Kesä is back!
Muutaman lähestulkoon jo hileisen päivän jälkeen on tänään täällä saatu taas nauttia auringosta ja ainakin kohtuullisesta lämmöstä. Tai no, ainakaan ei ole ollut ihan niin kylmä, että tarvitsisi takkia ulkona. Enkä nyt edes viitsi alkaa tuosta tuulesta, mutta sen verran voin sanoa, että kyllähän sen kuvista näkee! Haha!
Maksimekko on hurjan kätevä tapa feikata kesäfiilistä. Kepeät pitkät helmat lämmittävät lähestulkoon yhtä paljon kuin housutkin, mutta ilman punttien vihjailemaa syystunnelmaa. Hellekeleihin tarkoitettu mekko kaipaa tosin neuletakin kaverikseen.
Aika ihanaa, että taas on perjantai! Tässä kesän aikana olen tottunut pitämään lähestulkoon joka viikko vähän vapaata. Laskin juuri, että tähän mennessä olen ollut vain kaksi täyttä viikkoa töissä kesäkuun alun jälkeen. Muuten olen pitänyt vähintään päivän “kesälomaa”. Ensi viikolla olisi pitkästä ihan kokonaisen toimistoviikon aika. Huh, huh!

Arkeen palaaminen on kyllä myös mukavaa – vaikka olenkin nauttinut puoliaikalomailustakin tosi paljon. Kiva, kun kaikki kollegat on taas paikalla ja hommat alkaa rullata vähän normaalimmalla sykkeellä. Kai sitä kohta taas on ihan, että nyt sitä lomaa lisää ja sassiin, mutta juuri nyt ajatus tavallisesta arjesta tuntuu pelkästään hyvältä.
Toimistorutiinien palaaminen tarkoittaa myös sitä, että pitää alkaa taas viikonloppuisin vähän tarkemmin suunnitella tulevan viikon lounaita. Olen niin pihi, etten halua käydä ulkona lounaalla kuin erikoistapauksissa – muuten kannan mukanani lounaslaatikkoa joka päivä.

Mietin tuossa juuri, että nyt kun olen päässyt kokkikoulussani jo kakkosluokalle, voisin kirjoitella tännekin maistuvia, helppoja – ja ennenkaikkea lounaslaatikkoon hyvin sopivia arkiruokaohjeita. En siis tosiaankaan edelleenkään tunne olevani mikään ruuanlaittaja. Nämä pari vuotta, kun Peetu ei ole asunut enää kotona, on kuitenkin tehnyt sen, että uskallan aika rennosti testailla reseptejä.
No, mutta nyt nautitaan ensin vapaasta viikonlopusta! Ihanaa perjantai-iltaa kaikille! <3

• mekko, Lindex
• neuletakki, H&M
• sandaalit, Marni x H&M
• kaulakoru, Coruu (saatu)

Olen vieläkin aivan fiiliksissä viimeviikkoisesta Tampereen reissustani! Miten yhteen, vähän pidennettyyn viikonloppuun ehtikin mahtua niin paljon kaikkea kivaa ja ihanaa. Ystävyys-, ilo-, naisenergia- ja voimaantumisakut tuli ladattua kerralla täyteen. Tottakai on sellainen olo, että miksei tällaista voisi olla useamminkin – tai ehkei nyt sentään juhlia tarvitse olla sen tiuhempaan, mutta yhdessäoloa, läsnäoloa, hyvääoloa ja kaikenlaista muutakin mukavaa oloa.
Ihan kaikkia suunnittelemiani Tampere bucket-listan kohtia en ehtinyt enkä päässyt ruksaamaan. Hyvä niin, onpahan sitten pohjasuunnitelmat valmiina seuraavaa reissua varten. Saunaan ja uimaan järveen kuitenkin pääsin ja äiskää tuli tavattua useammankin kerran. Promenadit Pyynikillä jäi aika viitteellisiksi (onneksi Tinni asuu ihan harjun kupeessa, joten mäntyjen tuoksu kantaa kyllä sinne asti), mustatmakkarat tällä kertaa syömättä ja poken pelaaminenkin tyssäsi siihen, ettei tyhmällä svenneliittymälläni päässyt puhelimella nettiin.
Ensimmäinen ohjelmakohta oli Tinnin tyttöilta-teemalla vietetyt The Syntymäpäivät.

