Taisi olla tammikuu, kun pälätimme Tinnin kanssa yhtä ziljoonista maratonpuheluistamme. Kesken kaiken bestikseni luurin toisessa päässä huudahtaa: “Ultra Bra kokoaa rivinsä kesällä! Mennäänkö Ruisrockiin!?” Saatoin miettiä kokonaiset 3 sekuntia ennenkuin kiljahdin myönteisen vastaukseni. Asia oli sillä selvä ja lopulta joukkoon liittyi myös rakas ystävämme Tuike miehineen.
Tinnin kanssa asiat hoituvat yleensä varsin rivakkaan tahtiin ja nytkin liput oli ostettu ja majapaikka hoidettu muutamissa tunneissa päätöksen jälkeen.

Tämän vuoden Ruisrock oli itselleni viides (ehkä kuudes?). Silloin aikoinaan, virallisessa festari-iässä ollessani, Provinssi oli tärkein ja isoin tapahtuma, jonne oli pakko päästä joka vuosi ja Ruisrockiin mentiin vain, jos line up oli poikkeuksellisen houkutteleva. Nykyisin tilanne taitaa olla vähän toisinpäin, jos olen oikein käsittänyt.
Sen käsittämisen kanssa voi tosin olla vähän niin ja näin. Vaikka olenkin useampana vuonna viihtynyt tukholmalaisella Stockholm Music and Arts -festarilla (kaikki kerrat eivät näköjään ole päätyneet blogiin/tägin alle), havaitsin ensi silmäyksellä Ruisrockin “alueelle” (siis siihen, mistä 3 km vaellus kohti festareita alkoi…) päädyttyäni, että olen täysin pihalla nykyisestä virallisesta festivaalimeiningistä Suomessa.

Tinni kyseli etukäteen vinkkejä, mitä festarialueelle kannattaisi ottaa mukaan ja toimiiko valkoiset kangastennarit jalkineina. Myönnettäköön, että viimeisimmästä Ruisrock-visiitistäni on ehtinyt vierähtää jo pari vuotta (edellinen kerta taisi olla 1998. He he), mutta silti olin muka viisaana jakelemassa neuvoja.
Muistelin, miten meillä silläkin kerralla oli niin hurjan mukavaa, kun Karkki ja Peetu leikkivät rannan leikkipaikassa, kiipeilivät rosvolaivan narupurjeissa ja tekivät hiekkakakkuja, samalla, kun me aikuiset istuskelimme viltillä ja pysyimme täysin mukana päälavan (nyk. rantalava) tapahtumissa.
Niinpä tuumasin, että otetaan mukaan bikinit ja viltit rentoa chillailua ja rantaelämää varten. Eikä valkoisten tennareitten kanssa ollut mielestäni kummoistakaan hätää, kun ei kerran sadetta ollut tiedossa.

Noooh. Ihan niinhän se ei mennyt. Se, mikä ennen oli varsinainen Ruisrock-alue, oli nyt vain pieni nurkka giganttiseksi muuttuneessa tapahtumassa.
Kyllähän sitä sille väkimäärälle lääniä tarvittiinkin. Koko viikonlopun kestävään jonottamiseen saatiin hyvää esimakua jo Turun Kauppatorilla, kun kymmentuhatpäinen massa yritti mahduttaa itsensä festivaalimarssin alkupäähän vieviin busseihin.
Rivien välistä saa ihan vapaasti tulkita, että olin pikkuisen shokkaantunut siitä, millaiseksi karjalaumabusinekseksi Ruisrock on muuttunut.


Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui, kun suhtautui jonottamiseen yhtenä festarielämyksenä ärsyyntymisen sijaan.
Onneksi päähän ei ollut myöskään iskostunut, että jonkin tietyn ravintolan tarjontaa olisi pitänyt päästä maistamaan. Naughty Brgrerit jäi meiltä kokematta (eikä ehditty Tampereellakaan testata), mutta muuten ei kyllä jääty nälkäisiksi. Ihan ihanaa, että paikalla oli niin paljon kaikkia hyviä ravintoloita. Takavuosien epämääräisiä festarimössömättöjä en kyllä todellakaan kaipaa!

