Yritän elää parhaani mukaan niin, että olisin mahdollisuuksien mukaan aina suvaitsevainen, iloinen ja positiivinen. Että näkisin eroavaisuudet rikkautena ja olisin ärsyyntymättä pikkuasioista. Valitettavasti pääni sisällä ei lentele pelkästään pörröisiä pupusia, ruusunnuppuja ja kimaltavia yksisarvisia. Jotkut mielipiteeni saattaa nostaa ihmisillä karvat pystyyn.
Kevään aikana blogeissa on kiertänyt hauska “Epäsuositut mielipiteeni” -postaussarja, jossa bloggarit ovat paljastaneen omia ei-niin-pk -ajatuksiaan. Juttuja oli mielestäni tosi hauska lukea, joten silläkin uhalla, että alatte pitää Minttua tekopyhänä tiukkapipona ja muutenkin tosi ärsyttävänä tyyppinä, tässä tulee allekirjoittaneen seitsemän epäsuosittua mielipidettäni:

• Kiireellä kehujat ovat laiskimpia kaikista.

Siis en tarkoita sellaista kiirettä kuin aaaargh, nyt mä myöhästyn bussista – vaan sellaista ainaista kiireellä kehumista. Joo, ihan kauhee kiire on vakivastaus randomiin mitä sulle kuuluu -kysymykseen. Ja ne tyypit, jotka istuvat tuntikausia lounaalla tai fikalla – eivätkä puhu käytännössä muusta kuin valittavat, miten älyttömästi on tekemistä, hirvee kiire ja stressi. Välillä kyllä tuntuu, että nämä kiireellä kehujat vain pitävät yllä läppää, jotta kaikki kuvittelisivat, miten hurjan tärkeitä ja merkittäviä ihmisiä he ovat.

• Tahdonvoima on yliarvostettu ominaisuus.

Siis en jaksa ollenkaan kuunnella kehuja sen-ja-sen upeasta tahdonvoimasta – enkä juuri valituksia tahdonvoiman puuteestakaan. Jos haluaa saada oikeasti jotain aikaiseksi, tekemisen pitää olla kivaa, palkitsevaa sekä rennon ja hauskan tuntuista. Tahdonvoima kelpaa korkeintaan muutosprosessin alkuvoimaksi – mitään kestävää ei voi saada aikaiseksi pelkästään siihen tukeutumalla.

• Odottelu on ihan hyvää ongelmanratkaisua.

Ei ole mitään järkeä hötkyillä jokaikisen pikku probleemin kanssa. Todella suuri osa kaikesta, mikä potentiaalisesti aiheuttaa harmaita hiuksia, joko ratkeaa itsestään lakkaa yksinkertaisesti olemasta. En toki suosittele tätä strategiaa aivan kaikkiin ongelmiin, mutta monissa tapauksissa odottelu on kaikkein fiksuinta.

• “Persoonalliset valinnat” ja “sydämen äänen seuraaminen” ei ole mikään takuu onnelliseen elämään.

Siis toki olen sitä mieltä, että jos elämä mättää, siihen kantsii tehdä muutoksia. Sen sijaan ärsyttää aika tavalla heittäytymisien romantisointi ja ihkut itsensälöytämistarinat. Hyvällä tsägällä kaikki menee hyvin, mutta kannatan silti ennemmin harkittuja riskejä, kohtuullista suunnitelmallisuutta ja vasta kahden tasavahvan vaihtoehdon kohdalla mahanpohjatunteeseen luottamista. Suuntaa hakiessa kannattaa tietty yrittää ajatella myös boksin ulkopuolelle, mutta päätöksentekohetkellä harkitseminen on huomattavasti parempi takuu onnistumiselle kuin päätön heittäytyminen.

• Ikä ei ole vain numero.

Omaan mummoutumisen asteeseen voi vaikuttaa varsin paljon huolehtimalla itsestään hyvin ja pitämällä asenteen nuorekkaana. Silti tunnen, että naisena sitä muuttuu vuosi vuodelta läpinäkyvämmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Siis naisena. Ihmisenä tuostakin voi löytää voimaa ja miksei tiettyä vapauttakin. Silti olen sitä mieltä, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankilan selli on vain huone.

• Raha tuo onnea.

Raha ei ratkaise kaikkea eikä korvaa rakkaudetonta elämää. Silti pidän melkein loukkaavana väitettä, että raha ei tuo onnea. Sanojana on selkeästi joku, jolla rahaa on riittävästi ja talous pyörii mukavasti ympäri myös pitkällä aikavälillä. Silloin, kun tili näyttää jatkuvasti punaista, kun ei ole varaa lomailla, eikä ostaa yhtikäs mitään, mikä ei ole absoluuttisen välttämätöntä. Kun yllättävä hammaslääkärikäynti vie pohjan kuukauden budjetilta ja kuukaudesta toiseen iltaisin viimeinen & aamuisin ensimmäinen ajatus on: millä tästäkin nyt selvitään. Silloin on päivänselvää, että raha tuo onnea. Raha tuo rauhaisan unen ja iloisen mielen.

• iittalan i-merkkien jättäminen ruoka-astioihin on JUNTTIA!

Etukäteen mietin, että mikähän epäsuosituista mielipiteistäni on se kaikkein epäsuosituin. Veikkaan, että se on tämä. Mutta hei siis oikeesti, kuka jättää tarralapun kiinni juomalasiin? Tosi kiva juoda sellaisesta lasista, tarran maku suussa. Muutenkin i-tarrojen näkeminen tuntuu samantasoiselta junttimaisuudelta kuin bleiserin/puvun takin hihansuuhun jätetty valmistajan merkki (sen on tarkoitus auttaa myyjää löytämään oikea takki kaupan tangoilta – ja se kuuluu ratkoa pois, kun vaate otetaan käyttöön!!). Koriste-esineisiin, tuikkuihin etsetera, ei ruokailuun tarkoitettujen tavaroiden kohdalla en ole ihan niin jyrkkä, mutta juomalaseihin ja lautasiin jätetyt i-tarrat saa kyllä kaikki mahdolliset miinuspisteet.

Mahdankohan olla epäsuosittuine mielipiteineni ihan yksinäni? Tuo iittalan tarrakysymys tuntuu ainakin jakavan tehokkaasti väkeä!