Juhlakalu ilahdutti vieraita lähettämällä yhteiseen whatsapp-ryhmään vakuuttavan kisakuntoisen kuvan itsestään kaikessa rauhassa vaahdottamassa maitoa cappucinoa varten vain reilua tuntia ennen juhlien alkua. No, kun on tehokas luonteeltaan, niin on. Juhlamekon Tinni kiskaisi päällensä vain varttia ennen ovikellon soimista – ja onnistui tietty näyttämään aivan häkellyttävän hehkeältä!
Synttäri-tyttöiltaan oli kutsuttu Tinnin läheisimmät naisystävät, joista monet tunsivat ainakin osan muusta porukasta. Tuskin kukaan – Tinniä lukuunottamatta tietty – tunsi kuitenkaan kaikkia. Niinpä jokaiselle iskettiin käteen “aikuisten ystävänikirja” -lappunen, joka sitten myöhemmin ruokapöydässä vaihdettiin vieruskaverin kanssa. Puheiden pitäminen jäi aivan sivuseikaksi, kun kaikki esittelivät naapurinsa koko seurueelle. Vastauksista syntyi kivoja ja erittäin mielenkiintoisia keskusteluja samalla, kun sai oppia tuntemaan uusia fantastisia tyyppejä.

Istumajärjestykseen Tinni oli keksinyt aivan mahtavan idean. Tervetuliasmaljoihin oli kiinnitetty ihanat pienet akvarellit, joiden perusteella löytyi oma paikka pöydästä. Kätevä tapa “sekoittaa” tällainen pienempi juhlaseurue niin, ettei kaikki päädy istumaan vain sen parhaiten tuntemansa kaverin viereen. Puhumattakaan siitä, miten kivalta lasit näyttivät pienten taideteostensa kanssa.

Samppanjan seuraksi tarjolla oli kaikenlaisia herkullisia pieniä paloja. Kaikki räätälöity sopimaan Tinnin itse Ranskasta tuottaman juhlajuoman makuun. Sievien herkkujen väkertämiseen meni oma aikansa, mutta yllättävän nopeasti saimme kuitenkin viisi erilaista cocktail-palaa tehtyä. Ihan tarkkoja ohjeita ei ole tiedossani, mutta suunnilleen näin se meni:

• Mozzarella-kirsikkatomaattiveneet: kirsikkatomaatti ja kuutioitu puhvelimozzarella keihästetään ison basilikalehden kanssa veneeksi. Voidaan maustaa pisaralla hyvää oliiviöljyä.
• Lohinapit: ruisnappien täytteenä kylmäsavulohta pieneksi pilkottuna ja sekoitettuna creme fraicheen. Mausteeksi tilliä, suolaa ja ruohosipulia.
• Piparjuuri-savupororullat: piparjuurituorejuustoon sekoitettaan pieneksi pilkottua savuporoleikettä. Seos levitetään pienelle tortillalätylle, rullataan tiukasti pötkyläksi, annetaan vetäytyä kelmuun käärittynä jääkaapissa parisen tuntia ja leikataan kivoiksi siivuiksi ennen tarjoilua.
• Bresaola-nyytit: pieni nektariinin lohko kääritään bresaolaan ja keihästetään tikulla. (EDIT: taisikin olla serranokinkkua noissa nyyteissä, mutta Tinnin mukaan bresaola olisi käynyt yhtä hyvin..)
• Feta-melonitikut: fetajuusto ja vesimeloni kuutioidaan tasasuuriksi kuutioiksi. Jokaiseen tikkuun yksi kuutio kumpaakin.

Ihana ilta! Onnea ja kiitos Tinni vielä kerran!!
Seuraavana päivänä juhlat jatkuivat hiukan Tampereen ulkopuolella Saarikylissä. Mukana oli vain meidän oma jengi, läheisimmät kaverit. Tällä kertaa juhlittavana oli seuraava The Syntymäpäiväsankari, Uke.

