Kävin minäkin tietty katsomassa melkoisesti kohutun leffan parisen viikkoa sitten – enkä kyllä pettynyt. Siinä missä SoMen fokus on aika paljon ollut Barbie-tarinan naisen asemaa koskettelevissa teemoissa, itse sukelsin sisäisen lapseni kanssa syvälle muistoihin.

Oliko se Annie Ernaux, vai kuka, joka kirjoitti ihanasti siitä, miten kaikki elämämme identiteetit elää samanaikaisesti sisällämme kuin maatuskanuket? Barbie-elokuvaa katsoessani ja vielä pitkään sen jälkeenkin on tuntunut kuin olisin saanut aivan poikkeuksellisen suoran yhteyden useampaankin maatuskaversioon itsestäni.

Ehkä vähän hassua, mutta voimakkaimmat ja tärkeimmät muistoni ikonisesta nukesta ei ole lapsuuden leikeistä, vaikka naapurin Sadun kanssa kyllä jo neli-viisvuotiaina opiskeltiin perhe-elämän eri puolia Barbie-joukkion ja Sadun Kenin kanssa. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että itselleni kaikkien merkittävimpiä Barbie-aikoja olivat vuodet, kun varsinainen leikkiminen jäi vähemmälle ja jäljellä oli vain yksi nukke, se lempparein, ja aloin tehdä sille vaatteita.

Aluksi vaate (”vaate”) oli äidin kangastilkkulaatikosta löytynyt palanen johon leikkasin saksilla rei’ät kädenteiksi ja komeus sidottiin villalangalla jonkinlaiseksi avantgardistiseksi mekoksi. Vähitellen taidot karttuivat ja siinä vaiheessa, kun ikätovereitten Barbiet oli jo aika päiviä sitten hautautuneet vintille, minä nykersin yksityiskohtaisia asuja omalleni.

Pidin nukkea jonkinlaisena alter egonani ja tein vaatteita, jotka olivat joko mahdollisimman tarkkoja kopioita omistani tai jotakin, mistä haaveilin. En muista, että olisin juurikaan tehnyt mitään prinsessamekkoja, mutta yhtäkin nahkatakkia väsäsin hartaasti ja ruutukankaisia punk-asuja tuli askarreltua heti, kun fiftari-villitykseni hellitti 70-luvun lopussa.

Olin unohtanut kaiken tuon, ensiaskeleeni pukeutumismaailmassa ja pukuompelussa, mutta Barbie-elokuvan mukana kaikki tulvahti mieleen täydellä voimalla!

(Unohtui ottaa kuva mekon kivasta painijanselkä-leikkauksesta samalla, kun kuvasin näitä. Tämä kotona parvekkeen oven raossa otettu on vähän perunalaatuinen, mutta alkoi taas sataa, joten ulos asti ei kameran kanssa enää voinut mennä ja selkämys ansaitsee mielestäni tulla esitellyksi!)

Jotenkin siis ehkä sopivaa, että postauksen kuvissa on ihanasta vaaleanpunaisesta Nuppu Print Companyn trikoosta ompelemani mekko. Varmasti ainakin osittain leffan alitajuista vaikutusta, että olen elänyt jo viimeiset puoli vuotta – ja pidempäänkin – täydellisen pinkki-himon vallassa. Kaikki nyanssit hennoimmasta vaaleanpunaisesta, baby-pinkin ja vanhan roosan kautta fuksiaan toimii. Se tuntuu ihanalta! Jopa nyt kesän väistämättä hiipuessa loppua kohti, himottaa vaaleanpunaisen eri sävyt edelleen, vaikka pukeutumisen väripaletti siirtyykin kohti syvempää skaalaa.

Mekon kaavana on sporttimekko Leppälintu Nuppunen 5 -kaavakirjasta. Pidensin helmaa peräti 20 cm, koska halusin polvet peittävän mallin. Valkoiset kanttaukset pääntiellä ja kädenteissä korostaa yläosan urheilullista leikkausta, mikä oli tarkoituksenikin. Ihan liian söpöileväksi ei voi heittäytyä edes vaaleanpunaisessa mekossa!

