Shoppailufilosofiani on sellainen, että pyrin ostamaan mahdollisimman vähän ja kun hankin jotain, toivon ja haluan, että hankintani pysyy kanssani pitkään. Jo neljä vuotta on aikoinaan hinnaltaan ihan liian kallis Acnen nahkarotsi ollut uskollinen taisteluparini. Yhtenä päivänä tajusin, että kaveria voisi vaikka vähän hoitaakin. Toivon nimittäin, että yhteiset vuotemme jatkuvat vielä pitkään tulevaisuuteen.

Aika hauska muuten kaivella vanhoja blogipostauksia. Kuvat on toki karmivia ja mikä ihme tuo pään pois leikkaamis -vimma oikein oli. Mutta tästäkin postauksesta selvisi/muistui mieleen, että tuon nahkatakin mallin nimi on Faith. Miten osuvaa!

Acnen biker ei ole mitään tyypillistä prätkärotsinahkaa. Siis paksua ja jäykkää kamaa, joka kestää, vaikka sattuisi vetämään lipat moottoripyörällään. Ei, oma raksuni on ihanaa ylellisen pehmeää italialaista lammasnappaa, jonka oliivinmusta pinta on varmasti herkempi kuin motoristikäyttöön tarkoitettujen rotsien. Tietty kuluminen sopii mielestäni ihan tuohon tyyliinkin. Vähän niinkuin farkutkin on parhaimmillaan vasta, kun niihin on saanut oman kropan muotoiset kulumaviirut.

Mutta liika on liikaa. Laukkuolkapää alkoi olla jo ihan harmaa, samoin hihansuut ja kyynärpäät. Päätin, että nyt on aika antaa hiukan hellää huomiota takille.

Käytin Bostonin ohuelle ja “hienolle” nahalle tarkoitettua hoitovoidetta. Tuo ei jätä pintaa öljyiseksi tai rasvaiseksi, vaan imeytyy tosi kauniisti nahkaan. Tökötti muistuttaa koostumukseltaan aivan hiustenhoitoainetta. Helpoiten sitä saa levitettyä joko puhtaan sienen tai pehmeän kangaspalan avulla. Itse käytän aina tämän tyyppisissä hoitohommissa vanhoja pehmeäksi kuluneita, käytöstä poistettuja keittiöpyyhkeitä.

Lopputuloksesta ei nyt tullut otettua kuvaa (ja nyt on jo liian pimeää), mutta oikeastaan ulkonäköön tuo käsittely ei mitenkään hurjasti vaikuta. Ihan vaaleimmaksi kuluneet kohdat tasottuivat hiukan, mutta muuten suurin ero on siinä, miltä nahka tuntuu. Aivan kuin nahkatakkini olisi “tervehtynyt”, niin pehmeältä, joustavalta ja kimmoisalta se tuntuu ja näyttää nyt kauttaaltaan. Hyvin hoidettu nahka kestää myös paremmin kulutusta ja rasitusta – joten kannattaa nähdä tuo pieni vaiva!

Luin muutama viikko sitten DN:stä mielenkiintoisen jutun liittyen etikettiin. Oikeastaan artikkeli käsitteli ensisijaisesti nettikäyttäytymistä ja pääaihe oli se, miten facebookin kautta lähetettyihin tapahtumakutsuihin tulisi vastata. Kirjoittaja niputti yhteen ja samaan niin ystävien lähettämät tupari- ja brunssikutsut kuin kaupallisten toimijoiden tapahtumakutsut – mikä on mielestäni jo ensimmäinen suuri virhe. Sen lisäksi jutussa oltiin sitä mieltä, että tapahtumanappuloiden kautta vastaaminen on suoraan verrannollinen normaaliin tulen/en tule/tulen ehkä ilmoittautumiseen. Jos on ilmoittautunut, pitää mennä ja maybe-vaihtoehdon käyttäminen on vain ja ainoastaan erittäin epäkohteliasta.

Juteltiin asiasta Peetunkin kanssa ja hän oli samaa mieltä kanssani, että artikkelin kirjoittaja ei ole tajunnut nykyistä käyttäytymisetikettiä. Kun facebook-tapahtumaan vastaa “attending” (eli oisko toi “osallistun” suomenkielisessä fb:ssä), se tarkoittaa “jee, kiva tapahtuma – tykkään tästä, mutta en kyllä osaa yhtään sanoa tulenko vai enkö”. Jos on oikeasti osallistumassa, se vahvistetaan joko kirjoittamalla tapahtuman seinälle tai henkilökohtaisesti järjestäjän kanssa. Vastaamalla “maybe” sanotaan: “tosi kiva tapahtuma, mutta en valitettavasti tällä kertaa pääse”. Jos kysymyksessä on aito ehkä, se vahvistetaan jälleen tapahtuman seinällä tyyliin “tulen, jos vaan saan lapsenvahdin” tms. Tapahtumakutsusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä: “idioottimainen tapahtuma, en ole todellakaan tulossa” paitsi, jos asia selvitetään seinällä tyyliin: “sorry, en pääse – olen matkoilla juuri tuolloin!”. Kokonaan vastaamatta jättäminen tarkoittaa “ei kiitos, en ole tulossa”.

Näistä tulkinnoista saa toki olla myös eri mieltä – ja uskon, että aika monet ovatkin. Juuri tuo ajatus jäi pyörimään takaraivooni ja aloin miettiä etikettiä vähän laajemminkin. Etiketti on yleistäen vallitsevan hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormistot. Tarkoitus on helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä, kun suunnilleen kaikki tietävät, mikä on korrektia ja “oikein” ja mikä taas katsotaan epäkohteliaaksi.

Ongelma on vain siinä, että etiketti sen paremmin kuin muutkaan käyttäytymisnormit eivät ole kovin yleispäteviä. Se, mikä on hyväksyttävää, muuttuu ajan myötä. Klassinen esimerkki juntista, joka ei ymmärrä etiketistä mitään, on tyyppi, joka päätyy hienoille päivällisille, eikä tiedä millä haarukalla pitäisi syödä. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä on kovin vaikea päätyä huonosti käyttäytyvien kategoriaan, vaikka söisikin salaattinsa äyriäishaarukalla. Sen sijaan voi antaa todella moukkamaisen kuvan itsestään, jos ei tunnista haarukat designannutta muotoilijaa.

Eikä tarvitse matkustaa kovinkaan kauas kotoa, kun hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormit keikahtavat aivan päälaelleen. Pohjoismaisesta näkökulmasta täysin porsasmainen ruokailu äänekkäästi särpien ja röyhtäillen, on monessa paikassa suorastaan velvollisuus, koska näin osoitetaan käyttäytymisellä, miten mahtavan herkullista tarjottava ruoka onkaan!

Tässä kuitenkin kolme yleispätevää käyttäytymissääntöä, joilla luulisi pärjäävän missä tahansa ja milloin tahansa:

1. Älä puhu vain itsestäsi.

Vaikka olisit miten kiinnostava henkilö omasta mielestäsi, kukaan ei ole kiinnostunut kuuntelemaan narsistisia monologeja.

2. Peilaa

Epävarmoissa tilanteissa on hyvä vaihvihkaa tsekkailla muiden käyttäytymistä ja sopeuttaa omansa sen mukaan. Päivällispöydässä voi peilata pöytäseuralaisen toimintaa. Näin pysyy yleensä ainakin jonkin verran juonessa mukana.

3. Sosiaalinen media

Älä koskaan kirjoita sosiaaliseen mediaan mitään, mitä et voisi kirjoittaa isoäidin postikorttiin.

(Alkuperäinen idea kolmeen etikettisääntöön tuli DN:stä, mutta en enää löytänyt tuota viikkoja vanhaa lehteä, joten ohjeet ovat Mintun tulkinta aiheesta.)

Jossain vaiheessa päätin, että ei ole tarpeen julkaista täällä blogissa kuvia ihan joka kerta, kun satun lakkaamaan kynteni. Ei, vaikka omaan silmään uusi lakkaus yleensä näyttääkin ihan mahtavalta. Lähinnä kai sen takia, että edellinen kulahtanut  ja rapissut väritys normaalisti ehtii häiritä ja ärsyttää vähintään päivän-pari ennenkuin saan aikaiseksi sutia uudet sävyt kynsiin.