Tosi fiksun näköistä, kun yritämme porukalla sihtailla selfie-tikkua niin, että kaikki mahtuisivat samaan kuvaan! Haha!!
Alunperin tarkoitus oli tehdä luontoretki kävellen, mutta sitten päätimmekin, että lämpöinen, mutta hiukan epävakaa perjantai sopii erinomaisesti pienelle kajakki-haikille. Roine oli aivan täydellisen peilityyni, ilma lyhyen kesäsadekuuron jälkeen raikas ja kevyt hengittää. Me ei-niin-kokeneet melojatkin pysyimme hyvin pystyssä ja elämys oli kaikinpuolin aivan mielettämän upea. Ihmeellinen tunne lipua lähes äänettömästi veden pinnalla. Ymmärrän hyvin niitä, jotka jäävät melomiseen täysin koukkuun.

Melomisen jälkeen ohjelmassa oli saunomista, uimista, hyvää ruokaa ja vielä parempia juttuja. Ihana ja erilainen tapa viettää synttäreitä! Bonuksena vielä aamu-uinti Roineessa ja mustaviinimarjoja suoraan pensaasta suuhun. Täydellistä!
Takaisin Tampereelle piti kuitenkin suunnata heti aamutoimien jälkeen (olisikohan ollut puoli kahden aikaan iltapäivällä… Haha!), sillä illalla odotti Eppujen 40 vee juhlakonsertti Ratinassa.

Matkalla Ratinaan kieppasin Pikku Kakkosen puiston kautta. Halusin käydä omin silmin todistamassa poke-huumaa ja intensiiviseltähän tuo touhu siellä näyttää. Ai että, kun korpesi, etten päässyt nettiin ja poke-apajille minäkin!

Tampereen reissun kruunasi kauan ja hartaasti odotettu konsertti. En ala nyt mitään keikkaraporttia kirjoittamaan, mutta sen vaan sanon, että kyllä oli hieno elämys. Ihana nähdä, että vanhat idolit on vielä kovassa vedossa, kaikki lempparibiisit rullasivat mahtavasti ja sikälimikäli screeniltä välittyviin tunnelmiin on luottaminen, bändillä itselläänkin oli hyvä meininki ja hauskaa lavalla.
Niin paljon muistoja ja tunnelmia Eppuihin liittyy, että moneen kertaan piti kyllä nieleskellä kyyneliä konsertin aikana.

Eihän se nyt tietty ole ihan samanlainen intiimi kokemus seistä 30 000 muun kanssa Ratinan kentällä kuin joskus muinoin YO-talolla heiluessa. Toisaalta tosi makea tunne, kun kaikki ympärillä laulaa täysiä “Beibeee, rakastan sua syvästi…”
Kuvat on pääasiassa allekirjoittaneen ottamia, osa kameralla, osa puhelimella. Mukana on kuitenkin myös ystävättärieni otoksia, joten kiitos Tinni, Kaisu, Uke ja Tuike!

Peetu ilmoitti heti kesän alussa tarvitsevansa keijukaismekon. “Keijukaismekon. Really?” ajattelin, kun kuulin suunnitelmista. Viime aikoina neidon tyyli kun on muuttunut aina vain mustavalkoisemmaksi, city-sporttisemmaksi ja jopa graafiseksi. Ehkä arkkitehtiopinnot ovat tehneet tehtävänsä – tai aika – mutta keijukaismainen on ehkä viimeinen adjektiivi, jonka nykyisin liittäisin Peetun pukeutumistyyliin.
Siinä vaiheessa, kun ostopäätös alkoi hahmottua, ymmärsin kuitenkin, että mistään prinsessaikäisten pikkutyttöjen pinkistä kimallus-hörsötysmekosta ei ollut kyse. Asokselta löytynyt kolttu on varsin klassinen kesämekko nirunaruolkaimineen ja kellohelmoineen (ja juuri nyt näköjään aikas kivassa alessa Asoksella). Tummansinisellä pohjalla olevat minipienet kukkaset on niin tyyliteltyjä, että kauempaa kuosi näyttää lähes ruudulliselta.