Leffasta vielä sen verran, että kyllä, olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että on aivan nerokasta nostaa esiin naisen asema koristeena ja elämä patriarkaatin asettamien ahtaiden – ja mahdottomien – raamien sisällä hyvin nuorempaa kohderyhmää vetävän pitkitetyn, viihdyttävän lelumainoksen avulla. Huumorin ja nokkeluuden avulla nuoremmat sukupolvet ehkä kasvavat aidosti tasa-arvoisemmiksi.

Ja se kohtaus, missä kaikki Kenit soitti rannalla kitaraa suurina ja syvällisinä tunteiden tulkkeina ja kaikkien Barbien tehtävänä oli tuijottaa hartaana ihaillen kokemaansa upeutta. Kyllä, olin tikahtua nauruun.

Aurinkoiset kelit saivat kaivelemaan arkistoista kuvia yhdestä viime kesän lempparimekostani. Aivan superlämmintä ei ole vielä ollut kuin ehkä keskipäivällä auringossa ja tuulensuojassa, mutta kyllä nyt voi jo julistaa kukkamekkokauden alkaneeksi! (Sitäpaitsi eikös se “virallisesti” ala vapusta? Lämpötilasta ja säästä riippumatta!)

Instagramissa on jo vilahdellutkin joitain kuvia viime kesän suosikkiompeluksestani – Mekkotehtaan ”Helmat” –kirjan Sienna-mekosta. Yllättävän moniin uusiin tuotoksiini voin yhdistää suosikki-etuliitteen, mikä on ilahduttavaa. Syynä ei kylläkään ole se, että olisin nykyisin jotenkin taitavampi – päinvastoin oikea käteni on edelleen niin kömpelö ja taitamaton, että välillä ihan kiukuttaa (vaikka samassa hengenvedossa muistututankin itselleni, miten onnekas olen, että ylipäätään pystyn ompelemaan!) – mutta ehkä tämän rajoitteeni vuoksi (ansiosta) seuraan ohjeita nykyään tarkemmin. Ja erityisesti olen ottanut tavaksi tehdä aina ensimmäisenä testivaatteen jostain sopivasta, mutta edullisesta kankaasta.

Tämän Sienna-mekon kanssa oli toisin. Loppukesään osui yhdet ihanat ystävän pihajuhlat ja samana päivänä sattui Nuppu Print Companyn Ruotsin turneen pysäkki olemaan sopivasti pienen ajomatkan päässä. Kumpikin tilaisuus vaati Nuppu-kankaasta valmistettua kukkamekkoa! Niinpä pistin hulinaksi ja aamupäivällä leikattu mekko oli illansuussa valmis.

Ryhdyin aikalailla soitellen sotaan. Jonkun verran tietty mittailin kaavaa ja tein taustatutkimusta Instagramissa. Aivan korvaamattoman arvokasta tietoa löytyy Instan ompelujengistä! Esim. tämän Sienna-mekon kohdalla löytyi mainintoja, että kaava on napakka rinnanympäryksen kohdalta – eli ei kannata tehdä liian pientä kokoa – ja että helma on aikuiseen makuun aikas lyhyt.

Vinkit mielessäni ryhdyin leikkaamaan aikoinaan Kankaiden Yön ylläripussista löytyneestä Tulppaanifestivaali-tencelistä. Kangasta oli todella naftisti, joten kuvioiden matsaamisen sai unohtaa välittömästi. Ajatuksen helman pidentämisestä sai myöskin unohtaa, mutta muuten sain kankaan riittämään pienen kaava-tetriksen jälkeen aivan mainiosti. (Hihoista jätin hihansuun hörselöt pois ja lyhensin niitä hiukan)

Olin suorastaan hämmästynyt, että tykästyin mekkoon niin valtavasti! Oikeastaan ajatukseni oli melkein vitsillä tehdä aivan överi kukkahörselömekko paria kesämenoa varten. Yleensä en kestä yhtään (siis todellakaan yhtään) minkäänlaisia puhvihihoja – enkä etenkään ylisokerisia olkapäältä poimutettuja tai mitään rimpsuhelmoja.

