Aika laittaa tämän vuoden Linnan juhlien puvut järjestykseen!
Yleisesti ottaen ilahduin monestakin asiasta naispuolisen juhlaväen glamouria tarkastellessani. Ensinnäkin näytti siltä, että suurin osa oli muistanut kammata hiuksensa. Vielä ihan muutama vuosi sitten vaikutti siltä, että moni oli päättänyt säästää kampaamokuluissa, mutta nyt kotoisia harakanpesiä ei juurikaan näkynyt. Tyylikkyyspisteitä ropisi myös monien valitsemasta sileästä tyylikkään elegantista kampauksesta! Miten ihanaa, että juhlakampaus ei enää tarkoita samaa kuin epämääräinen kiharaviritys.
Vuoden 2019 Linnan juhlat näyttivät olevan myös sillä tapaa merkittävä ajankohta, että naisväki vihdosta viimein skippasi sen pakollisen shaalin/sifonkihuitulan, joka jo vaikutti täysin lähtemättömältä suomalaiseleganssin kulmakiveltä. Huivivirityksen sijaan käsivarret saivat suojakseen elegantteja hihoja ja – henkilökohtainen suosikkini – viittamainen leikkaus teki todellisen entrén.
Plussaa ropisi myös rohkeista värivalinnoista ja ylipäätään tilaisuuden luonteen kunnioittamisesta.
Olen ennenkin sanonut – mutta sanotaanko se nyt taas – kuosillinen juhlapuku on hyvin haastava valinta ja lopputulos helposti arkinen. Etenkin näinä aikoina, kun kesämuodissa suositaan maksimekkoja, riittävän juhlavan yleisilmeen saavuttaminen on vaikeaa. Ehkä sen tribuutin kotipesälleen olisi voinut hoitaa muutenkin kuin persikanvärisin unikoin. Just sayin…
Mutta tarkoitukseni ei ole mollata ketään! Jotkut kuitenkin onnistuivat juhlaeleganssinsa kanssa paremmin kuin toiset. Tässä suosikkini ei missään erityisessä järjestyksessä:

Elina Knihtilä Katri Niskasen suunnittelemassa puvussa. Yksi illan täydellisimpiä power-woman -asuja! Syvä halkio tuo dramatiikkaa ja keveyttä muutoin varsin peittävään mekkoon. Päälaelta korkea kampaus sopii kokonaisuuteen aivan täydellisesti samoin kuin veistokselliset korut ja klassinen Hollywood red carpet -meikki. Rrrakastan viitaksi leviäviä hihoja ja tuo sangen vaativa sinappiin taittava keltainen sopii kantajalleen erinomaisesti. Jos nyt jostain pitää narista niin aavistuksen pienempi kirjekuorilaukku olisi ollut vähän tasapainoisempi…

Emma Saarnio, puku: Valentino. Meitä oli reilu kymmenen finne-leidiä katselemassa Linnan juhlien vastaanottoa mun luonani. Mekkala oli välillä aikamoinen, kun kilvan kommentoimme kättelyvuorossa olevien asukokonaisuuksia. Tasan yhden kerran koko porukka hiljeni totaalisesti, kunnes joku henkäisi: tää on kyllä kertakaikkiaan aivan mielettömän ihana. Silloin meistä kukaan ei tiennyt, että puku on Valentinon, kokonaisuus oli vain niin hengästyttävän upea. Valokuvista ei valitettavasti täysin välity se sadunomainen keveys, miten puku eli Emma Saarnion liikkuessa.
Sitä vaan ihmettelen, että miten voi olla, ettei tämäasu ole joka ikisen Linnan kuningatar -listan ykkösenä!?

Heta Ravolainen-Rinne edusti Paula Malleuksen suunnittelemassa kierrätysmateriaalista valmistetussa puvussa. Itse puku on kauniisti toteutettu ja istuu kantajalleen täydellisesti. Tässäkin juhlallista ryhtiä tuo viitta ja kokonaisuuden täydentää upeasti pukuun sommitellut Kalevala Korut.
Mielestäni Linnan juhlat on erinomainen tilaisuus tehdä asustaan statement esim. juuri kierrätyksen, kestävän kulutuksen tai materiaalien uusiokäytön suhteen. Sen sijaan politiikan tekeminen sinänsä ei kyllä kuulu itsenäisyyspäivän luonteeseen. Vaikka kai se on jo ihan perinne, että joku ylittää hyvän maun rajat edistääkseen asiaansa… Sinänsä ihana asua vapaassa maassa!

Laitetaan tähän väliin Jenni Haukio, vaikka hänen pukunsa ei oikeastaan ollut kyllä suosikkini. Ainakin lähetyksen aikana näytti siltä, että hän johtaa asunsa kanssa kaikkia äänestyksiä, niin pitäähän sitä nyt vähän kommentoida.
Täydet pisteet puvun uusimisesta ja uusiokäytön lähettämästä viestistä. Myös mekon väri, joka on oikeasti aika vaikea, sopii täydellisesti. Kampausta taisin hiukan kotikatsomossa mollata, mutta tarkemmin ajateltuna se on kuitenkin enemmän moderni ja tyylikäs ja vähemmän smurffi-hattu..
Sen sijaan en edelleenkään pääse yli siitä, että miehusta istuu huonosti. Ja että parhaimmillaankin kokonaisuus on vain aika kiinnostava.


Katri Kulmunin upean vihreän paljettimekon suunnittelijaa en löytänyt edes googlailemalla. Tässä on silti kokonaisuus, joka ei voisi olla täydellisempi – korostetut olkapäät, valuva siluetti, syvä sammalenvihreä sävy, sileä elegantti kampaus ja markkeeratut silmät. Ensin ajattelin alkaa niuhota kultaisesta pussukkalaukusta, mutta yhdessä korvakorujen kanssa ne muodostavat liiton, johon ei ole mitään lisättävää.

Mari Holopainen Sini Villin suunnittelemassa asussa. Super Woman -teemalla jatketaan. Tässäkin vaikutuksen teki epäperinteinen värivalinta ja rohkea muotoilu. Epäsymmetrinen veistoksellinen leikkaus vie ajatukset antiikin Roomaan, mutta toisin kuin yleensä, tässä ei olla lähelläkään sexy-tooga -ajatusta – vaan ennemminkin mieleen tulee gladiaattorien sotavetimet.

Sofia Vikman Anne-Mari Pahkalan luomuksessa. Meillä kotikatsomossa tämä asu jakoi kovasti mielipiteitä, mutta mielestäni se on mitä tyylikkäin tulkinta upseerien univormuista – mikä sopii erinomaisesti juuri itsenäisyyspäivään. Ekstra pluspisteet kenkävalinnasta! Ja täytyy kyllä sekin vielä sanoa, että olen tässä miettinyt, että noiden olkapäillä olevien somisteiden hipsut mahtaa kutkutella kivasti käsivarsia liikkuessaan.
Sellaista tänä vuonna, yleisarvosana reippaasti plussan puolella! Seuraavaksi sitten tämän vuoden Nobel gaalan asut…
Kuvista kiitos: Iltasanomat, Iltalehti & Hesari

