Tässä nyt vihdoin todiste siitä, että ompeluharrastukseni pitää sisällään muutakin kuin kankaiden ostamista. Olen yrittänyt pistää itseni kankaiden ostokieltoon jopa, mutta menestys on ollut vähintäänkin kyseenalainen (lue: surkea!). Jotain kuitenkin tulee oikeasti välillä ihan valmiiksikin.

Jotain pientä olen jo saanut väsättyä rakkaille lapsenlapsilleni ja parit kaavantestausvaatteet tehtyä, mutta tämä ”juhannushuppari” taitaa olla ensimmäinen varsinaisesta kankaasta (siis ei edullisesta testikankaasta) valmistunut vaate itselleni. Juhannushuppari lainausmerkeissä siksi, koska eihän tuo valmistunut juhannukseksi, vaikka niin olin ajatellut. Eihän se myöskään ole huppari – vaan verkkatakki. Mutta minkäs sille voi, kun on kertaalleen antanut vaatteelle nimen, niin siksi sitä sitten tulee mielessä kutsuttua, vaikka periaatteessa se johtaisikin harhaan.

Kankaana on Nuppu Print Companyn ”Kirsikkajuhla”-collegetrikoo. Löysin Nupun ihanat kankaat vasta viime syksynä ja ihastuin välittömästi aivan täysillä! Yritän nyt pitää pientä rotia (jälleen erittäin huonolla menestyksellä…), enkä ostaa ihan kaikkia valikoiman herkkuja samantien. Vaikeaa!

Kirsikkajuhla-kuosi on aivan lemppari, vaikka oikeasti en kyllä osaa valita vain yhtä Nupun kaikista ihanuuksista! Tuota samaa kuosia tuli hankittua myös yhtä jakkua varten paksuna puuvillasatiinina, vähän eri värisenä. Tulee varmasti esittelyyn, kunhan saan sen tehtyä valmiiksi!

Juhannushupparin kaavana käytin Suuri Käsityö –lehden verkkatakin kaavaa tämän kevään lehdestä 3/2022. Siihen olisi oikeasti kuulunut vyötärökaitale, hihansuut ja korkea pystykaulus samasta kankaasta, mutta itse halusin sporttista vastapainoa kukkahempeilylle ja vaihdoin ne valmiina ostettuun raidalliseen resoriin. Resorin kapeat harmaat raidat on heijastinta, mistä plussaa varsinkin sitten syksymmällä.

Olen periaatteessa erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Siinä se nyt katselee, että tuleeko sieltä mitään kuvia vai ei…

Jos olenkin aivan tyytyväinen uuteen verkkatakkiini, yksi asia, mihin en ole tyytyväinen, on olemattomat kuvankäsittelytaitoni! Haha.. Näissä yritin vähän säätää sävyjä, että kukkakuosi olisi mahdollisimman edukseen. No, lopputuloksena on, että valkoinen paitani ja valkopohjainen hameeni näyttää aivan vihreältä.. Ehkä olisi aika katsoa vaikka joku Youtube-tutoriaali aiheesta! Ei se voi olla niin vaikeaa.

Hiukan toivomisen varaa ja kehityspotentiaalia on näissä aurinkolasien kanssa poussatuissa kuvissakin, mutta tuosta ylemmästä näkee, miten on kuvaushetken glamour set up kohdillaan! Itselaukaisija toimii. (Vaikka Peetu ottaa kyllä paremmat kuvat…)

Tämä on asukokonaisuus, jonka olin ajatellut laittaa juhannuksena. Valkoinen (tosiaankin siis, valkoinen), Marimekon pellavaisesta ”Perhonen”-kankaasta tehty hame on sekin Mintun ompelimosta valmistunut. Tosin vuosia sitten.

Onneksi tajusin, että kun olen menossa möyrimään lastenlasteni kanssa juhannukseksi, ei valkoinen hame ole todellakaan se järkevin vaihtoehto! Toisekseen oli niin kuuma, että edes iltamyöhällä ei ollut tarvetta millekään pitkähihaiselle. Eli uusiksi meni asusuunnitelmat! (Eikä olisi tosiaan tuo “huppari” ollut vielä valmiskaan – eli parempi niin)

Tuossa alla puhelimella näpsäistyt kuvat asusta, joka lopulta päätyi ylleni. Juhannusmainen sekin, mutta vähän vähemmän arka väritykseltään.

Ihanaa, kun koti- ja vapaa-ajan käyttöön tarkoittamassani pusakassa on vetoketjulliset taskut. Näin puhelin ja avaimet pysyy turvassa, vaikka välillä hupparin heittäisikin pois päältä. Samoin tykkään tosi paljon siitä, miten raidalliset resorit raamittaa kokonaisuutta ja antaa vähän särmää hempeälle kukkakuosille.

Mietin jo leikatessa, että olisiko tuota pitänyt vähän lyhentää – en ole niin ihastunut pepun päälle tuleviin vaatteisiin. Tai siis sellaisiin, jotka päättyvät juuri lantion puoliväliin. Mieluiten pituus saisi olla joko ylälantiolle tai sitten reilusti pidempi. No, suunnitelmissa on tehdä vielä toinen vastaava jostain yksivärisestä, lyhennetään sitä sitten.

Todistettavasti olen onnistunut kutomaan jotain muutakin käyttökelpoista kuin sukkia!

Peetu pisti tilaukseen sliparin jo siinä vaiheessa, kun vielä pähkäilin, että mitenkäs ne kantapään kavennukset oikein nyt meneekään. Optimismin puutteesta ei lasta voi ainakaan syyttää! Ja oli myös itsestään selvää, että toivomuksena oli juurikin tuo viimeksi milleniumin alussa trendikkyyspisteitä kerännyt vaatekappale. Neuleliiviksi ne kai sitä nykyään kutsuu.

Ajattelin, että tuosta vaan löydän hyvän ohjeen – onhan slipari kuitenkin ihan neulemaailman klassikko. Homma ei kuitenkaan ollut aivan niin itsestäänselvä. Peetu antoi varsin vapaat kädet mallin valintaan, ainoa toive oli, että neuleliivi olisi suht istuva, räätälöidyn oloinen, sekä sellainen, että sitä voisi halutessaan pitää myös sellaisenaan toppina.

Kaikki löytämäni mallit olivat väljähköjä, rentoja mitoitukseltaan – enkä olemattoman kokemukseni (ja kyseenalaisen track recordin) kanssa uskaltanut lähteä suuremmin sooloilemaan ohjeiden kanssa. Sukkien lisäksi en ole tehnyt kuin yhden neulepaidan (tapaisen..) Novitan 7-Veljestä langasta, joten mieluiten todellakin halusin kunnollisen ohjeen. Suomeksi. Jostain tutusta langasta.

Ahkera googlailu ja ohje-arkistojen selailu ei tuottanut oikein mitään sellaista, mistä olisin tohtinut alkaa edes yrittää slipari-projektia, kunnes ihan täysin jotain muuta Novitan ohjearkistosta etsiskellessäni törmäsin tähän. Vertailin Nalle-langalle olevan ohjeen silmukkamääriä aikaisemmin tekemääni paitaan ja totesin, että jos teen Peetun toivoman neuleliivin 7-Veljestä -langasta, voin käyttää 146 cm pojalle tarkoitettua ohjetta!

Kokeneille neulojille ohjeiden soveltaminen on varmasti aivan arkipäivää, mutta itse koin olevani varsinainen Einstein tämän keksittyäni!

Pieniä muutoksia Pojan Slipoveri -ohjeeseen tohdin tehdä.

Ensinnäkin helman resori on selkeästi pidempi kuin ohjeessa. Ehkä se olisi voinut olla vielä vähän pidempikin, mutta aika hauskalta se näyttää myös noin. Lisäksi kokonaispituus on suhteessa selkeästi alkuperäistä lyhyempi. Tavoitteena oli juuri tuollainen “ei-aivan-crop-top” -pituus. Peetu tykkää käyttää korkeavyötäröisiä housuja ja hameita – ja niiden kanssa kivan näköinen pituus on juuri vyötärölle ulottuva.

