DIY: t-paidasta toppi

Jostain syystä vaatekaapissani tuntuu majailevan hiutuneitten, kulahtaneitten, kierteelle pestyjen ja venähtäneitten t-paitojen armeija. Suurimmasta osasta ajattelen taloudellisesti, että tuokin on vielä ihan hyvä treenipaita ja tuokin on hyvä olla olemassa, jos vaikka joskus tarvii remonttipaitaa. Ihan niinkuin treenatessa ei oikeasti olisi paljon mukavampi käyttää kauniita, funktionaalisesta materiaalista tehtyjä sportti-vaatteita. Ja siis remontti tuskin on tulossa kohdalle ainakaan käsitettävän lähitulevaisuuden aikana.

Sitten on niitä t-paitoja, joita oikeastaan haluaisi vielä käyttää, mutta lörpsähtäneet resorit ja kierteelle rullaantuneet käännökset eivät oikein houkuta. Yksi näistä oli MTWTFSS:n hiekanruskea, timangeilla koristeltu t-paita, jonka hankin vuosi sitten Weekdayn alesta. Sisäinen harakkani rakasti paidan kimaltavia koristuksia, mutta valitettavasti laatu oli mitä oli ja jo ensimmäisen pesun jälkeen helma kiersi ja pääntie oli venynyt oudon malliseksi.

Silläkin uhalla, että olen saksinut piloille noin ziljoona t-paitaa, päätin testata, josko timangiteepparista saisi käyttökelpoisen topin.

Aina aikaisemmin olen ollut tuunaushommissa aika höveli, mikä on johtanut siihen, että  pääntie on roikkunut jossain navan kohdalla, eikä ole ollut puhettakaan, että olkaimiksi jääneet narut oikeasti pysyisivät olalla. Aluksi mietin, että onko tämä “tutoriaali” niin simppeli, että on ihan turhanaikaista iskeä sitä tänne blogiin, mutta sitten tuumasin, että ehkä joku muukin on joskus turhaan tuhonnut t-paitojaan. Eli tässä simppelit teepaitatopin silppuamisohjeet:

Aika maltillisesti siis leikkasin osia pois – niinkuin kuvasta näkyy. Reunoja ei tarvitse huolitella, sillä t-paitatrikoo ei lähde helpolla purkautumaan. Eihän tuo nyt mikään toimistovaate ole, mutta kiva kesähuitula ja paljon käyttökelpoisempi kuin surulliseksi mennyt teeppari.

Ja timangipaita in action näkyikin jo eilisen asukuvissa. 🙂

2 Comments

  1. Meikkis

    Vautsi, hieno toppihan siitä tuli – katsoin noi asukuvat 🙂

    Reply
    • Minttu

      No eikö olekin ihan kiva! 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *