Kuinka pitkä matka on jonnekin – ja yhden aurinkoisen syyspäivän asu

Minttu 31.10.2015
Joskus aurinko paistaa, vaikka taivas olisi harmaa ja vettä vihmoisi vaakasuoraan. Tämä syksy on ollut äärimmäisen helppo jopa kaltaiselleni patologiselle syysmasistelijalle – kauniita, ihanan aurinkoisia ja poikkeuksellisen lämpimiä päiviä on ollut niin paljon, että sitä melkein on unohtanut, millaista sydänsyksy voi pahimmillaan olla. Nyt tänä viikonloppuna oli pitkästä, todella pitkästä, aikaa harmaata ja sateista.
Vaikkei sitten tavallaan kuitenkaan. Rakas ystäväni Tuike tuli Tukholman visiitille perjantaina ja vaikka välillä tarvittiinkin sateenvarjoa, tuntui, että koko viikonlopun paistoi aurinko. Ja se oli tietty sen ansiota, että oli ihan parasta seuraa ja tosi kivaa tekemistä! Ollaan syöty hyvin ihanissa ravintoloissa, käyty Abba-museossa (ihan mahtavan huippu paikka!), pyöritty kaupungilla ja ehdittiin myös sovittaa aikatauluun vierailu ruoka- ja viinimessuille.
Minttu 31.10.2015
Aikoinaan, kun asustelimme Tampereella, mutta monet tutut ja varsinkin Karkin ja Peetun isän suku Helsingissä, tuli havaittua ihan käytännössä, miten Tampereelta on oikeastaan aika lyhyt matka Helsinkiin. Jostain syystä kuitenkin Helsingistä tuntui olevan kovin pitkä matka Tampereelle. Se, miten kaukana jonkin paikan kokee olevan, ei näköjään välttämättä ole mitenkään suhteessa faktiseen etäisyyteen eikä edes siihen, miten paljon itse matkustaminen maksaa (juna- ja bussiliput kun tuntuvat nykyään olevan kalliimpia kuin lentoliput ja useimmiten kai menopaluu on saman hintainen kahden paikan välillä huolimatta lähtöpaikkakunnasta?).
Tavallaan on ymmärrettävää, että omasta mielestäni on ihan relevanttia matkustaa useammankin kerran vuodessa Tukholmasta Tampereelle ihan vain vaikka viikonlopuksi ja jonkin pienemmänkin syyn takia, koska se on vanha kotikaupunkini. Toisaalta, kun olen menossa jonnekin muualle, kynnys on jostain syystä korkeampi, vaikka hinta ei olisi yhtään sen kalliimpi. Samalla tavoin Tampereelta Tukholmaan reissaajat ovat matkalla ulkomaille – ja silloin koko homman rima nousee ihan toiselle tasolle.
Sikäli olen tosi innoissani siitä, että vietän oman The Syntymäpäiväni New Yorkissa. Olen haaveillut reissusta sinne jo niin kauan, että se alkoi hiukan saada sellaista tavoittamattoman haaveen säihkettä. Että se muka on niin kaukana ja kallis ja kaikkea. Mutta nyt ollaan sinne kuitenkin menossa ja toivottavasti oman pääni sisäisen maapallon fiilispohjaiset etäisyydet kutistuu myös tämän reissun myötä vähäsen.
Minttu 31.10.2015
Tukholmassa on ollut tosiaan tänä viikonloppuna aika harmaa ja välillä vähän sateinenkin keli – tosin hirmu lämmintä on ollut koko ajan. Viikko sitten Helsingissä oli ihan toisenlainen meininki. Aurinko paistoi ja Karkki ikuisti Bloggers’ Inspiration Dayn asuni oman residenssinsä kulman takana.
Minttu 31.10.2015

  • viitta, Esprit (saatu)
  • t-paita, H&M
  • farkkutakki, Esprit (saatu)
  • talvitakki, Boomerang
  • farkut, Esprit (saatu)
  • huivi, Alexander McQueen
  • laukku, Rebecca Minkoff
  • kengät, Dr. Martens

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *