Eihän tämä kesä nyt ihan pelkästään säistä valittamiseksi ole mennyt. Esimerkiksi viime viikon lauantaina vietettiin Peetun kanssa aivan ihana minilomapäivä suloisen kesäisessä auringonpaisteessa. Ihan uskomatonta, miten yksi aurinkoinen, maaseudulle suuntaunut retki voikin elvyttää sateenharmaata toimistorottaa.

Peetu ilmoitti jo varmaan kuukausi sitten, että tahtoisi mennä poimimaan mansikoita jollekin maatilalle, missä se on mahdollista. Idea kuullosti tosi kivalta ja kun mukavan puolentoista tunnin ajomatkan päästä löytyi sopivan oloinen paikka, merkattiin välittömästi kalenteriin päivä, jolloin meille molemmille sopii – eli viime lauantai – bookattiin vuokra-auto ja pidettiin peukkuja, ettei sataisi ainakaan ihan kaatamalla.

Onneksi kävi ihan mieletön tsägä ja sadetta oli säätiedotuksen mukaan luvassa vasta illalla ja etelästä päin, joten Tukholman pohjoispuolella sijaitseva mansikkatila tuntui hyvältä ratkaisulta. Starttasimme reissuun varmuuden vuoksi heti, kun saimme auton haettua aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Halusimme olla poimintavalmiina mahdollisimman hyvissä ajoin, kun tosiaan sitä sadetta luvattiin jo iltapäivästä.
Ihan hyvä, että ei aikailtu lähdön kanssa. Eräs mestarisuunnistaja (and that will be me…) onnistui lähtemään moottoritielle tismalleen väärään suuntaan – eli etelään, kun piti lähteä pohjoiseen! Oh well. Onneksi autoissa on ihan vakiona kääntyvät pyörät. 😀


Tykkään nykyään ihan hillittömästi autolla ajamisesta! Aikaisemmin “edellisessä elämässä”, kun illat ja viikonloput olivat lähes silkkaa ratin takana kököttämistä lasten harrastusten ja muiden kuljetusvelvollisuuksien takia, istuin mieluiten repsikan paikalla aina, kun sain siihen mahdollisuuden. Nyt tilanne on ihan päinvastoin ja yksi tällaisten kivojen road trippien bonus onkin se, että voi hyvällä syyllä ottaa alle vuokra-auton ja lähteä tien päälle.

Mansikoiden kerääminen on näköjään melko nopsaa hommaa. Vajaassa puolessatoista tunnissa saalista oli kertynyt yli tuplasti sen verran, mitä etukäteen ajateltiin. Ja hyvä niin, kyllä meille marjat kelpaa!


Tilan yhteydessä oli myös pieni kauppa, josta sai ostaa mukaansa kaikenlaista ihanaa – ja taatusti lähituotettua! Keräsimme ison laatikollisen luomumunia, porkkanoita, perunoita, kesäsipulia, herneitä (mikä autuus!! En ole nimittäin löytänyt mistään täältä niitä tavallisia herneitä, mitä Suomessa aina on torilla heti siinä mansikoitten vieressä.) ja sellaisia tosi hyviä vaaleita papuja (vaxbönor, mitähän olisivat suomeksi?).

Lounaspiknikin aikana alkoi taivaalle kertyä vähän pilviä, mutta käytiin silti meressä uimassa. Vesi oli selkeästi kylmempää kuin meidän pienessä lähijärvessä, mutta merivedeksi silti yllättävänkin lämmintä.

Lounas- ja uintipaussin jälkeen alettiin metsästää mustikoita. Yllättävän vaikea tällaisen kaupunkilaiskakaran nähdä, että mille sivutielle kannattaisi kääntyä,  mihin auto parkkeerata ja minkälaista metsikköä tutkailla mahdollisten mustikka-apajien toivossa. Tosi paljon oltiin kuultu joka puolelta, että mustikoita on ihan älyttömästi metsät väärällään, joten sisu ei antanut peräksi palata tyhjin käsin kotiin.

