Month: July 2012

Meuhkasin viime viikolla Essien uusista Mirror Metallics -kynsilakoista. Edelleenkään en ole ehtinyt käydä katsomassa, miltä ne näyttää livenä – ja jos totta puhutaan, ihan viisasta muutenkin odottaa keskiviikkoista palkkapäivää ennenkuin ryntää kaupungille… Innostuin kuitenkin kaivelemaan kynsilakkavaraston perukoilta ikivanhan Chanelin peilikiiltävän hopealakan.

Ja kyllä lopputulos onkin aikas makeasti kiiltelevä! Harmi vaan, että lakka on kestoltaan aivan surkea. Lakkasin kynnet eilen, sunnuntai-iltana ja ajattelin, että, kun pääsen tänään illalla jumpan (SATS Energy) kautta kotiin, otan päivän asukuvat ja samalla esittelen kynsien tilanteen. Tuo on nimittäin siinä mielessä jännää kynsilakkaa, että se ei lohkeile pois niinkuin normaali lakka, vaan se yksinkertaisesti kuluu pois.

En edes muista, miten kauan aikaa sitten tuon Chanelin hopealakan olen hankkinut. Varmaankin joskus bloggarinurani alkuaikoina – eli se on noin neljä, viisi vuotta vanhaa. Alunperinkin hopea myytiin yhdessä erityisen aluslakan kanssa samassa paketissa. Aluslakka on jo vanhentuneen oloista, jäykkää ja tahmaista. Hopealakka on sen sijaan ohutta ja hyvin levittyvää, ihan kuin uutena. Lisäksi se kuivuu vielä todella nopeasti, joten kulumien paikkaaminen ei ole ihan maailman suurin ongelma…

En ole sen paremmin kovin hyvä kuin kovin kiinnostunut laittamaan hiuksiani. Yleensä ne ovat niinkuin ne ovat, joskus vapaana, useimmiten ponnarilla ja vieläkin useammin pikaisesti sutaistulla suttunutturalla. Nyt innostuin kuitenkin testaamaan Pinterestistä bongaamaani kampausta. Se näytti kuvien perusteella niin helpolta tehdä, että tällainen aloittelijakin saattaisi onnistua. Mitään trendikkäitä ranskanletti- ja kalanruotokampauksia en uskalla edes yrittää…

Nuttura on tosiaankin helppo tehdä ja lopputulos on selkeästi suttunutturaa elegantimpi jopa näissä Mintun söherökiharahiuksissa.

Ensin hiukset laitetaan löysähkölle ponnarille aika alas niskaan.

Hiuksiin tehdään “rako” ponnarin yläpuolelle, mahdollisimman keskelle päätä.

Ponnari kiepsautetaan reiän läpi alakautta ympäri.

Tältä ponnari näyttää kiepsautuksen jälkeen.

Häntä taitetaan kahtia ja kiinnitetään hengettömillä reiän kohdalle ylös.

Sileät ja tasapitkät hiukset saisi varmasti vielä kauniimmin nutturalle – tai ainakin vähemmällä vaivalla. Eipä tässäkään nyt mikään hurja duuni ollut, mutta kerrostettuja hiustenpätkiä sai tunkea piiloon muutamalla ylimääräisellä hengettömällä.

Lopuksi taitekohtaan voi kiinnittää ison pinnin tai soljen. Mietin, että johonkin puutarhajuhliin tai piknikille nutturan voisi koristella oikeilla kukilla. Tulisi varmasti tosi ihana… 🙂

Nutturaa varten tarvitaan yksi ponnarilenksu, muutama hengetön ja iso koristepinni. Lopputuloksen pysyvyyden varmistamiseksi komeuden päälle kannattaa suihkauttaa vähän hyvää hiuslakkaa.

