Tag: Hyvinvointi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaamosajasta selviämiseen on monenlaisia niksejä. Lyhyiden valoisien hetkien hyväksikäyttäminen esimerkiksi lounastunnille ajoitettujen kävelylenkkien muodossa, monipuolinen ravinto ja yksinkertaisesti tilanteen hyväksyminen.
Itse kuulun siihen porukkaan, joka kaikkien edellisten lisäksi varustautuu talvea vasten kunnon vitamiinitankkauksella. Kesäisin ja muuten valoisaan aikaan saatan joskus syödä kuuriluontoisesti esim. C-vitamiinia, jos tunnen olevani vilustumassa. Syksyisin lisään valikoimaan ainakin D:tä, B:tä ja kalkkia.
Minisun 2
Vitamiineja, hivenaineita ja kaikelaisia vastaavia lisäravinteita on markkinoilla niin paljon erilaisia, että välillä on todella hankala tietää, mitä sitä oikein olisi hyvä lisätä ravintoonsa. Minisun Vitamiinikone on hauska apuväline, jonka avulla on helppo selvittää omat tarpeet.
Itse ainakin tunnen, että kun olen varmistanut monipuolisen vitaamiinien ja hivenaineiden saannin, jaksan paljon paremmin. Voi olla, että jos todella kykenisi paneutua aterioihin ja syömisiinsä, mitään purkista nautittavia lisukkeita ei tarvitsisi. Toisaalta syksyt ovat aina niin kiireistä ja stressaavaa aikaa, että aika ei vain kertakaikkiaan aina riitä kaikkeen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain testiin Minisun-tuotteiden lisäksi kahtakin eri magnesium-valmistetta. Kärsin aina välillä tosi rasittavasta pohkeiden kramppaamisesta. Suonenveto tulee yleensä öisin tai aamulla, mutta voi yllättää myös joogatunnilla ja kesken työpäivän. Syypäitä kramppien syntymiseen on monia: pitkäkestoinen liikunta, nestetasapainon heittely, perinnöllisyys, ikä ja kuulemma myös nämä selkävaivanikin saattavat lisätä suonenvetoa.
Olen yrittänyt tsempata veden juomisen kanssa – se kun helposti unohtuu toimistolla ja janokin tulee sammutettua nestettä poistavan kahvin avulla. Lisäksi olen lisännyt venyttelyä ja ottanut takaisin ohjelmaan selkää kuntouttavat lihasliikkeet. Luin jostain, että magnesium saattaisi auttaa myös, joten mielelläni aloitin hivenaineen tehokuurin. Nyt, reilun kuukauden jälkeen, voin kertoa, että suonenvetokohtaukset ovat käytännössä loppuneet. Aivan mahtava tunne!
*kaikki postauksessa näkyvät tuotteet on saatu blogin kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ensin ajattelin, että suuntaan tämän sunnuntai-illan treenivinkin vain korkokenkiä käyttävälle kohderyhmälle. Sitten tajusin, että jalkapöydän ja varpaiden kipuilu on tuttua monille, riippumatta siitä, miten korkeita kenkiä on tapana käyttää.
Jalkapöydän lihaksien surkastuminen on melkoisen tavallista, mutta yksinkertaisilla treenijutuilla on mahdollista pitää homma hanskassa.
Treeni menee näin:
Varvastreeni 2
Istutaan lattialla varpaat paljaana. Sitten rullataan pyyheliina varpaiden avulla ruttuun. Homma toistetaan niin monta kertaa kuin mahdollista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuloksena ei ole näyttäviä lihaksia, mutta toimiva kroppa on kai tärkeämpi. Eikö?
EDIT: pyyheliina, Marimekko, mjukikset H&M ja ihana himmeän hohtava matta nude-kynsilakka Lumene (matt effect, pilvipouta)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mahtaakohan siellä ruudun toisella puolella olla vielä joku, joka ei vielä ole kuullut, että Minttu on kesälomalla (Jeee!!)? Lomamaanantain riemuksi Tampereella oli aivan mielettömän upea auringonpaiste ja tästä eteenpäin on luvattu huikeita hellelukemia.