Aika harvassa täkäläisessä työpaikassa on tietääkseni jenkkityylistä pukeutumisohjeistoa, joka sanelisi kirjaimellisesti, millaisessa asussa töihin sopii ilmestyä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että dress code loistaisi poissaolollaan. Useimmissa paikoissa on jokin tyyliskaala, joka tuntuu sopivalta ja sosiaalisesti hyväksytyltä. Riippuu toki alasta ja yrityksestä – suuremmassa firmassa jopa osastosta – miten joustavia sanattomina ilmassa leijuvat pukeutumissäännökset ovat.
Spontaanisti ajatellen luovilla aloilla on vapaampi koodisto ja hierarkkisilla perinteisen bisneksen aloilla tiukempi. Oman kokemukseni mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Karikatyyriesimerkki löytyy ihanasta “Devil wears Prada”-sta (kirja on minusta parempi kuin leffa, mutta esimerkkinä käy kumpi vaan). Eli vaikka kaikki tavoittelevat yksilöllistä ilmaisua pukeutumisensa avulla, sitä miten kyseinen ilmaisu muodostuu, säätelee tarkka koodisto.

Aikoinaan muotitiedettä opiskellessani kurssikaverini teki mielenkiintoisen tutkielman yhden Ruotsin suurimman mainostoimiston sisäisistä, ääneen lausumattomista pukeutumiskoodeista. Varsinkin kuvamateriaali teki aivan päivänselväksi sen, että jokaisella osastolla oli oma, selkeästi muista osastoista erottuva ja varsin tiukka dress code, jota noudattamalla pystyi osoittamaan olevansa osa porukkaa ja myös vahvistamaan ammatillista identiteettiään muiden silmissä.
Esimerkiksi kaikki tuon toimiston AD:t olivat puketuneet ulkopuolisen silmin tismalleen samoin. Sukupuoli-identiteetistä riippumatta asuun kuului väljähköt farkut, joiden punteissa leveät käännökset (tutkimuksen tekovuosi oli  siis 2007), räikeät sneakersit, värikäs, kuviollinen paita, näyttävä rannekello. Sisäpiiriläinen sen sijaan ymmärsi, että kello on joku tietty, tarkoin valittu Rolexin malli, farkut harvinaista vintagea tai super-eksklusiivista japanilaista denimiä, paita aito harvinaisuus Hawaijilta ja tennarit huippukalliit limited editionit.
Tunteakseen olonsa mukavaksi, professionaaliksi ja positiivisella tavalla sulautuakseen massaan, useimmat meistä valitsevat noudattaa työpaikan sanattomia pukeutumissääntöjä. Positiivisella massaan sulautumisella tarkoitan sitä, että keskiössä pysyy ammatilliset asiat – eikä asu ryöstä huomiota niin hyvässä kuin pahassakaan.
Tulipas tässä nyt älytön määrä filosofointia alkuun, mutta tämän hupparin kohdalla aloin miettiä taas pienten nyanssien vaikutusta kokonaisuuteen.

Omalla työpaikallani – ja varsinkin osastollani – pystyn melkein satavarmasti sanomaan pelkästään pukeutumisen perusteella, onko jollakulla ohjelmassa ihan random office-päivä, tärkeitä sisäisiä palavereja tai asiakastapaamisia. Sanattoman pukeutumiskoodiston skaala on melko laaja, mutta konservatiivinen.
Tuo asukuvissa näkyvä Marc O’Polon hupparini on hyvä esimerkki. Voin tuntea oloni täysin mukavaksi ja “oikein” pukeutuneeksi toimistolla, jos päälläni on siisti college-paita. Etenkin, jos pääntiestä pilkistää valkoiset kaulukset. Jostain syystä huppu muuttaa asun kokonaisilmettä niin monta astetta rennommaksi, että itse en enää miellä sitä sopivaksi töihin.
Kerran olin casual Friday -hengessä officella about tässä samaisessa asussa, farkkujen tilalla oli vain piirun verran asiallisemmat tummansiniset pellavahousut. Voin kertoa, että siistimpi alaosa ei paljoa muuttanut. Koko päivän oli oudosti sellainen olo kuin olisin tullut loman keskellä poikkeamaan toimistolla.
Mutta hei, miten siistiä, että löysin robocop-käsivarren nielaisevan hupparin! Vapaa-ajan pukeutumiseni on pelastettu!

