Ei nyt pitäisi varmaankaan olla ihan ylenpalttisen sarkastinen ikuisuusaiheen nimeltä “kesäsää” suhteen. Tänään kun on ollut suht kaunista, keskipäivän rankkasadetta lukuunottamatta, ja poikkeuksellisesti yli 15 astetta lämmintäkin. Siitä huolimatta tuntuu kyllä siltä, että eipä Peetu olisi voinut sopivampia kesäkenkiä Asoksen alesta bongata kuin kauniin savenvalkoiset Dr. Martensit. Ihan älyttömästi ei nimittäin niitä sandaali- saatika sitten varvastossukelejä ei ole täälläpäin nähty.
Kävin juuri tsekkaamassa ja näyttäisi siltä, että noita samoja maihareita on alessa edelleenkin muutamassa koossa jäljellä. Tekisi melkein mieleni tilata itselleni samanlaiset… Nuo ovat pehmeämpää nahkaa kuin ihan perusmartensit, mikä on mielestäni oikein positiivista. Noin vaaleista (värisävyn oikea nimi on “Ivory”) ei kuitenkaan tule samanlaisia jokapaikan kenkiä kuin tummista sisaruksistaan ja se virallinen Dr. Martens -nahka vaatii kyllä vähintään pari paketteja Compeedeja ennekuin ne saa kesytettyä käyttöön.
Jos nyt joku (muukin) innostuu tekemään tilausta, niin Peetun vinkki on, että näissä on aavistuksen naftimpi kokomitoitus kuin tavallisesti. Eli Mintun mustat koon 38 maiharit on Peetulle ihan ok, mutta nyt piti ottaa koko 39.

 
Vaaleat Dr. Martensit näyttävät jotenkin keveämmiltä ja vähemmän agressiivisilta – ehkä jopa, epäloogista kyllä, sirommilta kuin mustat sisaruksensa. Ehkä on kuitenkin syytä kysyä ensin Peetun mielipidettä, ennenkuin alan tilata tismalleen samanlaisia itselleni.. Ehkei näiden kanssa ole kuitenkaan ihan sama kuin esim. Conversen tennareitten. Jossain vaiheessa sekä Karkilla, Peetulla että minulla oli yhtäaikaa samanlaiset tuliterät valkoiset All Starsit! Varsin yksilöllistä pukeutumista. Haha!

En mene nyt siihen halpaan, että alkaisin väittää kenkäkokoelmani olevan täydellinen. En tietenkään. Enkä edes väitä, että juuri nyt en tarvitse mitään. (Kummatkaan valkoisista tennareistani, Kedsit ja Converset, eivät oikein enää ole kaupunkikelpoiset, ainokaiset arkikäyttöönkin sopivat nudet sandaalit alkaa olla jo korjauskelvottomat ja punaiselle laukulle olisi kiva saada sävyyn matsaavat sandaalikaverit) Ainahan sitä tarpeita löytyy, kun pikkuisen tunnustelee.
Mutta en muista, milloin olisin ollut näin tyytyväinen garderobistani löytyviin peruskäyttökenkiin ja viimeisimmät hankinnat lisäävät olennaisesti kokonaistyytyväisyyttäni. Tuoreimmat kenkäostokseni ovat matalat mustat sandaalit (ei ne viime kesän hankinnat 12 cm korkeat Lacostet sitten ihan niin kätsyt arkisandaalit olleetkaan, vaikka kiilapohjan ansiosta toki hämmästyttävän stabiilit käytössä…) ja ne kauan ja kiihkeästi kaivatut simppelit nauhakengät.

Sandaalien merkki, Clarks, ei ole itselleni tuttu. Tai siis tunnistan brandin, mutta en ole koskaan itse omistanut mitään ko. merkiltä. Halusin juuri tismalleen tuon mallin: matala palikkakorko, leveähkö suora remmi varpaiden yli ja kantapään paljaaksi jättävä nilkkaremmi. Olin näkevinäni Vagabondilla tismalleen saman mallin – taisivat vain olla kokonaan nahkaa, kun näissä on mokkaa ja keinokiiltonahkaa. Oikeastaan olisin ehkä valinnut mielummin Vagabondit, koska tiedän, että niiden kengät sopivat itselleni hyvin, mutta niitä ei tuntunut olevan koskaan myynnssä sen paremmin Brandoksella, Zalandossa kuin Vagabondin omassakaan nettikaupassakaan.
Niinpä päädyin tilaamaan Clarksit ja itseasiassa tuo mokkanahkan ja keinokiiltonahkan (keino- kyllä hiukan ottaa päähän…) yhdistelmä on ihan maukas. Vielä en ole ollut sandaalit jalassa liikenteessä, mutta näin kotioloissa vaikuttavat myös ihan hyvän tuntuisilta.

Vagabondin nauhakengät puolestaan oli pitkään harkittu täsmäostos. Oma tyylini on sellainen, että kenkävarastosta pitäisi löytyä aina siistit mustat “pukukengät”. En voi tajuta, miten olen selvinnyt kokonaisen vuoden ilman!
Nauhakengät pääsivät jo käymään toimistollakin viime viikolla. Sinä iltana ei ollut kuvaaja paikalla, joten asukuvaa ohjelmassa next time. Erinomaisen mukavat ovat kuitenkin jalassa ja juuri niin linjakkaat ja klassiset kuin toivoinkin.

Olen siis periaatteessa erittäin tyytyväinen tilaukseeni. Molemmat kengät ovat täydellinen lisä tähän asti aika vajavaiseen arkikenkävarastooni. (Miksi niitä superhyperkorkeita juhlakenkiä on aina niin paljon hauskempi ostaa?) Ostoksen tein Zalandosta – en enää oikein muista edes miksi – vaikka periaatteessa olen ollut huipputyytyväinen Brandoksen valikoimaan ja toimintaan. Taisi olla niin, että nauhakenkiä ei sieltä saanut ja halusin tilata molemmat kengät samasta paikasta.
Toimituksen nopeudesta tai muusta sellaisesta ei ole pahaa sanottavaa, Zalando toimii näköjään ihan samoilla periaatteilla kuin nämä muutkin lokalisoidut nettikaupat. Aavistuksen harmittaa, että sandaaleissa on koron reunassa aika iso ja läheltä katsottuna erittäin hyvin näkyvä naarmu, melkein reikä. Eihän se mihinkään pidemmälle näy, kun kengät ovat jalassa, mutta harmittaahan tuo, kun hinta oli kuitenkin melkein 700,- kruunua. Koska kenkiä kuitenkin pystyy käyttämään, tiedän, että en varmasti saa niitä palautettua. Eihän sitä voi olla varma, onko samanlaisia enää jäljellä – tai mitkä repaleet sieltä sitten seuraavaksi lähetetään.
Eniten tässä oikeastaan nyppii se, että Zalandolla on aivan varmasti tiedetty, että sandaalit ovat naarmuiset. Se silkkipaperi, joka on kenkälaatikon sisällä, oli niin ruttuinen ja moneen kertaan laitetun oloinen, että pakettia on päivänselvästi auottu useampaan kertaan. Voisin melkein väittää, että ne on lähetetty jo kertaalleen jollekulle, joka on ne sitten naarmun takia palautettu. Ihmetyttää, että miten ne siellä Zalandossa ajattelee, kun lähettävät ne sitten eteenpäin toiselle asiakkaalle? Tai no, ymmärrän toisaalta ihan hyvin. Kai ne toivovat, että siellä vastaanottajapäässä on joku Minttu, joka on niin saamaton palauttamaan, että mielummin nielee pettymyksensä naarmuisista kengistä. Näin on Zalando päässyt kätevästi eroon sandaaleista ja saanut vieläpä täyden hinnan! Kätevää.
No, sen verran tiedän nyt ainakin, että vastaisuudessa käytän muita nettikauppoja – valinnanvaraa kuitenkin on vaikka kuinka paljon.
Tähän loppuun vielä kuva suuresta parveke-seikkailijakisusta.

Ei niin suurta pettymystä etteikö pieni Sunshine saisi päivää paistamaan!

Kevätkenkävalikoimani on kasvanut lähiaikoina kahdella parilla. Toiset löytyivät Brandokset (fyysisestä) varastoloppuunmyynnistä ja toiset Stockholm Quality Outletista pari viikkoa sitten. Ihan sattumalta molemmat uutukaiset ovat mustaa kiiltonahkaa. Tai se, että ne ovat mustat, ei ole sen paremmin sattumaa kuin yllätyskään. Mustat nahkakengät on ainakin itselläni pukeutumisen perusta. Mutta että kiiltonahka on nyt näin voimakkaasti edustettuna, on kyllä aikas poikkeuksellista. Jos lasketaan mukaan vielä talvella hankitut minimarketin matalat sling-backit, olen peräti kolmien uusien kiiltonahkaisten arkikenkien omistaja.
No, ihan hyvä materiaalihan tuo on. Helposti tietty vähän juhlava arkikäytössä, joten täytyy olla hiukan tarkkana, ettei toimistoasut näytä liian cocktail-kutsumaisilta. Eipä tosin yleensä tässä itselleni tyypillisessä t-paita dress codessa mikään todellinen riski.

