Kevätpäiväntasaus oli toissapäivänä maanantaina, vautsi! Yksi vuoden kohokohdista ainakin allekirjoittaneella. Vaikka keli on viime päivinä ollut täällä kaikkea muuta kuin heleän keväinen, olo on jotenkin lämpimän toiveikas. Uudenkuun ihana Emilia joskus sanoi niin hirmu osuvasti: kevät on kuin kesän perjantai. Koko upea valoisa ja kasvun vuodenaika on vielä edessä – niinkuin perjantaisin viikonloppu. Ihan vielä ei olla siellä – perjantaikin on vielä työpäivä – mutta mieli on jo selkeästi kevyempi.
Suunnilleen samoihin aikoihin kevätpäiväntasauksen kanssa osuu enemmän henkistä laatua oleva sukkahousunpäiväntasaus. Pimeään vuodenaikaan kuuluu mielestäni mustat sukkikset ja valoisaan nudet. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö aivan hyvin voisi olla tyylikästä myös toisinpäin, tai ihan miten vaan. En vain kertakaikkiaan itse pysty.
Talvikaudella nudet sukkahousut näyttää mielestäni todella alastomalta ja täysin vailla logiikkaa koen, että niissä tulee helpommin vilu. Siis, että muka palelisin enemmän käyttäessäni ihonvärisiä sukkiksia verrattuna samanpaksuisiin mustiin. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta siltä kuitenkin tuntuu.
Sama tietty myös toisinpäin. Mustat sukkahousut alkaa about juuri näihin aikoihin vuodesta näyttää tunkkaisilta ja ahdistavilta omaan silmääni. Liian kuumilta viileänäkin kevätpäivänä. Ja kyllä, tämä pätee myös juhlapukeutumiseen ja kokomustien asujen kohdalla. Sukkahousunpäiväntasauksen jälkeen valintani on nudet. Sen sijaan kaikki erikoisversiot, värilliset, glitteriset ja esimerkiksi verkko- tai pitsisukkikset ovat tämän logiikan ulkopuolella.
Mitään yleistä sukkahousunpäiväntasausta en yritä julistaa, kunhan vain tässä ääneen ihmettelen (jälleen kerran), miten niin monet pikkujutut pukeutumisessa on kuitenkin kiinni fiiliksestä. Mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.
Tästä aasinsilta päivän asuun ja jalassa oleviin mustin sukkiksin. Aavistuksen karseastä säästä riippumatta tuntuu, että sukkahousuntasauspäivä on täällä. Veikkaisin, että seuraavan kerran, kun valitsen mustat, ollaan jo pitkällä syksyllä. (Tästä vielä yksi omituisuus lisää: keväällä tasauspäivä määräytyy valon mukaan, syksyllä lämpötilan…)
Lisäksi tässä esittelyssä ateljeen viimeaikaista tuotantoa: hauska kietaisupaidalta näyttävä trikootoppi, jossa kuitenkin vain nauhat ovat kietaistavat. Ihastuin malliin helmikuun Suuri Käsityö –lehdessä ja käytin tähän yhdestä mekkoprojektista yli jääneet Nuppu Print Companyn ”Juhannusmuistot” –trikoon loput. Kangasta oli niukanlaisesti, joten kuvioiden sovittelun sai unohtaa, hihoja pätkäistä ja toinen nauhoista on leikattu väärään langansuuntaan ja tehty kaiken lisäksi kahdesta palasta.
En ole aivan varma oliko tämä nyt aivan paras projekti käyttää loput iki-ihanasta suurikukkaisesta kankaasta. Paidassa on sauma keskellä edessä – ja erityisesti siksi ehkä yksivärinen tai pienikuosinen sopisi paremmin. Oh well. Kietaisupaitafanille tämä on kyllä loistomalli, sillä etumus on klassista versiota suljetumpi. Itselläni ainakin alkaa pääntie helposti aidossa kietaisussa höröttää ja varsinkin toimistolle pitää alle pukea toppi tai t-paita tuomaan tarvittavaa säädyllisyyttä. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole.
Onneksi varastosta löytyy pariakin kivaa yksiväristä trikoota, joista voin tehdä seuraavan version. Siihen muokkaan ehkä myös v-pääntien, mikä tuntuu enemmän omalta kuin tuo kaavan o. Keskietusauman ansiosta pääntien muokkaaminen on onneksi pikkujuttu.
Uuden paidan kaverina tässä ikivanha, aikoinaan 2nd handinä ostettu Twist & Tangon hame ja viidennettä talvea tehokäytössä olevat Aldon maihinnousukengät.
Enkä nyt jaksa (taas!) alkaa valittaa, miten erityisesti nämä kokovartalokuvat on aivan täysin mahdoton saada tarkentumaan kaukolaukasimella oikein. Yllä vasemmalla on tasan ainoa noin gazillionista kuvasta, jonka otin, joka on tarkka. Oikeanpuoleista olen yrittänyt keinotekoisesti tehdä terävämmäksi, mutta kyllähän sen nyt huomaa. Ja näkee selvästi, että tarkennus on osunut tuohon takana olevaan puutarhasohvaan. Jostain syystä fokus häviää heti, kun laitan kaukolaukaisimena toimivan puhelimen pois kädestäni.
Pitää keksiä jotain, meidän kasvihuone ei selkeästi ole kaikkein suotuisin kuvausstudio. Onneksi kohta on sen verran lämmin, että tarkenee taas kuvailla ulkona – ihanaa!