• huppari, Marc O’Polo
• toppi, Åhléns
• farkut, Ellos
• tennarit, Puma

Jokunen hetki sitten jaettiin rapakon takana tämän vuoden Emmyt. Kuka minkäkin pystin kävi pokkaamassa on kylläkin sivuseikka, sillä tapahtuman kiinnostavinta antia on mitä niillä oikein oli päällä.
Parasta huvitusta syysdebbiksen loitolla pitämiseksi on nautiskella energisoivista väreistä ja ehkä jopa alkaa pikkuhiljaa suunnitella omaakin pikkujouluasua. Ei nyt niin, että tässä varsinaisesti olisi ehtinyt vielä mikään paha kaamos-blues iskeä, mutta juhla-asujen suunnittelu on ainakin omasta mielestäni aina mukavaa – ja tätä nykyä tuntuu, että se on usein yksi juhlien hauskimmista vaiheista. Riippuu tietty kovasti juhlista, mutta ainakin, jos kyseessä on randomit “firman pikkujoulut”.
Puhdas punainen, fuchsia ja syvemmät viininpunaisen sävyt ovat klassisia syyskauden juhlavärejä. Tämän sesongin uutuus ja trendihitti näyttää olevan vanhan säännön, jonka mukaan pinkkiä ja punaista ei saisi yhdistää samaan asuun, rikkominen. Kaveriksi kelpaa mainiosti metallinkiiltävät asusteet tai klassikkosyntinen hohtava musta.
Yläkuvassa Kendal Jennerin tyrmäävän upeassa kokonaisuudessa yhdistyy kaikki trendikkäät detaljit. Plussaa mustaksi lakatuista kynsistä ja sileästä kampauksesta.

Mandy Mooren asussa yhdistyy värin lisäksi kaksi muutakin trendiä: muhkeat hihat ja koko kintun paljastava halkio.

Marisa Tomein peilihopeat avokkaat on aivan ykkösvalinta pinkki-punaisen unelmapuvun kaveriksi.

Taraji P. Hanson väläyttelee hänkin jalkaa koko pituudeltaan. Harsoinen versio Superwoman viitasta ei ehkä ihan joka pikkujouluihin istu, mutta hauska idea kuitenkin!

Zoe Kazan toteuttaa pinkki + punainen yhtälön vähän murretummilla roosan ja viininpunaisen sävyillä.
Nyt vaan sitten odottelemaan, että postiluukusta alkaa tulvia kutsuja pikkujouluihin ja muihin loppuvuoden kissanristiäisiin!
Kuvat: Popsugar

Tiedän, että olen tämän viimeisen kreisikiireisen vuoteni aikana skipannut kaikki klassiset pukukavakadipostaukseni aina Linnan juhlia myöten. Nyt on kuitenkin oma lehmä sen verran tanakasti ojassa, että aivan pakko saada vähän ekstrainspiraatiota.
Loppukesästä on tulossa Karkin häät, ja täysin poikkeuksellisesti päässäni ei ole edes haileaa visiota siitä, mitä laittaisin päälleni. Eikä siinä vielä kaikki. Tarvitsen kivan outfitin itse hääjuhlan lisäksi sekä perjantain pre-wedding drinksuille että sunnuntain hääbrunssille. Aivan ihanaa, mutta stressaa kyllä kieltämättä vähän, kun ei ole mitään mielikuvaa edes siitä, minkä tyylistä asua olen hakemassa.
Viime kesän Ameriikan reissulta hankin Karl Lagerfeldin kengät, jotka aivan huutavat hääjuhlia, mutta en aio jumittaa niissä, jos asu muuta vaatii. Lisäksi vihkiminen on Tukholman suomalaisessa kirkossa – ja sen ulkopuolella on koko mäki mukulakivipäällysteinen. Eli stiletot ei sikälikään ole mikään kovin fiksu idea.
Tarvitaan siis ankara annos inspiraatiota!
Viime viikolla jaettiin täällä musiikkibisneksen Polarpriset-palkinnot. Alkukesästä järjestettävä tilaisuus tarjoilee perinteisesti erinomaisen katsauksen sesongin juhlapukeutumiseen. Tämän vuoden punainen (pinkki) matto ei tehnyt poikkeusta, vaikka lastenkirjansa promoamisen vuoksi kiireinen prinsessa Madeleine ei päässytkään paikalle.

