Sunnuntaina on täysikuu – ja sen voima tuntuu jo nyt. Mikäli siis tulee sellainen olo, että haluttaisi pysähtyä, miettiä omia valintoja, arvioida uudelleen tehtyjä valintoja etsetera – niin siitä vaan. Parempaa hetkeä reflektointiin ja ylimääräisestä painolastista irroittautumiseen ei hetkeen tule. Muutenkin kannattaa kuulostella omaa sisintä ja tehdä jotain, mikä saa aidosti sen sisälläsi asuvan lapsen iloiseksi.
Korteilla on myös jotain tärkeää kerrottavanaan tulevasta viikonlopusta. Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspis
Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.
Karneoli
Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.
Brecciated Jasper (Jaspisbreksia)
Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.

 1. Sauvojen Prinsessa
Tiedossa on innostusta, uutta luovaa kasvun energiaa ja pirskahtelevaa iloa, joka saattaa ilmetä ihan fyysisenä haluna hypähdellä ja tanssahdella. Kokemasi pelko on menettänyt tai parhaimmillaan menettämässä otteensa sinusta ja tunnet kuin sisälläsi alkaisi kevät – jäät sulavat, uutta alkaa versota siellä täällä ja innostuksesi avulla näet, mitä kaikkia upeita kukkia sieltä onkaan tulossa. Käytä tämä energia hyödyksesi!
Vinkki viikonlopuksi: Suuressa innostuksen ja energialatauksen pyörityksessä voi käydä niin, että sitä alkaa sekoilla ihan liian moneen suuntaan ja sitten lopulta mistään ei tule mitään. Sauvojen prinsessa ei kehota tarkastelemaan pulppuavia ideoita mitenkään erityisen kriittisesti – sen aika on myöhemmin – mutta täydellinen sekasorto aiheuttaa vain turhautumista. Nyt on myös oikea hetki tarkastella, onko elämässäsi jotakin, mikä estää nauttimasta siitä täysipainoisesti ja keskittää energiaa sinne, ilon kautta.
2. Miekkojen 8 – Häirintä
Näyttää siltä, että edessäsi on valinta kahden vaihtoehdon välillä. Päätös on vaikea, sillä heti, kun olet kallistumassa yhden vaihtoehdon kannalle, toinen alkaakin vaikuttaa paremmalta. Tietämättömyys rassaa hermoja ja tuntuu ahdistavalta.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus kannattaa laittaa jäitä hattuun ja olla ryntäämättä päätökseen, vaikka vaihtoehtojen välillä häilyminen tuntuisikin epämiellyttävältä. Sietämällä hetkittäistä epätietoisuutta voit kerätä lisää tietoa ja tehdä päätöksen omista lähtökohdistasi etkä kuuntelemalla ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja toiveita. Joskus pitää myös hyväksyä se, että oikeaksi kokemasi vaihtoehto ei nyt tällä kertaa ole mahdollinen.
3. III – Hallitsijatar
Syvä henkisyys ja maanläheinen käytännöllisyys ovat nyt tasapainossa toistensa kanssa. Viikonlopusta on hyvällä tahdolla tulossa sopusointuinen, myötätunnon ja hyväksymisen ollessa päällimmäiset elementit. Rakkauden lempeällä voimalla voi saada aivan uskomattoman paljon aikaiseksi. Rauhallinen viipyminen tässä hetkessä antaa mahdollisuuden luoda luottavainen katse tulevaisuuteen.

Vinkki viikonlopuksi: Luota elämään. Nauti tästä hetkestä ja anna luonnollisen energian viedä sinua eteenpäin. Katso ympärillesi ja anna kauneuden valaa voimaa sisällesi, älä tukahduta aistillisuuttasi. Uskalla avautua ja olla antelias. Kaiken ytimessä on se, että annat itsellesi luvan rakastaa itseäsi ehdoitta.
Aikas isoja viestejä tuli meille kaikille!
Itselleni nostin kolmosen eli suuren arkanan hallitsijattaren. Ihana kortti! Olen oikein valmis noudattamaan saamiani vinkkejä. Sopusointu, tasapaino ja elämään luottaminen tuntuu just nyt erittäin hyvältä!
Ihanaa kesäviikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle! Muistakaa, jos nukkumatti on vähän hukanteillä, se on varmaankin vaan ihastelemassa täysikuun upeutta!