Onneksi jo toisella yrittämällä osuttiin pienelle metsän laidassa olevalle hakkuuaukiolle, jossa mustikoita notkuvia risuja oli pilvin pimein. (“Mustikkarisut” oli reissun vitsi… Ruotsiksi mustikanvarpu on blåbärsris ja Peetu sen reippaana käänsi suoraan suomeksi. Ihmetteli varmaan ensin, että miksi äiskä putoaa nauramaan kaksinkerroin sen takia. No, nyt tietää tyttökin että varpu ja risu on hiukkasen eri asioita suomeksi! :D)

Mustikoiden poimiminen on aavistuksen hitaampaa puuhaa kuin mansikoiden. Parin tunnin jälkeen selät ja kyyköttämisestä puuduksissa olevat jalat ilmoittelivat siihen malliin, että päätimme tyytyä muutaman litran saaliiseemme. Aavistuksen kyllä kirveli jättää metsään niin hurjasti marjoja, mutta toivotaan, että samoille apajille löytää vielä joku muukin.

 

Iltapäivästä oli tosiaan alkanut pilvistellä ja kun olimme vajaan tunnin päässä Tukholmasta alkoi sataa. Päätimme tehdä pienen lenksun ennen kotiinpaluuta ja poikkesimme fancyksi kehutussa Täby Centrumissa. Normaalisti sinne ei tosiaankaan tulisi mentyä, sillä asumme aivan täysin toisella puolella kaupunkia. Nyt oli hyvä käyttää tilaisuus hyödyksi, kun reitti kulki jokatapauksessa Täbyn ohi ja autolla oli helppo kurvata paikalle.
Suurin syy siihen, että halusimme ostoskeskuksessa käydä, oli se, että olimme jostain syystä siinä käsityksessä, että Täby Centrumin Sephora myy ainoana Tukholmassa Urban Decay -meikkejä. Eihän sieltä niitä löytynyt, mutta tulipahan järkevänä ostettua kynsikoristeita. Peetu teki vähän paremmat löydöt: kaunis tumma harmaa kynsilakka ja huikean intensiivinen, lähes neon-oranssi huulipuna (ja joku kolmas asia, mutta en nyt juuri muista, että mikä…).

Mahdettiin olla näky fiinissä shopping centrumissa metsäläislookissa ja sormet mustikoiden mustaamina! Haha!
Retkipäivän illalla käytiin vielä suurshoppailemassa marketissa kaikkea painavaa ja isoa, mitä on hankala kuljettaa ilman autoa. Ja vasta pikkutunneilla päästiin nukkumaan kaiken marjojen putsaamisen, pakastamisen ja hillojenkeittelyn jälkeen.
Vielä pitkään jälkeenpäin on ollut olo kuin olisi ollut pidemmälläkin kesälomalla!

Tämänkin viikon drinksu on saanut inspiraationsa alkukesän Riminin reissustamme. Aperol Spritz vaikuttaa tosin olleen blogidrinksusuosikki jo vähintään viime kesästä, mutta itse pääsin maistamaan sitä vasta Italian reissullamme kesäkuussa. En varmaan olisi tullut tilanneeksi sitä edes silloin, olen hiukan skeptinen kaikkien kivan väristen hip-drinksujen suhteen, mutta kun jopa superkriittinen Tinni tuumasi, että tässä on oikein kiva ja raikas aperitiivi, päätin antaa sille tilaisuuden.
Ja mikä ettei! Aperol on vanhan suosikkijuomani, Camparin, tapaan ihanasti makean hapan, mutta alkoholipitoisuudeltaan puolta miedompi. Yhdessä kuivan kuplivan proseccon ja mineraaliveden siitä tulee oikein oiva kesäisen iltapäivän aperitiivi.

APEROL SPRIZ
Ainekset:

• 4 cl Aperol
• 12 cl prosecco (kuiva)
• 1 appelsiini
• loraus hyvää kivennäisvettä

Valmistus:
Täytä kiva lasi jäillä (Italiassa Aperol Spriz tarjottiin viinilasista, hassusta lyhyestä jalkalasista, tavallisesta juomasista jne. Eli varsinaista sääntöä tähän ei taida olla…). Leikkaa lasiin siivu, pari appelsiinia. Itse puristan aina myös appelsiinin kantoihin jääneen mehun jäiden päälle lasiin. Mittaa Aperol ja täytä lasi melkein täyteen kivalla kuivalla proseccolla. Kaada päälle loraus raikasta kylmää kivennäisvettä.

