Aina ei voi onnistua.
Tiedän, että täällä armaassa blogissani, jossa suhtaudutaan shoppailuun periaatteessa, jos ei nyt penseästi, niin ainakin varsin pidättyväisesti, on viime aikoina esitelty ihan luokaton määrä uusia hankintoja. Syytän Peetua. Neito kun on ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikeissa päivätöissä ja saa ihan oikeaa kuukausipalkkaa. On ihan mahtavaa, että silloin voi täydentää garderobin aukkoja hyvillä hankinnoilla.
Ja erittäin shoppailupidättyväinen Minttu on kieltämättä kannustanut. Peetulla on edessä monta vuotta KTH:n luentosaleissa, joten nyt on hyvä tehdä ostoksia, jotka hankintahetkellä ovat hiukan kalliimpia. Toisaalta juuri niistä saa eniten iloa sitten, kun opiskelijabudjetti ajaa syömään kaurapuuroa ja estää valuuttaa vaativan irroittelun fashion-alueella.

Yksi Peetun I wish -listan ykkösistä on ollut jo pitkään Dr. Martensit. Olen ollut omiini niin mielettömän tyytyväinen (okei, kolme paria Compedia meni niiden kesyttämiseen, mutta sen jälkeen: mukavuustaivas!), että suosittelin ehdottomasti niiden hankintaa. Peetun kenkävarastosta löytyy useamman vuoden käytön jälkeen yhä hyvässä kunnossa olevat Vagabondin mustat maihinnousukengät, joten mustat Martensit olivat tästä syystä poissa laskuista.
Harkinnan alla on ollut hot pinkit (ei-kiiltonahkaiset) versiot, valkopohjaiset kukalliset ja punaisia kiiltonahkaisiakin mietittiin hetki. Peetu on ollut reippaana huutelemassa täkäläisen Huuto.netin sivuilla lupaavan oloisia pareja, mutta mikään ei ole osunut kohdalle. Riemulla ei ollut rajoja, kun Brandoksen alesta löytyi upeat violetit kukalliset 16-reikäiset 40 % alennuksella.

Homman piti olla aivan varma nakki. Meillä on kotona yhdet 38-kokoiset 16-reikäiset Dr. Martens 1460 -malliset kengät. Ja ne sopivat paremmin kuin hyvin sekä Mintun että Peetun jalkaan.
Voin kertoa, että itku ei ollut kaukana, kun piti todeta, että upeat, ihanat, kauniit ja tyttömäisen herkänrouhet maihinnousukengät on aivan liian pienet!!

Satuin tulemaan töistä kotiin juuri, kun Peetu oli eteisessä avaamassa pakettia. Innosta sanattoman tohkeissaan, tietenkin. Ja se hetki, kun ensimmäinen kenkä nousee laatikosta. Ooh ja iih ja wau, mutta heti näkee, että onpa se pieni. Ja sitten se hetki, kun tyttö yrittää kiskoa kenkää jalkaansa. Saa sen ahdettua sisään. Katse kertoo jo kaiken ja sitten: “äiti, tää on ihan liian pieni”.
Kengäthän ne vaan on ja on maailmassa pahempiakin pettymyksiä ja jollakulla ei ole kenkiä ollenkaan, mutta täytyy sanoa, että itku ei ollut kaukana.

 
Tästä traumaattisesta kokemuksesta on jo hetki – eli henkinen tasapaino on palannut talouteemme. Peetu laittoi Brandokselle kyselyn kengistä ja sai ystävällisen vastauksen nopeasti. Valitettavasti heillä ei ollut tarjota tilalle uusia samanlaisia, mutta sehän on alekenkien kohdalla ihan jo melkein oletettavaa. Palautus sujui vaivattomasti ja helposti – eli Brandoksen suhteen ei ole mitään valitettavaa.
Jos tässä nyt jotain toivoisi olisi se, että kaikki nettishoppailevat kanssaihmiset kävisivät jättämässä palautetta jotain ostettuaan. Vain jo sellainen tieto, miten hyvin koko vastaa “normaalia” olisi tässäkin tapauksessa auttanut Peetua tekemään oikean johtopäätöksen.
Edelleenkin kyllä ihmettelen, että miten 38 saattoi olla niin pieni. Kokeilin nimittäin itsekin noita jalkaani ja kysymys ei todellakaan ollut mistään pienestä erosta. Omat kolmekasini sujahtavat jalkaan mukavasti ja ovat sellaisella ihanalla “monomaisella” tavalla (lumilautailijat ymmärtänevät ainakin… :D) vähän väljät. Nuo violettikukkaiset kaunokaiset olivat niin pienet, että en saanut ahdettua jalkaani sisään ollenkaan. Väittäisin, että koko oli lähempänä 36:tta kuin 38:a. Outo juttu, mutta aina ei voi onnistua.

