Oijoijoijoi! Mitähän ihmettä siellä ihanassa laatikossa mahtaa olla!?
No, tyypilliseen muotiblogityyliin en ajatellut tehdä pelkkää tiiseri-postausta luksuslaatikkoa esitellen, vaikka sellaisiinkin olen tainnut pitkän blogiurani aikana sortua. Ei, paljastan tässä heti viimeisimmän shoppailusaaliini.

Muutama viikko sitten mietin kuumeisesti, että hankkisinko seuraaviksi city-sneakerseiksi Niken Air Max 90:t vai Air Force 1:t. Ehdin jo tehdä päätöksen itselleni tyypilliseen tapaan kumpaankin suuntaan, mutta lopulta mustat Air Force 1:t veivät voiton. Ja kyllä ne vain onkin makeet – tykkään tosi paljon!
Päätökseen vaikutti ehkä eniten se, että halusin nyt ihan kokonaan mustat tossut. Ja vaikka mustat Air Max 90:t onkin tosi hienot, niiden pohjassa on kuitenkin vähän valkoista. Lisäksi Air Max 90:en malli on mielestäni paremmin edukseen jonkun kivan väriyhdistelmän kanssa. Taisin tehdä sellaisen alustavan päätöksen, että hankin kyseisen mallin jossain suloisessa sävyssä sitten keväämmällä.

Klassikkomalli Air Force 1 on päältä kokonaan nahkaa, mistä isot pisteet. Rouheansporttista ilmettä antaa puolikorkea varsi ja tarranauhakiinnitys (!!) varressa. Ihastuin myös tuohon pikkuiseen, nauhoitukseen kiinnitettyyn metallilaattaan, jossa lukee AF1. Joskus se on pienistä asioista kiinni.

Ainoa ongelma uusien tossujen kanssa on se, että jo viime talvisesongilla herännyt nahkahousukuume on jälleen kovenemassa. Ajatelkaas, miten kivat Air Force 1:t olisivat nätisti leikattujen kapeiden nahkahousujen kanssa. Enkä nyt siis tosiaankaan tarkoita mitään nahantapaisesta materiaalista valmistettuja legginsejä vaan ihan kunnollisia, esim. pillifarkkujen mallisia aidosta nahasta tehtyjä housuja. Siihen sitten vielä lisäksi joku, vaikka nuden tai haalean pastellin sävyinen ovesize mohairneule… Olisi kuulkas kivan näköinen!

Parisen viikkoa sitten minimarketin ystiksestä ostamani “Klein”-sininen toppi on oikeastaan tämän sateisen toimistopäivän asun ainoa juju. Sinisestä on tullut aivan selvästi yksi uusista turvaväreistäni. En nyt kyllä muutenkaan suhtaudu enää yhtä karsastaen “oikeisiin” väreihin, vaikka musta-valkoinen onkin yleisin ratkaisuni. Oranssit, punaiset, keltaiset ja muut huomiovärit vaativat energistä ja vahvaa oloa, hyvää draivia, tuntuakseen oikealta valinnalta. Sen sijaan sinisen voi pukea päälle myös silloin, kun bad-hair-day ja bad-face-day kohtaa sen verran rankan syyssadepäivän, että junatkin myöhästelevät.
Malliltaan ja materiaaliltaan toppi samanlainen kuin edellisestä ystiksestä hankkimani punainen ja musta. Viimekierroksella tuli muutenkin irroteltua tämänkertaista enemmän. Toppien lisäksi mukaan lähti silloin neuletta ja pusakkaa ja paritkin uudet kengät. Tällä kertaa ostin topin lisäksi vain vähän kimonomallisen mustan kietaisutopin. Nyt mietin kuumeisesti saisiko siitä mitenkään stailattua toimistolle sopivaa – vai olenko taas hairahtunut hankkimaan vain iltakäyttöön soveliaan vaatteen.

Tämän aamun Metro-lehdessä todettiin, että lokakuu on vuoden kuukausien joukossa vähän epäkuukausi. Loma-aika on kaukana, ei ole mitään erityisiä pyhiä tai ekstra-vapaita, joulua ei vielä oikein kehtaa hehkuttaa eikä edes pikkujoulukausi ala varsinaisesti kuin vasta marraskuun puolella.
Melkein voisin vaipua syysmäiseen synkkyyteen, jos ei 25.10 olisi tulossa Indiedaysin järkkäämää aivan mahtava Inspiration Day ja Indiedays Blog Awards! Kantsii muuten käydä Blog Awards -sivustolla äänestämässä suosikkejaan (itse en ole ehdolla) ensinnäkin, että varmasti inspiroivimmat blogit keräävät voitot ja toisekseen, koska kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan viisi lippupakettia iltajuhlaan. Olisi mahtava tavata, vaikka juuri sinut siellä juhlassa!