Kruunuprinsessa Victorian supertrendikäs vaaleanpunainen tylliunelma on aivan mielettömän ihana! Puvun keveä, kuplivan naisellinen olemus suorastaan hengittää kesän 2019 juhlatunnelmaa. Designista vastaa ruotsalaisen muodin tuorein lupaus, viime muotiviikoilla valtavasti huomiota ja kiitosta kerännyt Selam Fessahaye. Klassiset nudet avokkaat tasapainottaa asun kokonaisuuden sokerisen paremmalle puolelle.
Luonnollisestikaan morsiamen äitinä en voi – en haluaisikaan – pukeutua noin näyttävään ja hörsöilevään luomukseen, mutta jotain tuollaista kepeää elementtiä voisin kyllä hyvinkin harkita. Laitetaan talteen alitajunnan ideapankkiin ja katsotaan millaista inspiraatiota siellä alkaa muhia!

Ruotsalaisen kulttuurin power couple, Eva Dahlgren ja Efva Attling, onnistuu aina sykähdyttämään asuvalinnoillaan. Välittömästi kiinnostelee: hopeiset nahkahousut, puuteripastellit matalakantaiset, kristallein koristellut avokkaat, aksenttiväriset avokkaat sekä jälleen ihana haaleanpinkki fluff. Efva Attlingin puvun takana on niinikään Selam Fessahaye.

Näyttelijä Eva Röse oli valinnut asukseen lempparimuotitaloni Dagmarin epäsymmetrisen keltaisen luomuksen. Peetu on laittamassa hääjuhliin todennäköisesti mekon, jonka pääväri on juurikin tuo tämän kesän ykkösväri ja sikäli olisi aika hauska (etenkin valokuvia ajatellen!! :D), jos meidän asut matsaisi.
Tykkään myös aivan valtavasti puvun toisen olkapään paljastavasta mallista. Häiden juhlatilassa tulee todennäköisesti olemaan kuuma, joten tuollainen huitulamainen leikkaus olisi varmasti sata kertaa mukavampi päällä kuin joku tyköistuva kotelomekko.

Multiyrittäjä Isabella Löwengrip on kuin kreikkalainen jumalatar Lilli Jahilon valkoisessa juhlapuvussa. Valkoista en tietenkään laita päälleni tyttäreni häihin – niinkuin en kyllä mihinkään muihinkaan häihin. En myöskään usko, että haluan mitään täyspitkää. Sen sijaan Bottega Venetan nude clutch kelpaisi mainiosti!

Dolce & Gabbanan kukkamekko todistaa, että kyllä kesäjuhliin sopii ihan hyvin myös kuosit ilman, että ilmeestä tulee liian arkinen. Prinsessa Sofia on trendiaallon harjalla myös kukkapantoineen, mutta mitään vastaavaa en kyllä osaa omaan päähäni kuvitella. Todennäköisesti skippaan kaikenlaiset päähän aseteltavat laitokset, vaikka toisaalta ne perinteisesti kuuluu juuri morsiamen äidin juhlavarustukseen.

