Author: Minna Paakkulainen

Minttu 18.11.2016
Ei kyllä mitenkään voisi uskoa, että vain viikko sitten oli juuri selvitty luita katkomatta älyttömästä lumikaaoksesta, kinokset peittivät polut ja pientareet, eikä syksyn väriloistosta ollut tietoakaan! No, viikonloppusta lähtien on ollut plussakeliä, mikä on tehnyt lumikasoista tehokkaasti selvää, ja eilen illalla alkanut sade yhdistettynä melkein kymmeneen lämpöasteeseen tänään, viimeisteli homman loppuun asti.
Huvittavaa on se, että “talvi” kesti niin lyhyen aikaa, että lumen alta on paljastunut melko täydellisesti konservoitu syksy. Pensaissa on värikkäitä lehtiä lähes yhtä paljon kuin ennen viime viikon lumikaaosta ja monin paikoin nurmikko on suorastaan hupaisan vihreä.
Minttu 18.11.2016
Perjantain toimistoasu on kokomusta ja ihan syystä. Paitakin on siis oikeasti musta, vaikka näissä kuvissa se sitkeästi yrittää väittää olevansa tumman siniharmaa. Musta on just hyvä turvaväri, kun haluaa näyttää asialliselta ja skarpilta toimistolla, mutta ei herättää minkäänlaista huomiota. Todellinen toimistomaastoutumisen suojaväri toisin sanoen.
Ja miksi kaipasin turvaväriä? No siksi, että en saanut sitä duunia, jota hain sisäisesti. Mieli on ollut tiedon jälkeen aika maassa ja motivaatio hakusessa – etenkin, kun syyksi sanottiin, että tässä toisessa hakijassa oli enemmän potentiaalia. Ärsyttävä, epämääräinen ja (mielestäni) epäreilu määre, jota tuskin milloinkaan yhdistetään aikuiseen naiseen.
Pikkuisen on siis pitänyt purra hampaita yhteen ja kaivella sisuksista esiin sitä kuuluisaa suomalaista sisua, että olen jaksanut tsempata nykyisten tehtävieni kanssa entiseen malliin. Ja siis pitää nyt ilman muuta lisätä, että tykkään myös siitä, mitä teen juuri nyt; pidän sitä tärkeänä ja ihan kiinnostavanakin. Rekrytointiprosessi kolmine haastatteluineen ja vaativine testeineen kuitenkin herätti huomaamaan, että olisin niiiiin valmis tekemään jotain muuta.
Minttu 18.11.2016
Kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanotaan. Eli nyt on hyvä ja korkea aika miettiä, mitä sitä vielä haluaa elämässä – ja etenkin työelämässä – tehdä. Edessä on kuitenkin vähintään viisitoista työvuotta (minkä nuorehkot rekrytoijat helposti viisikymppistä haastatellessaan unohtavat) ja toive on, että ei tarvitsisi lakata kehittymästä ja oppimasta uutta. Suorastaan karmiva ajatus, että se nyt muka olisi tässä, mitään muuta ei ole enää odotettavissa.
Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen löytänyt työn ja organisaation, jossa viihdyn. On paljon niitäkin, joilla asiat ei ole ollenkaan näin hyvin. Silti ainakin juuri nyt tuntuu epäreilulta ja ei-kivalta ajatus, että olisi liian vanha ottamaan vastaan uusia haasteita. Juuri nyt, kun molemmat lapsukaisetkin on asettunut omilleen, toteuttavat itseään ja etsivät omaa urapolkuaan, minulla olisi aikaa ja energiaa panostaa itseeni. Eikä vain sillä akvarellinmaalaus- ja elämäntaparemonttitasolla – vaan myös työelämää ja uraa ajatellen.
minttu-18-11-2016-4
Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, mitä kaikkea jännää ja kivaa odottaa seuraavan nurkan takana. Täytyy nyt vain nuolla ensin nämä haavat ja alkaa sitten miettiä ihan kunnolla, että mitä sitä oikeastaan vielä haluaa saada aikaiseksi. Toisaalta olen hiukan turvallisuushakuinen, mutta toisaalta – ainakin juuri nyt – myös hyppy tuntemattomaan kiehtoisi. Työvuosia on kuitenkin jäljellä vielä vaikka kuinka – kuka oikeasti haluaisi ajatella pysyvänsä paikoillaan seuraavat viisitoista vuotta?
Asiasta aasinsilloitta asuun… Olen moneen kertaan tilittänyt, että en pysty käyttämään pumpseja, koska joko kantapääni on hassusti muotoiltu tai kävelytyylini niin outo, että ilman nilkkaremmiä tai muuta kiinnitystä olevat kengät eivät vain pysy jaloissani. Voin kertoa, että toimistolle sisäkengiksi hankkimani Henkan vaaleanbeiget mokka-avokkaat on poikkeus!
Tai ainakin melkein. Varsin matalakorkoisten pumpsien nilkassa on takana lärpäke (näkyy parhaiten yläkuvassa oikealla), joka auttaa jalassapysymisongelmassa huomattavasti. En kyllä noillakaan lähtisi kaupungille, mutta toimistokävelyissä pärjäilen kuitenkin ihan mainiosti. Suuri plussa siitä, että office-outfitini eivät enää ainakaan ihan joka päivä sisällä tennareita tai maihinnousukenkiä.
Minttu 18.11.2016 Minttu 18.11.2016