• toppi, minimarket
• farkut, MTWTFSS
• jakku, H&M
• kengät, Vagabond

PS. Keskustan Lindexit oli sen verran käyty tyhjentämässä, etten löytänyt mitään haluamaani omassa koossani. Huomenna aion tehdä vielä täsmäiskun tuohon meidän lähi-ostarille, jossa ainakin viime vuonna oli huomattavasti enemmän kampetta jäljellä vielä monen päivän päästäkin.
PPS. Supersateisen aamun jälkeen iltapäivästä alkoi aurinko paistaa oikein ihanasti! Jei!!

Aina yritän toppuutella itseäni olemaan vouhkaamatta ketjuputiikkien designer-yhteistyömallistoista, mutta näin siinä kuitenkin käy. Vaikka miten yrittäisin esittää viileää, viimeistään kalkkiviivoilla olen ehtinyt saada yhden jos toisenkinlaista pakkomiellettä.
Huomenna valittuihin Lindex-putiikkeihin tuleva Jean Paul Gaultierin mallisto vilisee designerin signature-tyylejä. Merimiesraitaa, korsettityyliä, tatuointikuoseja ja ihastuttavan leikkisää ja vahvaa tyylittelyä. Eihän niihin voi olla ihastumatta! Kovasti mitään en kyllä tarvitse, mutta sormiharjoitteluna poimin silti parhaat listalleni.

Ikoninen tötterökorsetti tuntuu melkein pakolliselta hankinnalta. Ikuinen Madonna-fani tuskin voi elää ilman moista? Jostain syystä nimenomaan tämä nude puhuttelee enemmän kuin ehkä monikäyttöisempi musta.

Vetskarilla boleroksi pätkäistävässä jakussa on klassikon aineksia. Ihan satavarma en ole tuosta vyötärön rynkkylaskostyylistä, mutta toisaalta malli saattaa olla päällä todella kivan näköinen. Antaisi illuusion vyötäröstä meikäläisellekin pötkylälle.

Reilun kokoinen musta laukku on edelleen hakusessa. Tämä irtoaisi varsin mukavan oloisella summalla ja kunnollisen solkikiinnityksen ansiosta voisin joustaa laukun vetoketjukiinnitysvaatimuksestani. Kiiltonahkaiset raidat (kuinkas muuten!) tuovat kivaa ilmettä.

Vetskarein ja painonapein pimpattu feikkikietaisuhame on ehkä vähän turhankin kasari tyyliltään, mutta jokin siinä viehättää. Astetta särmempää toimistopukeutumista.

 
Kaikkein, kaikkein eniten himoan tätä lämpöisen ja ihanan oloista modernia kipparitakkia! Ja jos some-kuhinaan on yhtään luottaminen, en todellakaan ole yksin toiveideni kanssa. Muutama Lindexin myymälä avaa huomenna poikkeuksellisesti ovensa jo kasilta aamulla. Saa nyt nähdä, jos vaikka kykenisi paikalle ennen töihin menoa…
 
Kuvat: Lindex online shop

Arvatkaapas kuka teki viikonloppuna Tukholma-visiitin? No, Peetu tietenkin!! Kovin paljoa ei ehditty yhdessä hengata, mutta sentään saatiin ikuistettua neidon uudet Dr. Martensit oikein asun kanssa. Peetu näki kengät vasta nyt ensimmäistä kertaa livenä, mutta onneksi niiden pinkki sävy oli juuri toivottu karamellinsuloinen vaaleanpunainen. Ko. kiiltonahkamaiharia on myös kovempana fuksian-pinkkinä, mikä sekin on ihan hauska sävy, mutta tuo lämpimämpi ja heleämpi on vielä enemmän peetumainen.
Viikonloppuna oli oikein mukavat kirpsakanaurinkoiset syyskelit täällä. Varsinaisia talvikuteita ei ole vielä tarvinnut pukea päälle, mutta kävin kyllä hakemassa saapikkaat sun muut kellarista. Nyt kun olisi fiksu, veisi kaikki suutarille korkolaputettavaksi ja muuten huoltoon. Olisi sitten säiden viilennyttyä kaikki valmiina.

Pikkuisen ovat kuulemma kovat uutena nuo kiiltonahkaisetkin Martensit, vaikka olen kuullut monien sanovan, että niiden kesyttäminen olisi vähän vähemmän tuskallista kuin perusnahkaisten. No, paketillisella Compeedia saatiin Mintun superkovat mustatkin kesytettyä, joten eiköhän sama homma pure näihinkin.
Asukuvia näpsiessämme tajuttiin, että Peetun loppukesästä hankkimat uudet kakkulat eivät ole vielä päässeet blogiin esittelyyn lainkaan.

Ihanasti 70-lukuretroiset pilottilasit ovat J.Lindebergin mallistosta. Peetu on jo pitkään puhunut, että haluaisi sellaiset silmälasit, joihin olisi mahdollista saada klipseillä aurinkolasit. Kun sitten nämä tulivat vastaan, hankintapäätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä!