Tässä männäviikolla saapui vielä yksi joululahjapaketti. Jotain, jota lahjan saaja (in this case, Peetu) on himoinnut ja kuolannut jo varmaankin vuoden verran ihan konkreettisesti ja vieläkin pidempään yleisellä “haluaisin jonkun sellaisen…” -tasolla.

Että “paketti” (yksikössä) saapui on kuitenkin lievä understatement. Naurettiin lopulta Peetun kanssa ihan ääneen, kun ensin melkoisen isosta pahvilaatikosta (sellainen kahden reilun käsilaukun kokoinen boksi) kuoriutui kiva Shopbop-laatikko, sen sisältä pienempi ruskea pakkauslaatikko (ei mukana kuvissa) ja vasta sen sisältä se varsinainen, odotettu, Michael Kors -rasia. Fashion versio venäläisestä maatuskanukesta?

Ja sieltä viimeisestä kuoriutui esiin Peetun superkauan himoitsema upea teräksenvärinen rannekello! Michael Kors Silver Slim Runway Watch on mittasuhteiltaan trendikkään maskuliininen, mutta muuten tyylikkään linjakas, ajaton ja elegantti. Upea kello on täysin vailla trendiversioille niin tyypillistä meluisaa muotoilua ja överiblingiä. Kelpaisi kyllä paremmin kuin hyvin myös Mintulle.

Tässä kaunokainen vielä Mintun ranteessa. Ai hitsi vieköön, kun alkoi tehdä mieli uutta rannekelloa!! Tai ehkä käyn vain vaihdattamassa patterit ikivanhaan Swatchiini. (Aika pudottava taso, btw, noissa vuonna 2007 tehdyissä postauksissa… Haha!)

Viime perjantaina oli yksi täkäläisen muotivuoden merkittävimmistä tapahtumista, Elle Galan. Näin monta päivää meni pettymystä nieleskellessä, kun en tänäkään vuonna saanut kutsua juhliin. Haha! Eivais, en kyllä ole enää moneen vuoteen edes ajatellut olevani kutsuttujen joukossa. Joskus freelance-aikoina vuosia sitten jaksoin vielä pommittaa järjestävää tahoa, että kutsukaa mut, kutsukaa ny. Eivät kutsuneet. 🙂
Elle Gaalassa jaetaan useita palkintoja ja kunniamainintoja eri fashion-kategorioissa vuoden aikana erityisen kunnostautuneille alan ihmisille. Omasta mielestäni kiinnostavimmat on “Vuoden suunnittelija” ja “Vuoden tulokas” palkintojen saajat. Jo muutaman vuoden omaan ykkössuosikkisarjaani kuulunut AltewaiSaome pokkasi tärkeimmän – eli “Vuoden suunnittelija” -palkinnon.

Ida Klambornin nimi oli vielä viikko sitten itselleni täysin outo. Ensimmäisen kerran tavailin sitä, kun postiluukusta kolahti kutsu muotinäytökseen ensi viikolla käynnistyvällä Tukholman muotiviikolla. Joka muotiiviikolla on aina mukana ennestään tuntemattomampia nimiä, enkä kiinnittänyt siihen sen kummemmin mitään erityistä huomiota. Kunnes sitten tajusin, että samainen henkilö on voittanut Ellen “Vuoden tulokas” -palkinnon. Odotukset näytöksen suhteen nousivat heti moninkertaisiksi!
Kaikki palkintojen saajat voi tsekata täältä: Elle Galan 2014
Voittajien lisäksi punaisella matolla otetut kuvat on tietty sitä kaikkein kiinnostavinta antia meille ei-paikanpäällä-olleille. Aika mielenkiintoista, että toiset pukeutuvat kuitenkin ihan gaalan nimellä kulkevaan tapahtumaan varsin arkiseen housupukuun, kun taas toiset kävisivät vaikka luksushäiden morsiamesta.

Emma Wiklund on mielestäni valloittava ja ihana. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tämä asukokonaisuus on enemmän ladies-who-lunch kuin oikeasti gaalaan sopiva. Suurehko käsiveska vielä alleviivaa arkista tyyliä.