  • paita, The Shirt Store
  • farkut, Primark
  • kengät, H&M
  • kaulakukkaro, Acne

Aasialainen lohiruukku uunissa
Ruuan tekeminen uunissa on niin mahtavaa! Ei tarvitse kuin tuupata ateria sisään, säätää lämpötila oikeaksi ja odotella, että herkut valmistuvat. Vaikka kypsentäminen usein kestää hiukkasen kauemmin kuin paistamalla tai keittämällä, positiivista on se, että ajan voi käyttää johonkin muuhun, eikä kenenkään tarvitse hikoilla hellan ääressä.
Aasialaiset lohiruukut sopii mainiosti ihan viikonlopun illalliselle. Liemeen lisätty valkoviini antaa ihanan luksuksen lisän makuelämykseen – vaikka erinomaisesti tuo toimii myös arkipäivänäkin. Valmistukseen kantsii tosin varata jonkin verran aikaa, sillä perunat varsinkin vaativat reilun tunnin uunissa ennenkuin ovat ihanan syömispehmeitä. Mainio iltaruokaidea niille päiville, kun ennen syömistä pitää tehdä jotain pientä, käydä pokemon jahdissa tai mitä sitä nyt ihmisillä yleensä on.
aasialainen-lohiruukku-uunissa-2
AASIALAISET LOHIRUUKUT
(2 annosta ja 2 reilua lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • noin 600 g lohifilettä
  • 2 pientä sipulia
  • 8 keskikokoista perunaa
  • 1/2 tuore chili
  • 1 purkki kookosmaitoa
  • 1 rkl kalafondia
  • 1 rkl japanilaista soijaa
  • 1 1/2 dl valkoviiniä
  • 1 lime
  • tuoretta korianteria tarjoiluun

Valmistus:

  • Pilko lohi aika isoiksi paloiksi (ota tarvittaessa pois nahka) ja jaa palaset neljään uunin kestävään kulhoon. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi lohkoiksi, pilko perunat noin puolen sentin paksuiksi siivuiksi (ohuemmiksi, mitä meillä näkyy näissä kuvissa!), poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Jaa perunat, sipulit ja chili tasan kaikkiin neljään ruukkuun. Kaada päälle desin verran kookosmaitoa jokaiseen ruukkuun ja mausta suolalla (about puoli teelusikallista per annos), tuoreena rouhitulla mustapippurilla, soijalla, valkoviinillä ja puristetulla lime-mehulla.
  • Peitä kulhot foliolla, jos ei satu löytymään sellaisia sieviä uuninkestäviä annoskulhoja, joissa on kansi.
  • Kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 1 – 1,5 tuntia tai kunnes perunat on pehmentynyt. Tarjoile tuoreen korianterisilpun kanssa.