Yhden kerran tungos väkijoukossa äityi niin pahaksi, että huomasin kunnon pakokauhun nostavan päätään. Taisi olla heti Haloo Helsingin jälkeen, kun kaikki yrittivät yhtäaikaa siirtyä kulkuväyliä pitkin kohti uutta (tai uutta ja uutta, mutta mulle uutta) päälavaa.
Sinänsä kävelytiet ovat mielestäni ihan riittävän leveät, mutta juuri tässä kohdin tuli raja vastaan. Reivikontin kohdalla tuntui väkijoukon mieletön paine jo sellaiselta, että alkoi pikkuisen pelottaa, miten tässä käy. Yhtäkkiä ymmärsin, miten helposti niitä lehdistä lukemiani, sydänjuuria myöten kammottavia tapahtumia, joissa ihmisiä tallautuu kuoliaaksi, pääsee syntymään.

Ruisrockissa tilanne ei riistäytynyt käsistä ja tämä täti-ihminenkin rauhoittui, kun sai riipaistua itsensä sivuun ihmismassasta. Lisättäköön nyt tähän vielä se, että en pienestä tungoksesta hätkähdä – päinvastoin – vanhan rokkidiggarin mielestä pieni lavanedustungos kuuluu ihan asiaan.
(yllä olevissa kuvissa Ruisrock-lauantain asuni: Primarkin musta perustoppi, Lindexin tummansiniset shortsit ja River Islandin hapsukimono plus Diorin sanikat)
Jonottaminen ja kaikki sellainen oli kuitenkin ihan sivuseikkoja (vaikka jotenkin olisi voinut kuvitella, että edes vesipisteelle, omaa vesipulloa täyttämään, olisi päässyt jonottamatta!). Musiikki oli kuitenkin pääasia, ystävien kanssa yhdessä hengailun lisäksi.

Alunperin en oikein osannut odottaa kuin Tove Lo:ta, Zara Larssonia, Michael Monroeta ja tietty sitä Ultra Brata. Peetu rengasti analogiseen ohjelma-appiini muutamia muitakin vinkiksi, mitä kannattaisi tsekata. Niistä tykästyin erityisesti Bastille-nimiseen bändiin.
Ystävieni johdattelemana päädyin löytämään paljon uutta (siis itselleni uutta) suomimusaa. Monien bändien/artistien nimet olivat etäisesti tuttuja erilaisista medioista, mutta en ollut tullut tutustuneeksi sen tarkemmin. Soittolistalleni päätyi välittömästi Haloo Helsinki, Disco Ensamble, Sanni ja Paula Vesala.

Valistumattomuuteni syvyys paljastui, kun Antti Tuiskun marssiessa lavalle puuskahdin spontaanisti, että “ai, eiks se ookaan tumma?”. Pienen selvittelyn jälkeen tajusin odottaneeni Lauri Tähkää.. Haha! Mutta onhan niillä vähän samanoloiset nimet ja kun ei ole hajuakaan kummankaan musiikista, niin vähemmästäkin sitä sekoilee.
Antti Tuiskusta nautimme hurmaavan kummityttöni seurassa. Mahtava fiilis, kun kaikki osasi biisien sanat ja bailasi musiikin mukana! Ja siitä vielä kunniamaininta, että kyllä on poika Madonnansa katsellut.

Kummityttöni ja Ausseista ostettu virallinen bile-kukkaro. Oikealla kummityttöni diggailee Antti Tuiskua yhdessä äitinsä, Tinnin, kanssa.
En nyt todellakaan aio kirjoittaa mitään erityistä musaraporttia, mutta se kyllä täytyy sanoa, että vanhan Hanoi-fanin sydän oli revetä riemusta, kun näki vanhat idolinsa lavalla!
Makkonen, jos kuka, on aivan älyttömän vetävä, tyylilleen uskollinen ja kaikkensa antava esiintyjä. Bändi oli muutenkin aivan mielettömässä iskussa. Ja kertakaikkiaan, on se Sam Yaffa edelleenkin aivan k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n seksikäs. Huh huh.

Syömisen ja musiikin lomassa ehdittiin myös zoomailla hiukan muuta festivaalitarjontaa. Käsityöläisiä ja taidehommeleita olisi mielestäni saanut olla enemmänkin, mutta voin kuvitella, että kojujen hinnat on mikroyritysten ulottumattomissa.
Glitterimeikkejä, keppihevosratsastusta ja muuta kivaa ja erilaista. Tuiken kanssa rampattiin aikoinaan useammillakin festareilla ja oltiin molemmat yhtä mieltä, että tämän päivän Ruisrock muistuttaa eniten silloisen ajan Roskildea. Paitsi että Roskildesta en muista ainoatakaan jonoa, mutta voipi olla, että aika kultaa muistot.

Perjantain asusta ei tullut otettua mitään varsinaisia asukuvia, mutta näistä randomeista näpsyistä näkee varmasti tarkkaan harkitun (not!!) lookini. Acne Studion “Nevada” t-paita näyttää muodostuneen tämä kesän suosikkipaidaksi. Kesäfiilistä helposti?
Perjantai oli ainoa päivä, kun uskaltauduin festarialueelle tennareissa. Yhäkin mietin, miten ne saisi puhtaaksi… Ehkä testaan pesukonetta, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että se on tossujen tuho. Muuten asussa Lindexin farkut, Leviksen farkkutakki ja Ray Banin arskat.
Nyt tuli vähän sellainen olo, että olenkohan hiukan liikaa valittanut, mikä kaikki Ruisrockissa otti päähän? Se ei ole ollenkaan tarkoitukseni, eikä ollenkaan kuvaa festariviikonlopun fiiliksiäni! Niin monet asiat olivat juuri niin täydellisesti kuin toivoinkin: ystävät, fiilikset, bändit, leppoisa meininki ja yleinen oleminen. Ihmiset olivat pääosin tosi ystävällisiä toisilleen, samoin paikalla olevat asiakaspalvelijat. Koko tunnelman voisi kiteyttää yhteen sanaan: aurinkoinen.
Ja hei – nyt se tuli taas todistettua: Ruisrockissa paistaa aina aurinko!

Rivien välistä kuultava napina on suurelta osalta ihan silkkaa muutosvastarintaa. Olen viettänyt aikoinani Ruisrockissa niin mahtavia hetkiä ensin nuorena sinkkuna ja sitten vähän myöhemmin perheellisenä festarivieraana, että kai jotenkin kuvittelin löytäväni paikalta muistojeni muistomerkin. Mutta eihän se niin mene.
Nostalgiasta puheenollen. Ultra Bran esitys kipusi välittömästi suoraan tunteisiini menevien keikkojen top vitoseen. Tiukka bändi, ihanat laulut ja ammattitaitoinen esitys olisi ollut elämys jo sinänsä. Itselleni vanhojen tuttujen laulujen kuuleminen elävänä uudelleen, pitkän tauon jälkeen, oli nostalginen ja erittäin emotionaalinen hetki.

Laulut veivät yhtäaikaa menneisyyteen ja toivat nykyaikaan, loivat kontrastin, joka tuntui sydämessä asti. Osaan ulkoa käytännössä kaikkien Ultra Bran laulujen sanat. Niiden merkitys on tavallaan pysynyt samana, vaikka kaikkien elämän kierrosten jälkeen ymmärrän asiat eri tavoin.
Onneksi oli aurinkoista. Peiliaurinkolasien takana oli hyvä ja turvallinen olo itkeä tilanteen vaativat itkut.

Muita randomeita havaintoja…
Vaikka meitä kävelijöitä tuntui olevan festaripolulla ihan loputtoman paljon, oli festivaalialueen pyöräparkki varsin vaikuttava näky! Miten joku voi ikinä löytää tuolta oman fillarinsa yön hämärässä?

Upea Zara Larsson oli festareiden viimeinen esiintyjä. Halusin ehdottomasti nähdä hänen esityksensä, vaikka se tarkoitti sitä, että missasimme sunnuntai-illan viimeisen Turku-Tampere -junan.
Täytyy kyllä tunnustaa, että tuossa vaiheessa sunnuntai-iltaa alkoi hiukkasen jo tuntua, että sitä ollaan oltu festareilla jo kolme päivää. Ihana ja superlahjakas Zara Larsson oli kuitenkin kaiken väärti – ja hyvinhän me lomalaiset päästiin Tampereelle sitten maanantai-aamunakin.