Fahrmanin bloggaavat sisarukset osoittavat, että housupukukin voi olla ihan glamour. Pikkuisen paljasta pintaa, syntistä pitsiä ja iltaan sopiva clutch – tyyli on heti sensuelli ja juhlava.

Elsa Billgrenin vintage-henkinen tyyli alkaa olla jo sen tason tavaramerkki, että mahtaakohan pukeutumiselle tulla koviakin paineita. No ei vais – jälleen kerran ihana mekko ja koko asukokonaisuus. En haluaisi itselleni vastaavaa, mutta piristävää katsoa, kun joku on niin löytänyt oman tyylinsä.

Valloittava ja lahjakas Ida Sjöstedt omassa luomuksessaan. Aika paljon näytti olevan juhlavierailla muutenkin Ida Sjöstedtiä yllään. Hyvä niin!

En nyt ole aivan 150 % varma, että tämä hurmaava mekko (joskin aavistuksen hääpukumainen), johon blogistara Kenza on verhoutunut, olisi sekin Ida Sjöstedtin käsialaa. Vetoa en mene lyömään, mutta aika varma olen silti siitä, että olen oikeassa. 🙂

Upeat ja myöskin erittäin lahjakkaat Randa Saome ja Natalia Altewai jonkun miekkosen kanssa. Randa Saome on mielestäni pukeutunut AltewaiSaomeen, mutta Natalia Altewai ei.

 
Lisää blogitähtiä: Rebecca Simonsson ja kanariantipunkeltainen jumpsuit.
Tsekkaa kaikki valokuvaseinäkuvat täältä: Alla bilder från röda mattan.
Eikä varmaan ole mikään yllätys, että kaikista tämän postauksen kuvista kuuluu kiitokset Ellelle.

Vain reilu viikko sitten täällä meillä oli vielä ihan täysi syksy. Eihän se nyt mikään yllätys ollut, että talvi tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Ihan mukavaa silti, että tällä kertaa myöhemmin. Oikeastaan tykkään talvesta – etenkin, kun voi olla vapaalla, ulkoilla lämpimästi pukeutuneena ja ulkona on valkoista ja kaunista. Silti on pakko tunnustaa, että arkirynniminen töihin, sohjossa kahlaaminen, pysäkillä hytiseminen ja kaikki muu päivittäisiin rutiineihin kuuluva hässäkkä olisi kuitenkin niiiin paljon mukavampaa ja helpompaa ilman lunta ja pakkasta. Onneksi ei sentään tarvitse raappia auton tuulilasia aamuisin sormet kohmeessa.
Syvälliseen ympäristön huomioimiseen kuuluu talven saapumisen lisäksi vielä sellainen havainto, että aamulla töihin kömpiessä ei ole enää pilkkopimeää. Nopeasti se taittuu. Joka kerta aivan yhtä hämmästyttävän mahtava, melkein epäuskoinen tunne, tuon havaitseminen.

Peetu on juuri tällä hetkellä pidennetyn viikonlopun reissulla Lontoossa. Parikin neidon hyvää ystävää asustelee siellä tämän talven ja mikäänhän ei voita sitä, kun voi matkustaa jonnekin, jossa oikeasti asuu joku kaveri. Sitä saa aivan toisenlaisen tuntuman matkakohteeseen “paikallisen” näkökulmasta. Ja Lontoo on aina aivan mahtava!
En ihan tarkkaan tiedä, mitä Peetun minimaalisesta matkapakkauksesta löytyi, mutta H&M:n alesta hankittu mustavalkoinen kukkahamonen lähti aivan varmasti Buckingham palatsia tervehtimään. Reilun viikon takaisen asun kenkinä on Mintun Dr. Martensit (jotka jäivät kylläkin tähän täkäläiseen kuningaskuntaan). Hiuksiin kiinnitetty pieni nahkarusetti viimeistelee asun maskuliininen/tyttömäinen -fiiliksillä leikittelevän kokonaisuuden.