 

• paita, Asos
• hame, Asos
• takki, BLK Denim
• kengät, Dr. Martens

Ensin ajattelin, että suuntaan tämän sunnuntai-illan treenivinkin vain korkokenkiä käyttävälle kohderyhmälle. Sitten tajusin, että jalkapöydän ja varpaiden kipuilu on tuttua monille, riippumatta siitä, miten korkeita kenkiä on tapana käyttää.
Jalkapöydän lihaksien surkastuminen on melkoisen tavallista, mutta yksinkertaisilla treenijutuilla on mahdollista pitää homma hanskassa.
Treeni menee näin:

Istutaan lattialla varpaat paljaana. Sitten rullataan pyyheliina varpaiden avulla ruttuun. Homma toistetaan niin monta kertaa kuin mahdollista.

Tuloksena ei ole näyttäviä lihaksia, mutta toimiva kroppa on kai tärkeämpi. Eikö?
EDIT: pyyheliina, Marimekko, mjukikset H&M ja ihana himmeän hohtava matta nude-kynsilakka Lumene (matt effect, pilvipouta)

Se tyyppi, joka keksi äärimmäisen kuluneen sanonnan “ikä on vain numero”, ei voinut olla kuin korkeintaan 33 vuotias, ehkä jopa 34, mutta ei päivääkään vanhempi. Sen jälkeen, kun on täyttänyt 35, tietää, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Eli ei ollenkaan.
Ei niin, että varsinaisesti vastustaisin vanhenemista, koska en missään tapauksessa haluaisi elää päivääkään nuorempana itsenäni. Ihan hirmu mielelläni toki kokisin uudelleen monia ihania hetkiä Karkin ja Peetun lapsuudesta, kun maalattiin ja askarreltiin yhdessä, käytiin uimassa, tehtiin kotihommia ja kaikkea sitä. Jos totta puhutaan, kaipaan välillä ihan kovastikin sitä pienten lasten äidin roolia, josta sain nauttia tyttöjen ollessa pieniä.. Mutta se varhaisaikuisuuteni epävarma, ylireagoiva ja suosionhakuinen Minttu oli kyllä aika rasittava tyyppi. Välillä ihmettelen, miksi niin monet ystävistäni kuitenkin jaksoivat pysyä kaverinani.. Itse en kyllä ole ollenkaan varma, mitä mieltä olisin siitä tyypistä.
Ikääntyminen ei ole helppoa. En tiedä jakaako muut nelikymppiset kanssani sen tunteen, että jotenkin sitä itse vaan ei ole kartalla sen suhteen, että nyt olisi jotenkin hirmu vanha. Mutta auta armias, jos edes kuvittelet etsiväsi uusia töitä! Jos et ole 40 ikävuoteen mennessä ehtinyt hankkia todella vakuuttavaa CV:tä, kontaktiverkostoa tai alalla tunnettua asiantuntija-asemaa, voit lähetulkoon sanoa heipat työpaikan vaihtamiselle. Etenkin, jos olet nainen. Sinänsä aika käsittämätöntä, koska 40-vuotiaalla on edessä vielä 25 vuotta työelämässä.
Osittain tämä tämän päivän ikäkriiseily johtuu siitä, että uskaltauduin mennä Tinderiin – ja nyt parin vuorokauden jälkeen listallani on lähemmäs sata tyyppiä, joiden kanssa sydämet on matsannut. En usko, että haluan tavata heistä ketään. Jostain syystä kuvittelen, että he kaikki ovat aivan varmoja siitä, että olen jotain hienompaa ja ihanampaa, mitä todellisuudessa en ole. Profiilikuvani on parin vuoden takaa mutta muuten yritän näyttää ainakin kuvissa itseni sellaisena kuin olen. Oikeastaan voisin tässä esitellä, mitkä kuvat olen laittanut Tinderiin. Yritän antaa rehellisen ja monipuolisen kuvan itsestäni, mutta ehkä olen väärässä.

Iso kuva on profiilikuvani deittisaitilla sama kuva oli joskus profiilikuvani myös facebookissa, mutta siellä olen nyt valinnut olla vähän anonyymimpi. Omasta mielestäni tuo on hauska kuva ja näytän edelleen about samalta. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä teoreettinen deittailun suunnitteleminenkin on niin raskasta, että taidan suosiolla ajatella viettäväni lopun elämääni vain kissojeni kanssa. Crazy Cat Woman – that’s me!
Törmäsin interwebsissä myös aika koskettavaan videoon aiheesta.

Ehkä minullakin on vielä toivoa? Oikeasti en kyllä haluaisi viettää loppuelämääni ilman kumppania. Sen löytyminen ei kyllä näköjään ole mikään itsestäänselvyys…