Lanka on siis Novitan 7-Veljestä – en muista, mikä tuon valmiiksi liukuvärjätyn värin nimi on – se tuli jossain valmiissa “sukkapussissa” mukana. Oikein hauska hillitysti raidoitettu lopputulos siitä kuitenkin tuli. Tykkään myös aivan valtavasti, miten superyksinkertainen oikeilla ja nurjilla tehty kuviopinta elävöittää koko neuletta.

Pieniä virheitä työhön jäi – sen tunnustan, ennenkuin joku tarkkasilmä huomaa. En vaan kyennyt purkamaan puolta liiviä, kun kokoamisvaiheessa tajusin, että kaikki ei nyt ihan täsmää. Onneksi Peetu on sitä mieltä, että käsityön jälki saa näkyä…

Pääntien ja kädentien joustinneuleiden tekeminen on edelleen vähän mysteeri. Ihan ookoolta nuo nyt näyttävät, mutta jotenkin tuntuu, että siinäkin pitäisi olla joku tekniikka. Ehkä sitten ensi yrittämällä selvitän sen.

Hiukan kyllä huvittaa, että juuri sliparista tuli ensimmäinen oikeasti käyttöön päässyt vaate kaikkien valmistuneiden sukkien jälkeen. Siinä vaiheessa, kun laitoin aikoinaan edellisellä trendiheilurin heilahduksella oman slipoverini kierrätykseen, muistan ajatelleeni, että tämä ei nyt varmasti kyllä enää ikinä palaa muotiin!

Aika monet briljantit ideat ovat niin yksinkertaisia, että kun joku niistä kertoo, tulee olo, että niinpä tietenkin, miksi en tuota itse keksinyt! Kestovanulappujen väsääminen vanhoista pyyhkeistä on yksi niistä. Luonnollisestikaan idea ei ole omani – vaan valveutunut nuorempi tyttäreni kyseli taannoin, kun kerroin, että käsivarteni kestää jo pienien asioiden ompelun, että enkö voisi hänelle muutaman sellaisen surauttaa.
Ja toki, enemmän kuin mielelläni ryhdyin puuhaan!
Jotenkin tuntuu, että nykyään vallalla olevat ihonhoidon aamu- ja iltarutiinit ovat muuttumassa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että käytetään erilaisia hoitovesiä, nestemäisä puhdistusaineita etsetera, joita ei ole tarkoitus huuhdella vedellä pois. Näin vanulappujen käyttö kasvaa helposti moninkertaiseksi verrattuna old school meininkiin, jolloin vain vedenkestävän ripsarin poistamiseen tarvittiin pumpulia.
Vanulappujen väsääminen vanhoista, käytöstä poistetuista pyyhkeistä on muutenkin double-win tilanne: pyyhkeet pääsee takaisin hyötykäyttöön ja roskan määrä vähenee. Peetun palaute kestolapuista on erittäin positiivinen: pehmoiseksi pesty puuvillafrotee toimii kuulemma käytössä selkeästi paremmin kuin perinteiset pumpulista puristetut vanulaput.
Homman toteutus ei ole varsinaisesti mitään rocket sciencea, mutta ettei kenenkään tarvitse alkaa keksiä pyörää uudelleen, tässä step-by-step -ohjeet!

Tarkoitukseen valitusta pyyhkeestä leikataan ensin halutun levyisiä (noin 4 – 6 cm on lagom) soiroja. Pienikin pyyhe riittää hyvin ja yhdestä tulee runsaasti lappuja.

Sitten soirot pätkitään neliöiksi.

Onko koolla väliä? Itse ajattelin, että vähän isompi on käytössä mukavampi, mutta tässä tietty voi tehdä ihan just niinkuin itse haluaa!
(Ei ole keittiöremonttipostaus tämä, mutta miten valtavan hieno on tuo taso Karjalan punagraniittia!?)

