Se tyyppi, joka keksi äärimmäisen kuluneen sanonnan “ikä on vain numero”, ei voinut olla kuin korkeintaan 33 vuotias, ehkä jopa 34, mutta ei päivääkään vanhempi. Sen jälkeen, kun on täyttänyt 35, tietää, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Eli ei ollenkaan.
Ei niin, että varsinaisesti vastustaisin vanhenemista, koska en missään tapauksessa haluaisi elää päivääkään nuorempana itsenäni. Ihan hirmu mielelläni toki kokisin uudelleen monia ihania hetkiä Karkin ja Peetun lapsuudesta, kun maalattiin ja askarreltiin yhdessä, käytiin uimassa, tehtiin kotihommia ja kaikkea sitä. Jos totta puhutaan, kaipaan välillä ihan kovastikin sitä pienten lasten äidin roolia, josta sain nauttia tyttöjen ollessa pieniä.. Mutta se varhaisaikuisuuteni epävarma, ylireagoiva ja suosionhakuinen Minttu oli kyllä aika rasittava tyyppi. Välillä ihmettelen, miksi niin monet ystävistäni kuitenkin jaksoivat pysyä kaverinani.. Itse en kyllä ole ollenkaan varma, mitä mieltä olisin siitä tyypistä.
Ikääntyminen ei ole helppoa. En tiedä jakaako muut nelikymppiset kanssani sen tunteen, että jotenkin sitä itse vaan ei ole kartalla sen suhteen, että nyt olisi jotenkin hirmu vanha. Mutta auta armias, jos edes kuvittelet etsiväsi uusia töitä! Jos et ole 40 ikävuoteen mennessä ehtinyt hankkia todella vakuuttavaa CV:tä, kontaktiverkostoa tai alalla tunnettua asiantuntija-asemaa, voit lähetulkoon sanoa heipat työpaikan vaihtamiselle. Etenkin, jos olet nainen. Sinänsä aika käsittämätöntä, koska 40-vuotiaalla on edessä vielä 25 vuotta työelämässä.
Osittain tämä tämän päivän ikäkriiseily johtuu siitä, että uskaltauduin mennä Tinderiin – ja nyt parin vuorokauden jälkeen listallani on lähemmäs sata tyyppiä, joiden kanssa sydämet on matsannut. En usko, että haluan tavata heistä ketään. Jostain syystä kuvittelen, että he kaikki ovat aivan varmoja siitä, että olen jotain hienompaa ja ihanampaa, mitä todellisuudessa en ole. Profiilikuvani on parin vuoden takaa mutta muuten yritän näyttää ainakin kuvissa itseni sellaisena kuin olen. Oikeastaan voisin tässä esitellä, mitkä kuvat olen laittanut Tinderiin. Yritän antaa rehellisen ja monipuolisen kuvan itsestäni, mutta ehkä olen väärässä.
Iso kuva on profiilikuvani deittisaitilla sama kuva oli joskus profiilikuvani myös facebookissa, mutta siellä olen nyt valinnut olla vähän anonyymimpi. Omasta mielestäni tuo on hauska kuva ja näytän edelleen about samalta. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä teoreettinen deittailun suunnitteleminenkin on niin raskasta, että taidan suosiolla ajatella viettäväni lopun elämääni vain kissojeni kanssa. Crazy Cat Woman – that’s me!
Törmäsin interwebsissä myös aika koskettavaan videoon aiheesta.
Ehkä minullakin on vielä toivoa? Oikeasti en kyllä haluaisi viettää loppuelämääni ilman kumppania. Sen löytyminen ei kyllä näköjään ole mikään itsestäänselvyys…
20 Comments
Tunnistan ikäkriiseilyn ajoittain. Takana on myös ylitunteellinen ja kiitoksenkipeä meikäläinen, joka ottaa asiat nykyisin huomattavasti rennommin.
En usko, että fiksu, aikuinen mies tuijottaa profiilissasi ikääsi, vaan luultavasti ihania sinisiä silmiäsi ja kaunista hymyäsi. Rohkeasti vain deiteille, ja kenties sieltä mätsää sitten se tosi hyvä tyyppi. Sitä paitsi monet miehet pitävät aikuista, itsevarmaa naista seksikkäänä!
Kehiin vain!!
