Yleensä joka vuosi tuntuu siltä, että joulun tulo yllättää. Ensin sitä odottaa ihan hulluna ja sitten yhtäkkiä onkin vain pari hassua päivää aattoon!
Rakastan joulua, sen tuoksuja, valoja, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Usein tuntuu, että syksy on niin kovin pitkä – kevättä pilkkoo ainakin pääsiäinen ja vapun vapaat, vaikkei muuta olisi suunnitteilla. Odotan aina joulua monestakin syystä. Tärkein on tietty se, että tiedän saavani viettää muutamia ihania päiviä Karkin ja Peetun kanssa ensin joulun valmisteluissa, sitten itse juhlassa ja sen jälkeen pyjamassa ja villasukissa suklaa- ja Netflix-koomassa.
Tavallisesti meillä tuodaan kuusi sisälle vasta aaton aattona, mutta tänä vuonna päätettiin tehdä poikkeus. Karkin ja Peetun mummi, täti ja kaksi pientä serkkupoikaa on tulossa huomenna joululounaalle. Joka vuosi on ollut vähän haikea olo, kun kaikki rakkaat joulukoristeet on ehtinyt olla esillä vain niin lyhyen ajan, mutta nyt saatiin onneksi huomisesta visiitistä tekosyy joulupynttaamiselle jo tänään.

Eli kuusi on hankittu ja nyt jo koristeltu. Tänään oikaisin äidiltä saatuja oppeja, että kuusen pitää ensin saada akklimatisoitua vuorokauden ajan ennenkuin sitä sopii alkaa koristella.
Me tuumattiin, että varsinaista akklimatisointia tarvitsee ihan joku muu kuin meidän kuusi. Viime kesänä blogiani lukeneet varmasti muistavat tauottoman nillitykseni kylmistä keleistä. No, tänään meillä oli täällä Tukholman Hammarby Sjöstadissa sekä lämpimämpää että aurinkoisempaa kuin juhannusaattona. Tavallaan kauheaa, mutta tavallaan kyllä kivaakin.
Meillä on ollut Karkin ja Peetun kanssa mahtava stressitön-joulu -projekti. Täytyy tunnustaa, vaikka hiukan kyllä hävettää, että ensimmäinen askel stressittömään jouluun oli se, kun päätimme ottaa joulusiivouksen ammattilaisten tarjoamana palveluna. Mielestäni on ookoo, että lapsiperheillä käy siivooja, mutta kyllä tunnen oloni aika dekadentiksi, kun olen teettänyt joulusiivouksen ulkopuolisella. “Lapsiperhe” -titteli ei ehkä oikein istu enää, kun lapsukaiset ovat yli parikymppisiä…

 
Toivottavasti tästä todo-listasta on iloa myös muille!
Peetu teki tosin tänään ihan törkimysmäisen hyviä sahrami-kola-karkkeja. Tiedän, että sahrami ei ole ihan samalla tavalla pakollinen joulumaku ja -tuoksu Suomessa, kuin mitä se on täällä, mutta Peetun kola on niin hyvää, että sitä kyllä kantsii testata!

Meillä on nyt tosiaan siis koti siivottu, kuusi sisällä ja koristeltu, ensimmäiset karkit tehty, englantilainen hedelmäkakku leivottu, kynttelikkö putsattu kesäsesongin steariineista ja jouluplänit tehtynä. Jotenkin hassua, että jo nyt, koska lapsuudenkodissani opin, että joulua aletaan juhlia vasta jouluaattoiltana. Mutta toisaalta niin ihanaa, koska joulu on niin paljon muutakin kuin vain aattoillan ruuat ja lahjat – se on yhdessäoloa, yhdessä tekemistä, kohtaamisia ja rauhoittumista, pulssin tasaamista hektisen syksyn jälkeen!