Soirosta leikatut neliöt trimmataan ympyröiksi. Mietin kyllä, että vähemmän tulisi hukkaa ja helpompi huolitella reunat, jos olisi pysynyt neliöissä, mutta jotenkin vaan ympyrät tuntuivat niin paljon freesimmiltä kuin neliöt! (Samasta syystä valitsin tuon vaaleansinisen pyyhkeen, vaikka joku pinkki ja kirkkaankeltainenkin olisi ollut siinä hiustenvärjäämiseen tarkoitettujen pyyhkeiden pinossa… Haha!)

Reunojen huolittelua ja uudella Juki-saumurilla elvistelyä!

Ompelin kestovanulapuille pienen säilytyspussukan, jonka Peetu voi halutessaan ripustaa kätevästi kylppärin koukkuun roikkumaan.
Myös pussukka noudattaa jämät hyötykäyttöön -ajattelua. Itse kangas on Pentikin tukevaa sisustuspuuvillaa, jäännöspala vanhan keittiön tuolien päällystyksestä ja valkaisematonta puuvillaa oleva kanttinauha on peräisin H&M:n servettipaketeista. (Kyllä. Säästän aivan liikaa asioita… :D)
Käyttömukavuutta lisää huomattavasti, jos vielä ripustaa pyykkikorin sisäpuolelle alusvaatteiden pesuun tarkoitetun pesupussin, johon voi kerätä kätevästi käytetyt kestovanulaput. Pesupussin voi sitten nakata samaan pesuun pyyhkeiden tai lakanoiden kanssa, eikä yksittäisiä lappuja tarvitse kalastella muun pyykin seasta.

Jee! Siinä ne nyt on!

Otetaan vielä lähäri!

Tällainen pikkulahja lähti Peetulle!

Sitten vielä asiasta toiseen… Taitaa olla kyllä aivan pakko elvyttää päivän asukuvat, vaikka a) olen edelleenkin etätöissä eli pistän päälle kaupunkivaatteet ehkä kerran tai kaksi kuussa ja b) kirottu härveli on edelleenkin käsivarren tukena, kun liikun ihmisten ilmoilla, mikä rajoittaa pukeutumisvaihtoehtoja aika merkittävästi. (Sen sijaan pystyn jo nippa nappa tekemään silmänrajaukset oikealla kädellä, jos annan vähän tukea vasurilla! Jei!!).
Ja siis suurin syy, miksi haluan tänne taas asukuvapostaukset, vaikka ei oikein ole edes asujakaan, on se, että tarvitsen nyt kipeästi takaisin kanavan höpistä tärkeitä juttujani! Asukuvien lomaan se on aina tuntunut sopivan niin mukavasti. Hiukan tulee tietty ympättyä kuulumisia Torstai Taroteihin, mutta minne esimerkiksi purkaisin tarpeeni puhua esmes siitä, miten järkyn koukuttava Netflixin Formula 1 -sarja on!?! (Erittäin! Ja olin ekan tuotantokauden puolivälissä, kun vasta tajusin, että ne ei ole näyttelijöitä, vaan se on ihan oikeesti!!)
Eli seuraavaksi silitän prässit kotiverkkareihin ja mietin mikä Zoom-palaveripaidoistani näyttää vähiten roolileikkiasulta. Haha!