Mekko on ollut ahkerassa käytössä koko kesän, kiitos upeiden ja superlämpimien säiden. Harva kesä on niin tehty hellehuitulapukeutumiseen kuin juuri tämä.
Tänään on tosin puhallellut aika kirpsakka, lähestulkoon syksyinen, navakka tuuli. En silti anna piiruakaan periksi – elokuu on edelleen kesäkuukausi ja kesähän katsotaan kalenterista eikä lämpömittarista. Tavoilleni uskollisesti seuraan toki silmä kovana säätiedotuksia ja viikonlopuksi pitäisi taas lämmetä. Ei nyt ehkä ihan keijukaismekkolukemiin, mutta tsägällä sitä saattaisi päästä vielä grillaamaan.
Viime viikonloppuna täällä oli kuitenkin vielä ihan ihana kesä. Niin lämmintä, että takkia ei tarvinnut illallakaan, kun pimeän tullen painuimme pihalle pokeja metsästämään. Ihan vielä en olisi valmis luovuttamaan, joten olen vakaasti päättänyt, että tämä vähän viileämpi vaihe on vain ohimenevä ajanjakso.

• mekko, Brave Soul (Asos)
• lipokkaat, Birkenstock

ARVONTAMUISTUTUS!
Vielä on keskiyöhön aikaa osallistua aivan ihanien Coruu-silikonikorujen arvontaan! Voittaja saa valita ihan minkä tahansa haluamansa korun Coruu-verkkokaupasta!!
Klikkaa osallistumaan tästä!

Viimeviikkoinen Suomen reissuni suuntautui pääasiassa Tampereelle – niinkuin kerroinkin – mutta ihan ensimmäisenä vietin helteisen hemmottelupäivän Helsingissä. Ohjelmassa oli mm. kesän aikana varsin kurjaan kuntoon päässeen kuontaloni tehokuntoutus L’Oréalilla. Kaupunkifiiliksessä käyskentelyn lomassa kävin myös hankkimassa uudet aurinkolasit viimekeväisen Instrumentarium-kampanjan palkkiolahjakortilla ja nautiskelin myöhäisen lounaan Café Strindbergissä ohikulkijoita ihmetellen.
Sovittiin jo keväällä Bloggers’ Inspiration Day:ssä L’Oréalin Annan kanssa, että jos kesälomareissuni Suomeen osuisi sopivasti, voisin päästä testaamaan hiuksen rakennetta korjaavaa L’Oréal Professionnel Pro Fiber -käsittelyä. Onneksi päivämäärät sopivat ja saatoin uskoa rutikuivan ja ihanan hamppuisen tukkani Annan ammattitaitoiseen ja hellään hoivaan.

Pro Fiber käsittelyn idea on se, että ensin kampaajalla tehdään hiusten kuntoarvio ja sen perusteella tehohoito. Rakennekorjauksen perustana on kaksitehoinen, L’Oréalin patentoima molekyyli, joka sitoo hoitavat ja korjaavat ainesosat hiukseen. Teho kestää noin neljä shampoopesua ja koko homman juju on se, että kampaamossa valitaan oikeat kotihoitotuotteet: shampoo, hoitoaine, naamio ja jätettävä hoito, joiden avulla tulosta voidaan ylläpitää. Joka neljännen shampoopesun jälkeen hiuksiin laitetaan Re-Charge -ampulli, jonka avulla Pro Fiber -rakennekorjauksen tuloksia voidaan palauttaa.
L’Oréal Professionnel Pro Fiber -sarjassa on omat tuotteet vain vähän vaurioituneille (punainen pullo), jo melkolailla kulahtaneille (turkoosi pullo) ja lähestulkoon toivottomille (violetti pullo) hiuksille. Ylhäällä vasemmalla on “ennen” kuva hiuksistani. Ei taida tulla minään yllätyksenä, että allekirjoittaneelle määrättiin se kaikkein tehokkain versio aineista.