Aina välillä harmittaa, että saunakulttuuri ei täällä meillä ole mitenkään verrattavissa suomalaiseen. Ruotsalaiset kyllä pitävät itseään ihan saunoja-kansana, mutta kunnollisia löylyjä saa hakea. Omassa asunnossa oleva sauna on täällä ihan ennenkuulumatonta luksusta (Tampereella moinen oli vakiona jo opiskelija-asunnoissakin) – eikä taloyhtiöissäkään niitä ole, vaikka muuten yhteistiloja pesutuvasta juhlahuoneistoihin olisikin.
Onneksi sentään salilla on sauna ja jokunen SATS jopa lämmittää sen yli 55 asteiseksi. Kunnon löylyjä on välillä kova ikävä, vaikken suomalaisen mittapuun mukaan mikään himosaunoja olekaan koskaan ollut. Etenkin näin syyspimeällä, sateen piiskatessa ikkunoita ja jatkuvan koleanvilutuksen keskellä, olisi ihana saada lämmiteltyä ihan sielun pohjukoita myöten.
Onneksi meillä on kuitenkin kylpyamme! Ihana, tuoksuva kylpy rentouttaa, lämmittää ja hemmottelee ihanasti.

Sain testattavakseni Magic Bath -kylpysuolasekoituksia ja täytyy sanoa, että kylpyhetket muuttuivat samantien astetta nautinnollisemmaksi! Puhdas merisuola, mineraalit ja yrtit hemmottelevat sekä kroppaa että mieltä. Testattavanani on ollut kylpysuolat Protection ja Love – molempia voin suositella lämpimästi. Tuoksu ei ole kummassakaan liian voimakas ja olo on kylvyn jälkeen ihanan elpynyt.
Yksi paketti on ilmeisesti tarkoitettu yhteen kylpykertaan. Mielestäni annos on kuitenkin sen verran reilu, että siitä riittää hyvin kahteen kertaan.

 
Ei kylpy tietenkään ole ihan sama asia kuin kunnon sauna – mutta näillä eväillä kyllä ihan kelpo korvike! Love & Protection -teemoilla mennään siis Mintun “joulusaunassa”.

Tämä torstai on erityisen täynnä toivoa. Universumi antaa parasta taustatukea kaikille, jotka haluavat ottaa avun vastaan.
“Mourning Moon” on viimeinen täysikuu ennen talvipäivän seisausta ja sen uskotaan auttavan elämän puhdistamisessa, rauhoittumisessa, anteeksi antamisessa ja uuden aloittamisessa. Uusi vuosi on toki tulossa, mutta ei ole mitään syytä jättää kaikkia mahdollisia elämänparannuksen askelia sinne asti. Etenkin, kun nyt olisi astrologista backuppia tarjolla.

Torstai-illan Mourning Moon -tehtävälista:
1. Päästä irti vanhasta
Kuun vaikutuksesta tänään tulee varmasti miettyä paljonkin omaa elämää ja kulunutta vuotta. Nyt on hyvä hetki päästää irti kaikesta turhasta painosta, asioista, jotka eivät tuo mitään positiivista, ihmissuhteista, jotka vain vievät energiaa ja masentavat, antaa anteeksi menneisyydelle.
2. Lopeta huonot tavat
Tänään, jos koskaan kannattaa tehdä päätös lopettaa kaikki olemista rasittavat huonot tavat. Tämän otollisemmaksi ajankohta ei enää muutu! Eli oli sitten kysymyksessä kynsien pureskelu, meikkien pesemättä jättäminen ennen nukkumaanmenoa, tupakointi tai muu pahe, tsäänssit, että päätös pitää, on tänään huipussaan.
3. Tee jotain, mikä saa hyvälle tuulelle
Olkoonkin, että on pimeää ja kalsaa, pomokin narisee ja kahvi on loppu, jotain hyvää on kaikissa hetkissä. Pienetkin asiat ilahduttavat. Hyvältä tuoksuva inkivääritee, kisujen silitys (juuri Nellyltä saapunut paketti…) ja pari jaksoa Gilmore Girlsiä ovat oman listani kärjessä juuri tänään.
4. Tunne olosi kotoisaksi mukavuusalueellasi
Tuntuu, että vaikka mihin kun katsoo, aina tuputetaan ohjetta, että pitäisi hikipäässä olla hyppimässä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eikä siinä mitään – no pain no gain pätee kaikilla elämänalueilla. Tänään ei ole kuitenkaan mitään syytä panikoida kehittymään ja murtamaan rajoja. Mourning Moon kehoittaa katselemaan ympärilleen, tuntemaan olonsa mukavaksi, lepäämään hetken. Nyt on aika taputtaa itseään olalle ja sanoa pari rakastavaa ja kehuvaa sanaa.
Hyväksi lopuksi vielä “count your plessings” eli tehdään kunnon Thanksgiving-henkeen lista asioista, joista voi olla kiitollinen.
Ihanaa torstai-iltaa! <3
Kuva: Daily Mail