Yritän kyllä psyykkaa itseäni “takaisin kehiin”. Ja muutaman aikuisen oloisen miehen kanssa olen tässä vähän chattaillytkin (ihan niitä näitä, onko sulla lapsia ja mitä teet työksesi -tyyliin…). Vielä ei ole sellainen olo, että haluaisin mennä edes kahville jonkun kanssa, mutta kai sekin hetki on koettava, jos oikeasti ei halua viettää yksin loppuelämäänsä…
Mun mielestä noi on oikein hyviä ja kuvaavia kuvia susta. Itse en ole Tinderissä ollut kun tuo nykyinen nuori mies löytyi opiskelijoille tutulla tyylillä: bileistä. Onneksi seuraavana aamuna tajusin herran arvon 🙂
Mutta asiaan: yksi lähimmistä ystävistä löysi itselleen Tinderistä miehen, ja harvinaisen hyvä match tuntuvat olevan. Hänen ainoa vinkkinsä on: juttele deittiehdokkaiden kanssa jonkin aikaa, ja jätä suosiolla kaikki “huonommat” tapaamatta. Hän kävi aluksi deiteillä lähes kaikkien kanssa ja totesi lopulta että se on ajan haaskausta: ei ne huonolta tuntuneet ehdokkaat olleet yhtään sen parempia livenä.
Onnea ja menestystä Tinderiin, jos ei muuta niin oon kuullut että se on Aku Ankan lukemisen jälkeen parasta vessaviihdettä 😀
Hahaha – kiitti Ninneri illan tsempistä!! Tosiasiassa olen tsekannut Tinneriä nimenomaan vessassa (varsinkin töissä, kun en siellä muuten periaatteessa privaattiasioita hoida…). Tiedän itsekin muutaman Tinderin kautta toisensa löytäneen parin ja tykkään nimenomaan siitä, että voit laitta viestiä vain niille, joiden kanssa molemmilla on <3 -vastaus. Perinteisillä deittisaiteilla, joita testasin joskus muutama vuosi sitten, ongelma oli se, että kaiken maailman idiootit saattoi lähettää (ja lähettikin) sulle viestiä...
Täytyy sanoa että itsellä ei ole kokemusta nettitreffailusta mutta haluaisin silti rohkaista sua menemään. Tiedän monta tyyppiä ketkä ovat löytäneet toisensa netistä <3
Kiitos! Kai sitä vain on uskallettava, jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin… Ei vain tunnu niin kovin helpolta. 🙂
Okei, tuon videon tarkoitus olis varmaankin kohottaa katsojan itsetuntoa. Mutta siinä on yli 50-vuotias nainen, joka näyttää paremmalta kuin on itse näyttänyt ikinä. Kertomassa omista kelpaamattomuuden tunteistaan. Siis tietysti olen onnellinen hänen puolestaan, kun asiat ovat menneet parempaan suuntaan, mutta…
Juu siis onhan hän kovin kaunis ja laitettu, mutta jotenkin mua kuitenkin kosketti hänen tarinansa. Aika universaaleja nämä kelpaamattomuuden tunteet vaikuttavat olevan…
Minusta nuo kuvasi ovat hyviä – upea, omanikäisensä nainen!
Ja rohkeasti vain deiteille, jos yhtään kenenkään kohdalla kolahtaa. Vaikkei sieltä sitä elämänkumppania löytyisikään, voi löytyä uusia ystäviä – ja sitäpaitsi deittailu saattaa olla kivaakin;)
Ikä on nyt tätä mitä se on – ja siinä on ne hyvät ja huonot puolensa; keskitytään niihin parempiin!
Itsekin postailin kesällä melkein samalla otsikolla: http://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi/2014/08/ikahan-on-vain-numeroita-vai-onko.html ja pohdiskelin, minkänäköiseltä sitä pitäisi yrittää näyttää – vai pitäisikö edes yrittää;)
Lycka till♥
Kiitos kauniista sanoistasi Lady of the Mess. Mutta vasta siis tajusin, että olet sivuuttanut jopa sen maagisen 50-rajapyykin.. Vai ymmärsinkö väärin?
