Ompelimossa tapahtuu jälleen!

Löysin aika loppumattomalta tuntuvasta kangasvarastostani ihanan hiekkaisen vihreän puuvillasekoitekankaan. Materiaali on melko ohutta ja hetken mietiskelin, että parhaiten se sopisi johonkin mekkoon. Kuitenkin värinsä puolesta se ikäänkuin vaatii vähän safarihenkistä käsittelyä ja se taas ei oikein innostanut. Lopulta päältä pehmeäksi harjattu twill päätyi kevyiden kesähousujen materiaaliksi.

Kaava löytyi samasta tämän vuoden kakkos-Burdasta, kuin pellavajakkukin. Housuista oli lehdessä useampi eri versio: täyspitkät housut ja korkeavyötäröinen malli, jossa ei ollut lainkaan vyötärökaitaletta. Päädyin kopioimaan tuon kuvassa näkyvän version, eli normaalilla vyötärökaitaleella ja lyhyemmillä punteilla varustetun mallin.

Kangas sopi kyseiseen housumalliin oikein mainiosti. Sen sijaan housujen malliin en ole ihan täysin tyytyväinen… Fiksu olisi tietysti tarkistanut etukäteen, mutta minä en tietenkään hoksannut, että tässä mallissa – vaikka se ei olekaan se korkeavyötäröinen –  vyötärökaitale nousee tosiaan ihan vyötärölle asti, mikä tuntuu omaan makuuni aivan liian korkealta. Jotenkin sitä on tottunut, että normaalisti housujen vyötärökaitale osuu johonkin navan alle…

Toinen hassu juttu oli se, että tosiaan kopion tuon lyhyemmän version housuista, joka Burdan mielestä on selkeästi vajaamittainen. No Mintun päällä puntti oli edelleenkin hyvin pitkä ja poikkaisin pituudesta melkein 20 cm… Ties mille amatsoni-saksalaisille nuo on mitoitettu. 😀

Housujen taskut on piilotettu sivusaumaan, mikä ei ehkä ole ihan tyypillisintä chino-tyyliä. En halunnut korostaa taskujen sijaintia, joten jätin taskunsuun tikkaamatta.

Hienoinen mallipettymys olisi ollut vältettävissä sillä, että olisi malttanut mittanauhan kanssa zoomailla kaavaa, ennenkuin alkaa hommiin. Mutta kun inspis iskee, pitää valmista tulla ja hätäseen – ainakin täällä Mintun ompelimossa – ja siinä unohtuu välillä omatkin hyvät opit. No, kyllä housuille varmaan vielä käyttöä tulee… Ihan siistit loppukesän toimistohousut, eikö vaan?