Joskus aurinko paistaa, vaikka taivas olisi harmaa ja vettä vihmoisi vaakasuoraan. Tämä syksy on ollut äärimmäisen helppo jopa kaltaiselleni patologiselle syysmasistelijalle – kauniita, ihanan aurinkoisia ja poikkeuksellisen lämpimiä päiviä on ollut niin paljon, että sitä melkein on unohtanut, millaista sydänsyksy voi pahimmillaan olla. Nyt tänä viikonloppuna oli pitkästä, todella pitkästä, aikaa harmaata ja sateista.
Vaikkei sitten tavallaan kuitenkaan. Rakas ystäväni Tuike tuli Tukholman visiitille perjantaina ja vaikka välillä tarvittiinkin sateenvarjoa, tuntui, että koko viikonlopun paistoi aurinko. Ja se oli tietty sen ansiota, että oli ihan parasta seuraa ja tosi kivaa tekemistä! Ollaan syöty hyvin ihanissa ravintoloissa, käyty Abba-museossa (ihan mahtavan huippu paikka!), pyöritty kaupungilla ja ehdittiin myös sovittaa aikatauluun vierailu ruoka- ja viinimessuille.

Aikoinaan, kun asustelimme Tampereella, mutta monet tutut ja varsinkin Karkin ja Peetun isän suku Helsingissä, tuli havaittua ihan käytännössä, miten Tampereelta on oikeastaan aika lyhyt matka Helsinkiin. Jostain syystä kuitenkin Helsingistä tuntui olevan kovin pitkä matka Tampereelle. Se, miten kaukana jonkin paikan kokee olevan, ei näköjään välttämättä ole mitenkään suhteessa faktiseen etäisyyteen eikä edes siihen, miten paljon itse matkustaminen maksaa (juna- ja bussiliput kun tuntuvat nykyään olevan kalliimpia kuin lentoliput ja useimmiten kai menopaluu on saman hintainen kahden paikan välillä huolimatta lähtöpaikkakunnasta?).
Tavallaan on ymmärrettävää, että omasta mielestäni on ihan relevanttia matkustaa useammankin kerran vuodessa Tukholmasta Tampereelle ihan vain vaikka viikonlopuksi ja jonkin pienemmänkin syyn takia, koska se on vanha kotikaupunkini. Toisaalta, kun olen menossa jonnekin muualle, kynnys on jostain syystä korkeampi, vaikka hinta ei olisi yhtään sen kalliimpi. Samalla tavoin Tampereelta Tukholmaan reissaajat ovat matkalla ulkomaille – ja silloin koko homman rima nousee ihan toiselle tasolle.
Sikäli olen tosi innoissani siitä, että vietän oman The Syntymäpäiväni New Yorkissa. Olen haaveillut reissusta sinne jo niin kauan, että se alkoi hiukan saada sellaista tavoittamattoman haaveen säihkettä. Että se muka on niin kaukana ja kallis ja kaikkea. Mutta nyt ollaan sinne kuitenkin menossa ja toivottavasti oman pääni sisäisen maapallon fiilispohjaiset etäisyydet kutistuu myös tämän reissun myötä vähäsen.

Tukholmassa on ollut tosiaan tänä viikonloppuna aika harmaa ja välillä vähän sateinenkin keli – tosin hirmu lämmintä on ollut koko ajan. Viikko sitten Helsingissä oli ihan toisenlainen meininki. Aurinko paistoi ja Karkki ikuisti Bloggers’ Inspiration Dayn asuni oman residenssinsä kulman takana.