Sinänsä on kuitenkin vaikea nimetä mitään yksittäisiä Ruisrock-highlighseja. Kyllä se on kokonaisuus, vaihtelevuus, tunnelmasta toiseen kulkeutuminen, aurinko, yhdessäolo, rantalavan upeus, ohitse lipuvien risteilylaivojen uhkeat siluetit, yhdessä musiikin kanssa, mikä muodostaa elämyksen nimeltä Ruisrock.
En lupaa, että palaan ensi vuonna – tai sitä seuraavanakaan – mutta toisaalta en pidä ollenkaan mahdottomana, ettenkö päätyisi Ruisrockiin tai jollekin muulle suomalaiselle festarille jo ensi kesänä. On siinä joku oma viehätyksensä, vaikka aika puhki sitä on kolmen päivän session jälkeen tällainen myöhäisillan biletykset väliin jättävä aikuisfestaroijakin.
Ruisrock 2017 oli kuitenkin kaikilla mittareilla mitattuna mahtava elämys, täynnä uuden löytämisen riemua, itsensä tunnistamista ja sopivassa määrin vanhaa tuttuutta. Lisäksi ennenkaikkea ihanaa yhdessäoloa ystävien kanssa ja loputtomiin aurinkoa!

Tässä sitä ollaan – pitkästä, piiiitkästä aikaa matkalla kunnon suomalaisille festareille!
Tiedän, että festariammattilaiset ovat kehittäneet kokonaisen koulukunnan festarityyleistä, festarimeikeistä ja ties mistä festari-alkuisesta.
Itse aion mennä mukavuus edellä – vaikka yksi hippihapsukimono onkin mukana ja kukkaistyttöhenkiset peiliaurinkolasini myös.

Pientä rock-fiilistä tulee kuitenkin, ainakin itselleni, ihan pienistäkin yksityiskohdista.
Musta kimalluskynsilakka ja rouhea sormus julistakoon Mintun katu-uskottavahkoa festivaalityyliä! L’Oréalin Color Riche -sarjan “Black Diamond” (nro 840) ei ole mikään jokaisen arkipäivän luottolakkani, mutta festareille se sopii ihan täydellisesti.

Ihana sormukseni on uusi hankinta. Rakastan sen rouheaa, mutta linjakasta ilmettä. Kiiltävät kärjet on hopeaa ja muuten se on terästä. Sormuksen sisäpuolella lukee Kenzo, mutta valitettavasti emme kuitenkaan ole kihloissa!
Kivaa viikonloppua! Meikäläinen lähtee nyt ruisrokkaamaan!

Yritän elää parhaani mukaan niin, että olisin mahdollisuuksien mukaan aina suvaitsevainen, iloinen ja positiivinen. Että näkisin eroavaisuudet rikkautena ja olisin ärsyyntymättä pikkuasioista. Valitettavasti pääni sisällä ei lentele pelkästään pörröisiä pupusia, ruusunnuppuja ja kimaltavia yksisarvisia. Jotkut mielipiteeni saattaa nostaa ihmisillä karvat pystyyn.
Kevään aikana blogeissa on kiertänyt hauska “Epäsuositut mielipiteeni” -postaussarja, jossa bloggarit ovat paljastaneen omia ei-niin-pk -ajatuksiaan. Juttuja oli mielestäni tosi hauska lukea, joten silläkin uhalla, että alatte pitää Minttua tekopyhänä tiukkapipona ja muutenkin tosi ärsyttävänä tyyppinä, tässä tulee allekirjoittaneen seitsemän epäsuosittua mielipidettäni:

• Kiireellä kehujat ovat laiskimpia kaikista.