En voinut vastustaa klikkiotsikkoa – sori!!
Tänään pitäisi kai leperrellä rakkaudesta ja ylistää ystävyyttä (tietäkää, että olette rakkaita!), mutta intohimo se tämäkin. Ja hermoille huomattavasti suotuisampi kuin väkipakolla ruusunpunaiseksi väännetty ihmissuhde.
Väärinkäsityksien välttämiseksi tarkennus heti näin alkuun: en ainakaan tietääkseni ole saanut sitä koronavirustartuntaa, joka edelleen jyllää pitkin maailmaa pistäen elämää uuteen järjestykseen niin terveillä kuin sairailla. Sen sijaan pandemian sivuvaikutuksena on herännyt monenmoista muuta, uuden elämänjärjestyksen innoittamaa trendiä, jotka kulkutaudin tavoin leviää tuvasta toiseen.
Kuulemma neulomisharrastus on lähtenyt siinä määrin lapasesta, että langantoimittajat myyvät ei oota, ohjelehdet myydään loppuun ja sukkapuikkojen metsästäjä löytyy haravoimaan perusteellisesti interwebsiä löytääkseen perussukkalangalle sopivan paksuiset välineet. Koronakaranteenit, matkustuskiellot, suljetut vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja kokoontumisrajoitukset pakottavat kannustavat kotoiluun, mikä on enemmän kuin otollinen olotila käsitöiden tekemiseen.

Olen oikeastaan käsityötyypiltäni enemmänkin ompelija tai näprääjä (koruja, kirjontaa ja kaikkea sellaista pientä askartelua) kuin neuloja. Rikkinäinen oikea käsi on estänyt (ja estää edelleen…) ompelemisessa vaadittavat isommat ja tarkat kädenliikkeet – ja esim. silitysraudan käyttö (oleellinen apuväline ompelun välivaiheissa) ei oikein onnistu vielä. Hienomotoriikka kehittyy onneksi koko ajan, mutta mitään pikkutarkkaa on toistaiseksi turha kuvitella tekevänsä.
Pikkuisen olen puhallellut pölyjä saumurista ja ompelukoneesta, mutta mihinkään isompaan – kuten vaatteen tekemiseen – ei rahkeet vielä oikein riitä.

Käsillä tekemisen hinku kasvoi kuitenkin niin valtavaksi, että päätin testata, josko sukan kutominen onnistuisi. (Kyllä tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta olen aina tottunut kutomaan ja neulominen tuntuu korvaan ihan oudolta. Ja miten neule-kielellä sanotaan esim. “kudin”? Se-työ-mitä-neulon? Tai yleisemmin “kutimet”. Työn-alla-olevat-neuleet?)
Pari hyvää ystävääni ovat aivan mestareita sukkien ja muidenkin neulomuksien kanssa. En toki ajatellut, että heti yllän heidän tasolleen, mutta rohkaistuin sentään yrittämään. Varsinkin, kun kuulin, että puikkojen heiluttelu on hyväksi käteni kuntoutukselle, tajusin, että nyt on todellinen win-win -tilaisuus toteuttaa itseään!
Novitan sivuilla on aivan kertakaikkiaan erinomaiset, selkeät, vaihe-vaiheelta etenevät perusohjeet villasukkiin. Ohjeita seuraamalla ensimmäiset sukat valmistuivat yllättävän nopeasti – ja mikä mahtavan ihana tunne, kun saa tehtyä jotain käyttökelpoista.
Tuo kyseinen perusvillasukkien ohje oli pitkään auki välilehdellä puhelimessa ja vaikka sukkia sitten lopulta alkoi syntyä aikamoinen kasa, pitää aina välillä edelleenkin tarkistaa, miten se kantapään silmukkajako nyt oikein menikään.
Jossain vaiheessa tuumasin, että jos kerran sukat syntyy suht kivuttomasti, kun vain seuraa tarkasti ohjeita, niin miksei sitten jokin muukin asia. Unelmoin, että tekisin Bönis-vauvalle jotain ihanaa – ja onneksi en tajunnut haasteen laajuutta, kun päätin, että mummun tehtävä on kutoa tulokkaalle merinovillainen nuttu ja pöksyt.