Huomasin eron hiusteni kunnossa jo oikeastaan ennen kuin edes näin tai koskin niitä. Annan pestessä pois vaikuttavia aineita tunsin aivan selvästi, miten poikkeuksellisen takuton ja ihanan raskaasti hiukseni soljuivat huuhtelun yhteydessä.
Ensimmäinen kosketustuntuma on myös aivan mahtava – en voinut uskoa, että minun hiukseni voivat olla niin pehmeät, liukaat ja miellyttävän mukautuvat. Kampaamattomat märät hiukset eivät yhtäkkiä muistutakaan ikääntyneen rastafarin kuontaloa – vaan kampa liukuu pehmeästi läpi. Hiukan kosteanakin hiukset näyttävät pehmoisilta ja hengissä olevilta. Muotoilun jälkeen en ole tunnistaa terveen kiiltävää, silkkimäistä hiuksistoa omakseni. Aivan fantastista!

Kotihoitoon sain keskitason shampoon (turkoosi pullo) ja muut tuotteet violettia, tosi vaurioituneelle tukalle tarkoitettua sarjaa.
Vielä en ole ehtinyt testata Re-Charge -ampulleja – en pese niin hurjan usein hiuksiani – mutta shampoo ja hoitoaine on ollut jo käytössä. Ainakin toistaiseksi hoitotulos on pysynyt aivan loistavasti. Olen ollut tosi tyytyväinen siihen, miten hiukseni kiiltää pehmeästi ja luonnollisesti. Tosi suuri ero siihen himmeään mattaan kauhtanaan, millainen tukkani oli aikaisemmin. Aivan ihanaa on myös se, että hiukset eivät ole tuskallisesti takussa koko ajan. Jopa hiusten pesu on nyt ihan mukavaa!

Tukka hyvin, kaikki hyvin -asenteella läksin fiilistelemään kesä-Hesaa. Joku oli uskotellut mulle, että Helsingissä (ja muutenkin Suomessa) on tosi kylmä. Niinpä pistin päälleni pitkähihaisen neuleen – onneksi aika ohuen – ja farkut plus tennarit. Hikoilin kuin pieni possu koko päivän! Haha! No, en valita – ei näistä lämpimistä enää kauaa ole vaivaa.
Seuraava pysäkki oli Aleksanterinkadun Instrumentarium. Olin kuullut, että siellä pitäisi olla Suomen paras aurinkolasivalikoima, joten sinne siis.

Valikoima oli mielestäni ihan jees – vaikka kaikkien kehujen jälkeen odotin ehkä jotain enemmän. Toisaalta sesonki alkaa olla nyt lopuillaan. Ehkä iso osa aurinkolaseista on jo myyty parempiin koteihin ja jäljellä oli vain pahnan pohjimmaiset.
Testailin aika monia malleja. Superpyöreät poskeni on aina ongelma mitä tahansa kakkuloita tai aurinkolaseja valitessani. Monet pokat tökkää kiinni poskiin heti alkujaan, toisten kanssa menee hyvin siihen asti, kun päätän hymyillä. Ja minähän tunnetusti hymyilen varmuuden vuoksi koko ajan.
Yllä oleva nelikko pääsi loppusuoralle. Vasemman yläkulman Michael Kors -laseista tykkäsin itse asiassa tosi paljon, samoin oikean alakulman Prada-arskoista. Kissamaiset viininpunaiset pokat (Versace) olisivat toimineet ilman hymyä, vähän samaa vikaa oli vasemman alakulman superviileissä Pradan aurinkolaseissa. Viimeksi mainitut olisin ihan välttämättä halunnut, mutta kun ei sovi päähän, niin ei sovi.

