Miten kauan kestää, että jostain uudesta tavasta tai elämäntyylistä tulee automaattinen, luonnollinen osa olemista? Optimistisimmat tutkimukset puhuvat kolmesta viikosta, mutta jotkut väittävät, että vaaditaan niinkin kauan kuin kahdeksan kuukautta, että uudet tavat istahtavat luonnolliseksi – ja ennenkaikkea automaattiseksi – osaksi elämää. No, tutkimuksista viis, yhtä mieltä voidaan varmasti olla siitä, että totuttujen tapojen muuttaminen ei ole helppoa; ei, vaikka intoa ja päättäväisyyttä löytyisikin. Vaaditaan melko pitkä uudelleenoppimisaika, jos haluaa oikeasti tehdä jotain eri tavalla kuin ennen.
Tällä hetkellä ainoa suuri muutos, jonka oikeasti haluan tehdä, on liikunnan tuominen takaisin osaksi normaalia elämääni. Tuumasin, että koska kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään sen suurempi ajatusmaailman muutos tai totaalinen elämän uudelleen arviointi, kuusi viikkoa on varmasti ihan riittävästi, että opin upottamaan riittävän määrän liikuntaa jokaiseen viikkooni, mieluiten jokaiseen päivääni.
Tavoitteenani on siis kuuden viikon aikana istuttaa liikunta olennaiseksi osaksi omaa arkeani. Ei niin, että miettisin, että mahdanko olla tänään sillä fiiliksellä tai onko nyt kurja keli vai ei. Haluan, että liikunta on itselleni yhtä itsestäänselvää kuin hampaiden pesu. Yhtä luonnollisesti kuin pesen hampaani aamuin illoin, haluan, että osaan myös pitää huolta kropastani. Siis eihän kukaan jätä hampaita pesemättä vain sen takia, että ulkona on vähän kurja ilma tai olo on muuten vaan vetku?
Tiedän olevani hiukan vale-alkaja. Tiedättehän ne tyypit, jotka tulevat kansalaisopiston italian alkeiskurssille ja sitten käy ilmi, että he ovat käyneet saman kurssin noin ziljoona kertaa. Olen siis ollut aikaisemmin hyvässä kunnossa. En missään omg-wau -kunnossa, mutta kuitenkin neljä läpijuostua maratonia takana. Yritän ammentaa tuosta tiedosta voimaa nyt, kun tunnen sekä henkisesti että fyysisesti olevani jälleen lähtökuopissa. Kun on kerran pystynyt, kai sitä voi toistekin, vaikka juuri nyt kymppikin menee pääasiassa kävellen.
Vähän reilu viikko sitten aloitin tosiaan tämän haasteen, jonka alunperin löysin jostain töihin tulevasta akkain-lehdestä. (Ensimmäisen kesälomani jälkeisen viikon vietin käytännössä yksin toimistolla ja silloin tuli selailtua muutamia töihin tulevia lehtiä. Don’t tell my boss… :P). Jutun perusidea on se, että kuuden viikon kävely-ohjelman avulla voi a) saada aerobisen liikunnan osaksi tottumuksiaan ja b) päästä sen verran kuntoon, että voi aloitella juoksemista.
Kuusi viikkoa ei ole niin kovin pitkä aika. Tai on, kun sitä katsoo eteenpäin, mutta ei, kun sitä katsoo taaksepäin. Leikkasin sen äsken mainitun naistenlehtijutun irti ja liimasin kalenteriini, mutta ihan niillä ohjeilla en ole kuitenkaan mennyt. Perusidean säilytin kuitenkin ja se on se, että vähintään neljä kertaa viikossa tulee liikkua ja jokaisen kerran tulee kestää vähintään 30 minuuttia. Mutta että 30 minuuttia myös riittää. Tuollaiset “vähintään” -haasteet ovat itselleni helposti hankalia. Päädyn kahdeksi ja puoleksi tunniksi salille hinkkaamaan jotain tehottomia toistoja. Se tuntuu – tietenkin – niin raskaalta ja aikaavievältä, että mieluiten teen jotain muuta vapaa-aikanani.