Ohut Novita Baby Merino -merinovillalanka tuntui unelmaiselta sormissa, mutta verrattuna 7-Veljestä sukkalankaan työ eteni tuskastuttavan hitaasti. Sain myös huomata, että ohjenuorani “seuraa ohjeita niin kyllä siitä hyvä tulee” ei ollutkaan aivan yhtä simppeli tällaisen monimutkaisemman projektin kanssa kuin mitä sukkien perusteella kuvittelin. Varsinkin vauvan neuletakissa silmukkamäärät kieltäytyivät sinnikkäästi noudattamasta ohjeita – vaikka minä mielestäni tein tismalleen niinkuin pitikin. Ihan hyvä ja suloinen setti siitä kuitenkin tuli – ja todistetusti Böna on ainakin kerran tuota myös käyttänyt! (setti muokattu tästä Novitan ohjeesta)
7-Veljestä on periaatteessa sukkalanka, mutta tietty siitä voi neuloa paljon muutakin. Bönan baby-setin jälkeen halusin palata nyt jo tuttuun seiskaveikkaan ja laitoin puikoille sporttisen neulepaidan. (Selvennökseksi sanottakoon, että tämä ei ole sen paremmin maksettu mainos kuin mikään muukaan yhteistyökampanja Novitan kanssa. Sieltä on nyt vain helpoiten löytynyt langat, verkkokaupasta toimitettuna myös tänne Svennelään, ja lankoihin sopivat ohjeet. Taidoillani ja kokemuksellani en todellakaan vielä osaa freestailata ja soveltaa eri ohjeita ja lankoja…)

Neulepaita on nyt päättelyä vaille valmis – ja vaikka se ei ihan täysin vastaakaan kuvitelmiani, uskon, että sitä tulee vielä käytettyä. Tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi varmaan tehdä heti putkeen toinen samalla ohjeella, kun on tuoreessa muistissa, mikä tämän kanssa meni pieleen. Malli on juuri sellainen, mistä tykkään – ja se, että tuo ei nyt aivan vastaa kuvitelmiani, on kyllä ihan oma vikani. Lankaa uuteen  neulepaitaan kyllä olisi, siitä on joku rabiaatti lankahamsteri pitänyt hyvän huolen.
(En voi mitenkään ymmärtää, miten se, että tilasin 2 kerää sukkalankaa on aivan yhtäkkiä ja huomaamatta eskaloitunut ja johtanut tilanteeseen, että nykyään sängyn aluskin on täynnä lankapusseja!)

Palmikkoneule, pitsineule ja kirjoneule ovat nyt viimeisimmät oppimisprojektini (jälleen: älyttömän hyvät ja seikkaperäiset ohjeet löytyy Novitan neulekoulusta). Alkoikin olla vähän turhan itsevarma olo perusvillasukkia tehtaillessa. Palmikkoneule vielä jotenkin sujuu, kun vaan ei laita Netflixiin mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa, mutta pitsineuleen kanssa saa olla jo kieli keskellä suuta. Todella hämmentävää, että silmukkaluku ei vaan täsmää, vaikka mielestäni teen tismalleen niinkuin ohjeessa sanotaan!
Kirjoneuletta muistan väsänneeni joskus lukio-aikoina, mutta hetki meni, että muistin, miten pitkien lankajuoksujen kanssa pitää toimia. Yllätys sen sijaan oli, miten hankala on hahmottaa suht simppeliltäkin vaikuttavaa kuviota keskeneräisestä työstä. Paras vain kaiketi laskea silmukoita ja uskoa, että kyllä siitä hyvä tulee.
Selvää kuitenkin on, että olen saanut erittäin vakavalaatuisen neuloosin. Tartunnan aiheuttajia on useampia ja altistuskin melko pitkä, joten onko tuo nyt mikään ihme. Projekteja on tällä hetkellä jonossa odottamassa jo niin monta, että varmaan loppuvuosi menee niiden toteuttamisessa. Tosin uusia ideoita pukkaa jonon jatkoksi koko ajan, että kai tässä täytyy vain opetella heiluttelemaan vikkelämmin puikkoja.

Se hyvä puoli tässä neuloosissa kyllä on, että levoton mieli pysyy satakertaisesti paremmin keskittyneenä välillä loputtomalta tuntuvien videopalaverien viidakossa, kun käsillä on jotain tekemistä. Eli jos kotitoimistolla näytön edessä palaverointi puuduttaa, suosittelen tarttumaan puikkoihin!
Intohimoista ystävänpäivän iltaa!