Nyt mietin, että voisihan se olla hauska olla välillä oikein supernaisellinen, vaikka eniten tunnenkin oloni kotoisaksi, kun asussa on mukana vähän rouheampia elementtejä myös. Olen kuitenkin käyttänyt mekkoa jo tosi paljon, monessa eri tilanteessa – ja huomannut viihtyväni oikein hyvin!

Aloin heti suunnitella seuraavaa versiota samasta mekosta, mutta vähän pidemmällä helmalla. Lisäksi mietin, että hihoihin voisi laittaa kunnon kaitaleet kuminauhan sijaan. Kangaskin on jo hankittuna – kuinkas muuten. Jotenkin se tuntuu olevan aivan refleksi, että heti idean saatuani hankin kankaan ja vasta sitten alan ihmetellä, että mistäköhän taas löytyisi aikaa kaikkien projektien toteutusta varten.

Pätee myös neulehommiin ja lankoihin. Ja kaikkiin muihinkin näpräysjuttuihini. Haha!

Siinä hän esittelee, että tuommoiset Hämeen helat oli korvissa mekon kanssa.

Kenkävarastostani löytyi mekon kanssa täydellisesti sopivat, vain kerran käytössä olleet (Karkin häissä) hennon vaaleanpunaiset mokkasandaalit. Tosiasiassa kyynärpääni murskanneen kuperkeikan jälkeen jopa nuo erittäin maltilliset korot ovat tasapainoaistilleni liikaa. Tuntuu aivan hullulta, että ennen onnettomuutta pidin 10 cm korkoja vähimmäisvaatimuksena, nykyään yläraja menee siinä 5 cm kohdalla ja kaikkein mieluiten pysyttelen maan tasalla.

(pitäisikin päivittää blogin esittelyteksti, vaikka henkisesti olenkin edelleen samoilla linjoilla)

Kesällä – tai kesäksi luokitetulla ajanjaksolla kuljen mieluiten lipsuilla. Onneksi varvastossuvalikoimastani löytyy kultaiset Ilse Jacobsenin läpsyttimet, jotka ovat aivan riittävän juhlavat kukkamekon kaveriksi.

Ja mikäli tilanne vaatii oikeampia kenkiä, toimii nyt jo aika monta vuotta vanhat Mephiston korkkipohjaiset sandaalit aivan mainiosti.

Sellainen pieni mittausmoka ompeluvaiheessa sattui, kun asettelin taskuja sivusaumoihin, että en tajunnut, ettei helma ala vyötäröltä vaan aika paljon ylempää. Niinpä taskut tuli vahingossa laitettua aikas ylös. Mutta mitäs tuosta, aivan käyttökelpoiset ovat – ja mikä parasta: mekossa on taskut!

Ja on se vaan kuulkaas ihanaa, kun koko kesämekkosesonki on käytännössä vielä edessäpäin!

Kevätpäiväntasaus oli toissapäivänä maanantaina, vautsi! Yksi vuoden kohokohdista ainakin allekirjoittaneella. Vaikka keli on viime päivinä ollut täällä kaikkea muuta kuin heleän keväinen, olo on jotenkin lämpimän toiveikas. Uudenkuun ihana Emilia joskus sanoi niin hirmu osuvasti: kevät on kuin kesän perjantai. Koko upea valoisa ja  kasvun vuodenaika on vielä edessä – niinkuin perjantaisin viikonloppu. Ihan vielä ei olla siellä – perjantaikin on vielä työpäivä – mutta mieli on jo selkeästi kevyempi.

Suunnilleen samoihin aikoihin kevätpäiväntasauksen kanssa osuu enemmän henkistä laatua oleva sukkahousunpäiväntasaus. Pimeään vuodenaikaan kuuluu mielestäni mustat sukkikset ja valoisaan nudet. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö aivan hyvin voisi olla tyylikästä myös toisinpäin, tai ihan miten vaan. En vain kertakaikkiaan itse pysty.

Talvikaudella nudet sukkahousut näyttää mielestäni todella alastomalta ja täysin vailla logiikkaa koen, että niissä tulee helpommin vilu. Siis, että muka palelisin enemmän käyttäessäni ihonvärisiä sukkiksia verrattuna samanpaksuisiin mustiin. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta siltä kuitenkin tuntuu.