Brandoksen varastoloppuunmyynnistä oli lähteä mukaan aikas monet kengät. Lopulta tajusin, että en todellakaan kaipaa yksiäkään kahdentoista sentin halpisstilettoja kaappiini. En, vaikka ne periaatteessa esineenä olisivatkin hyvin suloisia ja varmasti jotain käyttöä niille olisin keksinyt. Kiltisti kiersin hyllyt takaperinjärjestyksessä ja palauttelin paikoilleen kaikki muut, paitsi nämä ihanat Broxin sling-backit.
Olen kaivannut juuri tuon tapaisia korkokenkiä ihan arkikäyttöön. Näissä on kivan maltillinen korkeus ja harvinainen ominaisuus: sling-back ja umpinainen kärki yhdistettynä samassa mallissa. En tosiaan pysty käyttämään avokkaita, koska ne ei vain kertakaikkiaan pysy jalassani ja siksi olen jahdannut juuri tuon mallisia vastineita. Kylmä ja kosteankalsea toukokuu ei tahdo millään muutua takaisin kesälämpöiseksi. Siksi söpöliinit eivät vielä ole olleet varsinaisesti in action kertaakaan.
Hiukan paremmin vallitsevaan kevätsäähän sopiikin Vagabondin outletista 60 % alennuksella löytämäni kiiltonahkaiset loaferit.

Oikeastaan olen ollut ihan tavallisia nauhakenkiä vailla jo pidempään, mutta nämä loaferit sattuivat eteen sopivalla hetkellä. Taisi olla viime keväänä, kun vihdoin heitin puhkikuluneet ja korjauskelvottomiksi hajonneet ikivanhat Palmrothin krokopainetut jokasään-materiaalista valmistetut nauhakengät roskiin. Talvella puutostila ei ollut aivan yhtä näkyvä (vaikka poikkeuksellisesti melkein koko talven olikin ihan kävelykenkäkelit), osittain Dr. Martensien ansiosta. Mutta nyt keväämmällä olen huomannut kulkevani tennareissa silloinkin, kun vähän fiksummat kengät olisi paikallaan.
Järkihankinta siis – ja Vagabond on kuitenkin yksi lemppareista peruskenkämerkeistäni. Niiden mallit ovat ehkä aavistuksen kesyjä, konservatiiviselle pohjoismaiselle kuluttajalle suunnattuja versioita trendeistä, mutta erityisesti juuri klassiset kengät ovat varsinaista luottokamaa. Loaferit, naukakengät, bootsit, ballerinat etc. Vagabondin perusmallit ovat todella loistavia käyttökenkiä, lestiltään mukavia ja käytössä kestäviä.

Saa nyt sitten nähdä, miten paljon tavallista pintanahkaa arempi kiiltonahka on käytössä. Jotain pintakäsittelyainetta luulisi näillekin löytyvän. Tavallista kosteussuojasuihketta en kuitenkaan laittanut, koska pelkäsin, että kiiltonahka muuttuu laikulliseksi. Toisaalta luulisi kyllä, että tuo kestää siinä missä muutkin nahkamateriaalit. Tehdäänhän kiiltonahkasta jopa maihinnousukenkiä.

Vielä muutama viikko sitten taloudessamme ei ollut ainuttakaan paria Vansejä – nyt niitä on jo kolmet. Aikaisemmin vannottiin täysin Conversen tossujen nimeen, mutta heti ensimmäisellä sovituksella oli helppo todeta, että nyt voi vihdoinkin sanoa hyvästit aivan liian ohuille city-tennarien pohjille. Sillä vaikka urheasti olenkin käyttänyt Conssejani myös pidemmillä kaupunkitaivalluksilla, niiden super-ohut pohja on kyllä ihan silkkaa murhaa jaloille.
Vansit on niin paljon mukavammat jalassa – siitä ei pääse mihinkään! Eikä myöskään siitä, että onnistuimme rakastumaan kaikkiin ziljooniin upeisiin kuoseihin. Mielelläni haluaisin ne kaikki. Plus kaikki väriyhdistelmät ja perusvärit etsetera.
Mutta tässä nyt kuitenkin esittelyssä kahdet Mintun ja yhdet Peetun uutukaiset Vansit.

Mintun Della LA:n kanssa yhteistyössä toteutetut tossut. Tykkään ihan hurjasti, kun voin hyvällä omatunnolla sijoittaa tällaisiin hyväntekeväisyysostoksiin. Siis kun olisin joka tapauksessa ostanut tämän tyylisellä printillä olevat tennarit, on tosi mahtavaa, että näiden kautta voin tukea myös ghanalaisten naisten yrittäjyyttä. Tuo kangas on käsin painettu ja osa tuotosta menee Ghanan naisten ja tyttöjen koulutuksen, hyvinvoinnin ja yrittäjyyden tukemiseen. Aika siisti homma!