 

• paita, Forever21
• hame, H&M
• neuletakki, Monki
• kengät (Mintun), Dr. Martens

Sunnuntait on aina tunnelmaltaan jotenkin epämääräisiä epäpäiviä. Outo ja täysin irrelevantti haikeus siitä, että viikonloppu on taas kerran ohi ja toisaalta tulevan työviikon odotus leimaa yleisfiilistä. Jos on toivoton loppumattomien todo-listojen rustailija niinkuin yours truly, tulee sunnuntaihin lisäksi helposti pakattua myös aivan liiaksi odotuksia tyyliin kaiken-tämän-ajattelin-tehdä-viikonloppuna-ja-nyt-on-viimeinen-tsäänssi.
Parhaimmillaan sunnuntai on leppoisaa yhdessä olemista, rauhaisaa tulevaan viikkoon valmistautumista ja yleistä akkujen latailua.
Joskus sitä kuitenkin vain tekee sen välttämättömimmän. Käy vähän ulkoilemassa, pesee pyykit ja sellaista, mutta muuten koko päivä häviää vain johonkin. En edes halua ajatella, miten monta tuntia voi saada hukkumaan vain pelkästään YouTubeen tai Tumblriin… Toisaalta taas, välillä on kyllä ihan pakko nollata pääkoppa ja joskus eteen sattuu yllättäen ihania helmiä. Kuten esim. tämä Calvin Kleinin upea promofilmi, jossa esiintyy fantastinen Suvi Koponen ja evö-so-sexy Alexander Skarsgård:

Ei muuta kuin näillä eväillä uutta työviikkoa kohti.

Pidän lakatuista kynsistä. Kiva lakkaus on usein juuri se pieni lisä, joka saa olon tuntumaan huolitellulta ja hauska väri kynsissä ilahduttaa aina, kun katse osuu omiin sormiin. Välillä iskee kuitenkin totaalinen inspiraation puute. Mikään omista varastoista löytyvä sävy ei tunnu oikealta eikä lakkaamiseen tunnu ikinä löytyvän aikaa.
En edes muista, milloin lakkasin viimeksi kynteni. Todennäköisesti yli kuukausi sitten, ennen työpaikan pikkujouluja. Uuden vuoden illallisetkaan eivät saaneet innostumaan, vaikka kaikenlaisia teemaan sopivia glittereitä olisi varastossa vaikka kuinka.
Sitten tapahtui sellainen hassu juttu kuin alennusmyyntien loppurysäys.

Oikaisen usein Åhlénsin alakerran meikkiosaston läpi tunnelbanalle mennessäni. Eilen läpikulkumatkalla silmiini osui jotain mahtavaa: Ciatén kynsilakkajoulukalenteri oli vihdoinkin päätynyt aleen!
Olen himoinnut tuota jo marraskuusta lähtien, mutta 570,- kruunun hinta on tuntunut vähän turhan suolaiselta. Etenkin, kun en varsinaisesti tarvitse uusia kynsilakkoja.

– 50 % alessa kynsilakkakalenteri alkoi tuntua suorastaan edulliselta. 285,- kruunua on noin about sama kuin kahden hyvän lakan hinta. Kalenterissa lakkoja on yhteensä 24! 23 niistä on tosin minikokoisia ja vain jouluaaton luukusta löytyvä punainen glitterilakka täysikokoinen. Toisaalta tuntuu, että en muutenkaan ehdi käyttää kynsilakkojani loppuun ennenkuin ne kuivuvat vanhuuttaan. Eli minikokoiset ovat juuri hyvät!
Kahdessa pullossa on lakan sijaan pieniä “helmiä” kaviaarimanikyyriä varten, yhdessä glitteripulveria ja yhdessä kimallus”paljetteja”. Aivan mahtava päästä testailemaan myös tuollaisia vähän erikoisempia kynsijuttuja. Ihan muuten vain niitä olisi tuskin tullut hankittua.

Täytyy sanoa, että olo oli kuin lottovoittajalla karamellikaupassa, kun sain avata kaikki luukut kerralla. Eikä tuo kynsilakkavuorikaan yhtään hassummalta tunnu. 🙂
Ja – tadaa – kynsienlakkausinspiraatio palasi takaisin!

Aloittelin rauhallisesti nuden värisellä hyvin luonnollisella amazing gracie -sävyllä. Aikaisemmin lemppareitani luonnollisissa sävyissä on ollut Essien Ballet Slippers ja Mademoiselle. Nyt vaikuttaa siltä, että olen löytänyt loistavan ja entistä paremman naturel-sävyn.

 
Ihan pelkästään hillittynä en jaksanut kuitenkaan olla. Molemmat nimettömät saivat kunnon hopeahileet locket-lakalla. Nyt tuntuu siltä, että juuri tämä tyyli, kun nimettömissä on muista kynsistä poikkeava lakkaus, on hauskin ikinä. Ja että kynsien lakkaaminen ylipäätään tuntuu taas inspiroivalta, on tietty ihan parasta. 🙂