Aasialainen lohiruukku uunissa
Kypsentämisessä menee tosiaan hetki, mutta lupaan, ett’ lopputulos on sen väärti! Maukas lohiruukku on yhtäaikaa kotoisen ja eksoottisen makuinen. Luulin olevani hiukan kyllästynyt lohen makuun, koska sitä sellaista perusuunilohta tuli tehtyä varsinkin viime keväänä ihan koko ajan. Helposti sitä jää jumittamaan aina samoihin ruokalajeihin, kun on kerran keksinyt jotain mikä toimii.
Tässä on nyt kuitenkin hiukan säädetty versio joka kodin klassikosta ja ainakin meillä se upposi erinomaisesti parempiin suihin. Syömiseen kantsii varata aitoon thaikku-tyyliin haarukka ja lusikka, sillä liemi on todellakin suurta herkkua.
Aasialainen lohiruukku uunissa
Perunat tosin taisivat imeä yön aikana ison osan liemestä, sillä lounaslaatikkoversio ei enää lusikkaa kaivannut. Toisaalta se ei haitannut ollenkaan. Niin lohi kuin perunatkin olivat seuraavan päivän lounaalla sen verran mehevän maukkaita, että helposti pystyi maistamaan, minne se ylimääräinen kosteus oli hävinnyt.

Karamellihiukset
Ei ole kauaakaan siitä, kun joku kysyi, että onko hiuksissani oma, luonnollinen värini. No, ei todellakaan ole! Olen värjännyt, sävyttänyt ja raidoittanut kuontaloani siitä lähtien, kun äiti teki ensimmäiset highlightsit silloin 12 vuotiaan Mintun hiuksiin. Olen käynyt läpi melkein kaikki mahdolliset sävyt aivan vitivaaleasta Marilyn-blondista porkkananpunaiseen, tummaan mahonginpunaiseen ja mustaan. Ja luonnollisesti olen testannut myös aikoinaan ah-niin-trendikkäitä kaksi- ja monivärisiä värjäyksiä.
Nykyisin tavoitteena on kuitenkin mieluiten luonnollinen vaalea sävy, joka ei ole ihan superblondi, muttei ruskeakaan. Kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvat irtokarkkisävyt ajattelin jättää ihan suosiolla muille, mutta pikkuisen karamellia sain hiuksiini kuitenkin Björn Axénin sävyttävällä maskilla.
Karamellihiukset
Tyvikasvusta päätellen oikea oma värini on aika tumma hiirenharmaa. Siitä on oikeastaan hyvä lähteä säätämään sävyä, sillä pohja on melko neutraali ilman yliannostusta punapigmenttiä. Ongelmallista on kuitenkin se, että vaikka värikäsittely sinänsä on aika mieto, pitkäksi venähtäneet latvat tykkäävät haalistua pienimmästäkin auringosta vähän turhan vaaleiksi.
Liukuvärihiukset on juuri nyt trendikkäät, mutta jostain syystä sekin tyyli näyttää huomattavasti paremmalta vasiten tehtynä. Omat vahingossa syntyneet “liukuvärjätyt” hiukseni näyttävät ainakin omaan silmääni lähinnä suttuisilta. Kovia kestovärejä en mielelläni kuitenkaan latvaan käytä, ihan jo pelkästään siitä syystä, että haluan säästää muutenkin kovilla olevaa hiusten osaa kovin rajuilta käsittelyiltä.
Karamellihiukset
Hoitoaineen tapaan käytettävä sävytysmaski on aivan loistava tapa tasata hiusten väriä mahdollisimman hellävaraisesti. Sen verran ällön näköistä tuote on ihan itsekseen, että piti laittaa se poseeraamaan kukkien kanssa kuvaan.
karamellihiukset-4
En ole juuri muita vastaavia tuotteita testaillut, mutta ainakin Björn Axénin sävytysmaskin käyttö on superhelppoa! Hiukset pestään ensin normaalisti shampoolla ja sen jälkeen aine levitetään pyyhekuiviin hiuksiin. Vaikutusaika on kymmenisen minuuttia, mutta itseltäni taisi mennä tuplasti sen verran, kun piti näitä kuvia räpsiä ja muutenkin oli kaikkea hässäkkää.
Blonde caramel sisältää pigmenttiä, joten on suositeltavaa suojata vaatteet ja mahdollisesti jopa käyttää suojahansikkaita. Meiltä ei juuri tähän hätään mitään hansikkaita löytynyt, mutta en kyllä huomannut kämmenissä mitään värivahinkoja.
Karamellihiukset
Lopputulos huuhtelun ja kuivauksen jälkeen!
Täytyy sanoa, että olen aivan supertyytyväinen sekä sävyyn että homman helppouteen. Hiukan tuo eteisestä tuleva lämpimän sävyinen valo hämää tässä kuvassa, mutta mielestäni ero on silti yllättävänkin selkeä.
karamellihiukset-6
Hämärä laskeutuu nykyään niin järkyn aikaisin, että en oikein käsitä milloin sitä voisi ottaa sävymaailmaltaan neutraaleja kuvia. Mutta tässä “ennen-jälkeen” -kuvaparissa näkyy mielestäni selkeästi, miten väri on nyt paljon tasaisempi. Oikeasti hiukseni on kokonaisuudessaan astetta karamellisemmat, sellaisen suussasulavan kermatoffeen tai fudgen väriset ennemmin kuin ihan vain blondit. Orastava keltaisuus on myöskin taittunut pehmeämmäksi vaaleanruskeaksi.
Vielä ei ole testitietoa siitä, miten kauan sävytys pysyy hyvänä, mutta veikkaukseni on, että pari-kolme pesua – maksimissaan neljä.
Karamellihiukset
Ihan mitään ilmaista lystiä karamellisävytys ei ole. Tuo 250 ml puteli kustantaa kruunuissa 290,- ja menekki on selkeästi kovempi kuin tavallisen hoitoaineen kanssa. Yhdestä pullosta riittänee meikäläisen hiuksiin ehkä vain kolme käsittelykertaa. Lyhyempiin tietty useampia.
Tykkään kuitenkin hurjasti lopputuloksesta ja ihan hoitoaineenakin Blonde Caramel on ihan huippu. Hiukset tuntuvat pehmeiltä ja sileiltä – eikä ollenkaan niin ryytyneiltä kuin varsinaisen kemiallisen värjäyksen jälkeen.