Päädyin sitten lopulta juuri tismalleen niihin Ray Banin pyöreähköihin, vaalean liilan sävyisiin peililaseihin, joihin iskin silmäni jo Instrumentariumin pisteellä Bloggers’ Inspiration Dayn aikana. Nyt vajaan viikon laseja käytettyäni voin todeta olevani supertyytyväinen päätökseeni hankkia yhdet vähän hassut hippiarskat täydentämään muuten aika klassista ja konservatiivista aurinkolasivalikoimaani.
Ihan täysiä pisteitä en kyllä anna Instrumentariumin palveluasenteelle. Asiakkaita oli toki jonkinverran, mutta ei mitenkään tungokseksi asti. Myyjiäkin näki pyörimässä, mutta heidät piti aina pyydystää uudelleen, jos sattui olemaan toinenkin kysymys. Jononumero ei liikkunut ja kassallakin sai odotella hyvän tovin. Kovasti olisi helpottanut, jos edes joku olisi tullut varmistamaan, että en ole esimerkiksi sattumalta muuttunut täysin näkymättömäksi kauppaan astuessani.
Tosin se aikuisempi tumma rouvashenkilö, joka lopulta tuli kassalle, oli kyllä superystävällinen ja fiksasi aurinkolasit niin ihanan hyvin istuviksi, etten tiennyt moisen olevan mahdollistakaan. Nyt tekisi mieli viedä kaikki muutkin aurinkolasini hänelle säädettäväksi.

Kaikessa hemmottelussa ja shoppailussa meni oma aikansa, joten päädyin lounaalle vasta iltapäivän puolella. Halusin ehdottomasti istua ulkona, kun oli niin upea ilma. En ole mikään suuri Helsinki-asiantuntija, joten suuntasin ainoaan paikkaan, jonka tiesin, eli Esplanadille.
Kaikki terassit olivat aivan täpösen täynnä. Ilmeisesti kukaan muukaan ei ole vielä kyllästynyt kesään ja aurinkoon. Kävi kuitenkin ihan huipputsägä sillä yksi pöytä tyhjeni juuri sillä sekunnilla, kun tiirailin paikkaa Café Strindbergin terassilta.

Talon Club Sandwich tarjoillaan ihanasti perunalastujen kanssa. Koko päivän hikoiltuani tuntui, että tuo oli juuri se suolatankkaus, jota kaipasin. Itse sandwich oli myös hyvää ja raikas lasillinen Pinot Griziota kruunasi Helsinki-päiväni.

Ihan tähän alkuun haluaisin muistuttaa painokkaasti, että elokuu on edelleen kesäkuukausi. Piste.
Tämän sanottuani tunnustan, että sielun sisäinen, hyvältä tuntuva sävyskaala on alkanut selvästi kallistua lämpimämpiin, kypsempiin ja maanläheisempiin, suorastaan jopa syksyisiin väreihin verrattuna alkukesän räiskyvää heleyteen.
Viime viikolla on juhlittiin parinkin hyvän ystävän The Syntymäpäiviä. Molempia omalla persoonallisella tavallaan – ja lauantaina oli kauan odotettu Eppu Normaalin juhlakonsertti Ratinassa. Monta hyvää syytä pistää kynnet juhlakuosiin toisin sanoen.

Pätkälomailusta ja sisätiloihin sitoneista remonttihommista huolimatta olen onnistunut saamaan pikkuisen päivetystä käsilleni. Sitä vasten sopii mielestäni oikein hyvin OPI:n lämpimän kaarnanruskea sävy. Päädyin myös todella, todella pitkästä aikaa maalaamaan nimettömät poikkeavalla sävyllä. Lumenen teräksenharmaa, hauskasti pinkille siftaava Gel Effect -lakka antaa hyvän pohjan kivasti kimaltelevalle Ciatén kultaglitterille, joka hohtelee kaikissa sateenkaaren väreissä.
Sekä Ciatén että Lumenen lakat on vanhoja, ahkerassa käytössä olleita suosikkeja. Tosin yhdessä en ole tainnut niitä vielä koskaan kokeilla. OPI:n lakka on myös vanha hankinta, mutta sitä olen käyttänyt muistaakseni vain kerran aikaisemmin. Haikailin aikoinaan tumman nuden sävyistä kynsilakkaa (mitähän sekin olisi?) ja päädyin ostamaan tuon. En sitten ollutkaan siitä kovin innostunut vielä silloin, mutta nyt jotenkin kolahtaa.

Mintun loppukesän juhlakynnet:

• OPI: A-Piers To Be Tan
• Lumene Gel Effect: 56 Aamu tuoksua (saatu blogin kautta)
• Ciaté: 109 Party Shoes