Et ymmärtänyt ollenkaan väärin – olen vielä muutaman kuukauden 57-vuotias. Joten muutaman vuoden päästä äitini pääsee sanomaan minulle: sinäkin käyt sitten seitsemättäkymmentä;)
Kaikkihan me vanhetaan, niin se vain on. Turhaahan siitä kiukutteleminen on, mutta lauantaina oli vähän kriisifiilikset…
Meidän kaikkienhan pitäisi hyväksyä ikääntyminen, suhtautua positiivisesti kypsymiseen ja blaablaablaa eikä ääneen saisi sanoa sitä, mistä joskus järkyttyy… Että ei Tsiisus, olenko minä jo näin vanha?! Että mihin ne vuodet meni… Juu, kato se oli silloin vuonna 2007, ei jukra, se olikin vuonna 1997… Tällaisiin ajatuksiin olen huomannut törmääväni aina useammin 🙂
Minä kyllä tässä mietin, että mitä jos sinunlaisesi kaunis, kiva ja fiksu ja normaali ei löydä miestä rinnalleen, niin mitä mahiksia jää sitten rumille ja oudoille? Olipas taas vähän liian suoraan sanottu, mutta eräs ystäväni sanoikin, että ne rumat ja oudot löytää toisensa ja muut jää yksin… Aika lohdutonta sekin ja toivon todella koko sydämestäni, että vaikka et Tinderistä löydä perfect matchia, niin sitten jostain muualta 🙂
No just niin – siis tottakai itsellänikin on kaikki omat kummallisuuteni, mutta jotenkin ajattelin, että en nyt olisi ihan toivoton tapaus edes näillä aikuisten parisuhdemarkkinoilla. Mutta ei se kumppanin löytyminen näköjään ole mitenkään yksinkertaista, vaikka itselläni ei sen ihmeellisempiä vaatimuksia olekaan. Oman ikäiset tuntuvat etsivän uutta perheenäitiä ja nuoremmat vain seksiseuraa, vanhempia Tinderissä ei juuri ole.
Ja tosiaan tuo ikääntyminen… Menin tyttöjen isän kanssa naimisiin vuonna 1988. Yksi puolituttu, vähän alta kolmekymppinen, kaveri totesi siihen, että varmaan se oli siihen aikaan tapana. Siis what!? Mielestäni kasikytluvun loppu on ihan modernia aikaa (ei ainakaan mitään 50-lukua…), mutta näköjään monille nuoremmille on ihan same, same, jos jokin on tapahtunut 60-luvulla tai 80-luvulla.
Oooh, joo. Ikä ei tosiaan ole vain numero. Ja vaikka itse onnistuisi jotenkin ajattelemaan niin, ympäristö ei välttämättä tee samaa. Muistan itse, miten jossain kohtaa mua ruvettiin teitittelemään esim ruokakaupassa. Silloin ajattelin, että “nonni,se oli sitten siinä :D”
Mutta sitten kuitenkin… Aika paljon on siellä omien korvien välissä, eikö? Mun silmin olet upea ilmestys ja on to-del-la ihme, jos sopivaa ei satu kohdalle. Eihän se niin simppeliä aina ole, eikä ole tarkoituskaan kait, mutta häntä pystyyn.
Terkuin eräs, joka on naimisissa nettideittailukumppaninsa kanssa 😉
Ai oletteko tekin nettideittipari! Kyllähän näitä onnistuneita esimerkkejä on vaikka kuinka. Taitaa ongelmat tosiaan olla omien korvieni välissä…
Rakkaus, ulkonäkö, ura (ja Tinder, etenkin se!) – aika universaaleja aiheita tuntuvat olevan ikään katsomatta 🙂 Samoin kuin niistä koituvat surut ja murheet. Eipä kai tässä auta kuin muistaa se, ettei oo mitään syytä, miksi seuraavaksi ei voisi tapahtua jotain ihanaa. Oon lukenut blogiasi pitkään, ja palaan aina takaisin hyvän fiiliksen ja mukavan lukutunnelman vuoksi, ihanaa syksyä Tukholmaan!
Voi miten ihana kuulla, että tykkäät blogistani!
Uskon itsekin, että aina voi tapahtua jotain ihanaa. Lauantaina tuli vähän kriiseiltyä, mutta nyt taas tuntuu, että ihan mukavaahan tämä elämä on! 🙂
Ei muuta kuin rohkeasti Tinder-treffeille! Itse tapasin sitä kautta miesystäväni. Tuskin oltaisiin muussa elämässä tavattu ja silloin olisin menettänyt paljon! Samoin kävi yhdelle hyvälle ystävälleni. Rohkeasti vaan! Ja jos ei treffikumppani olekkaan mieluinen niin pääseepähän sitten ainakin syömään hyvin tai ottamaan kivan drinksun ;D
Pitäisi tosiaan vain rohkaistua ottamaan se askel… Ja uusiin ihmisiin tutustuminen on oikeastaan ihan kivaa, kunhan ei lataa hirmuisia paineita, että kaiken pitäisi klikata heti samantien. 🙂