• viitta, Esprit (saatu)
• t-paita, H&M
• farkkutakki, Esprit (saatu)
• talvitakki, Boomerang
• farkut, Esprit (saatu)
• huivi, Alexander McQueen
• laukku, Rebecca Minkoff
• kengät, Dr. Martens

Sain jo jokin aika sitten Tuulannelilta ihanan “Starlight Blogger Award” -tunnustuksen ja haasteen vastata kolmeen tiukkaan kysymykseen.
Joskus aikoinaan, blogitaipaleeni alkuaikoina, tällaisia bloggareitten toisilleen myöntämiä arvomerkkejä kiersi blogista toiseen aika useinkin. Nykyään ainakaan omalle kohdalleni ei näitä ole juuri osunut – johtuneeko sitten siitä, että kukaan ei ole sellaista blogilleni halunnut myöntää vai että niitä ei enää juurikaan ole jaossa. En osaa sanoa, mutta jotenkin tuntuu, ettei toisten blogeille kiitosten ja ihailun osoittaminen ole ihan samalla tavalla suosittua kuin joskus edellisellä vuosikymmenellä.
Oli miten oli, olen todella iloinen ja otettu saamastani kunniamerkistä! Lisäksi olen tosi mielissäni siitä, että vielä on pikkuisen sitä alkuaikojen yhteisöllistä blogihenkeä jäljellä, jolloin toisten blogien kehuminen ja juuri tällaisten tunnustustenkin jakaminen, oli ihan tavallista.

Todella paljon mietintää vaatineet haastekysymykset on alunperin laatinut Lady of the Mess -blogin Lady. Tuulannelin lisäksi Lady on osa uudempaa, vasta vuosi-pari sitten löytämääni inspiroivaa ja antoisaa aikuisten naisten blogiverkostoa. Aikaisemmin tunsin olevani ihan outo lintu nuorten muoti- ja lifestylebloggareitten joukossa, mutta nyt meitä aikuisia bloggarinaisia on jo ihanan paljon!
Mutta nyt niihin haastekysymyksiin!
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Olen koko syksyn harjoitellut kiitollisuutta – ja erityisesti kiitollisuutta kaikista pienistä asioista, joita välttämättä yleensä ei edes huomaa. Tottakai olen kiitollinen kaikista isoistakin asioista – että olen saanut olla terve samoin kuin lapseni ja äitinikin, ja että on kiva työ, jossa viihdyn hyvin, mukava koti kivalla paikalla, kaksi pöljää kissaa ja ihania ystäviä, jotka tuntuvat läheisiltä, vaikka olisivatkin kaukana.
Ihan konkreettisesti olen juuri nyt tosi kiitollinen siitä, että ensi viikonloppuna on tiedossa mukava reissu Helsinkiin Karkkia tapaamaan ja blogihulinoimaan. Ja että Peetu löysi meille ihanan kisuvahdin, joten koti ei ole tyhjillään eikä kisut vailla seuraa poissaollessani.
Muutenkin koko loppusyksy tästä eteenpäin on täynnä kaikenlaisia mukavia tapahtumia, ystävän vierailua, Uumajan reissua ja kaikenlaista pienempää kiva. Olen kiitollinen siitä, että saan elää juuri omaa elämääni, enkä kenenkään muun.