Tosi mahtavaa siis, että pääsin mukaan Indiedaysin Verman kampanjaan ja testailemaan mm. Bioteekin Aurinkokapseleita.
Aurinkopillerit 2
Aloitin aurikokapseleiden nauttimisen jo pari viikkoa sitten. Silloin Tukholmassa oli mahtavan aurinkoiset kelit ja heräsin tajuamaan, että ihan pianhan tässä onkin toivottavasti lepposat bikinipäivät edessä. Jatkoin kuuria, vaikka jääkausi iskikin, koska optimistina uskoin, että tämä ei ole yksi niistä kesistä, jolloin seuraavat helteet osuvat elokuun loppuun. Niitäkin on nimittäin nähty.
Tänään oli tosiaan ensimmäinen kunnolla aurinkoinen päivä sitten kuurin aloituksen, joten varsinaisesti “in action” -kokemuksia ei kovasti vielä ole. Sen verran olen kyllä huomannut, että superarka dekolteeni on kestänyt aivan mainiosti ne muutamat aurinkoiset päivät, jotka on tullut kirkkaassa kevätauringossa parvekkeella hengailtua.
Tuoteselosteesta löytyvä vaikuttava karoteenimäärä lisää luottamusta siihen, että ihoni tulee nyt kesällä voimaan huomattavasti paremmin sisäisen aurinkosuojan ansiosta. Olen joskus aikaisemmin testannut toisen valmistajan vastaavaa tuotetta ja ainakin silloin huomasin todella selkeän eron ihoni käyttäytymisessä. Aurinkoihottumaa oli selkeästi vähemmän – ei käytännössä lainkaan – vaikka muuten kärsin kutiavasta ihottuma-ihosta koko alkukesän.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suorastaan odottavin ja innosta puhkuvin mielin siis odotellaan kuulemma viimeistään keskiviikkona Tampereen seudulle iskeytyvää trooppista hellettä!
Toinen Verman huipputuotteista – joille on käyttöä erityisesti näin matkoilla – on Rela maitohappobakteeripillerit.
Aurinkopillerit 4
Aikoinaan, kun Karkki ja Peetu oli pieniä, tuli ihan tavaksi, että mihinkään ei lähdetty, jos ei ollut maitohappobakteeritabletit mukana. Varsinkin Karkki on ollut aina kanssani tismalleen samanlainen – kaikkeen mahdolliseen tulee reagoitua vatsalla. Erityisesti matkalla vaikutelma korostuu ja kiukutteleva ruuansulatus voi aiheuttaa kaikenlaista ikävää muuten onnistuneeseen lomareissuun. Maitohappobakteeri on siitäkin mukava juttu, että niitä voi aivan huoletta syödä myös ihan vain varmuuden vuoksi, kysymys kun ei ole mistään lääkkeestä. Tosi hyvä juttu, kun haluaa vain varmistaa, että ärhentelevä vatsa ei pilaa päivää tai pahimmassa tapauksessa koko lomaa.
Lisäksi haluaisin vielä vinkata varsin kätevästä tuotteesta, jonka senkin sain kampanjaa varten testikäyttöön. Wonderm Blister Defence -laastarit on tarkoitettu kesäaikaan ah-niin-tavallisten hiertymien ja rakkojen ehkäisyyn.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen aina vannonut kumimaisten Compeed-rakkolaastarien nimeen – ja olin kieltämättä hiukan epäileväinen näiden suhteen. Tässä kevään mittaan on kuitenkin tullut hankittua useammatkin kengät ja ajattelin, että nyt saankin tehtyä oikein tehotestin. Uudet kengät kun on se tavallisin rakkojen syy ainakin itselläni.