Ihan alunperin ajattelin, että kirjoittelen juttuja Karkin ja Cissin häistä vähän sillä kulmalla, että ne, jotka nyt suunnittelevat omia häitään, saavat siitä napattua ideoita itselleen. Toki myös itsestäni on niin ihana tällä varjolla viipyillä ikimuistoisissa häätunnelmissa. Nyt oikeastaan vielä enemmän kuin koskaan kaipaan pieniä pakohetkiä lähimenneisyyteen ja onnelliseen päivään, josta halauksia ja lähikontakteja ei puuttunut.
Vähän kyllä sydämestä ottaa kaikkien heidän puolesta, jotka ovat suunnitelleet häitänsä tälle kesälle. En edes pysty kuvittelemaan, mitä kaikkea heidän mielessään mahtaa juuri nyt liikkua. Eihän se missään tapauksessa ole se ja sama siirtää häitä esmes seuraavaan kesään, jos kaikenlaiset suunnitelmat on tehty tälle vuodelle. Mahtaako sitä saada takaisin maksamiaan varausmaksujakaan? Eikä virtuaalihäät vain parin turvavälin päässä seisovan todistajan läsnäollessa ole missään tapauksessa sama juttu kuin koko suvun kanssa juhlitut tanssihäät.
Mutta tulkaa mukaan, niin esittelen muutamia ihania yksityiskohtia Karkin ja Cissin häistä!

Morsius”riisi”
Valkoinen riisi on kuulemma haitallista puluille ja muille urbaaneille villieläimille. Morsiusmarkkinoilla on kaikenlaisia vaihtoehtoja tahraamattomista saippuakuplista ruusunterälehtiin. Karkki ja Cissi päätyivät (luomu-) seesaminsiemeniin. Onnittelusateen efekti muistuttaa näin klassista riisiä, mutta ravintoarvoltaan siemenet ovat oikein hyväksi city-linnuille.
Kaikki vieraat saivat pussin siemeniä kirkkoon tullessaan.

Date Night Jar
Vieraskirjan viereen oli iltajuhlissa sijoitettu iso lasipurkki, paperilappuja ja kyniä, jotta vieraat saisivat antaa tuoreelle avioparille vinkkejä tulevia treffi-iltoja varten. Idea on mielestäni aivan loistava! Kaikkihan tietää, että deittiromantiikka lentää vakiintumisen jälkeen välittömästi ikkunasta pihalle. Haha!
Sellaisen vinkin kuitenkin antaisin, että kun seremoniamestari kertoo vieraille, mitä heiltä odotetaan, kannattaa kehottaa heitä kertomaan aivan kaikki deitti-ideat. Karkin ja Cissin purkki jäi vähän vajaaksi, kun ohjeeksi annettiin kertoa ne parhaimmat vinkit. Vähemmästäkin tulee suorituspaineita!

Paikkakortit
Olen jo sauhunnut aikaisemminkin, miten mainio idea valokuvista tehdyt paikkakortit ovat! Ihana tapa päästä jutun alkuun vieruskaverin kanssa, kun voi kysellä kuvasta, missä se on otettu, mikä tarina siihen liittyy etc. Sikäli siis juuri erilaiset tilannekuvat, muistot yhteisistä tapahtumista, matkoilta, harrastuksista toimii erinomaisesti, toisin kuin ehkä kliinisesti kauniimmat viralliset profiilikuvat.

Menu
Ensin ajateltiin, että skipataan koko menu, tai siis sen printtaaminen, mutta sitten todettiin, että kyllähän ihmiset tykkäävät tietää, mitä on tarjolla. Monet asiat voi tehdä kalliisti ja hienosti tai huomattavasti edullisemmin näkemällä hieman vaivaa. Ihan tyylikkäät menut saa tulostamalla itse ja koristelemalla askartelukaupasta löytyvillä kultaisilla menu-tarroilla!