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
Olen äiti – kahden fantastisen upean, hyväsydämisen, älykkään, omapäisen, fiksun, luovan ja lahjakkaan nuoren naisen äiti. Ei tarvitse kuin vähän raaputtaa pintaa, kun mieleen tulee tuhansia kertoja, jolloin olen ollut turhan äkkipikainen, liian jyrkkä, väsynyt kuuntelemaan, purkanut omaa turhautumistani äksyyn käyttäytymiseen, asettanut oman pikkumaisuuteni etusijalle ja ylipäätään ollut niin kamala äiti, että klumppi mahassa muuttuu tonnin painoiseksi, kun vain ajattelenkin sitä. Siinä pohjattomassa huonon omatunnon säkissä riittäisi muutettavia asioita, jos se vain olisi  mahdollista.
Todella tyhmiäkin valintoja on tullut tehtyä. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen se, kun nyt jo viisi vuotta sitten satutin selkäni pahasti. Jos voisin valita uudelleen, menisin lääkäriin heti, enkä vasta, kun selkä ei vielä kahden vuodenkaan (!!) jälkeen ollut tullut kuntoon. Ehkä olisin pystynyt jatkamaan itselleni silloin niin rakasta juoksuharrastusta, enkä olisi päätynyt tähän ikuiselta vaikuttavaan “elämäntaparemonttien” suohon.
Hedelmällisintä on tietenkin miettiä, mitä haluaisin muuttaa elämässäni nyt – eikä murehtia menneitä. Vaikka olenkin varsin tyytyväinen olooni ihan yleisesti ottaen, hiukan kuitenkin häiritsee se, että vaikka toisaalta päivät, viikot, kuukaudet vilahtelevat ohi ihan älytöntä vauhtia, tuntuu välillä siltä, että ikinä ei tapahdu mitään. Se ei faktisesti pidä paikkansa – sen voin todeta helposti vain vilkaisemalla kalenteriani. Jonkinlainen tässä hetkessä olemisen kokemus kuitenkin puuttuu ja uskon, että sen vuoksi mielen valtaa aina silloin tällöin outo tyhjyyden tunne. Haluan siis muuttaa sen miten koen juuri tämänkin hetken. Ja tämän. 🙂

3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?
Tästä ei juuri kysmys voi vaikeammaksi muuttua…
Mielestäni elämän tarkoitus on tehdä maailma paremmaksi paikaksi kuin mitä se oli tänne tullessamme. Itsensä ja toisten kunnioittaminen, ympäristön arvostaminen ja kaiken elävän rakastaminen on ainoa tie siihen. En oikein osaa ajatella, että mikään muu voisi olla elämän tarkoitus. Klassinen itsensä toteuttaminen, yhteisöllisyys, onnellisuuden tavoittelu ja sen sellainen on mielestäni alisteista tuolle.
Toisaalta kysymys on niin vaikea, laaja ja melkein mahdoton hahmottaa, että yhtä hyvin voisin vastata: neljäkymmentäkaksi.
Tai: “No, se ei ole mitään kovin erikoista. Hmm, yritä olla kiva ihmisille, varo syömästä rasvaa, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa ja sopusoinnussa yhdessä kaikkien uskontojen ja kansojen edustajien kanssa”. (Monty Python’s Meaning of Life, 1983)

Starlight Blogger Award -haasteen mukaisesti haastan mukaan blogeja ja bloggareita, jotka innostavat, inspiroivat, koskettavat, ilahduttavat, opastavat, viihdyttävät ja osaltaan luovat sen blogimaailman, jossa niin kovin viihdyn ja jota ilman elämä olisi niin paljon tyhjempää ja tylsempää! Haasteet lähtevät:

• BusinessWoman -blogille, joka on ehtymätön inspiration lähde klassisen tyylikkäisiin toimistotyyleihin.
• Sara S. -blogin Saralle, jonka rennontrendikästä tyyliä ja upeita kuvia ei voi kuin ihailla.
• Glitz&Glam -blogin Minnalle ja samalla lähetän suurkiitokset erinomaisista tutoriaaleista ja kädestä-pitäen -neuvoista sekä ystävällisistä vastauksista allekirjoittaneen moniin kysymyksiin!
• Muoti mielessä -blogin Anna Malialle, jonka tyyli, valokuvat ja sisustusvinkit ilahduttavat visuaalisesti ja inspiroivat niin kotona kuin garderobissakin.
• Secret Wardrobe -blogin Anna-Marialle, jonka valoisa ja optimistinen ote elämään on tehnyt vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin kaunokaisen hurmaava olemus.
• Tunnetilan Ninalle – kiitos aidosta, kauniista ja itsesi näköisestä blogista – sekä pitkästä blogikaveruudesta!
• Lumo Lifestyle -blogin Lumolle, jonka silmiähivelevän kauniit kuvat ja ihanat reseptit tuovat kultareunuksen harmaaseenkin päivään.