Tällä kertaa oli kuitenkin ihan pakko. Löysin Peetun kynsilakkalaatikosta kivan oloisen turkoosin kynsilakan ja tylsistyneenä tuumasin, että testataanpas tuota, kun en ole aikaisemmin sitä kokeillut. Oikeastaan etsiskelin jotain tummanpunainen, violetti, ruskea -linjalla olevaa, noin niinkuin muka osoittaakseni maailmalle, että ei täällä ole ainakaan mitään ongelmia syksyn saapumisen kanssa. Yritys oli hyvä, mutta sitten en kyennytkään. Tartuin metallihileisen turkoosia kynsilakkaa sisältävään pulloon aika skeptisenä, mutta tuumasin, että eiköhän tuo nyt viikonlopun yli ole ihan ookoo.

Kunnes näin – ja ennenkaikkea sisäistin – lopputuloksen ja rakastuin aivan täysin!

Lakka, joka pullossa näytti tosiaan aika “hileiseltä” kuivui kynsissä aivan mielettömän ihanaksi uima-altaan veden väriseksi turkoosiksi metalliksi! Onhan tuo kieltämättä aika kesäinen, mutta onneksi kesän aikana hankittua vaatimatonta rusketusta  on vielä rippunen jäljellä. Päivettyneen ihon ja uima-allasturkoosin yhdistelmä virkistää melkein yhtä hyvin kuin olisi oikeasti saanut pulahtaa sinne altaaseen. Tai no ei tietenkään, mutta ajatuskuvio ilahduttaa – ja se kai on tärkeintä!

Kysymyksessä on Lumenen Natural Code -sarjan lakka, sävy 9 Live it up.  Tuo on ollut Peetulla jo ainakin pari vuotta, eikä todellakaan ole aavistustakaan vieläkö sitä on mahdollisesti myynnissä..

Kävin viime tiistaina moikkaamassa Peetua töissä. Tarkoitus oli kuvailla Americanassa kaikenlaisia hienoja juttuja pahasti vaivaavaa western-kuumetta lievittämään ja mitä-hankkisin-omaan-garderobiini -ajatuksia selkeyttämään. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Ikuistin myös Peetun valloittavan työasun. Suloinen paitamekko on peräisin 60-luvulta – ja löytynyt luonnollisesti Americanan valikoimista. Aurinkoinen koralli-vaaleanpunainen-lime sävymaailma raamittuu kivasti mustien ballerinojen ja päähän solmitun huivin avulla.

• mekko, vintage (Americana)
• ballerinat, Rizzo
• huivi, Indigofera 

Meitä oli joskus kuuden tytön tiivis porukka. Oltiin parhaita kavereita toisemme kanssa, käytiin samaa koulua ala-asteelta alkaen – useimmiten jopa samalla luokalla, asuttiin samoilla nurkilla Pyynikin kupeessa Tampereella, illat ja viikonloput hengattiin yhdessä partiossa, rakastuttiin samoihin poikiin. Käytännössä vietimme kaiken aikamme enemmän tai vähemmän yhdessä. Sitten tuli kirjoitukset, koulu loppui, elämä heitteli ympäri maata ja osin ulkomaillekin, partio jäi taka-alalle ja yhtäkkiä huomasimme kauhuksemme, että oli kulunut kuukausia siitä, kun viimeksi tapasimme.

Silloin  päätimme alkaa pitää tyttöiltoja vuorotellen aina kunkin kotona. Tavoitteena oli tavata säännöllisesti, pitää välillämme olevat “linjat” auki, kertoa kuulumisia, saada vertaistukea, kikattaa yhdessä ja syödä hyvin (tai no, Mintun luona on ollut tarjolla nouto-pizzaa useammin kuin kerran…). Aluksi tyttiksiä pidettiin muutaman viikon välein, ruuhkavuosien painaessa päälle harvemmin, mutta aina kuitenkin vähintään parin kuukauden välein. Kaikki ei aina pääse mukaan, mutta ajankohdat pyritään valitsemaan niin, että mahdollisimman moni meistä pystyy osallistumaan. Ja yleensä aina, kun Minttu on poikkeamassa Tampereella, on myös tyttiksen aika!