Vieraskirja
Luulisin, että jonkinlainen vieraskirja taitaa olla nykyisin häissä ihan vakio (ei vaan ennenvanhaan!). Sen voi toteuttaa varsin monella tapaa, mutta Karkin ja Cissin tyyli on mielestäni aivan ihana.
Juhlissa oli käytettävissä kaksi Polaroid-kameraa ja tarkoitus oli, että kaikki ottavat itsestään kuvan, jonka voi laittaa vieraskirjaan. Tarjolla oli myös monenlaisia kyniä, glitterisiä gel-rollereita ja muuta rekvisiittaa. Näistä vieraat sitten saivat askarrella näköisensä tervehdyksen hääparille.
Lopputuloksena on persoonallinen ja hauska vieraskirja, monenlaisia ikimuistoisia kuvia ja koskettavia tekstejä!

Yllätysmomentti
Karkin ja Cissin häävalssin huipennus: kultainen konfettisade!

Wedding Sweets (Morsiusmakeiset?)
Yksi ehkä suloisimmista yksityiskohdista ikinä!
Kaikille vieraille oli katettu pöytään ihana rasia, jonka kannessa on Karkin ja Cissin nimet sekä häiden päivämäärä. Rasian sisältä paljastuu Hersey’s Kisses (miten osuvaa!) -suklaa nameja. Mutta ei siinä vielä kaikki – jokainen konvehti on koristeltu hienolla tarralla! Kuvavaihtoehtoina joko Karkin ja Cissin kihlajaiskuva, perheen hurmaava Diaz-kisu tai päivän päivämäärä.
Tunnustan, että en raaskinut ollenkaan syödä omia namejani. Rasia on edelleen koskemattomana rakkaiden muistojeni joukossa. Häiden herkkutarjoilu oli onneksi muutenkin sen verran runsas, että sokerihammasta ei ehtinyt kolottaa missään vaiheessa!

En nyt lupaa, että hääjutut olisivat nyt tässä.. Ehkä 1-vuotishääpäivän kunniaksi teen oikein raportin koko päivän kulusta!


Torstai Tarot is BACK!
Olen tässä välillä kyllä katsonut kortteja itselleni, mutta silti tuli jo ihan kova ikävä Torstai Tarotin pariin. Jatketaan pääasiassa samaan tyyliin kuin tähänkin asti, mutta olen tässä ehtinyt tulla tutuiksi parin muunkin Tarot-pakan kanssa tavallisesti käyttämäni Aleister Crowlyn Thoth-tarotien lisäksi. Saattaa siis olla, että jossain vaiheessa tuleekin ihan eri näköisiä kortteja, mutta muuten meininki pysyy samana.
Planeetoista sen verran, että juuri juhannuksen alla alkanut Merkuriuksen peruutus jatkuu yhä 12.7. asti. Blogijutun otsikko mainitsee, että tulossa on uusien alkujen viikonloppu, vaikka mitään isompaa ei normaalisti peruutuksen ajalle suositella. Merkuriuksen peruutus rapujen tähtimerkissä on kuitenkin energioiltaan erilainen ja etenkin sellaiset uudet alut, joihin liittyy vanhan väärinkäsityksen sopiminen, menneisyyden peikkojen kanssa ystävystyminen tai mikä tahansa aikoinaan koettu epäkohta, joka nyt saadaan sovittua, ovat nyt todella myötätuulessa.
Katsotaanpas nyt seuraavaksi ne kortit! Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

1. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
2. Sauvojen Ritari
Tiedossa on sisäistä kasvua ja kehittymistä. Juuri nyt sinulla on kaikki mahdollisuudet ja voima hävittää ympäriltäsi epätoivottuja negatiivisia asioita, jotka estävät etenemästä parhaaksi versioksi omasta itsestäsi. On aika jättää liian pieneksi ja ahdistavaksi käynyt haarniska taakse ja laukata kohti unelmia. Hovikortit viittaavat toisinaan ihan konkreettisesti ihmisiin, joten voi olla, että energinen uusi alku tulee kohdallesi pelottoman ja tulisieluisen nuoren miehen muodossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa pitää silmät, korvat ja muutkin aistit avoimina. Mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen saattavat tulla eteen yllättävässäkin muodossa, joten kantsii olla tarkkana, että tilaisuus ei mene ohi. Kannattaa myös keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mistä se vain on mahdollista – juuri mikään ei ole yhtä kuolettavaa negatiivisille energioille kuin kiitollisuus.
3. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.
Nostin itselleni ykkösen, eli sauvojen ässän. Sinänsä huvittavaa, että oloni on ollut viimeaikoina sumuinen ja nyt vielä tämän lämpöaallon vuoksi aikas flegmaattinen, mutta olen kuitenkin nostanut tuon samaisen energiaa ja voimaa tihkuvan kortin itselleni viimeaikoina useampaankin kertaan. Ehkä nyt sitten pitäisi pikkuhiljaa alkaa ammentaa inspiraatiota omista sisäisistä voimavaroista. Ehkä sieltä jotain löytyy kaikesta huolimatta!
Ihanaa viikonloppua! Nauttikaa auringosta, mutta olkaa varovaisia!


Valtavan suuret kiitokset kaikille, jotka olette ottanut osaa suureen suruuni täällä blogissa ja facebookissa! Yhteisöllisyydellä on aivan valtavasti merkitystä varsinkin tällaisina hetkinä, kun tuntuu, että omat voimat eivät oikein riitä. Kiitos, että olette siellä!
Äidin hautajaisista on nyt reilu viikko – ja pääni sisäinen sumu alkaa pikkuhiljaa hälvetä. Mietiskelin jo viikonloppuna, että nyt tekee jo kovasti mieli takaisin blogin pariin – ja halusin tehdä sen palaamalla vielä niihin oivalluksiin, joita tämä suruaika on tuonut tullessaan. Tai oivalluksia ja oivalluksia… mutta jotain mietteitä, jotka ehkä voidaan pistää jonkinlaisen sisäisen kasvun piikkiin.
Hautajaispäivän kuvien selaaminen meni kuitenkin sen verran tunteisiin, että sanoja ei oikein sitten vielä viikonloppuna kuitenkaan löytynyt.
(Tuo yllä oleva ruusu on viljelypalstaltani – eikö olekin ihana! – muut kuvat Tampereelta)

Olen elänyt viime viikot melkoisessa tunteiden ja fiilisten hullunmyllyssä. Toisaalta aivot ovat olleet aivan sumussa, toisaalta kaikenlaiset tunnekuohut yllättävänkin skarppeja. On tullut myös kiukuteltua ja menetettyä hermot useampaankin kertaan tavalla, jota en oikein tunnista itsekseni. Vilpitön anteeksipyyntö kaikille, jotka ovat tielleni osuneet.
Alitajunnasta on pulpahdellut kaikenlaisia muistoja, keskustelunpätkiä, tapahtumakulkuja ja sattumuksia, joita en ollut muistanut edes olleenkaan. Monta monituista äidin kanssa käytyä riitaa on palautunut mieleen yllättävän sanatarkasti. Myös se hetki, jolloin koin, että nyt en enää voi soittaa kysyäkseni neuvoa tai apua.
Olen tuntenut olevani hyvin yksin.
Huono omatunto on raastanut, vaikka miten yritän puhua itselleni nätisti ja kertoa, että tein, minkä pystyin, kävin niin usein kuin kykenin ja soittelin kuitenkin säännöllisesti. Ääni sisälläni nakuttaa, miten erinomaisesti olisin voinut viettää paljon enemmän aikaa Tampereella – ja kunnollinen tytär olisi soitellut joka ilta.
Lisäksi tuntuu, että kaiken tämän ikäväni ja suruni ja kaipaukseni keskellä olen ihan poskettoman itsekäs. Äiti oli hyvin sairas, hänelle on niin paljon parempi, että pääsi vihdoin lepoon. Mikä ihmeen oikeus minulla on olla surkea? Kaikkein kauheinta olisi ollut se, jos äidin kärsimykset olisivat vain jatkuneet ja jatkuneet.