Siis en tarkoita sellaista kiirettä kuin aaaargh, nyt mä myöhästyn bussista – vaan sellaista ainaista kiireellä kehumista. Joo, ihan kauhee kiire on vakivastaus randomiin mitä sulle kuuluu -kysymykseen. Ja ne tyypit, jotka istuvat tuntikausia lounaalla tai fikalla – eivätkä puhu käytännössä muusta kuin valittavat, miten älyttömästi on tekemistä, hirvee kiire ja stressi. Välillä kyllä tuntuu, että nämä kiireellä kehujat vain pitävät yllä läppää, jotta kaikki kuvittelisivat, miten hurjan tärkeitä ja merkittäviä ihmisiä he ovat.

• Tahdonvoima on yliarvostettu ominaisuus.

Siis en jaksa ollenkaan kuunnella kehuja sen-ja-sen upeasta tahdonvoimasta – enkä juuri valituksia tahdonvoiman puuteestakaan. Jos haluaa saada oikeasti jotain aikaiseksi, tekemisen pitää olla kivaa, palkitsevaa sekä rennon ja hauskan tuntuista. Tahdonvoima kelpaa korkeintaan muutosprosessin alkuvoimaksi – mitään kestävää ei voi saada aikaiseksi pelkästään siihen tukeutumalla.

• Odottelu on ihan hyvää ongelmanratkaisua.

Ei ole mitään järkeä hötkyillä jokaikisen pikku probleemin kanssa. Todella suuri osa kaikesta, mikä potentiaalisesti aiheuttaa harmaita hiuksia, joko ratkeaa itsestään lakkaa yksinkertaisesti olemasta. En toki suosittele tätä strategiaa aivan kaikkiin ongelmiin, mutta monissa tapauksissa odottelu on kaikkein fiksuinta.

• “Persoonalliset valinnat” ja “sydämen äänen seuraaminen” ei ole mikään takuu onnelliseen elämään.

Siis toki olen sitä mieltä, että jos elämä mättää, siihen kantsii tehdä muutoksia. Sen sijaan ärsyttää aika tavalla heittäytymisien romantisointi ja ihkut itsensälöytämistarinat. Hyvällä tsägällä kaikki menee hyvin, mutta kannatan silti ennemmin harkittuja riskejä, kohtuullista suunnitelmallisuutta ja vasta kahden tasavahvan vaihtoehdon kohdalla mahanpohjatunteeseen luottamista. Suuntaa hakiessa kannattaa tietty yrittää ajatella myös boksin ulkopuolelle, mutta päätöksentekohetkellä harkitseminen on huomattavasti parempi takuu onnistumiselle kuin päätön heittäytyminen.

• Ikä ei ole vain numero.

Omaan mummoutumisen asteeseen voi vaikuttaa varsin paljon huolehtimalla itsestään hyvin ja pitämällä asenteen nuorekkaana. Silti tunnen, että naisena sitä muuttuu vuosi vuodelta läpinäkyvämmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Siis naisena. Ihmisenä tuostakin voi löytää voimaa ja miksei tiettyä vapauttakin. Silti olen sitä mieltä, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankilan selli on vain huone.

• Raha tuo onnea.

Raha ei ratkaise kaikkea eikä korvaa rakkaudetonta elämää. Silti pidän melkein loukkaavana väitettä, että raha ei tuo onnea. Sanojana on selkeästi joku, jolla rahaa on riittävästi ja talous pyörii mukavasti ympäri myös pitkällä aikavälillä. Silloin, kun tili näyttää jatkuvasti punaista, kun ei ole varaa lomailla, eikä ostaa yhtikäs mitään, mikä ei ole absoluuttisen välttämätöntä. Kun yllättävä hammaslääkärikäynti vie pohjan kuukauden budjetilta ja kuukaudesta toiseen iltaisin viimeinen & aamuisin ensimmäinen ajatus on: millä tästäkin nyt selvitään. Silloin on päivänselvää, että raha tuo onnea. Raha tuo rauhaisan unen ja iloisen mielen.

• iittalan i-merkkien jättäminen ruoka-astioihin on JUNTTIA!