Wonderm-laastari on ihanan ohut ja siksi se tuntuu täysin olemattomalta jalassa. Yksi laastari pysyy noin pari päivää kunhan ei nyt mitään hurjaa saunomista tai kylpyläreissua osu juuri samaan aikaan. En ole ehtinyt testata, miten nuo toimivat, jos jo on saanut rakon – sen verran tehokkaasti riskialueelle sijoitettu laastari esti kaikenlaiset hiertymät. Jo rikkoontuneeseen rakkoon varmasti edelleenkin laittaisin Compeedin, mutta niitä ei taideta enää niin tarvita, kun Wondermien ansiosta jopa uusien kenkien sisäänajo onnistui ilman minkäänlaista vaivaa!
Nyt kantsii klikata samantien Indiedaysin Verman kampanjasivullevielä 6.6. asti ehtii nimittäin osallistua kilpailuun, jossa palkintona on 250 euron arvoinen Olympus TOUGH TG-830 iHS Adventure kit –kamera!!  Ehkä juuri sinä saat ottaa seuraavat lomakuvat uudella huippukameralla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihanan, mutta ei ehkä niin kovin perusterveellisen gaalaviikonlopun jälkeen tuli polttava hinku palata takaisin puhtaaseen ravintoon. En kyllä ole niitä, jotka potevat morkkista, vaikka juhlimista oli kahtena päivänä peräkkäin ja sunnuntaina piti vielä pyöristää fiilinkejä ei-niin-kevyellä nouto-thaikulla. Päinvastoin nautin siitä, että välillä voi olla huoletta miettimättä, mitä suuhunsa pistää. Parin päivän jälkeen viimeistän iskee jo kova hinku terveellisempään meininkiin.
Aloittelin kevennykset puhdistavalla vihersmoothiella, joka ainesosiensa ansiosta on lähestulkoon puhdasverinen detox-juoma. Skippasin kuitenkin varsisellerit tästä versiosta, sillä vaikka tuon Bloody Mary -tikku -nimellä meillä kulkevan kasviksen puhdistava teho onkin kiistaton, sen maku on sev verran ärtsy, että mielestäni hyvin juhlitun viikonlopun jälkeen voi aloitella hiukan lempeämmällä versiolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mitä enemmän lehtivihreää sitä enemmän antioksidantteja ja mineraaleja – eli kaikkea sitä, mitä vihersmoothielta toivotaan. Yleensä valitsen kivan miedon makuista baby pinaattia, mutta nyt ostoskoriin sujahti nippu houkuttelevan näköistä tummaa salaattia.
Jostain luin, että kroppa pystyy käyttämään vihersmoothien arvokkaat ainesosat parhaiten hyödyksi, kun mukana on myös vähän rasvaa. Yksi vaihtoehto olisi lorauttaa joukkoon jotain hyvää öljyä. Voisin kuvitella, että esim laadukas pähkinäöljy olisi aikas herkullista. Rakastan kuitenkin avokadoa, joten tällä kertaa se sai pitää huolta smoothien rasvatasapainosta.
Detox Smoothie 3
PUHDISTAVA DETOX-SMOOTHIE   (2 keskikokoista tai yksi tosi iso annos)
ainekset:
1 ruukku tummaa salaattia (Romana, Tammenlehti.. esmes)
1 ruukku persiljaa
1 lime
1 hyvin kypsä avocado
3 – 4 ruokalusikallista  pellavansiemeniä
valmistus:
Pese salaatti ja persilja ja laita mikseriin yhdessä avokadon hedelmälihan, pellavansiemenien ja puristetun lime-mehun kanssa. Limestä voi laittaa mukaan vähän hedelmälihaa myös – se antaa maulle mukavaa potkua. Lisää reilu desi kylmää vettä ja pari kourallista jääpaloja. Huristele tasaiseksi ja nauti!
