Tag: Mintun vetimet

Ompelujuttuja taas. Ja näitä nyt sitten tulee, kun – katsahdettuani kotiini kehkeytynyttä kangasvuorta – pistin itselleni tiukan säännön, että ainuttakaan valmisvaatetta ei osteta ennenkuin kankaat mahtuvat helposti niille varatulle hyllylle. Voin kertoa, että siihen tulee meneen hetki. Haha!

Kangasheikkoudellani on kolme pääkohdetta: Marimekon kankaat, Nuppu Print Designin kankaat ja muotitalojen deadstock (ylijäämä-) kankaat. Kaikki edellämainitut ovat valtavan ihania, laadukkaita ja hyvin aikaa kestäviä, mutta suhteellisen tyyriitä. Siitä syystä haluan olla varma, että tykkään työn alla olevan vaatteen mallista ja että kaava sopii kropalleni ennenkuin isken sakset aarteisiini.

Testivaatteita varten olen haalinut hyvälaatuisia puuvilla- ja viskoosikankaita alennusmyynneistä ja kampanjoista. (Ei ihme, että kankaiden määrä räjähtää käsiin). Kertaakaan en kyllä ole harmitellut testivaatteen tekemistä. Kyllähän sitä mittailemallakin pääsee aika hyvään lopputulokseen, mutta ei se korvaa kolmiulotteisen asian sovittamista päälle.

Hyvä esimerkki on yksikin tunika, jonka ajattelin olevan aivan todella perus. Ajatuksena oli, että se toimisi sekä minimekkona polven yli ulottuvien saapikkaiden kanssa ja huitulana housujen kanssa. Homma oli mielestäni tosiaan niin basic, että melkein jo iskin sakset suorilla Nupun mustaan Vanamo-pellavaan. Mutta onneksi päätin kuitenkin tehdä testivaatteen ja todeta, että ai-van ka-ma-la! Jäi tunikahaaveet samantien – ja Peetu sai jälleen uuden vaatteen. (Mistähän se johtuu, että kaikki susikappaleetkin näyttää lapsen päällä tosi tyylikkäiltä??)

Joskus sitten käy niinkuin tämän mekon kanssa. Kyseessä on Suuri Käsityö –lehden malli nimeltä Kerroinmekko. Kaikki kietaisujutut on mielestäni ihania ja arvelin tykkääväni mallista. Tein silti tämän testimekon, koska parempi niin kuin itkeä jälkikäteen. Kangas on aivan hyvälaatuista tummansinistä pikkukuvioista puuvillatrikoota jostain alesta. Ei nyt maailman hauskin kuosi, mutta ei hypi silmillekään.

Ajattelin, että saan mekosta hyvän kotikäyttöön, mutta nyt olen ollut tuon kanssa toimistolla jo useamman kerran. Joskus siis näinkin päin!

Ohjeen mukaan mekossa on tasku vain toisella sivulla – siinä, missä ei ole poimutuksia. Olen nykyään vähän rabiaatti taskujen kanssa, enkä kestä ollenkaan, jos niiden kanssa on tingitty. Niinpä aloin soveltaa kaavaa ja tein taskun molemmille sivuille. Periaatteessa tuo onnistui aivan hyvin, mutta kyllähän nuo poimutukset alkaa aika helposti pömpöttää sen takia. Ja varsinaisesti sitä nyt ei kaipaa mitään ylimääräisiä pömpötyksiä juuri vatsan päälle, mutta toisaalta kaksi taskua on käytössä erittäin jees.

Suuri Käsityö -lehdessä oli tuolla samalla kaavalla tehty sekä paita että mekko. Kivoja paitoja tarvitsee aina, joten varmasti jossain vaiheessa teen vielä sellaisenkin. Samoin mekkoa voisi kokeilla jostain vähän jämäkämmästä trikoosta – ja siinä tapauksessa sitten olisi kyllä viisainta jättää tasku poimutuspuolelta pois.

Seuraavaksi oli tarkoitus pistää kevät- ja kesävaatetalkoot pystyyn ateljeessa, mutta tänne on saapunut kunnon takatalvi, joka ei ota taantuakseen. Nyt on enemmän lunta ja pakkasta kuin koko talvena tähän asti, tänäänkin satoi lisää melkein koko päivän. Eli saa nyt nähdä. Olisi tuolla yksi pitkä toppatakkikin odottamassa valmistumista! Haha!

Hei, oletteko huomanneet – tänään on jo maaliskuu ja sehän on virallisesti ensimmäinen kevätkuukausi!! Kääk, niin mahtavaa! Hiihtolomalaiset nauttikoon talvesta vielä, mutta pidentynyt päivä ilahduttaa meitä lomattomiakin.

Päivänvalon lisääntyminen näkyy myös siten, että ei ole aivan yhtä mahdotonta ottaa asukuvia. Eli lämmitelläänpäs taas tätäkin kategoriaa taas vaihteeksi. Talvi (olkoonkin kevättalvi) on tosin itselleni varsin epäinspiroivaa pukeutumisaikaa. Kaiken keskiössä on järkevyys: missä asussa tarkenee, mutta ei tule liian kuuma julkisilla matkustaessa, millä kengillä pysyy pystyssä, mutta voi olla myös toimistolla, mikä kestää sadetta ja pitää tuulta.. etsetera.

Ompeluhommia olen tehnyt jonkin verran talven mittaan, mutta myös ateljeen puolella kutkuttaisi enemmänkin mekot ja kaikenlaiset huitulat kuin tämän sesongin tyypilliset järkevät ja lämpimät vaatteet.

Tosin nyt kyllä huomaa eron pariin viime vuoteen. Kahden koronatalven jälkeen on taas tullut ohjelmaan lähityöt toimistolla kolmena päivänä viikossa ja se tietty sekä haastaa että inspiroi pukeutumisosastolla. Vaikka täytyy kyllä tunnustaa, että alkueksotiikan jälkeen inspiraation kanssa on ollut vähän niin ja näin. Ainakin näin kylmillä ja epävakaisilla keleillä tulee pyöritettyä samoja housuja/farkkuja/hametta muutamien lämpimien mutta edes jotenkuten fiksujen yläosien kanssa viikosta toiseen.

Ai että, miten odotankaan kuivia katuja ja paljassäärikelejä! Ja tennareita!

Yksi vähän talvisempi Mintun ompelimosta valmistunut juttu on kuvissa näkyvä Elaine-paita. Se on alunperin parissa tunnissa kasaan kursittu, kun tarvitsin pikavaroituksella jonkun yläosan Tallinnaan uudenvuoden illaksi. Onneksi pohjattomaksi muodostuneesta kangasvarastostani löytyi sopivan kokoinen pala uutta renessanssia kokevaa antiikkisamettia. Mustan paljettihameen kanssa se toimi aivan mainiosti suht low key juhlallisuuksissamme.

Paidan kaava on Fibre Mood –kaavalehdestä, jonka innostuin tilaamaan syksyllä. Olin vähän kyllästynyt Suuri Käsityö –lehteen ja ajattelin, että jotain uutta pitää saada, siksi vaihdan tuohon. Ehdoksi laitoin itselleni, että joka lehdestä on ainakin yksi kaava tultava toteutukseen. Onneksi Suuri Käsityö –lehden kestotilaustani oli vielä jäljellä, sillä nyt vuodenvaihteen uudistuksen jälkeen se on ollut niiiiin hyvä, että joka lehdestä on tullut useampi toteutus välittömästi. Fibre Mood jää nyt tuohon viiden lehden tutustumistarjoukseen, vaikka ihan kivoja malleja siinä on. Ihan kivoja, mutta ei niin kivoja, että sormia syyhyttäisi.

Sama pätee tähän Elaine-paitaan, joka on toistaiseksi ainoa Fibre Mood -toteutukseni. Kyllä sille on käyttöä tullut, vaikka en mitenkään rakasta sitä. Ehkä se on tuo pääntie, mistä tulee oudot yöpaitavibat, tai sitten kyllästyin käsihärveliaikoina lepakkohihoihin. Lisäksi juuri tänään tuntuu, että tummanruskea samettipaita alkaa olla jo liian talvinen. Toisaalta olen aivan varma, että taas ensi syksynä, viimeistään loppuvuodesta, sille tulee käyttökertoja ihan kelvollisesti.

Oikeastaan aika mielettömän ihana tunne, kun voi alkaa viikkailla talvisesongin vaatteita varastoon ja kaivella keväisempiä kuteita esiin! Taidankin pistää viikonloppuna kunnon vaatekaapinmylläyksen pystyyn.

  • paita, Mintun ateljee
  • farkut, (ikivanhat!) Lidlin Heidi Klum -mallistosta
  • kengät, Ellos (ikivanhat nämäkin ja saatu yhteistyökampanjan yhteydessä, hyvät on olleet!)

Mintun ateljeessa tapahtuu jälleen! Itseasiassa olen saanut aikaiseksi yhtä ja toista, mutta pääosin kaikki projektit on vasta testausvaiheessa. Instagramissa on ollut enemmänkin kaikkia ompeluita esittelyssä, koska innostuin osallistumaan “Symånad med Tygverket” -ompeluhaastekuukauteen.

Päätin jossain vaiheessa, että en hanki mitään ”keskinkertaisia” kankaita vaan pelkästään kaikkia superihania laatumateriaaleja. Niinpä haluan olla aivan satavarma, että kaava on hyvä ja sopii, ennenkuin isken sakseni kalliisiin aarteisiini. Käytännössä se tietty tarkoittaa sitä, että ensimmäisen käyttöversion valmistuminen kestää keskivertoa pidempään, kun ensin pitää työstää testiversio. Toisaalta tavoitteena on, että lopulta omistaisin riittävän kattavan kaava-arkiston testattuja ja omiin mittoihin muokattuja malleja. Sieltä olisi sitten helppo napata toteutukseen mitä milloinkin mieli tekisi ja tarve vaatisi – ja nyt tehty työ maksaisi itsensä takaisin.

Tämä kuvissa näkyvä haalari on hyvä esimerkki siitä, mitä ajan takaa.

Kaava on (jälleen!) The Assembly Linen käsialaa. Aivan mielettömän ihania, hyviä ja moneen kertaan ennen myyntiin tuloa testattuja nuo heidän kaavat. On todella työn takana, että en tilaa aivan jokaikistä TAL-kaavaa itselleni, mutta on kyllä suuri riski, että pikkuhiljaa omistan ne kaikki. The Assembly Linen valikoimissa on kaksi haalaria ja tämä on heidän Wide-Leg Jumpsuit.

Kaavantestauksen jälkeen tein jonkin verran pieniä muutoksia, että sain haalarista juuri passelin itselleni. Lähinnä lyhensin punttia ja väljensin vyötäröä.

Kangas on viskoosintapaista cuproa (ehkä suomeksi k:lla, kupro?), materiaalia, joka tunnetaan paremmin vuorikankaista. Ostin tuon netistä, ihanasta ruotsalaisesta På Skrå –kangaskaupasta, joka myy aivan tajuttoman upeita italialaisten muotitalojen dead stock –kankaita hyvinkin siedettävään hintaan. Ensimmäinen reaktioni cupro-kangaspaketin saatuani oli, että olen mennyt halpaan ja ostanut huimasti ylihinnoiteltua vuorikangasta.

Hetken tutustuttuani tilanteeseen totesin, että se on vain cupron tunnusomainen “rapeus”, joka hämäsi.

Haalari valmistui muutama viikko sitten – ja vaikka alunperin ajatukseni olikin, että tuo olisi just ihana ja sopivan semi-elegantti kesäiltojen asu, se on toiminut aivan mainiosti nyt vähän viileämmilläkin keleillä. Etenkin tuo haalea pullonvihreä-harmaa sävy toimii mielestäni oikein hyvin oikeastaan vuodenajasta riippumatta.

Ja tosiaan kuvat on otettu vain pari-kolme viikkoa sitten. Nyt tänä viikonloppuna tuli tänne meillekin ensilumi, lumikaaos, jos tarkkoja ollaan, mikä muutti pukeutumisen ja mielialan talviseksi kertaheitolla. Tähän asti onkin muuten ollut aivan älyttömän lämmin syksy, lämpötila on päiväsaikaan ollut jopa lähellä 20 plusastetta!

Useimmiten heitän jumpsuitin päälle jonkun luottoneuletakeistani, mutta välillä pitää antaa niillekin lepoa. Pitkähihainen t-paita/poolo tai kauluspaita toimii mielestäni oikein hyvin. Etenkin valkoisilla kauluksilla on toimistoympäristössä aina jotenkin fiksuutta lisäävä vaikutus – haha!

Vähän olen jo kaivanut lämpimämpiä takkeja esiin, mutta kovin paljoa niitä ei vielä ole tarvittu – paitsi tosiaan nyt. Vielä pari viikkoa sitten oli tosiaan niin lämmin, että farkkutakkikin oli olevinaan vähän liikaa. Nyt on sitten talvikengät haettu kellarista ja muutenkin toinen ääni kellossa.

Korviksista vielä sen verran, että tilasin nuo jo aikapäiviä sitten tosi ihanasta nettiputiikista Wolf & Badger. Olin himoinnut Milk Toothin korviksia – erityisesti näitä UFO-mallisia ja näitä rinkuloita – mutta päädyin sitten kuvissa näkyvään Faarao-malliin. Tykkään niistäkin kyllä, mutta hyvä opetus itselle, että ei ole mitään ideaa tehdä järkeviä valintoja tällaisessa tilanteessa.

En tilannut kumpaakaan mallia, josta tykkäsin eniten, koska ajattelin, että ne on liian suuret ja näyttävät. Päädyin vähän hillitympään (ainakin kooltaan!) korvakorupariin ja nyt ne on sitten tuntunut aina vähän kompromisseilta. Liian suuret silloin, kun haluan vain jotain ihan pientä ilmeen kirkastetta koruilta ja turhan vaatimattomat, kun kaipaan kunnon statementia.

Opetus: vältä turhia kompromisseja! Go 4 it!

Tässä vielä kuvat haalarista takaa. Etenkin kesällä tuollainen avarampi pääntie myös selkäpuolella on mielestäni superkiva, mutta toimii aivan ookoo myös niin, että alla on paita.

  • jumpsuit, Mintun ateljee
  • kauluspaita, Whyred
  • farkkutakki, Levi’s
  • tennarit, Karku
  • korvikset, Milk Tooth

Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

  • mekko, Mintun ateljee
  • kengät, Acne
  • korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

  • paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
  • hame, H&M
  • nilkkurit, Acne (Pistol)
Old stuff