Nyt on taas tiedossa muutamat niin mahtavat ystikset, että on ihan pakko vinkata niistä teillekin. Osa on alkanut jo tänään, mutta muuten häppeningejä riittää ihan joulukuun alkuun asti.
Marimekkoa ja Weledaa saa varmasti ystävämyynneistä Suomestakin, mutta täkäläisiä Suomi-ystäviäni ajatellen (ja itselleni muistiin!) sisällytin myös nuo mahtavat sample salesit listalle.
blk-dnm
BLK DNM SAMPLE SALE
FRIDAY NOVEMBER 11 – 7.00-18.00
SATURDAY NOVEMBER 12 – 10.00 – 16.00
IBEYOSTUDIO
KAMMAKARGATAN 11, STOCKHOLM
CARD IS KING!
WELCOME!
fashion-outlet

Style it Forward on tapahtuma, jonka kaikki tuotto menee Hungerprojektet-keräyksen hyväksi. Mukana lukuisia ruotsalaisia ja kansainvälisiä merkkejä.

marimekko
Marimekko sample sale fall/winter 2016
Syksyn malliston loppuunmyynti: ready-to-wear, laukkuja & asusteita sekä sisustustarvikkeita. Maksu vain kortilla! Sample size 36.
Aika: perjantai 25 marraskuuta kl 8-15
Osoite: Marimekko showroom, Götgatan 9, 1 tr
Vi ses där!
sandqvist

Mitä ihanimpia hipsteri-reppuja ja muuta mahtavaa tarjolla:
Varmt välkommen på SANDQVIST utförsäljning.
Vi säljer ut kollektionsprover, säljprover, varor med vissa skavanker och en hel del andra väskor och accessoarer.
Fina grejer till prima priser.
Bjud gärna vänner, bekanta och arbetskompisar – alla är välkomna!
AIKA: lauantai 12 marraskuuta 8.00-19.00 (med reservation för att vi säljer slut. Vi uppdaterar på Facebook under dagen)
PAIKKA: Bergsunds Strand 43, Stockholm
Aukioloaika: lördag 08.00-19.00
Maksuvälineenä käy kortti!
Välkomna!
syster-p
Syster P – ihania koruja, asusteita shaaleja
Vi säljer ut prover och tidigare kollektioner av smycken, sjalar, väskor och skärp till fantastiska priser.
Aukioloajat:
Torstai 10/11: 08.00-19.00
Perjantai 11/11: 10.00-18.00
Lauantai 12/11: 10.00-15.00
Osoite: Döbelnsgatan 40 i Stockholm
Vi tar kort, swish och kontanter.
weleda

Handla ekologiska hudvårdsprodukter med 25-75 % rabatt. Gäller så länge lagret räcker.
MILLOIN: keskiviikko 7. joulukuuta
AIKA: kl. 11-18
OSOITE: Ludvigsbergsgatan 20
Vi tar kort och kontanter.
Vi ses!
Weleda
Kaikki kuvat kyseisten brandien sample sales -ilmoituksista. Kiitos ja anteeks!