Meille osui aivan ihana pappi. Hän puhui valtavan kauniisti siitä, miten äidin rakkaus – tai rakkaus ylipäätään ei katoa. Ajatus lohduttaa – ja tällaisena voimakivi-kristallihippinä helposti voin kokea, että äidin rakkauden henki ja valo on jotenkin läsnä. Ihan kuin voisin palata niihin aikoihin, jolloin pienimmänkin tenkkapoon sattuessa soitin ensimmäisenä äidille. (Tai no, on pari-kolme aihealuetta, jolloin Tinni oli – ja on – se, jolle soitan, mutta you got the point!)
Varsinkin se, kun pappi puhui siitä, miten juuri kuolema tekee elämästä niin erityisen ja arvokkaan, jäi pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Hautajaisten ja muistotilaisuuden jälkeen vietettiin loppupäivä Tampereella “circle of life” -teemalla, mikä konkretisoi tuon kristallinkirkkaasti.
 

Kun mummot kuolevat

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja he humisevat lastenlastensa yllä,

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa

lumimajaksi heidän ylleen.

Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

Eeva Kilpi

 

Olen siinä mielessä onnekas, että en ole käynyt tätä ennen koko elämäni aikana kuin kaksissa hautajaisissa. Ensimmäisissä olin 10-vuotias ja muistan vain sen, miten hävetti, kun äiti sanoi, että voin hyvin mennä valkoisessa mekossa, koska olen lapsi. Olisin tietty halunnut laittaa jotain mustaa päälleni, minkä esiteinin pikkuvanhuudella tiesin tapojen mukaiseksi. Toiset hautajaiset olivat isäni 17 vuotta sitten – niistäkään ei jostain syystä ole mitenkään valtavasti muistikuvia, vain välähdyksiä sieltä täältä.
Jotenkin kuitenkin järki sanoo, että hautajaisissa kuluu muistella vainajaa. En ollut siihen mitenkään erityisesti varautunut, mutta sydämeni aivan pakahtui kaikista muistoista, jutuista – kohelluksistakin – mitä äidin sukulaiset, ystävät ja työkaverit elämän varrelta kertoivat. Tuntui kuin olisin vasta tuolloin oppinut näkemään kokonaisen ihmisen enkä vain oman mutsini tai Karkin ja Peetun mummun.
Taisin tuolla alussa luvata, että kerron jotain sisäistämiäni elämänviisauksia. Aika tajunnanvirtaa tästä nyt kuitenkin tuli, niin sanotaan nyt vaikka, että vasta nyt tajusin, miten osuva runo kiteyttää paljon enemmän kuin ne sanat mitä siinä on. Siis niinkuin se vanha klisee kuvasta, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
 

Äidit vain,

nuo toivossa väkevät,

Jumalan näkevät.

Heille on annettu

 voima ja valta

kohota unessa pilvien alta

ja katsella korkeammalta

Lauri Viita

 


Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään tiedättekin jo, että äitini oli varsin huonossa kunnossa jo pidempään. Sikäli uutiset, että nyt hän on päässyt rauhaan ja lepoon, ei tule varsinaisesti yllätyksenä. Jäähyväisiä on jätetty jo askelittain, niistä olen teillekin avoimesti puhunut. Äidin kannalta asiat ovat nyt hyvin ja oman uskoni mukaan hän on isän luona – ja oman äitinsä, jota varsinkin loppuaikoina kaipaili kovasti.
Viime päivät on menneet varsin sumussa. Itku tulee mitä ihmeellisimmistä asioista, alitajunnasta pulpahtelee käsittämättömiä muistojen sirpaleita – eikä pelkästään niitä ruusunpunaisia. Käytännön asioiden hoitaminen, mikä nyt muutenkaan ei ole varsinaisesti vahvuusalueeni, vie ihan älyttömästi voimia. Äidille kuuluisi kunnon hautajaiset, joissa on paljon väkeä ja lopulta hyvä meininki. Nyt kukaan ei uskalla eikä halua tulla.
Mintulla on nyt takki tyhjä.
Blogi pitää pienen tauon. Ei siksi, että pitäisin hömpsöttelyjuttujen tekemistä nyt epäsopivana – tai ajattelisin äidin paheksuvan. Päinvastoin, äiti pitää mua varmasti tosi nössönä ja pehmona, mutta tilanne on se, että rahkeet ei yksinkertaisesti riitä. Olen pahoillani, tiedän, että monille Torstai Tarot on jo muodostunut perinteeksi. Mutta palaan kyllä takaisin, kunhan löydän taas oman tasapainoni.
Pitäkää hyvää huolta toisistanne ja muistakaa sanoa ääneen rakkaillenne, että rakastatte! Koskaan ei voi tietää, mikä hetki on viimeinen. <3


Täytyy varmaan asentaa puhelimeen joku erityishälytys, joka kertoo, mikä päivä on menossa. Tämä jatkuva kotona hilluminen ja päivien epämääräinen puuro on toisaalta ihan ihanaa – kissatkin alkaa pikkuhiljaa tottua, että hyörin tauotta kotosalla – mutta se on johtanut myös siihen, että aluksi ihan vitsinä alkanut ”mikäs päivä tänään onkaan” -heittely alkaa olla ihan totta.
No, tänään on kuitenkin torstai – ja Torstai Tarotin aika!
Viikonloppu on tärkeä, sillä Venus peruuttaa edelleen ja huomenna on uusi kuu. Eli samanaikaisesti, kun Venus kehottaa meitä tarkastelemaan ihmissuhteitamme, selvittämään mikä on juuri minun oma totuus ja olemaan rehellinen vääristyneiden suhteiden kohdalla, uuden kuun energia kannustaa katkaisemaan siteet kaikkeen negatiiviseen, raskaaseen ja alaspäin vievään painolastiin – ja aloittamaan jotain uutta, enemmän todellista.
Katsotaanpas seuraavaksi kortit! Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Helmiäinen
Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.
Rutiili vuorikristalli
Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.

1. Maljojen 10 – Täyttymys
Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.
Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.
2. Miekkojen 3 – Murhe
Jokin asia tai kysymys on vaivannut sinua jo pitkään, mutta siihen ei ole tullut selkeää vastausta. Tilanne kiusaa ja painaa mielen matalaksi – ja pahinta on se, että asia ei riipu vain sinusta ja jostakusta muusta, vaan mukana on kolmas osapuoli. Epäily ja huoli sumentaa ajattelua. Yksi negatiivisen energian perusmerkkejä on asioiden loputon vatvominen, levottomuus ja ahdistus.
Vinkki viikonlopuksi: Asioihin on saatava selkeys, muuten sitä ei pääse eteenpäin ja saavuta tasapainoa. Jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen ja vaikka päätöksen tekeminen tuntuisikin tosi vaikealta, epävarmuudessa eläminen ei johda mihinkään hyvään.
3. XVIII – Kuu
Voi olla että viikonlopusta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!
“Vain muutos on pysyvää” alkaa olla aikamoinen klisee, mutta niinhän se vain on. Nostin itselleni ykkösen ja sain siitä taas hyvän muistutuksen. Samoin siitä, miten tärkeä on osata olla stressaamatta asioista, jotka ehkä tapahtuvat – tai tulevaisuudesta, mikä on jokatapauksessa mysteeri. Kaiken tämän myllerryksen ja hullunmyllyn keskellä olen oikeastaan aika rauhallinen ja vilpittömän kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä elämässäni on. Vain muutama vuosi sitten moni nyt toteutunut ja toteutumassa oleva asia oli vain haave!
Ihanaa viikonloppua! Muistakaa pitää turvavälit!!

Old stuff