Artisti Sanna Nielsenin asu on tässä muistutuksena sisäiselle hääjuhla-asustylistilleni. Koska Karkin häät on vasta loppukesästä, saattaa olla ihan hyvä idea miettiä myös vähän vahvempia värisävyjä kuin näin alkukesästä silmää miellyttäviä heleitä pastelleja. Esimerkiksi just joku vihreän sävy voisi hyvinkin tuntua omalta.
No, onneksi tässä on nyt vielä hiukan armonaikaa asujahtiin – vaikka viikot vierii kyllä sellaista vauhtia, että ihan kokonaan ei voi tuudittautua kyllä se jostain vastaan kävelee -tyyppiseen toiveajatteluun. Esmes toi Dagmarin mekko täytyy käydä sovittamassa (siitä on myös aivan ihana cappucinon värinen versio!) ihan varmuuden vuoksi.
Kaikki kuvat: Elle.se

Olen aina ihaillut varmoja pukeutujia, jotka kevyen nonchalantisti pystyvät yhdistelemään juhlavia vaatteita rennontyylikkäiksi arkiasuiksi. Teoriassa tiedän, miten paljettihame taipuu toimistolle, kun sen yhdistää printtiteeppariin ja bf-pikkutakkiin, tai pikkujouluinen pitsitoppi on erittäin jees työasu, kunhan alaosa on asiallista ukkohousumallia ja paljaat olkapäät piilossa luottoneuletakin alla.
Teoriassa näin – käytännössä alan kuitenkin oireilla välittömästi, jos vaatteen materiaali on korvieni välissä laitettu kategoriaan “juhlava”. Silkkisatiinikin toimii vain yksityiskohdissa – etenkin jos se on mustaa – ja pitsiä en osaa mieltää toimistolle oikein minkään värisenä.
Siitä huolimatta haaveilen salaa, että jonain päivänä räväytän ja laitan päälleni ne kaapin perukoilla käyttöä odottavat kultagobeliinihousut toimistolle. Pitkähkön väljänmallisen puuvillapopliinikauluspaidan kanssa ne näyttäisivät varmasti just tosi hyvältä.

Tänään tuli vähän harjoiteltua..
Loppuvuoden menoihin hankkimani tummansininen lurex-neuleinen paita oli hitti niin Karkin tupareissa, jouluaattona kuin vuoden vaihteessakin. Siinä tuli edustettua myös alkuvuoden Helsingin reissulla, kun kävimme likkaporukalla katsomassa Kinky Boots -musikaalin Helsinki-version.
Juhlavahkoksi neuleeksi tuo sininen Lindexin Holly & Whyte -sarjan löytö on ollut toisin sanoen yllättävänkin paljon käytössä. Yleensä kun juhlavaatteiden kanssa käy helposti niin, että vaikka kuinka hankkisi klassista ja moneen menoon sopivaa, ei niille sitten lopulta kovin montaa käyttökertaa tule.

Lurexiakin on monenlaista. Tässä neulepaidassa kimallus on varsin hillittyä – esimerkiksi tuossa alla olevassa kuvassa kiilto on ihan selkeästi ylikorostunut. Lisäksi malliltaan tuo on hyvin klassinen ja sinänsä ihan toimistokelpoinen.
Niin sitten tuumasin, että astun pikkuisen askeleen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja laitan kimaltavan neuleen toimistolle. Ja vieläpä maanantaina! Perjantaikin olisi tuntunut erilaiselta, niinkuin oikeastaan ihan mikä tahansa loppuviikon päivä. Ihan jo näen silmissäni kollegojen ajatukset Mintun mahdollisista iltamenoista tai aw-suunnitelmista.
Mutta maanantaihin tuo ei oikein assosioidu, vaikka kai ihmiset maanantaisinkin käyvät aw:lla.

No, tunsin eniveis oloni oikein mukavaksi hillityissä kimalluksissani tänään. Saa nyt sitten nähdä jos vaikka porttiteoria toimisi tässäkin ja ilmestyisin seuraavaan maanantai-palaveriin paljettihousuissa! Haha!

• neulepaita, Lindex
• farkut, Ellos
• nilkkurit, Acne

PS. Mitäs tykkäätte mun voimakristallikorvakorustani?? 🙂