Oranssit farkut ja kesähousujumitus

Minttu 30.7.2015
Tänä kesänä pukeutuminen on ollut varsinainen pähkinä. Toisaalta sitä niin kovasti haluaisi käyttää kaikkia ihania keveitä hepeniä, mutta jonkinlaisessa kuosissa edelleen oleva itsesuojeluvaisto pakottaa päälle kylmettymiskuolemalta säästäviä lämpökerroksia. En muista kesää, milloin olisin käyttänyt näin vähän hameita tai shortseja. Sukkahousut tuntuu jo ajatuksena ihan luovuttamiselta ja siksi niitä ei ole tullut kiskottua jalkaan, vaikka silloin olisikin helpompi käyttää myös helmoja.
Minttu 30.7.2015
Käytännössä tämä on siis tarkoittanut sitä, että päälläni on tosi usein housut. Miten outoa! Ja koska kuitenkin olen halunnut olla edes hiukan kesäinen, olen jumittanut Filippa K:n oransseissa farkuissa. Onpahan edes aurinkoinen ja lämmin väri, vaikka säätila ei niin usein sellaista puolta olekaan itsestään näyttänyt.
Huomasin muuten vasta tätä blogijuttua väsätessäni, että tästähän tuli varsinainen Filippa K -univormu. Kenkiä lukuunottamatta kaikki on peräisin kyseiseltä merkiltä – tosin kaikki eri vuosilta. Paita on jo varmaan kuusi, seitsemän vuotta vanha, farkut kolmisen vuotta ja neuletakki on ostettu viime syksynä.
Minttu 30.7.2015 Minttu 30.7.2015 Minttu 30.7.2015

  • paita, Filippa K
  • housut, Filippa K
  • neule, Filippa K
  • sandaalit, Charles Joudan

18 Comments

  1. Anonymous

    Kaunis, pirtee Minttu. Ihana asu, ihan mun lempivärit

    Reply
    • Minttu

      Oi kiitti hurjasti!! 🙂

      Reply
  2. tuulanneli

    Olipas ihanan pirtsakat farkut // tykkään!
    Filippa on hyvä esimerkki siitä kuinka ajattomuus ja klassikot toimivat vuodesta toiseen!
    mukavaa viikonloppua sinulle ilopilleri 🙂

    Reply
    • Minttu

      Kiitos kaunis! Yllättävän paljon vaatekaapistani löytyy Filippa K:n vaatteita, vaikken mikään merkin super-fani olekaan. Hyvät, aikaa, trendejä ja käyttöä kestävät jutut näköjään kyllä monesti tulevat juuri heiltä.
      Ihanaa viikonloppua sullekin! 🙂

      Reply
  3. Sara S

    Ihanan kesäinen asu ! Toi paita on kaunis ja edelleen muodikas.
    Tämä kesä on kyllä ollut kurja säiden puolesta, olen käyttänyt pellavaista hellemekkoa kerran ja shortseja en kertaakaan 😀
    Kivaa viikonloppua Minttu !

    Reply
    • Minttu

      Kiitti Sara! Paita on tosiaan pysynyt aktiivikäytössä jo niin monta vuotta, että ihmettelin itsekin, kun mietin, että milloin sen oikein ostin. Tukholmassakaan ei ole juuri ollut shortsikelejä paria kolmea päivää enempää. Onneksi on nyt kesämuistoissa ne lämpimät Riminin ja Berliinin reissut.
      Huippua viikonloppua myös sulle Sara! 🙂

      Reply
  4. Maiju

    Ihanat noi sun kengät. Kivasti sun housuissa ja huulipunassa toistuu sama sävy.

    Reply
    • Minttu

      Kengät on ihan uskomaton löytö Tampereen UFF:ilta 40 markalla (kyllä – markka-aikaan!!). Tykkään niistä itsekin tosi paljon. Ja voi miten ihanaa, että huomasit, miten olen (kerrankin) tsempannut huulien ja asun sävyjen yhteensopivuuden kanssa! 😀

      Reply
  5. Pieni Lintu

    Kiva ja pirteä asu! 🙂 Ja kiitos vierailustasi blogissani. 🙂

    Reply
    • Minttu

      Kiitos – ja kiitos samoin!! 🙂

      Reply
  6. Maarit

    Ihana asu, varsinkin nuo farkut! Tämä kesä on kyllä tuntunut olevan yhtä suurta huijausta. Itse en ole osannut oikein edes ottaa kesäisiä värejä käyttöön vaikka noita kuviasi katsoessa huomaan että kannattaisi, niin pirteältä näyttävät nuo oranssit farkut.

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos Maarit! Farkut on kyllä ollut ihan pelastukseni tänä kesänä. Edes vähän kesäfiilistä pirteän värin muodossa! 🙂

      Reply
  7. Siiri

    Jee, mulla on melkein tismalleen samanlaiset farkut – vaikka eivät olekaan Filippan 😀 Ihan samanväriset mutta vähän pillimmät. Mäkin olen käyttänyt niitä paljon tänä kesänä, mutta ongelmana on, että tuota väriä on aika hankala yhdistää mihinkään. Mullakin yleensä on ollut valkoinen paita sen kanssa, mutta kun yleensä on niin kylmä että tarvii olla takkikin varalla, tulee ongelma, kun mikään takkini ei kovin hyvin sovi tuohon väriin. Mutta tuo väri on vain niin ihanan pirteä! Juuri tuo… miksi tuota sävyä voisikaan kutsua. Se ei ole varsinaisesti oranssi eikä korallikaan…? Paremman puutteessa olen sanonut sitä papaijaksi. Yksi lempivärejäni joka tapauksessa =)

    Reply
    • Minttu

      Papaija on tosi hyvä nimi tuolle värille! Itse yhdistelen aika vapaasti noihin sekä printtipaitoja että mustaa ja farkkua. Joko musta jakku, lähes musta (“oliivin musta”) nahkatakki tai keskisininen farkkutakki toimii ihan hyvin kesäkylmillä takkina ainakin omasta mielestäni. 🙂

      Reply
      • Siiri

        Oliivinmusta nahkatakki näyttää muuten varmaan sikahyvältä noiden kanssa! Harmi ettei ole sellaista mulla Muutenkin ideasi kuulostavat hyviltä. Laita pliis kuvia yhdistelmistä, vielä olis 30 päivää aikaa käyttää näitä kesäpöksyjä mutta tarvitsen ideoita joita apinoida

        Reply
        • Siiri

          Jahas, hymiövälimerkkini karkasivat jonnekin omille teilleen 🙂

          Reply
          • Minttu

            🙂

        • Minttu

          Täytyykin laittaa kuvia myös takkien kanssa – kiitos vinkistä! 🙂

          Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *