Aika laittaa tämän vuoden Linnan juhlien puvut järjestykseen!
Yleisesti ottaen ilahduin monestakin asiasta naispuolisen juhlaväen glamouria tarkastellessani. Ensinnäkin näytti siltä, että suurin osa oli muistanut kammata hiuksensa. Vielä ihan muutama vuosi sitten vaikutti siltä, että moni oli päättänyt säästää kampaamokuluissa, mutta nyt kotoisia harakanpesiä ei juurikaan näkynyt. Tyylikkyyspisteitä ropisi myös monien valitsemasta sileästä tyylikkään elegantista kampauksesta! Miten ihanaa, että juhlakampaus ei enää tarkoita samaa kuin epämääräinen kiharaviritys.
Vuoden 2019 Linnan juhlat näyttivät olevan myös sillä tapaa merkittävä ajankohta, että naisväki vihdosta viimein skippasi sen pakollisen shaalin/sifonkihuitulan, joka jo vaikutti täysin lähtemättömältä suomalaiseleganssin kulmakiveltä. Huivivirityksen sijaan käsivarret saivat suojakseen elegantteja hihoja ja – henkilökohtainen suosikkini – viittamainen leikkaus teki todellisen entrén.
Plussaa ropisi myös rohkeista värivalinnoista ja ylipäätään tilaisuuden luonteen kunnioittamisesta.
Olen ennenkin sanonut – mutta sanotaanko se nyt taas – kuosillinen juhlapuku on hyvin haastava valinta ja lopputulos helposti arkinen. Etenkin näinä aikoina, kun kesämuodissa suositaan maksimekkoja, riittävän juhlavan yleisilmeen saavuttaminen on vaikeaa. Ehkä sen tribuutin kotipesälleen olisi voinut hoitaa muutenkin kuin persikanvärisin unikoin. Just sayin…
Mutta tarkoitukseni ei ole mollata ketään! Jotkut kuitenkin onnistuivat juhlaeleganssinsa kanssa paremmin kuin toiset. Tässä suosikkini ei missään erityisessä järjestyksessä:
Elina Knihtilä Katri Niskasen suunnittelemassa puvussa. Yksi illan täydellisimpiä power-woman -asuja! Syvä halkio tuo dramatiikkaa ja keveyttä muutoin varsin peittävään mekkoon. Päälaelta korkea kampaus sopii kokonaisuuteen aivan täydellisesti samoin kuin veistokselliset korut ja klassinen Hollywood red carpet -meikki. Rrrakastan viitaksi leviäviä hihoja ja tuo sangen vaativa sinappiin taittava keltainen sopii kantajalleen erinomaisesti. Jos nyt jostain pitää narista niin aavistuksen pienempi kirjekuorilaukku olisi ollut vähän tasapainoisempi…
Emma Saarnio, puku: Valentino. Meitä oli reilu kymmenen finne-leidiä katselemassa Linnan juhlien vastaanottoa mun luonani. Mekkala oli välillä aikamoinen, kun kilvan kommentoimme kättelyvuorossa olevien asukokonaisuuksia. Tasan yhden kerran koko porukka hiljeni totaalisesti, kunnes joku henkäisi: tää on kyllä kertakaikkiaan aivan mielettömän ihana. Silloin meistä kukaan ei tiennyt, että puku on Valentinon, kokonaisuus oli vain niin hengästyttävän upea. Valokuvista ei valitettavasti täysin välity se sadunomainen keveys, miten puku eli Emma Saarnion liikkuessa.
Sitä vaan ihmettelen, että miten voi olla, ettei tämäasu ole joka ikisen Linnan kuningatar -listan ykkösenä!?
Heta Ravolainen-Rinne edusti Paula Malleuksen suunnittelemassa kierrätysmateriaalista valmistetussa puvussa. Itse puku on kauniisti toteutettu ja istuu kantajalleen täydellisesti. Tässäkin juhlallista ryhtiä tuo viitta ja kokonaisuuden täydentää upeasti pukuun sommitellut Kalevala Korut.
Mielestäni Linnan juhlat on erinomainen tilaisuus tehdä asustaan statement esim. juuri kierrätyksen, kestävän kulutuksen tai materiaalien uusiokäytön suhteen. Sen sijaan politiikan tekeminen sinänsä ei kyllä kuulu itsenäisyyspäivän luonteeseen. Vaikka kai se on jo ihan perinne, että joku ylittää hyvän maun rajat edistääkseen asiaansa… Sinänsä ihana asua vapaassa maassa!
Laitetaan tähän väliin Jenni Haukio, vaikka hänen pukunsa ei oikeastaan ollut kyllä suosikkini. Ainakin lähetyksen aikana näytti siltä, että hän johtaa asunsa kanssa kaikkia äänestyksiä, niin pitäähän sitä nyt vähän kommentoida.
Täydet pisteet puvun uusimisesta ja uusiokäytön lähettämästä viestistä. Myös mekon väri, joka on oikeasti aika vaikea, sopii täydellisesti. Kampausta taisin hiukan kotikatsomossa mollata, mutta tarkemmin ajateltuna se on kuitenkin enemmän moderni ja tyylikäs ja vähemmän smurffi-hattu..
Sen sijaan en edelleenkään pääse yli siitä, että miehusta istuu huonosti. Ja että parhaimmillaankin kokonaisuus on vain aika kiinnostava.
Katri Kulmunin upean vihreän paljettimekon suunnittelijaa en löytänyt edes googlailemalla. Tässä on silti kokonaisuus, joka ei voisi olla täydellisempi – korostetut olkapäät, valuva siluetti, syvä sammalenvihreä sävy, sileä elegantti kampaus ja markkeeratut silmät. Ensin ajattelin alkaa niuhota kultaisesta pussukkalaukusta, mutta yhdessä korvakorujen kanssa ne muodostavat liiton, johon ei ole mitään lisättävää.
Mari Holopainen Sini Villin suunnittelemassa asussa. Super Woman -teemalla jatketaan. Tässäkin vaikutuksen teki epäperinteinen värivalinta ja rohkea muotoilu. Epäsymmetrinen veistoksellinen leikkaus vie ajatukset antiikin Roomaan, mutta toisin kuin yleensä, tässä ei olla lähelläkään sexy-tooga -ajatusta – vaan ennemminkin mieleen tulee gladiaattorien sotavetimet.
Sofia Vikman Anne-Mari Pahkalan luomuksessa. Meillä kotikatsomossa tämä asu jakoi kovasti mielipiteitä, mutta mielestäni se on mitä tyylikkäin tulkinta upseerien univormuista – mikä sopii erinomaisesti juuri itsenäisyyspäivään. Ekstra pluspisteet kenkävalinnasta! Ja täytyy kyllä sekin vielä sanoa, että olen tässä miettinyt, että noiden olkapäillä olevien somisteiden hipsut mahtaa kutkutella kivasti käsivarsia liikkuessaan.
Sellaista tänä vuonna, yleisarvosana reippaasti plussan puolella! Seuraavaksi sitten tämän vuoden Nobel gaalan asut…
Kuvista kiitos: Iltasanomat, Iltalehti & Hesari