Etukäteen mietin, että mikähän epäsuosituista mielipiteistäni on se kaikkein epäsuosituin. Veikkaan, että se on tämä. Mutta hei siis oikeesti, kuka jättää tarralapun kiinni juomalasiin? Tosi kiva juoda sellaisesta lasista, tarran maku suussa. Muutenkin i-tarrojen näkeminen tuntuu samantasoiselta junttimaisuudelta kuin bleiserin/puvun takin hihansuuhun jätetty valmistajan merkki (sen on tarkoitus auttaa myyjää löytämään oikea takki kaupan tangoilta – ja se kuuluu ratkoa pois, kun vaate otetaan käyttöön!!). Koriste-esineisiin, tuikkuihin etsetera, ei ruokailuun tarkoitettujen tavaroiden kohdalla en ole ihan niin jyrkkä, mutta juomalaseihin ja lautasiin jätetyt i-tarrat saa kyllä kaikki mahdolliset miinuspisteet.

Mahdankohan olla epäsuosittuine mielipiteineni ihan yksinäni? Tuo iittalan tarrakysymys tuntuu ainakin jakavan tehokkaasti väkeä!

Juhannuspäivän illan terkut Tukholmasta!
Karkki ja Peetu lähtivät katsastamaan, josko kaupungilta löytyisi jotain elämää, joten päätin tulla kertomaan, miten meidän juhannus on sujunut. Näin alkuun yhteenvetona: on ollut tosi kivaa, ollaan syöty mielettömän ihanaa ruokaa, tehty kaikkea juhannusmaista (vaikka ollaankin ihan kaupungissa) ja kelitkin on ollut oikein mainiot.

Tavoitteenamme oli yhdistellä suomalaisia ja ruotsalaisia juhannusperinteitä vapaasti soveltaen. Aloitimme juhlimisen siis varsin aikaisin, jo ennen puolta päivää, nauttimalla ruotsalaiseen tyyliin sillilounaan auringonpaisteessa parvekkeella. Jätimme tosin snapsiviisut laulelematta, kun kukaan ei oikein osannut sanoja heeelangåår:ia lukuunottamatta.
Peetu oli tehnyt meille aivan mielettömän hyviä vegaanisia “sillejä” munakoisosta. Laitan perussillin ja sinappisillin ohjeet tännekin, kunhan vaan saan kirjoitettua reseptit ylös. Graavilohen tilalla meillä oli vegaanipiireissä supersuosittua “porkalaa” – eli porkkanasta tehtyä leikettä. Sekin oli hurjan herkullista.
Ihan vegaanilinjalla ei kuitenkaan menty. Vuoden ensimmäisten uusien perunoitten kaverina oli myös ihan tavallista silli-silliä, amerikkalaiseen tyylin valmistettuja kananmunanpuolikkaita (devil egg), ranskankermaa etsetera.

Sillilounaan jälkeen svennet lähtevät koristelemaan ja pystyttämään juhannussalkoa. Pystytyksen jälkeen viralliseen ohjelmaan kuuluu tanssia salon ympäri (mm. “Pienet sammakot”… älkää kysykö! :D) ja kaikenlaisia kisailuja, kuten pussihyppelyä sekä muita yhteisleikkejä.
Tässä kohdin me hyppäsimme suomalaisiin perinteisiin ja läksimme juhannussaunaan. Oman puutteessa turvauduimme hyväksi havaittuun Hellasgårdenin saunaan. Vaikka siellä onkin ihan sähkökiuas, löylyt on varsin mainiot – ja ihan parasta on se, että saunasta pääsee suoraan järveen uimaan!
Järviveden lämpötila oli 18 astetta, mikä tuntui aluksi yllättävän vilpoisalta, mutta kun siihen tottui, en olisi halunnut nousta ylös ollenkaan. En tiedä lasketaanko, kun menee saunasta uimaan, mutta jos lasketaan, niin nyt tuli sitten heitettyä talviturkki samalla.

Saunan jälkeen oli ajatus, että käytäisiin keräämässä kukkia ja tehtäisiin viralliset juhannusseppeleet luonnonkukista. Muutaman tunnin saunominen oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja oltiin niin nälkäisiä, että päätettiin tyytyä vain pöydän koristeeksi kerättyyn kimppuun ja painuttiin takaisin kotiin valmistelemaan illan grilliherkkuja.
Eilen oli koko päivä täällä aurinkoinen ja kaunis. Vaikkei ollutkaan mikään superlämmin, meidän tuulensuojaisella parvekkeella tarkeni erinomaisesti nauttia keskikesän juhlasta.