Päätin lähestyä kuuden viikon kuntoiluhaastettani hyvin pragmaattisesti. Tiedän, että olen surkea salilla (=mietin kokoaja, joko saa lähteä kotiin, mutta koska en halua fuskata, hinkkaan kaikkia mahdollisia laitteita ja treeni venyy…) ja siitä syystä tykkään ohjatuista tunneista. Voisi kuvitella, että mikään ei ole sen helpompaa kuin käydä treenaamassa, kun on kerran oikein kuukausikortti kivan SATS-ketjun saleille. Paitsi että jos inhoaa tungosta ja jonotusta sekä puhuoneessa että salissa, voi ehkä olla parempi, että valitsee lisäksi joitain muita liikuntamuotoja.
Ohjattujen tuntien hyvä puoli on se, että vähän tunnin tyylisuunnasta riippuen, sitä tietää hyvinkin tarkalleen, mitkä lihasryhmät saavat treeniä ja miten voi tehostaa aerobista puolta. Noin tunnin verran huhkimista ja homma on siinä. Itsekseen treenaamisen ongelma itselläni on se, että olen peruslaiska – mieluiten lähtisin kotiin heti ekan sarjan jälkeen – mutta toisaalta olen myös supertunnollinen, mikä johtaa laiskanpulskealla tempolla vedettyihin ylipitkiin treeneihin.
Päätin siis muokata kuuden viikon kuntoiluhaasteeni perinteisten ohjattujen tuntien muotoon. Ohjelmaan kuuluu kolme lenkkiä, joiden nimet ovat: 1) Lounas, 2) Backen ja 3) Perus.
Lounaslenkki on noin 20 min pituinen kierros toimiston lähimaastoissa. Periaatteessa meillä on joka päivä tunnin (palkaton) lounastunti, joten siinä kyllä ehtii aivan mainiosti sekä syömään että tekemään pienen kävelylenkin. Ihan joka päivä ei lenkille kesken päivän ehdi, mutta tavoite on, että edes kerran – pari viikossa.
Täsmäisku Hammarbybackenin päälle eli Backen-lenkki on ollut suosikkini nyt syksyn alussa. Lyhyt iltalenkki on ollut helppo hoitaa kiireisempänäkin iltana, koko hommaan menee noin 35 minuuttia. Matka ei ole kaksinen, mutta hiihtorinteen päälle kiipeäminen nostattaa kyllä aikas kiitettävästi pulssia. Valitettavasti kohta alkaa olla arki-iltaisin sen verran pimeää, että tällainen arkajalka ei enää uskalla keskenänsä pimeään lenkkeilemään.
Lenkki nimeltä “Perus” on edellinen yhdistettynä järven ympäri -kierrokseen. Yllä olevassa kuvassa näkymä Hammarbybackenin päältä ja alla sama mäki järven toiselta puolelta nähtynä.
Kuuden viikon aikana toivon siis, että saan istutettua liikunnan yhtä olennaiseksi osaksi elämää kuin hampaiden pesun. En todellakaa halua elää mitään “fitness-lifestyleä” haluan, että minun lifestyleni täyttää se e:llä kutsuttu asia (eli elämä toim. huom.). Mutta samoin kuin en koskaan kyseenalaista hampaiden pesua, haluan, että liikunta on yhtä olennainen osa elämääni. En myöskään halua asettaa mitään muita tavotteita, vaikka useimmat “näin pääset kuntoon” -ohjeet niin neuvovatkin. Ehkä osasyy on se, että olen jo juossut ne maratonit sun muut, niiden läpikäyminen ei enää ole itselleni se juttu. Juuri nyt tuntuu tärkeämmältä tosiaan saada liikunta takaisin osaksi ihan normaalia arkea. Eihän kukaan ajattele, että nyt kun aloitan hampaiden pesun, puolen vuoden päästä hymyni on kolme kertaa leveämpi kuin tänään.
Kuusi viikkoa ei ole kovin paljon – kuka lähtee mukaan!?
Kaikki tämän jutun kuvat on viime lauantain “Perus”-lenkiltä. Aika ihanan kesäistä vielä silloin – ei uskoisi, että siitä on vain muutama päivä!