 
Niin kaunis drinksu!
Mutta nyt meidän täytyy jo juosta, että ei missata päivän päätapahtumaa, Stockholm Pride -paraatia!

En voi ollenkaan käsittää, että tänään on heinäkuun viimeinen – en mitenkään! Luin juuri hetki sitten artikkelin, jossa todettiin, että sitä tietää olevansa keski-iässä viimeistään siinä vaiheessa, kun aika tuntuu menevän ihan älyttömän nopeasti. Keväät, kesät, syksyt, talvet vilahtelevat ohitse siihen malliin, että hyvä kun huomaa vuodenajan muuttuneen.
No, tänä vuonna tämä kesäksi kalenterin mukaan merkattu ajanjakso on kyllä antanut erinomaista taustatukea siihen tunteeseen. Keli on ollut niin alkukeväisen kolea ja epävakainen, aurinkoisetkin hetket yhtä yllätyksellisiä ja nopeasti ohimeneviä kuin maaliskuussa, että eipä kai tuo mikään ihme ole, että sitä vähän on kummissaan kesän loppumisesta. Eihän se ole vielä edes alkanut!

Peetu on hametyttö henkeen ja vereen. Housuja ei neidon päällä näe kuin oikeastaan poikkeustapauksissa; kuulemma talvi Uumajassakin meni fleece-sukkiksia helmojen kaveriksi kerrostaen. Vaikka tuntuukin lievästi sanottuna epäreilulta, että heinäkuussa pitää kiskoa sukkahousut jalkaan, jos haluaa pukeutua hameeseen ilman polvilumpioiden jäätymisvaaraa, se oli Peetun mielestä pienempi paha kuin housut. Pest eller kolera – rutto tai kolera – niin ne pukeutumisvalinnat on tänä kesänä pitkälti mennyt.
Suosikkihame on saanut tällä kertaa kaverikseen helmillä ja kivillä koristellun kauluspaidan sekä ihanaksi väripilkuksi Minimarketin punaiset nauhakengät. Samaisia nauhakenkiä oli myös mustana kiiltonahka-nappanahka -versiona Åhlénsilla, mutta vielä 40 % alessakin hinta oli niin suolainen, että en raatsinut niitä kotiuttaa. Peetulla kävi kyllä tosi tsägä, kun löysi nuo ihanat punaiset silloin aikoinaan Minimarketin ystiksestä alle 100 eurolla.

Perjantainen toimistopäivä sujui tässä outfitissä mukavasti. Huomenna Peetu suuntaakin sitten Berliiniin isosisko-Karkin luokse viikon lomalle. Toivottavasti siellä on vähän kesäisemmät kelit kuin täällä. Luulisi, että on… Tännekin on kuitenkin luvattu jo melkein kivaa keliä.

• paita, Monki
• hame, Monki
• kengät, Minimarket

Tänä kesänä pukeutuminen on ollut varsinainen pähkinä. Toisaalta sitä niin kovasti haluaisi käyttää kaikkia ihania keveitä hepeniä, mutta jonkinlaisessa kuosissa edelleen oleva itsesuojeluvaisto pakottaa päälle kylmettymiskuolemalta säästäviä lämpökerroksia. En muista kesää, milloin olisin käyttänyt näin vähän hameita tai shortseja. Sukkahousut tuntuu jo ajatuksena ihan luovuttamiselta ja siksi niitä ei ole tullut kiskottua jalkaan, vaikka silloin olisikin helpompi käyttää myös helmoja.

