.
En edes tiedä, mitä sanoisin viimeisen kuvan lättänäpohjaisista sandaaleista – tuntuu vain, että ne siellä interwebsissä huutelevat “Minttuu, Minttuuuuu..” koti-ikävissään.
Nyt olen ollut jo monta tuntia kesälomalla ja vain haaveillut aleshoppailuista. Ehkä nyt, kun tilanne on edelleen sama, pitäisi vain mennä nukkumaan… (säästyisi ainakin rahat – haha!).

Ei nyt pitäisi varmaankaan olla ihan ylenpalttisen sarkastinen ikuisuusaiheen nimeltä “kesäsää” suhteen. Tänään kun on ollut suht kaunista, keskipäivän rankkasadetta lukuunottamatta, ja poikkeuksellisesti yli 15 astetta lämmintäkin. Siitä huolimatta tuntuu kyllä siltä, että eipä Peetu olisi voinut sopivampia kesäkenkiä Asoksen alesta bongata kuin kauniin savenvalkoiset Dr. Martensit. Ihan älyttömästi ei nimittäin niitä sandaali- saatika sitten varvastossukelejä ei ole täälläpäin nähty.
Kävin juuri tsekkaamassa ja näyttäisi siltä, että noita samoja maihareita on alessa edelleenkin muutamassa koossa jäljellä. Tekisi melkein mieleni tilata itselleni samanlaiset… Nuo ovat pehmeämpää nahkaa kuin ihan perusmartensit, mikä on mielestäni oikein positiivista. Noin vaaleista (värisävyn oikea nimi on “Ivory”) ei kuitenkaan tule samanlaisia jokapaikan kenkiä kuin tummista sisaruksistaan ja se virallinen Dr. Martens -nahka vaatii kyllä vähintään pari paketteja Compeedeja ennekuin ne saa kesytettyä käyttöön.
Jos nyt joku (muukin) innostuu tekemään tilausta, niin Peetun vinkki on, että näissä on aavistuksen naftimpi kokomitoitus kuin tavallisesti. Eli Mintun mustat koon 38 maiharit on Peetulle ihan ok, mutta nyt piti ottaa koko 39.

 
Vaaleat Dr. Martensit näyttävät jotenkin keveämmiltä ja vähemmän agressiivisilta – ehkä jopa, epäloogista kyllä, sirommilta kuin mustat sisaruksensa. Ehkä on kuitenkin syytä kysyä ensin Peetun mielipidettä, ennenkuin alan tilata tismalleen samanlaisia itselleni.. Ehkei näiden kanssa ole kuitenkaan ihan sama kuin esim. Conversen tennareitten. Jossain vaiheessa sekä Karkilla, Peetulla että minulla oli yhtäaikaa samanlaiset tuliterät valkoiset All Starsit! Varsin yksilöllistä pukeutumista. Haha!

Minttu on juurikin tismalleen tällä hetkellä matkalla Suomeen, Tampereelle, rakastakin rakkaamman kummityttären lakkiaisiin. Jos en olisi, tietäisin todellakin, mitä tekisin huomenna. Huomenna heräisisin poikkeuksellisen aikaisin, vaikka on lauantai, söisin maratoonarille sopivan hiilihydraattipitoisen aamiaisen ja läksisin kohti Vasastania ja Acnen Sample Salea. Itse en siis pääse, mutta kaikille muille, jotka sattuvat olemaan kulmilla lauantaina: kannattaa todellakin! Viimeksi Acnen Salessa eniten juhli pieniä mallikokoja käyttävät (tytöillä 36 tai alle, pojilla about 48), mutta tosi paljon oli kampetta myös meille ei-mallikokoisille ja aivan loistavaan hintaan. Me oltiin Karkin kanssa jonossa reilu puoli tuntia ennen ovien aukaisua (vaikka VIP-porukka näytti siellä kyllä shoppailevan jo aikaisemmin) ja päästiin ensimmäisten joukossa sisään. Hinnat on noin 50 % – 70 % kaupan vastaavista – eli mistään kirppishinnoista ei tietty puhuta edelleenkään, mutta valikoimaa on paljon ja vetimet on ihan viimeisimmästä mallistosta – eli todella hintansa väärti!
Edelleenkin harmittaa, että jätin ne hopeiset, 700,- kruunua maksaneet Pistolit edellisessä Sample Salessa, muka järkevyyksissäni, sinne ikkunalaudalle jotain toista Acne-fania odottamaan. No, eipä ne samaiset varmastikaan siellä enää huomenna olisi, mutta mitä kaikkia muita löytöja siellä voisikaan tehdä… Acnen Sample Sale löytyy täältä: Torsgatan 53