Grillissä valmistui marinoiduista kesäkurpitsoista ja kukkakaalista tehtyjä vartaita, halloumia, fetajuusto-aurinkokuivattutomaatti-ranskankerma -sörsselillä täytettyjä herkkusienen hattuja ja kevyesti paahdettua leipää. Nälkäinen bloggari ei näköjään malttanut ottaa niistä yhtään kuvaa. Kyytipojat: tsatsiki ja uusista perunoista rucolan, kapriksien ja tillin kanssa tehty herkullinen salaatti odottelevat pöydässä grillailujen kypsymistä.

Jälkkäriksi aivan taivaallisia seljankukkamarinoituja mansikoita mascarpone-vaahdon kanssa!

Tänään, juhannuspäivän aamuna, otimme tosi iisisti. Laiska aamu huipentui puolenpäivän aikaan nautittuun brunssiin, joka koostui pääasiassa eiliseltä jääneistä tähteistä.
Yöllä oli satanut sen verran, että päätimme brunssitella sisällä keittiössä. Sillä vaikka sade olikin jo lakannut, partsilla kaikki tuntui vähän kalsealta ja kostealta. Eipä se mitään haitannut, kun seura oli mitä parhainta ja pöytä notkui herkkuja.
Brunssin lomassa mietittiin, että millainen olisi juhannusaaton ohjelma, jos haluaisi toteuttaa kaikki keskeiset suomalaiset ja ruotsalaiset perinteet. Sillilounaasta se varmaankin alkaisi, sitten olisi juhannussalkoseremonioiden aika, jonka jälkeen mansikkakakkukahveiden kautta pitäisi kiirehtiä vihdan tekoon ja juhannussaunaan. Saunan jälkeen viimeistään pitäisi tehdä seppele, jos ei sitä ole saanut aikaiseksi jo ennen lounasta. Grillaus kuuluu onneksi molempien maiden perinteisiin, mutta sen jälkeen pitäisi tietty olla vielä kokko. Kokolta voisikin sitten palailla kotiin juhannustaikakukkia keräten – ja herätä aamulla tulevan puolison kasvot muistissa. 😀

Aivan ihana juhannus kertakaikkiaan, vaikka perinteitä tulikin sovellettua ihan omaan tyyliin! Ei sitä näköjään tarvitse olla sen paremmin mökillä kuin saaristossakaan saavuttaakseen oikean ja aidon fiiliksen.
Ja nyt sitten kenenkään ei tarvitse tulla huomauttelemaan klassikkoja miten kesä on ohitse tai päivät lyhenemään päin. Omasta mielestäni kesä oikeasti vasta alkaa juhannuksesta – niin keskikesän juhlasta kuin puhutaankin.

Mistä täydellinen kesä on tehty? Mukavista matkoista, leppoisista aamuista, elvyttävistä kohtaamisista, iltauinneista, mansikoista ja lempeästi puhaltavasta tuulesta nyt ainakin.
Kesä on virallisesti alkanut ja sen kunniaksi aion paljastaa oman täydellisen kesäni rakennuspalikat.