Käytännössä tämä on siis tarkoittanut sitä, että päälläni on tosi usein housut. Miten outoa! Ja koska kuitenkin olen halunnut olla edes hiukan kesäinen, olen jumittanut Filippa K:n oransseissa farkuissa. Onpahan edes aurinkoinen ja lämmin väri, vaikka säätila ei niin usein sellaista puolta olekaan itsestään näyttänyt.
Huomasin muuten vasta tätä blogijuttua väsätessäni, että tästähän tuli varsinainen Filippa K -univormu. Kenkiä lukuunottamatta kaikki on peräisin kyseiseltä merkiltä – tosin kaikki eri vuosilta. Paita on jo varmaan kuusi, seitsemän vuotta vanha, farkut kolmisen vuotta ja neuletakki on ostettu viime syksynä.

• paita, Filippa K
• housut, Filippa K
• neule, Filippa K
• sandaalit, Charles Joudan

En ole missään tapauksessa unohtanut vuoden alussa tekemääni shoppailupäätöstä; tälle vuodelle on sallittu maksimissaan 15 muotiostosta. Piste.
Kuten jo etukäteen arvelinkin, prosessi on ollut hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen. Olen aina pitänyt itseäni harkitsevana ja jopa nirsona shoppailijana, mutta lähemmin asiaa tarkasteltuani tajusin, että se ei taida olla ihan koko totuus. Varsinaisia hankintoja harkitsen kyllä tarkkaan enkä kykene omistamaan monia lähes samanlaisia kenkiä/takkeja/laukkuja tai edes housuja tai hameita. Kauluspaitoja, neuletakkeja ja teeppareita löytyy toki useampi melko samantyylinen vaatekaapistani, koska käytännöllisesti asun niissä.
Sitten toisaalta olen äärimmäisen huono tekemään heräteostoksia. Esimerkiksi matkoilta en yleensä osta mitään muotiostokseksi laskettavaa (paikallisia ruokia kylläkin!). Tosin vihaan vilpittömästi kaupoissa kiertelyä, mikä sekin tietty vaikuttaa asiaan.
On kuitenkin yksi asia, minkä olen täysin unohtanut ja se on sisäinen Sulo Vilenini. Hyviä diilejä, kertakaikkisen mahtavia tarjouksia, mallikappalelöytöjä ja muita once-in-a-lifetime -tilaisuuksia on kovin vaikea väistellä näköjään.
Ihan kaikkea en sentään itselleni haali kun kerta halvalla saa, mutta sitten viimeisimmän, vuoden kahdeksannen ostoksen, kassan kautta kotiin on päätynyt: harmaa-valkoraitainen t-paita (Primarkista Berliinistä, vaikka piti vain shoppailla pikkuhousuja, sukkia ja muuta tarvekategoriaan menevää), musta Adidas Originals -verkkatakki (Adidas Outlet on meidän melkein naapurissa ja Peetu huomasi ohi kulkiessaan, että siellä on nyt kaikesta – 50 %), metallisia 3D-kynsikoristeita Sephoran alesta (no just niin… älä kysy miksi!) ja mustat culottes-housut Lindexin alesta (Peetu havaitsi työmatkalla, että housuissani on persuuksissa saumassa reikä. Oli ihan pakko mennä ostamaan ehjä alaosa, koska olin menossa illalla suoraan töistä tapaamaan ystävääni – eikä toimistollakaan niin kiva ole olla ratkenneissa pöksyissä!). Kaikki uudet ostokset tulevat saamaan arvoisensa “New in” -postauksen, kunhan tässä nyt ehdin toipua tästä hurjasta shopping spreestä!
Kaiken tämän jälkeen vuoden viidestätoista ostoksesta on enää kolme (!!) käyttämättä. H&M:n Balmain -yhteistyöhön on ihan täysin pakko jättää ainakin yksi, mieluiten kaksi vapaakorttia. Nyt onkin siis harvinaisen paha paikka, kun näköjään monen kuukauden kyttäämisen jälkeen Addun nettikauppaan on vihdoin saapunut himoitsemiani tennareita.

Valkoiset Adidas Original Superstar -tossut olisivat ihan täydellinen lisä kenkävalikoimaani. Klassiset, monikäyttöiset, tyylikkään sporttiset ja hyvät jalkaan. Tiedän, että tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun jauhan näistä samoista tennareista, mutta nuo on ollut niin perusteellisesti loppuunmyyty joka paikasta, että homma on ollut vähän jäissä. Peetun Lontoossa asuva ystävä oli jahdannut mustaraitaisia Superstareja kuukausitolkulla ennenkuin oli jostain saanut käsiinsä oikean kokoisen parin. Berliinissä meidät Karkin kanssa naurettiin ulos yhdestä sportti-putiikista, kun kävimme kyselemässä mahdollista varastotilannetta. Emme kuulemma olleet sen(kään) päivän ensimmäiset kyselijät, vaikka oli vasta aamupäivä.
Mutta nyt niitä saisi ja luulenpa, että tässä on seuraava ostokseni, vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, että vuoden ostoksista on enää kaksi käyttämättä. Pitää varmaan kaivaa ompelukone esille, jos tulee ihan armoton tarve saada jotain uutta vaatetta myöhemmin syksyllä. Ei mikään huono vaihtoehto sekään…

Ja nyt, kun ostopäätös on jo oikeastaan tehty, pitäisi vielä päättää, että haluanko personoida tossuni. Olen sen verran luova, että en keksinyt mitään hauskempaa tekstiä kuin oman nimeni, mutta olisihan se aika söpöä, kun olisi nimikoidut tennarit. Vai olisiko? Ehkä klassikkotennareitten tuhriminen millään ylimääräisellä on täysin no-no? Nääs, nääs – mitenkä tuonkin nyt sitten päättäisi! 😀
Kuvat: Adidas

Pikaisen ja erittäin subjektiivisen blogi-kierroksen jälkeen tuntuu siltä kuin tosi monessa osoitteessa oltaisiin jo ihan syysfiiliksissä. Kuka on päivittämässä garderobiaan uudelle sesongille, kuka aistivinaan syksyn selvästi tuulen tuoksusta.
Olen varmasti ollut yksi ykköpurnaaja, mitä tämän kesän keleihin tulee, mutta älkää nyt kertakaikkiaan väittäkö, että tämä olisi nyt tässä! Elokuu on aivan loistava kesäkuukausi – ja tänä vuonna helposti parempi ja lämpimämpi kuin esmes kolea kesäkuu. Sitä paitsi vielä koko tämän viikon on edelleen heinäkuu.

Kesän jatkumisen kunniaksi päätin kaivella blogini luonnoskansiossa jo alkukesästä alkaen roikkuneen kesämeikkivinkkipostauksen.
Alunperin ajattelin, että kirjoitan teille vinkiksi hyvät, Italian auringossa testatut kosmetiikkasuositukset laiskoja rannalla vietettyjä päiviä varten. Onhan tässä nyt melko kärsivällisesti odoteltu, että se mahtava hellekesä ja biitsikelit saapuisivat tänne meidänkin leveysasteille, mutta varsin turhaan. Tai olihan silloin se yksi viikonloppu perjantaista sunnuntaihin hellettä – jotenkin sitä naivina silloin kuvitteli, että lämpimästä saataisiin nauttia vähän pidempään. Siitä syystä ei tuntunut tarpeelliselta kiirehtiä rantameikkivinkkien kanssa.

Nyt tuumasin, että pienellä säädöllä vinkit sopivat yhtä hyvin sateeseen – tarvitaanhan silloinkin yksinkertaista ja kosteuden kestävää kosmetiikkaa. Eli tässä Mintun vinkit kestävään kesämeikkaukseen, satoi tai paistoi.
Aurinkoisella kelillä ehostuksesta huolehtiminen on periaatteessa aika yksinkertaista. Tarvitaan vain suojakerrointa riittävästi kasvoille, raikkaan väristä huulikiiltoa huulille ja kivat aurinkolasit nenälle. Välillä on kuitenkin hauska meikata vähän enemmän. Loma-aika ja pikkuisen päivettynyt iho antaa lisäksi hyvän tilaisuuden irroitella värien kanssa ja testata jotain uutta.