Sama tietty myös toisinpäin. Mustat sukkahousut alkaa about juuri näihin aikoihin vuodesta näyttää tunkkaisilta ja ahdistavilta omaan silmääni. Liian kuumilta viileänäkin kevätpäivänä. Ja kyllä, tämä pätee myös juhlapukeutumiseen ja kokomustien asujen kohdalla. Sukkahousunpäiväntasauksen jälkeen valintani on nudet. Sen sijaan kaikki erikoisversiot, värilliset, glitteriset ja esimerkiksi verkko- tai pitsisukkikset ovat tämän logiikan ulkopuolella.

Mitään yleistä sukkahousunpäiväntasausta en yritä julistaa, kunhan vain tässä ääneen ihmettelen (jälleen kerran), miten niin monet pikkujutut pukeutumisessa on kuitenkin kiinni fiiliksestä. Mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.

Tästä aasinsilta päivän asuun ja jalassa oleviin mustin sukkiksin. Aavistuksen karseastä säästä riippumatta tuntuu, että sukkahousuntasauspäivä on täällä. Veikkaisin, että seuraavan kerran, kun valitsen mustat, ollaan jo pitkällä syksyllä. (Tästä vielä yksi omituisuus lisää: keväällä tasauspäivä määräytyy valon mukaan, syksyllä lämpötilan…)

Lisäksi tässä esittelyssä ateljeen viimeaikaista tuotantoa: hauska kietaisupaidalta näyttävä trikootoppi, jossa kuitenkin vain nauhat ovat kietaistavat. Ihastuin malliin helmikuun Suuri Käsityö –lehdessä ja käytin tähän yhdestä mekkoprojektista yli jääneet Nuppu Print Companyn ”Juhannusmuistot” –trikoon loput. Kangasta oli niukanlaisesti, joten kuvioiden sovittelun sai unohtaa, hihoja pätkäistä ja toinen nauhoista on leikattu väärään langansuuntaan ja tehty kaiken lisäksi kahdesta palasta.

En ole aivan varma oliko tämä nyt aivan paras projekti käyttää loput iki-ihanasta suurikukkaisesta kankaasta. Paidassa on sauma keskellä edessä – ja erityisesti siksi ehkä yksivärinen tai pienikuosinen sopisi paremmin. Oh well. Kietaisupaitafanille tämä on kyllä loistomalli, sillä etumus on klassista versiota suljetumpi. Itselläni ainakin alkaa pääntie helposti aidossa kietaisussa höröttää ja varsinkin toimistolle pitää alle pukea toppi tai t-paita tuomaan tarvittavaa säädyllisyyttä. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole.

Onneksi varastosta löytyy pariakin kivaa yksiväristä trikoota, joista voin tehdä seuraavan version. Siihen muokkaan ehkä myös v-pääntien, mikä tuntuu enemmän omalta kuin tuo kaavan o. Keskietusauman ansiosta pääntien muokkaaminen on onneksi pikkujuttu.

Uuden paidan kaverina tässä ikivanha, aikoinaan 2nd handinä ostettu Twist & Tangon hame ja viidennettä talvea tehokäytössä olevat Aldon maihinnousukengät.

Enkä nyt jaksa (taas!) alkaa valittaa, miten erityisesti nämä kokovartalokuvat on aivan täysin mahdoton saada tarkentumaan kaukolaukasimella oikein. Yllä vasemmalla on tasan ainoa noin gazillionista kuvasta, jonka otin, joka on tarkka. Oikeanpuoleista olen yrittänyt keinotekoisesti tehdä terävämmäksi, mutta kyllähän sen nyt huomaa. Ja näkee selvästi, että tarkennus on osunut tuohon takana olevaan puutarhasohvaan. Jostain syystä fokus häviää heti, kun laitan kaukolaukaisimena toimivan puhelimen pois kädestäni.

Pitää keksiä jotain, meidän kasvihuone ei selkeästi ole kaikkein suotuisin kuvausstudio. Onneksi kohta on sen verran lämmin, että tarkenee taas kuvailla ulkona – ihanaa!

Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

• mekko, Mintun ateljee
• kengät, Acne
• korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

• paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
• hame, H&M
• nilkkurit, Acne (Pistol)