Toiset Mintun uudet tossut oli oikeastaan tarkoitettu Peetulle synttärilahjaksi. Tytön toiveena oli vain, että jotkut lyhytvartiset ja mielellään kukalliset. Nämä olivat lähinnä kukallista, mitä löytyi oikeassa koossa. Normaalisti siis Peetulla ja minulla on tismalleen sama kengän koko, mutta oikeasti Peetun jalka on kapeampi ja pidempi.
Kävi siis niin, että nahkanauhaiset hippihenkiset California-Vansit olikin synttärisankarille vähän liian lyhyet. Toisaalta tietty harmi, mutta kyllä Mintun kenkävalikoimaan mahtuu helposti toisetkin ihanat Vansit!
Pieni hiki meinasi iskeä synttäripäivänä, kun ramppasin töiden jälkeen läpi about kaikki tuntemani Vansejä myyvät putiikit Tukholman keskustan alueella. Kivoja kukallisia ei vaan löytynyt ja lopulta päätin, että joskus se, että ei saa juuri sitä, mitä on toivonut, voi johtaa vielä parempaan lopputulokseen. Ehdin juuri sopivasti kakkukahvipöytään mukanani ehkä ihanimmat Vansit ikinä.

Onneksi synttäri-Peetu oli tismalleen samaa mieltä! Kisu-Vansit on niin hienot, ettei mitään rajaa. Kauempaa ja nopeasti katsottuna ne näyttävät vain ehkä camo-kuosisilta – eli sikäli nuo sopivat hyvin hillitympäänkin pukeutumiseen. Läheltä katsottuna tossut ovat kaikkien kreisien kätleidien viralliset uniformutennarit.
Kissa-Vansien meininki on hiukan sama kuin Mintun Della LA -tossujen kanssa. Osa tennareitten tuotosta menee ASPCA-organisaation kautta eläinsuojeluun. Win-win jälleen. Tosi mahtavaa, että voi kannattaa itselleen tärkeitä asioita samalla, kun toteuttaa omia pukeutumillisia ambitioitaan. 🙂

Mikä uskomattoman ihana pääsiäiskeli! Virallisesti lämpöasteita on täällä meilläpäin noin 15, mutta tuulettomalle sisäpihalle suunnatulla partsillamme varmasti lähemmäs 20! Ihan mieletöntä! Osa naapureista makoilee jo bikineissä, me nyt vielä chillataan ihan vaan shortseissa/minihamosessa ja nirunarutopeissa.
Otsikko on sikäli tietty harhaanjohtava, että ihan oikeaa pihaa meillä ei ole, mutta reiluhkon kokoinen parveke on kyllä oikeastaan juuri sopivan kokoinen siihen nähden, miten paljon oikeasti jaksan “pihahommille” omistautua.

Keskisuuri-parveke -tasoinen pihanhoito on juuri se mitä haluan. On ihanaa saada vähän multaistaa sormia, saada tuoreita yrttejä (minttu tosin on ainoa, joka meidän epävakaisessa hoidossa jaksaa kukoistaa vuodesta toiseen), luoda suloista värimaailmaa kukkien avulla ja sisustaa kodin sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tärkein “huone” seuraavaa neljää-viittä kuukautta varten.
Meillä tosiaan käytännössä muutetaan partsille heti ja aina, kun säätila sen vain sallii. Esim. viime kesänä, kun hyviä ilmoja ja lämmintä riitti koko kesän ja pitkälle syksyyn, tuntui melkein oudolta, kun ensimmäisen kerran syötiin illallista sisällä, varsinaisen ruokapöydän ääressä.

 
Tänään ollaan raivattu partsia kesäkuntoon. (Se onneton parvekkeelle jäähylle päätynyt joulukuusen raato tosin vietiin jo pari viikkoa sitten läheistä vappukokkoa täydentämään). Toistaiseksi tunnelma on aika karu. En ole hankkinut varsinaisesti kukkia vielä ja tänään istutetut siemenet, hajuherneet (just love them!!), kissanruohot ja persiljat eivät nyt ihan saman tien ole vehreyttä luomassa. Ensimmäinen feta-salaattipäivällinen rosé-viinin kera nautitaan toki ulkona. Ja se, jos mikä, on kesäkauden aloituksen merkki.
Väriloistosta huolehtii toistaiseksi Peetun uudet Tretornin pinkit kumisaappaat. Ostohankinnan perusteena oli, että pitäähän sitä ihmisellä olla kunnon saappaat (niin pitääkin) ja kun kesällä on se partioleirikin. Kerrankin äiskä oli tismalleen samaa mieltä – ja värikin on mitä suloisin.