Itseäni alkoi jo keväällä himottaa turkoosit rajaukset silmissä (syytän Serena van der Woodsenia ja lopputalven intensiivistä Gossip Girl -maratoniani…). Lumene lanseerasikin sopivasti ennen kesää edullisessa Natural Code -sarjassaan vedenkestävät rajauskynät. Sarjaan kuuluu musta, samppanjanvaalea kiiltävä ja upea turkoosi kynä. Turkoosi on ollut ihan ykköslempparini tänä kesänä, kun olen ollut vapailla. Natural Code -kynissä on ihanan pehmeä, helposti levittyvä koostumus ja todella runsaasti pigmenttiä. (kynät saatu)

Käsittääkseni nuo molemmat sävyt, sekä vaalea vähän kiiltävä että intensiivinen turkoosi, ovat sesonkivärejä, eivätkä vakituisessa tuotannossa. Eli nyt kantsii käydä hankkimassa ihanat kesäkynät talteen!
Ruotsiksi on sanonta, että vedenkestävälle ripsivärille on kolmen B:n tarve: Bröllop, Begravning & Beach (häät, hautajaiset ja rantsu). Voin kyllä helposti keksiä muutaman muunkin tilanteen, jolloin on ihan nastaa, mikäli ripsarit eivät valahda poskille (treenatessa, purjehtiessa…). Tiedän, että monet käyttävät veden kestävää maskaraa ihan aina; itse olen sen verran laiska läträämään silmämeikinpoistoaineiden kanssa, että säästän sen vain tarpeen vaativiin tilanteisiin.
Maybellinen Lash Sensational Mascara on kyllä niin ihana, että voisin kyllä harkita sen ujuttamista myös arkikäyttöön. Ripset tuuhentuvat, pidentyvät ja kaareutuvat mielestäni tosi kauniisti ja vähällä vaivalla.Lash Sensational myös pysyy rapisematta ripsissä kestäen esimerkillisesti sekä meressä lillumisen, aurinkopetissä hikoilun että jopa hiustenpesun ajan. (ripsari saatu)

Tykkään loikoilla auringossa. Hyvä kirja tai pino kiiltävälehtisiä muotimagazineja, hyvä seura ja viileä kuplavesi täydentävät nautinnon. Yritän kuitenkin vältellä kasvojen paahtamista, vaikka pienestä päivetyksestä tykkäänkin. Aurinkopuuterilla on onneksi tosi helppo saada freesi lomailme kasvoillekin ilman uv-säteiden rypistävää vaikutusta. Suosikkini on ollut jo vuosikausia Guerlainin Terracotta Powder. Se on luonnollinen sävyltään, tosi hienojakoista ja helposti levittyvää. Lisäksi tuo Guerlainin versio ei sisällä lainkaan mitään hohdetta tai kimalletta ja siksi sitä voi käyttää hyvin myös päivällä.

Huulien suojaamiseen on kätsyin kunnon kertoimen sisältävä huulirasva, jonka päälle voi sitten sivellä suosikkihuulikiitoa mehevää sävyä tuomaan. Kannan usein mukanani aika laajaa huulikiiltovalikoimaa, sillä tykkään vaihdella sävyä fiiliksen mukaan. Huulikiiltojen kanssa ei ole muutenkaan ihan niin tarkkaa kuin huulipunien. Tai siltä ainakin tuntuu, kun en ole ikinä oppinut oikein kunnon punaa käyttämään…

Rantsumeikki ja rantsumuija. Tuntuu kyllä, että alkukesän Riminin reissusta on jo vähintäänkin ne kuuluisat ziljoona vuotta!!

Yleensä käytän ainoastaan hyvin neutraaleja sävyjä meikissäni ja varmaan just siksi tällainen turkoosilla irroittelu tuntuu suorastaan villiltä ja vapaalta (he he!)… Todennäköisesti en kuitenkaan tule esiintymään toimistolla kesäehostuksessani, mutta eipähän sitä muutenkaan kesä- ja rantahepenet kuulu työpaikalle.
Tulisi vain nyt vielä niitä helteitä ja rantsukelejä tänne!