Toivottavasti, ette ole saanut haastetta vielä kovin moneen kertaan – ja toivottavasti Starlight Blogger Award -tunnustus ilahduttaa. Tykkään itse lukea vastauksia tämän tapaisiin haasteisiin, vaikka kysymykset poikkeaisivatkin blogin muusta linjasta. On niin kiinnostava päästä tutustumaan hiukan paremmin seuraamaansa bloggariin ja siihen yleensä haastekysymykset antavat hyvän tilaisuuden.
The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers. Here are the rules for the Starlight Blogger Award:

1. Thank the giver and link their Blog to your post.
2. Answer the 3 questions given to you.
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

Pidempään blogiani lukeneet varmaan muistavatkin, että olen onnistunut keräämään aikamoisen läjän epäonnistuneita kampaamokäyntejä. Milloin epämiellyttävästi lähentelevä kampaajanuorukainen vaalentaa lettini oman makunsa mukaiseksi povipommiblondiksi, milloin asiaansa vain keskinkertaisesti keskittyvä kampaajaneitokainen polttaa föönillä otsani vesikellukoille.
Joskus aikoinaan vannoin, että en enää ikinä koskaan värjää itse hiuksiani, mutta kun viime kevään BID-tapahtumasta sain testattavaksi uuden Prodigy-hiusvärin ja tykkäsin kovasti luonnollisesta lopputuloksesta, päädyin takaisin omatoimivärjääjäksi. Tänään oli taas tyvikasvuhuollon aika – ja ihan hyvinhän se sujui. Tätä kirjoittaessa hiukseni ovat vielä vähän kosteat, mutta väri näyttää taas tarttuneen oikein hyvin ja tasaisesti. Hommaan ei mene mitenkään älyttömän kauan aikaa ja vuosien harjoittelun jälkeen kylppärikin pysyy suht siistinä.
Silti houkuttaisi mennä oikein ammattilaisen käsiteltäväksi. Omatoimisesti sitä saa lähinnä tyvikasvun piiloon, mutta mitään muuta muutosta en halua edes alkaa yrittää. Kampaajalla sen sijaan voisi testata jotain vähän uuttakin.

En kuulu siihen porukkaan, joka aikoinaan rakasti Jennifer Anistonin hiuksia niin paljon, että painuivat kampaajalle näyttelijättären kuva ojossa. Sen sijaan tämä myöhempien aikojen sävymaailma on mielestäni todella kaunis. Voisin kuvitella, että tuollainen karamellinmakea toffeenruskea muutamalla harkitulla highlightsilla voisi sopia myös omiin ominaisväreihini. Tällainen sävytys ei myöskään olisi niin älyttömän suuri muutos nykyiseen.

Toisaalta kunnon liukuväri voisi olla ratkaisu ainaiseen tyvikasvun kanssa tappelemiseen. Oma perusvärini kun on aika tumma (ei tosin niin tumma kuin Jessica Alban tässä…), niin kasvusto alkaa yleensä häiritä jo aika pian värjäyksen jälkeen. Tosin tämän tyyppinen väritys taisi olla kuumin viime syksynä ja nyt trendijunaan hyppääminen tuntuisi ehkä vähän laimealta.

Varsinaiseksi punapääksi en missään tapauksessa halua. Olen kokeillut varmasti kaikki mahdolliset punaisen sävyt mustanpunaisesta (“musta tulppaani” oli sävyn nimi!) mahonkiin ja tummasta kuparista kirkuvaan porkkanaan. Näin jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä, että mitä oikein ajattelin.. Sen sijaan vaalea keskiruskea, joka taittaa hiukan punakultaan ja inkivääriin, kuten tässä Jessica Chastainilla, on yksi suosikkisävyjäni. Vahva suosikki seuraavalle kampaamokäynnille!

Toisaalta sitä voisi vain mennä ammattilaisen luokse ja pyytää se täydellinen vaalea sävy. Se, joka on luonnollisen, aurinkoisen ja kepeän näköinen. Esimerkiksi kuten Kate Bosworthilla. Valitettavan harva – ammattitaitoinenkaan – kampaaja hallitsee täydellisesti blondin tekemisen..
Kuvat: Elle.com