 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen vilpittömästi sitä mieltä, että tämä on kaikista valmistamistani smoothieista paras ikinä! Avocado antaa kokonaisuudelle pehmeän kermaisen maun ja olomuodon – ihan kuin mukana olisi vähintään kermaa tai jotain syntisen hyvää tuorejuustoa. Lime tuo mukaan raikkautta ja tästä lähtien laitan kyllä kaikkiin smoothieihin jääpaloja. Tätä kylmää herkkua nautiskellessa ei ollenkaan ole sellainen olo, että sitä nyt hampaat irvessä detoxataan, kun on pakko. Päinvastoin! Viimeisistä mikseriin jääneistä tilkoista tuli melkein kilpailu, että kuka ehtii ensimmäisenä santsaamaan. 🙂

Reilu viikko sitten kerroinkin jo, että pääsin mukaan Indiedaysin ja Yves Rocherin kampanjaan ja sen tiimoilta aloitin kymmenen päivän detox-kuurin. Tänään litkin viimeiset tipat Défiligne-juomasta ja kropan kevätsiivous on tehty.
Otin jokaisena kuuripäivänä detox-selfien, jonka julkaisin Instagram-tililläni (minnapaakkulainen – jos joku haluaa tsekata!). Tarkoitus oli seurata homman etenemistä ja tietty toiveissa oli, että kymmenen päivän jälkeen ero aikaisempaa olisi sekä silminnähtävä että häikäisevä.
Ihan niin hurjaa total make overia en saanut aikaiseksi, mutta ihan kivoja tuloksia kuitenkin.
Yves Rocher Detox 1
Oikealla ylhäällä kuva tasan kymmenen päivää sitten. Perjantai-iltana olo oli aivan järkyttävän väsynyt ja ryytynyt. En melkein kehdannut edes julkistaa tuota ensimmäisen päivän selfietä, mutta kun kerran oli sovittu, että näin tehdään, niin sitten tehdään kanssa. Lauantaina silmänaluset on vielä ihan yhtä mustat, mutta sunnuntain selfiessä muikistelee jo paljon reippaamman näköinen detoxaaja.
Join joka päivä ohjeen mukaisesti litran detox-mehua. Défiligne-juoma tulee tiivisteenä ja korkin mittakupin avulla se laimennetaan juontikuntoon. Maultaan mehu on niin hyvää, että aluksi tuntui, että voiko tämä tosiaan tehota jollain tapaa. Miedon persikan tai vesimelonin aromit maistuvat päällimmäisenä ja taustalla on vieno vihreän teen aavistus. Ei siis tosiaankaan tarvinnut pakottaa detox-juomaa kurkusta alas. Päinvastoin!
Yves Rocher Detox 2
Maanantaina ja tiistaina oli jo usko mennä. Tunsin oloni hiukan pirteämmäksi, mutta mustat silmänaluset ja väsynyt ilme vain tuijotteli takaisin kuvista. Keskiviikon kuva näyttää aavistuksen pirteämmältä – saattaa kyllä johtua myös valaistuksesta.
Kaikki selfiet on täysin ilman filtteriä, koska halusin, että mahdollinen “edistyminen” tulee selvästi esille. Pariin kuvaan lisäsin tosin hiukan valoa, koska niistä olisi muuten tullut aivan liian pimeitä. Kuvat on otettu iPhone 5s:llä.
Yves Rocher Detox 3
Loppukiri! Detox-juoman nauttimisen lisäksi rukkasin hiukan normaalia ruokavaliotani. Aluksi ajattelin jättää pois myös kahvin, mutta sitten tajusin, että se on aivan turhaa, sillä jo juomassakin on hiukan kofeiinia. Muuten jätin pois kaiken näkyvän sokerin, eläinrasvat (paitsi maitotuotteita en), lihan ja alkoholin. Ei mikään erityisen suuri ruokaremontti siis, mutta jotenkin en jaksa innostua mistään kovin äärimmäisyyksiin menevistä dieteistä.
Viimeiset päivät olo oli aivan mahtava! Taisin olla ihan ärsyttäväkin kaikessa energisyydessäni. Haha! Myös unen tarve väheni aivan ihmeellisesti. Normaalisti olen kanttuvei, jos takana on vain seitsemän tunnin yöunet. Nyt saatoin herätä ihan itsekseni ja tarpeeksi nukkuneena vain kuuden ja puolen tunnin unien jälkeen. Uskomaton juttu!
Yves Rocher Detox 4
Tässä vielä virallinen ennen ja jälkeen kuvapari. Ehkä suurin ero on fiiliksessä – mikä välittyy mielestäni myös kuvista. Tunnen oloni reippaammaksi, kaikenlainen ärsyttävä turvotus on häipynyt, iho vaikuttaa kimmoisammalta ja heleämmältä. Kuvissa posket näyttävät yhtä pyöreiltä sekä ennen että jälkeen, samoin eron freesiysasteessa voi selittää sillä, että toinen kuva on otettu perjantai-iltana rankan työviikon päätteeksi ja toinen sunnuntai-iltana hyvin levätyn viikonlopun jälkeen.
Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että detox-kuuri toimi mainiosti. Mangostanihedelmää ja vihreää teetä sisältävä Défiligne-juoma laittaa vauhtia sekä neste- että rasva-aineenvaihduntaan. Yksi suuri etu juoman nauttimisessa on se, että kun litran päiväannosta lipittelee aamusta alkaen, ei kuuri pääse “unohtumaan” kesken iltapäivän verensokerikuilunkaan kohdalla.
Sisäistä kevätsiivousta olen juhlistanut myös ulkoisilla jutuilla.
Yves Rocher Detox 5
Jostain luin, että tämän kevään ehdoton hittiväri kynsissä on puhdas valkoinen. Pitihän tuo tietenkin kokeilla. Sen verran olen kuitenkin jumittautunut “ringfinger” -manikyyriin, että nimettömiin oli pakko saada vähän kultahilettä. (Lumenen lakka saatu blogin kautta, sävy 39, Hiekkaa purossa).
Kampanjapaketissani tuli myös pikkupullo Yves Rocherin valkoista lakkaa. Aikaisemmin en olekaan YR:n lakkoja testannut, mutta oikein mainiosti tuo tuntuu pysyvän kynsissä. Lisäplussaa edullisesta hinnasta ja lakkapullon minikoko tuntuu tosi hyvältä silloin, kun haluaa vain testata jotain sesongin hullutusta. Niinkuin nyt esimerkiksi vitivalkoiseksi maalattuja kynsiä.
Toinen tärkeä kevätilmeen piristäjä on huulipuna!
Yves Rocher Detox 6
Kyllä – luitte aivan oikein – huulipuna. Minulla!
Syytän tästä Lumenen paksun kynän mallisia punia, joiden myötä opin käyttämään väriä huulillani. Porttiteoria osoittautui jälleen toimivaksi ja meitsi käyttää nykyään aivan suvereenisti jopa ihan perinteisiä huulipunia.
Yves Rocherin kampanjapaketissa oli mukana aivan täydellinen kevätväri huulille. Sävy 71 Rose Poudré näytää raikkaalta ja valoisalta kevätkalpealla iholla. Se on riittävän roosa muttei kuitenkaan liian hallitseva.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Tykkään oikein kovasti!
Tuntuu, että nyt kevät saa tulla – olen valmis kaikin tavoin! (No okei, ehkä jotkut kengät vielä…)
Mikäli nyt heräsi innostus testata detox-kuuria tai hankkia vähän uusia kevätmeikkejä, kannattaa klikata Yves Rocherin sivuille. Koodilla YR30 saa nettikaupassa 30 % alennuksen aivan kaikista tuotteista! Kampanjakoodi on voimassa 3.4.-10.4.

Old stuff