Kuvasin viime tyttiksen illan emännän kaunista rivitalopuutarhaa ennenkuin antauduin täysin päivällispöydän herkkujen vietäväksi. Piha ei ole suurensuuri ja muistan, miten se oli muuttovaiheessa lähinnä läntti mitäänsanomatonta nurmikkoa. Muutamassa vuodessa ystäväni on loihtinut paikalle ihanan ja toimivan kesäkeitaan, joka todella nostaa kiinteistövälittäjäläpän “kuin yksi huone lisää kesällä” ihan uuteen merkitykseen.

Tunnelmallinen keinu villiviinin varjossa. Köynnös suodattaa kuumimman auringonpaisteen, joten keinussa on mukava juoda aamukaffetta ja vaikka lueskella akkainlehtiä.

Rauhallisen vihreät tekstiilit ja lasituikut antavat ihanan jatkumon puutarhan vihreydelle.

Pihan kirsikkapuista tulee kuulemma niin paljon marjoja, ettei aina oikein tiedä mitä niillä tekisi. No, jälkkäripiirakan kanssa tarjottu kirsikkalikööri oli ainakin tosi herkullista!

Kompakti kesäkeittiö, jossa kaikki tarvittava on kauniisti käden ulottuvilla. Huomaa myös savustuspönttö! Saatiin niin hyvää savustettua lohta, ettei mitään rajaa…

Ruokapöytä on terassilla sävymaailmaan sopivan vihreäraidallisen markiisin alla. Eipähän haittaa pienet sadekuurot – eikä tulikuumana porottava aurinkokaan, jos sellainen sattuisi joskus tekemään visiitin näille leveysasteille.

Mun siskot! <3 <3 <3

(Lupasin, että en laita kenestäkään kuvia blogiin ennenkuin ovat hyväksyneet omat esiintymisensä. No, en tietenkään ole lähettänyt kuvia kenellekään etukäteistarkastettavaksi, joten ehkä nuo pari kuvaa häippäsee täältä… Seli seli jo etukäteen. :D)

Näyttäville statement kaulakoruille kaikki kunnia arkiasujen piristäjänä. Varsin ahkerasti olen ulkoiluttanut Marnin H&M-malliston valkoista kukkahässäkkäkorua. Juuri nyt himottaisi ottaa seuraava askel ja yhdistää räyhäkkäät bling-bling korvikset perustavalliseen neulepaitaan, harmaaseen t-paitaan, valkoiseen kauluspaitaan etc.

 Heidi Klumin huikaisevat perhoskorvikset on ehkä jo vähän too much, vaikka juuri näyttävyys onkin statement-korujen juttu. Tykkään kuitenkin tuosta ideasta, että korut lakkaavat ikään kuin olemasta pelkät korvikset ja muuttuvat osaksi asua ja kampausta häpeilemättömän huomionhalunsa ansiosta.

Hiukan iisimpi versio aiheesta on vilautella statement korviksia pitkien avoinna liuhuvien hiusten seasta, kuten jompi kumpi Olsenin tyylisisaruksista tekee. (ei, en vaan kertakaikkiaan opi erottamaan heitä – tai ainakaan muistamaan kumpi on kumpi! :D). Tällä tyylillä olisi varmasti helpompi aloitella.

Statement Earring -trendin testaamisen tekee helpoksi myös se, että varastoistani sattuu löytymään aika montakin paria varsin näyttäviä uistimia. Lisäksi kaikilla ketjuilla tuntuu olevan tuon tyylisiä koruja runsaasti valikoimista juuri nyt.

 Kävin myös haikailemassa ihania korviksia Outnetissa. Varsinkin nuo alarivissä oikealla olevat Oscar de la Rentan korut himottaisi tosi kovasti. (EDIT: No, I mean the other right… suurimmat pakko-saada -fiilikset aiheuttaa siis nuo alhaalla vasemmalla olevat korvikset! Milloinkahan opin erottamaan oikean ja vasemman??) Tosin 60 % alennuksesta huolimatta niille jää vielä melkein 163 euroa hintaa, joten todennäköisesti jäävät vain haaveeksi.

Korukuvat: Outnet, muut: imoverit.onsugar.com