Meillä on tänään Peetun kanssa ihan paras tyttöjen ilta. Seuraavaksi on ohjelmassa Notting Hill noin about ziljoonannen kerran…

Ihan parasta on myös kunnon täyteläinen vanhanajan vaniljajäätelö omenasoseen ja kanelin kanssa!! Tosin saattaa olla, että ihan kohta on pakko vielä poksautella kattilallinen popcorneja…

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

xoxo
Minttu 🙂

Taas perjantai! Välillä tuntuu, että mihin ihmeeseen kaikki viikot häviävät… Koko ajan on joko maanantai-aargh tai TGIF-perjantai. Vai onko tuo nyt niitä kuuluisia vanhenemisen merkkejä – että aika tuntuu menevän ihan tajutonta vauhtia. Kohta sitä kuulkaa postaillaan taas tunnelmallisia joulukynttiläkuvia tänne blogiin. Huh huh!

No mutta ei ihan vielä sentään! Tänään on ollut ihanan aurinkoista – eikä ole satanut pisaraakaan. Parempi niin, sillä Peetu on menossa Pool Partyyn, joten olisi oikein suotavaa, että vettä olisi vaihteeksi lähinnä siellä uima-altaassa. Samalla, kun tässä ihmettelen, että miksei minua ole kukaan koskaa kutsunut Pool Partyyn, voinkin esitellä perjantaisen työpäivän asun. Mekko on Nanson ihana Kauppatori ja saatu blogin kautta lahjaksi. I love it!

 

  • mekko, Nanso
  • sandaalit, Zara
  • korvikset, Snö of Sweden

Lupasin The Artist Way -“kurssin” loppusanoissa jatkaa tsemppipostauksien tekoa. Tässä on yhdeksän kohdan lista “Näin menestyt” -ohjeita. Ihan alunperin olen bongannut sen jostain netistä, tulostanut paperille ja liimannut kalenterini kansilehteen. (Kyllä, olen sen verran old school, että rrrakastan ihanaa Mulberryn kalenteriani, jonka paperisivuille voin raapustella menojen lisäksi ajatuksiani, lukemattomia to do– ja muistilistoja, tsemppimietelauseita ja etenkin liimailla suloisia pieniä kissan muotoisia post it -lappuja…) Ohjeet ovat olleet kalenterissa jo niin pitkään (ja selkeästi toimineet tosi hyvin!! Haha!), että en todellakaan muista enää alkuperäistä lähdettä.

Kuten kaikki elämänohjeet etc. nämäkin kannattaa tulkita omasta näkökulmastaan lähtien ja ottaa avuksi juuri niiden omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Source: reddit.com via Minna on Pinterest

 

 

NÄIN MENESTYT

1. Kuuntele oikeita ihmisiä

Pidä suu kiinni ja korvat auki näiden ihmisten kanssa: läheiset, asiakkaat, asiantuntijat ja ne, jotka tietävät enemmän kuin sinä. Älä ota taloudellisia neuvoja ihmiseltä, jolla ei ole rahaa tai terveyteen liittyviä ohjeita huonosti voivalta lääkäriltä. Älä kuuntele itseäsi, jos päässäsi on epärohkaisevia ajatuksia.

2. Lopeta valittaminen, ketään ei kiinnosta.

3. Älä ole tyhmä, laiska tai välinpitämätön

4. Keskity asioiden toteutukseen

5. Keskity positiiviseen

Ajatuksesi, sanasi ja tekosi vievät sinua kohti haluamaasi. Valittaminen etäännyttää sinua tavoitteistasi.

6. Hyvä asenne ei yksinään riitä

Ajatukset, sanat ja teot ratkaisevat.

7. Usko ottamiisi riskeihin.

Ota riskejä ja usko menestykseesi.

8. Älä usko myytteihin, jotka vetävät sinua alaspäin.

9. Tee enemmän töitä.

Jos haluat tulla rikkaaksi, sinun pitää tehdä enemmän ja järkevämmin töitä. Jos haluat olla onnellinen, sinun pitää luopua kaikista niistä asioista, jotka tekevät sinusta onnettoman.

 

Old stuff