• Ensimmäinen kesäreissuni alkaa jo viikon päästä, kun suuntaamme rakkaitten ystävättärieni kanssa Bremeniin. Tykkään oikeastaan lomailla myös kotona, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun matkustaa johonkin uuteen kohteeseen. Normaali arkielämä jää hetkessä taakse ja lomafiilis löytyy salamavauhtia. Täydelliseen kesään kuuluu siis matka heti kesän alkuun, koska silloin pääsen ihanaan rennonvapaaseen moodiin, joka säilyy, vaikka käynkin töissä viikon siellä, toisen täällä.
• Oikeastaan kesätunnelma saapuu luokseni jo muutamaa päivää ennen Bremenin matkaa, kun Peetu tulee Uumajasta kotiin pariksi kuukaudeksi. Eli hyviä uutisia kaikille teille, jotka kaipailette Peetun asukuvia takaisin ohjelmistoon: siitä huolimatta, että neidon kesätyö laivalla asettaa omat haasteensa aikatauluille, on todennäköistä, että ainakin jotkut asut ehdin ikuistaa.
• Kesän toinen reissuni suuntautuu Uumajaan. Peetulla on vielä kaksi vuotta opintoja jäljellä ja neito päätti muuttaa pois opiskelija-asuntolasta. Ihana, suhteellisen iso (43 neliötä), parvekkeellinen yksiö löytyi läheltä arkkitehtikoulua – ja vielä kohtuuhintaan. Matkani päätarkoitus on ajaa Peetun muuttokuorma uuteen osoitteeseen ja (todennäköisesti) autella vanhan kämpän siivouksessa. Olen kuitenkin varannut visiitille sen verran aikaa, että ehdimme varmasti fiilistellä muutenkin. Tavoitteena on ehtiä käydä illallisella huippuhyvässä Köksbarenissa. Ja ehkä jopa brunssilla Stora Hotellet -hotellissa.

• Vain viikko Uumajan reissun jälkeen on aika suunnata Suomen Turkuun. Tunnustettakoon, että kyllä, se oli Ultra Bra, joka sai allekirjoittaneen ystävättärineen hankkimaan liput Ruisrockiin. Sen jälkeen olen ihastellut line uppia ja näyttää siltä, että katsottavaa ja kuultavaa riittää yllin kyllin kaikille päiville! Ja tuntuuhan se aika mahtavalta, kun on festarit tiedossa!
• Ruisrockin jälkeen on tiedossa viikko Tampereella. Luvassa on yhdessäoloa äiskän ja ystävien kanssa, hyvää ruokaa ja Pyynikin mäntyjen huminaa. Ihanaa!
• Myös kotikaupungissa voi turisti-lomailla – tämä on todistettu jo useina edelliskesinä. Tinni on tulossa viikoksi Tukholmaan ja tunnen jo nyt, että tästä on tulossa yksi kesäni highlightseista!
• Eikä siinä vielä kaikki! Elokuun alkupuolella on tiedossa golfin green card -kurssi. Kävin viikko sitten tutustumassa lajiin läheisellä golf-klubilla ja olin välittömästi aivan myyty. Tunnen jo nyt ytimissäni, että tulen niin hurahtamaan lajiin.
• Kesän loppupuolta merkkaa aina Tukholman muotiviikko ja työn johdosta tehty Berliinin reissu. Näiden kahden suhteen tarkemmat suunnitelmat on vielä tekemättä, mutta odotan innolla kumpaakin. Ilman niitä tuntuisi oma kesäni ihan vajanaiselta.

Kaikenlaista ihanaa ja mukavaa on siis tiedossa. Tuntuu siltä, että tästä kesästä on tulossa todella upea!
Varsinaisten suunnitelmien lomaan jää riittävästi tavallista, rauhallista ja ihanaa arkea. Silloin tavoitteena on toteuttaa kesäistä bucket list -listaani, eli haluan ainakin:

• käydä iltauinilla mahdollisimman usein
• katsella auringonlaskua brygganilla
• hörppiä aamukahvia kaikessa rauhassa aamukasteisella parvekkeella
• saunoa järven rannalla
• kerätä villikukkia maljakkoon
• lukea ainakin kaksi dekkaria
• maalata akvarelleja auringon noustessa
• retkeillä merenrantaan piknikille
• nauraa niin, että vatsa tulee kipeäksi
• grillata tuoreita maisseja omalla parvekkeella
• pötkötellä auringossa niin, että lämmön tunne jää muistiin koko seuraavaksi talveksi
• päättää, että aurinkolasit ja huulikiilto on aivan riittävä ehostus kaupungille
• nukkua heti tästä päivästä lähtien ikkuna auki, jotta voin heti herättyäni kuunnella lintujen laulua!

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä! Tehdään tästä kesästä upein ikinä (eikä anneta vaihtelevien kelien tai säätiedotuksen lupaaminen räntäsateen pilata mielialaa)!!
Kuvat on otettu kotikulmiltani, tavallisen peruslenkkini varrelta. 🙂