Minttu 10.1.2016
Ou mai, mikä älytön lumikaaos täällä on ollut!
Eilen aamulla heräsin siihen, että makuuhuoneen ikkunasta näkyi suloisesti ja ihanan jouluisesti tuprutteleva lumisade. Oli mieletön satukirjamainen tunnelma – jopa sängystä nouseminen tuntui hiukan romanttiselta.
Siihen se romanttisuus sitten päättyikin. Tapani mukaan olin laukkaamassa marssihölkkää Tvärbanalle, kun ulko-ovea avatessani tajusin, että lunta on tullut yön aikana puoleen sääreen asti – eikä katua ole aurattu lainkaan. Juuri siinä kohtaa ei ollut kulkenutkaan kuin yksi tai kaksi ihmistä, joten mitään polkua ei ollut ehtinyt muodostua. Yritin siinä sitten parhaani mukaan loikahdella askeljäljestä toiseen, mutta armaat Dr. Martensin maihinnousukenkäni hörppivät kyllä aimo annoksen tuoretta lunta sisuksiinsa.
Minttu 10.1.2016
Varsinainen kiire loppuikin siihen, sillä Tvärbana oli ajautunut pois raiteilta lumimäärän vuoksi, eikä ollut mitään tietoa, milloin se saadaan takaisin liikenteeseen. Meiltä pääsee periaatteessa kaupunkiin raitiovaunun lisäksi parillakin eri bussilla, mutta myös autoliikenne seisoi lähikaduillamme molempiin suuntiin täysin pysähdyksissä. Päätin siis reippaana tyttönä taapertaa lumimöhjössä noin sadan muun ihmisen kanssa lähimmälle isolle tielle, josta menee paljon busseja.
Lämpötila nousi siinä peräkanaa taapertaessamme sen verran, että lumisade muuttui kämmenenkokoisiksi puolimäriksi räteiksi, jotka läiskähtelivät kiinni takkiin, huiviin, hiuksiin ja ihan joka paikkaan. Yhäkään missään ei näkynyt vilaustakaan aurauskalustosta. Normaalisti kymmenisen minuuttia kestävään kävelymatkaan meni nyt yli tuplasti kauemmin. Jalkakäytävälle suojalumeen muodostunut kapea polku tamppaantui superliukkaaksi ja sainkin pari kertaa kipeästi todeta, että Dr. Martensini ovat kaikkea muuta kuin pitävät kyseisellä alustalla.
Pääsin vihdoin lumiukoksi muuttuneena bussiin, joka mateli lumisohjossa kävelyvauhtia eteenpäin. Kertakaikkiaan posketon tungos ja julkisen liikenteen kaaos jatkui koko matkan ja normaalisti 50 minuutin työmatkani kesti kaksi tuntia.
Minttu 10.1.2016
Lumisade jatkui eilen koko päivän, lämpötilan heiluessa nollan molemmin puolin. Kotimatkaan meni melkein samat kaksi tuntia peruutettujen junien ja täysinä ohi kiitävien tunnelbana-vaunujen vuoksi. Jossain vaiheessa olin melkein paniikissa, kun tunnelbana-laiturille oli pakkautunut niin tiukkaan ihmisiä, että hädin tuskin henki kulki. Puhumattakaan siitä, että olisi ollut jotain kontrollia siitä, mihin jalkansa asetti.
Eihän sitä säille tosiaankaan mitään mahda ja välillä koko kaaos tuntui lähes huvittavalta. Kaikki oli kuitenkin samassa veneessä. Lunta tuli nyt puolentoista vuorokauden aikana enemmän kuin kahtena edellisenä talvena yhteensä. Sinänsä ei siis mikään valtava ihme, että koko kaupunki oli vielä tänäänkin sekaisin ja poikkeustilaa muistuttavassa kaaoksessa. (Olen kova liioittelemaan, mutta esmes täältä voi lukea, että aika extreme päivä oli kyseessä: Stockholm just set a new snow record).
Minttu 10.1.2016
Illalla olin kyllä aika pahalla päällä, kun tuntui, että koko päivä on mennyt täysin “hukkaan” julkisen liikenteen välineissä tungeksiessa. Kaikkialla oli niin paljon väkeä, ahdasta ja tunku, ettei edes puhelinta pystynyt pitämään esillä. Pokémon Go:n pelaaminen kun olisi varmasti tyynnyttänyt levottomia hermoja. Rannettakin särki.
Tänään aamulla päätin olla eilistä viisaampi. Pakkasin kamani Kånkeniin, jotta sain käteni vapaaksi, skippasin Dr. Martensit (miten ne voi olla niin liukkaat!?) ja – hör och häpna – nappasin mukaani kävelysauvat!!
Kävelysauvojen ansiosta pysyin aamulla pystyssä yhäkin auraamattomilla, pääosin hiekoittamattomilla ja yön aikana kivasti jäätyneillä kaduilla. Saattaa olla, että joku katsoi vähän pitkään, mutta olen aivan varma, että he olivat vain kateellisia. Haha!
Tänään on koko päivän ollut plussan puolella, mutta yhäkään aurattuna ei ole kuin kaikkein isoimmat tiet. Hiekoitustakaan en havainnut muuta kuin joidenkin kiinteistöjen ovien edessä. Työpäivän jälkeen kotiin palatessa saikin kahlata paikoin aikamoisessa sohjossa – ja kävelysauvat olivat todella tarpeen möhnän alle piiloutuneita jäätikköjä vältellessä. Julkinen liikenne kulki kuitenkin normaalisti (sen sijaan tieliikenne on kuulemma edelleen enemmän tai vähemmän tukossa..) ja pääsin kotiin sekä normaalissa aikataulussa että kaikki luut ehjänä. Voitto sekin sinänsä!
Arvaatte varmaan, että nämä kuvat eivät ole tältä päivältä. Vielä viime viikon lopulla täällä oli kauniin syksyistä, mutta sitten lävähti talvi niskaan kertarysäyksellä. Asu on kuitenkin sikäli ajankohtainen, että tuo on yksi lemppareistani toimistolla ja jonkinlainen sovellus siitä tulee laitettua päälle melkein viikottain.
Minttu 10.1.2016

  • kauluspaita, Cheap Monday
  • neulepaita, Acne
  • housut, H&M
  • tennarit, Adidas
  • laukku, Mulberry

Kesäkelejä odotellessa. Tai edes auraus- ja hiekoitusautoja.

Old stuff